Villasukkia,punkkareita ja kärpässieniä

"Aivan älytön tositeeveeformaatti, miten kukaan haluaa tuhlata kokonaisen tunnin elämästään katsomalla moista moskaa!" Riva käänsi selkänsä sohvaa kohti, jossa hänen ystävänsä istuivat valmistautuneena illan jaksoon. He eivät välittäneen tämän tuhinasta, koska tiesivät Rivan ryömivän viimeistään alkutunnarin soidessa vanhalle korituolille, aivan popkornikulhon viereen, ahmimaan herkkuja loputtomaan kitaansa ja arvostelemaa ohjelmaa mitä mielikuvituksettomin sanankääntein. Se kuului yhtä suurena ja tärkeänä osana ystäväporukan tositeeveeillanviettoa, kuin ripuli korona-viiruksen oireistoon.

Riva yritti vielä kerran saada jonkun viidestä sohvan nurkkaan linnoittautuneesta ystävästään myöntämään, että Villasukkia, punkkareita ja kärpässieniä-ohjelma oli oikeastaan aivan tylsääkin tylsempi sarja. Sen osallistujat olivat päässeet ohjelmaan ainoastaan, koska osasivat leipoa kuohkeita sämpylöitä, ratkaista kolmannen asteen yhtälön ja tiesivät kuinka saada noroviruksen jäljet pois vaalean pöntön reunoilta ilman, että vessaharjaan jäisi yhtään roisketta. Huijausta, mietti Riva mielessään. Hän ei tietenkään ollut koskaan kertonut kenellekkään, että oli itsekin hakenut ohjelmaan kilpailijaksi. Ei niinkään rahan tai julkisuuden takia vaan koska oli aina halunnut maistaa kärpässieniä. Värisokeutensa ja hieman yksinkertaisen luonteensa takia hän ei ollut koskaan oppinut tunnistamaan niitä luonnosta, vaikka väitettiin, että niitä kasvoi kaikkialla. Sekin oli varmasti osa suurta huijausta. Lisäksi Riva epäili, että hänen otsallaan näkyvä kolmas silmänsä ei sopinut hienostoväelle, joka katsoi ohjelmaa. Yleensä kenenkään kolmas silmä ei näkynyt ulospäin, eivätkä ihmiset olleet monesti edes tietoisia siitä. Nykymaailmassa oli tilaa vain niille, jotka eivät erottuneet muusta massasta. Riva tuhisi mielessään ja asettui korituoliin. Onneksi popkorneissa oli mausteena pekonimurua. Se sai hänet hieman paremmalle tuulelle, vaikka kolmas silmä alkoikin aina vuotaa hänen syödessään jotain suolaista.

Muut olivat jo unohtaneet Rivan änkyröinnin ja alkoivat puhella entistä innostuneempina illan jaksosta. Kuka putoaisi kuiluun, kuka söisi kärpässienen, kenen tukka ajeltaisiin ja mitä se villasukka oikeastaan tuossa otsikossa edes tarkoitti. Ohjelman pirteä tunnusmusiikki tärähti soimaan ja ohjelman supersuosittu juontaja Kille Kaalikääryle kärrättiin paikalle. Tälläkertaa hänet oli aseteltu ikivanhalle antiikkilautaselle ja viereen oli aseteltu jonkinlaista hienostunutta yrttiä, jota Riva ei tunnistanut. Hän oli juuri kommentoimassa asiaa, kun häntä lähimpänä istuva Tintti hihkaisi innoissaan: "Katsokaa, Killen kanssa tarjoillaan tänään humppakaalia!" Muutkin yhtyivät riemastuneisiin huudahduksiin. Humppakaali oli päivän sana, siitä oli ollut juuri juttua uudessa Te Naikkoset-naistenlehdessä. Riva ei tietenkään ollut lukenut sitä, koska luki vain vanhoja bätmän-sarjakuvia.

"Tänään onkin tiukka kilpailu tiedossa!" Puhuva kaalikääryle intoili kultareunaiselta lautaseltaan ja Rivakin alkoi päästä tunnelmaan. "Tässä tulevat päivän kilpailijamme: Pesäraunioinen, kirjan väliin unohdettu entinen korttipakan kuningas, nykyinen pölyallergiasta kärsivä ruutukunkku, jonka yli ovat ajaneet niin Helsingin sanomissa julkaistavat sudokut, kuin tietokoneen ruudulla välkkyvät erinäiset pasianssipelitkin. Pesäraunioinen jaksaa kuitenkin pitää pakkaa pystyssä ja on nyt täällä tänään jahtaamassa hyvää trippiä ja pääpalkintoa!" Kääryle intoili niin, että sen sivusta valui hieman täytettä lautaselle.

"Seuraavana verhoista astelee oma henkilökohtainen suosikkini, nimittäin Reino Repsankeikka. Reino on wannabe 50-luvun tangolaulaja, vaikka ei erota popmusiikkia yöllisestä kuorsauksesta. Tai, itseasiassa niillähän ei taidakaan olla paljon eroa, joten pahoitteluni Reino, uskon mahdollisuuksiisi tässä kisassa!" Kille taputti olemattomia käsiään ja hymyili rasvaista hymyään ohjelman ohjaajan pyyhkiessä mahdollisimman huomaamattomasti lautasen reunalle valunutta jauhelihamössöä. Tällä menolla kääryle olisi tyhjä ennenkuin show pääsisi toden teolla edes vauhtiin.

"Tätä ette uskoneet näkevänne..kröhöm, saisinko hieman taustamusiikkia?" Kille piti pienen taidepaussin saadakseen katsojansa pidättämään hengitystään. Kuka seuraava kirpailija olisi? Epävireisen rumpumusiikin soidessa (tuotantoyhtiö oli panostanut kaikkeen muuhun paitsi taustaorkesteriin. Se oli koostettu Pönttölänmäen ala-asteen musiikkiluokkiluokan rinnakkaisluokalla olevien oppilaiden sisaruksista ja yhdestä alkoholisoituneesta talkkarista.) Cartsa ei enää pystynyt pidättelemään itseään vaan hihkaisi: "Ei ole totta!" Sohvalla kävi syvä henkäys, kun ystävykset näkivät seuraavan kilpailijan astuvan sisään. "Iivana Nyhtänköljä!" Sidi hihkaisi kuin ihastunut teinityttö konsanaan. "Minä luulin että hän on jo juonut itsensä hengiltä." Hän jatkoi kääntämättä katsettaan ruudusta. "Tuossa mies kuitenkin seisoo näyttäen siltä, kuin olisi tullut suoraan munasuojusmainoksesta. Hän ei näytä päivääkään yli 26-vuotiaalta." Muut nyökkäilivät ja Riva pyöritteli silmiään niin kovaa, että niistä kuului hiljaista rutinaa. Hän olisi lähtenyt Nyhtänköljän jatkoille koska tahansa mutta ei tietenkään sanonut sitä ääneen. Sen sijaan hän mutisi: "Minusta tuollainen puolipitkä tukka ja siinä roikkuvat sulat eivät oikein sovi yhteen noiden raidallisten housujen ja lipevän hymyn kanssa." Kukaan ei kuitenkaan kuullut Rivan herjaa.

Nyhtänköljä hymyili vielä kameralle ja siirtyi sitten istumaan Repsankeikan viereen. He mittailivat toisiaan katseellaan hetken aikaa mutta sitten kamera kääntyi jälleen nyt jo hieman vetiseksi muuttunutta käärylettä kohti. "Illan viimeisenä kilpailijana meillä on jo aiemmilta kausitakin tuttu, kivenkova vastus herrarouvasukupuoleton Pilar Hernandez!" Yleisö räjähti taputtamaan ja kamera kuvasi verhojen takaa astelevaa rotevaa hahmoa, jolla oli pitkä, kihara, olkapäiden yli karvaiselle rinnalle valuva tukka. Hernandez oli pukeutunut hiuspehkonsa lisäksi ainoastaan papukaijannahkaisiin hanskoihin, polveen asti yltäviin karvasaappaisiin ja lannevaatteeseen, joka jätti hänen sukupuolensa ainoastaan hyvin heikon mielikuvituksen omaavan henkilön arvailun varaan, muille asia oli hyvin selvä. Hernandez marssi Killen lautasen eteen, otti siitä kiinni kaksin käsin ja kippasi kääryleen suuhunsa. Hänen suupielestään valui pieni vana jauhelihatäytettä tämän nielaistessa kuuluvasti. Reino Repsankeikka nousi salamana ylös ja riensi Pilarin luo nuolaisten tämän leukaa pitkin valuvan vanan pitkällä kielellään.

Seuraavaksi ruutuun ilmestyi nuori mies, joka viittoili kilpailijoita siirtymään metsän puolelle. Olisi kärpässienihaasteen aika.

"Olipa mielenkiintoinen jakso!" Zupa sanoi ja kaivoi viimeisiä popkorninmurusia muovikulhon pohjalta. Muutkin olivat samaa mieltä ja Lepa totesi innoissaan: "Vaikka olisinkin jälleen suonut voiton Pilarille, minusta Pesäraunioinen oli kyllä tänään paras. Miten kukaan voi kutoa ruudulliset villasukat noin nopeasti käyttäen ainoastaan käyrää lusikkaa katkaravun kuoria apuvälineinä?" "Ei häntä turhaan kutsuta ruutukuninkaaksi." Tintti totesi vakavana ja muut nyökkäilivät.

Ilta oli ollut onnistunut. Muut lähtivät kotiin teleporttaamalla itsensä madonreiän läpi mutta Riva piti perinteisistä menetelmistä. Niimpä hän lähti tallustamaan hiljaista hiekkatietä pitkin kotiaan kohti. Hän oli niin syvällä omissa ajatuksissaan, ettei edes huomannut edessään kulkevaa hahmoa ennenkuin oli vain muutaman askeleen päässä. Riva nosti katsettaan, eikä ollut uskoa silmiään, Nyhtänköljä! Oliko tämä todella siinä?

Iivana kääntyi ja hymyili Rivalle ystävällisesti. "Hei ystäväiseni. Ota tästä vähän sientä, siitä tulee hyvä olo." Riva katsoi hetken aikaa tämän ojentamaa tattia ihmeissään, otti sen sitten käsiinsä ja haukkasi palasen.

Mitä sitten tapahtui? Se on toinen tarina se :D

Hyvää korona-karanteenia muruset!

J

Älyttömiä tarinoita osa 2

Noni rakkaat kuonokopan taakse pesiytyneet lukijani, tässä teille taas vähän viihdykettä iltojen, aamujen ja pitkän pitkien koronaeristyspäivienne iloksi. Itsehän olen vielä ihan täysillä työelämässä. Aion tehä niiiiiin paljo ylitöitä kun vaan ikinä ehin enneks tää tauti saavuttaa miutki ja joudun eristyksiin. Voin kertoo, että sitte teilläkää ei o enää hauskaa. Juttujen taso nousee merkittävästi, ku joudun tähä pikkukaksiooni vangiks kahen viikon ajaks. Niih, faktahan on, että kyllä tää tauti tulee jollai tasolla käymää läpi kaikki meidät hoitsut. Varsinki, koska ihmiset on niin tyhmiä. Nih. Mut se on toinen tarina se. Tässä tän päivän stoori:

"Olipa kerran kolme nuorta miestä ja seitsemän nuorta naista. He pakenivat maaseudulle jossain päin Italiaa, koska kaupungeissa riehui hirveä kulkutauti nimeltä Kuruna. He kertoivat.."

"HEI, HEI, HEI! Tuohan on suoraan Decameronesta. Sitäpaitsi mitä luulet että Kuruna on mieltä siitä, että viittaat häneen tuolla tavalla. Hirveä kulkutauti.."

Nuotio paloi hiljaa räiskyen ja tuprutti taivaalle haaleaa savua. Kojootin epävireinen karjunta kuului jostain kauempaa mutta muuten ympärillä oleva tumma metsä toi lohdullisen synkän sylin, jonka ympäröimänä kaverukset istuivat. Mirkka, iäkäs ruskeakarhu oli jo torkahtanut ensimmäisen tarinan kohdalla. Hän ei yleensäkään jaksanut olla hereillä kovin pitkään perinteisten tarinatuokioiden aikana mutta halusi silti joka viikko tulla mukaan. Muut epäilivät sen johtuvan siitä, että Mirkan kotona asui räyhähenki, joka oli rikkonut tv:n jo niin monta kertaa, ettei Mirkka voinut katsella sitä. Lisäksi tämän puoliso oli umpikuuro, puolisokea ja haisi pahalta, joten nuotiopiiri muiden metsän asukkien seurassa oli oikeastaan ihan mukavaa vaihtelua.

"Itse olen tämän tarinan keksinyt, enkä voi sille mitään, että Kuruna on hyvä nimi tappavalle viirukselle. Haluatteko te nyt kuulla tämä vai ette?" Lahon kannon päällä tasapainoileva metsäjänis Viljamberg toinen risti lyhyet etukäpälät puuskaan rinnalleen ja nosti leukansa uhmakkaasti pystyyn. Hän ei kohta jatkaisi tarinaansa pidemmälle, jos muut eivät lakkaisi ilkkumasta.

Rupisammakko Zizi ei kuitenkaan antanut periksi: "TIedät, että tarinan pitää olla itse keksitty. Tuo on kirjoitettu jo satoja vuosia sitten. Sitäpaitsi.. hetkinen, missä Kuruna itseasiassa edes on?" Zizi keskeytti saarnansa ja katseli ympärilleen. Myös muut nuotion äärellä olijat havahtuivat ja alkoivat katsella jalkoihinsa, käpälöihinsä, kynsiensä alle, varpaidensa väliin ja karvojensa juuriin. Kuruna oli niin kovin pieni, bakteerin kokoinen..noh, bakteeri, joten tämä katosi niin kovin helposti. Oikeastaan kukaan ei edes tiennyt varmasti oliko Kuruna edes saapunut paikalle. Viimeksi tämä oli tullut nuotiopiiriin Kirveliuksen perskarvoissa ja tiettävästi poistunut sieltä Ristomustin hampaiden välissä. Tänään kumpaakaan ei näkynyt. Metsänhaltija oli kuullut keijuilta, joka oli kuullut sammalprinssiltä, joka oli puolestaan kuullut syöjätärmudassa asuvalta hihhulilta, että Ristomustia ei ollut näkynyt kylillä. Myös Kirveliuksen uskottiin maatuvan nyt jossain suohaudassa. Kukaan ei silti halunnut uskoa, että Kurunalla olisi mitään tekemistä asian kanssa.

Zizi heitti torkkuvaa Mirkkaa pienellä puukepillä. "Herätys." Karhu aukoi verkkaisesti uupuneita silmiään ja maiskutti suutaan. Hän katsoi vuorotellen nuotion äärellä istuvia eläimiä ja kohdisti sitten katseensa rupisammakkoon. "Nosta karvaista hanuriasi. Meidän pitää tarkistaa ettet ole vahingossa istunut Kurunan päälle." Zizi oli loikannut Mirkan viereen ja töni nyt tätä nousemaan. Zizin limaiset räpylät ällöttivät Mirkkaa ja tämä nousi yllättävän vetreästi ylös puunrungon päältä ja hieroi kohtaa, johon rupisammakko oli äsken koskenut. Käpäliin jäi venyvää limaa, jonka hän pyyhki vaivihkaa vieressään seisovan laaman turkkiin. Mirkka ei muistanut laaman nimeä, se oli aika uusi tulokas. Laama-parka ei myöskään huomannut mitään, sillä se oli kaikkien muiden tavoin kovin keskittynyt tuijottamaan Mirkan jättimäisen ruhon alta paljastuvaa litistynyttä sammalmattoa. Painauman reunalla liikkui jotain, joka näytti pieneltä bakteerilta. Zizi poimi räpyläänsä palan sammalta, jonka päällä Kuruna, kai tuo nyt sitten oli Kuruna, makasi.

"Oletko kunnossa?" Zizi kysyi ja tuijotti liiskaantunutta bakteeria. Hiljaisuudessa kaikui pienen pientä pihisevää ääntä, aivan kuin rikkinäinen säkkipilli olisi soittanut viimeisiä sävelmiään. Sitten tuli hiljaista. "Se siitä sitten." Zizi sanoi ja viskasi sammalmytyn nuotion loimuihin.

"Okei, Viljamberg, saat jatkaa tarinaasi. En usko että Kurunaa enää kiinnostaa. Itseasiassa olen melko varma, että voisimme kunnioittaa hänen muistoaan kertomalla hänelle tarinan, jossa hän voisi olla pääosassa." Zizi sanoi ja muut nyökyttelivät. Mirkka istui takaisin samalle paikalle ja torkahti melkein heti. Muut asettuivat jälleen mukavasti nuotion äärelle ja Viljamberg toinen otti ryhdikkään asennon kuin suurten salien puhujalla ikään. Kaikki kumartuivat huomaamattaan hieman lähemmäs takkuturkkista jänistä tämän rykäistessä kurkkuaan. Sitten tämä aloitti: "Eli, tarina menee näin: Olipa kerran tappava viirus nimeltä Kuruna.."

Jaaa, yritin ettii kivan korona-meemin(suomeks, että iskäki ymmärtäis)mutta koska ei löytyny, ni tässä on kiva pääsiäismeemi enkuks. (iskä, siinä lukee: Älä koske miu pääsiäismuniin, palaan maanantaina)

Kohta taas uudet tarinat, pysykää linjoilla!

Eihän tässä o mitää järkeä

Tarina. Mie päätin kirjottaa tässä tarinaa, jossa ei o alkua, ei loppua eikä mitää järkeä. Onneks tätä ei o vielä kielletty :D Tästä se lähtee..

"Älä nyt hyvä otus työnnä sitä karvaista lonkeroasi siihen automaattiin!" Kirppu karjaisi ylikimeällä kiljaisulla. Se sai Lörtsyn vetäisemään velton lonkeronsa takaisin mutta myös kaikki muut automaatin lähistöllä pyörivät elolliset kääntämään päätään heidän suuntaansa. Kirppu tajusi äänekkyytensä ja laski päätään nolona. Lörtsy tokeni tästä kuitenkin nopeasti ja alkoi kehittää uusia keinoja saadakseen pullonpalautusautomaattiin juuttuneen tölkin takaisin itselleen. "Minun karkkirahani ovat kiinni tuossa samperin tölkissä ja jos en saa siitä valuuttaa, en saa kirpeää sitruunatikkaria kioskin tädiltä. Tässä painavat nyt kuule vähän suuremmat asiat, kuin se, että häpeät minun kolmatta lonkeroani."

Lörtsy loi tietävän katseen sisareensa ja tönäisi sitten automaattia niin rajusti, että se heilahti uhkaavasti. Kolahtaessaan takaisin paikoilleen, räminä sai jälleen aikaan ei toivottua mielenkiintoa kaksikkoa kohtaan mutta automaatin lopetettua puolelta toiselle tapahtuvan heilahtelunsa, se antoi kuin antoikin Lörtsyn sinne työntämän tölkin takaisin kumeasti yskähtäen.

"Siinä!" Lörtsy huudahti ja poimi keltavihreän aarteensa maasta teatraalisesti kolmannella lonkerollaan. Hän tiesi kuinka paljon Kirppu häpesi häntä, joten se oli hyvä tapa saada tältä huomiota. Hyvällä tuurilla Lörtsy saisi kiristettyä Kirpunkin karkit itselleen.

Talon ulkopuolella oli pieni lammikko. Lörtsy ja Kirppu pysähtyivät katselemaan siinä uiskentelevaa organismia. Se muistutti kalaa, jolla oli häntä. Ei kuitenkaan sellainen häntä kuin vaikkapa sammakon poikasella tai hiirellä, vaan enemmänkin sellainen häntä kuin ponilla. Pitkä, karvainen ja takkuinen. Lammikon laineissa häntä näytti kuitenkin aivan merenneidon hiuksilta. Kirppu oli näkevinään hännässä jopa jonkinlaista kimallusta. Lörtsyn mielessä kimalsivat ainostaan kirpeät sitruunatikkarit. Hän oli jo täysin vakuuttunut, että saisi Kirpunkin tikkarin huijattua tavalla tai toisella itselleen.

Lammikon otus pysähtyi paikoilleen. Se tuntui tuijottavan takaisin suurilla mulkosilmillään. Ne olivat sameat, eikä niissä näyttänyt olevan juurikaan mitään sieluun viittaavaa kipinää mutta silti olio saattoi nähdä heidät. Se aukoi suutaan ja heilutti poninhäntäänsä. "Äh, mennään ostamaan tikkareita." Lörsty  kyllästyi tuijottamaan oliota ja kääntyi mennäkseen. Muutaman askeleen jälkeen tämä tajusi, ettei Kirppu seurannutkaan häntä. Kääntyessään katsomaan mihin tämä oli jäänyt, hän ehti parahiksi näkemään Kirpun punatäpläiset houhunlahkeet ja ikivanhat pursikengät, jotka hävisivät viimeisenä pieneen lammikkoon. Niiden ympärille oli kietoutunut nippu ponin häntäjouhilta näyttäviä kiemuroita.

Lörtsy tuijotti lammikkoa, joka näytti aivan liian pieneltä imaistakseen sisäänsä Kirpun kokoisen olennon. Kirppuhan oli täysikasvuinen, tai lähes täysikasvuinen, aikuisen ihmisen kokoinen. Lörtsy vilkuili ympärilleen. Mustaan kaapuun sonnustautunut aave leijui sisään taloon, josta he hetki sitten olivat tulleet mutta muuten kaikkialla oli hiljaista. Alkoi sataa. Puolilimaista, haisevaa sadetta tippui taivaalta. Pisarat roiskahtivat lammikon pintaan. Lörtsy ei vieläkään liikkunut. Uskaltaisiko hän mennä lammikon reunalle katsomaan? Mitä jos hänetkin vetäistäisiin lammikon uumeniin, eikä hän saisi sitruunatikkariaan? Kirpun tölkki oli tippunut maahan. Lörtsy venytti velttoa lonkeroaan kohti tölkkiä ja nappasi sen. Tällä hän saisi itselleen kaksi tikkaria, hän ajatteli tyytyväisenä ja imaisi molemmat tölkit läpinäkyvän vatsakelmunsa suojaan. Sitten hän kääntyi ja suuntasi kulkunsa kohti yksisilmäisen mummon kioskia tuntien suussaan erittyvän kuolan ajatellessaan kirpeitä sitruunatikkareita. 

Korona

Ai vitsi ku olin päättäny, että en ota tätä asiaa tänne listoille, ku tätä viirusta toitotetaa joka tuutista jo nii paljo, että se tulee uniinki. Mutta ei, terveydenhuollon ammattilaisena (tässä kohtaa kuuluu sellanen frendien taustanauru) ja suositun somekanavan äänenä tajusin, että ei miula o muita vaihtoehtoja. Se on oikeestaa miu VELVOLLISUUS kertoa, että mite tästä maailmaa uhkaavasta katastrofista nyt voi ylipäätään selvitä. 

