Pohjolan perukoilla aurinko ei juurikaan näyttäytynyt pimeimpään vuodenaikaan mutta aamuissa oli silti jonkinlaista sarastusta. Aikamieli oli jatkanut haaveiluaan tivolin näyttämöllä koko yön ja päätti palata katsomaan oliko tonttu häipynyt vai halusiko tämä kuulla lisää tivolin värikkäästä menneisyydestä.
Aikamieli löysi uuden ystävänsä samasta paikasta, johon tämä oli illalla väsähtänyt. Tontun hattu oli valunut silmille ja tämä kuorsasi äänekkäästi. Aikamieli tökkäsi tonttua varovasti. Koska tämä ei aiheuttanut hänessä minkäänlaista reaktiota, tämä tökkäsi uudestaan, hieman kovempaa. Nyt kummitusjunan vaunussa torkkuva ukkeli säpsähti hereille ja nosti hattuaan. "AAAAARGH!" Tämä karjaisi aivan kuin joku olisi vetänyt häntä parrasta. Aikamieli oli toki tottunut kaikenlaisiin reaktioihin mutta tähän hän ei ollut osannut varautua, vaan veti kätensä pois ja siirtyi turvallisen välimatkan päähän säikähtäneestä tontusta. "Mitä hemmettiä, kummitteleeko täällä?" Tonttu sopersi nyt hiljaisella äänellä ja tuijotti Aikamielen suuntaan järkyttyneen oloisena. Aikamieli ei tiennyt mitä sanoisi, joten hän ei sanonut mitään. "Hetkinen, mikä paikka tämä on?" Tonttu alkoi toipua ja pyöritteli päätään. Hän nousi kummitusjunavaunusta ja oikoi pukuaan. "Pukki nirhaa minut, jos saa tietää, että olen torkkunut täällä." Ukko mutisi ja katsoi sitten uudestaan Aikamielen suuntaan. "Oletko sinä oikeasti siinä vai kuvittelenko minä vain?" Tämä kysyi silmiään siristäen. Jostain syystä Aikamieli tuli tästä hieman normaaliakin surullisemmaksi. Hänen olemassaolonsa ei ollut mikään varma asia, kuten vaikka Simunan permanentilta näyttävä pulu oli. Sitä pystyi sentään koskettamaan, vaikka ruma olikin. Sitten hän totesi tontulle: "Kyllä minä tässä olen, tapasimme eilen, etkö muista?"
Aikamieli löysi uuden ystävänsä samasta paikasta, johon tämä oli illalla väsähtänyt. Tontun hattu oli valunut silmille ja tämä kuorsasi äänekkäästi. Aikamieli tökkäsi tonttua varovasti. Koska tämä ei aiheuttanut hänessä minkäänlaista reaktiota, tämä tökkäsi uudestaan, hieman kovempaa. Nyt kummitusjunan vaunussa torkkuva ukkeli säpsähti hereille ja nosti hattuaan. "AAAAARGH!" Tämä karjaisi aivan kuin joku olisi vetänyt häntä parrasta. Aikamieli oli toki tottunut kaikenlaisiin reaktioihin mutta tähän hän ei ollut osannut varautua, vaan veti kätensä pois ja siirtyi turvallisen välimatkan päähän säikähtäneestä tontusta. "Mitä hemmettiä, kummitteleeko täällä?" Tonttu sopersi nyt hiljaisella äänellä ja tuijotti Aikamielen suuntaan järkyttyneen oloisena. Aikamieli ei tiennyt mitä sanoisi, joten hän ei sanonut mitään. "Hetkinen, mikä paikka tämä on?" Tonttu alkoi toipua ja pyöritteli päätään. Hän nousi kummitusjunavaunusta ja oikoi pukuaan. "Pukki nirhaa minut, jos saa tietää, että olen torkkunut täällä." Ukko mutisi ja katsoi sitten uudestaan Aikamielen suuntaan. "Oletko sinä oikeasti siinä vai kuvittelenko minä vain?" Tämä kysyi silmiään siristäen. Jostain syystä Aikamieli tuli tästä hieman normaaliakin surullisemmaksi. Hänen olemassaolonsa ei ollut mikään varma asia, kuten vaikka Simunan permanentilta näyttävä pulu oli. Sitä pystyi sentään koskettamaan, vaikka ruma olikin. Sitten hän totesi tontulle: "Kyllä minä tässä olen, tapasimme eilen, etkö muista?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti