Noni rakkaat kuonokopan taakse pesiytyneet lukijani, tässä teille taas vähän viihdykettä iltojen, aamujen ja pitkän pitkien koronaeristyspäivienne iloksi. Itsehän olen vielä ihan täysillä työelämässä. Aion tehä niiiiiin paljo ylitöitä kun vaan ikinä ehin enneks tää tauti saavuttaa miutki ja joudun eristyksiin. Voin kertoo, että sitte teilläkää ei o enää hauskaa. Juttujen taso nousee merkittävästi, ku joudun tähä pikkukaksiooni vangiks kahen viikon ajaks. Niih, faktahan on, että kyllä tää tauti tulee jollai tasolla käymää läpi kaikki meidät hoitsut. Varsinki, koska ihmiset on niin tyhmiä. Nih. Mut se on toinen tarina se. Tässä tän päivän stoori:
"Olipa kerran kolme nuorta miestä ja seitsemän nuorta naista. He pakenivat maaseudulle jossain päin Italiaa, koska kaupungeissa riehui hirveä kulkutauti nimeltä Kuruna. He kertoivat.."
"HEI, HEI, HEI! Tuohan on suoraan Decameronesta. Sitäpaitsi mitä luulet että Kuruna on mieltä siitä, että viittaat häneen tuolla tavalla. Hirveä kulkutauti.."
Nuotio paloi hiljaa räiskyen ja tuprutti taivaalle haaleaa savua. Kojootin epävireinen karjunta kuului jostain kauempaa mutta muuten ympärillä oleva tumma metsä toi lohdullisen synkän sylin, jonka ympäröimänä kaverukset istuivat. Mirkka, iäkäs ruskeakarhu oli jo torkahtanut ensimmäisen tarinan kohdalla. Hän ei yleensäkään jaksanut olla hereillä kovin pitkään perinteisten tarinatuokioiden aikana mutta halusi silti joka viikko tulla mukaan. Muut epäilivät sen johtuvan siitä, että Mirkan kotona asui räyhähenki, joka oli rikkonut tv:n jo niin monta kertaa, ettei Mirkka voinut katsella sitä. Lisäksi tämän puoliso oli umpikuuro, puolisokea ja haisi pahalta, joten nuotiopiiri muiden metsän asukkien seurassa oli oikeastaan ihan mukavaa vaihtelua.
"Itse olen tämän tarinan keksinyt, enkä voi sille mitään, että Kuruna on hyvä nimi tappavalle viirukselle. Haluatteko te nyt kuulla tämä vai ette?" Lahon kannon päällä tasapainoileva metsäjänis Viljamberg toinen risti lyhyet etukäpälät puuskaan rinnalleen ja nosti leukansa uhmakkaasti pystyyn. Hän ei kohta jatkaisi tarinaansa pidemmälle, jos muut eivät lakkaisi ilkkumasta.
Rupisammakko Zizi ei kuitenkaan antanut periksi: "TIedät, että tarinan pitää olla itse keksitty. Tuo on kirjoitettu jo satoja vuosia sitten. Sitäpaitsi.. hetkinen, missä Kuruna itseasiassa edes on?" Zizi keskeytti saarnansa ja katseli ympärilleen. Myös muut nuotion äärellä olijat havahtuivat ja alkoivat katsella jalkoihinsa, käpälöihinsä, kynsiensä alle, varpaidensa väliin ja karvojensa juuriin. Kuruna oli niin kovin pieni, bakteerin kokoinen..noh, bakteeri, joten tämä katosi niin kovin helposti. Oikeastaan kukaan ei edes tiennyt varmasti oliko Kuruna edes saapunut paikalle. Viimeksi tämä oli tullut nuotiopiiriin Kirveliuksen perskarvoissa ja tiettävästi poistunut sieltä Ristomustin hampaiden välissä. Tänään kumpaakaan ei näkynyt. Metsänhaltija oli kuullut keijuilta, joka oli kuullut sammalprinssiltä, joka oli puolestaan kuullut syöjätärmudassa asuvalta hihhulilta, että Ristomustia ei ollut näkynyt kylillä. Myös Kirveliuksen uskottiin maatuvan nyt jossain suohaudassa. Kukaan ei silti halunnut uskoa, että Kurunalla olisi mitään tekemistä asian kanssa.
Zizi heitti torkkuvaa Mirkkaa pienellä puukepillä. "Herätys." Karhu aukoi verkkaisesti uupuneita silmiään ja maiskutti suutaan. Hän katsoi vuorotellen nuotion äärellä istuvia eläimiä ja kohdisti sitten katseensa rupisammakkoon. "Nosta karvaista hanuriasi. Meidän pitää tarkistaa ettet ole vahingossa istunut Kurunan päälle." Zizi oli loikannut Mirkan viereen ja töni nyt tätä nousemaan. Zizin limaiset räpylät ällöttivät Mirkkaa ja tämä nousi yllättävän vetreästi ylös puunrungon päältä ja hieroi kohtaa, johon rupisammakko oli äsken koskenut. Käpäliin jäi venyvää limaa, jonka hän pyyhki vaivihkaa vieressään seisovan laaman turkkiin. Mirkka ei muistanut laaman nimeä, se oli aika uusi tulokas. Laama-parka ei myöskään huomannut mitään, sillä se oli kaikkien muiden tavoin kovin keskittynyt tuijottamaan Mirkan jättimäisen ruhon alta paljastuvaa litistynyttä sammalmattoa. Painauman reunalla liikkui jotain, joka näytti pieneltä bakteerilta. Zizi poimi räpyläänsä palan sammalta, jonka päällä Kuruna, kai tuo nyt sitten oli Kuruna, makasi.
"Oletko kunnossa?" Zizi kysyi ja tuijotti liiskaantunutta bakteeria. Hiljaisuudessa kaikui pienen pientä pihisevää ääntä, aivan kuin rikkinäinen säkkipilli olisi soittanut viimeisiä sävelmiään. Sitten tuli hiljaista. "Se siitä sitten." Zizi sanoi ja viskasi sammalmytyn nuotion loimuihin.
"Okei, Viljamberg, saat jatkaa tarinaasi. En usko että Kurunaa enää kiinnostaa. Itseasiassa olen melko varma, että voisimme kunnioittaa hänen muistoaan kertomalla hänelle tarinan, jossa hän voisi olla pääosassa." Zizi sanoi ja muut nyökyttelivät. Mirkka istui takaisin samalle paikalle ja torkahti melkein heti. Muut asettuivat jälleen mukavasti nuotion äärelle ja Viljamberg toinen otti ryhdikkään asennon kuin suurten salien puhujalla ikään. Kaikki kumartuivat huomaamattaan hieman lähemmäs takkuturkkista jänistä tämän rykäistessä kurkkuaan. Sitten tämä aloitti: "Eli, tarina menee näin: Olipa kerran tappava viirus nimeltä Kuruna.."
Jaaa, yritin ettii kivan korona-meemin(suomeks, että iskäki ymmärtäis)mutta koska ei löytyny, ni tässä on kiva pääsiäismeemi enkuks. (iskä, siinä lukee: Älä koske miu pääsiäismuniin, palaan maanantaina)
"Olipa kerran kolme nuorta miestä ja seitsemän nuorta naista. He pakenivat maaseudulle jossain päin Italiaa, koska kaupungeissa riehui hirveä kulkutauti nimeltä Kuruna. He kertoivat.."
"HEI, HEI, HEI! Tuohan on suoraan Decameronesta. Sitäpaitsi mitä luulet että Kuruna on mieltä siitä, että viittaat häneen tuolla tavalla. Hirveä kulkutauti.."
Nuotio paloi hiljaa räiskyen ja tuprutti taivaalle haaleaa savua. Kojootin epävireinen karjunta kuului jostain kauempaa mutta muuten ympärillä oleva tumma metsä toi lohdullisen synkän sylin, jonka ympäröimänä kaverukset istuivat. Mirkka, iäkäs ruskeakarhu oli jo torkahtanut ensimmäisen tarinan kohdalla. Hän ei yleensäkään jaksanut olla hereillä kovin pitkään perinteisten tarinatuokioiden aikana mutta halusi silti joka viikko tulla mukaan. Muut epäilivät sen johtuvan siitä, että Mirkan kotona asui räyhähenki, joka oli rikkonut tv:n jo niin monta kertaa, ettei Mirkka voinut katsella sitä. Lisäksi tämän puoliso oli umpikuuro, puolisokea ja haisi pahalta, joten nuotiopiiri muiden metsän asukkien seurassa oli oikeastaan ihan mukavaa vaihtelua.
"Itse olen tämän tarinan keksinyt, enkä voi sille mitään, että Kuruna on hyvä nimi tappavalle viirukselle. Haluatteko te nyt kuulla tämä vai ette?" Lahon kannon päällä tasapainoileva metsäjänis Viljamberg toinen risti lyhyet etukäpälät puuskaan rinnalleen ja nosti leukansa uhmakkaasti pystyyn. Hän ei kohta jatkaisi tarinaansa pidemmälle, jos muut eivät lakkaisi ilkkumasta.
Rupisammakko Zizi ei kuitenkaan antanut periksi: "TIedät, että tarinan pitää olla itse keksitty. Tuo on kirjoitettu jo satoja vuosia sitten. Sitäpaitsi.. hetkinen, missä Kuruna itseasiassa edes on?" Zizi keskeytti saarnansa ja katseli ympärilleen. Myös muut nuotion äärellä olijat havahtuivat ja alkoivat katsella jalkoihinsa, käpälöihinsä, kynsiensä alle, varpaidensa väliin ja karvojensa juuriin. Kuruna oli niin kovin pieni, bakteerin kokoinen..noh, bakteeri, joten tämä katosi niin kovin helposti. Oikeastaan kukaan ei edes tiennyt varmasti oliko Kuruna edes saapunut paikalle. Viimeksi tämä oli tullut nuotiopiiriin Kirveliuksen perskarvoissa ja tiettävästi poistunut sieltä Ristomustin hampaiden välissä. Tänään kumpaakaan ei näkynyt. Metsänhaltija oli kuullut keijuilta, joka oli kuullut sammalprinssiltä, joka oli puolestaan kuullut syöjätärmudassa asuvalta hihhulilta, että Ristomustia ei ollut näkynyt kylillä. Myös Kirveliuksen uskottiin maatuvan nyt jossain suohaudassa. Kukaan ei silti halunnut uskoa, että Kurunalla olisi mitään tekemistä asian kanssa.
Zizi heitti torkkuvaa Mirkkaa pienellä puukepillä. "Herätys." Karhu aukoi verkkaisesti uupuneita silmiään ja maiskutti suutaan. Hän katsoi vuorotellen nuotion äärellä istuvia eläimiä ja kohdisti sitten katseensa rupisammakkoon. "Nosta karvaista hanuriasi. Meidän pitää tarkistaa ettet ole vahingossa istunut Kurunan päälle." Zizi oli loikannut Mirkan viereen ja töni nyt tätä nousemaan. Zizin limaiset räpylät ällöttivät Mirkkaa ja tämä nousi yllättävän vetreästi ylös puunrungon päältä ja hieroi kohtaa, johon rupisammakko oli äsken koskenut. Käpäliin jäi venyvää limaa, jonka hän pyyhki vaivihkaa vieressään seisovan laaman turkkiin. Mirkka ei muistanut laaman nimeä, se oli aika uusi tulokas. Laama-parka ei myöskään huomannut mitään, sillä se oli kaikkien muiden tavoin kovin keskittynyt tuijottamaan Mirkan jättimäisen ruhon alta paljastuvaa litistynyttä sammalmattoa. Painauman reunalla liikkui jotain, joka näytti pieneltä bakteerilta. Zizi poimi räpyläänsä palan sammalta, jonka päällä Kuruna, kai tuo nyt sitten oli Kuruna, makasi.
"Oletko kunnossa?" Zizi kysyi ja tuijotti liiskaantunutta bakteeria. Hiljaisuudessa kaikui pienen pientä pihisevää ääntä, aivan kuin rikkinäinen säkkipilli olisi soittanut viimeisiä sävelmiään. Sitten tuli hiljaista. "Se siitä sitten." Zizi sanoi ja viskasi sammalmytyn nuotion loimuihin.
"Okei, Viljamberg, saat jatkaa tarinaasi. En usko että Kurunaa enää kiinnostaa. Itseasiassa olen melko varma, että voisimme kunnioittaa hänen muistoaan kertomalla hänelle tarinan, jossa hän voisi olla pääosassa." Zizi sanoi ja muut nyökyttelivät. Mirkka istui takaisin samalle paikalle ja torkahti melkein heti. Muut asettuivat jälleen mukavasti nuotion äärelle ja Viljamberg toinen otti ryhdikkään asennon kuin suurten salien puhujalla ikään. Kaikki kumartuivat huomaamattaan hieman lähemmäs takkuturkkista jänistä tämän rykäistessä kurkkuaan. Sitten tämä aloitti: "Eli, tarina menee näin: Olipa kerran tappava viirus nimeltä Kuruna.."
Kohta taas uudet tarinat, pysykää linjoilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti