"Näytä sitä kirjettä." Sade ojensi kättään pöydän yli Minttua kohti. Tämän kynnet olivat lyhyeksi pureksitut ja paidan hihassa näkyi punaisia tahroja. Minttu tuijotti niitä hetken ja ojensi sitten kuoren. Mattisonkin istui pöydän äärelle ja laski kolme kupillista höyryävää, imelän hajuista juomaa heidän eteensä. Kukaan ei kuitenkaan koskenut mukeihin, sillä kaikki tuijottivat Sateen käsissä olevaa kirjettä.
"Avaa se." Mattison sanoi hiljaisella äänellä ja kumartui hieman lähemmäs sisartaan. Tunnelma tuntui tiivistyvän. Mintun päässä pyöri miljoona kysymystä mutta hän ei sanonut mitään. Sade käänteli kirjettä hetken ja raotti sen sitten auki. Sisältä putosi keskeltä taiteltu kirjepaperi, jonka molemmin puolin oli tekstiä:
25.6.1971
Rakas Brita
Olipahan reissu, kuka olisi uskonut! En edelleenkään pysty astelemaan Valkeasaaren hiekkarantoja kuvittelematta sitä, mitä silloin tapahtui. Vai tapahtuiko se? Sinä olit siellä ja näit myös kaiken, emmehän me hulluja ole, emmehän?
Eno kysyi asiasta, sanoin että olimme ottaneet huumeita. Hän läksytti minua aiheesta mutta antoi sitten olla. Annetaan mekin asian olla, eikö niin. Oikeastaan kirjoitan sinulle siksi, että olen menossa naimisiin syksyllä, naimisiin Annan kanssa. Älä nyt hermostu rakas Brita, sinä olet ja tulet aina olemaan minun elämäni suuri rakkaus mutta asiat eivät aina mene niinkuin suunnittelee. Älä anna tämän katkeroittaa itseäsi, jatka eteenpäin. Jos joskus tapaamme kadulla, et ehkä tunnista minua enää mutta minä kyllä tunnistan sinut, aina. Jos joku vieraan näköinen mies kerran hymyilee sinulle, voit uskoa, että se olen minä.
Minä menen nyt. Häävalmisteluja pitää tehdä vielä aika paljon. En lähetä sinulle kutsua mutta ajattelen sinua hääpäivänäni. Se on kuudestoista syyskuuta. Puotilan rovasti vihkii meidät Isomäen vanhassa kirkossa kun kello lyö kaksitoista. Kaikki tämä oli Annan toivetta eikä minussa ole miestä sanomaan hänelle vastaan.
Pidä huolta itsestäsi ja voi hyvin. Unohda, että koskaan kirjoitin sinulle. Unohda, että koskaan teimme mitään uskomatonta. Unohda minut, niin sinun on parempi.
Rakkain terveisin Siilas.
Mattison luki kirjeen vielä toistamiseen ja laski sen sitten käsistään. "Arvasin että kaikki tapahtuu siinä madon syömässä kirkossa!" Hän sihahti hampaidensa välistä. "Meillä on vielä pari päivää aikaa, kirje on kirjattu 25. kesäkuuta, eli ylihuomenna." Sade laskeskeli ja sanoi sitten Mintulle: "Kiitos, olit suureksi avuksi. Me pärjäämme tästä omillamme." Hän nousi ja otti jäähtyneen, pahanhajuisen juoman käsiinsä ja joi ison kulauksen. Minttua oksetti pelkkä ajatus, että hän koskisi tuohon litkuun, vaikka vatsa kurnikin jo aika lailla. "Tuota, tämä voi olla tyhmä kysymys mutta miten minä pääsen takaisin kotiin?" Häntä pelotti oikeastaan edes kysyä mutta enemmän Minttua pelotti ajatus siitä, että hän jäisi tähän saasteiden pilaamaan todellisuuteen yhtään pidemmäksi aikaa, kun mitä oli pakko.
Sade ja Mattison katsoivat jälleen toisiaan miettiliäästi. "Onko liian vaarallista kokeilla samaa konstia, kuin Mintun saamiseksi tänne? Vai pitäisikö meidän odottaa syyskuun kuudettatoista, se olisi varmasti kaikkein turvallisinta?" Sade raapi vihreää tukkaansa ja Mattison kohautti harteitaan. "Annetaan Mintun päättää." He käänsivät kiiluvat silmänsä nyt Minttuun. "Sinulla on kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen ja helpoin on, että odotat Siilaksen ja Annan hääpäivään, eli kuudestoista syyskuuta asti. Silloin portista on helpointa kulkea. Toinen vaihtoehto on odottaa pari päivää, kirjeen kirjaamisen päivään asti. En ole varma onko sillä merkitystä mutta luulisin." Sade luetteli ja Mattison täydensi kolmannen vaihtoehdon: "Tai sitten yritämme saada sinut omaan todellisuuteesi vaikka heti mutta siinä on riskinsä. Emme tiedä mihin paikkaan päädyt, kun lähdet. Voi olla että heräät tällä kertaa vaikka keskeltä valtatietä tai jostain muusta vaarallisesta paikasta. Meidän ei missään nimessä ollut tarkoitus tuoda sinua keskelle metsää tänä aamunakaan"
Minttu pyöritteli päätään kuin siellä olisi surissut ampiaispesä. Hän ei jäisi tänne enää hetkeksikään. "Ei, minä haluan kotiin, NYT!" Hän miltei kiljaisi. Paniikki alkoi vallata mieltä jälleen kerran. Minttu tunsi käsiensä hikoavan ja samaan aikaan kylmä viima tuntui hivelevän selkää.
"Selvä. Pitää tehdä hieman laskelmia ja sitten mennään." Sade sanoi rauhallisesti ja viittasi Mattisonin mukaansa. "Odota tässä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti