He tulivat olohuoneeseen, joka näytti yllättäen melko tutulta. Sama kukallinen sohva, ikkunalaudalla kasvavat kasvit, pehmeä matto ja jopa ruma punainen kattolamppu, jota Minttu oli kerran heittänyt tyynyllä ja se oli melkein tippunut. "Kuka täällä asuu?" Minttu kysyi katsellen ympärilleen ja seurasi sitten kaksosten esimerkkiä ja istui kuluneelle sohvalle.
"Ellie ja hänen perheensä." Sade vastasi ja alkoi kaivella reppuaan. "Tai asuivat, lähes kaikki ovat muutaneet jo pohjoisempaan, jossa on vielä turvallista." Hän jatkoi ja nosti repustaan vihreän kansion ja piti sitä käsissään. "Ainiin, sinähän olet muuten kuollut tässä todellisuudessa." Sade töksäytti varoittamatta.
"Mit.." Minttu avasi suunsa mutta Sade jatkoi ennenkuin hän ehti sanoa enempää. "Niin, kuolit auto-onnettomuudessa parisen vuotta sitten, sinä ja ystäväsi Arme ja Jodina. Autoa kuljettanut Dani jäi henkiin mutta ei tainnut koskaan toipua entiselleen, noin niinkuin henkisellä tasolla." Sade jatkoi ja kuljetti sormeaan kansion kannessa olevia koukeroita pitkin katsomatta Minttua. "Olinko minä Armen ja Jodinan kaveri?" Minttu parahti tahtomattaan ja pudisteli päätään. "Miten.."
"Mentäisiinkö asiaan?" Mattison puuttui pitkästä aikaa puheeseen ja nappasi kansion Sateen käsistä ojentaen sitä Mintulle. "Meillä ei ole aikaa tälläiseen." Hän tiuskaisi ja siirtyi hieman lähemmäs. "Tässä on meidän tulevaisuuden näkymämme." Mattison osoitti sormellaan kansion ensimmäisellä sivulla olevaa harmaan sumuista kuvaa. Lyhyesti selitettynä meidän maailmamme on hyvää vauhtia tuhoutumassa ja se johtuu pienien asioiden summasta, josta on tullut nyt todellisuutta. Meidän isovanhempamme käynnistivät jotain, jota ei voi enää parantaa mutta sinä olet avain, jonka avulla tämän tuhon eteneminen voidaan pysäyttää. Kuten sanottu, tämän todellisuuden sinä on kuollut mutta me keksimme tavan yhdistää todellisuudet ja saimme sinut tänne. Pitkä juttu, ei ole aikaa selittää juurta jaksain." Mattison lisäsi yhteen hengenvetoon huomatessaan Mintun avaavan suutaan. Sitten hän jatkoi: "Sinun tarvitsee vain mennä käymään mummosi luona ja saada hänet kertomaan mihin hän on piilottanut kirjeen, jonka sai postissa joskus viisikymmentäluvun puolivälin tienoilla. Siitä löytyy muutama ratkaiseva koordinaatti, jotka yhä puuttuvat tästä palapelistä." Mattison käänsi seuraavalle sivulle puhuessaan ja Minttu näki aukeamalla lehtileikkeitä, leffalipuilta näyttäviä paperinpalasia, maitopurkista tai vastaavasta leikatun viivakoodin ja lapsellisella käsialalla kirjoitetun sivun, joka vaikutti olevan repäisty jonkun matematiikan kirjasta.
"Ööö, mihin hittoon te minua tarvitsette, senkun kysytte mummolta. Jos hän on siis elossa? Minun todellisuudessani mummo on ollut kuolleena jo kolmetoista vuotta. Sitäpaitsi miksi olette varmoja että hän on säilyttänyt vuosikymmeniä vanhan kirjeen?" Minttu sanoi katsellen yhä leikekirjan aukeamaa. Siinä oli jotain tuttua, hän ei vain saanut päähänsä mitä.
"No kun itseasiassa emme puhu nyt Marjukka-mummostasi, vaan Britasta." Sade sanoi ja antoi sanojensa upota rauhassa Mintun tajuntaan. Brita, hänen isänsä äiti, joka oli kuollut kauan ennen kuin hän oli edes syntynyt. Nyt Minttu nosti katseensa kirjasta ja tuijotti vuoroin Sadetta, vuoroin Mattisonia. "Onko Brita elossa?" Hän kysyi ihmeissään. "On." Sade vastasi nopeasti ja loi nopean katseen Mattisoniin. "Hän asuu vain kiven heiton päässä täältä, voimme mennä käymään hänen luonaan heti kun tulee kunnolla pimeää." Hän jatkoi. "Miksi meidän pitää odottaa pimeää? Ja edelleen tahdon tietää, mihin te minua tarvitsette, enhän minä tunne koko mummoa?" Minttu ihmetteli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti