Ajatuksenvirtaa ja älyttömiä mietteitä. Ethän ota mitään tässä blogissa lukemaasi todesta. Hyvä.
tiistai 30. maaliskuuta 2021
Helmiä tekemässä
torstai 18. maaliskuuta 2021
Ootteko koskaan aatellu..
Kerron teille ihan lähipäivinä miten toteutin yhden miun saaman joululahjan.. Sitä ennen tällänen välispiikki, joka on nyt ihan vaan tylsästi kopsattu jonku toisen (City-lehden)nettisivuilta. Eli jänniä faktoja, joita et ehkä o tullu ajatelleeks. Varoitus, lopussa on kaks kuvaa(joista tää koko idea itseasiassa alun perin lähti mutta koska miu pitää lähtee tästä K:n kanssa alkoon shoppailee, en ehi työstää tätä tän tarkemmin, joten menin sieltä mistä aita on jo käytännössä kokonaan maassa..)joista ainakin toinen aiheuttaa miule lievää pahoinvointia, en tiiä miks :D Mutta sitä ennen on ihan hauskoja tietoiskuja..
Eli:
1. Mansikka ei ole marja, mutta banaani on
2. Avokadot ja vesimelonit ovat myös marjoja
3. Ketsuppia myytiin ennen lääkkeenä
4. Porkkanat olivat alun perin purppuranvärisiä
5. McDonald’s myy 75 hampurilaista sekunnissa, päivittäin
6. Kypsät karpalot pomppivat kuin superpallot
7. Ihmisillä ja banaaneilla on 50% sama DNA
8. Hunaja ei koskaan vanhene, 32 000-vuotias hunaja on syömäkelpoista
9. Maapähkinät eivät ole pähkinöitä, koska ne kasvavat maassa ja ovat siksi kasviksia
10. Kookos tappaa enemmän ihmisiä vuodessa kuin hait
11. Todennäköisyys, että juot lasin vettä jossa on vesimolekyyli, jonka myös dinosaurus on juonut on 100%
12. Hunaja koostuu nektarista ja mehiläisen oksennuksesta
13. Mehujään keksi 11-vuotias lapsi vuonna 1905
14. Omenat, päärynät ja luumut kuuluvat ruusukasveihin
15. Herneet ovat Brasilian suosituin pizzatäyte
16. Omenalajikkeita on yli 7500, ja kestäisi yli 20 vuotta maistaa kaikkia, jos maistaisi yhtä lajiketta päivässä
17. Pretzeleiden muoto on suunniteltu näyttämään käsivarsilta rukoilemassa
18. Juusto on maailman eniten näpistetty ruoka
19. Ensimmäinen löydetty resepti löytyi Mesopotamista ja se oli resepti oluelle
20. 1800-luvulla vangeille syötettiin hummereita, ja se nähtiin vastaavana rangaistuksena kuin jos heille olisi syötetty rottia
21. Valkosuklaa ei teknisesti ottaen ole suklaata
Lähde: Buzzfeed, Buzzfeed/city-lehti
Tässä lupaamani kuvat, eli kuinka moni tiesi miten ananakset kasvaa? Ite opin tän hevostalli.net sivustolta, että siis ananas ei kasva puussa!
tiistai 2. maaliskuuta 2021
HBD to K eli kakkua kehiin
https://eiolluasiaa.blogspot.com/search?q=kakku
https://eiolluasiaa.blogspot.com/2018/02/moni-kakku-paalta-kaunis-osa-2.html
Voin kertoo, että tuo on sellasta hommaa, että ei siihen iha joka vuos taivu. Nyt on taas tarpeeks jauhoja lakastu keittiön lattialta ja vuodet on kuorruttanu tuskaset muistot voikreemillä, joten päätin ottaa jälleen tän haasteen käsittelyyn. K:n synttärit oli kyllä jo jokunen päivä sitten mutta se ite halus tän herkkuleivoksen vasta tällee vähä jälkikäteen. Se siis katto kalenterista millo voi taas pitää herkkupäivän.
Tässä iha ekana pari huomiota ja vinkkiä teille, jotka ette myöskään o syntyny peukalo jauhossa:
*Kaikki leivonta aiheuttaa stressiä, ylimääräsiä kauppareissuja(jotain unohtuu aina, vaikka kuinka teet kauppalistan tai sitte sielä kaapissa ei ollukkaa sitä macadamia-jyrsijä-jauhoseosta tai silkkiruusu-uutetta, jota nyt kuitenki tarttee johonki iha peruskakkuun mutta sitä saa vaa special-leivontakaupasta. En tiiä mite meiän isoäidit on selvinny tästä kaikesta..)ja hirveen sotkun. Varmista siis, että oot ihan varma että haluut alkaa tähän turaamiseen just sillä hetkellä. Siis että siula on aikaa, rahaa, intoa ja inspiraatiota sekä tarpeeks kippoja, kuppeja, veitsiä, leivinpaperia ja tiskikone tyhjänä.
*Munat tulee ihan oikeesti kanan perseestä ja siitä tulee joskus iha fyysinen muistutus:
*Leivonnasta tulee puolet hauskempaa, jos piirrät munalle vähä luonnetta:
*käytä korppujauhoja:
Sitte vaa leipomaan. Kakkuohjeita löytyy joka ikisen mirkun leivontablogista ja kaikilla heilla on oma tyylinsä ja reseptinsä. Ite konsultoin miu siskoa, joka anto parhaat vinkit. Eli kakkutaikinan pitää mennä vuokaan heti ku se on vatkattu, että siis jos teet tän yhdellä vuoalla kahdessa osassa(että tulee tarpeeks korkee kakku) sitä taikinaa ei saa jättä muhittelemaan kippoon siks aikaa ku eka satsi menee uuniin, eli se pitää vaan tehä kahessa osassa.
Tosiaan korppujauho auttaa siihen, että se kakku irtoo siitä vuoasta. Tää on ilmeisesti ihan itsestään selvä asia, sillä tätä ei mirkku kyllä mitenkää blogissaan painottanu. Onneks mie oon kotileipurin asialla ja huomautan siitä nyt tässä teille harrastelijaleipureille. Ei siis sillä että miula mitää korppujauhoja ois ollu mutta jos haluutte lähtee tässä kohtaa kolmatta kertaa kauppaan ni iha vaa tiedoks.
Tässä kuvasarja kakun valmistumisesta:
sunnuntai 28. helmikuuta 2021
Talviloma

tiistai 16. helmikuuta 2021
Kuvia,pictures,skullart


maanantai 1. helmikuuta 2021
Potilastyypit
Mie olin vielä ensihoitokouluun hakiessani eli vuonna 2010 sitä mieltä, että haluisin tehä töitä ihmisten kanssa, koska oon ollu niin paljon eläinhommissa. Että ois niinku vaihtelua ja sillee. Pidin itseäni ihmisläheisenä henkilönä ja olin varma, että miula ois jotai annettavaa hoitoalalle.
Heti ekan lanssiharkan jälkeen olin vahvasti sitä mieltä, että miusta ei taida olla sairaanhoitajan hommiin, vaan nimenomaan sillä pullapakulla ympäri maakuntia ajelu ja juoppojen kuskailu on se miu juttu. Sairaalassa on liian siistiä, liian hierarkista, liian hygieenistä, liian kiire, liian monta potilasta ja kuten tuo vajaa vuosi päivystyshoitsuna osoitti, enhän mie pärjää siellä ylipäänsä noin niinku alkuunkaan! Onneks palasin siis juurilleni pakukuskiks ja vaikka puolivakavissani kattelen restaurointialan töitä aina silloin tällöin mol:n sivuilta, niin täällä sitä vielä ollaan. (yllättäen koskaan ei tule kovinkaan montaa osumaa haulla "erikoismaalari". Sanalla "artesaani" tulee vähä enemmän ja alkuun innostuinki siitä osumien lukumäärästä kunnes havaitsin, että keittiöhommissakin on jonkinlaisia artesaaneja töissä, että se ei ookkaa pelkkien käsityöläisten ala..)
Niiin, siis että sitä vaan, että en o enää nykyisin niin ihmisläheinen enkä empaattinen. Miula saattaa olla myötätuntouupumus? Tää ei nyt siis liittyny juuri oikeestaan mitenkään päivän aiheeseen. Päivän aihehan oli potilastyypit. Tää kategorisointi koskee nyt siis nimenomaan ensihoidon asiakkaita. Oletko joskus soittanut itsellesi ambulanssin? Kuulutko johonkin näistä ryhmistä?
Tyyppi 1, poliitikko-potilas
Ei vastaa suoraan yhteenkään kysymykseen, vaan kiertelee, kaartelee, välttelee ja vastaa tyylillä: Noseeeon, jooo seeeon sellasta. Ei osaa myöskään antaa vastausta haluaako hän nyt lähteä sairaalaan vai jäädä kotiin. Onko vaiva edelleen päällä tai helpottanut. Poliitikko-potilas sanoo lopulta, kun asiaa on jankattu suuntaan ja toiseen, kysytty vaimolta, mieheltä, naapurilta, siskonpojalta ja enovainaan kissalta mielipidettä "No tehän sen parhaiten tiedätte." Näin hänen ei tarvitse tehdä itse vaikeaa päätöstä.
Tyyppi 2, Matti Nykänen- potilas
Alkoholin käytöstä kysyttäessä vastaa "Ehkä otin, ehkä en."
Tyyppi 3, pieni merenneito Ariel-potilas
Omista jaloista ei ole tietoakaan ja puhekykykin on mennyt. Saattaa haista lisäksi fisulta.
Tyyppi 4, Harry Potter- potilas
On nähty varmuudella vielä aivan hetki sitten ihan tässä näin istumassa. Harry Potter-potilas on kuitenkin vetänyt näkymättömyysviitan ylleen ja kadonnut. Tätä potilastapausta esiintyy eniten yöaikaan, kun ensihoitaja olisi oikeastaan mielummin nukkunut asemalla edes sen parin tunnin pätkän mutta minkäs teet, kun kansalainen on toisesta huolissaan. Harry potter-potilas saattaa löytyä muutaman tunnin päästä maasta makoilemasta, jolloin viitan teho on hävinnyt ja potilas on helpommin havaittavissa.
Tyyppi 5, Lasarus-potilas
Häken lisätietojen mukaan potilas ei hengitä, ilmavirta ei tunnu ja ihan on kankeakin. Eli käytännössä ollaan menossa katsomaan ruumista. Kohteeseen päästyä ovella vastaan tulee mummo, olkkarissa pappa ja keittiössä iloinen kotihoitaja, joka kertoo kuinka "ruumis" ei sitten ollutkaan "ruumis" vaan ihmepelastuksen kokenut asiakas. Tätä tapahtuu myös ei-uskovaisten kodeissa, eli ei liittyne millään tavalla Jeesukseen, pääsiäiseen, kolmanteen pääsiäispäivään, haudanryöstäjiin tai saatananpalvontaan.
Tyyppi 6, prinsessa Ruusunen-potilas
Hieman samaa kastia Lasarus-tyypin kanssa mutta tässä kohtaa potilas ei ole ilmoittajan mukaan varmuudella kuollut, hän ei vain ole heräteltävissä. Mikään mahti maailmassa ei saa prinsessa Ruusunen-tyyppiä nousemaan, näin soittaja kertoo hätäkeskuksen tädille. Entisaikoihin tähän vaivaan tehosi prinssin suudelma, tänä päivänä riittää yleensä ihan jo se, että väsynyt ensihoitaja tulee ovesta sisään. Jos Ruusunen ei tähän havahdu, viimeistään kun häntä puhutellaan nimellä ja kosketetaan kevyesti olkapäähän.
Tyyppi 6, Suomalainen mies-potilas
Älkää antako otsikon hämätä, sillä tämä potilas voi iältään, sukupuoleltaan, sotilasarvotaan tai kansalaisuudeltaan ihan mitä tahansa mutta ryhmä on saanut nimensä yleisimmän potilastyypin mukaan. Suomalainen mies-potilas on se, jonka omainen soittaa lopulta (salaa vessaan lukkiutuneena, potilaan vastustuksesta huolimatta) 112, kun potilaalta on vuotanut verta kurkusta jo kolmatta päivää, eikä tämä enää pysy jaloillaan tai kun tämän päässä oleva 26cm pitkä ja 9cm syvä haava ei vaan ota parantuakseen. Ensihoidon kohdatessa potilaan, tämä on harmaan kalpea, hikinen, pitelee rintaansa eikä pysty liikkumaan. Ainoat sanat, joita potilas pystyy sanomaan ovat: "Ei tässä ole mitään hätää, eikai tässä nyt sentään sairaalaan tarvitse lähteä."
Tyyppi 7, normaalit ihmiset
Normaalin ihmisen koti on niin siisti, että sohvallekin uskaltaa istua ilman että tarvitsee vaihtaa housuja kun menee takaisin autolle. Normaali ihminen vastaa kysymyksiin parhaan kykynsä mukaan, on asiallinen, sanoo päivää ja kiitos. Normaalin ihmisen kanssa kommunikointi on helppoa ja mutkatonta ja heidän kanssaan päästään järkevään, kaikkia tyydyttävään lopputulokseen. Normaali ihminen soittaa kun on hätä mutta ymmärtää että kynnen alle mennyt tikku, oven väliin jäänyt sormi, nyrjähtänyt nilkka tai unettomuus eivät ole syitä soittaa 112. Jotkut ensihoitajat kertovat kohdanneensa työssään useitakin normaaleja ihmisiä! Hieno juttu!
Ei, en vihaa työtäni, enkä vähättele ihmisten hätää. (mutta kuitenkin.)
keskiviikko 20. tammikuuta 2021
Tissiliivit ja talvipäivän riemuja
Mie kuulen tänne asti miten siun, just siun pahaa aavistamattoman henkilön aivokemia raksuttaa ihan ylikierroksilla ku mietit, että mite nuo otsikon asiat liittyy toisiinsa. No, päästän siut pahasta kertomalla, että ei mitenkään. Harmi ja helpotus samaan aikaan, eikö?
Keksin ton otsikon ku kävin äske isossa marketissa hakee ruokatarviketta. Koska se on about ainut tän tuppukylän shoppailupaikka, jossa on (ilmanen)autohallipaikka ja miun oli pakko päästä vähä sulattelee pösöä tän lumikaaoksen keskellä, niin että siks menin sinne, enkä miu normaaliin boonusmarkettiin. No, eli miu piti viettää siellä aikaa, että auto saa aikaa kuoriutua kuurasta, joten kävelin koko marketin läpi. Ostin alerekistä parit tissiliivit ja euron sukkia. (Ei ollu pääkallokuvioisia mutta mustia kuitenki) Siinä sitte tuli mieleen tää tissiliivi-asia, kun miula on yks ystävä, jonka mielestä ei voi sanoo tissiliivi. Mietin siinä sit itekseni tätä mei aikanaa käymää keskustelua ja tuli mieleen, että tämä hahmo kuitenki käyttää sanaa "kyrvänsyylä" iha noi niinku arkikielessä ja iha vakavalla naamalla. Että tiiä sitte..
Tästä tissiasiasta tuli myös mieleen sellanen lohdutuksen sana kaikille, joita ei o millää Anderssonin tyttären tissivarustuksella siunattu, että olkaa kiitollisia edes siitä että teiltä otettu EKG-käyrä on melko vertailukelpoinen lähtien hetkestä kun se ekan kerran otetaan ja siitä vuosienki päästä. Ei roiku tissit edessä vääristämässä näkymiä :D Tästä tuli sit taas mieleen kun kävin aamulla hakee minipillereitä apteekista, että harmi etten voi syyä yhdistelmävalmisteita, koska oon joskus saanu auraoireen silmään ja kärsin päänsäryistä(vaikka ne ei liitykkään mitenkään yhteen). Migreeni ja e-pillerit on siis ehdoton nounou, koska siitä voi saaha veritulpan. Tää on harmillista, koska just niillä pillereillä ois saanu kasvatettua isommat tissit. Toki, jos pitää valita että makaako sairaalassa kuolaamassa puolihomeisen kurkun lailla, kun on saanu massiivisen aivoinfarktin mutta ois kuitenki isot tissit vai jatkaako tällee vähä vähemmällä varustelulla ja pystyy ite kävelemään, syömään ja juttelemaan, niin onhan se nyt vaikee valinta mutta tällä hetkellä valitsen toiminnallisuuden.
TÄSTÄ päästiin tuohon talvipäivän riemuaiheeseen, eli siihen, että kävin tänää hiihtämässä ja haluun jakaa tän ilosanoman teille kaikille.
Yritin tätä jaloa talvilajia jo n.viikko sitte, ku tänne etelään tuli ekat lumet mutta sillo oli vielä liian aikaista, eikä tuppukylän latuja ollu vielä aurattu. Vaikka oonki tosi urhee, niin umpihangessa luistelu on kuitenki vähä turhan extremeä, jopa minulle. Siihen ku lisätään n.2 numeroa liian pienet monot ja ladulla kaatuilevat kanssahiihtäjät niin..ei, ei ja ei.
Noh, hoidin asian hakemalla kokoa 41 olevat monot urheilukaupasta. (Kyllä, ei mahtunu kolmeysit enää millään miu kaikenmaailman varvasvaivoista kärsiviin jalkoihin!) Tässäkohtaa kokeneen ihmisvihaajan vinkki monojen ostoon, eli jos et haluu palvelua, mee pahimpaan ruuhka-aikaan sinne liikkeeseen. Sitte silmäile sillee nopeesti tarjonta läpi, nappaa eka oikeen näkönen mono, kokeile sitä jalkaan, jos se sopii, laita äkkiä omat kengät takas, ota oikee laatikko ja pakene kassalle. Näin urheiluliikkeeseen palkattu hiihtoexpertti-esa ei ehdi palvelemaan, etkä joudu keskustelemaan sen kanssa kaiken maailman monojen ominaisuuksista. *puistatus* Ekalla kerralla kävin jossai sporttikaupassa mutta siellä oli vähä liian hiljasta ja ne myyjät parveili siinä monohyllyllä ku piraijat saaliin vierellä. Nyt ku oli vähä ruuhkaa, ni sain asioida rauhassa!
Sitte luistovoidetta. Jossai varmaa sais voiteluttaa ne suksetki (tein sitä Torniossa mutta täällä o nii paljo enemmä populaatiota ja nyt ku korona o ajanu kaikki laduille, niin en varmaa sais niitä suksia takas enne pääsiäistä) mutta koska oon tee-se-itse(kannatti tai ei)-hahmo, ostin siinä samalla monokeikalla jotai liukuvoidetta. Siinä pullossa lukee, että sitä pitää laittaa luistaviin osiin(tai jotenki noin). Päättelin, että luistelusuksilla kaikki osat luistaa, joten vetelin koko pohjat sillä mönjällä.
Tänään sitte uus yritys. Malmin lentokentän ympäri menee mukava, ei kovin paljon merenpinnasta kohoava latureitti, joka oli tällä kertaa aurattu. Epätasainen, jäinen ja liukas se oli mutta ei sentäs hanki! Lisäksi täällä on merkitty hiihtosuunta, joten ei tarvinnu väistää kun kerran yhtä onnetonta vastaantulijaa. Myöskään laturaivoa en kohdannu. Meinasin jopa kirjottaa alkuun, että en o ikinä kohdannu laturaivoa mutta muistin heti samalla, että OLEMPAS! Ja se ei edes ollu täällä tuppukylässä, jossa on muutenki ylivirittyneitä pääkaupunkiseutulaisia vaan ihan Lepran pusikoissa oli tämä. Kaiken hyvän lisäksi oltiin liikkeellä hevosilla, käveltiin ladun VIERESSÄ. Satavuotias emäntä tulee vastaan ja huutaa jo kaukaa, siis ihan sillee kirkumalla hysteerisesti että: "Hevoset pois ladulta! HEVOSET POIS LADULTA!!!!" Yritettiin huutaa takas, että eihän myö nyt ladulla ratsasteta. Ei auttanut. Ohi mennessään se eukko puhis jotain kuinka heittää hevosia suksisauvalla perseelle. Tää ei ollu tän tarinan hauskin osuus vaan se, että minä, siis minä, rauhallisuuden perikuva, joka en tuohon aikaan vielä edes vihannu ihmisiä, oon kuulema (todistajien läsnäollessa) todennu (sen eukon hiihdeltyä pois kuuloetäisyydeltä) että "kumpa ton akan oma poika ajais sen yli autolla." o_0 No en tiiä onks tää hauskaa. On se ehkä vähä..
Hauskoja hiihtohetkiä vaan. Muistakaa,että tää on vakava laji! :D
Tässä postauksessa ei o kuvia, ku kyllähän nyt kaikki on nähny jos ei omassa, niin jonku kaverin sosiaalisessa mediassa kuvan hiihtoladulta. Tissiliivikuvat nyt tuskin ketää kiinnostaa. Tai emminä tiiä. Laitan ehkä ens kerralla kuvia miu uudesta taiteesta..
Huijasin! On tässä kuva. Se on Kutna Horan kuuluisasta kirkosta.. Pitäs mennä joskus uusiks käymää..












