Oon kuullu, että ihmiset on jo ottanu tän asiakseen ja alkanu hamstraamaan tavaraa kaupoista. Hienointa tässä on se, että erityisesti vessapaperihyllyt huutaa tyhjyyttään marketeissa. Hyvä, koska ei se nyt o nii justiinsa jos Mirkku-Annelilta loppuu vaipat, Heikki-papalta sydänlääkkeet tai Jaakko-isukilta lauantaikaljat, kunhan ei tartte hätätilanteessa käteen pyyhkiä, koska se ois ihan kamalaa se!

Keskustelin aiheesta perheenjäsenteni kanssa. Päädyttiin siihen, että ois ehkä parasta ottaa se "ei mainoksia"- kyltti pois postilaatikosta pahimman taudin riehuessa. Tällä varmistettais se, että Kirkko ja kaupunki-lehti tulis kerta viikkoon laatikkoon, ni sillä vois sitte aina enimmät tuhrut raapasta takapuolesta ja sit siitä vois tehä pienen suojat ettei kaikki kalsarit menis heti iha likasiks. Ois Jumalan sanalla kerranki konkreettista vaikutusta ihmisen hyvinvointiin!

Otan tän asian siis tosi vakavasti. Minä, joka en ikinä varaudu mihinkään. Oon se, jonka talvi yllätti kesärenkaat alla, kevätaurinko kärventää naaman, joka syö liikaa sokeria eikä ylipäätään välitä virallisista ravinto- tai liikuntasuosituksista ja joka täyttää veroilmotuksen ja maksaa laskut kun on ihan absoluuttinen pakko tai piirun verran sen jälkeen. MINÄ, kaikista maailman ihmisistä olen varautunu koronan varalle ja ostin hätävararuokaa kaappiin. Suosittelen teitäkin rakkaat lukijani tekemään niin. Avaan tässä nyt oman varastoni ovet, saa ottaa mallia:

Lisäksi löytyy rommipullon jämät, pussi makaronia ja jotai mausteita. Jääkaapissa on chilikastiketta, vanhaa majoneesia ja pari porkkanaa. Kyllä näillä kuulkaa pärjää pahemmassaki paikassa!

Muita selviytymisvinkkejä arkeen on:

Lukuviihdykettä siihen hetkeen, kun sähkötki menee, eikä voi kattoo telkusta tai tietsikalta ruotsalaisdekkareita. Sit jatko-opiskelen pienen arkanan taroja ja teen uuden aluevaltauksen unien tulkintaan.

Voit myös käyttää hepoa:

..tai yrittää huijata viirusta löytämästä sinua pukeutumalla näkymättömyyslaseihin:

Kaikkeen halpaan ei kannata tän(kään)hysterian aikana mennä, joskus voi nimittäin käydä niin, että päätyy vaan pahempaan pulaan:

Mut onneks on hei aina joku joka ojentaa auttavan käden. Paitsi että eihän tänäpäivänä auta tarttua kenenkään käteen? No sanotaan sitte vaikka että joku tarjoo apua ihan muuten vaan:

Ja hei, kaiken tän hysterian keskellä muistakaamme yksi perusasia, eli korona on Made in China joten ei se kauaa kestä kuitenkaan!

:D

"Tavikset tahtovat tositeeveen

..pienen talon ja ison perseen." Vai miten se meni. Joku tollanen biisi oli joskus. Voi olla, ettei se menny iha noilla sanoilla mutta jotenki tonnepäin. Tajusin tänää olevani tavis. Tiiättekö, se tylsä tyyppi, jolla ei ollu mitää lapsuudentraumoja. Elin lapsuuteni ydinperheessä, jossa oli äiti, isä (kui niin nähtyä se o tänä päivänä! Jos haluisit olla jotai, pitäis olla joko kaks isää tai kaks äitiä tai sit toisen tai mieluusti molempien pitäis olla muunsukupuolisia. No, näillä mennää.) kaks lasta, Volvo (se ei ollu kyllä farmari mutta sellanen ministeri-Volvo enivei) ja kultanen noutaja. (Nojoo, seki oli kyllä vaa puoliks kultanen noutaja, virallisesti Lapin kullan noutaja, kun toinen puoli oli Lapin porokoiraa. Hi hi.) Asuttii omakotitalossa, käytii sillon tällön lomareissulla Virossa tai Kanarian saarilla. Joku kesä käytii Särkänniemessäki. Sit joka kesä oli jotku rippijuhlat tai ristiäiset tai häät tai jonku muutenvaanjuhlat. (Joita ei osannu sillo arvostaa mutta nyt ku ois niin kiva laittaa mekko päälle ja vähä meikata ja mennä syömään hyvi johonki kivoihi juhliin, ni onko niitä?? No ei! Miks ihmiset ei enää tajua mennä naimisii ja sit ne ketkä menee haluu järkätä jotku pienet ja intiimit hääjuhlat, eikä kutsu kaukaisia sukulaisiaan niihin. Kivavaan.)

Lisäks mie olin koulussa se tasanen kasin suorittaja(oon maininnu tästä ennenki mutta ihan vaan muistutuksena..)jota tasan ykskään opettaja, koulukaveri tai keittäjä ei muista. No, itseasiassa, koulun keittäjä varmaan muistaa, koska se oli meiän äitin oppilaana kansalaisopistolla ja huhu kertoo sen natsikeittäjän maininneen mei äitille, että "Ai ne on siu lapsia, jotka hernekeittopäivänä ottaa yhen herneen lautaselle." Oisit voinu äiti rakas siinä kohtaa mainita sille keittäjälle jotai hävikkiruoasta ja siitä, miten valistunu kuluttaja ottaa vaan senverran, kun voi kuvitella sitä moskaa syövänsä. Nih.

Ja ei siinä vielä kaikki. Miu taviselämä kiteytyy siihen, että miula on joku toiseks yleisin 1900-luvulla syntyneen naisihmisen nimi, koska miu vanhemmilla ei valitettavasti ollu yhtää mielikuvitusta.

Yritä tässä nyt sit erottua massasta! Hitto.

Ei tässä mitää. Kirjotin tän tekstin, että miu terapeutilla ois jotai lukemista aamukahvipöydässä. Tosin se tekee tässä just pelkkiä aamuvuoroja, jotka alkaa vielä aikasemmin ku miun (Ja hei miettikää, että mie herään kuitenki 5:30..) joten se tuskin aamukahvilla paljon mitää lueskelee. Mutta päiväkahvilla sitte. Oon juonu tänää skumppaa, vaikka huomenna on työpäivä. Ja aikanen herätys. Mut koska se pullo oli avattu ja siinä oli kultahippuja ja kaikkee, ni ei sitä voinu viemäriinkää kaataa! Miula ois vielä yks pullo jääny tupareista, kuka tulis miu kaa juomaa sen?

Oikeesti miu piti kirjottaa tosi jännä tarinanpätkä, jossa ei ois ollu mitää järkee :D Teen sen ehkä huomenna, ku käyn eka harrastaa toiseks yleisintä tavislajia heti ratsastuksen jälkee, eli vesijuoksua. Se on kiva laji, ku siinä voi juoruta siskon kaa samalla kaikki asiat, eikä se satu varpaisiin.

Kirjotan miu jännän tarinanpätkän hetimmiten. Oon kuitenki vielä tutkalla. Näin muute tänää töissä miltä näyttää ihan tositosi aito psykoosi. Haluisin videoida sen ja näyttää yläasteen huumevalistustunnilla, jos oisin opettaja. Ehkä miusta joskus vielä tulee sellanen? Tai ehkä mie oon vaa itekki vähä psykoosissa. Seki on tänä päivänä kai iha normaalia.

Noni, etin tähä loppuu jonku kivan kuvan ja meen nukkumaa, koska pyykkikone on kohta valmis.

Kyllä, miulla on tositosi kova ikävä tätä hommaa. Koska en o päässy tallille, oon alkanu harrastaa häiriökäyttäytymistä. Luulisin. 

Ihan tavallinen päivä

Oon yrittäny selvittää mitä sellaset somemaailman päivityksillä elävät ihmiset sinne niitten tileille postailee? Mikä on sellasta mikä kiinnostaa suurta yleisöä niin paljon, että siitä riittää juttua ja mainostajatki innostuu? (Miula on vielä pari mainospaikkaa tyhjänä, iha vinkkinä vaan..) No, joku sano että ne tähtöset kertoo tai videokuvaa niitten tavallista päivää. En nyt kyllä tiiä mite se voi ketää oikeesti kiinnostaa mutta tässä tulee nyt kuvaus miun ihan tavallisesta sunnuntaista..

Heräsin miu älypuhelimen sieluttoman herätyskellon kilkatukseen. Siihen ei saa asennettua mitää hyviä soittoääniä ei puheluille, eikä herätykselle. En tiiä miks kaikki teknologia menee tavallaa eteenpäi mutta sit kaikki tollanen pieni käyttömukavuus unohtuu siinä sivussa. Varmaa jos latais jonku sovelluksen, ni sillä sitte? En lataa.

No söin aamupalaks eilisiä keksejä. Ne oli miu eiline jälkkäri, ku käytii ulkona syömässä ja sit kaupan kautta kotia hakee herkkuja. Ei ollu nii hyviä ku muistin mut toimivat myös aamupalana oikeinki hyvi. Yritin saaha aikataulujani sopimaan kaiken sen kanssa mitä olin tälle aamulle suunnitellu. Mie suunnittelen aina kauheesti kaikkee ja unohan, että en pysty suorittamaan kaikkia niitä asioita siinä ajassa. Että anteeks vaan kaikki ketkä tästä kärsitte, en voi luvata että asia tulis muuttumaan..

Noh, melkei lupasin lähtee perhehelvettiJumboon shoppailee 1/3 uusimaalaisväestön kanssa mutta onnistuin luistaa viime hetkellä, koska se ois ollu aikataulullisesti jo iha mahdotonta. Päädyin lähtemään siskon kanssa aamulenkille. Menin eka niille palauttaa miu juhlille varattuja tavaroita. Miula on ollu nyt aikamoista juhlaa tässä viimeaikoina. Mei luona o käyny tässä parissa kuukaudessa niin paljo porukkaa, että vaikka laskis KAIKKI vierailut Torniossa, ei päästäis ees lähelle tätä ihmisruuhkaa :D Kannatti se kai sit muuttaa kuitenki tänne ihmisten ilmoille. No, enivei. Tässä eka yks kuva joka liittyy juhliin. (Katosin heti aiheesta mutta sallin sen itelleni.)

                                    

Bärtil ja Pikkukallo odottaa vieraita. Ihanat tuparit oliki!

Eli tää liitty löyhästi siihe päivän aiheeseen, että palautin siskolta lainaamani tuotteet. Siellä se oli askartelemassa nuorison kanssa. Oisin ollu iha valmis vaa istumaa pöytää ja vapauttamaan sisäisen paskartelijani Saken kanssa mutta miu oli vastustettava tätä kutsua ja vietävä miu sisko ulos lenkille. Perheenäitejä on tärkeetä viiä vähä tuulettumaan sillo tällö, vaikka se tarkoittais käytännössä räntäsateessa rämpimistä kesälenkkarit jalassa. (Oon aatellu ostaa talvilenkkeilykengät ja -takin mutta en o saanu vielä aikaseks. Lisäks meillä tulee kauhee itku, jos ostaa jotai tollasta turhaa..)

Mut oikeesti, niillä oli pöydässä pehmeitä palleroita, munia, silkkinauhaa ja kaikkia glittereitä pienissä purkeissa:




   

                         

                                                              

Viimesessä kuvassa pikkukallon päällä näemme Saken tekemän "munanaisen" Se on tarjoilija. Muna-tarjoilija. "Ihan niinku äiti." Äitikin oli aikanaan tarjoilija. En tiiä liittyykö muna asiaan mitenkään?

Enivei, heitettii lenkki räntäsateessa ja puhuttii henkeviä. Muisteltii vanhoja ja vaihdettii uusimmat juorut. Sit supernopeesti kotiin, vartissa vaatteiden vaihto, meikit ja bussille. Ollappa mies, ni ei tartteis meikata! Menin siis äitin kaa käsityömessuille. Jo heti ovella oli ihana takki, jonka oisin ostanu jos miula ois ollut 500e ylimäärästä rahaa. Koska asun nykysi Helsingissä ja maksan superkallista vuokraa, ei miula enää o sellasia rahoja. Rikkaasta Torniolaisesta ensihoitajasta köyhäksi Helsinkiläiseksi ..hoitajaksi kädenkäänteessä! Tadaa, story of my life.

Pelkäsin että tästä tulee kalliit messut mutta onneks sielä myytii lähinnä lankoja(oon lankojenostokiellossa) ja täti- ja hippivaatteita. Toisen aikakauden oon jo ohittanu ja toine ei o vielä alkanu ni olin sillee turvassa. Messuilla oli kyllä hyvä pöhinä. Paljon sellasia virkkuukoukkus-tätejä ja muutama setäkin. Kaikki hypisteli kankaita ja ihmetteli uusia tekniikoita. Eräs kuuluisa suunnittelijakin oli pykänny oman kojunsa sinne. Kilpailu on nykysi nii kovaa, että on tultava alas rahvaan pariin esittäytymään tai uuden someosaajakyvyt vie viimesetki asiakkaat.

Loppupäivä meni lepposasti heti ku olin selvinny takas Tiksin Prismahelvetistä. Tuplapoonus se vaa saa kansan liikkeelle, ei siinä mitää. Tuplapoonuspäiviltä pitää aina ostaa tiski- ja hammasharjan vaihtopäivä, karvateriä, tiskiainetta, leivinpaperia ja tomaattimurskaa. :D

K oli leiponu miule pullaa. Oli hyvää.

Jos elettäis täydellisessä maailmassa miu ilta päättyis tähä:

                                       

Menisin Taren ja toisen karvasen kaverin vieree nukkumaa. Mutta ei, emme elä täydellisessä maailmassa, joten mie lähen yöks töihin. Ehkä eka koronavirustartuntatapaus piristää miu iltaa. Se ois hienoa se.

Kyllä, ihan tavallinen päivä. Kerronko huomisestaki? :D