tulee tässä näin viikonlopun vilskeen helpotettua.
Tässä on tarina, jonka päähenkilö on Mirkku-Johannes.(Käytän tässä nyt tälläistä perussuomalaista nimeä, joka viittaa selvästi sekä tyttöön, että poikaan. Sukupuolettomat ja muunsukupuoliset, olen pahoillani törkeydestäni mutta en keksi äkkiseltään mitään hyvää sukupuoletonta nimeä, joten tällä mennään. Kommenttikenttään voi toki jättää ehdotuksia ensikertaa varten!) Mirkku-Johannes on jo melkein aikuinen, rippikoulut käyty ja kaikkea. Hänen ystäväpiiriinsä kuuluu tätä nykyä kokeilunhaluisia ihmisiä, joiden mielestä elämä on elettävä täysillä, tehtävä jotain kreisiä, uskallettava, oltava cool.
Se, mitä se sitten kenellekkin tarkoittaa, on toinen tarina. Jonkun mielestä edellä mainitut seikat täyttyvät, kun hurvittelee kerran vuodessa Linnanmäellä, nukkuu yön ulkona teltassa, käy avantouinnilla ja hankkii ulkomaalaisen kirjekaverin. Johan sitä on siinä koettu vaikka mitä! Toiset, kuten Mirkku-Johannes, saavat kiksinsä huumeista. Oikeastaan kukaan ei halua olla steissillä itseään arpiseen suoneen piikittävä narkki mutta osasta meistä sellaisia vaan tulee. Mirkku-Johannes ei vielä ole siinä pisteessä. Hän on päättänyt hylätä tylsän lapsuudenystävänsä, jonka riemuihin kuuluu vaellus kansallispuistossa ja erikoiskahvien maistelu. Ehei, MJ (Lyhenne Mirkku-Johanneksesta, jos joku ei tajunnu. Nih.) on löytänyt ihanan uuden poikaystävänsä kautta jännempää seuraa. He juovat kaljaa puistossa tiistai-iltana ja lähtevät "Peran" kyytiin ajelulle. Kukaan ei oikeastaan tiedä kuka "Pera" on jo onko hän edes alle puolentoista promillen kännissä mutta eihän sitä nyt julkisilla kotiin mennä, jos on kyytikin kerran tarjolla.
Autossa on tarjolla jotain muutakin kuin kaljaa. MJ ei halua jäädä kavereidensa varjoon, koska "Hei, kerranha täällä vaan eletään." MJ ottaa tarjotut aineet vastaan ja...
.. "Joo, ambulanssi tuo, nuori tyttöpoika, ei tietoa mitä ottanut, tajuton. Ohikulkija soittanut apua, kun nähnyt potilaan maassa makaamassa. Tavarat on tässä, käsilaukku ja nahkatakki.."
Päivystyshoitajat ottavat MJ:n hellään huomaansa. He riisuvat oksennuksessa ja pissassa olevat vaatteet ja laittavat ne pussiin. Kännykkä ja kalliin näköinen kello laitetaan turvaan kansliaan. Sitten vaihdetaan päälle (rumat mutta ehjät ja kuivat)sairaalavaatteet, laitetaan vaippa, kun pissat tulee kuitenkin alle vielä kertaalleen ja tiedä sitten josko suolikin vaikka toimisi. (Se on tietty aina iloinen asia. Kakka siis.) Huumeseula ronkitaan kertakatetrilla, käsivarteen tökätään tippa ja ensihoidon asettama nenänielutuubi jätetään paikoilleen, koska potilas sen sietää yhtään kakomatta. Otetaan vielä korvasta lämpö.
Parin tunnin päästä MJ herää päivystyksessä, eikä alkuun tiedä mitä on tapahtunut. Hänelle kerrataan tapahtumat. Sitten soitetaan jollekkin, joka voi noutaa MJ:n kotiin. Pyydetään tuomaan mukana vaihtovaatteet, jos ei sitten tahdo sairaalan puuvillaisissa poistua kotiin.
MJ lähtee häpeissään. Isä pyörittelee Audin avaimia käsissään ja äitiä itkettää. MJ ei sano mitään, kävelee vain pää painuksissa kohti pääovea.
Hoitajat eivät huomenna muista MJ:tä vaikka tämä tulisi kadulla vastaan mutta MJ saattaa hyvinkin muistaa tämän nöyryytyksen ja oppia siitä jotain. Jos ei MITÄÄN muuta niin sen, miten eri tavalla tämä seikkailu olisi voitu käsikirjoittaa..
MJ:n huumekokeilu olisi voinut päättyä siihen, että totaalisammuminen olisikin sattunut syrjäkylän asematunnelissa kotimatkan puolivälissä. Puhelin ja kallis nahkatakki olisivat ehkäpä päätyneet jonkun muun omaisuusluetteloon. Entäs tieto siitä, että lähes joka ruumiinaukkoon on työnnetty tai pistetty jotain? Tälläkertaa asialla olivat päivystyksen hoitajat, entäs jos kohdalle olisivatkin osuneet "Peran" kaverit?
Kyllä ei voi huumeiden käyttöä, ei edes kokeilua suositella kenellekään. Jopa sienistä(varsinki niistä!)menee sekasin.
Tässä on tarina, jonka päähenkilö on Mirkku-Johannes.(Käytän tässä nyt tälläistä perussuomalaista nimeä, joka viittaa selvästi sekä tyttöön, että poikaan. Sukupuolettomat ja muunsukupuoliset, olen pahoillani törkeydestäni mutta en keksi äkkiseltään mitään hyvää sukupuoletonta nimeä, joten tällä mennään. Kommenttikenttään voi toki jättää ehdotuksia ensikertaa varten!) Mirkku-Johannes on jo melkein aikuinen, rippikoulut käyty ja kaikkea. Hänen ystäväpiiriinsä kuuluu tätä nykyä kokeilunhaluisia ihmisiä, joiden mielestä elämä on elettävä täysillä, tehtävä jotain kreisiä, uskallettava, oltava cool.
Se, mitä se sitten kenellekkin tarkoittaa, on toinen tarina. Jonkun mielestä edellä mainitut seikat täyttyvät, kun hurvittelee kerran vuodessa Linnanmäellä, nukkuu yön ulkona teltassa, käy avantouinnilla ja hankkii ulkomaalaisen kirjekaverin. Johan sitä on siinä koettu vaikka mitä! Toiset, kuten Mirkku-Johannes, saavat kiksinsä huumeista. Oikeastaan kukaan ei halua olla steissillä itseään arpiseen suoneen piikittävä narkki mutta osasta meistä sellaisia vaan tulee. Mirkku-Johannes ei vielä ole siinä pisteessä. Hän on päättänyt hylätä tylsän lapsuudenystävänsä, jonka riemuihin kuuluu vaellus kansallispuistossa ja erikoiskahvien maistelu. Ehei, MJ (Lyhenne Mirkku-Johanneksesta, jos joku ei tajunnu. Nih.) on löytänyt ihanan uuden poikaystävänsä kautta jännempää seuraa. He juovat kaljaa puistossa tiistai-iltana ja lähtevät "Peran" kyytiin ajelulle. Kukaan ei oikeastaan tiedä kuka "Pera" on jo onko hän edes alle puolentoista promillen kännissä mutta eihän sitä nyt julkisilla kotiin mennä, jos on kyytikin kerran tarjolla.
Autossa on tarjolla jotain muutakin kuin kaljaa. MJ ei halua jäädä kavereidensa varjoon, koska "Hei, kerranha täällä vaan eletään." MJ ottaa tarjotut aineet vastaan ja...
.. "Joo, ambulanssi tuo, nuori tyttöpoika, ei tietoa mitä ottanut, tajuton. Ohikulkija soittanut apua, kun nähnyt potilaan maassa makaamassa. Tavarat on tässä, käsilaukku ja nahkatakki.."
Päivystyshoitajat ottavat MJ:n hellään huomaansa. He riisuvat oksennuksessa ja pissassa olevat vaatteet ja laittavat ne pussiin. Kännykkä ja kalliin näköinen kello laitetaan turvaan kansliaan. Sitten vaihdetaan päälle (rumat mutta ehjät ja kuivat)sairaalavaatteet, laitetaan vaippa, kun pissat tulee kuitenkin alle vielä kertaalleen ja tiedä sitten josko suolikin vaikka toimisi. (Se on tietty aina iloinen asia. Kakka siis.) Huumeseula ronkitaan kertakatetrilla, käsivarteen tökätään tippa ja ensihoidon asettama nenänielutuubi jätetään paikoilleen, koska potilas sen sietää yhtään kakomatta. Otetaan vielä korvasta lämpö.
Parin tunnin päästä MJ herää päivystyksessä, eikä alkuun tiedä mitä on tapahtunut. Hänelle kerrataan tapahtumat. Sitten soitetaan jollekkin, joka voi noutaa MJ:n kotiin. Pyydetään tuomaan mukana vaihtovaatteet, jos ei sitten tahdo sairaalan puuvillaisissa poistua kotiin.
MJ lähtee häpeissään. Isä pyörittelee Audin avaimia käsissään ja äitiä itkettää. MJ ei sano mitään, kävelee vain pää painuksissa kohti pääovea.
Hoitajat eivät huomenna muista MJ:tä vaikka tämä tulisi kadulla vastaan mutta MJ saattaa hyvinkin muistaa tämän nöyryytyksen ja oppia siitä jotain. Jos ei MITÄÄN muuta niin sen, miten eri tavalla tämä seikkailu olisi voitu käsikirjoittaa..
MJ:n huumekokeilu olisi voinut päättyä siihen, että totaalisammuminen olisikin sattunut syrjäkylän asematunnelissa kotimatkan puolivälissä. Puhelin ja kallis nahkatakki olisivat ehkäpä päätyneet jonkun muun omaisuusluetteloon. Entäs tieto siitä, että lähes joka ruumiinaukkoon on työnnetty tai pistetty jotain? Tälläkertaa asialla olivat päivystyksen hoitajat, entäs jos kohdalle olisivatkin osuneet "Peran" kaverit?
Kyllä ei voi huumeiden käyttöä, ei edes kokeilua suositella kenellekään. Jopa sienistä(varsinki niistä!)menee sekasin.
Olkaa ihmisiksi ja käykää vaikka siellä lintsillä. Tai kansallispuistossa. Tai lähimetsässä. Tai mummolassa mutta älkää hyvät ihmiset käyttäkö huumeita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti