keskiviikko 4. joulukuuta 2019

joulukalenteri, päivä 5

"Luulen, että kaikki tässä tivolissa työskentelevät olivat hieman ihastuneita häneen, minä ainakin olin.” Aikamieli nyökytteli sanojensa vakuudeksi ja jos hän millään tavalla kykenisi, tämä olisi hetki kun hän punastuisi hieman muistellessaan kaunista Simunaa. Aikamieli oli kuitenkin liian kalpea punastuakseen. Aaveet yleensä olivat. Tonttu hymyili ja sanoi: ”Muistan Simunan, hän oli kyllä varsinainen Leidi!”  Laitoimme poikien kanssa hänen joululahjapakettiinsa aina yhden ylimääräisen tikkarin. Pukki ei koskaan huomannut ja jos huomasikin, ei hän ainakaan koskaan maininnut asiasta. Luulen että hänkin piti Simunasta erityisesti.” Aikamieli hymyili tontulle veljellisesti. ”Mitä hänen puluilleen tapahtui?” Tonttu kysyi ja katsoi vieressään istuvaa haamua. ”Noh..” Aikamieli huokaisi syvään ja heilautti kättään taivasta kohti. Hän ei oikeastaan viitsisi muistella päivää, jolloin pulujen työt loppuivat mutta koska hän piti juttuseurastaan, päätti hän kertoa myös erään tietyn puluparan kohtalosta..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti