Uuttavuotta

se on kuulkaas karvanaamat vuosi vierähtäny taas. Kaikki meistä on yhen vuoden lähempänä kuolemaa, maailma on yhen vuoden lähempänä loppuaan ja miu siskon pygmit on taas yhen vuoden lähempänä sitä, että ne lähtee kouluun. 

Lupasin laittaa lapsestani Bärtilistä joulukuvan mutta miula oliki nii kiire kaikkien asioitten kanssa, että blogihommat jäi. Tässä nyt korjausta asiaan. Bärtil toivottaa kaikille ikään, kokoon, siviilisäätyyn, pankkitilin saldoon, lapsilukuun, älykkyyteen, asuinpaikkaan ja auton merkkiin katsomatta hyvää joulua ja riemukkaan, railakkaan rattoisaa uudenvuoden aattoa ja sitäkautta hyvää uutta vuotta 2017. 

Tässä vielä pikku runo:

Vuosi 2017

Tammikuun taika kätkeytyy lumeen ja jäähän, nyt on korkea aika laittaa pipo päähän.

Helmikuun hangilla hyvä on suksia, joskus voit vaikka nähdä pulun, jonka tekee mieli kuksia.

Maaliskuu tuo mukanaan kevään ja auringon, pimeyden aika nyt jo ohi on.

Huhtikuussa juhlitaan pääsiäistä, pääsispä jo eroon suklaamunista näistä!

Toukokuussa on jo melkein kesä, tammikuun puluillakin jo yhteinen perhe ja pesä.

Kesäkuussa ollaan juhannushumussa, seuraavana aamuna pää ihan sumussa.

Heinäkuussa otetaan aurinkoa niin että syöpäriski kasvaa, muistetaan vaan välillä laittaa vähän suojaksi rasvaa.

Elokuussa korjataan satoa ja väistellän omppusadon mukana tullutta matoa.

Syyskuu lehdet puista putoo, on aika alkaa villasukkia kutoo.

Lokakuun lohduttomuudessa synkkenee mieli, oon allerginen pimeydelle, aa, turpoo kieli!

Marraskuu ja toivon, että saatais lunta, siitä nauttis myös metsäneläinten valtakunta.

Joulukuu tuo taas riemua ja melskettä ja paljon lahjoja, kaikki ihmiset on tuolloin vähän kahjoja.

Iha ite keksin :D

Rauhaa ja rakkautta murut! Olkaa yhtä ihania myös ensvuonna!

Tässä vielä Bärtil ja kaverit:

Myydään

En o ite juurikaan harrastanu mitää nettikirppareita mutta käsittääkseni tavara liikkuu niissä varsin hyvin suuntaan ja toiseen. Mitä nyt eri kirppariryhmissä on omat, normaaliälyn saavuttamattomissa olevat sääntönsä, joitten hassunhauskoja menoja voi sitte lukea feissarimokista. No mie tuossa tallimatkalla(huomatkaa, en o ollu töissä, eli nää ei o mitää työaatteita)mietiskelin, että millasia hyviä myynti-ilmotuksia on. Lähinnä jos siis kauppaisin hevosta, että mite markkinoisin sen niin, että joku kiinnostuis ostamaa sen. Tai ainaki tulis kattomaa. Miu edellistä ratsua (joka ei siis ees ollu miun, olin vaa sen omaishoitaja..) oisin kaupannu kutakuinki näin: Myydään ruuna parhaassa iässä, ykstoista vee. Kaunis kuin karamelli, vaalean toffeen värinen, päässä valkoinen läsi, kuin sokerikuorrutteella piirretty. Järki päässä, ei hötkyile, hölmöile, jyrää, ryöstä, potki, pure tai piruile. Nostaa jalat, joten kengityskin varmaan onnistuu. Hyppää kyselemättä kaiken, mitä eteen laittaa, oli kuski mukana menossa tai ei. Vaihtaa laukat, oli kuski mukana menossa tai ei. Liikkuu omalla moottorilla mukisematta eteenpäin, oli kuski mukana menossa tai ei. Symppis. Mussukka. Ei pieni, eikä iso. Käy kaikille hevosista pitäville.

Nojoo, no tuo nyt ois vähä tylsä, myönnetään. Mutta se oli kovin ihana hevonen. Sielä se nyt Siilinjärvellä kuljettaa tätejä ja on kuulema kovin tykätty.. Tuo kuva ei o ko.hevosesta, vaan Saken ja Holgerin heppa-huima. (Vai mikäsenytolikaa..)

No, mitä miule siis tuli mieleen, ni mitäpä jos kauppaiski perheenjäseniään? Millaset myynti-ilmotukset laatisin.. Mites ois tällänen:

MYYDÄÄN pikkusisko. Paljon käytetty siskon virkaan mutta suoriutunut kaikesta aina kunnialla. Kestänyt eriasteisen kiusaamisen lapsuudessa, (huom: tuolloin kuitenkin purrut ärsytettynä! Tätä ei ole kuitenkaan aikuisiällä tehnyt.) oli helposti houkuteltavissa ala-asteikäisenä erinäisiin hölmöyksiin, osaa pitää salaisuudet ja pysyi rinnalla murrosiän myrskyissä. Perhetaustastaan huolimatta melko normaali. Luonne rauhoittunut selkeästi aikuisiällä mutta kiihtyy tarpeen tullen nollasta sataan nanosekunissa. Ei omaa huonoja elämätapoja, tosin pieniä määriä alkoholia käyttää silloin tällöin. Tämä ei kuitenkaan ole ollut ongelma. Suoriutuu kaikista kodin toimista, myös osasta ns."miesten töistä" esim lampun vaihto ja viemärin avaus. Toimii sisällä ja puutarhassa sekä muutoinkin ulko-olosuhteissa. Tulee toimeen myös lasten kanssa. Ei askartele, neulo, virkkaa, kudo, ompele tai nyplää. On kasvanut käsityöpainotteisessa kodissa, joten sietää käsitöitä ympärillään, kunhan ei joudu niitä itse tekemään. Ei karkaile, vaikka viihtyykin välillä myös yöjuoksuilla. Palaa yleensä kotiin puoleenyöhön mennessä. Ei aamu-unisuutta. Osaa laittaa ruokaa ja pitää erityisesti leipomisesta. Tästä oiva sisko, jolla vielä paljon käyttövuosia jäljellä! Vain aktiiviseen kotiin, mieluusti omakotitaloon, kerrostalossa pitkästymisen vaara!

(Kuvassa kurpitsa, jolla o miu kalsarit päässä..)

Tai mites ois: MYYDÄÄN äiti. Vain aktiiviseen ja käsityöpainotteiseen kotiin, ei pelkäksi kotiäidiksi! Suoriutuu kaikista kodin ja puutarhan sekä pihan töistä. Myös maalaus- ja pienet remonttihommat, kuten kotioven turvalukon asennus onnistuvat. Autoista ei ymmärrä juuri mitään ja ajotyyli nostattaa lyhimmätkin niskavillat kohti taivasta mutta on kaikesta huolimatta tilastojen valossa melko varma kuski. (Välillä pitää muistuttaa että vaihdetta pitäisi vaihtaa..) Ikäisekseen vielä hyvässä kunnossa. Varsinaiseen äitirooliin alkaa olla jo liian mukavuudenhaluinen mutta isoäitinä toimii mitä parhaiten. Ollut nuorempana hieman natsihenkinen, hyvin tiukka ja teräväkatseinen mutta tasoittunut tästä selvästi jo lähes muutama vuosikymmen sitten. Tulee toimeen lasten ja pienten eläinten kanssa. Koulutettu mm. viemään hyönteiset sisältä pihalle tappamisen sijaan! Saatu myös kierrättämään ja muutoinkin elämään hyvinkin ekologista elämää. Perusluonteeltaan nykyisin leppoisa ja rauhallinen, joskin hieman pieneen negatiivisuuteen taipuvainen. Kiihtyy harvoin, auttaa kaikessa, sosiaalinen, ei pahoja tapoja. Melko terve, vaikka vaivojaan paljolti valitteleekin. (tämä täytyy vain kestää!)Silmien laserleikkaus tehty hiljattain onnistuneesti. Muutamia murtumia paranneltu, muuten ei perussairauksia. Tästä toimiva isoäiti aktiiviseen harrastamiseen! Ei kuitenkaan extremelajeihin.

(Kuvassa Pirjo-Leena. Samassa seurueessa oli pari muutaki munaa, en tosin ehtiny kuvaamaan niitä..)

MYYDÄÄN iskä: Kaipaatko varmaa ja tasaista isähahmoa, joka ei koskaan yllätä negatiivisesti? Tästä lähtee. Samoin, kuin äidin kohdalla, varsinaiseksi isäksi jo hieman liian rauhallinen mutta isoisän ja papan roolin vetää tottuneesti. Pystyy vahtimaan jo hieman varttuneempia jälkikasvuja mallikkaasti. (Ei vaipanvaihtohommiin muutoin, kuin äärimmäisessä hädässä!) Ei menetä hermojaan aamupalan venyessä toiselle tunnille tai pukemisen vaikeuksien keskellä. (Syy tähän voi olla toki myös se, että saa lapset mukaansa yleensä valmiiksi puettuna?). Ei korota ääntään, ei kiihdy tai raivoa. Ei pahoja tapoja. Ei karkaile tai hölmöile. Varma kuski ja ymmärtää autoista ainakin sen verran, että "Stop merkin syttyessä kojelautaan, ei saa ajaa." Suoriutuu perusruoanlaitosta kiitettävästi ja tekee maailman parasta pitsaa. Selkeät ohjeet saadessaan suoriutuu hommasta kuin hommasta! Jos kaipaat tasaisen varmaa isoisää, jonka hauskaan huumoriin ja hyväntuulisuuteen voit aina luottaa, tässä on iskä sinun makuusi! Ei aktiiviharrastamiseen! Tarvitsee jokapäiväisen ruokalevon tähän tyyliin:

hihi.. täähä menee hyvi! Miussa onki aina asunu pieni kauppamies! Vielä pari..

MYYDÄÄN terapeutti. Kaikelle maailman pahuudelle immuuni. Ei ylläty enää mistään. Joutunut kuulemaan ja kestämään kaikenlaista niin omassa elämässään, kuin muidenkin murheita kuunnellen. Ammentaa loputonta järjen ääntään salaisesta lähteestä. Seisoo silmin nähden vakaalla pohjalla henkisesti ja fyysisesti. Selviytyy ilmeisesti kaikesta. Ei hätkähdä paskan levitessä, oli se sitten henkistä mallia, tuulettimessa tai alakerrassa. Saa putkimiehen paikalle vaikka pitkien pyhien aikana. Osaa nimetä niin suuren määrän auton osia, että perusautohuoltomies tulee kateelliseksi. (Ja tietää vieläpä mitä osat ovat ja mikä on niiden tarkoitus.) Suorittaa mielenterveystyön lisäksi kaiken muun paitsi lapsihuollon. Laittaa ruokaa, leipoo, huoltaa autot, ompelee, askartelee ja hoitaa puutarhaa. Suoriutuu myös remontti- sähkö- ja maalaustöistä. Käy harvoin yöjuoksuilla mutta niin tehdessään saattaa olla hieman vahdittava. Joskin rauhoittunut viimeaikoina selvästi, löytänyt useimmiten kotiinsa ennen aamua. Ei ole kuitenkaan tulossa vanhaksi! Helposti houkuteltavissa kaikenlaiseen hölmöilyyn.. Kullanarvoinen kaikilla elämän alueilla, joskaan ei ykkösvaihtoehto lapsenvahdiksi. Tästäkin epäilemättä selvinnee mutta on tässä tapauksessa kuitenkin hyvien kykyjen hukkaamista. Ei siis myydä lapsiperheeseen, eikä epäaktiiviseen kotiin. Tarvitsee tekemistä mutta ei siedä laiskoja ja passattavia hahmoja ympärillään. Lievästi erakkoluonne, tarvitsee kokeneen kodin. Oikean paikan löytyessä toimii ajatuksen voimalla.

En tiiä mite tää Amsterdamilainen patsas liittyy aiheeseen mutta tässä tää nyt on. Ja sehä sopii terapeutille.. :D

Kauniiksi lopuksi: MYYDÄÄN joukko outoja ystäviä. Osasta kokemusta ala-asteelta asti, kaikkien kanssa kuljettu kuitenkin vähintään kymmenen vuotta. Kaikki hyväkuntoisia, sopivan häiriintyneitä ja outoja. Ei normaaleihin koteihin. Luotettavia, omillaan toimeentulevia ja loistavia persoonia, joita vaikea löytää tänä sosiaalisen median ja älypuhelinten aikakautena! Kaikkiin tutustuttu aikanaan kasvotusten, osan kanssa hevostallilla, joidenkin koulunpenkillä.

Suurinta osaa ei myydä lapsiperheisiin, joukossa kuitenkin myös muutama erittäin hyvin lasten kanssa toimeentuleva yksilö. Sosiaalisuuden taso vaihtelee. Epäsosiaalisimmat vain yhden ihmisen talouksiin, eivät kestä ruuhkaa! Jos etsit kevyttä kännäilyseuraa, nämä kaverit eivät ole sinulle. Kaikki myydään vain sopivan aktiiviseen kotiin. Osan saatava olla paljon liikkeellä, mieluusti myös ulkomailla. Muista mainita, jos et koskaan matkustele. Säännöllinen tuulettuminen on kaikille tärkeää, toiset kaipaavat kauemmas suuntautuvaa menoa, kuin toiset!  Oikein pidettyinä kestävät eliniän.. <3

Joulurauhaa

 Noni, eli joulun rauhaa, vaikkaki vähä myöhässä! Nythän se on jo arki koittanu.. Kela on taas auki. Ja alko.

Tässä nyt se miu valmis mökki. Tossa ei näy sitä, että tuo kattopala jäi vähä vajaaks ton etupuolen takaa.. Ja onhan se vähän liian lyhytki :D Mutta hei, kesti ehjänä Lepraan asti ja aika hyvi saatii se koottua! Hihi, olen nero..

Tässä sitte tarkempaa yksityiskohtaa. Mei äitimuori oli paistanu pygmien kanssa vähä pipareita ja sielä oli seassa tälläsiä pikku possuja. Eli hyvän mielen joulupiparitalo muuttui kuin muuttuikin teurastamoksi, johon nää pikkupossut oli marssimassa tuskan viitta hartioilla. Tuola on sellanen hiilidioksidihissi, johon possut laitetaan ja sielä ne taintuu. Sitte niistä lasketaa veret pihalle, oli ne kunnolla tainnuksissa tai ei. Siitä lihat irti, leima perseeseen ja telkkuun mainos jostai perhetilan idylistä ja ihmisille mielikuva, että niillä possuilla on samanlainen idyli. No, eikai sitä nii ajattele, ku joulupöytään se kinkku on saatava..

Helsingissä sato railakkaasti vettä vielä Tapaninpäivänä. Onneks meillä täälä Torniossa oli iha talvi! Tää kuva on tosin viikolta ennen joulua mutta saanette käsityksen..

Tähän vielä loppuriimi:

Jeesus lähti paimenten mukaan, näkikö sitä kukaan?

Joulurauhaa rakkaat!

Joulutunnelmaa

Tää ei o nyt vielä miu virallinen joulupostaus. Siihen tulee sitte joku hieno kuva, jossa miu lapsella, eli Bärtilillä, tulee olemaan tonttuhattu päässä. Sensijaan, ennenkuin mennään siihen jouluasiaan sen pidemmälle, niin haluun jakaa teiän kanssa yhen pikku faktan, nimittäin "Apoptoosi", ohjelmoitu solukuolema. "Vanhat solut kuolevat uusien tieltä apoptoottisesti. Solukuolema eli apoptoosi on solun sisäisesti, geneettisesti, kontrolloitu tapahtumaketju, jossa solu ja tuma hajoavat pieniksi solukalvon ympäröimiksi rakenteiksi."

Eiks ookki hienoa :D

Noni, no nyt sitte siihe mitä meinasin tässä teille jakaa, eli miu jouluvalmisteluja. Olin iha joulufiiliksissä jo tossa marraskuun lopulla. Kuuntelin K:lta salaa joululauluja ja tein jouluostoksia. Tsekkasin kauppojen uutuusjoulusuklaat ja yritin bongailla tonttuja ikkunan takaa. Mitä pidemmälle joulukuu etenee, on miu joulufiilis kuitenki laskenu. Ei siis sillä, että oisin jotenki kyllästyny tai muuta mutta ehkä vähä sama, ku ootat jotai juhlaa tai rientoja iha jossai huippuhypetiloissa ja kun H-hetki saapuu, on kaikki energia menny siihe hypettämiseen ja lopulta ootat vaa, että pääsis jo kotia nukkumaa. Tai vähä niinku ihana finni, jonka puristamista pitkittää että se on sitte kaiken nautinnon arvosta ja kuinka ollakaan se vaan lopulta kuivuu kasaan. Tylsää.

Hei, mie vertasin miu joulufiilistä just finnin puristamisee?! Siistiä!

Noni, no mite mie sitte yritin saaha miu kadotettua joulufiilistä takas on se, että päätin leipoa pipareita. Tää on miu jokavuotinen perinne. Teen piparkakkutalon. Oon eka iha liekeissä kaikista ideoista, istun iltakaudet netissä ja pinterestissä tsuumailemassa millanen siitä talosta tulee, mite se koristellaan ja noin. Joka vuosi meen kauppaa, ostan ne samat karkit(paitsi tänä vuonna en muistanu mariannerakeita ja perinteiset ranskanpastillit oli niitä maraboun värikkäitä rakeita, joissa on kai tummaa suklaata sisällä, koska pahoja ovat! Smarties´n halpoja kopioita!), talon kokoamisessa teen ne samat virheet(en jaksa mitata kunnolla, tehä kunnon kaavoja, pitää huolta, että seinät ois alun alkaen suorat..)ja käyn läpi sen saman kiroilutulvan ja vannon valat, joissa lupaan, että ensvuonna ei sitte taas tehhä tätä (/%R¤¤:n rumaa piparitaloa. Ja taas vaan teen. Ei pääse muute tunnelmaan!

No, K teki miule taikinan, sillä siinä menee miu raja. Välillä oon "Menny valmiilla", niinku joulupukin muori konsanaan. (Jos eivät Saarioisten laatikot ole parempia, niin ainakin yhtä hyviä.. Hiton pukki, mie oisin muorina jo tirvassu sitä turpaan!)

Noni, eli piparin leivontaan:

Tässä uunista tulleita tuotoksia. Voitte huomata myös, että miula ei o ku yks piparkakkumuotti.. Ja ei, se ei o kuusen, eikä hevosen mallinen. Ne on tehty iha vapaalla kädellä :D

Sitten koristelemaan! Tein viimevuonna elämää todella paljon helpottavan keksinnön ja laitoin tuon valkosen koristelumönjän.. tadaa.. ruiskuun! Siihen vielä iso kanyyli kärkeen ja jes, miula on helppokäyttöinen, siisti ja toimiva koristeluväline, jolla saa vieläpä tosi pikkutarkkaa jälkeä. Olen nero. Tiedän. Jaoin tän viisauden hevostalli.netin keskustelupalstalla, jossa aiheena oli elämää helpottavat keksinnöt. Mainitsin, että ite toin noita ruiskuja töistä mutta jos ei ole itse sairaalamaailmassa duunissa, eikä tunne ketään, joka voisi niitä sieltä osaston varastolta tuoda, niin apteekistahan niitä voi ostaa. No tämä hyväntahtoinen, mielestäni loistovinkki poiki tulikivenkatkuisen väittelyn aiheesta: "Saako ruiskuja muka noinvaan ostaa apteekista, niitähän annetaan vain narkkareille." Niih, ruiskujahan ei käytä luonnollisesti kukaan muu, ku narkkarit :D No, miu vinkin idea meni vähä hukkaan mutta toisaalta mitä muuta voi odottaa, kun vauhdissa on anonyymit hevosihmiset hevoskeskustelupalstalla. Onneks miu lukijakunta koostuu vaan älykkäistä ihmisistä! Aini,  mainittakoon, että tuolla kanyylista poistamallani neulalla, joka tossa siis näkyy, en suinkaan pistäny ittelleni sokerikuorrutetta suoraan suoneen(johtuen siitä, että K oli leiponu just samalla omenapiirakkaa ja miu sokeritasapaino oli siis kohillaa.) vaan tein sillä pikkutarkimmat pikkuviimeistelyt.

Tuo kuvassa näkyvä kolmijalkanen kaakki ei päätyny mihinkään viralliseen tuotokseen..

Sitte niitä piparitaloja..

No miu atk-taidoilla ei näköjää osata kääntää tota alempaa kuvaa mutta saatte idean. Kerranki oon iha aidosti tyytyväine miu tuotokseen. Tokikaan en o sitä vielä koonnu mutta saimpaha ainaki koristelut nätiks. Tuo "tiilikatto" idea on jostai netistä mutta muut on omaa käsityötä. No, miulahan ei siis varsinaisesti o kotia tälle kämpälle. Meinasin eka viiä sen tallille mutta en nyt viekään. Totesin, että veisin sen lepraan mutta mite hitossa saan sen sinne ehjänä. Noni, tässäkohtaa rakas avopuolisoni heitti superidean: "Kokoa se vasta Leprassa." NO NIIMPÄ TEENKI! Ei o tietty sanottu, että se siltikään kestää koossa lentomatkasta mutta on sillä pieni tsäänssi, jos hyvin pakkaa. Ja syy miks roudaan sen toiselle puolelle suomee iha vaa roudaamisen ilosta on virallisesti se, ettei meillä sitä kukaan syö ja siinä o kivaa joulutekemistä aatoks, ku siskon pygmien kaa kootaan se. Todellinen syy on se, että haluun kuulla kaikilta(skidiltä ja äitiltä)kehuja, kuinka kauniin talon oon tehny ja sit voin ite olla vaa että: "No siitä nyt tuli tollane, kunhan nyt tekasin." :D

Noni, no sitte alkaa huumoriosio...

Nyt tässä voi laulaa että: "Tuu mun luo, tehdään yhdessä kissapipareita, kissapipareita, kissapipareita.."

 Tuo etummaine jää meille maskotiks. Se on vähä liian vammane selviytyäkseen maailmalla..

Ja näitä kaakkeja ei saa vierekkäi, ei sitte millää! Jos joku osaa kertoo mite tätä bloginpito-ohjelmaa käytetää, ni vinkkejä kehii! Enivei, tässä siis loppusaldoa. Kaikki kiva oli jo tehty, mielikuvitus ja inspiraatio imetty kuiviin, pinterest suljettu, ruiskut laitettu roskii, karkit lähes syöty. Kupissa oli vielä kuorrutetta ja pellillä pari onnetonta otusta.. No, lusikalla kaapimalla ja parit karkit päälle heittelemällä tuostaki laihasta kantturasta tuli iha vetävän näkönen ratsu, eikö!? Suorastaan aika hipsteri, ettenkö sanoisi.. ;) Ihan ku Jenni 33veen tekemiä! (Vai oliks se Jenni 3vee?)

Noni, no nyt kauniiksi lopuksi se, mitä olette kaikki odottaneet..

Tässä teille Mörsä, iloinen joulukikkeli! Hän toivottaa kaikille mitä parhainta ja stressivapaata joulua. Olkaahan ihmisiksi, jääkää aina hyvälle mielelle ja syökää paljon...pipareita ;)

hop hop lop plop

Tätä te rakkaat (kaikki neljä ja puoli) lukijani olette odottaneet.. tadaa, Zenin hop lop-postaus! Jos joku sivistymätön ihminen ei tiedä mikä hop lop on, niin kerrotakoon, että se on sisäleikkipuisto. Ikäraja taitaa olla 1-vuotiaasta 99:n asti. Muistaakseni suunnilleen tälläset ohjeet sielä oli jokaisen aktiviteetin kohdalla. En sitte tiiä mitä maagista ihmiselle tapahtuu, kun se täyttää sata. Sitä ei enää lapseta? Liukumäki ei kiinnosta yht´äkkiä? Tuun kertomaa sit tuntemuksia, kunhan pääsen siihe ikään.

Sitäennen kuitenkin mainittakoon, että vaikka tuola kerrotaan kyltein, että kaiken ikäiset ihmiset ovat tervetulleita, ni kyllä miuta silti vähä jännittäis mennä tuonne iha vaa itekseni. Siis ilman yhtää rekvisiittaipanaa roikkumassa käsipuolessa. Onneksi tässä tapauksessa rakas siskoni, joka on meiän molempien puolesta jatkanu tätä sairasta sukulinjaa ja outoja geenejä, on siis tuottanu kaks ipanaa, joista riitti näppärästi molemmille yks. Hop loppiin siis!

Paikalle päästyä vanhemmalla ipanalla ei riittäny kärsivällisyys niin pitkälle,että äiti olisi ehtinyt raottaa lompakkoaan. Veri veti liukumäkeen, ymmärrän toki. Onneksi täti juoksi riemuissaan perässä. (Vähintään yhtä innokkaana!) Parit mäet ehdittiin rykäistä, ennenkuin äitimuori (siis näiden metristen, oma äitimuorini ei ollut nyt paikalla ollenkaan.)sai meidät satimeen ja passitti takaisin kassalle. Joku ranneke pitäisi saada ranteeseen. Kassaneitokainen hymyili kyllä ystävällisesti minulle ja kurittomalle kummilapselleni mutta mielessään tämä varmaan mietiskeli jotain painokelvotonta vapaan kasvatuksen hedelmistä, jotka eivät malta odottaa hetkeäkään. Meinasin siinä mainita, että tämä pikkumies tässä ei ole omaa tuotostani mutta siinä olisi ollut kai jo vähän selittelyn makua?

No, siitä se sitten lähti. Jatkettiin riemuissaan liukumäen laskemista. Saatiin jo siskokin mukaan menoon. Täti kiipesi pienemmän pygmin kanssa ihan vaan vähän avustaen liukumäen huipulle ja siitä sitten.. Tässäkohtaa havaitsin, että oma ymmärrys lasten rohkeudesta ei ihan osunut kohdilleen. Parivuotias Sakke-parka ei arvostanut elettäni tyrkätä tämä yksin näin hurjaan mäkeen:

..kuten arvata saattaa, itkuhan siitä tuli. Onneksi lapset ovat kovin anteeksiantavaisia ja unohtavat pienet järkytykset nopeasti. Äiti onnistui vakuuttamaan jälkikasvunsa siitä, että Jenni-täti on ihan vaaraton, vähän urpo vaan, ei se pahalla laittanu siuta yksin mäkeen. Siitä selvittiin ja taas mie löysin itseni työntämästä sitä pygmiä ahterista tuota sivuseinämää ylöspäin kohti liukumäen korkeinta kohtaa. Nyt laskettii yhessä. Ja taas ylös. Ja alas. Ja ylös.. Hetken päästä keksittiin viereinen liukumäki, jossa oli sellasia puolia(puola, eiks se o ehkä oikee sana?)ylhäältä alas asti ja ne pyöri siinä perseen alla laskiessa. Se ei kiihtyny liian suuriin nopeuksiin, joten Jenni-tätiä ei tarvittu turvana. 

Seuraavaks oli vuorossa trampoliinihyppely. Sielä oli neljä verkkoa, kaks ja kaks vastakkain, eli mahuttii koko porukka just näppärästi hyppelemään kaikki kerralla. Rakas siskoni oli tässä kohtaa rohkeempi, se uskalti hypätä ilmaa ja laskeutua istuma-asennossa alas ja siitä sit taas jaloilleen. Mie oisin kovasti tahtonu kokeilla mutta ei riittäny rohkeus. Näin mielessäni toissakesäisen lapsipotilaani, jonka käsi oli vääntyny 90-asteen kulmaan trampoliinilta laskeutuessa. Ehei, perushyppely(joka oliki itseasiassa aika hauskaa!)sai riittää. Oikee meinas harmittaa, ku siihe tunki sitte jotai pentuja, joille piti tietenki antaa tilaa hyppiä. "Joo, eiku tuu vaan tähä hyppimää." Ois pitäny vaa kattoo niitä pahalla silmällä ja sanoa, että "Vielä kymmene minuuttia." :D 

No, nyt tulee iha huippuhetki, autorata!

Siinä oli siis tollasia pikkuautoja. Tsuumasin heti, että tonne mie tahon autoilemaan. Seuraavaks tajusin, että siinäki pitää varmaa olla se lapsi mukana? Ei muuta ku menoks. Havaitsin sisälläni heräävän Mika Häkkis-kilpailuvietin, kun painettii eka Saken kanssa karkuun Holgeria ja niitten äitimuoria, jotka kruisas meiän perässä. Sit hetki taas jotai hyppelyä ja kohta uusiks. Saatii nyt Saken kanssa heikompi lähtöpaikka ja jouduttii lähtee Holgerin ja äitin perästä. Mie seisoin kaasupolkimen päällä ja otin mutkia suoriks, että saatais ne kiinni. (Tuo rakkine kiihty huonommi, ku miu siittiö!) Sakke-parka ei ollu yhtää nii innoissaa rallikisasta ku mie :D

Kaikenkaikkiaan meillä oli tosi antoisa päivä. Aion muistella tätä päivää molempien penskojen rippijuhlissa. Ja häissä xD

Tässä vielä kokeneen(?) hoplop-kävijän huomioita ja muutama asia, jotka kannattaa muistaa, kun lähdet baanalle joko yksin tai jonkun metrin mittaisen ihmisenalun saattelemana:

-Ota polvisuojat. Ihan vaikka sellaset raksakäyttöön tarkoitetut, tai varmaan tyyliin jotku rullaluisteluvammoilta suojaavat suojuksetki käy. Hätätapauksessa kietaise keittiöpyyhkeet polviin.

-Älä pue päälle mitään tekokuituista, kiristävää, puristavaa, hiostavaa tai millään tavalla ahdistavaa vaatetusta. Varmista myös, että deodorantti pitää.

-Ota mukaan vaihtovaateet, sekä itsellesi,että sille hobitille. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Vaikka kuvitteletkin hallitsevasi rakkosi jännittävän leikin tiimellyksessä, joku toinen ei välttämättä tähän kykene. Mieti mielessäsi, kuinka lasket liukumäkeä, vauhti kiihtyy ja kiihtyy ja.. tökkää johonkin märkään ja tahmeaan. Ennenkuin tajuat mitä on tapahtumassa, on liian myöhäistä.

-Muista nestetasapaino. Jos elimistösi on edellisen illan jäljiltä jostain syystä epätasapainoisessa tilassa nesteiden suhteen, voi olla parempi, että jätät kokonaan menemättä. Jos tuli kuitenkin luvattua (lapset ilmeisesti muistavat tälläiset lupaukset kovinkin hyvin?)niin korjaa nyt hyvä ihmispolo olosi edes suunnilleen siedettävälle tasolle ennen helvetin porttien sisäpuolelle astumista.

-Älä suotta suunnittele salitreeniä tai muuta hikijumppaa samalle päivälle. Kaksi tuntia Hoplopissa pienen ja vilkkaan pygmin kannoilla ajaa saman asian. Pygmi juoksee ja ryömii, sinä jännität riittääkö kunto, nouseeko jalka, mahdutko tuosta ja tuosta aukosta vai ottaako ahteri kiinni ja ennenkaikkea kestääkö selkä kaiken tämän.

-Ja tosiaan, hiljaisin aika taitaa olla juuri kun huvipuisto aukeaa.. Kaksi tuntia(joka meillä oli kuljettajan hermosietokyvyn ylittävä rajoitus)avaamisen jälkeen, kun yritimme ruuhkassa saada kahdelle pygmille vaatetta niskaan, survoi ovista ja ikkunoista pieniä ihmisiä, joilla kaikilla oli kova kiire päästä liukumäkeen. Olimme siis onneksi tekemässä jo poistumistyötä..

-Ja hei, mikä parasta, jos se teiän lapsirakas käy rasittavaksi, hoplopista löytyy myös vankilaosio, jossa on kaiken hyvän lisäksi pehmustetut seinät:

Buahahaa! Pianpian uudestaan!

Teeveen orja

Tänään on ollu tosi tyly päivä. Tai oikeestaa viimene vuorokausi. Ihmisiä on kuollu puukotuksen, ammuskelun ja toivottoman elvytyksen jäliltä. Ja varmaa vielä monella muullaki tavalla. Meinasin eka pohdiskella jälleen kerran tätä ihmiselon kurjuutta ja ennalta-arvaamattomuutta. Muistuttaa taas siitä, että pitäs elää täysillä, eikä jättää mitää tärkeetä huomiselle. Ei viimestä suklaapalaa tai ratkaisemattomia riitoja, sitä kun ei koskaan tiiä onko sitä huomenna enää paikalla. Siivouksen ja muut tylsät asiat voi toki jättää :D

Mut ei pohdita sitä nyt. Lähetän paljo ajatuksia kaikkien viimeisten päivien aikana omaisensa ja rakkaansa menettäneille ja siirryn päivän aiheeseen. Tää tuli eile mieleen, kun olin taas (yllättäen) töissä. Mie en missää muualla oikeestaa kauheesti telkkaria kattele. No syykin on tietysti selvä.. tadaa, sen tarjonta ärsyttää miuta! Tässä kohtaa tunnen nyt pienen omantunnon pistoksen, ku raivoan jostai telkkariohjelmista, ku maailmassa on tälläki hetkellä nii monta ihmisitä, joitten joulumieli on iha jossai syvällä mutta miu pitää blogin pitäjänä tehä vaikeita valintoja. Lukijoille pitää olla matskua..

Eka asia, joka lähinnä nauratti, on Soft Embo-mainos. Se missä se penska kulkee läpi kämpän sen paperin raahautuessa perässä. Lopulta se saavuttaa sen pikkuveljen, joka on sen näköne,että se paskoo siihe paikkaa. (Eikä sielä näy pottaa missää!? Oisko ollu helpompi vaa juosta sinne vessaa, eikä oottaa, että sisko tuo paperit olkkariin?) Ekanaki tulee mielee, että jos mie oisin harrastanu moista penskana, ni äiti ois saanu iha jäätävän raivarin ja iskä ois todennu: "Hei, hei! Tuo on nyt iha älytöntä." Jos siinä ois pitäny demonstroida sen paperin riittävyyttä, ni miusta paljo hauskempi versio ois ollu tää:

Kaikki tietää mite tuo päättyy.. 

Siinä sitte mainoslause: Pehmeä ja riittoisa! :D 

Ja vielä mikä siinä naurattaa on se, että sitä paperia mainostetaa siinä lopussa sanoilla: "Pehmeä ja vahva, täydellisesti tasapainossa." No kukapa sitä nyt haluis ostaa PASKAPAPERIA, jonka pehmeys ja vahvuus ei ois täydellisesti tasapainossa..Nih. Ymmärrän. Ja sitte, onneks on nykysi myös kosteeta ja hajustettua tavaraa: 

Sit yritin kattoo jotai koko perheen animaatioelokuvaa, vaikka miula ei ollu ees perhettä. Katoin silti, salaa. Tai tosiaa yritin. Ei menny ku hetki, ku alko kyrsimää jo miuta ennenkin paljon häirinny fakta, että nuo suomenkieliset duppaukset tehää aina "stadin slangilla." Hei Tico, tuu tänne, mä näytän sulle jotai jännää." "Emmä pysty, mä oon hännästä jumissa vessanpöntön kannen alla!" "No pyydä, että Misu tulee auttaa sua ja tulkaa sit yhessä tänne. Tää on tosi siistii. Mä en kestä!" Siis miks!? Ei se miuta niinkää jonku transformerssin meiningeissä haittaa, ne on nii äijiä, että eikai ne mitää yleiskieltä voiskaa puhua mutta tollaset koko perheen piirretyt.. Miks ne puhuu aina pk-seudun murteella? Miks ei vaikka iloista karjalan kieltä:

(Puhekuplat ei iha näy, ekassa lukee: Pitiks mei joku maailma pelastaa? Ja sit tuo punane vastaa että: Joo,joo, mie soitan vaa äitille eka!)

Saunalahden mainoksii en tässä aijo nyt ees mennä. Ne on jotai nii jäätävää shaibaa, että mie lähetän ennemmi savumerkkejä, ku otan Elisan liittymän. Mutta toisaalta, näi on ollu jo vuosia. Kaikki alko siitä, ku joku Elisan puhelinmyyjä suututti miut :D Miu viha on harvinainen mutta leimahtaessaan kovinkin pitkäikäinen..

No sitte seuraava mainosasia, jota oon pohtinu. Joku muukin hieman ihmisen anatomiaa ymmärtävä on varmana kiinnittäny tähä huomiota: 

Sorge, en löytäny parempaa kuvaa mutta tuosta käynee selville, että tuo tunkee suustaan yskänlääkettä ja sit siinä näkyy seuraavaks sen keuhkot. Jossai mainoksessa näkyy, ku se kaataa kurkkuunsa sitä lääkettä ja miten se leviää sen hahmon keuhkoihin. No eikai siinä mitää mutta väitän,että suurimmalla osalla ihmisista se yskänlääke nyt menee kuitenki suun kautta nautittuna vatsalaukkuun, eikä sinne keuhkoihin.. Ainaki toivottavasti. Ja jos kippaa kupillisen yskänlääkettä keuhkoihin, ni pieni, ärsyttävä yskä ei o siinä kohtaa kyllä enää suurin murhe! 

Ja sitte eile, iltapäivällä.. Koko suomi leipoo. Ei siinä, sehä on iha viihdyttävä hyvän mielen sarja. Siinä ei haukuta ketää, eikä mietitä kuka oli tänää iha paska. Siinä ei o se jäätävä kiire päällimmäisenä, niinku Master chef´ssä. (Oikeesti, iha sama kui kaua niillä on aikaa, viimeekski jossai pudotushaasteessa 4 tuntia, siis NELJÄ tuntia ja ne sai vieläpä ite päättää mitä ne kokkaa, ni eikös kaikilla o ihanhirveenkauhee kiire lopussa. Oikeesti, onko aina pakko valmistaa sitä megasitkeetä alligaattorinhäntamuhennosta jossai kylmäsavuhauteessa? Joo, tiedän että tän valmistus vie monta tuntia mutta teempä sen silti. Voisin toki tehä jonku vähintää yhtä hyvän ja näyttävän safkan, joka ei tartteis nii paljo haudutusta mutta ei.. Ja yks teki tyylii jotai salaattia, joho piti kuoria joku 25 kananmunaa. Ei varmaa kannattais iha vähä miettiä mitä ruokaa tekee, jos kerta kaikki on sallittua? Ja joo, tietty se leikataa ja ohjataa näyttämää siltä, että kaikilla on jäätävä tuska ja hiki ja itkupotkuraivari päällä mutta en silti tajuu mite joku saa turattua neljä tuntia keittiössä ja silti tulee kiire.. Suosittelisin kaikille Master Chef-kisailijoille pakollisena ajankäyttöharjoituksena aamutallin tekoa ainoana työntekijänä. Siinä oppii pitämää tahtia yllä. Kun normi homma alkais sujua, sit lisättäis pari muuttuvaa tekijää, niinku karannu kaakki, hajonnu aitalanka, ähkynen poni, jäätyneet vesiputket.. :D ) Mutta siis tuo koko suomi leipoo tuli nyt varmaa seittemättä kertaa uusintana! Aina ku mie satunnaisesti mulkasen sitä, sielä on ne samat hahmot leipomassa.. Ok. Frendit taitaa sentäs nyt olla tauolla mutta sinkkuelämää se jaksaa aina vaan pyöriä uusintana. Eiks seki o vähä jo nähty, pohtii dino?

Nii,joo ja sitä vielä, että voisko elokuvissa ja sarjoissa, ku joku on virittäny sen pommin, ni joskus jäähä siihe kelloo aikaa vaikka iha kokonainen minuutti? Tai vaikka 1min 46 sekuntia? Se ois tosi uutta :D Aina siis AINA se menee siihe viimesille sekunneille.. No, kai se vaa kuuluu siihe näytelmään. 

I rest my case. Pysyttelen jatkossakin mielummi kirjamaailmassa. Toivottavasti joulupukki tuo hyvää joululukemista.

Usko unelmiisi

..siusta voi tulla ihan mitä vaan sie tahot, kunhan uskot tarpeeksi kovasti.

Kuulostaa tutulta, eikö? Että noi niinku periaatteessa kenestä vaan voi tulla mitä vaan, jos vaan jaksaa tehä tarpeeks töitä unelmansa eteen ja uskoa asiaansa. Oikeestihan tää nyt tarkottaa varmaa jotai sellasta, että "Kyllä meiän Janne-Karoliinasta voi tulla eläinlääkäri, vaikka sillä on aina ollu koulun keskiarvo sielä 6 luokkaa. Kunhan se tuosta ryhdistäytyy ja alkaa vaan opiskella, niin kaikki on mahdollista. Lääkikseen pääseminen vaatii vaan kovia istumalihaksia ja vankkaa tahtoa!"

Mutta silti, eikö se nyt o vähä väärin valehella lapselle, että "Siusta voi tulla IHAN mitä vaan, jos oikein tahdot." Esim miusta ei ois tullu balettitanssijaa tai kilpavoimistelijaa, vaikka oisin treenannu yöt ja päivät ja viikonloput ja joka toisen jouluaaton. Miula ei vaan yksinkertasesti fysiikka riitä. (Eikä itsehillintä pitää painorajoja kurissa :D No, tuo itsehillintä nyt ois toki sitä, mikä menee siihen tahto-kategoriaan, eli oot tiukkana, jos tahot tanssijaks. Mut miulapa ei kyllä sellasia urahaaveita koskaan ollukkaa..)

Ja eiks lentäjillä ja varmaa veturinkuljettajillaki pidä olla esim aika hyvä näkö? Hävittäjälentäjillä ainaki. Eli jos oot puolisokea, siihe jäi se ura. Vaikka kuinka tahtosit ja toivosit. Ja poliisikouluun on pituusraja? Eli jos oot pygmi, ni pääset korkeintaan possujunaan lastenlipulla mutta poliisien vaatevarastosta ei löydy niin pientä haalaria, joten unohda.

Jos oot kovasti allerginen vaikka kissoille ja koirille, niin pieneläinhoitajan työ voi olla aika haastavaa. Tässäkohtaa en kyllä sano, että mahdotonta, ku kai se vähä riippuu allergian tasosta ja siitä, ootko valmis kulkemaan töissä nasse-kaasunaamari (tai joku maski)naamalla, ettet tuu hengittäneeks sitä elukkahilsettä. Ja jos se ei sillee haittaa, että henki vähä pihisee ja silmät punottaa aina työpäivän päätteeks, ni kai se on vaan sitte se hinta, joka unelmista on maksettava. Jos ne hengitystiet menee jo ekan päivän aikana nii tukkoo, että henki lähtee, ni hei, ainaki on eläny täysillä ja uskonu unelmiinsa sekä toteuttanu ne!

Ja entäs sitte jos tahtoo maailman huipulle ratsastuksen merkeissä? Joo, just. Se vaatii sen suuren tahdon lisäks ihan hemmetinmoisen kasan rahaa! Ja vaikka joillekin luonnonlahjakkuuksille voi käydä vaan ihan "huippumunkki", siis niinku heppakirjoissa aina käy. Tyyliin Pikku-Liisa on ihana ja ahkera ja hyväntahtonen. Ja hevoshullu. Ainut ongelma on, että Pikku-Liisan äiti on yksinhuoltaja, eikä heillä ole varaa ratsastustunteihin. Liisa notkuu kuitenkin kaiken vapaa-aikansa tallilla ja lopulta tallin omistaja antaa Lissulle mahdollisuuden ratsastaa tallin vanhalla kaakilla, joka on hiukkasen äksykin. Onneksi Lissu voittaa puolelleen niin vanhan, vihaisen tamman, ratsastuksenopettajan, tyhmät tallitytöt, naapurin Lassen (joka on tositosi kiva ja hyvännäköinen ja hyvä ratsastaja!) ja posteljoonin. (Sitä, miten posteljooni liittyy tähän, ni miekää en iha varmasti tiiä..) Lopulta Lissu osallistuu kisoihin ja voittaa (vasten kaikkia odotuksia sillä vanhalla kaakilla, jolla ei ole liikettä kouluradalle, eikä vauhtia esteisiin mutta niin vaan Lissu tekee ihmeitä, onhan hän luonnonlahjakkuus ja hevoskuiskaaja!) Sitten hänelle tarjotaankin jo oikea kisaponi, ihan omaksi. Mistään juoksevista kuluista ei tietenkään tarvitse huolehtia, onhan Lissu niin ihana ja kaunis. (Eikä poni tietenkään myöskään koskaan sairasta, loukkaa itseään, tarvitse uusia varusteita, eikä kilpaileminenkaan maksa mitään.) Lopulta Lissu voittaa Olympiakultaa ja itkee ilosta. Aamen.

Harmittavasti meille tavan hevoshulluille aika harvoin käy tuollainen munkki, niinku pikku-Lissulle. Toki maailman huipulle pääseminen ei tavallaan ole mahdotonta kenellekään mutta on se kyllä aika saakelin vaikeeta! Siinä sitä tahtoa testataan. Toisaalta, mitäs sitte tavoitellaan, kun kaikki mahdollinen on saavutettu? Miltä tuntuu olympiavoittajasta? No okei, ratsastus on siitä mielenkiintonen laji, että aina tulee uusia hevosia, uusia haasteita. Toki hiihtäjille tulee uusia suksia ja pyöräilijöille uusia pyöriä mutta uskaltaisin väittää, että elävän eläimen kanssa työskentely on kuitenkin aina pikkusen eri juttu. Vaikka työvälinehän se on siinä missä pyörä tai sukset tai keilapallo mutta ennen isoja kisoja työvälinettä ei voikaan enää vaihtaa, jos edellinen ei toimi/menee rikki/on väärän värinen tai muuten epäsopiva.

Miks mie harhailin tälläsee pohdintaa? No, enivei, pointti tais olla siinä, että ratsastus tarjoo erilaista haastetta aika pitkälle. Nytki Rion estekultaa ratsastanu Nick Skelton on 58-vuotias. Varmana aika monta kaakkia nähny ja laitellu uransa varrella. Yleensä urheilijan huippu-ura alkaa olla ohi 30-40 ikävuoden välillä. Mitäs sitte? Varsinkin, jos on saavuttanu kaiken mahollisen. Sen etee on joutunu tekee iha hulluna töitä. Pitkiä iltoja, viikonloppuja, kisamatkoja, kipeitä paikkoja, loukkaantumisia.. Miten paljon on paljon ja mikä on liikaa? Missä menee se raja, että kokee tehneensä kaikkensa ja on tyytyväinen lopputulokseen ja milloin on uhrannu liikaa? Jos saavuttaaki vaikka neljännen sijan. Se on kova tulos isoissa kisoissa mutta riittääkö se? Onko se kaiken sen työn arvosta? Ei ole aikaa perustaa perhettä, reissata ihan vaan lomailun merkeissä. Ei pysty hankkimaan lemmikkieläintä tai olemaan täyspäiväinen vanhempi, vaikka lapsia oiski hankkinu. Mitäs sitte, ku kolmekymppisenä päättää, että ura oli nyt tässä, nyt ois aika keskittyä johonki muuhu.

Aina välillä mietin, että mitä ois tehny toisin, jos nyt sais alottaa alusta tän kaiken mutta ois vähä enemmä järkee päässä. Mielee tulee ekana sellasia pikkujuttuja, kun että oisin menny lukiossa ihmisbilsan kurssille, siitä ois ollu myöhemmi hyötyä. Oisin opiskellu vähä tiiviimmi kieliä. Vaikka tuunki toimee hyvi enkulla ja ruotsiaki koitan nyt tahkoa, ni ois pitäny sillo yläaste-lukio-aikoina tehä vähä enemmä töitä asian etee. Pääasiallisesti en kyllä muuttais mitään suuria linjoja. Miusta on tullu se mikä mie tänäpäivänä oon kaikkien niitten kokemusten takia, joita oon tehny, kokenu, kokeillu ja jättäny kokeilematta. Ne ihmiset, jotka miule jotai tärkeetä merkitsee, on säilyny mukana ihan sama mihi päi maailmaa mie oon millonki muuttanu ja mitä oon hölmöilly :D

En tiiä mitä miusta ois tullu, jos oisin ollu se pikku-Liisa ja saanu mahollisuuden kokeilla miltä huippuhevoset ja huippuvalmentajat ja huipputallit ja huippupaskapäiset hevosihmiset ja niitten seura ois miulle ja miu mielenterveydelle tehny. Ties vaikka oisin ollu Nick Skeltonin haastajana Riossa tai vastaavasti jakkupuku päällä jossai huippuviraston huippuvirassa, jossa en sietäis nähä hevosia edes miu kahvimukin kyljessä. Elämä heittää, juu. Mutta tärkeintä on että tekee niinku hyvältä tuntuu. Ei kaikkia unelmia voi aina saavuttaa mutta tarviiko niitä kaikkia saavuttakaan? Mistä myö sit unelmoitais? ;)

Tässä teille unelmaa. Muffinssi, joka näyttää siltä, että se ois pudonnu jonku hännän alta.. Mut hei, siinä oli ihanasti suklaata! Ihanaa unelmointia kaikille!

Roolitus elämässä

Tää pohdinta on jääny miu arkistoihin joskus, eli tuo ohjelma ja miu työvuoro ei tapahtunu iha äskettäin. Mutta tässä on hyvää asiaa, lukaskaa..

Mietittekö koskaan millasia ihmiset on sen roolin ulkopuolella, jonka ootte tottunu näkemää? Vähä niinku se miun sivupersoonapäivitys, niin eihän suurin osa ihmisistä näe niitä kaikkia puolia miusta. Esim miu työkaverit ei ikinä tapaa Raivo-Ritaa, eikä lähikaupan kassa ainakaan tiettävästi asioi koskaan Mister Tsupa tsupan kanssa. Myö kaikki vedetään koko ajan tietyllä tavalla jonkunlaista roolia, ainaki sillo, ku joku toine ihmine on näkemässä. Vai kuuluuko ihmisenä olemiseen vaan se, että ollaan ja käyttäydytään eri tilanteissa eri tavalla ja ne kaikki on vaan sitä omaa persoonaa..?

Tää ajatus tuli mieleen tänä aamuna(miks kaikki miu ajatukset tulee joko aamulla tai yöllä?)kun kattelin yleltä Aamu sydämellä-ohjelmaa. Tunnustan, että miula on liikaa aikaa! Välillä on huono omatunto, ku kaikki ihmiset ympärillä häärää jotai älykästä ja mie vaa istun aamukahvi kourassa sohvalla ja tuijotan jotai inhimillisistä kohtaloista kertovaa ohjelmaa telkusta. No, sallittakoon se miule :D (Voisimpa sanoa olevani töissä sitte vähä reippaampi, mutta ku sama homma jatkuu sielä..) Täytyy tässä muute mainita, että oon aina välillä vähä salaa huolissani siitä, että miula ei o mitää omaisuutta. Ei mitää sijotuksia, eläkerahastoa, kesämökkiä eikä omaa asuntoa. Voi olla, että joku kaunis päivä oisin kiitelly itteeni, että hyvä kun sijoitit ne kaikki ensihoidossa tienaamasi miljoonat järkevästi, etkä esim vaa reissannu ympäri suomenmaata ja maailmaa ykkösluokan junissa ja hotelleissa yöpyen.. Nyt on talo, jonka voi sitte myydä ja muuttaa vähä hienompaan palvelutaloon. Toisaalta, juttelin mummin kanssa eilen. Mummi on kohta 91v ja se sano, että on tosi huoletonta, kun ei omista mitään. Kertoi nauttivansa elämästään. Mie uskon Mummia tässä, enkä huolestu vaan nautiskelen elmästä. Sitäpaitsi, kuten mainittua, elämässä tapahtuu kauheita koko ajan, odottomatta, ni eikai se nyt iha väärin o vähä elää. Nyt. Nih. Tää vuodatus ei liittyny muute aiheeseen, mutta tuli mieleen tuosta, että lähes kaikilla miu läheisillä on joko talo, lapsia, kotieläimiä tai parhaimmillaan kaikkea tuota ja heillä menee aika ja energia sen arjen pyörittämiseen. Eli joskus tunnen itteni iha lusmuksi, ku miula on vaa hoitohevonen :D Ha. Oonki ehkä miu läheisten läheisistä tämä vajakki:

Noni, no nyt sitte aiheeseen taas, eli noista persoonallisuuksista ja siitä aamuohjelmasta. Jos ette tiiä tätä ko. Aamusydämellä-sarjaa, ni mulkaskaapa joku jakso joskus vaikka areenasta. Ei tartte siis ees kattoo kokonaan, riittää että näette sen juontajan siinä. Hän siis keskustelee aina kahden ihmisen kanssa jostai sairaudesta tai muusta elämää hankaloittavasta tekijästä, joka näillä vierailla on. Tänää oli vielä iha rauhalline aihe, unettomuus. Mutta oon joskus miettiny mistä se haastattelija repii sen sellasen tyyneyden siihen olemukseensa? Välillä siinä on ties mitä mörököllejä istumassa vastapäätä ja kertomassa mitä oudoimmista ongelmistaan ja tää vaan istuu ilmekää värähtämättä ja kuuntelee, keskustelee, esittää oikeita kysymyksiä. Siis ne vois vaikka keskustella siinä kääpiöhomopornosta tai kokemuksista miltä tuntuu joutua ufojen kaappaamaksi ja tää toimittaja vaan istuis siinä ja vaikuttais kiinnostuneelta. Sillee tosi empaattisen asialliselta. Ni mietin siinä, että ois hauska päästä joko sinne lämpiöön kattomaan mitä tapahtuu ennen lähetystä, mistä ne puhuu, mite ne valmistautuu tai sitte mitä tapahtuu sen lähetyksen jälkee. Ohjaaja huutaa: "Poikki" ja tää haastattelija repee nauramaa täysillä ja on iha että "Ei per*ele, mää en ois nii pystynny pittää pokkaani ennää yhtää sekunttiva, hirveetä shaibaa, aahahaa!" Sit ne kääpiöt ja ufoturistit vaa poistuu sieltä studiosta vähin äänin ja tajuu, että taitaa olla turha odotella yleltä joulukorttia. Vai onko se toimittaja kuitenki sellane viilee ammattilaine, joka kättelee ne vieraat, irrottaa sen mikin paidankauluksesta, menee takahuoneesee hirveellä kiireellä pesemää meikit, nappaa pukukaapista jumppakassin ja rientää pilatestunnille, sieltä kotii tekemää perheelle ruokaa. Ei pohdi työpäivän tapahtumia. Ei mieti millasta ois kärsiä unettomuudesta tai joutua ufojen kaappaamaksi mutta googlaa kuitenki varovasti mitä se kääpiöhomoporno käytännössä tarkottaa. Perustelee tän itselleen toimittajan työhön kuuluvana taustatutkimuksena.

Joo, myönnän, miula on liikaa aikaa :D

Jumala loi auringon kuun..

..mutta siinä sivussa tais Jumalalla olla pari krapulapäivääki. Ei siinä, on se varmaa kova homma koittaa seittemässä päivässä saaha kaikki valmiiks. Tai kuudessa, eiks se ottanu vipon päivän levon kannalta? Eiks meilläki siks makseta sunnuntaisin kovempaa palkkaa, ku sillo pitäs oikeestaa vaa levätä? Nii Jumalaki teki. Mutta mitä tässä aina välillä mietiskelee maailman menoa ni tais se Jumala aatella lauantai-iltana, että nyt voi ottaa vähä rennommi, kaikki on tehty ja huomenna voi lepäillä. Sitte se siinä parhaassa juhlahuumassa muisti, että ei perhana, pari juttua jäi luomatta. No, ei hätää, osan ystävämme Jumala loi siinä pienessä hiprakassa ja seuraavat puuttuvat jutut sunnuntaina, jäätävässä krapulassa arvatenkin. Ja en aatellu mennä tässä nyt edes kaikkiin niihin ihan kauheisiin asioihin, joita maailmassa tapahtuu vaan otetaan iha ekana vaikka esimerkiks rusinat. Ovat kyllä vain ja ainoastaan huono vitsi. Ihana rapea myslileipä, vähä lämminki vielä, leikkaat sen ja kas, sielä pilkottaa rusina! Kaiken hyvän lisäks se o levittänyt sitä rusinamähmää isohkolle alueelle viereensä, joten ei auta vaikka poistat sen ite alkulähteen, se on  yhtä pesäkettä siinä ympärillä. Tässäkohtaa en aio ees mennä siihe mitä ajattelen rusinoista pullassa, suklaassa tai kekseissä.. Kun miusta tulee diktaattori, kiellän rusinat. En tiiä mitä Jumala aattelee siitä mutta on kuulema helpompi saaha anteeks ku lupa ja Jumalahan antaa tunnetusti aina vaan anteeks, ni otan riskin. Tosin maksalaatikossa sallin rusinat, ku miu kummikoira ja sen omistaja tykkää syyä sitä rusinoineen kaikkineen. Se on jotai nii häiriintynyttä ravintoa, että pitäkööt rusinansa. :D Miettikää nyt, maksa on elin, joka suodattaa kaiken shaiban mitä sen elollisen olennon ruumiin läpi kulkee ja sit joku haluu vapaaehtosesti syyä sen? Ei ymmärrä mut onneks miu ei tarttekkaa.

No entäs sitte se fakta, että Suomessa asuu ihmisiä? Eihän tää siis varsinaisesti o ihmisen paikka olla välillä lokakuu-maaliskuu. Eiks se menny jotenki nii, että Jumala loi maan ja taivaan ja kaiken ja jätti meiät sit oman onnemme nojaan? (Pahoittelut, mie keskityin rippileirillä piirtelemää hevosten kuvia vihon kantee, meni nuo oppitunnit vähä ohi mutta näi muistelen.) No eiks se Jumala ois kuitenki voinu SEN verran kattoo perään, että ku joku alkuasukas aikanaan alko perustaa asutusta Suomeen, ni ois ilmestyny vaikka palavan koivun muodossa ja kertonu, että: "Ei Igor, ei hyvä idea, mene pois. Kävele vähintään tuhat kilometriä tuonne (osoittaen etelään) ja sinne voitte asettua." Tämän sanottuaan Jumala rakensi suuren betoniaidan pohjoisen rajalle ja esti näin urpojen masokistien etenemisen kohti Suomea. Aamen. Mutta ei, täälä mennää, 8kk/12 perse jäässä, auto jäässä, varpaat jäässä, järki jäässä, aurinkoa ei o juhannuksen jälkee näkyny ja kesäki oli lyhyt mutta onneks sentää vähäluminen.

Eikä Jumalan krapulasekoilut tähä lopu, ehei! Senlisäks, että asutaa kylmässä pohjolassa ja meillä on pullaa, jossa on rusinoita (ja pitsa sisältää ananasta!? Ei siinä muute mitää mutta ainut kasvispitsa mitä yhenkää kebulan listalta löytyy, sisältää ananasta, oliiveja ja/tai sieniä. Koska ilmeisesti kukaan ei ostais pitsaa, jossa on esim tomaattia, paprikaa ja homejuustoa. Tai tomaattia, mozarellaa ja basilikaa. Listalla on 23 eri pitsaa ja sielä joukkossa YKS kasvisvaihtoehto, ja siitäki on tehty syömäkelvotonta. Lisään tän epäkohdan listaan "Asioita, joilla teen tästä maailmasta paremman paikan heti diktaattorikauteni alkajaisina." Hipsterit kiittää :D ) niin mitäpä meillä on myös.. tadaa: MAMBAN musiikki! Lauantai-iltana ravintolaan, oli tarkoitus lähteä juhlimaan.. AAAARGH! Oikeestaa Jumala ei varmaa ollu vielä edes krapulassa, ku se on antanu tän tapahtua, kyllä se ukkeli oli vielä varsin tukevassa tuubassa.. Kaiken maailman nykyhönöttäjät on vielä pientä ja harmitonta hyttysen hyminää tuohon saatanan esikartanon hississä soivaan rallatukseen. Aamen.

Kotitonttuilua

Hahaa, nyt kaikki luulee että tää on sellasta kotoilua, tää miu päivitys. Sellasta, jossa on kynttilöitä jollai raakalaudasta tehdyllä pöydällä ja sitte viereisellä sohvalla viltti. Ja kaikki on valkosta. No voin kertoo, että tässä on nyt kauneus ja harmonia kaukana :D Tää on sitä aitoa ja oikeeta kotitonttuilua. Ja nyt tässäkohtaa taas varotus, tää juttu sisältää pieruhuumoria. Eli jos koet, että kyseinen taiteenala ei ole sinua varten, niin älä lue pitemmälle, ihan vaa, etten menetä niitä viimesiäki lukijoita.

Noni, teille muille, ni tästä se taas lähtee!

Eli, rakas siskoni ainaki muistaa, mite meiän lapsuudenkodissa asu saunatonttu. Tai varmaa sielä asusti vaikka mitä menninkäisiä mutta saunatonttu oli ainut joka teki itsensä tunnetuks. Se asusti jossai kiukaan alla ja aina ku kiukaalle heitti vettä, se alko ammuskella pikkusella konekiväärillä. Kuulu vaan sellanen tasanen "ratatatatatata.." Myö ei koskaa nähty tätä tonttua, eikä se pitäny muute itestää meteliä (hihi, hyvä sanavalinta!)mutta saunapäivinä sen olemassaolon kyllä huomas. Miusta tuntuu, että se muutti sen vanhan kiukaan mukana, ku saunaremontin yhteydessä tää ääni katos. Aika harmi tavallaa.

Nonni, no mikä hauskinta, meillä asuu täälä Tornion kämpässä kans kotitonttu. Tää on tosin vähä sellanen oudolla tavalla kieroutunu tapaus. Tai en o varma onko se vaa asunu meiän kanssa liian pitkää? Mie en o tavannu häntä noi niinku kasvokkain, mutta jonkulainen mielikuva miula on. Se on kutakuinki tällänen: (erityisen pikaisesti piirretty, pää jäi näköjää vähä pieneks..)

No mitä se sitte täälä tekee? Nohitto, nyt on heti pakko mennä siihe pieruasiaan! K avas tossa aamulla jääkaapin ja totes, että mikä täällä haisee. Eka aattelin, että se o paripäivää avattuna ollu homejuusto, joka on kääritty vaa hätäseen muovipussiin mutta sit tajusin, että se perhanan kotitonttu on käyny pierasemassa mei jääkaappii! Mie en tiiä pitäskö miu itkee vai nauraa ku mietin mielessäni tätä tapahtumaa. (En o juurikaan nukkunu viimeyönä, työyö, joten siks miuta vaa naurattaa iha hallitsemattomasti tää juttu. VOi olla, että tää postaus poistuu jossai vaiheessa, ku saan univelat nukuttua, joten jos ehit lukee tän, oot onnekas :D)

Mei jääskäri on siis sijoiteltu sillee, että toisella puolella on siivouskaappi ja toisella tollanen apupöytä. Eli sen on täytyny keikkua tossa apupöydän reunalla ja päästellä siitä! Näen sen sieluni silmin, ku sellanen pieni, harmaahapsinen hahmo keikkuu tuossa pöydänreunalla. Se on sellanen vähä tukeva, sillä on harmaat sarkahousut, jotka roikkuu vähä persauksien kohalta. Vanhat henkselit, ruudulliset kalsarit ja joku iha tavallinen paita, mitä nyt kotitontut normisti käyttää. No, se on siis raottanu jääskäriä, pierassu sinne housut kintuissa ja laittanu oven kiinni! Miettikää nyt kui härski tyyppi! On varmaa oikee vääntäny silmät sirrillään siinä ja sit tyytyväisenä hymyilly, kun o saanu pointtinsa selväks. Ties mokoma, että se päästö jää sinne nalkkiin ku myö ei oltu vuorokautee kotona. En tiiä oliks se nyt suuttunu, ku oltii taas töissä vai oliks tää joku halloween-kepponen vai mikä nyt oli. Empä tajunnu kattoo oliks se nurkan takana kattomassa ja hykertelemässä, ku avattii ovi vai oliks se jossai kehittelemässä uusia kepposia. Aikamoinen vekkuli ettenkö sanois! Ja arvatkaa vaa, sen nimi on kuulema Toni.

Ei tää kyllä ollu sen ainut koiruus. Välillä se pöllii tavaroita. K:lta on hävinny ainaki lyijykynä ja sateenvarjo. Tosin se varjo oli kai sille liian iso, ku se otti ja palautti sen. Rikkinäisenä tosin! Ei aukee varjo samaan tapaan, ku  ennen kotitontun "lainailua". Sit se jättää välillä hirveitä vauhtiraitoja vessanpönttöön. Iha ku joku ois laskenu vähä reipasta liukurimäkeä ja pulkan pohjassa ois ollu ruskeesävyset liukkarit. Ja sit se heittelee pieniä pölypalloja mei nurkkii ja leivänmurusia SOHVAN ALLE! Ja nyt ku mietin, että miu lähes kaikki kasvit kuoli viime keväänä, ni varmaa se teki jotai pahaa niillekki. Mokomaki kiusankappale! :D

No ei, mukavaahan se on, että on tollasia kotihenkiä. Ei käy tää elämä tylsäks. Ei varsinkaa tällee ylihysteerisenä työvuoron jäliltä. On seki perhana, ku ei saa töissäkää rauhassa nukkua!

Tässä kirjotellessa miu hysteria on kovasti helpottanu. Asiaa saattaa helpottaa ihanalta ystävältä saatu pikku lahjoitus. Marabou ja caramel samassa levyssä ni eihä se voi olla ku hyvää! (Ja onhan se.) Tästä tää elo taas lähtee, enskerralla lupaan olla taas iha vakavissani.

Siitä liikenneraivosta vielä..

Hip hei vaan saakeli! Nyt on taas pakko vähä avautua liikennekäyttäytymisestä. En nyt väitä mikää ammattikuski itekää olevani (aini, oonha mie tavallaa! :D) mutta kuitenkin kun pitkääki matkaa välillä ajelee ni tuola tiellä näkee kyllä kaikenlaista meininkiä.. Viimeeks viikonloppuna, ku ajeltii Ouluun ja takas. Matkaa on siis vaan reilu sata kilsaa ja johan siihenki välille mahtuu jos jonkinmoista kuskia! Oonki keränny tähä nyt parhaat palat..

1. Ohittelija

Tuo teiden kiireinen kuningas, raskaan kaasujalan omaava hahmo, joka kiitää peltiratsullaan kohti ääretöntä. Kiire on niin kova, että ohi on päästävä, oli se oman tai muiden tienkäyttäjien henkisen tai fyysisen terveyden kannalta järkevää tai ei. Ohittelijalla on tarve ehtiä seuraavalle Nesteelle pullakahveille ennenkuin muu ruuhkajono saavuttaa saman pysähdyspaikan. Kerran olivat Berliininmunkit päässeet loppumaan ja tätä riskiä ohittelija ei aio enää ikinä ottaa. Sielä sitä jonotellaan samaan vessakoppiin kun kaksi muuta henkilöä, joiden autot tämä teiden ritari ohitti matkalla mutta hei, pääseepä käymään ekana hotelli helpotuksessa! Tätä menoa saa seurata välillä huvittuneena, välillä kauhistuneena. Ja mikä siinä on, että kaksikaistainen ohituspätkä kun alkaa, sieltä takaa tunkee joku heti ohi? Siis jos edellä menee rekka ja oot henkisesti varautunu ohittamaa sen heti kun kakskaistanen pätkä alkaa, alat kiihdyttää ja.. Ha, huomaat takapeilistä vilahtavat bemarin valot ja sieltä sitä tullaan jonon ohi. Sitä seuraava auto lähtee kanssa ja tadaa, oot jumissa sen perhanan rekan takana, kun viereiseltä kaistalta tunkee porukkaa! Onneks tästä vaivasta päästää ihan kohta, ku ostin (vahingossa)uuen auton, jolla ei ainakaa autokaupan mukavan miehen mukaa jää jalkoihi. Nähtäväks jää..

Ja mikä ihme on se tarve koukkia sielä kilometrejä pitkässä jonossa? Häh!? Ei miuta se ohittelija ja sen elämäntarina niinkään haittaa mutta muistan miltä tuntuu, kun tälläsen ohittelijan urhi vetäsee viimesen henkäyksensä miu potilaana 10km ennen sairaalaa. Mukana ollu tohtori tokas kuskille: "Laita vilkut pois, tällä potilaalla ei o enää kiire." Ei ollu kivaa, ei. Eipä sillä, ohittelijalleki kävi huonosti. Toivottavasti ne viattomat sai edes etuilla taivaan porteilla.

Ohittelijoihin kuuluu myös ne tavan vuoksi ohittavat. Että on pakko päästä bemarilla pösöstä ohi mutta ei sitte varsinaisesti kuitenkaa uskalleta ajaa kun just ja just sitä sallittua nopeutta.

Ja vinkiksi teille ohittelijoille, se hassu pätkä siinä miun ja miuta edeltävän auton välillä ei ole mikään "Sinua varten jätetty tyhjä tila" vaan sitä kutsutaan TURVAVÄLIKSI! Perkele. En jätä tyhjää tilaa hidastaakseni kenenkään menoa vaan ihan vaan itsekkäästi oman turvallisuuteni takia. Jos Hissu-Hirvi päättää hypätä edelläni ajavan Skodan etulasiin itsemurhatarkoituksessa, olen onnellinen, että miulla on ees muutama metri aikaa tajuta mitä just tapahtu ja yrittää hidastaa vauhtia. Parhaassa tapauksessa saan oman moponi pysäytettyä ja estettyä sen, ettei juuri manalan majoille siirtyneen Hissu-paran maallinen jäännös paiskaudu Skodan katon yli vielä miunki auton konepellille. Sinä ohittelija, joka olet jo hetken hiillostanut takanani, et ehdi edes tajuta mikä sinuun osui kun jo törmäät pikku siittiöni takapuskuriin. Tästä hyvästä minä saan niskavamman törmäyksessä. Kiitosta vaan.

2. Hidastelija

Tämä tienkäyttäjä aiheuttaa jopa enemmän rattiraivoa meissä muissa autoilijoissa, kun ohittelija tai kaahailija. Hidastelijalla ei ole kiire, koska sitymarketin tarjouskahvit ovat jo turvallisesti Kian takakontin kahvipaketeista punotussa korissa. Sattuipa niin kivasti, että naapuri oli samaan aikaan ostoksilla ja suostui ostamaa oman satsinsa tarjouskahvia vielä hidastelijan laskuun. Mokomat kun laittavat niitä ostorajoituksia niihin tarjouksiin! Onneksi naapuri ei juurikaan juo kahvia, joten tarjouksen tuplahyödyntäminen onnistui. Tästä syystä tyytyväisyyttään hymisevä hidastelija ajaa ihan-liian-hitaasti kylätiellä. Onhan sielä toki 80km/h rajoitus mutta ehtiihän tuota. Uutisten alkuun on vielä reilusti aikaa, joten ei kiirettä kotiin. Parempi ajella varmuuden vuoksi myös keskellä tietä, ettei vaan auto pääse luiskahtamaan ojan puolelle. Peruutus- tai sivupeileihin hidastelija ei ole vilkaissut vuosiin. Katse eteenpäin, niinhän ne sielä autokoulussakin opettivat 40-luvulla..

3. Nopeusvalvontakameraan jarruttelija

Hei rakkaat, ihan oikeesti, nyt tulee tiukkaa faktaa: Jos siinä alueella on 60:n nopeusrajoitus, se tarkoittaa sitä,että siinä kohtaa saa ajaa kuuttakymppiä, ei tartte seisoa jarrupolkimen päällä kameran kohalla niin että vauhti tippuu 46km/h:iin.

4. Eteenkääntyilijä

Tiiättekö sen Sami Hedbergin sketsin bussikuskista?

https://www.youtube.com/watch?v=mj_igZsVxNQ

En tiiä mite tuon saa linkittymään mutta leikkaa-liimaa-kopio-tyylillä saatte sen näkymää :D No, enivei, tuossa on se Ei vielä, ei vielä..NYT!-kohta. Se kuvaa oikeinkin mallikkaasti sitä tapaa, jolla eteenkääntyilijä toimii. Tie on tyhjä ja taustalla soi se autiomaata kuvaava villinlännen musa. (Jos siula on hyvä mielikuvitus, voit ajatella vielä sen tuulessa kieppuvan kuivan oksakasan tähän.) Ajat eteenpäin. Siu eessä eikä takana o liikennettä, PAITSI sieltä yhestä risteyksestä siu eteen kääntyvä auto. Siihen se on tultava putputtamaan, vaikka ois ollu mahdollisuus odottaa että ehin eka alta pois. No ei siinä, kestän sen kyllä, että joku kääntyy etee. Mie kestän jopa sen, että joudun löysäämään kaasua, että se eteenkääntyilijä ei saa perseeseensä pösön leijonakuosia miu siittiön etupuskurista. Sitä mie en kuitenkaa oikee kestä, että joudun JARRUTTAMAA tän urpon takia. Ja siinäkohtaa miula menee yöunet, kun se putputtaja ei saa sitä mopediaan noi niinku millään kiihtymään siihen sallittuun nopeuteen, vaan jää siihen eteen haaveilemaan niistä tarjouskahveista. Näille hahmoille antaisin vinkiksi, käyttäkää julkisia, vaikka tähän tyyliin:

5. Kännykänräplääjä

Tiedän, että feispuukki, hästäggi, insta, blogi, bugi, juutuubi, periskooppi ja älämölömoodi vaatii kaikki tässähetinytjust-päivitystä mutta voisko sitä asiaa MITENKÄÄN hoitaa niin, että pysäyttäis sen auton tienlaitaan siksaikaa? Tai tietystihän se ois ärsyttävää, kun kokoajan pitäis pysähdellä mutta oisko se nyt kuitenki loppupeleissä nii kauheeta vaikka vaan keskittyä siihen ajamiseen? Enskerralla soitan poliisille (no en oikeesti, ei miula o nii paljo munaa mut fantasioin moisesta) ja ilmotan, että täälä ajaa joku kännikala, kun auto seilaa puolelta toiselle. Ei pysytä oikeessa nopeudessa, ei pysytä omalla kaistalla, ei huomata hirviä eikä hirviöitä mutta hei, saatiinpa blogiin upea päivitys uusista kynsistä! Jeij! Mitä siitä, että tää kaikki tapahtu muiden kuskien henkisen hyvinvoinnin kustannuksella. Vielä illallaki kädet tärisee ku miettii kui lähellä se oli, ettei se beibe kurvannu kylkeen. Beibe ei tätä enää mieti, koska ei huomannut koko tilannetta. Hän kylpee tykkäysten valossa, jotka johtuvat uusista kynsistä. AH!

Tässä vielä lisävinkkejä, jos tuntuu, ettei autoilu onnistu, koska se ajokortti on oikeesti löytyny purkkapaketin kylkiäisinä tulleen karkkiaskin pohjalta, eikä siinä ollu liikennesääntöjä mukana.. Eli:

Apostolikyyti. Tuo jo Raamatun ajoista tunnettu kulkemismuoto, jota voi soveltaa monilta osin niin matkareitin, varustuksen kuin matkaseurankin osalta. Vain mielikuvitus on rajana. Itselläni tässä esimerkkikuvassa jo edesmennyt koirakaveri, jota tuttavallisesti Chewbaccaksi kutsuimme järkälemäisen karvoituksensa innostamana. Itselläni jouluiseen Espanjan ilmastoon soveltuva tuulitakki (Prismat n.29euroa) ja siskolta perityt housut, jotka ovat olleet monessa mukana. Takin alla olevaa vaatetusta en muista mutta koska oltiin jossain ihan perhanan korkeella, pilvissä(kirjaimellisesti)niin kylmähän sielä oli ku hitto ja vaatetus oli riittämätön. (Kuten miula yleensäki..)

Jalkineet on kanssa jostai marketista ja ne jäi tuolle reissulle räjähtäneisyytensä ansiosta. Kassi on luonnollisesti Benettonin merkkilaukku, koska en käytä muita kuin merkkikasseja. (hahaha! Mutta Benetton ei ollu vitsi. Äiti toi sen jostai reissusta mutta Benettonia tärkeempi ominaisuus on sen kyljessä oleva pääkallokuva ;) Kyrvähtäny ilme johtunee valokuvaajan osaamattomuudesta, ei reissun, matkaseuran tai maisemien ankeudesta.

Turistibussi. Eikö apostolikyyti kuljeta? Vaivaako nivelreuma, niveltulehdus, nivelrikko, nivelkipu tai ihan vaan laiskottaako? Etkö ole löytänyt apua Voltareenista tai vitaeprosta? Ja se oli siis niin, ettei se autoilukaan nyt ihan onnistu omin voimin? Ei hätää, sillä turistibussi palvelee! Tämä nimenomainen kuva on sateisesta Glasgowsta Skotlannista mutta muutamassa Euroopan maassa kierreltyäni voin todeta, että näitä löytyy kyllä ihan joka paikasta! Bussin henkilökunta eroaa normaalista bussilinjan ajurista positiivisen ja iloisen asenteensa ansiosta. He vastaavat kysymyksiisi ja hymyilevät sinulle poistuessasi kulkuvälineestä. Kukaan ei ole varma mitä he aamupuuronsa joukkoon laittavat eikä kukaan oikeastaan edes tahdo tietää vastausta.

Turistibussissa aika menee kuin siivillä. Voit kuunnella kivojen pikku kuulokkeiden kautta selkokielistä selostusta matkan aikana, eikä sinun tarvitse välittää muusta liikenteestä, koska iloinen kuski tekee sen puolestasi. Instan päivittäminenkin käy turvallisesti! Parasta on, että voit pitää kivat pikku kuulokkeet muistona riemukkaasta matkasta ja päivittää tämän vastaavanlaisen kuvan sosiaalisen median kaikkiin tileihin. <3

Smurffina töihin

Se o hieno tunne, kun teet asian x vaikka just samaan aikaan voit olla varma, ettei se o hyvä idea..

Kaikki lähti siitä, kun miu hiusväri, siis sellanen kevytväri, jota käytin ylläpitämää miu sinisenmustaa tukkaa, loppu. Se nimittäin sai tän värin kestämää yllättävän kaua yllättävän hyvänä, joten aattelin, että jatkan samalla linjalla. Tätä nimenomaista väriä en nyt kuitenkaa jaksanu lähtee metsästämään vaan ostin ihan ronskisti Sitymarketista sellasen mustan tuubin, jossa on sen eukon kuva, jonka tukka on tiukasti pystyssä. Niitä on kaikissa sateenkaaren väreissä, paitsi tietysti mustana. (Tornion citymarketissa ei ainakaa ollu..) No aattelin sitte näppäränä tyttönä (ja koska se hiton väri oli saatava just sillä siunaaman sekunnilla, just siitä kaupasta)että kun tää väri nyt taittuu kuitenki siniseen, ni ostan sinistä mönjää. Hihi..

Noh, ei siinä mitää. Tähä asti oon siis aina laittanu sitä vähä hoitoaineen joukkoon ja hyvä on tullu. En (tietenkää)käytä mitää kumihanskoja. Tähän on pariki syytä: En ikinä muista tuua niitä töistä tai jos oonki muistanu, oon käyttäny ne kaikki. Sitäpaitsi niitten kanssa on vaikee toimia, pitäs tulla suihkuverhon takaa eriksee pois noukkimaan ne vessan hyllystä ja sit se suihkuverho näkee tilaisuutensa tulleen ja tarraa kii miu paljaaseen ihoon ja se tuntuu ällöltä. Lisäks siinä välissä tulee kylmä. Nii ja sit jos ne hanskat jättäis sinne suihkukoppii valmiiks, ni ne ois aina iha märät ja parissa päivässä niissä ois varmana sellanen kuumankosteenviileenvihree kasvusto, että varmana imeytyis joku kuppa sormeen, kun laittais ne käteen. Eli, kuten arvata saattaa, laitoin sitä väriä paljain käsin.

Mie kyllä katoin, että aika tiukan väristä kamaa mut nii se edellinenki oli.. Laamin sen miu päähän ja samalla hetkellä tajusin, että se tarttuu miu kuiviin käsiin yhtä nopeesti ja tehokkaasti ku influenssa syöpäpotilaaseen. Neljällä eri saippualla, yhellä kuorinta-aineella, kynsiharjalla ja suihkusienellä pesujen ja hankauksien jälkee miu sormet oli enää haaleesti sinisen smurffin väriset. Sellasen ysikympin pesussa haalistuneen smurffin. Tosin kynnet on tietysti edelleen iha siniset :D Eikä sillä, ettäkö tää ois päättyny siihe, vaan kun tulin suihkusta ja laamin pahimmat höyryt peilistä, havaitsin, että tietysti miu hiusraja ja siitä alaspäin puoleenväliin otsaa näyttää siltä, kun siihen ois räjähtäny yks sellanen ylikylpsä pappasmurffi.. Ja ei, se väri ei juurikaan näkyny miu tukassa mutta otsarajan lisäks korvassa ja päänahassa. Ja tää tietysti aamukiireessä, töihin pitäs lähtee. Onneks huivit on keksitty :D

Tästä tulee mieleen hassunhauska sattumus vuosien takaa.. Miula oli siis ystävä. Tai on se kai vieläki, ei meiän kaveruus nyt tähä tarinaan ainakaa kaatunut :D Mentii yhessä ostaa sille hiusväriä. Mie sitte vanhana hennavärjääjänä olin asiantuntia, kun etittiin tällästä ei-keinotekosta, mahollisimman luonnollista väriä. Ystäväni halus kuitenki tumman tukan, ei hennanpunaista, joten päädyttiin ottamaan sitte "musta" väri. Kuten arvataan, luonnonväreillä ei saa oikeesti mustaa mutta josko sinnepäin.. (haha!)

Kaveri osti värin ja kaikki hyvin. Kotona sitten alettiin lukea ohjeita ja sielä sanottiin, että tää väri käy jo olemassaan mustille tai tumman ruskeille hiuksille. Tästä hieman hämmentyneenä kaveri tulee ihmettelemään asiaa miule. Mie siinä asiantuntijana tuhahdan, että joo, aina noissa pitää lukee tollasia varotuksia, kun ne on noita luonnonvärejä, eikä niistä ehkä tuu niin kovin tumma lopputulos. Että et sitte pety, ettei siu vaaleenruskeesta tukasta tuukkaan yhellä kerralla pikimustaa.

No, eipä siinä, väri päähän ja jännittämään. Naureskeltiin, että täähän näyttää ihan aika vihreeltä.. Siinäkään ei vielä hälytyskellot soi, mie vaan hihittelen hienoa väriä ja totean, että aina ne näyttää tossakohtaa vähä hassulta..

Pesu ja tadaa! Lopputuloksena upea, hyvin persoonallinen, vanhan homeen värinen tukka! Siis sinivirheän homeen värinen.. Aaahahaa! Kuka niitä ohjeita o ennenkään lukenu x)

Ei, miusta ei tuu kampaajaa. Ei tässä elämässä, eikä kai iha vielä seuraavassakaan.. Keskityn tässä vaan ihmisten pelastamiseen. Mainittakoon tässä että alotin aamuni kattelemalla, kun metsästäjät nylki auton kanssa osumaa ottanutta hirveä. Höyry vaan nous sen sisuksista, ku sen suolia kiskottii ulos siinä tienlaidassa. Hirvellä oli sellanen tyhjä, lasittunu katse. Tulin surulliseks. :( Ihmisille ei ollu onneks käyny pahemmin mutta jotenki en totu koskaan siihe, että elukoita sattuu..