Tekisipä mieli vähän..

..karkkia. Tai jotain herkkua mutta tässä tarinassa se on karkkia. Tai voi se olla jotain perusherkkuakin, ehkä?

No kaikki alko tänään siitä, että jäin yksin kotiin. Se on sillee vaarallista tälläselle pullahiirelle, että nyt täällä ei o kukaan kattomassa miun perään ja estämässä miu päivittäistä karkinsyöntiä. Omaksi edukseni on kuitenkin mainittava että YRITIN hillitä makeanhimoani syömällä päärynän. Se oli vieläpä sellanen ihan hyvä päärynä, mehukas, ei raaka. Mistä tahansa fitnesjulkaisusta voi lukea, kuinka hedelmät sisältää niin paljon sokeria, eikä niitä oikeestaan sais syödä. Parempi ois vaikka tuijottaa kuvaa banaanista tai imeskellä lapsen lelukopasta löytyvää lego-mandariinia ja kuvitella että se on oikee. Mutta ettäkö söis ihan jostai ambomaalta lentokoneella prisman hevi-osastolle rahdatun hedelmän, ni johan siinä tulee viikon sokeritarve kerralla! 

Sit jos mennää sellasiin ei ihan niin tosifitnes-ohjeisiin, niin joo, hedelmiä voi syödä kohtuudella, ei siihen dieetti vielä kaadu. Sitten voi ottaa vaikka pähkinöitä, jos haluaa jotain napostella. Tai vaikka porkkanaa! Ja kyllä niitä viinirypäleitäkin voi syödä, nehän on oikeestaan ihan ku karkkia! No EI KYLLÄ OLE! Eikä minkään cashew-pähkinän mutustaminen kyllä tyydytä makean nälkää, ei ainakaan jos on tällänen pitkän linjan riippuvainen. 

Jos kotona ei o mitää herkkuja, niinku meillä ei siis ikinä ole, ainut millä tän asian voi korjata, on lähtee kauppaan. En kuitenkaa voi mennä lähikoomarkettiin, koska haen sieltä aina jotai roskaruokaa tai herkkua. Myös Prisma, iso kauppa vaikka onkin, on pois laskuista, koska neki kassaneidit (ihan vaikka käynki leikkimässä kaupantätiä aina itsepalvelukassalla!) alkaa varmasti jo tietää miut ja tunnistaa sokerin ongelmakäyttäjäks. Mitä vaihtoehtoja jää? Aivan, se kolmannen ketjun marketti. Meen siellä hyllyjen väleissä, enkä löydä mitään hyvää. Tarjonnassa on vaan feikki nallekarkkeja, sekä niitä toisia wanna be-Haribon hedelmäkarkkeja, jotka näyttää iha samalta ku oikeet tropical-mix-(tai jotai sen suuntasta) karkit mutta maistuvat ihan homesieneltä. Kaikki keksit näyttää myös epäilyttäviltä, sellasilta joita Selma-mummo tarjoo peltirasiasta kun käydään sen luona keikalla. Hyiensyö.

Päätän sitte tehä jotai, mitä tiesin jo virhearvioksi mutta tein sen silti (käyks kellekkää muulle tällästä turhan usein?) eli otin ihan random pussin jotain.. jotain tällästä:

                                       

Nyt, rakkaat lukijani tulee sitten se tämän postauksen tärkein opetus eli: Jos mielesi tekee Dumleja, ethän sinä nyt hyvä ihminen mene ostamaan Marianneja! Jos olet tilanteessa, jossa taivallat läpi kylmän ja pimeän pihan mörköjä ja naapureita vältellen ja pääset lopulta kauppaan (enskerralla sitten vaan sinne koomarkettiin!) niin tee itsellesi palvelus ja osta jotain josta olet ihan varma että sen on hyvää. Jotkut asiat elämässä vaan on sellasia, joilla ei kannata leikitellä, ei vaikka ois kuinka seikkailuhaluinen! Se on vähä sama, kun syöt parin päivän ulkomaanreissulla kerran sellasta tositosi hyvää ruokaa mutta oot jostain syystä saanu päähäs, että seuraavana päivänä ei voi mennä samaan ravintolaan, koska pitää kokeilla kaikkee uutta. No kerron tässä nyt kokeneen matkaajan vinkin: EI TARTTE KOKEILLA! Voi kokeilla, ei siinä mitää, mutta jos haluaa syödä samassa raflassa koko viikon, niin se on ihan okei! Tuorein ja toivottavasti viimenen kokemus aiheesta itsellä on, kun käytiin R&ES groupin reissulla Italiassa ja ekana iltana vedettiin ihan superhyvää pitsaa. Meillä oli tuolloin kuitenkin vielä tää keskiaikanen matkailukäsitys, että ei sais käydä samassa raflassa toista kertaa (ihan ku sitä parin päivän aikana ehtis kaikkia testata kuitenkaa!) vaan mentii viereiseen. Siinä sitte tympeetä palvelua vältelle, kuivaa pastaa nieleskellen ja jälkkärinä ollutta kivikovaa kiiviä veistellen mietittii kumpikin sitä naapuribistron ihanaa, rasvaista margarita-pitsaa.. 

Alkoholi- ja tupakkaostoksiahan vahditaan suomessa tosi tarkkaan. Miusta kassatätien kasvatusvastuuseen vois lisätä sen, että aina kun joku ostaa jotai "vain luonnollisia aromeja, ei lisättyä sokeria, makeutettu stevialla, sisältää puolet aitoa hedelmää"-karkkeja, kaupan täti tekis sille henkilölle pienen audit-kyselyn. Tyyliin: "Tuleeko omaan käyttöön." Jos vastaat ei, voit mennä. Jos vastasit kyllä niin jatkokysymys: "Oletko nyt ihan varma? Olisiko se Dumle pussi sitten kuitenkin parempi? Jos ei leviävän vyötärönympäryksen niin ainakin ihan vaan oman mielenterveyden kannalta?!"

Tai mites nää? En o bongannu mutta maistuvat kuulema super Hessu-karkeilta. Niissä ei varmaa ollu mitää muuta aitoo kun se Disney luoma kuva siinä purkin kyljessä mutta hyviä olivat!

                                         

Alin kuva S.K.Piironen

Ole kuin granny

Tuo otsikossa oleva vieraskielinen sana lausutaan "gräni" ja se tarkoittaa siis vapaasti suomennettuna mummoa tai pikemminkin sellasta mukavaa mummelia tai isoäitiä. 

Mitä myö kaikki voitais oppia grannyltä? Paljonkin mutta otetaan ensin katsaus siihen keitä ja minkälaisia tämän päivän "grannyt" ovat:

Grannyn voi bongata niin Stockmanin muotiosastolta minkkiturkki päällä siinä missä kahdeksankymmentäluvun muotivärisissä verkkareissa kuoppaiselta lenkkipolultakin. Granny ei nimittäin taivu mihinkään yksiselitteiseen muottiin. 

Granny käy yleisen käsityksen mukaan bingossa tai kirkossa mutta yhtälailla grannyn voi bongata myös vaikka uimahallissa, jossa hän yrittää peittää riippuvia rintojaan hieman liian pienellä pyyhkeellä, joka on tuotu tuliaisina ensimmäiseltä kanarianmatkalta joskus kun Kekkonen oli vielä järjissään. Pyyhe oli silloin ihan sopiva mutta maan vetovoima on tuonut ennen peltotöissä muovautuneet hartialihakset puoli vartaloa alemmas ja tuo massa ei meinaa ihan täysin mahtua värikkään pyyhkeen sisään samalla tavalla kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Välittääkö granny tästä? Vilkuileeko hän epävarmana ympärilleen katsovatko muut vesijumppaajat juuri hänen vartaloaan? Ehei, granny heittää pyyhkeen naulaan ja menee saunaan heittämään sellaiset löylyt, että liikuntatunnilla uimaan pakotetut yläasteelaiset poistuvat lauteilta niin että oven saranat narskuvat. 

Grannyn ystävät ovat samaa sarjaa. He ovat olleet lottina rintamalla, hoitaneet kodin ja lapset ja käyneet vielä tanssilavallakin kääntymässä iltaisin. Punavuoren grannyt ovat juhlineet salakapakoissa ja vakoilleet naapureitaan. He ovat haudanneet puolisoitaan, lapsiaan, ystäviään ja lemmikkieläimiään mutta nauttivat yhä jäljellä olevasta elämästään. Grannyt tietävät, että vaikka ennen kaikki tuntui olevan paremmin, eivät he kaipaa pitkiä työpäiviä pellolla ja jännitystä siitä millainen sato tänä vuonna saataisiin. He eivät muistele riemulla sodan kauhuja, pula-aikaa, polioon ja tuhkarokkoon kuolleita lapsia, eivätkä ylipäätään kulkutauteja, joita tänä päivänä pystytään helposti hoitamaan.

Grannyt pitävät edelleen klassikkomakeisista, joita jakavat aina vain uusille sukupolville näiden tullessa vierailulle. Kuka voisi vastustaa Fazerin parhaita tai kettukarkkeja, varsinkin kun ne tarjoillaan hienosta kristallimaljasta, joka on aina ollut siinä saman kirjahyllyn reunalla. Hyllyn, joka kannattalee niin kirsikkasherrypullot, hääkuvat, kuin pienen pienet koriste-esineetkin. Granny ei ole kuullutkaan vähälaktoosisesta ja sokerittomasta ketodiettiruokavaliosta, vaikka uskaltautuukin toisinaan eläkeläisten kuoromatkalla maistamaan mereneläviä.

Granny muistaa nimipäivät, syntymäpäivät ja hänellä on suora linja myös joulupukin konttoriin. Granny kutoo sukkaa, pelaa uhkapelejä, naukkailee konjakkia, etuilee kassajonossa, katsoo ajankohtaisohjelmia ja väittelee lämpimikseen terveyskeskuksen uuden lääkärin kanssa, joka tuntuu olevan vasta rippikoulusta päässyt. Hän huvittaa lapsenlapsenlapsiaan ottamalla tekohampaat pois ja heiluttelemalla niitä ilmassa. Granny haisee koipalloille, tervaleijonapastilleille, mäntysuovalle ja nivea-rasvalle. 

Granny elää hetkessä, koska tietää, että kilometrejä alkaa olla takana enemmän, kuin mitä edessäpäin. 

Granny on nähnyt kaiken, eikä hän hätkähdä enää mistään. Paitsi ehkä siitä, kun lapset ostavat hänelle uuden puhelimen, jossa ei ole näppäimiä.

Ole edes toisinaan kuin granny. Jätä menneen haikailu, itsesi väheksyminen, elä hetkessä! Naukkaa vähän sherryä, ota kettukarkki, vedä mummon vanha turkki päälle ja lähde lähikahvilaan ryystämään mustaa kahvia lautaselta. Ota bebe-leivos kaveriksi. Soita ystävälle tämän nimipäivänä, kerro hauska tarina, katso välillä netflixin sijaan ajankohtainen kakkonen. Muistele omaa mummoasi tai mummojasi, jos sinulla on ollut oikeus tuntea heidät. Oli hän missä tahansa, hän tuntee ja kuulee sinut kyllä.. 

 

Setämies junassa

 Ehkä ootte nähny leffan tai lukenu kirjan nimeltä Nainen junassa. (Se oli tässä nyt ainaki hetki sitte jossai mainoksessa, eli tuli vissii telkusta?) No, tää tän päivänen on nyt iha oikee tositarina, perustuu allekirjoittaneen omiin kokemuksiin, eikä tästä o ainaka vielä tehty leffaa mutta olen avoin kaikille diileille! 

Eli,tapahtui eräänä lauantai-iltapäivänä, kun olin viettänässä elämätöntä elämääni tuppukylässä, koska, jos mahollista, miula oli sitäki ankeempi viikonvaihde tulossa, enkä keksiny muutakaa tekemistä. No oli miula agendalla yks sairaalavierailu ja tapasin kummilasta ja sen lähivanhempaa että ei se nyt iha turha reissu ollu 😊 Tää ei nyt siis kyllä taaskaa liittyny asiaan mitenkään,kunhan avasin miu synkkää syksyn tunnelmaa.. 

Asiaan. Olin siis lähdössä kotia kohti ja arvoin kulkuvälinettä. Koska en innostu autoilusta, käytän julkisia aina ku mahollista. Tällä kertaa kulkuvälineeksi valikoitui VR. Koska mie pystyn suunnittelee miu elämää etukäteen just yhtä pitkälle ku keskivaikeesta adhd:stä kärsivä itikka, ni en tosiaa mitää junalippuja ostele etukäteen. Tästä seuraa se, että junassa on vaan käytäväpaikkoja tarjolla siinä kohtaa, ku oon päättäny millä junalla matkustan. Ylihintainen rautatieyhtiö on kuitenki keksiny mukavan tavan lisärahastaa ihmisiä ja kehitelly tälläsen 'ravintolavaunun yläkerran' jossa voi pienellä viiden euron lisämaksulla lunastaa itselleen yksikköpenkin. Ne on siis vähä normipenkkiä isompia istuimia, jotka kääntyy ja joiden edessä on pöytätilaa ja ikkuna. Tässä havainnollistava kuva aiheesta:

 

Siinä näkyy pöytä ja miu kassi, joka liittyy vahvasti päivän aiheeseen, johon ollaan koko ajan pääsemässä 😄

Päätin siis olla rahakas aikuinen ja lunastin itselleni tollasen yksikköpaikan muutoin jo kovasti täydessä junassa. Mietin jo mielessäni mukavaa, rauhaisaa matkaa ikkunasta ulos katsellen, musiikkia kuunnellen, rauhassa. Ei meluavia lapsia tai porukassa mölyäviä teinejä..

Istuin paikalleni ja.. viereen ilmestyy setämies. Noh, ei se mitään paitsi että.. tunnen kyljessäni kuinka setämies tuijottaa mustaa takkiani ihan sillee suoran avoimesti. Liekkilippis(oikeesti!!) on painettu syvälle päähän ja mansikka-vadelma-esanssin makuinen halpisomenasiideritölkki laskeutuu toisesta kädestä pöydälle samalla kun kulunut musta kangaskassi tippuu lattialle. Setämies istahtaa viereiseen penkkiin(jonka oisin myös voinu lunastaa vaivaiseen kymmenen euron lisähintaan!)kuin hyvän tuttavansa upottavaan nahkasohvaan konsanaan. Tuijotus jatkuu. En käännä päätäni,vaan katson kiinnostuneena mitä tikkurilan ratapihalla tapahtuu. Onko tuolla ihka oikea tavarajuna!? Vau,mihin lie menossa! 

Menee puolitoista sekuntia,kun setämies aloittaa keskustelun: "Mikä on sun lempibändi?" Hmm, tätä en osannut odottaa! Käännyn katsomaan liekkilippismiestä ja käyn mielessäni kamppailua vastatako totuudenmukaisesti vai vetääkö tähän jokin odottamaton vastaus tyylillä anni-janni-henni-anni-jossu and the bänd. "Beatles" vastaan hetken kuluttua ja keskityn jälleen ratapihan tapahtumiin. Juna nytkähtää liikkeelle ja heitän ilmaan äänettömän toiveen, että konnari tulisi mahdollisimman pian ja toteaisi, että setämiehen lippu ei oikeuta istumaan kyseisellä valtaistuimella. 

"Aijaa, mä tykkään Hurriganesista.. jaadajaada.. mulla on kämppä Helsingissä..jaadajaada..jos meinaan nukahtaa, niin herätä mut Salossa.." 

Jostain kumman syystä suustani lipsahtaa: "Joo, jään itekki Salossa pois." 

Siitähän setämies suorastaan intoutuu!

"Aijaa, mulla on kämppä myös Salossa..jaadajaada..jotain miu tyylistä..jaadajaada.. missä sä oot töissä? Missäpäin Saloa asut?" 

"En tunne Saloa, en osaa sanoa mikä kaupunginosa se on missä asun ja toivon, ettei koskaan törmätä miu työpaikalla." 

"Aijaa,höhöhöhaha. Ai semmosta työtä teet, hehe. Mä oon 52 vuotta, mitä sä oot, jotai 30?"

"Joo,jotai sellasta."

"Onks se susta iso ikäero?"

(Ikäero? Siis meiän välillä vai? Ettäkö.. mitäh?? Ei, en vaivaudu vetämään tähän nyt mitään päätelmiä..)

Tuijotus jatkuu..

"Höhö,ha, joo. ..jaadajaada, taas jotai miu tyylistä ja hurriganesista.."

Missä helvetissä se konnari nyt on? Voisko se kerranki tulla enne matkan puoliväliä ja huomauttaa setämiestä sekä teinisiiderin nautiskelusta että maskittomuudesta!? Setämies jatkaa juttuaan ja tuijotustaan, vaikka oon siirtyny jo nykypäivän päätoiminnan pariin, eli selaan aivottomana puhelinta. Konnaria ei näy. 

Katselen vaivihkaa ympärilleni,josko pieni paikan vaihto ois mahdollista mutta sitten tapahtuu se kaunein, setämies toteaa lähtevänsä ravintolavaunuun ja lupautuu tarjoomaan kaljat,jos lähden seuraksi. Kieltäydyn kohteliaasti ja tadaa, setämies on poissa! Vain halpis teinisidu jää pöydälle muistuttamaan tästä oudosta kohtaamisesta. 😮

Asemalle päästyäni pakenen vaunun toiseen päähän odottamaan, että liekkilippis katoaa portaikkoon. Sitten juoksen autolle ja lukitsen ovet. Uskon jonkun mopoauton näköisen kulkupelin seuraavan pösöäni mutta se jatkaa onneksi matkaa taloni ohitse. 

Joukkoliikennematkustuksen riemuja! 😔

Ja tässä mie vaan taas junassa istun! Onneks viereinen paikka on vapaa ja seiraavassaki istuu joku korkeakoulun käyny nainen maski kasvoilla ja käsidesipullo pöydällä..

kalloja raunioilla ja muita kummitustarinoita

Nyt on viimeaikoina ollu niin paljo tekstiä, että otetaan tähän vähä hengähdystaukoa ja tutkitaan tätä miu uutta asuinkuntaa vähän kuvien kautta. Täällä on luontoa ja kansallispuistoa ja muuta sellasta huttua vaikka kuinka mutta eihän sitä tunnelmaa ja maisemaa saa millään keinolla vangittua kuvaan, ei vaikka ois kuinka ammattilainen. Lisäksi kaikki on nähny kuvan kauniista auringonlaskusta, hienosta kuusikosta, synkästä metsästä ja korkealta avautuvasta Kolin kansallismaisemasta. 

Eli, nyt katotaan mitä muuta uutta,outoa ja vähä niskavilloja nostattavaakin jännää täältä suunnalta löytyy..

Kuusiston linnanrauniot nyt ihan ekana. Tää on jossai Turun ja Salon välillä, pikkusen joutuu poikkeemaan motarilta. Googlaamalla löytyy tietoa näistä raunioista, joten en ala tähän nyt kopioimaan mitään hikipedian artikkelia. Sen verran kerrottakoon, että tää kämppä on pistetty pystyyn joskus 1400-luvulla. Vaikka itse linnasta ei olekaan enää jäljellä muuta kun tosiaan rauniot, saa siellä käppäillessä ihan pienellä mielikuvituksella aikaan ajatuksen millasta elämää linnassa on joskus eletty..

Tässä Rosalina poseeraa raunioilla: 

Pakko melkein todeta, että jos sinulla on aikaa (kauniina kesäpäivänä varsinkin!) käydä vierailulla vain toisessa kohteessa, joko tuolla raunioilla tai sitten ihan oikeessa Turun linnassa, niin saattasin jopa suositella noita raunioita. Turun linna on myös hieno, aikansa esimerkillinen kohde, joka on harmillisesti pommitettu sodan aikana sisältä ihan tuusan nuuskaksi. 

Sisäänpääsy nyt ei paljon maksa mutta ilmaiseksi aukeaa ehkä kuitenki hienoimmat maisemat, eli linnan ulkopuoli:

Sisällä on sitte juhlatiloja ja hienosti siloiteltuja saleja mutta tunnelma ei ole sama. Käymisen arvoinen paikka toki! Varsinkin alakerran synkät vankisellit houkutteli tän blogin pitäjän mielikuvitusta erityisellä tavalla..

Turkuhan on kuuluisa myös Kakolan mäestään ja siellä sijainneesta vankimielisairaalasta. Nykyisin siellä on trendikkäitä kerrostaloja ja erityylisiä hotelleja mutta historia seuraa tätä paikkaa edelleen..

Noni, se linnoista ja sellasesta kulttuurista. Nyt mennään luontoon. 

Tässä eka puunrunkoon piirtynyt mustetahratesti. Mitä SINÄ näet siinä?

Sitte vielä kaks paikkaa, joissa kummittelee satavarmasti. Hylätty rautatietunneli:

(tuolla päällä on vuosiluku 1924)

Tuo on ihan metsässä, eikä siellä tosiaan näy merkkiäkään minkäänlaisesta rautatiestä. En uskaltanu mennä yksin kovinkaa pitkälle tonne tunneliin, koska sieltä kuulu outoa ääntä.. 

Miule ois saattanu käydä samalla tavalla ku tälle peuralle:

sen raaja tuli vastaan ihan kauniina kesäpäivänä hiljaisella metsäpolulla, kun olin geokätköilemässä.

Täällä varsinais-Suomessa on aikanaan asunu vaikka minkälaista kansaa. Täällä on ollu muinaista asutusta jo luolamiesaikoina ja tuo metsäkansa on ollu myös aika taikauskoista. Tiettävästi he uskoivat esim tälläiseen:

Tiiä sit mitä tuohon lähteeseen on uhrattu? Itse en uskaltautunu nyt heittämään sinne mitään, en edes kiviä tai käpyjä, koska en tiiä jos lammen henki vaikka suuttuu. Uitin siinä vaan sormiani ja esitin kainon toiveen lammen druidille..

Tähän loppuun vielä metsähenkisiä kuvia, joita kävin perheen kanssa kuvailemassa:

Kallo ja vuosirenkaat:

tappavan kaunis:

Onnenongintaa:

Katsoa saa mutta ei koskea:

 

Liftaten osa 11 ja puoli

 "No, ollaan Kuopiossa." Inka totesi kuivasti ja katseli ympärilleen. He seisoivat edelleen bussipysäkillä, isomman tien ja aivan kulman takaa alkavan lähiön risteyskohdassa. Liikenne vaikutti onneksi melko vilkkaalta. "Mennäänkö tuohon liittymään, tuollahan luki keskusta." Elviira osoitti eteenpäin ja Inka katsoi samaan suuntaan kuunnellen samalla ystävänsä pohdintaa. "..siitä sitte vaan keskustan läpi ja ohi ja sitten yritetään löytää se pikkutie, jota pitkin pääsee sinne mökille. Suski on laittanu sen osotteen, pitää kaivaa se viesti jostain." Elviira etsi samalla puhelintaan, kun kaksikko lähti kävelemään keskustan suuntaan. 

Inka nosti kokeeksi peukalonsa pystyyn, vaikka he kävelivät puolilaittomasti liittymäramppia alaspäin. Elviira oli keskittynyt puhelimeensa eikä Inkakaan olettanut heidän saavan vielä hetkeen minkäänlaista kyytitarjousta, kun he huomasivat harmaan Audin pysähtyvän heidän eteensä. Elviira nosti katseensa ja näki oman ihmetyksensä heijastuvan Inkan silmistä. "Hups." Inka totesi ja kohautti hartioitaan. "En arvannut, että joku nyt oikeasti pysähtyisi tässä kohtaa." Hän hymyili ja meni auton viereen. Kuski keskittyi  selvästi varmistelemaan, ettei takaa tullut ketään, joten Inka joutui aukaisemaan etuoven saadakseen keskusteluyhteyden kuljettajaan. "Moi, ootko mihin menossa.." Hän ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun harmaahiuksinen ja -partainen, hieman klassista streotypiaa hajamielisestä yliopiston professorista muistuttava mies ratin takana kääntyi nopeasti heihin päin, teki kädellään hoputtamista elehtivän liikkeen ja sihahti: "Äkkiä, äkkiä kyytiin, tämä on huono paikka pysähtyä." Liftarit eivät jääneet epäröimään vaan tunkeutuivat autoon rinkat sylissään ja vetäisivät ovet kiinni auton jo liikkuessa. 

Mies ajoi hiljaa ja tasaisesti. Automaattivaihteinen, uudenmallinen auto lipui kuin valtamerialus avomerellä, eikä vauhti kiihtynyt missään vaiheessa yli sallitun nopeuden. He ajoivat kilometrin matkan ennenkuin mies avasi suunsa uudelleen: "Minä asun tässä keskustassa mutta voin viedä teidät tuonne toiselle puolelle, josta pääsette jatkamaan matkaa. Tuo oli niin huono paikka liftata, että vaikka tämä ei varmasti edistä teidän matkaanne paljonkaan, saan ainakin autettua teidät parempaan kohtaan." Tämä jutteli ja tuijotti tiiviisti tietä nenä niin lähellä ikkunalasia, että siihen jäisi taatusti pieni tahra. 

"Joo, kiitos." Elviira sanoi ja jatkoi sitten: "Itseasiassa se sopii meille oikein hyvin." Hän oli aikeissa kertoa vielä enemmänkin illan suunnitelmista mutta miehellä tuntui olevan niin suuri työ autolla ajoon keskittymisessä, että kaksikko päätti olla häiritsemättä kuskia sen enempää.

He pysähtyivät liikennevaloihin, jolloin mies rentoutui hieman ja nosti nenänpäänsä pois ikkunasta. "Minäkin liftasin aikoinaan paljon. Se oli silloin ihan normaali tapa liikkua. Nyt liftareita näkee enää harvoin." "Sitä samaa ollaan tässä matkan aikana pohdittu." Elviira sanoi ja mies intoutui muistelemaan hieman omaa nuoruuttaan. Valon vaihtuessa vihreäksi tämä hiljeni jälleen ja otti tutun, keskittyneen ajoasentonsa.

He kääntyivät pienemmälle kadulle ja Inka huomasi tien laidassa seisovan kolmikon, joista kaksi piteli peukaloaan pystyssä. "Katsos vain!" Mies huudahti innokkaana ja uskaltautui kääntämään päätään hieman. "Siinä niitä liftareita nyt sitten on. Oikein kaksi porukkaa saman päivän aikana vaikka en ole moneen vuoteen nähnyt yhtään!" Mies totesi ja jatkoi sitten vakavana mutisten. "En voi nyt ottaa kyllä poikia kyytiin, harmin paika. Minä en siis valitse sukupuolen mukaan, otan sekä tyttöjä että poikia mutta nyt on auto täynnä, te ehditte ensin. Noh, kyllä ne siitä kohta joku ottaa matkaan, ihan varmasti. Täällä liikkuu paljon porukkaa." "Ihan varmasti." Inka ja Elviira sanoivat samanaikaisesti mutta kumpikin miettivät mielessään sitä, että "tyttöjen" oli ihan varmasti helpompi saada kyyti tuntemattomalta, kuin kolmen hengen miesporukan. He eivät kuitenkaan sanoneet sitä ääneen.

Muutaman käännöksen ja parin liikennevalopysähdyksen jälkeen mies alkoi hiljentää edelleen tasaista vauhtiaan ja pysäytti auton taajama-alueen alkamisesta kertovan merkin eteen. "Minä jätän teidät nyt tähän. Se osoite johon olette menossa, on tuolla suunnassa, noin kymmene kilometriä. Tämä tie vie siihe suuntaan mutta ei ihan suoraan sinne. Tässä liikkuu kyllä autoja, vaikka keskusta-alue onkin kauempana." Tämä jutusteli ja pahoitteli vielä sitä, ettei voinut vielä Inkaa ja Elviiraa perille asti. "Vaimo odottaa sielä lastenlasten kanssa, pitää mennä pelaamaan Monopolia ja Uunoa." 

"Kyllä me tästä päästään, kiitos vaan kovasti." Liftarit hymyilivät mukavalle sedälle keräten kimpsunsa ja kampsunsa autosta, joka oli siisti kuin suoraan autokaupasta ajettu. He eivät halunneet jättää jälkeensä yhtäkään hiekanjyvää tai havunneulasta. 

"Noniin. Ollaan keskellä ei mitään, meillä on suunnilleen kymmenen kilometriä kohteeseen, kamala nälkä, naama on palanut, vesi on loppu, saunakaan ei varmaan enää ole lämmin ja bileet ovat enemmän kuin täydessä käynnissä." Inka summasi päivän tapahtumia. Kello lähenteli ilta yhdeksää. Päivä oli ollut pitkä mutta erittäin tapahtumarikas. "Hmm. Sinne mökille piti päästä bussilla. Tai ainakin aika lähelle sitä mökkiä." Elviira pyöritteli päätään. "Odotas, soitan Suskille."

He lähtivät kävelemään hiljalleen eteenpäin. Vastaan tuli jonkinlainen pikavuoropysäkki mutta siinä ei ollut bussiaikatauluja. "No ei se nyt vastaa." Elviira laittoi puhelimen taskuunsa ja he pysähtyivät hetkeksi pohtimaan tilannetta. Autoja ei näkynyt missään ja vaikka he olivat kävelleet muutaman omakotitalon ohitse, kaikkialla tuntui olevan hiljaista ja rauhallista. Edessäpäin näkyi avaraa peltomaisemaa. "En nyt haluis lausua tätä ääneen mutta mitä jos täällä ei vaan enää liiku ketään tälleen aika myöhään perjantai-iltana?" Inka sanoi varovasti ja Elviira kääntyi katsomaan ystäväänsä. "Totta. Mietin ihan samaa. Aika kuolleelta näyttää. Mutta eihän tässä nyt enää tarvita kun yksi kyyti. Ja jos nyt joudutaan kävelemään kymmenen kilometriä, niin ehditään kuitenkin ennen aamua perille." "Just." Inka ei keksinyt muuta sanottavaa, eikä ehtinyt asiaa sen kummemmin murehtia, kun he kuulivat takaa tulevan auton äänen. 

Musiikki enemmänkin tuntui kun kuului pienen tila-auton ympärillä, kun se jarrutti heidän viereensä. Auton kuljettaja ei vaivautunut edes ajamaan sivuun vaan pysähtyi keskelle tietä sivuoven liukuessa auki auton ollessa vielä pienessä liikkeessä. Musiikki kuului nyt selvästi. Suomiräp-kappale raikui muutoi hiljaisessa kesäyössä ja sen rytmeihin sekoittui iloista naurua ja puheensorinaa. Inka ja Elviira eivät ehtineet sanoa sanaakaan mutta autossa olevat nuoret miehet tuntuivat olevan juttutuulella. 

"Hei vaan hei ja moi!" Lähinnä ovea istuva tummatukkainen mies huusi musiikin yli ja katsoi tien vieressä seisovaa kaksikkoa heilutellen oluttölkkiä kädessään. "Minne matka? Hypätkää kyytiin vaan, tänne mahtuu. Laita sitä musaa vähän pienemmälle, eihän täällä kuule edes omia ajatuksia. Otatteko kaljaa?" Mies oli selvästi nautiskellut itse jo kaljan jos toisenkin ja tämä puhui innoissaan välillä Inkalle ja Elviiralle ja kääntyi välillä kuskin puoleen. Musiikki hiljeni sen verran, että liftarit saivat äänensä kuuluviin. "Mihin te olette oikeastaan menossa?" Elviira tiedusteli laskien samalla rinkan selästään. "Ollaan tulossa pelireissulta ja tässä vähän päättömästi nyt ajellaan. Siilinjärvelle ois tarkotus tän illan aikana päätyä mutta juhlitaan nyt vähän voittoa ekana!" Toinen, selvästi nuoremman näköinen mies hihkui viereiseltä penkiltä ja nosti lonkerotölkkiään ilmaan korostaakseen juhlatunnelmaansa. "No se taitaa olla kyllä vähän eri suunnassa, meidän pitäisi päästä Kortejoelle." Elviira empi. "Ei mitään, me heitetään teidät sinne, vai mitä Makke?" Kaljatölkin kanssa heiluva mies kääntyi jälleen kuskin puoleen. Elviira ja Inka eivät kuulleet mitä tämä sanoi mutta ilmeisesti vastaus oli myöntävä, sillä heille tehtiin tilaa oven viereisiltä penkeiltä. "Kyytiin vaan, kyytiin vaan. Maistuuko kalja tai lonkero?" Miehet kaivoivat kylmälaukusta kummalekin juomat ja matka pääsi jatkumaan. Tunnelma tuntui olevan katossa. Takaosassa istuvat pelaajat lauloivat juomalaulua ja etupenkillä, kuskin vieressä istuva pelaaja yritti päästä mukaan takapenkin tunnelmaan.

"Mikä teidän joukkueen nimi on?" Inka kysyi hörppien lonkeroa. "Lammin veto!" Kolme miestä hihkaisi samanaikaisesti. "Voitettiin tänään aika iso matsi ja sen takia tässä nyt vähän juhlitaan." "Hei, hei, soitetaan Jampalle." Inkan edessä istuva mies sanoi ja kaivoi uudenmallisen Nokian taskustaan. Elviira oli virittäytynyt keskusteluun vastapäätä olevan nuoren miehen kanssa, joka esitteli hänelle ranteessa olevaa tatuointiaan. "Juttele sille jotain." Tummatukkainen mies tarjosi puhelintaan Inkalle, joka otti sen epäröimättä vastaan. "No hei, kukas sielä, täällä on Inka, joka on ystävänsä Elviiran kanssa tässä teidän kaveriporukan kyydissä matkalla mökille." Inka yritti kuulla mitä linjan toisessa päässä oleva henkilö sanoi mutta sen lisäksi että yhteys pätki, autossa oli niin kova melu ettei jutustelusta tullut mitään. "Nyt ei kyllä kuulu yhtään mutta hei hauskaa illanjatkoa ja pidä ittes miehenä." Inka tarjosi puhelimen takaisin ja mies jatkoi juttua vielä hetken aikaa huutaen puhelimeen ettei saanut Jampan puheesta mitään selvää. "Ootko kännissä?" Hän toisteli ja totesi sitten samalla kun katkaisi puhelun: "Vai olenko se minä joka täällä on kännissä?"

Inka nauroi ääneen ja kohtasi Elviiran iloisen katseen. Pitkä päivä alkoi purkautua hilittömänä nauruna ja lonkerokin tuntui iskevän tajuntaan. Autossa vallitseva riemukas ja mutkaton tunnelma tarttui liftareihin ja kun auto pysähtyi sovitussa tienristeyksessä, Inkasta ja Elviirasta tuntui kuin he olisivat voineet jatkaa matkaa vielä vaikka kuinka pitkään. 

Suski seisoi risteyksessä ja katsoi kun harmaa tila-auto pysähtyi hänen kohdalleen. Sivuovi aukesi ja tämä tunnisti ulos kömpivät ystävänsä. Heidän vanavedessään autosta puoliksi kaatui, puoliksi ryömi sekava sakki nuoria miehiä, joista suurin osa paineli samaa vauhtia tienpientareelle helpottamaan rakossa tuntuvaa painetta. "Onko tää se teidän kaveri, jonka synttärit on nyt? Onneksi olkoon!" Yksi miehistä tuli lähemmäs ja halasi hölmistynyttä Suskia, ennenkuin kukaan ehti korjaamaan asiaa. Samapa tuo, tilanne oli jo kaikessa epämääräisyydessään päätynyt yli kaikkien järjen rajojen. "Suski, moi!" Inka ja Elviira halasivat myös ystäväänsä ja kääntyivät sitten joukkueen puoleen. "Kiitti tosi paljon kaikesta! Tästä tuli teille nyt vähän ylimäärästä lenkkiä." Elviira jutteli vielä vieressään istuneen, Tomiksi esittäytyneen miehen kanssa. "Ei tullu, kaikki hyvin." Hän hymyili täydellisellä hammasrivistöllään ja alkoi sitten tottuneen oloisesti paimentaa joukkuekavereitaan takaisin autoon. "Tullaan joku kerta kentänlaidalle hurraamaan!" Inka huusi vielä perään juuri ennen kuin auton ovi sulkeutui. Kuski pyöritteli päätään ja heilautti heille kättään ennenkuin alkoi kääntää autoa ympäri. Inka ja Elviira vilkuttivat vielä loittoneville auton takavaloille ja käätyivät sitten vieressään seisovan Suskin puoleen.

"Teillä taisi olla aikamoinen reissu?" Hän sanoi nauraen. Inka ja Elviira katsoivat toisiaan ja hymyilivät leveästi. "Et arvaakkaan. Tule niin kerrotaan koko tarina." He nostivat rinkat selkäänsä ja lähtivät talsimaan kohti mökin kutsuvia valoja. "No ihan ekana, kun lähdettiin aamulla Helsingistä.." Elviira aloitti innoissaan..

Tarinan kertojan loppusanat:

Tämä tarina on tosi. Ajat, paikat, välietapit, pysähdykset, tien ja ihmisten nimet sekä mitä meillä oli eväänä, eivät välttämättä vastaa täysin totuutta vaan olen ottanut pieniä taiteilijan vapauksia. Lähinnä siitä syystä, että en enää ihan tarkkaan muista kaikkia yksityiskohtia. Tämä kaikki tapahtui vuonna 2011, aikaa ennen älypuhelimia (siis miula ja miu matkakumppani "Elviiralla" ei ainakaan moisia ollu, vaikka olihan ne toki jo keksitty..). Harmittaa, että en sillo saman tien kirjottanu tätä retkeä ylös. JOs vielä kerran tehää vastaava reissu, niin ihan varmasti teen muistiinpanot heti! 

Jos joku tunnistaa jonkun tästä tarinasta, niin huomautuksena, että henkilöitä ja tarinoita on voitu pikkusen värittää, vaikka kaikelle kerronnalle on kyllä ihan vankka totuuspohja! :D

Kiitos "Elviira", mennään taas ennen ku ollaa liian vanhoja ja pelokkaita ;)

Ottakaa liftareita kyytiin, ties mitä tarinoita niistä matkoista voi syntyä..

Seuraavaksi alan kirjottaa fantasiakirjaa, pysykää kuulolla!

Liftaten,matka jatkuu

  "Pitäskö ostaa pari kaljaa?" Inka kuiski Elviiralle heidän kävellessään huoltoaseman tahmeaa käytävää pitkin kohti edessä siintävää markettia. Elviira kääntyi Inkaa kohti mutta ei sanonut muuta kuin: "Nii joo.." "Tai äh, sitten tulee vaan kauhee vessahätä!" Inka totesi ja nosti kättään laiskasti kohti tiskiä, jonka takana seisoi hyvin nuoren oloinen tyttö järjestelemässä lottokuponkeja. "Otetaan ne kahvit ja jotain syömistä ja tutkitaan sitten vähän karttaa, eikö?" Elviira oli samaa mieltä, joten he nappasivat valkoiset kahvikupit telineestä ja valitsivat vitriinistä vähiten kärsineen näköiset sämpylät. Kassatyttö ei kiinnittänyt heihin sen suurempaa huomiota, rahasti tottuneesti ja katosi sitten takahuoneeseen. 

"Jos päästäisiin tästä suoraan Kuopioon, voitaisiin ehtiä vielä ennen kasia mökille." Elviira nojasi pöytään ja piirsi sormellaan reittiä suunnilleen sinne, missä he epäilivät tämän iltaisen määränpäänsä sijaitsevan. "Eiköhän tästä saa helposti kyydin ainakin Kuopioon asti, siellä pitää sitten miettiä pitääkö meidän ottaa vaikka taksi tai jotain." Inka puhui kasvatuksensa vastaisesti suu täynnä sämpylää ja hörppi sitten kitkerää kahvia huuhdellakseen suunsa. "Mennään tohon samaan kohtaan, johon se Ukkosmaine-kuski meidät jätti, niin siitä varmaan pääsee kohti Varkutta ja siitä sitten eteenpäin." Elviira totesi ja taitteli heidän pöydälle levittämänsä kartan taitavasti ensimmäisellä yrittämällä siistiin nippuun ja laittoi sen kassiinsa. 

"Huoltotauko ohitse, matka jatkuu." Inka julisti heidän työntäessään painavaa wc:n ovea ja tunkiessaan siitä yhtä aikaa ulos. He kävelivät parkkipaikat läpi ja päätyivät samaan paikkaan, johon olivat hetki sitten jääneet. Aurinko oli mennyt pilveen ja pieni tuulenvire viilensi ilmaa. 

He seisoivat tien vieressä peukalot pystyssä. Muutama auto ajoi jälleen ohise mutta kauaa kaksikon ei tarvinnut tien vieressä seisoskella, sillä jättimäinen rekka kääntyi ensin huoltoaseman pihasta tielle ja laittoi saman tien vilkun merkiksi aikeistaan pysähtyä. Elviira ja Inka katsoivat toisiaan epäuskoisina. "Siis pysähtyikö tuo nyt meitä varten?" Inka kysyi ja Elviira kohautti vastaukseksi olkapäitään. "Ehkä?" "No mennään kysymään." Inka totesi ja he kävelivät ohjaamoa kohti. Vielä ennen oven avausta he vilkaisivat toisiinsa. "No kyllähän se nyt näki meidät tossa liftaamassa, miksi se ois muuten pysähtynyt?" Inka tsemppasi itseään ja haki vielä Elviiralta hyväksyvää nyökkäystä. Inka kiipesi portaalle yltääkseen korkealla sijaitsevaan ovenkahvaan ja aukaisi oven hieman epävarmana. 

"Hei, tota, oliko täällä tilaa parille liftarille?" Inka kysyi ja onnitteli saman tien itseään loistavasta keskustelunavauksesta. Ratin takana istui lyhyehkö, Inkan arvion mukaan noin kuusissa kymmenissä istuva viiksekäs mies, joka hymyili leveästi. "Juu, kyytiin vaan tytöt! Minulla on matka Varkauteen, että sinne asti pääsee tällä kyydillä." Kuski jutteli leppoisasti ja katsoi uusia matkaseuralaisiaan. Inka kiipesi rekan hyttiin ja Elviira työnsi alhaalta heidän matkatavaransa Inkan ulottuville ja kiipesi sitten viimeisenä istumaan paukautaen oven kiinni. Kuski jatkoi hymyilyään ja alkoi etsiä sopivaa väliä, johon kiihdyttää rekkaansa ohi ajavaa liikennettä hidastamatta. 

Heidän päästyään liikkeelle, mies alkoi jutustella tuttavallisesti. "Kuulin äsken sivukorvalla tuossa huoltoasemalla, että tytöt ovat lähteneet reissuun tuolla tavalla seikkailumielessä. Olisin tullut tarjoamaan kyytiä jo tuossa kahvin lomassa mutta olitte ehtineet poistua paikalta sillä välin kun itse kävin marketin puolella. Tuli sitä itsekin nuorena liftattua aika paljonkin ja nykyisinkin otan kyllä aina kaikki matkalaiset kyytiin jos heitä matkan varrella näkyy mutta harmittavan vähän teitä enää nykyisin näkee. Ulkomaalaisia enimmäkseen, joo, niitä on kyllä. Saksalaisia ja muita keski-eurooppalaisia, niitä enimmäkseen." "Joo, tää nyt oli meilläkin vähän tällänen päähänpisto, kunhan päätettiin kokeilla päästäänkö Helsingistä Kuopioon tämän päivän aikana." Elviira kertoi ja he kertasivat pikakelauksella päivänsä tapahtumia. "Että aikamoista säätämistä tämä matkustustapa on mutta samalla tosi hauskaa!" Inka hymyili lähes yhtä leveästi kuin heidän tämän hetkinen kuljettajansa. 

Kolmikko keskusteli matkailusta ja nopeasti juttu kääntyi siihen, millaista rekkakuskin työ oikeastaan on. Pitkiä päiviä, ajopäiväkirjan täyttämistä ja pakollisia taukoja, jotka osuivat usein juuri siihen saumaan kun kuski itse olisi halunnut edetä vielä sata kilometriä. "Kai tämä jonkinlainen kutsumusammatti on, vaikka ala onkin muuttunut aika lailla siitä, kun pikkupoikana kuljin isän matkassa työkeikoilla." Mies jutusteli ja Inkasta tuntui että tämä oli todellakin juttuseuran tarpeessa. Pitkiä kilometrejä maantiellä, huoltoasemakahvia ja koko ajan kasvava aikataulujen perässä ajaminen. "Eipä sillä, ei meikäläisestä olisi kyllä mihinkään toimistoon istumaan!" Rekkakuski nauroi ja alkoi jarruttaa hiljalleen lähestyviä liikennevaloja varten. 

Inka ja Elviira vaihtoivat muutaman sanan siitä, pitäisikö heidän pysähtyä vielä Varkaudessa vai yrittää saada suoraan kyyti Kuopioon. "Loppusuora, yritetään päästä jatkamaan ja pidetään sitten vaikka Kuopiossa vähän taukoa. Laitan Suskille väliaikatietoja." Elviira sanoi ja kaivoi puhelimen taskustaan. Rekkakuski vilkaisi heitä mutta ei sanonut mitään. He alkoivat lähestyä Varkautta. "Jätän teidät tähän nyt vähän hassuun paikkaan, tähän rampille, mutta kun menette tuosta tuon sillan ali, pääsette takaisin tähän tielle ja siitä sitten jatkamaan kohti Kuopiota. "Juu, ei haittaa, ihan miten on helpointa!" Inka ja Elviira vakuuttelivat miehelle tämän hidastaessa vauhtia. 

Rekan pysähtyessä Elviira avasi oven ja valmistautui ottamaan Inkan ojentamat rinkat vastaan. Lopuksi Inka kiipesi alas ja toivotteli rekkakuskille turvallisia kilometrejä. Tämä heilautti kättään tuttavallisesti ja antoi jättimäisen ajoneuvon lähteä hiljalleen lipumaan ylös mäkeä. 

"Hyvä,hyvä." Inka totesi ja Elviira kuuli samalla puhelimensa piippaavan. "Siellä ne meitä edelleen oottelee." Hän sanoi työntäen puhelimensa takaisin. "Voiton puolella jo." Hän jatkoi ja katseli edessä matelevaa rekkaa. "Eikö se sanonut, että tuon sillan yli?" Inkakin katsoi samaan suuntaan. 

Päästyään takaisin tielle, Elviira nosti reippaasti peukalonsa pystyyn kuullessaan auton äänen. "Nyt vedetään tää reissu loppuun tällä kyydillä!" Hän kääntyi sanojensa vakuudeksi katsomaan ensin naamansa polttanutta matkaseuralaistaan ja sitten lähestyvää autoa. "Napataan tuo meille kulkupeliksi ajatuksen voimalla." Inkaa nauratti mutta hän ehti juuri ja juuri nostaa peukalonsa pystyyn Elviiran avuksi, kun auto hurahti ohitse. "Äh, en ehtinyt mukaan. Yritetään seuraavaa. Sieltähän se jo tuleekin!" Inka keskitti ajatuksensa tulevaan autoon ja heidän riemukseen se pysähtyikin heidän kohdalleen. Etuikkuna avautui ja nuori mies katsoi heitä kiinnostuneena. "Moi, ootte liftaamassa?" Hän totesi. Elviira katsoi Inkaa hölmistyneenä ja käänsi sitten katseensa takaisin valkoisen Volvon kuskiin. "Öö, joo. Ootko mihin päin menossa?" "Petoseen." Kuski vastasi lyhyesti ja katsoi edelleen kaksikkoa päätään kääntämättä. "No meillä on matka Kuopioon, joten kiitos tarjouksesta, jatketaan kyydin etsimistä." Elviira ojensi selkänsä ikkunasta ja oli valmistautunut siihen, että kuski kiihdyttäisi autonsa renkaat vinkuen mutta tämä korotti ääntään moottorin melun yli: "Ai keskustaan? No ei siitä ole kyllä enää pitkä matka ja voin ehkä viedä teidät sinne asti. Siitä on alle kymmenen kilsaa." "Petonen?" Elviira katsoi Inkaa, joka pyöritteli päätään. "Siis onko se Kuopion lähellä?" Elviira nojautui uudelleen avoimeen ikkunaan. "Ai, sori, luulin että se on teille tuttua seutua. On, se on siinä vähän ennen Kuopiota, kun tästä suunnasta ajellaan." 

Päivä oli pitkällä ja väsymys alkoi painaa molempia matkalaisia. Jos heillä olisi ollut hieman enemmän energiaa ja varmuutta valita järkevämmin, he olisivat varmasti kieltäytyneet epämääräisen nuoren miehen kyydistä mutta koska tilanne oli mikä oli, he tekivät nopean yhteisen sanattoman päätöksen ja tarttuivat tarjoukseen. "Voidaanko heittää nää rinkat takakonttiin vai?" Elviira kysyi vielä ja kuski katsoi häntä hetken aivan kuin ei olisi ymmärtänyt kysymystä. "Ai, joo, no se on lukossa. Mahtuuko ne sinne takapenkille?"

Elviira sulloutui takapenkille kahden rinkan, järjettömän roskamäärän, hinausköyden, ja pienen työkalupakin keskelle Inkan istuutuessa rennossa takakenossa olevalle etupenkille. Mies, tai tarkemmin lähentä tarkasteltuna, nuori mies, poika jopa, painoi kaasua välittömästi kun etuovi oli kolahtanut kiinni. Irtokivet sinkoilivat sileistä renkaista, kun tämä kiihdytti autoaan. Inka tarkkaili kuskia varovaisesti sivusilmällä. Tämä oli pukeutunut vaaleisiin farkkuihin ja jonkinlaiseen bändipaitaan. Hiukset olivat hieman ylikasvaneet ja roikkuivat vallattomina yltäen lähes olkapäille. "Eikai teitä haittaa jos poltan? Palaako?" Kuski avasi samalla ikkunaa ja tarjosi sitten ruttuisesta tupakka-askista vuoroin Inkalle, sitten Elviiralle. Kumpikin kieltäytyi tarjotusta savukkeesta kohteliaasti. Hetken päästä tilanne toistui mutta nyt kuski ei tarjonnut enää kyytiläisilleen vaan sytytti tottuneesti oman tupakkansa. Inka yritti viritellä keskustelua keksimistään aiheista. Kävi nopeasti selväksi, että kuski oli tulossa vanhempiensa kesämökiltä, jossa ei enää kestänyt olla. Hän ei käynyt töissä mutta yritti opiskella. Alaa Inka ei saanut enää ongittua vähäsanaisesta kuskista. Tämä ei ollut myöskään kiinnostunut Inkan ja Elviiran reissusta, joten suurimman osan matkasta he istuivat hiljaa auton kiitäessä reilua ylinopeutta hiljaisella tiellä. 

Kuopion lähestyessä kuski muuttui hieman puheliaammaksi ja kysyi aikoiko hänen kyydissään istuva kaksikko lähteä illalla katsomaan Kuopion yöelämää. Jos näin olisi, hän lähtisi mieluusti oppaaksi. Inka mietti sadasosasekunnin ajan mitä hän vastaisi ja päätyi sitten kysymään: "Onko jotain suosituksia missä on paras meno?" Nuori mies mietti hetken ja mainitsi sitten nimeltä muutaman joka paikassa pitkin suomenmaata vaikuttavan yökerhon. "Okei, no hyvä tietää. Mennää sitten käymään niissä, jos tulee lähdettyä radalle." Inka hymyili valloittavasti ja havaitsi sitten kyltin, joka ohjasi Petosen kaupunginosaan. "Hei, voit jättää meidät tähän, tähän on hyvä pysähtyä ja päästään tästä jatkamaan kivasti matkaa." Kuski jarrutti reippaasti mitään sanomatta ja pysäytti autonsa bussipysäkille. "Kiitos tosi paljon kyydistä" Inka suorastaan pomppasi pois etupenkiltä, kun Elviira nosteli heidän rinkkojaan ulos. "Voin antaa mun puhelinnumeron, ootas." Kuski kumartui hansikaslokeron puoleen ja kaivoi sieltä ruttuisen kuitin, jonka taakse oli liimaantunut jotain tahmeaa. Hän repäisi tahmaisen osan pois ja raapusti jäljelle jääneen paperilappusen taakse jotain ojentaen sen sitten Inkalle. Tämä tuijotti lappua hetken, kuin se olisi ollut ydinjätettä mutta ei viitsinyt olla epäkohtelias vaan otti sen vastaan. "Kiitti hei vielä kyydistä ja hauskaa iltaa. Me soitellaan jos ollaa tulossa yökerhoon!" Inka hymyili vielä kuskille ja sulki sitten etuoven. Auto suti hetken paikallaan ja kiihdytti sitten renkaat savuten. Inka ja Elviira tuijottivan vielä hetken Volvon perävaloja, kun se kaahasi oranssia, käytännössä punaista liikennevaloa päin ja katosi mutkan taa.

"Yäk!" Inka pudotti lapun käsistään. "Mitä se siihen kirjoitti?" Elviira katsoi maahan pudonnutta lappusta. "Mitä tossa lukee?" "En tiedä, enkä halua tietää!" Kylmät väreet kulkivat pitkin Inkan selkää mutta Elviira oli tässäkin kohtaa järkevämpi. "Ota nyt se siitä maasta, eihän sitä nyt voi toisten puhelinnueroita sisältäviä lappuja jättää pitkin pihoja." "Totta." Inka totesi kuivasti ja nosti lappusen maasta ottaen siitä kiinni varovasti kahdella sormelle. "Tero.." Elviira tavasi ja yritti saada selvää sukunimestä. "Onko tuo Heikkilä? Heikki..nen? Heikin.. jotain?" Inkakin kiinnostui ja he yrittivät yhdessä tulkita äskeisen kuskin käsialaa. "Etunimi on melko varmasti Tero mutta sukunimi jäänee nyt historiaan. Eikä tuo numerokaan ole ihan selvä, 0404 on ekat numerot mutta sitten on kyllä epäselvää." Inka pyöritteli päätään ja Elviira nauroi jo melkein ääneen. "Siinä voi olla jommankumman meidän elämän mies ja nyt ei saada selvää edes sukunimestä!" He nauroivat ja Inka heitti paperilappusen läheiseen roskikseen. "Hei hei Tero, ehkä nähdään tänään yökerhossa." " Tai sitten ei." Elviira lisäsi ja kaivoi jo karttaa repustaan. "Mitäs nyt?"

Liftaten osa 9

 Aurinko alkoi kääntyä iltapäivästä illan puolelle, vaikka paistoikin vielä kirkkaalta taivaalta. Liikenne oli hiljentynyt ja ilma tuntui seisovan ympärillä. Tienpenkka pölysi harvojen ohi ajavien autojen jäljiltä. Elviira laski rinkkansa maahan ja istui tien vieressä menevän aidan päälle Inkan seuratessa esimerkkiä. Valtatie vaikutti kuolemanhiljaiselta. He vaipuivat hetkeksi mietteisiinsä ja Inka avasi keskustelun hetken päästä: "Mitä luulet, missä ollaan kymmenen vuoden päästä?" Elviira hörppi vielä muutaman kulauksen vettä ja pyöritteli sitten päätään. "Toivottavasti ei ainakaan tässä. Siis meinaan tässä elämäntilanteessa, en fyysisesti tässä paikassa." He nauroivat hyväntuulisesti ja jatkoivat vielä hetken pohdintaansa. Kaksiosainen rekka ajoi ohitse, eivätkä liftaajat jaksaneet nostaa edes peukaloaan pystyyn. He seurasivat rekan menoa katseellaan. 

"Äh, nyt on pakko ryhdistäytyä!" Elviira reipastui ja nousi seisomaan. Kävellään vaikka hiljalleen eteenpäin, niin tulee tunne että matka etenee. Inka kaivoi kameran rinkan sivutaskusta ja otti muutaman kuvan. Aurinko paistoi hienosti puiden oksien läpi ja sai Elviiran siluetin hehkumaan kuumaa asfalttia vasten. Tie oli hiljainen mutta sitten alkoi kuulua lähestyvän auton ääni. He olivat kummatkin tajunneet sen, ettei matkaväsymystä saisi päästää nyt niskan päälle, tai reissu tyssäisi siihen. Mikä tahansa kyyti kelpaisi tässä tilanteessa. Jopa matkustaminen meluisassa pakettiautossa, jossa ei ollut turvavöitä ja kuulovaurion riski oli ilmeinen, tuntui nyt lähes houkuttelevalta vaihtoehdolta. 

Takaa tullut auto ajoi ohitse ja sitä seuraavakin tuntui vain painavan kaasua. Elviira laski jo kätensä alas lepuuttaakseen väsynyttä yläraajaansa mutta Inka ei suostunut luovuttamaan. "Kyllä tästä kohta kyyti saadaan!" Hän yritti tsempata yhtä lailla itseään, kuin edellään raahustavaa Elviiraakin. Kenties kohtalo päätti olla tällä kertaa heidän puolellaan, sillä seuraavassa hetkessä pieni punainen Ford jarrutti heidän edellään ja pysähtyi niin lähelle tien penkkaa, että auton oikean puoleinen rengaspari oli melkein ojassa. Autosta kuului rytmikästä musiikkia, joka hiljeni kun etuikkuna liukui auki. Inka arvioi ratin takana istuvan miehen hieman itseään ja Elviiraa vanhemmaksi. Tämä katsoi tulevia kyytiläisiään iloisen uteliaana ja avasi keskustelun ensimmäisenä: "Hei, mihis tytöt ovat matkalla?" Hän naputteli rattia pitkillä sormillaan ja kääntyi penkillä niin paljon kuin pitkät raajat antoivat myöden. "No jos nyt alkuun Kuopioon." Inka vastasi ja jatkoi: "Huomenna sieltä sitten Ilosaareen." "No ihan Kuopioon asti ei ole matka mutta Juvalle asti pääsisitte. Auttaaha sekin, eikö?" "Joo, auttaa, auttaa!" Inka hihkaisi edes kääntymättä Elviiraan päin kysyäkseen tämän mielipidettä. Mikä tahansa pätkä auttoi matkan etenemistä, matkan, joka tuntui nyt junnanneen paikoillaan ja ilta teki tuloaan.

"Takakontti on täynnä tavaraa, joten heittäkää reput sinne takapenkille vaan." Mikaksi esittäytynyt kuski sanoi ja katseli tyynesti, kun Inka ja Elviira työnsivät isoja rinkkojaan pienen Fordin takaovesta. Elviira istui etupenkille ja Inka tunki itsensä matkatavaroiden sekaan. Matka jatkui. "Sori tästä pienestä epämukavuudesta, tämä ei varsinaisesti ole mikään perheauto." Mika nauroi ja jatkoi: "Vaikka se on kyllä hassua, kun tämä on siskon auto ja hän on kyllä ihan perheen äiti mutta niillä on sitten sellanen isompi auto, jolla kuskaavat lapsia harrastuksiin. Jotenkin tämä on niin paljon sympaattisempi menopeli, että tykkään lainata aina tätä, jos tarvitsen autoa." Inka ei voinut olla nauramatta ääneen, sillä Mika oli vetänyt kuskin penkin varmasti niin pitkälle taakse, kuin mitä se oli ylipäätään mahdollista. Tämä oli niin pitkäjalkainen mies, että isommassa autossa matkustaminen olisi varmasti ollut fyysisesti paljon mukavampaa. Mikan täytyi siis todella pitää tästä kotterosta. Inka lausui mietteensä ääneen ja Mikakin nauroi hyväntuulisesti. "Hei, minä uskon, että tavaroilla on sielu ja tämä pikkuauto jää niin usein kakkoseksi, että täytyyhän jonkun tätäkin ulkoiluttaa!" 

Hyväntuulinen keskustelu keskeytyi hetkeksi, sillä Elviiran puhelin soi. Tämä jutteli jonkin aikaa soittajan kanssa ja työnsi sitten puhelimen takaisin laukkuunsa. "Suski soitti, ne on Simon kanssa jo siellä mökillä ja kyselivät meidän aikatauluja." Elviira sanoi kääntäen päätään Inkaa kohti. "Matka etenee." Tämä tokaisi ja katsoi ohi kulkevaa maisemaa. "Joo." Elviira naurahti. "Siellä alkaa olla porukka kohta kasassa, pari muuta tyyppiä puuttuu vielä. Toivottavasti ne säästää meille vähän ruokaa!" 

"Niin, menette nyt Kuopioon, johonkin mökille juhlimaan ja sitten huomenna krapulaisina raahaudutte sieltä Joensuuhun?" Mika kysyi huvittuneena ja katsoi vuoroin Elviiraa, vuoroin Inkaa taustapeilistä. "Jotain sellasta, joo! Pitää nyt nauttia kesästä, kun kerrankin on sattunut vapaa viikonloppu!" Inka hihkui takapenkiltä. Hän ei ollut huolissaan krapulasta sen enempää kuin muistakaan maailman murheista. "Itellä jäänyt tuo juhlimispuoli vähän vähemmälle, kun aloin treenata tosissani triathlonia" Mika jutusteli ja sai matkalaisten jakamattoman huomion. "Vau, se on aika kova laji! Eikö siinä uida, pyöräillä ja juosta jotain ihan hillittömiä matkoja?" Inka nojasi eteenpäin kuullakseen kaiken mitä Mika kertoi rankasta lajista. "Joo, itellä on se uinti aina ollu heikoin osa-alue mutta kovalla treenillä se on alkanut sujua. Ollaan parin seurakaverin kanssa menossa elokuun puolivälissä Ruotsiin kisoihin, sitä ennen parit pienemmät koitokset täällä kotosuomessa." Mika ja Elviira keskustelivat vielä hetken aikaa lajin matkoista Inkan pyöritellessä päätään takapenkillä. Pelkkä ajatus yli viiden kilometrin juoksusta, sai hien nousemaan hiusrajasta. Vai oliko se yhä lämpimämmäksi muuttunut kesäilta ja auto, jossa ei ollut kunnollista ilmastointia?

"Hei, tää on hyvä biisi!" Mika hihkaisi äkkiä ja käänsi musikkia kovemmalle. "Tää on meikän lempibändi, tulee aina kuunneltua tätä varsinkin kisamatkoilla. Ukkosmaine, onko tuttu?" "Joo, on se jossain tullut vastaan!" Elviira raapi leukaansa miettien. Inka ei luonnollisestikaan ollut koskaan kuullut koko bändistä mutta oli iloinen kuullessaan jotain muuta kuin perus radiokanavien soittamaa valtavirtamusiikkia. Mika käänsi ääntä vielä vähän lisää ja lauloi estoitta biisin mukana: "Nöpönöpönöpönöpö nenä,nenä,nenä.. Hei, kaikki laulaa! Takapenkki myös! Nöpönöpönöpö nenä nenä.." Inka ja Elviira nauroivat ja yrittivät laulaa huvittavaa rallatusta Mikan mukana. Jos he eivät olisi olleet itse paikalla, he eivät olisi uskoneet tätä tapahtuvaksi kenellekään. Maailman pienin auto, jossa oli ylipitkä kuljettaja, joka harrasti triathlonia, keräsi liftareita kyytiin ja lauloi täysillä hömppää kappaletta. 

"Kaikki kiva loppuu aikanaan mutta kiitos tytöt tosi paljon matkaseurasta ja hyvää loppupätkää. Toivottavasti pääsette ajoissa perille ja saatte ruokaa." Mika hymyili heille kuskin paikalta Inkan ja Elviiran kerätessä tavaroitaan. "Kiitos sinulle kyydistä ja hyvää triathlonia ja kesän jatkoa!" He hymyilivät ja vilkuttivat vielä auton perävalojen näkyessä risteystä ylittäessä. 

"Ei hitto!" Inka purskahti nauruun ja Elviira hymyili leveästi. "Tätä pitäisi tehdä niin paljon useammin, liftausta siis! Tässähän tapaa ihan mahtavia tyyppejä!" "Totta!" Elviira hymyili edelleen ja jatkoi: "Mennään käymään tossa Juvan abc:llä, kahvi voisi maistua. "Totta!" Inka oli samaa mieltä. 

Liftaten osa ehkä 8

Käsi pystyyn onko sielä terapeutin lisäks joku muu, joka on oottanu tätä jatkoa?? No tässä se nyt jokatapauksessa tulee :D 

 Elviira joi pitkän kulauksen vettä ja Inka katseli ympärilleen. Lähestyvän auton ääni havahdutti molemmat ja Inka ehti juuri nostaa peukalonsa pystyyn, kun auto jarrutti nopeasti ja pysähtyi tienlaitaan. He katsoivat kumpikin toisiaan ja kohauttivat harteitaan. Tätä kyytiä ei todellakaan tarvinnut pitkään odotella. Vihreä maasturi odotti heitä kutsuvasti tienlaidassa ja Elviira meni etuikkunan luo. Nuori nainen avasi ikkunan ja katsoi heitä ystävällisesti sanoen: ”Hei, mihin matka?” Elviiran selvitettyä matkareittiä, etupenkillä istuva tyttö osoitti vieressään istuvaa naista ja sanoi: ”No sehän sopii hyvin. Me ollaan äidin kanssa menossa Mikkeliin iltaraveihin, joten pääsette sinne asti. Siitähän ei ole enää edes pitkä matka Kuopioon!” Inka ja Elviira hymyilivät toisilleen. Matkanteko tuntui sujuvan paremmin kuin hyvin. He asettelivat rinkkansa maasturin takakonttiin ja istuivat pehmeille penkeille. Nainen lähti ajamaan ja etupenkin tyttö kääntyi heitä kohti innoissaan. ”Siis oletteko te OIKEASTI liftaamassa kaksistaan? Mistä asti olette tulleet? 

Elviira ja Inka selvittivät päivän kulkuaan ja tyttö kuunteli tarkkaavaisena. ”Vau, tuo kuulostaa ihan mielettömältä seikkailulta! Mehän voitaisiin Minnan kanssa joskus kokeilla..” Hän kääntyi äitiään kohti, joka pysäytti tyttärensä pohdinnan ennenkuin tämä sai lausettaan loppuun. ”Jooei!” Hän tokaisi ja pyöritteli päätään hymyillen. ”Mutta eihän..” Tyttö yritti jatkaa mutta äiti näytti tehneen päätöksen tämän puolesta. ”Sinä et ole lähdössä toisen neljätoista vuotiaan tytön kanssa liftaamaan edes lähikioskille, se on ihan päivänselvä asia.” Äiti seurasi ohitseen ajavan auton ohitusta ja jatkoi sitten hieman lempeämmällä äänensävyllä: ”Minun vanhempieni ja vielä minunkin nuoruudessani liftaaminen oli vielä ihan hyväksyttävä kulkumuoto mutta nyt maailma on kyllä jo niin hullu paikka, että en uskaltaisi enää yrittää.” Sitten hän vilkaisi taustapeiliin ja osoitti sanansa Elviiralle ja Inkalle: ”Olkaahan tekin varovaisia loppumatkasta. Varmasti suurin osa täällä liikkuvista autoilijoista on aivan normaalia tallaajaa mutta joukkoon mahtuu aina niitä hullujakin, jotka näkevät tilaisuuden tulleen huomatessaan kaksi tyttöä tienlaidassa. Onneksi olette sentään kahdestaa liikkeellä. 

Inka kertoi heidän taktiikastaan kysyä ensin vähänkään epämääräisen näköisiltä kuskeilta mihin he olivat menossa ja tekivät päätöksensä nousta kyytiin vasta sitten mutta tämä ei tuntunut autoa ajavaa äitiä kovinkaan paljon lohduttavan. Autoon laskeutui hetkeksi täysi hiljaisuus, jonka tyttö rikkoi hetken kuluttua vaihtaen puheenaihetta: ”Meidän sukulaisen hevonen juoksee tänään toisessa lähdössä. Meillä on kotona pari ponia, toisesta oli tarkoitus tulla raviponi mutta sen toinen etujalka ei kestä niin rankkaa treeniä. Siellä ne nyt lihovat takalaitumella.” ”Niin, koska joku ei ole jaksanut käydä niitä liikuttamassa koko kesänä.” Äiti vilkaisi tytärtään hieman syyttävästi ja käänsi heti katseensa takaisin tiehen tönien samalla nenälleen valahtaneita silmälaseja ylemmäs. ”No jonkun on myös pitänyt käydä töissä koko kesä!” Tyttö sivaltsi takaisin.

Inka kertoi hevostaustastaan ja tunnusti samaan hengenvetoon, ettei ymmärtänyt ravimaailmasta tuon taivaallista. Äiti ei ollut juttutuulella mutta tyttö kertoi sukulaisensa hevosesta, joka oli ostettu varsana Ruotsista kuuluisan ravivalmentajan tallista ja tuotu muutama vuosi sitten Suomeen, Jyväskylän lähellä sijaitsevalle ravitallille, jossa se oli ollut treenissä. Inka ja Elviira saivat kuulla täyden selostuksen siitä kuinka kallis varsa ei ollut toistaiseksi lunastanut niitä suuria unelmia, joita sen varalle oli suunniteltu mutta kuinka yksi suomen parhaista ravivalmentajista uskoi edelleen sen tekevän läpimurtojuoksunsa varmasti kuluvan kesän aikana. Ehkä jopa tänä iltana! ”Hevosten kanssa nyt vaan on varauduttava kaikkeen, ei koskaan tiedä mitä tulee vastaan.” Tytön äiti kommentoi tyhjentävästi etupenkiltä. ”Niinhän se on.” Inka ja Elviira nyökyttelivät.

”Pitäiskö pitää pieni huoltotauko?” Elviira kallisti viimeiset pisarat tyhjästä juomapullostaan auton hidastaessa liikennevaloihin. ”Joo, vois olla kyllä paikallaan.” Inka mutisi ja katsoi ulkopuolella vilisevää liikennettä. Inka oli lapsena käynyt paljon Mikkelissä, Mikkelin serkkujen luona. Hän muisteli tuttuja maisemia ja sitä, kuinka Mikkelin uusi Prisma oli maailman upein marketti. Vaikka he päätyivätkin aina ostamaan samoja, tuttuja sipsejä, valikoimaa olisi silti ollut vaikka kuinka. 

”Jätän teidät tähän huoltsikalle, me käydään tankkaamassa samalla. Pääsette tuosta näppärästi kohti vitostietä ja siitä suunta Kuopioon. Tyttö oli räplännyt jo hetken aikaa puhelintaan, jonka takakannessa kiilteli yksisarvistarra. Kun hän kuuli äitinsä sanat, hän nosti katseensa ja sanoi: ”Hei ihan mahtavaa reissua teille.” Hän kääntyi vielä penkiltään katsomaan vuoroin Inkaa, vuoroin Elviiraa hienoista haikeutta katseessaan. ”Minäkin kyllä liftaan vielä joku päivä johonkin, sanoo äiti mitä sanoo!” Hän totesi päättäväisesti saaden äitinsä pyörittelemään päätään niin että tiukka ponnari heilui. Maasturi kaartoi Teboilin pihaan ja kaikki kömpivät ulos autosta. Inka ja Elviira keräsivät tavaransa takakontista. Etupenkin tyttö oli jälleen keskittynyt puhelimeensa ja äiti alkoi valmistella tankkausta. ”Kiitos tosi paljon kyydistä ja hyviä raveja. Toivottavasti oikea hevonen voittaa.” Inka ja Elviira hymyilivät kyydin antaneelle naiselle ja tämä heilautti kättään ja hymyili. ”Olkaahan varovaisia ja hyvää reissua teillekin.” 

Elviira ja Inka menivät sisään huoltoasemalle. Päivä oli jo pitkällä ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. ”Nyt kuule tuntuu siltä, että naama on saattanu kärähtää? Näyttääkö se palaneelta?” Inka hieroi varovasti kasvojaan ja Elviira vilkaisi tämän suuntaan. ”No, käy kattomassa peilistä.” Hän tokaisi ja Inka arvasi miltä peilikuva näyttäisi. Peilistä tuijotti tuiman näköinen hahmo, jonka posket, nenä ja otsa punoittivat kuin kypsä tomaatti. ”Hienoa. Aivan mahtavaa.” Inka totesi itsekseen ja Elviira tarjosi hänelle aurinkorasvaa. ”Joo, myöhäistähän tämä nyt on mutta laita nyt kuitenkin.” Inka levitti rasvaa kasvoilleen. He täyttivät vesipullonsa vesihanan alla ja ostivat hieman evästä. Ulos astuessaan he huomasivat maasturin jatkaneen matkaa. Inka pyöritteli hetken päätään ja Elviirakin katseli ympärilleen. ”Eikös se vitostie ole tuolla suunnalla?” Inka osoitti sormellaan ja Elviira kääntyi katsomaan. ”Mennään katsomaan mitä noissa kylteissä lukee.” He kävelivät varovasti tien reunaa pitkin ja näkivät risteyksessä olevat kyltit. ”Joo, tuolle ton sillan alla menevälle tielle meidän pitää päästä. Katotaan vaan että lähdetään oikeaan suuntaan.” Elviira johti joukkoaan keltaisissa kumisaappaissaan ja naamansa punaiseksi polttanut Inka käveli perässä. He laskeutuivat varovasti kuivaa tienpenkkaa alas ja lähtivät kävelemään tien reunaa pitkin peukalot pystyssä. 

 

Vandaalit Vallisaaressa

..vai mikä siinä on, että kaikki kiva siellä on kielletty? Vallisaaressa siis.

No, alotetaampa nyt ihan alusta. Tilanne oli siis se, että lähdettii miu vapaapäivillä viettämään laadukasta parisuhdeaikaa kehä kolmosen sisäpuolelle, siis sinne mistä päästii just vasta hetki sitte pois. Joku sadomasokismin muoto se kai vetää aina vaan takas sinne suunnalle. Tai voi se olla että ne on ne kaverit jotka vetää sinne? Joo, saattaa olla kyse siitäki. Enivei, meillä oli yks ilta aikaa keksiä tekemistä Helsingissä iha vaa kahestaa, koska kaikki mei ystävät vietti perhelaatuaikaa tai olivat töissä. 

Istuttii sitte siinä ison kirkon portailla ku parhaatki turistit ikään(en ookkaa aiemmi moista harrastanu, ni tulipa seki nyt koettua! Kovin ovat jyrkät rappuset.) ja mietittii mitä tehtäis. Ei keksitty mitää. Ihan nyt täytyy rehellisesti ihmetellä, että mikä hitto turisteja vetää sinne kirkkoaukiolle/kauppatorille? Lopulta päädyttiin Helsingin kaupunginmuseoon(?) jossa oliki sitte onneks iha mielenkiintosia näyttelyitä ja vieläpä ilmaseks :) Lisäks hyvää turistitunnelmaa lisäs yhen kahvilan sisäpiha, jossa hais viemärille. Siis sillee niinku jossai isoissa Euroopan kaupungeissa haisee. 

Noh, seuraavana päivänä päätettiin, että nyt kyllä jotai äksöniä! Koska Suomenlinna on niin nähty, niin päädyttiin Vallisaareen. Se on joku entinen armeijan tukikohtalinnoitussalainenpaikka, joka on avattu suurelle turistimassalle joitain vuosia sitten. Vallisaareen pääsee lautalla, joka lähtee kauppatorin kupeesta, kauppahallin edestä. Kauppahalli on se rakennus, joka näyttääki iha kauppahallilta, eli et voi eksyä! Lauttaliput voi ja kannattaaki ehkä ostaa etukäteen netistä. Hinta on sama kun tosta laiturista ostaessa mutta netistä ostaneet pääsee ekana laivaan, joten suosituimpaan ajankohtaan voi olla mahdollista, että et mahdu mukaan haluamaasi aikaan. Meillä oli lähtö 10:30 ja paluu 13:30(ne piti myös erikseen merkitä lippuja ostaessa. Paluun esim pysty jättää kyllä avoimeks mutta sama homma, jos tahtoo johonki tiettyyn aikaan sinne ja takas, niin kannattaa merkata suoraan haluamansa kellonajat) tuo aika riitti enemmän ku hyvin omatoimiseen paikkaan tutustumiseen. 

Näistä maisemista lähdettiin

Johtunee paikan historiallisesta aiemmasta käyttötarkoituksesta, niin kyllähän vaan siellä kaikki (kiva) oli kielletty! Tätä perusteltiin sillä, että puskissa saattaa olla jäljellä miinoja, ruumiita tai merirosvojen aarteita ja tälläiseen törmätessään vois perusturisti olla vähän ihmeissään, joten parempi että pysyvät merkityillä reiteillä..

Jos meette Vallisaareen vierailulle, niin ottakaa sellanen Vintiöiden kesämies-asenne ja hokekaa itsellenne mitä ette saa tehdä..

Tällä paikalla ukkosella oleilu kielletty

puun alle jääminen kielletty

ankkuroituminen tähän laituriin kielletty

putoaminen kielletty

pääsy kielletty, lapsen irti pitäminen kielletty

kaivaminen, tulenteko ja grillaaminen kielletty

stop-merkkejä oli pitkin niittyjä

Kaikkia mielenkiintosia rakennuksia sai ihailla vaan ulkoa, harmi. Oisin niin esim halunnu mennä tonne sisälle:

liekö tuo on jonku hauta?

Hieno linnake, jonka joku, varmaan Aleksanteri jotain, rakennutti pojalleen kesäpaikaksi. Nyt sielä toimii tämän kesän ajan taidenäyttely, joka meni ainaki allekirjottaneelta pikkusen yli hilseen :D

Maisemat on hienot joka suuntaan, myös Suomenlinnaan, jos se kuitenkin vähän vielä houkuttelee.

Rantakallioon oli takertunu vähä merenneidon tukkaa. Jos näette jossain puolikaljun Arielin niin älkää sitte naurako sille!

                                                 

Vallisaaressa on eripituisia tarkoin merkittyjä reittejä, joita pitkin voi kuvitella tallustelevansa Aleksanterin ja suomen armeijan jalanjäljissä. Omatoimisesti voi siis huoletta kuljeskella, kunhan noudattaa kieltokylttejä. Saaresta enemmänkin kiinnostuneen kannattaa varmasti lähteä opastetulle kierrokselle virallisen oppaan mukaan. Ainakaan yhden avoimen oven edessä istunut, maskien käytöstä muistuttamaan palkattu kesätyttö ei osannut kertoa kyseisen rakennuksen historiasta yhtään mitään. :D

Ihan käymisen arvoinen paikka, jos Lintsi, Ateneum, Amos rex, kansallismuseo, Helsingin kaupunginmuseo, Heureka, Suomenlinna, luonnontieteellinen museo, Kiasma, Finnkino, Stockmann, Forum ja mitä näitä virikkeitä Helsingissä nyt onkaan, on jo nähty. (Voi kun pääsis kohta taas matkustamaan maailmalle, ei tästä tuu enää yhtää mitää..!)

Sellanen vinkki vielä, että jos ootat kotimatkalauttaa ja käyt siinä rannassa nauttimassa virvokkeita, niin varmista, että kesätyttö ei myy siule mitään laittiversiota haluamastasi juomasta. Maistuu nimittäin IHAN HIRVEELLE!

                                                

Mitä paikkoja haluisitte, että testaisin seuraavaks? Henkilökohtasesti miuta kiinnostais Uusi seelantia ja Kreikan saaret..