"Oletko sinä onnellinen?" Tonttu kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja katsoi Aikamielen suuntaan. "Onnellinen?" Aave kysyi ja raapi päätään mietteissään. "En kai." Se kohautti harteitaan. "Kaipaan menneitä aikoja."
Tonttu nyökkäili mutta ei sanonut mitään. "Taisimme eilen jutustella tämän tivolin menneisyydestä. Kröhöm, olen pahoillani, että olin äsken hieman sekaisin." Tonttu sanoi ja jatkoi sitten: "Kaikki muut ovat lähteneet, miksi sinä olet jäänyt?" "En tiedä. Ehkä salaa toivon, että tivoli palaa jonain päivänä entiseen loistoonsa ja saan taas toimia kummitusjunan pääaaveena." Aikamieli sanoi ja tiesi itsekkin, että ajatus oli aivan hullu. Yksi silmäys riitti kertomaan, ettei tämä tivoli tulisi ikinä nousemaan loiston päiviensä tasolle. Keskellä pihaa seisova hevoskaruselli oli vain ruosteinen kasa peltiä. Teltta oli romahtanut, kummitusjunan kauniit värit olivat haalistuneet ja maali oli hilseillyt pois. Lisäksi katto vuosi kuin seula. Lipunmyyntikoju oli puoliksi romahtanut ja voimamiehen ja pellen yhteinen asuntona toiminut junanvaunu oli umpilaho. Ehei, tämä tivoli ei tästä enää nousisi ja Aikamieli tiesi sen. Silti ajatus pois lähtemisestä pelotti sitä enemmän kuin mikään muu asia tässä maailmassa.
Tonttu oli selvästi myös katsellut paikkaa sillä silmällä mutta ei joko kohteliaisuuttaan tai harhailevan ajatuksensa takia ottanut asiaa puheeksi vaan kysyi: "Hei, eikös Frida-Lottekin työskennellyt täällä? Hän oli ainakin myymässä lippuja, jos en väärin muista?"
Vanhojen ystävien muistelu sai Aikamielen paremmalle tuulelle ja tämä huudahti innokkaana: "Frida-Lotte, maailman viiksekkäin nainen, totta totisesti! Hän oli aina hyvällä tuulella ja sai kaikki muutkin ympärillään olevat nauramaan. Hän tuoksui aina trooppisille hedelmille, koska käytti Hawajilaisen merimiehen hänelle tuomaa viiksivahaa, joka oli tehty ananasmehusta." Aikamieli intoutui muistelemaan.
Tonttu nyökkäili mutta ei sanonut mitään. "Taisimme eilen jutustella tämän tivolin menneisyydestä. Kröhöm, olen pahoillani, että olin äsken hieman sekaisin." Tonttu sanoi ja jatkoi sitten: "Kaikki muut ovat lähteneet, miksi sinä olet jäänyt?" "En tiedä. Ehkä salaa toivon, että tivoli palaa jonain päivänä entiseen loistoonsa ja saan taas toimia kummitusjunan pääaaveena." Aikamieli sanoi ja tiesi itsekkin, että ajatus oli aivan hullu. Yksi silmäys riitti kertomaan, ettei tämä tivoli tulisi ikinä nousemaan loiston päiviensä tasolle. Keskellä pihaa seisova hevoskaruselli oli vain ruosteinen kasa peltiä. Teltta oli romahtanut, kummitusjunan kauniit värit olivat haalistuneet ja maali oli hilseillyt pois. Lisäksi katto vuosi kuin seula. Lipunmyyntikoju oli puoliksi romahtanut ja voimamiehen ja pellen yhteinen asuntona toiminut junanvaunu oli umpilaho. Ehei, tämä tivoli ei tästä enää nousisi ja Aikamieli tiesi sen. Silti ajatus pois lähtemisestä pelotti sitä enemmän kuin mikään muu asia tässä maailmassa.
Tonttu oli selvästi myös katsellut paikkaa sillä silmällä mutta ei joko kohteliaisuuttaan tai harhailevan ajatuksensa takia ottanut asiaa puheeksi vaan kysyi: "Hei, eikös Frida-Lottekin työskennellyt täällä? Hän oli ainakin myymässä lippuja, jos en väärin muista?"
Vanhojen ystävien muistelu sai Aikamielen paremmalle tuulelle ja tämä huudahti innokkaana: "Frida-Lotte, maailman viiksekkäin nainen, totta totisesti! Hän oli aina hyvällä tuulella ja sai kaikki muutkin ympärillään olevat nauramaan. Hän tuoksui aina trooppisille hedelmille, koska käytti Hawajilaisen merimiehen hänelle tuomaa viiksivahaa, joka oli tehty ananasmehusta." Aikamieli intoutui muistelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti