Osa 1 matkaan
”Ota niitä pähkinöitä, ei niitä suolattuja vaan jotain naturel-merkkiä. Muuten alkaa janottaa ja sitten pitää päästä vessaan.” Inka huudahti pikkumarketin käytävältä toiselle puolen kauppaa, jossa Elviira yritti lukea ruskean pähkinäpussin tuoteselostetta parhaansa mukaan. Lähikaupan tarjontaan eivät kuuluneet ne vihreässä paketissa olevat luomupähkinät, joita tämä yleensä osti. ”Äh, kerrankos sitä tukee jotain riistopähkinäntuottajaa.” Elviira ei tajunnut sanoneensa sitä ääneen ennenkuin huomasi keltaisessa paidassaan paikalle purjehtineen kesätyöntekijän, joka pysähtyi hyllyn kohdalle palvelualttiin oloisena. Elviira tyytyi väläyttämään tälle kauneimman hymynsä, latoi riistopähkinät, varmuudeksi kaksi pakettia, punaiseen koriin ja hiippaili vähin äänin karkkihyllyllä seisovan Inkan luo. ”Ota noita lakuja, ne ei sula helteessä.” Elviira sanoi mutta Inka nyrpisti nenäänsä. ”Hyi, lakuja. Joku toi noita aina lapsuudessa tuliaisina jostain reissusta, mikä pettymys pienelle lapselle!” Inka kyykistyi kuitenkin lakujen luo ja poimi niitä käsiinsä. ”Okei, no tässä. Mutta otetaan sitte jotain hedelmäkarkkeja myös. Aakkosia vaikka!”
Inka pakkasi eväitä pieneen kangaskassiin ja Elviira latoi liukuhihnalle vielä heräteostoksena paketin purkkaa. ”Jos ei vaikka pääse pesemään hampaita.” Hän perusteli tilanteen hihnan toisessa päässä seisovalle Inkalle. ”Täytetään aamulla sitten vaan vesipullot. Ostetaan viinit jostain matkan varrelta, eiks niin? Vai pitäiskö ne olla jo valmiina, ihan vaan siltä varalta, että saadaankin kyyti suoraan Kuopioon?” Inka pohti asiaa ääneen heidän kävellessään lähimarketista kohti Porvoontien yksiötä. ”Käydään illalla hakemassa pitsaa Veken baarista ja tehdään pikku mutka siinä samalla Alkon kautta. Ei näitä asioita kannata jättää kuule sattuman varaan!” Elviira hihitteli hyväntuulisesti. Huominen reissu kupli riemukkaasti sielussa, se nosti hyvää tunnetta aina varpaista sormenpäihin asti. Edes aamuksi lupailtu vesisade ei saanut tunnelmaa latistumaan. Liftausreissu oli päätetty, eikä mikään mahti maailmassa saisi kaksikkoa perumaan aikeitaan, ei edes kesäsade.
Inka avasi silmänsä ja nosti päätään litteästä tyynystä. Elviiran vieraspatja oli yllättävän mukava mutta tyyny oli Inkan niskalle aivan liian littana. Yö oli tuonut mukanaan outoja unia, joissa Inka oli seisonut keskellä metsää tietämättä mihin suuntaan piti mennä päästäkseen takaisin sivistykseen. Hän tunsi yhä sormissaan piikikkään kuusenoksan, jota oli pidellyt kädessään juuri hetkeä ennen heräämistä. Metsässä oli myös satanut. Sade. Inka tajusi heränneensä ikkunalautaan rummuttavaan vesisyöksyyn. Oliko ulkona todella noin harmaata? Inka hieroi silmiään raivokkaasti ja tuijotti uudelleen ulos. ”Perkele.” Hän totesi hiljaa ja katsoi sitten huoneen toisella laidalla sikeästi nukkuvaa Elviiraa. Eilinen kymppiuutisten pirtsakka uutisankkuri oli kyllä lupaillut että tänään sataisi vettä mutta oli kuitenkin todennut samaan hengenvetoon että iltapäivällä pitäisi kyllä olla puolipilvistä ja maan keskivaiheilla jopa aurinkoista. He olivat tehneet päätöksen joka piti. Liftaamalla lähdettäisiin, vaikka sitten sadetakit päällä. Inka ei tietenkään omistanut sen enempää sadetakkia, sateenvarjoa kuin kumisaappaitakaan. Vaikka mitäpä väliä sillä olisikaan ollut, tuskin hän olisi niitä mukanaan raahannut kuitenkaan. Pitäisi hommata sellainen kertakäyttöinen sadetakki, joita sai lähes joka marketin kassalta.
”Haetaanko aamupalaa jostain ja keitetään tässä vaan aamuteet?” Elviira kysyi mongertavalla äänellä suusta pursuavan tahnavaahdon ja pinkin hammasharjan heilutuksen lomasta. ”Joo.” Inka seisoi jälleen ikkunan äärellä ja mietti ainoita mukana olevia kenkiään. Ne kastuisivat läpimäräksi ennenkuin he ehtisivät edes nousta ratikkaan. Toisaalta nyt oli keskikesä ja tunnetusti kesä kuivaa sen minkä kasteleekin. Inka päätti luottaa vanhan kansan viisauteen tässäkin asiassa. ”Mennään Hetan kahvilaan aamupalle ja odottamaan sateen laantumista. Onko sillä nyt niin väliä mihin aikaan ollaan perillä, tunti sinne tai tänne.” Inka sanoi ja kääntyi pois ikkunasta. Sade ei noudattanut sääntöjä, eikä varsinkaan loppunut tuijottamalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti