Ginitonikkia ilman giniä

Onko se sitte mikä? Miula ei ollu ees sitruunaa, laitoin kurkkua. Se on itseasiassa vähintää yhtä hyvää ku sitruuna. Ja tää giniki o sitä suomalaista, joka voitti jonku palkinnon. Itseasiassa tää tujaus= pullon pohjat. Oon säästelly sitä mut nyt tuli hetki naukata se pois. Vie tuo pullo vaa tilaa jääkaapista. Kaikki kolme raejuustopurkkia, lähes tyhjä salaattikastike ja vihanneslokeron satunnaiset asukit taistelee sielä jo muutenki elintilastaan! Ja just tällä hetkellä sielä o vielä avattu kinuskikastike. Täälä oli kakkutarjoilu päivänä eräänä ja siitä tuo kinuski. Toki miehä syön sen sieltä, suoraa purkista. (tiiän, että kukaa muu ei siihe enää koske..). Se on kuulema vähä niinku laitonta karkin syömistä mut ei se nyt montaa päivää sielä säily kuitenka. Eikä tuo miu kumppani o vielä ees tajunnu et suklaakastikepurkkiki on hävinny.. Se oli pahaa, joten se asusti aika pitkää tuola jääskärin takanurkassa, itseasiassa juuriki tuon ginipullon vieressä.

Oon aiheuttanu kahelle miu ystävistä varmaa ikuisen ginikammon. Tultii baarista miu luo, eikä miula ollu muuta juomaa ku giniä, eikä muuta lantrinkia ku marjamehua. Voin kertoo, että gin´n´viinimarjamehu ei o just mikää iha suuri kulinaristinen makunautinto. Ei vaikka ois tukevat pohjat. Päädyttii siinä sitte nukkumaa kaikki lusikassa miu karvalankamatolle. Mie nukuin vielä uus fleecetakki päällä ja se oli sen yön jäliltä nii kissan karvoissa, et ne ei lähteny siitä enää ikinä! Hitsi, se sama matto roudattii just telakalle mei iskän talosta. Se kuulema keräs liikaa pölyä? Mie löysin sen aitasta ku tein löytöretkiä sinne. Siinä o tavallaa aika paljo tarinaa, ku se on mummin matto. Mut matto ei liittyny nyt tähä.

Tuli tuosta ginitraumasta mielee, tai itseasiassa se on tullu jo monta kertaa muutenki mielee, et mite hauskoja ja hulvattomia juttuja sitä onkaa kaveriporukassa tullu tehtyä. Joskus iha vaa kaksistaa, joskus isommalla jengillä.. (hitto,pakko tähä välii kertoo, et miu spotify esitti miule miu kuuntelemien kappaleitten perusteella soittolistaa ja sieltä tulee nyt Dirlandaa. En o iha varma onko tää yks gini tarpeeks tähä biisii..)

Nii, mutta siis kui ihania ystäviä miula onkaa! Tässä teille tälläne varotusmerkki: (samalla kokeilu mite nää kuvat näkyy miu blogissa. Ha, tykkään sanoista "miu blogi")

Sitä oltii aika virran vietävänä joskus, eikö ;) Ei ollu tuollasia varotusmerkkejä, ei! Mut hauskaa oli! Osa miu tän päivän parhaista ja tärkeimmistä ihmisistä on muinaisjäänteitä ala-asteelta. Seuraavat yläasteelta tai lukiosta, osa koulun ulkopuolelta. Ihmisiä tulee ja menee ja nii se o varmaa tarkotettukki mut silti on ihanaa, että miula on elämässä vielä niitä hahmoja, joitten kaa oon kasvanu aikuiseks. Tai siis "aikuiseks". :D

Penskana on tehty vähä tyhmyyksiä ja siinä sivussa kaikkee hauskaa. Miettikää, kesät oli kesiä, uitii ja oltii tallilla. Ei tarttenu käyä töissä, täyttää veroilmotuksia tai maksella autolainaa. Herkut ei menny suoraa perseesee, eikä kukaa pelotellu sokerin vaaroista. Joku keksi aina jotai tekemistä. Sit syksyllä, ku koulu alko, vertailtii kenellä oli hienoin reppu ja upeimmat pyyhkärit. Ja hitto jos jollai oli vaikka joku erikoine kynä, ni vau! Ite olin erityisen kateelline sellasesta monivärisestä kuulakärkikynästä, sellane paksu, josta pysty aina painamaa eri värisen terän. Oisin antanu aika monta tarraa vaihtarina moisesta! Tarrat.. niijoo. Pääsin semisti piireihi, koska mei äiti opiskeli sillo Helsingissä ja toi sieltä erikoisia tarroja, joita ei Lappeenrannan tiimarista saanu! (Arvatkaa raaskinko ikinä liimata niitä tarroja mihinkää? Jooen. Ja miula on/oli niitä kolmen kansiollisen, sellasen vanhanaikasen valokuvakansiollisen verra. Haluisin nyt mieluusti käyttää niitä kaikkialle, mutta iskä on tainnu tuikata ne kaiken muun palavan jätteen joukkoon. Oispa joku kertonu miule tän ku olin 11. Oisin päässy NIIN piireihi, ku oisin vaa ronskisti jaellu miu hienoja tarroja, ku ei niistä miule tulevaisuudessa o kuitenka iloa..)

Ja hei, kaverisynttärit, kui siistiä! Ne oli tapahtumia, joista puhuttii enne ja jälkee juhlien. Miu synttärit kun on kesäloma-aikaan, ni oli vähä tylsää, ku en saanu koskaa tarjota karkkia luokassa synttäreitten kunniaks. Otin kaiken ilon irti kerralla, ku käytii syyslomalla Puerto Ricossa, ni toin sieltä sit luokalle karkkia. Ne oli vielä jotai tikkareita tms, jotka oli jotenki sellasessa "nauhassa", kiinni toisissaan. Sit siitä sai irrottaa oman karkin. Eli se oli vähä sellane spesial-juttu, eli miu sosiaaline status nous hetkellisesti :D

No, niistä ajoista selvittii kunnialla. Yläasteella kaikki oli vähä vaikeeta ja ankeeta. Lukiossa alko jotenki helpottaa. Kai se oli sitte se murrosikä? Vaikka mie väitän kyllä olleeni aika helppo teini. Muistan että äiti kerran mainitsi,että voi ostaa meille joskus pari siideriä, jos tahotaa vähä juhlia sityllä. En edelleenkä o iha varma, että sanoko se sen siks, että vanhemmat ostaa mielummi vähä jotai juomia, ettei teinit juo mitäsattuu sielä puistikossa, vai oliks se vaa nii huolissaa ettei tuo kakara tajuu lähtee humppailee, vaa on aina tallilla. :D

Mutta yhtä kaikki, kaikesta murroksesta elämässä on selvitty, koska mukana on ollu aina joku, joka on samassa tilanteessa. (Oishan ne vanhemmat tietysti auliisti jakanu neuvoja, mutta kuka niitä nyt kuuntelee, mokomat kalkkikset!) On aina pystyny pohtimaa kaikkia suuria asioita yhteistuumin. Oon kuiteki nii laumasielu, että en ois ikimaailmassa selvinny monestakaa haasteesta ilman miu ihania ystäviä. Iha vaa jo tyylillä joku ylppäreihi ilmottautumine ois varmaa ollu ylivoimasta. Ja oliha se ihanaa, ku muutki hikoili samojen testien kanssa ;)

Se,että on kasvanu jonku kanssa pitkät vuodet, on aika iso juttu. Mei mummi täyttää tänä vuonna 91 ja se käy edelleen sen parin kaverinsa (hassua puhua mummin kavereista..)kanssa edelleen puolin ja toisin päiväkahvilla. Niistä ainaki yks on ollu sen paras ystävä tyyliin koko elämän.

Välillä miuta hirvittää ajatus, että mite miu omat ystävät alkaa joku päivä harhailla vanhoilla päivillään pitkin vanhainkodin käytäviä. (millasia teistä tulee vanhoina??) Tukka harmaantunu, osalta pudonnu kokonaan. Linttaa astutu tossut, kuulo menny, reuma kovettanu nivelet, alzheimer vieny puhe- ja ajattelukyvyn, sekä lopunki järjen, eikä se askelkaan nouse niinku nuoruudessa.. Sit mie aina lohduttaudun sillä, että harhailen perässä niitä samoja käytäviä, istun samoissa yhteislauluhetkissä, ryhmäbingossa ja jumppaan mukana jonku yliaktiivisen fyssariopiskelijan tahdissa, vaikka nivelet ei anna periks enää minkäänlaista urheilua. Hei, sehä ois vähä niinku paluu yläasteelle. Mistää et mitää ymmärrä, ei kiinnosta, et muista mitä eile tapahtu tai mitä opit. Vetäjät tuntuu olevan iha toiselta planeetalta ja haluisit oikeestaa vaa nukkua. En ehkä muista mikä päivä on, mihi oon menossa, enkä välttämättä ees tiiä kuka mie oon mutta miu ihanat ystävät mie varmasti muistan.