Kotitonttuilua

Hahaa, nyt kaikki luulee että tää on sellasta kotoilua, tää miu päivitys. Sellasta, jossa on kynttilöitä jollai raakalaudasta tehdyllä pöydällä ja sitte viereisellä sohvalla viltti. Ja kaikki on valkosta. No voin kertoo, että tässä on nyt kauneus ja harmonia kaukana :D Tää on sitä aitoa ja oikeeta kotitonttuilua. Ja nyt tässäkohtaa taas varotus, tää juttu sisältää pieruhuumoria. Eli jos koet, että kyseinen taiteenala ei ole sinua varten, niin älä lue pitemmälle, ihan vaa, etten menetä niitä viimesiäki lukijoita.

Noni, teille muille, ni tästä se taas lähtee!

Eli, rakas siskoni ainaki muistaa, mite meiän lapsuudenkodissa asu saunatonttu. Tai varmaa sielä asusti vaikka mitä menninkäisiä mutta saunatonttu oli ainut joka teki itsensä tunnetuks. Se asusti jossai kiukaan alla ja aina ku kiukaalle heitti vettä, se alko ammuskella pikkusella konekiväärillä. Kuulu vaan sellanen tasanen "ratatatatatata.." Myö ei koskaa nähty tätä tonttua, eikä se pitäny muute itestää meteliä (hihi, hyvä sanavalinta!)mutta saunapäivinä sen olemassaolon kyllä huomas. Miusta tuntuu, että se muutti sen vanhan kiukaan mukana, ku saunaremontin yhteydessä tää ääni katos. Aika harmi tavallaa.

Nonni, no mikä hauskinta, meillä asuu täälä Tornion kämpässä kans kotitonttu. Tää on tosin vähä sellanen oudolla tavalla kieroutunu tapaus. Tai en o varma onko se vaa asunu meiän kanssa liian pitkää? Mie en o tavannu häntä noi niinku kasvokkain, mutta jonkulainen mielikuva miula on. Se on kutakuinki tällänen: (erityisen pikaisesti piirretty, pää jäi näköjää vähä pieneks..)

No mitä se sitte täälä tekee? Nohitto, nyt on heti pakko mennä siihe pieruasiaan! K avas tossa aamulla jääkaapin ja totes, että mikä täällä haisee. Eka aattelin, että se o paripäivää avattuna ollu homejuusto, joka on kääritty vaa hätäseen muovipussiin mutta sit tajusin, että se perhanan kotitonttu on käyny pierasemassa mei jääkaappii! Mie en tiiä pitäskö miu itkee vai nauraa ku mietin mielessäni tätä tapahtumaa. (En o juurikaan nukkunu viimeyönä, työyö, joten siks miuta vaa naurattaa iha hallitsemattomasti tää juttu. VOi olla, että tää postaus poistuu jossai vaiheessa, ku saan univelat nukuttua, joten jos ehit lukee tän, oot onnekas :D)

Mei jääskäri on siis sijoiteltu sillee, että toisella puolella on siivouskaappi ja toisella tollanen apupöytä. Eli sen on täytyny keikkua tossa apupöydän reunalla ja päästellä siitä! Näen sen sieluni silmin, ku sellanen pieni, harmaahapsinen hahmo keikkuu tuossa pöydänreunalla. Se on sellanen vähä tukeva, sillä on harmaat sarkahousut, jotka roikkuu vähä persauksien kohalta. Vanhat henkselit, ruudulliset kalsarit ja joku iha tavallinen paita, mitä nyt kotitontut normisti käyttää. No, se on siis raottanu jääskäriä, pierassu sinne housut kintuissa ja laittanu oven kiinni! Miettikää nyt kui härski tyyppi! On varmaa oikee vääntäny silmät sirrillään siinä ja sit tyytyväisenä hymyilly, kun o saanu pointtinsa selväks. Ties mokoma, että se päästö jää sinne nalkkiin ku myö ei oltu vuorokautee kotona. En tiiä oliks se nyt suuttunu, ku oltii taas töissä vai oliks tää joku halloween-kepponen vai mikä nyt oli. Empä tajunnu kattoo oliks se nurkan takana kattomassa ja hykertelemässä, ku avattii ovi vai oliks se jossai kehittelemässä uusia kepposia. Aikamoinen vekkuli ettenkö sanois! Ja arvatkaa vaa, sen nimi on kuulema Toni.

Ei tää kyllä ollu sen ainut koiruus. Välillä se pöllii tavaroita. K:lta on hävinny ainaki lyijykynä ja sateenvarjo. Tosin se varjo oli kai sille liian iso, ku se otti ja palautti sen. Rikkinäisenä tosin! Ei aukee varjo samaan tapaan, ku  ennen kotitontun "lainailua". Sit se jättää välillä hirveitä vauhtiraitoja vessanpönttöön. Iha ku joku ois laskenu vähä reipasta liukurimäkeä ja pulkan pohjassa ois ollu ruskeesävyset liukkarit. Ja sit se heittelee pieniä pölypalloja mei nurkkii ja leivänmurusia SOHVAN ALLE! Ja nyt ku mietin, että miu lähes kaikki kasvit kuoli viime keväänä, ni varmaa se teki jotai pahaa niillekki. Mokomaki kiusankappale! :D

No ei, mukavaahan se on, että on tollasia kotihenkiä. Ei käy tää elämä tylsäks. Ei varsinkaa tällee ylihysteerisenä työvuoron jäliltä. On seki perhana, ku ei saa töissäkää rauhassa nukkua!

Tässä kirjotellessa miu hysteria on kovasti helpottanu. Asiaa saattaa helpottaa ihanalta ystävältä saatu pikku lahjoitus. Marabou ja caramel samassa levyssä ni eihä se voi olla ku hyvää! (Ja onhan se.) Tästä tää elo taas lähtee, enskerralla lupaan olla taas iha vakavissani.

Siitä liikenneraivosta vielä..

Hip hei vaan saakeli! Nyt on taas pakko vähä avautua liikennekäyttäytymisestä. En nyt väitä mikää ammattikuski itekää olevani (aini, oonha mie tavallaa! :D) mutta kuitenkin kun pitkääki matkaa välillä ajelee ni tuola tiellä näkee kyllä kaikenlaista meininkiä.. Viimeeks viikonloppuna, ku ajeltii Ouluun ja takas. Matkaa on siis vaan reilu sata kilsaa ja johan siihenki välille mahtuu jos jonkinmoista kuskia! Oonki keränny tähä nyt parhaat palat..

1. Ohittelija

Tuo teiden kiireinen kuningas, raskaan kaasujalan omaava hahmo, joka kiitää peltiratsullaan kohti ääretöntä. Kiire on niin kova, että ohi on päästävä, oli se oman tai muiden tienkäyttäjien henkisen tai fyysisen terveyden kannalta järkevää tai ei. Ohittelijalla on tarve ehtiä seuraavalle Nesteelle pullakahveille ennenkuin muu ruuhkajono saavuttaa saman pysähdyspaikan. Kerran olivat Berliininmunkit päässeet loppumaan ja tätä riskiä ohittelija ei aio enää ikinä ottaa. Sielä sitä jonotellaan samaan vessakoppiin kun kaksi muuta henkilöä, joiden autot tämä teiden ritari ohitti matkalla mutta hei, pääseepä käymään ekana hotelli helpotuksessa! Tätä menoa saa seurata välillä huvittuneena, välillä kauhistuneena. Ja mikä siinä on, että kaksikaistainen ohituspätkä kun alkaa, sieltä takaa tunkee joku heti ohi? Siis jos edellä menee rekka ja oot henkisesti varautunu ohittamaa sen heti kun kakskaistanen pätkä alkaa, alat kiihdyttää ja.. Ha, huomaat takapeilistä vilahtavat bemarin valot ja sieltä sitä tullaan jonon ohi. Sitä seuraava auto lähtee kanssa ja tadaa, oot jumissa sen perhanan rekan takana, kun viereiseltä kaistalta tunkee porukkaa! Onneks tästä vaivasta päästää ihan kohta, ku ostin (vahingossa)uuen auton, jolla ei ainakaa autokaupan mukavan miehen mukaa jää jalkoihi. Nähtäväks jää..

Ja mikä ihme on se tarve koukkia sielä kilometrejä pitkässä jonossa? Häh!? Ei miuta se ohittelija ja sen elämäntarina niinkään haittaa mutta muistan miltä tuntuu, kun tälläsen ohittelijan urhi vetäsee viimesen henkäyksensä miu potilaana 10km ennen sairaalaa. Mukana ollu tohtori tokas kuskille: "Laita vilkut pois, tällä potilaalla ei o enää kiire." Ei ollu kivaa, ei. Eipä sillä, ohittelijalleki kävi huonosti. Toivottavasti ne viattomat sai edes etuilla taivaan porteilla.

Ohittelijoihin kuuluu myös ne tavan vuoksi ohittavat. Että on pakko päästä bemarilla pösöstä ohi mutta ei sitte varsinaisesti kuitenkaa uskalleta ajaa kun just ja just sitä sallittua nopeutta.

Ja vinkiksi teille ohittelijoille, se hassu pätkä siinä miun ja miuta edeltävän auton välillä ei ole mikään "Sinua varten jätetty tyhjä tila" vaan sitä kutsutaan TURVAVÄLIKSI! Perkele. En jätä tyhjää tilaa hidastaakseni kenenkään menoa vaan ihan vaan itsekkäästi oman turvallisuuteni takia. Jos Hissu-Hirvi päättää hypätä edelläni ajavan Skodan etulasiin itsemurhatarkoituksessa, olen onnellinen, että miulla on ees muutama metri aikaa tajuta mitä just tapahtu ja yrittää hidastaa vauhtia. Parhaassa tapauksessa saan oman moponi pysäytettyä ja estettyä sen, ettei juuri manalan majoille siirtyneen Hissu-paran maallinen jäännös paiskaudu Skodan katon yli vielä miunki auton konepellille. Sinä ohittelija, joka olet jo hetken hiillostanut takanani, et ehdi edes tajuta mikä sinuun osui kun jo törmäät pikku siittiöni takapuskuriin. Tästä hyvästä minä saan niskavamman törmäyksessä. Kiitosta vaan.

2. Hidastelija

Tämä tienkäyttäjä aiheuttaa jopa enemmän rattiraivoa meissä muissa autoilijoissa, kun ohittelija tai kaahailija. Hidastelijalla ei ole kiire, koska sitymarketin tarjouskahvit ovat jo turvallisesti Kian takakontin kahvipaketeista punotussa korissa. Sattuipa niin kivasti, että naapuri oli samaan aikaan ostoksilla ja suostui ostamaa oman satsinsa tarjouskahvia vielä hidastelijan laskuun. Mokomat kun laittavat niitä ostorajoituksia niihin tarjouksiin! Onneksi naapuri ei juurikaan juo kahvia, joten tarjouksen tuplahyödyntäminen onnistui. Tästä syystä tyytyväisyyttään hymisevä hidastelija ajaa ihan-liian-hitaasti kylätiellä. Onhan sielä toki 80km/h rajoitus mutta ehtiihän tuota. Uutisten alkuun on vielä reilusti aikaa, joten ei kiirettä kotiin. Parempi ajella varmuuden vuoksi myös keskellä tietä, ettei vaan auto pääse luiskahtamaan ojan puolelle. Peruutus- tai sivupeileihin hidastelija ei ole vilkaissut vuosiin. Katse eteenpäin, niinhän ne sielä autokoulussakin opettivat 40-luvulla..

3. Nopeusvalvontakameraan jarruttelija

Hei rakkaat, ihan oikeesti, nyt tulee tiukkaa faktaa: Jos siinä alueella on 60:n nopeusrajoitus, se tarkoittaa sitä,että siinä kohtaa saa ajaa kuuttakymppiä, ei tartte seisoa jarrupolkimen päällä kameran kohalla niin että vauhti tippuu 46km/h:iin.

4. Eteenkääntyilijä

Tiiättekö sen Sami Hedbergin sketsin bussikuskista?

https://www.youtube.com/watch?v=mj_igZsVxNQ

En tiiä mite tuon saa linkittymään mutta leikkaa-liimaa-kopio-tyylillä saatte sen näkymää :D No, enivei, tuossa on se Ei vielä, ei vielä..NYT!-kohta. Se kuvaa oikeinkin mallikkaasti sitä tapaa, jolla eteenkääntyilijä toimii. Tie on tyhjä ja taustalla soi se autiomaata kuvaava villinlännen musa. (Jos siula on hyvä mielikuvitus, voit ajatella vielä sen tuulessa kieppuvan kuivan oksakasan tähän.) Ajat eteenpäin. Siu eessä eikä takana o liikennettä, PAITSI sieltä yhestä risteyksestä siu eteen kääntyvä auto. Siihen se on tultava putputtamaan, vaikka ois ollu mahdollisuus odottaa että ehin eka alta pois. No ei siinä, kestän sen kyllä, että joku kääntyy etee. Mie kestän jopa sen, että joudun löysäämään kaasua, että se eteenkääntyilijä ei saa perseeseensä pösön leijonakuosia miu siittiön etupuskurista. Sitä mie en kuitenkaa oikee kestä, että joudun JARRUTTAMAA tän urpon takia. Ja siinäkohtaa miula menee yöunet, kun se putputtaja ei saa sitä mopediaan noi niinku millään kiihtymään siihen sallittuun nopeuteen, vaan jää siihen eteen haaveilemaan niistä tarjouskahveista. Näille hahmoille antaisin vinkiksi, käyttäkää julkisia, vaikka tähän tyyliin:

5. Kännykänräplääjä

Tiedän, että feispuukki, hästäggi, insta, blogi, bugi, juutuubi, periskooppi ja älämölömoodi vaatii kaikki tässähetinytjust-päivitystä mutta voisko sitä asiaa MITENKÄÄN hoitaa niin, että pysäyttäis sen auton tienlaitaan siksaikaa? Tai tietystihän se ois ärsyttävää, kun kokoajan pitäis pysähdellä mutta oisko se nyt kuitenki loppupeleissä nii kauheeta vaikka vaan keskittyä siihen ajamiseen? Enskerralla soitan poliisille (no en oikeesti, ei miula o nii paljo munaa mut fantasioin moisesta) ja ilmotan, että täälä ajaa joku kännikala, kun auto seilaa puolelta toiselle. Ei pysytä oikeessa nopeudessa, ei pysytä omalla kaistalla, ei huomata hirviä eikä hirviöitä mutta hei, saatiinpa blogiin upea päivitys uusista kynsistä! Jeij! Mitä siitä, että tää kaikki tapahtu muiden kuskien henkisen hyvinvoinnin kustannuksella. Vielä illallaki kädet tärisee ku miettii kui lähellä se oli, ettei se beibe kurvannu kylkeen. Beibe ei tätä enää mieti, koska ei huomannut koko tilannetta. Hän kylpee tykkäysten valossa, jotka johtuvat uusista kynsistä. AH!

Tässä vielä lisävinkkejä, jos tuntuu, ettei autoilu onnistu, koska se ajokortti on oikeesti löytyny purkkapaketin kylkiäisinä tulleen karkkiaskin pohjalta, eikä siinä ollu liikennesääntöjä mukana.. Eli:

Apostolikyyti. Tuo jo Raamatun ajoista tunnettu kulkemismuoto, jota voi soveltaa monilta osin niin matkareitin, varustuksen kuin matkaseurankin osalta. Vain mielikuvitus on rajana. Itselläni tässä esimerkkikuvassa jo edesmennyt koirakaveri, jota tuttavallisesti Chewbaccaksi kutsuimme järkälemäisen karvoituksensa innostamana. Itselläni jouluiseen Espanjan ilmastoon soveltuva tuulitakki (Prismat n.29euroa) ja siskolta perityt housut, jotka ovat olleet monessa mukana. Takin alla olevaa vaatetusta en muista mutta koska oltiin jossain ihan perhanan korkeella, pilvissä(kirjaimellisesti)niin kylmähän sielä oli ku hitto ja vaatetus oli riittämätön. (Kuten miula yleensäki..)

Jalkineet on kanssa jostai marketista ja ne jäi tuolle reissulle räjähtäneisyytensä ansiosta. Kassi on luonnollisesti Benettonin merkkilaukku, koska en käytä muita kuin merkkikasseja. (hahaha! Mutta Benetton ei ollu vitsi. Äiti toi sen jostai reissusta mutta Benettonia tärkeempi ominaisuus on sen kyljessä oleva pääkallokuva ;) Kyrvähtäny ilme johtunee valokuvaajan osaamattomuudesta, ei reissun, matkaseuran tai maisemien ankeudesta.

Turistibussi. Eikö apostolikyyti kuljeta? Vaivaako nivelreuma, niveltulehdus, nivelrikko, nivelkipu tai ihan vaan laiskottaako? Etkö ole löytänyt apua Voltareenista tai vitaeprosta? Ja se oli siis niin, ettei se autoilukaan nyt ihan onnistu omin voimin? Ei hätää, sillä turistibussi palvelee! Tämä nimenomainen kuva on sateisesta Glasgowsta Skotlannista mutta muutamassa Euroopan maassa kierreltyäni voin todeta, että näitä löytyy kyllä ihan joka paikasta! Bussin henkilökunta eroaa normaalista bussilinjan ajurista positiivisen ja iloisen asenteensa ansiosta. He vastaavat kysymyksiisi ja hymyilevät sinulle poistuessasi kulkuvälineestä. Kukaan ei ole varma mitä he aamupuuronsa joukkoon laittavat eikä kukaan oikeastaan edes tahdo tietää vastausta.

Turistibussissa aika menee kuin siivillä. Voit kuunnella kivojen pikku kuulokkeiden kautta selkokielistä selostusta matkan aikana, eikä sinun tarvitse välittää muusta liikenteestä, koska iloinen kuski tekee sen puolestasi. Instan päivittäminenkin käy turvallisesti! Parasta on, että voit pitää kivat pikku kuulokkeet muistona riemukkaasta matkasta ja päivittää tämän vastaavanlaisen kuvan sosiaalisen median kaikkiin tileihin. <3

Smurffina töihin

Se o hieno tunne, kun teet asian x vaikka just samaan aikaan voit olla varma, ettei se o hyvä idea..

Kaikki lähti siitä, kun miu hiusväri, siis sellanen kevytväri, jota käytin ylläpitämää miu sinisenmustaa tukkaa, loppu. Se nimittäin sai tän värin kestämää yllättävän kaua yllättävän hyvänä, joten aattelin, että jatkan samalla linjalla. Tätä nimenomaista väriä en nyt kuitenkaa jaksanu lähtee metsästämään vaan ostin ihan ronskisti Sitymarketista sellasen mustan tuubin, jossa on sen eukon kuva, jonka tukka on tiukasti pystyssä. Niitä on kaikissa sateenkaaren väreissä, paitsi tietysti mustana. (Tornion citymarketissa ei ainakaa ollu..) No aattelin sitte näppäränä tyttönä (ja koska se hiton väri oli saatava just sillä siunaaman sekunnilla, just siitä kaupasta)että kun tää väri nyt taittuu kuitenki siniseen, ni ostan sinistä mönjää. Hihi..

Noh, ei siinä mitää. Tähä asti oon siis aina laittanu sitä vähä hoitoaineen joukkoon ja hyvä on tullu. En (tietenkää)käytä mitää kumihanskoja. Tähän on pariki syytä: En ikinä muista tuua niitä töistä tai jos oonki muistanu, oon käyttäny ne kaikki. Sitäpaitsi niitten kanssa on vaikee toimia, pitäs tulla suihkuverhon takaa eriksee pois noukkimaan ne vessan hyllystä ja sit se suihkuverho näkee tilaisuutensa tulleen ja tarraa kii miu paljaaseen ihoon ja se tuntuu ällöltä. Lisäks siinä välissä tulee kylmä. Nii ja sit jos ne hanskat jättäis sinne suihkukoppii valmiiks, ni ne ois aina iha märät ja parissa päivässä niissä ois varmana sellanen kuumankosteenviileenvihree kasvusto, että varmana imeytyis joku kuppa sormeen, kun laittais ne käteen. Eli, kuten arvata saattaa, laitoin sitä väriä paljain käsin.

Mie kyllä katoin, että aika tiukan väristä kamaa mut nii se edellinenki oli.. Laamin sen miu päähän ja samalla hetkellä tajusin, että se tarttuu miu kuiviin käsiin yhtä nopeesti ja tehokkaasti ku influenssa syöpäpotilaaseen. Neljällä eri saippualla, yhellä kuorinta-aineella, kynsiharjalla ja suihkusienellä pesujen ja hankauksien jälkee miu sormet oli enää haaleesti sinisen smurffin väriset. Sellasen ysikympin pesussa haalistuneen smurffin. Tosin kynnet on tietysti edelleen iha siniset :D Eikä sillä, ettäkö tää ois päättyny siihe, vaan kun tulin suihkusta ja laamin pahimmat höyryt peilistä, havaitsin, että tietysti miu hiusraja ja siitä alaspäin puoleenväliin otsaa näyttää siltä, kun siihen ois räjähtäny yks sellanen ylikylpsä pappasmurffi.. Ja ei, se väri ei juurikaan näkyny miu tukassa mutta otsarajan lisäks korvassa ja päänahassa. Ja tää tietysti aamukiireessä, töihin pitäs lähtee. Onneks huivit on keksitty :D

Tästä tulee mieleen hassunhauska sattumus vuosien takaa.. Miula oli siis ystävä. Tai on se kai vieläki, ei meiän kaveruus nyt tähä tarinaan ainakaa kaatunut :D Mentii yhessä ostaa sille hiusväriä. Mie sitte vanhana hennavärjääjänä olin asiantuntia, kun etittiin tällästä ei-keinotekosta, mahollisimman luonnollista väriä. Ystäväni halus kuitenki tumman tukan, ei hennanpunaista, joten päädyttiin ottamaan sitte "musta" väri. Kuten arvataan, luonnonväreillä ei saa oikeesti mustaa mutta josko sinnepäin.. (haha!)

Kaveri osti värin ja kaikki hyvin. Kotona sitten alettiin lukea ohjeita ja sielä sanottiin, että tää väri käy jo olemassaan mustille tai tumman ruskeille hiuksille. Tästä hieman hämmentyneenä kaveri tulee ihmettelemään asiaa miule. Mie siinä asiantuntijana tuhahdan, että joo, aina noissa pitää lukee tollasia varotuksia, kun ne on noita luonnonvärejä, eikä niistä ehkä tuu niin kovin tumma lopputulos. Että et sitte pety, ettei siu vaaleenruskeesta tukasta tuukkaan yhellä kerralla pikimustaa.

No, eipä siinä, väri päähän ja jännittämään. Naureskeltiin, että täähän näyttää ihan aika vihreeltä.. Siinäkään ei vielä hälytyskellot soi, mie vaan hihittelen hienoa väriä ja totean, että aina ne näyttää tossakohtaa vähä hassulta..

Pesu ja tadaa! Lopputuloksena upea, hyvin persoonallinen, vanhan homeen värinen tukka! Siis sinivirheän homeen värinen.. Aaahahaa! Kuka niitä ohjeita o ennenkään lukenu x)

Ei, miusta ei tuu kampaajaa. Ei tässä elämässä, eikä kai iha vielä seuraavassakaan.. Keskityn tässä vaan ihmisten pelastamiseen. Mainittakoon tässä että alotin aamuni kattelemalla, kun metsästäjät nylki auton kanssa osumaa ottanutta hirveä. Höyry vaan nous sen sisuksista, ku sen suolia kiskottii ulos siinä tienlaidassa. Hirvellä oli sellanen tyhjä, lasittunu katse. Tulin surulliseks. :( Ihmisille ei ollu onneks käyny pahemmin mutta jotenki en totu koskaan siihe, että elukoita sattuu..

Joogatunnilla

Joo, siis tässä oli tosiaa meikäläisen päivän jäniskevennyksen aika.. Mie rohkaistuin ja menin kuin meninki joogatunnille! Miula on siis sellanen salikortti, joka sisältää kaikki jumpat ja muut ryhmäliikuntahässäkät(joilla on kaikilla tosi vaikee nimi!) ja sielä on tarjolla myös joogaa. Esittelyssä luki, että sopii kaikille kehonsa hyvinvoinnista kiinnostuneille (ei siis mainintaa, että pitäs jo jotai osata..) joten päätin olla tosiurheilija ja ottaa jumppakärpästä siivistä kiinni.

No, mikä mielikuva miula on joogasta, niin muistan että se oli vielä joitain vuosia sitten tosi muodikas laji. Tuli uusia joogakouluja, niitä kursseja oli joka paikassa ja joogan lajela oli joka sormelle. (On niitä siis varmaan vieläki.) Nykyisin miu ajatus on se, että ne ketkä käy joogaamassa tai sanoo harrastavansa joogaa, on ne, ketkä on oikeesti innostuneita lajista ja osaavat sitä. Eli ne wannabe-joogaajat, hetken kasvisruokavaliota noudattavat hipsterit on historiaa. Rastat on leikattu, Kallion yksiö vaihtunu sivukylän omakotitaloon, Jopo-pyörä farmariVolvoon ja HK:n sininenki maistuu taas. Heille jooga ei ole enää statussymboli, vaan pala historiaa. Ne, ketkä jatkaa tätä harrastustaan vielä tällee 2010-luvulla, on niitä "aitoja" harrastajia. Niitä, jotka ei saa kramppia jalkapohjaan, vaikka raapis oikeen jalan isovarpaalla vasenta jalkapohjaa. (Tiiättekö, ku joutuu kipristää sitä varvasta ja koko jalkaa->kramppi) Ja nää tosijoogit pystyy myöski laittamaan jalat lootusasentoon, ne pääsee vaivatta kyykkyyn ilman, että jalkapohjat irtoo lattiasta ja niillä pysyy selkä suorana, jos ne istuu ilman tukea lattialla.

Eli miula ei varsinaisesti ollu ajatusta kuitenkaa sellasesta partasuisesta n.110-vuotiaasta papparaisesta, joka istuu kepin nokassa ja meditoi mutta aika lähelle.. Oon käyny varmaa kaikilla mahollisilla muilla ryhmäliikuntatunneilla. Tanssia, pumppia, jumppia, pyöräilyä.. Body pumpissa joutuu tekee töitä, ni sitä yleensä vähä välttelen :D Mut muute. Käyn siis myös kaikenmaailman tanssitunneilla välittämättä siitä, että en o ehkä se parkettien terävin partaveitsi mutta sielä on sentäs niitä mummeleita, jotka pysyy aina vähä vähemmän mukana ku mie. Nostaa itsetuntoa. Nyt päätin kuitenki rohkaistua ja lähtee joogailemaan. Miula on siis ainaki kaks kaveria, jotka harrastaa sitä. Ne on siis niitä tosiharrastajia. Ne on kumpiki joskus koittanu opettaa miule vähä lajin saloja ja molemmilla se jäi siihe yhteen kertaan. Kummallista. Ei, mie en oikeesti pääse kyykkyyn, enkä saa jalkoja lootusasentoon. Edes toista :D

Otin oman jumppamaton mukaan. Kuten kaikessa nykypäivän liikunnassa kyse on aina varusteista. Se on sellanen ensimmäinen askel. Ei o nii väliä osaatko lajia (tässä tapauksessa taivutko mihinkään suuntaan)mutta jos on oma jumppamatto mukana, se tuo jo sellasta pientä tosiurheilijaa tähän toimintoon. (Tässä kohtaa piti muuten olla kuva jonka nimi on "Jenni lähdössä joogatunnille" mutta näytän valitettavasti nii pälliltä niissä jumppatrikoissa ja se matto kourassa, että joudutte nyt vaa kuvittelemaa sen kuvan.) No kasvavan kauhun vallassa astelen saliin ja mitä näen, sielä on naisia (suurimmalla osalla oma matto!) jotka näyttää kaikki siltä, että niillä ei tuu olemaan minkäänlaista vaikeutta saaha jalkaa niskan taakse! Jaiks. Seuraavaks tajuun, että osalla on villasukat, joillakin joku lämmin viltti, toisilla omia tyynyjä.. Tietty, perhana, joogaan kuuluu kai myös jonkinlainen rentoutusharjoittelu! Onneks tajusin sentäs olla laittamatta kenkiä jalkaa, se ois ollu iha viimene virhe.

Asetun tietysti takariviin, niin kauas ku mahollista. Vieressä hurisee joku tuuletin, puhaltaa vieläpä kylmää ilmaa suoraan kohti mutta se on pieni hinta siitä, ettei tartte mennä kaikkien eteen iha ohjaajan nenän alle. K tuli myös joogaan. Se on nii äijä, että se voi tehä sellasta. No, oli sielä yks toinenki mies. Se oli sen vaimon(?) kanssa vierekkäi. Ne oli tullu ajoissa ja saanu sellasen hyvän reunapaikan, ei edestä mutta kuitenki sillee, että siitä näkee hyvin. K halus mennä sinne kaikkien keskelle. Myö ei oltu sillee pariskuntana vierekkäin. Ehkä iha hyvä.

No, hei, onneks miule oltii kerrottu joskus (toinen miu joogaavista ystävistä, kiitos K!)että sielä tunnilla voi käyttää sellasia pikku vaahtomuovipökäleitä persauksen alla, jos ei iha pysty olee jalkojen varassa jossai istuntatehtävässä. Kävin hakee itelleni sellasen, iha varuiks. Kerroin myös K:lle (eri K, ku miu ystävä) mitä varte miula se pökäle oli. Se koki, ettei tartte moista. No, se onki mies.

Sit se opettaja käppäili sisään. Se näytti ihan normaalilta ihmiseltä! Jes, ehkä tästä selvittäis. Siinä sitä sitte aloteltii, hengiteltii, unohdettii päivän murheet selällään maaten. Sit heiluteltii päätä ja pyöristeltii selkää. Ha, helppoa ku heinän teko! Vaikeinta oli saaha ne liikkeet menemää hengityksen tahtiin. Tiiättekö, ku se ohjaaja sanoo: "Sisäänhengityksellä nosta käsi.." *Nostaa käden* Mitäs nyt? *Pidättää edelleen hengitystä* *Alkaa sinertää* "..jaaa uloshengityksellä laske käsi." Huh! Miule jäi vähä epäselväks, et saako siinä välillä hengittää salaa, vai pitääkö se kaikki mennä oikeeseen tahtiin ilman välihengenvetoja?

Sit kävin sen tunnin jälkee vielä kysyys, et onks ne kaikki siinä lukkarissa olevat joogat sellasia, että käyvät tälläselle vähä vähemmän harrastaneelle, joka ei just oikeen taivu mihinkään suuntaan? "Joo, ne on suunniteltu just sellasille rautakangille, jotka pumppaa ittensä salilla ihan jumiin, eivätkä ikinä venyttele." Poistuin vähin äänin. Mie ku luulin osaavani jotai mutta tosiasia oli, että se joogatunti oliki suunniteltu just miu tyylisiä "rautakankia" varten :D Mut hauskaa ja rentoa se oli ja teki kyllä hyvää rangalle! Menen toisteki.

Tässä vielä päivän fiilis "Minä tein sen!" :

Matkalla

Jau! Ootte möttöset varmaa kaivannu miu älynystyröitä hierovia päivityksiä ja "postauksia" ja olen pahoillani, että en o kahteen viikkoon tai jotai ollu linjoilla. Tää johtuu siitä, että olin syyslomalla, eikä miula o ollu nettiä. Tai oli meillä paskiainen mukana, mutta siinä o vaa joku prepaid-mobiilidata ja se on vaa hätätapauksia varte. Ja sit mitä nyt superhitaita wifi-verkkoja käytin muutamassa hotellissa mut se on raskasta ensinnäki just sen hitauden takia ja paskiainen on raskas käyttää. (Se on miu Samsung-kosketusnäyttö-tabletti. Ostin sen toissajouluna, koska ajattelin virheellisesti, että kyllähän minä nyt yhden kosketusnäyttölaitteen taltutan tahtooni. Niino, kyllä mie sen kaa vuoden verran taistelinki, et en heti luovuttanu :D Nyt se kerää pölyä nurkassa..)

No ei miu netittömyydestä pitäny varsinaisesti kertoa, vaan päätin jo reissun alussa, että nyt teen AIDON ja OIKEEN matkapäivityksen tänne. Sellasen, missä on paljonpaljon kuvia. (Viimesen kuvan tätä tarkotusta varte otin tänää tien varrelta. Siinä on poron perse. Tai kaks oikeestaa. Se on otettu auton ikkunasta ja jollai ihme asetuksella, ni siks se ei o kovin tarkka..)

Noni, no kaikki alko kohta kaks viikkoa sitte torstaina, ku pakattii pari taulua, pari matkalaukkua, pari synttärilahjaa ja muuta pientä sälää miu siittiöön. Oltii just lähössä, ku K bongas, että yks taulu oli vielä auton katolla. Opetus: Älä IKINÄ laita mitää auton katolle siks aikaa, ku puuhaat jotai muuta. Se jää sinne. No, tässä nyt eka kuva. Tää tuli miu terapeutin huussin seinään. Tää ei näköjää o kyllä se iha lopulline versio, koska tuolta vasemmalta puuttuu yksi pieni ankkuri. Se on vähä niinku sen iskän kunniaks, ku terapeutti asuu sen edesmenneen isukin kämpässä ja isukki kävi paljon Saimaalla veneilees. Tän lisäks oli yks äitin synttärilahjataulu(jonka maalasin n.minuutissa :D) ja ne siskon pygmien maalaukset.

Katottii, että ollaa yötä Kuopiossa. Tosiaa, pitiks miu kertoo eka mihi oltii menossa? No Helsinkii, sieltä retkelle Britteihi ja sieltä Lepraan.. No, lähettii kuitenki siis ajelee kohti Hesaa, yöks Kuopioon. Katoin sieltä kivan mestan, Kylpylähotelli Kunnon paikka. K kyllä kysy ku oltii lähössä, että onko miula nyt käsitys missä se paikka on. Mie siinä sitte itsevarmana, että "Ei harmaankirjavaa ajatusta, aattelin vaa että laitan sen osotteen navigaattoriin ja se vie meiät perille." Ha, VIRHE!

Ajeltii Kuopioon ja navi käski kääntyä sinne ja tänne. Tuli maaseutua. Ei soinu mitkää hälytyskellot, ku eiks tollaset kylpylähotellit o aina vähä maaseudun rauhassa? Tuli traktori vastaa.. Tuli toinen. Lehmä tuijotti meitä ihmetellen. Ei sillee pahasti mutta näkihän se jo heti, että pikkusiittiössä matkustava pariskunta oli pahasti eksyny.. "Käänny oikealle ja kohde on siinä." "ÖÖÖÖ" Kun tää näyttää nyt kyllä jonku maalaistalon pihaan? Ei kylttiä, ei uimarenkaissa hilluvia pygmejä, ei edes lähelle sen näköstä rakennusta, joka ois kylpylähotelli. Ei edes bed and breakfastia löytyis..

Tässäkohtaa käyn läpi kaikkia vaihtoehtoja: Oonko kattonu osotteen väärin, oonko kirjottanu sen väärin, onko koko hiton hotelli edes Kuopiossa? Alan soitella ihmisille. Kukaa ei vastaa puhelimeen.. Tietenkää. Saan vihdoin viimein jonku langanpäähän ja esitän asiani: Voisitko mulkasta netistä, että onhan tällänen mesta Kuopiossa? Selviää, että on. Ja osoteki on oikein. Nettisivulta ei löydy puhelinnumeroa, eikä asiaan saaha nyt oikeen muutenkaan selvyyttä.

Seuraavaks tulee itkupotkuraivari. Pakko ajaa auto tiensivuu ja kaivaa paskiainen ja käyttää hätätapausmobiilidatanettiä. Sieltä selviää, että tämä KUOPIOSSA sijaitseva hotelli sijaitseekin SIILINJÄRVELLÄ. Ajetaan lossiin. Ajetaan ABC:lle hakemaan Suomen kartta. Se on sellanen laminoitu, helposti taiteltava. Hyvä, ei jaksa enää yhtää hermoilua. Ja sitte vähä suklaata. Kunnonpaikka löytyy. K menee salille, mie meen baarii juomaa lonkeroa. Olo alkaa helpottua. 

Oisin halunnu ottaa aamulla selfien kurjen kanssa mutta joku urpo ajo autolla just siihe parkkikselle, ni en sitte kehannu. Miettikää, mie en kehdannu tehä jotai! Oonko tulossa vanhaks?

Nooo, siitä sitte Helsinkiin. Kävin moikkaamassa Sakkea ja Holgeria, siskon pygmejä. Vein niitten taulut. Holger oli illalla kuulema todennu, että se leijona vahtii hänen uniaan. Aika liikkistä :)

Superaikasin aamulla sit lentsikkakentälle. Tässä kuvassa miu perässävedettävä aikuislaukku ja miu käsilaukku. Ei aikuismalli :D Tietysti ois kuulunu ottaa kuva jossa näkyy lentoliput ja joku (ylikallis)alkoholijuoma jossai lentsikkakentän baarissa mutta tää onki miu näkemys tästä reissusta.

..ja matkaeväät. Nuo caramel-vohvelit on vaa niin hyviä!

Lento meni torkkuessa. Ehdin taas pohdiskella koneeseen noustessa sitä, mitä miu yks superviisas ystävä kerran sano huomanneensa: Finnairilla on selkeesti laitettu niitä nuoria tyttösiä pakkolomille ja sielä on ne varttuneemmat lentoemot töissä. Ne, jotka oli sielä eka. Ja myös ne, joitten haluut olevan töissä matkustamossa, jos se kone oikeesti tekee pakkolaskun ja jonku täytyy ohjata se panikoitunu kanalauma ulos varauloskäynnistä ja alas jotai liukumäkeä pitkin lautalle. Ne tyttöset ottais selfieitä ja ois huolissaan ripsistään, nää varttuneemmat lentoemot evakuois koko koneen lentäjiä myöten, täyttäis kumiveneen, ottais vielä matkustajille huopia ja giniä uppoavasta koneesta evääks ja kaiken tän ne tekis hymy huulilla hiuskarvankaan karkaamatta nutturasta. Tuli turvallinen olo, Finnair <3 Oispa aina varaa lentää sillä!

Noo, sit tultii Manhcesteriin. Käytii kahvilla enneks mei juna lähti kohti Edinburgia. Junassa torkuin. Oon nykysi jo aika mestari torkkumaan erinäisissä kulkuvälineissä. Paitsi henkilöautossa. Kerran nukuin, heräsin ojasta. (En ollu ite ratissa sentäs :D)senjälkee ei o kauheesti nukuttanu.. Mut junat, bussit, lentsikat,laivat.. kaikki muu käy. Noni, no siis, tultii perille ja hotelli löyty helposti. Sen portailla vartioi tällänen kaunotar:

Ei muuta ku kamat huoneeseen ja kohti keskustaa ja LINNAA! Sitävartenhan tänne tultiin. Se oli aika hieno näky tuola kukkulalla. Mietiskelin, että eipä o sen rakentajia paljon korkeanpaikan kammo vaivannu, ku se on osittain iha hirveen jyrkänteen reunalla. Mutta toisaalta, eipä niiltä rakentajilta varmaan paljon kyselty?

Noni, noh, lauantai-iltapäivä, päästii linnalle 5 yli 5 vaan kuullaksemme, että Linna oli suljettu siltä päivältä. DEEM! No, huomenna uusiks. Lähettii pettyneinä maleksimaa pois linnan kummituksen ulottuvilta mutta onneks heti ekoilla metreillä eteen sattu mesta nimeltä "Camera obscura." Se oli käytännössä niinku "Väärinpäintalo" Lintsillä. Tässä vähä näytteitä sieltä..

Perspektiivit kohillaan?

Hihi, peilitaloissa riittää AINA hauskaa!

Ruoka on katettu!

Lapsen kahdet kasvot? Tunnistan tuon jälkimmäisen ilmeen jostain.. Nii, se taitaa olla miu siskon nälkäkiukkuilme! :D

Tän kuvan moni tunnistaneekin tyyliin jostai psykankirjasta tms? Onko siinä pääkallo, vai pianoa soittava nainen?

Tässä pakollinen pääkallo pakollisen hautausmaavierailun tuloksena.. Miu haudalle tollanen sit kanssa, kiitos!

Sit käytii tietysti ruokailemassa.. Toivottavasti tästä kuvasta välittyy nyt se pakollinen viini ja aperitiivit-vaikutelma ja ennenkaikkea tuo upee näköala!

Jeij, päästii Edinburgin linnalle. Tosin ei ilman, että oltais kävelty sitä vartioivan hahmon ohi.. En muista tän nimee, hups. Mutta kovin oli vakavissaan siinä portilla!

Tää oli tosi liikuttavaa! Sotilaiden koirien hautausmaa!

Kaikkinensa tuo "linna" oli miusta enemmänki linnaKE. Missä se linnalinna oli? Missä kummitus? Missä kapeat salakäytävät? Linnanneitojen kamarit? Ei sillä, käymisen arvonen paikka, tottakai, jos Edinburgissa liikuskelee. Käytii myö vielä museossaki mutta mie olin jo nii kulttuuriähkyssä ja alkoholin tarpeessa, että en jaksanu kovasti innostuu aiheesta nii paljo, ku ois voinu. Oon nähny muumion, vanhoja haarniskoja ja kaksipäisen koiran sekä jättimäisiä dinosauruksen jämiä Lontoon, Wienin,Vilnan ja Riian museoissa, ni oon jo nähny kaiken mielenkiintosen :D (noot!)

Käytii myö kattomassa stand up´a su-iltana. Vaikka sitä aika hyvi enkkua tajuaa, ni ei siihe tarvita kun se yks sana, joka menee ohi ja koko vitsi menee ohi ja sit sitä vaa nauraa hermostuneena muitten mukana, vaikka ei yhtää tajua mille kaikki nauraa. Hassua.

No, junaan ja..

Sitteh, Glasgow, seuraava etappi. Sato vettä. Päätettii mennä ekaan lounaspaikkaan, joka eteen osuis ja se oli sattumoisin sushimesta. K onnistu tilaamaa itelleen annoksen, jossa oli pelkkää kalaa. Ei siis yhtää riisisushipalasta. Siinä oli hiilarit nolla ja proteiinit kohillaan :D

Kaikki muu, mitä mie tahon Glasgowsta sanoa, tiivistyy tähän kuvaan. Jokainen voi pienellä mielikuvituksella nähä sen punasen, kakskerroksisen turistibussin, jota ajaa yli-innokas kuski. Päästii yläkerran etupenkkii. :D

Noniino, senverran pakko mainita, että mei hotelli(huone) oli tosi hieno!

Glasgowsta suunnattii sitte takas Manchesteriin, kentälle, Helsinkiin.. Josta mie otin siittiön alle ja suuntasin Lepraa. Sain ihanasti suoritettua irl-terapiaa, kävin moikkaa kummilasta, jolle vein etukäteissynttärilahjan ja yhen hahmon kanssa suoritettii autoasioita. Se vei omansa katsastuksee ja sit mentii yhessä "Iha vaa vilkasee" autoeekoohon, millasia Pösöjä sielä on ja kuinkas kävikään, mie ostin vahingossa auton :D Hups! Soitin aiheesta mummille (ku kukaa muu ei taas vastannu puhelimee) ja kun siinä vähä purin huonoa omaatuntoa, et mite mie nyt tuollee, ku siittiö kuitenki kulkee, ni se totes, että "Johonki se raha menee kuitenki." Miu Mummi on niin viisas <3 

Nooo, sitte illalla otin ja leikkasin iskän pihalta nurmikon. Jäin omenamössöön (puutarhassa on siis monta omenapuuta=paljon omenoita, joita kukaa ei o jaksanu syyä/kerätä, vaan ne mätänee sielä nurmen seassa..)kiinni joku 74 kertaa. :D Se oli taas sitä, kun koko ajan pakko vaan ajaa siihe yhteen ja samaan mössökohtaan. Minuutin päästä et taas muista sitä, näet vaan sen pienen ruohotupsun sielä, että mites tuonne tuommonen on jääny ja ajat sitä kohti ja.. Se tupsu näyttää sielä keskaria, niin lähellä, että terä MELKEIN osuu siihen, ei ihan ja sit hinkkaat koneen kanssa siinä samassa omenamössössä ja tajuat (taas kerran) miks se ruohotupsu on sielä :D Lopulta ajoin sen toisesta suunnasta. Loppu se keskarin näyttely siltäki ruohotupsulta, nih.

Tällästä reissua miula. Aini, piti mainita vielä, että K tuli Lepraa, josta lähettii sitte Kouvolaa kattoo bändiä nimeltä "Lasten hautausmaa." Hyvää musaa, suosittelen. Ja niin paljo ku miula on antipatioita Kuvolaa kohtaan, ni täytyy sanoa, että Neville, Kuvolan paras ravintola ei pettäny tälläkään kertaa ja Sokos Hotelli Vaakunan aamupala oli huippuhyvä. (Ei, en saa rahaa mainoksista. En o vielä nii pro-bloggaaja x) Sieltä taasen Kuopioon yöks, nyt Best Westerniin, joka oli aika kasari mesta, aamupala oli aika ankee ja sielä hengaili lauma jotai tarjoilijaopiskelijoita, joita yks stressaantunu aamupalavastaavatäti koitti paimentaa. Huh ja mieku oon luullu että miula on joskus ollu veteliä opiskelijoita! 

Siittiö toi meiät takas Tornioon :) Miula saattaa tulla sitä jopa vähä ikävä, kun saan sen uuen auton. (Vaikka se onki ruman värine. Siittiö siis. Miu uus mopo on harmaa, ei kuitenkaa sellanen pappaharmaa, vaan graniitin värine. Ha Ha!)

Enskerralla kirjotan teille "fiksaatioista." ;)

Aloin just tarkistaa tätä ja huomasin, että lupasin kuvan poron perseestä No tässä:

"Mun minkkiturkkia et sit tuu spreijaamaan!"

Kävin viikko sitte ottamassa tatuoinnin. Se ei varsinaisesti liity miu tänpäivän aiheeseen muuten, kun siinä n.5 ja puoltuntia makoillessani kuuntelin kahen vegaanin jutustelua. (Välihuomio, oli muuten tuskasta, älkää hitossa kukaa ikinä ottako tatskaa reiteen! Sattuu vaan noin niinku aika paljon! Harhakuvitelmaa, että tuo reisisivuläski ois jotenki kivuton paikka.. Mutta hei, hienohan siitä tuli! Tässä kuvassa toki taas vähä valo-ongelmaa ja tuoreeltaan se on vielä vähä rupinen. Sen nimi on Ludvig :D Tuo hämähäkki tuossa on sitte kai Signe. Se on miu tyypillinen hämisnimi.)

No niistä vegaaneista miu piti siis kertoo. Tai ei välttämättä pääasiallisesti ees niistä vaan yleisesti tuontantoeläimistä ja kasvissyönnistä ja muusta.. No veganius tuntuu olevan nyt jotenki kuuma puheenaihe. Tää homma menee ainaki miu silmissä jotenki näi: Hahmo x on vegaani, tiukka sellainen, ei käytä nahkaa, villaa tai muita eläinperäisiä tuotteita, ei pidä lemmikkieläimiä eikä tietenkään syö mitään eläinperäistä. No, Hahmo x kutsutaan päivällisille, johon tulee iso porukka syömään ja juomaan. Emännälle kerrotaan, että Hahmo x ei sitten syö lihaa tai eläinkunnan tuotteita mutta hän on tietoinen omasta ruokavammastaan ja lupaa tuoda omat eväät mukanaa. Häntä ei tarvitsisi huomioida erikseen millään tavalla. Illan emäntä säälii ruokavammaista vegaania kuitenkin sen verran, että päättää tehdä tälle vihersalaatin. Laittaa kivasti sen fetajuuston eri kuppiin, josta jokainen saa sitten lisätä itselleen juustoa. Ja onhan siinä sitten perunoita ja leipääkin tarjolla ja eihän noissa kasviksissakaan ole mitään eläinperäistä, porkkanaa ja lanttua ja vähän yrttimausteita. 

Ilta saapuu ja Hahmo x tulee myös paikalle. Hänelle kerrotaan suureen ääneen, että "Täälä on sitten sinulle tätä salaattia ja perunoita!" Että on huomioitu ruokavammaiset, kuulivathan kaikki. Hahmo x kiittää kauniisti emäntää huomaavaisuudesta. Otetaan alkumalja. Joku vitsailee jo Hahmolle, että voiko tämä nyt skumppaakaan ottaa, kun onhan sitä varten jouduttu rypäleitä kasvattamaan, onhan niilläkin tunteet! Hahmo x naurahtaa kohteliaasti. Siirrytään ruokapöytään. Joku ottaa lihapalan suurieleisesti ja vilkuilee samalla Hahmon suuntaan, näkihän tämä varmasti. Sielä se kaivelee omia kuppejaan, niistä jotain vihreää mönjää lautaselleen vihersalaatin viereen. "On se kuulkaa tämä kunnon lihapaisti se, mikä miehen tiellä pitää!" Ha, ensimmäinen kommentti, oli pakko sanoa ääneen, koska tuo vegerääpäle ei tarttunut syöttiin. Eikä tartu vieläkään. Illan edetessä lihakommentteja satelee ja joku kertoo kuinka vaikeaa oli järjestää työpaikan tyhy-päivä, kun sielä oli yksi kasvissyöjä joukossa. Jouduttiin tilaamaan sille erikseen kasvispitsa! Toiset nyökyttelevät. On tullut aika, kun ensimmäiset vieraat poistuvat jo paikalta. Hahmo x alkaa myös pakkailla kippojaan. Hän kiittää illasta ja poistuu pimenevään yöhön. Siitä alkaa emännän puhina, kuinka vaikeaa on tuollaiselle yrittää keksiä ruokia! Ei kelpaa, vaikka on kuinka laitettu sapuskaa pöytään. Olisihan tuo voinut edes maistaa! Ihme niskoittelua. On niin vaikeaa olla hyvä emäntä, kun joukossa on yksi joka vammailee tuolla tavalla ja sitten joutuu sille keksimään erikseen syötäviä. Olisi ilman, jos ei kelpaa. Nih. Viinin humalluttamat vieraat ovat samaa mieltä. Ihmeellistä hapatusta tuollainen. Tekevät itsestään ja syömisistään kauhean numeron! "MINÄ en sitten syö tätä enkä tätä!" Oliko sielä tonkan pohjalla sitä viiniä vielä? (Huomioitavaa, että Hahmo x ei koko illan aikana kiihkoillut omasta ruokavammastaan millään tavalla, eikä yrittänyt käännyttää A-luokan lihansyöjiä..) Kenellähän se ongelma loppujen lopuksi olikaan..? ;)

Kävin työterveyshoitajalla jossai työhöntulotarkastuksessa. Miuta peloteltiin, että se hoitsu on sellanen vanha harakka, joka tekee kaikki alkoholinkäyttötestit ja kyttää elintavat yms. Ja että se tarkastus kestää ainaki kaks tuntia. Miu onneks se emäntä oliki jääny just eläkkeelle ja sen tilalle oli tullu sellanen hyvinki järissään oleva about miun ikänen naispuoleinen hoitajatar. Jes, tästä selvittäis. Olin täyttäny ne lippuset ja lappuset etukäteen ja niitä lueskellessa huomio kiinnittyi..tadaa, "Ai sie oot kasvissyöjä?" "Joo". "Mistä sie saat proteiinia?" (Aaaaargh!) "No, koska en ole vegaani, niin maitotuotteista, rahkasta, juustosta, pähkinöistä, pavuista, täysjyväviljasta, soijarouheesta, linsseistä.."

Älkää nyt ymmärtäkö väärin, se on toki tavallaan ihan asiallinen kysymys, eikä se esittäny sitä mitenkää pahassa hengessä mutta oikeesti, kysyykö se joltai perus-Reiskalta, joka elää Saarioisten lihapullilla ja mummonmuusilla, että "Mistä sie saat kuituja ja vitamiinejä?" Ei kysy, ei! Tuo proteiinihypetys on saatu markkinoitua ihmisille iha hulluihin sfääreihin. Normaali (no, nii normaali ku mieki nyt voin olla..)ihminen ei tartte mitää megamääriä proteiinia. Ja kyllä, sitä saa muualtaki ku kidutetusta kanasta! Tsiisus sentäs! :D Muistan ku ala-ja yläasteella puhuttii kasvissyönnistä ja sillo kerrottii, että kasvissyöjien pitää HIRVEEN tarkkaan varmistaa, että saavat kaikki tarvittavat ainekset elimistöönsä, jos eivät kerran syö lihaa. Ihan ku se liha ois joku kaiken autuaaksi tekevä ihmeaine.. Kukaan ei kyseenalaista sitä, että esim ystävämme broileri, siis ei mikään kana vaan broileri: 

Broileri on nopeakasvuiseksi ja raskasrakenteiseksi lihantuottajaksi jalostettu kana. Broileri ei siis ole oma lintulajinsa, vaan kanarotujen risteytyksellä aikaansaatu hybridi. Suomen kaikki broilerit ovat Ross-yhtiön kehittämiä hybridejä, jotka tuodaan Suomeen Skotlannista. Yleisimmin käytetään Ross 508-hybridiä. 

Suuresta koostaan huolimatta broilerit ovat teurastettaessa vain kuukauden ikäisiä linnunpoikasia. Nykyisin brolerit saavuttavat 5-6 viikon iässä noin 1,8kg teuraspainon, kun vielä 1990-luvulla saman ikäisten lintujen teuraspaino oli 1,2kg.

Broilerit kasvatetaan suurissa, ikkunattomissa halleissa, joissa on kerrallaan yleensä kymmeniä tuhansia lintuja. Broilereiden hyvinvointiongelmat liittyvät suureksi osaksi niiden nopeaksi jalostettuun lihasten kasvuun, jota tukevat myös tehokas ruokinta ja valaistuksen säätely. Lihasmassan lisääntyessä sydän, keuhkot ja erityisesti jalkojen luut eivät ehdi kehittyä tarpeeksi nopeasti. Jalkavikojen ja -kipujen takia broilereiden luontainen käyttäytymien vähenee, minkä seurauksena ne liikkuvat, sukivat, kylpevät ja kuopsuttelevat vähemmän. Kipujen pahetessa ne kyyhöttävät maassa ja liikkuvat vain pakotettuna.

Rintapalat ovat kysytyintä lihaa broilereissa, joten niille on jalostettu mahdollisimman isot rintalihakset. Tämän seurauksena vartalon painopiste on siirtynyt eteenpäin ja linnun kinneriveliin kohdistuva rasitus on voimakkaampip. Tämä myötävaikuttaa jalkavaurioiden esiintymiseen..

Animalia

Entäs sitten varsinkin ulkomailta roudattu punainen liha, joka on selkeästi halvempaa kuin kotomaassa tuotettu? Lihan kulutus on moninkertaistunu viimesten vuosikymmenien aikana elintason noustessa ja siihen tahtiin on lihatuotannon tietysti vastattava. Enemmän kulutusta, hinnan on oltava koko ajan halvempi.. mihin tää johtaa? Tietysti tuotantoeläinten elinolosuhteiden huononemiseen. Mihin se johtaa? Siihen, että tuotantoeläimet on koko ajan sairaampia. Mihin se johtaa? Ne pitää lääkitä, antibiooteilla. Ja vaikka Suomessa tää lääkintä onki hyvin valvottua ja suorastaan vielä vähäistä esim keski-Eurooppaan verrattuna, niin lihankulutuksen koko ajan lisääntyessä myös eläinten sairaudet ja sitä kautta lääkintä lisääntyy. Se taas johtaa siihen, että kohta täällä ei mitkään antibiootit enää tehoa mihinkään vaivaan. No, ehkä se tirisevä grillimakkara on sen arvosta? 

Punaisen lihan liikakulutuksella on todistettavasti myös vaikutusta suolistosyöpien yleistymiseen..

Tässä ei nyt missään nimessä ollu ajatuksena alkaa arvostella kenenkään lihansyöntiä tai elintapoja, eikä miun ole myöskään tarkotus kiihkoilla kasvissyönnin tai vegaaniuden puolesta. Haluun vaan herättää pieniä ajatuksia aiheesta, että voisko meistä jokainen tehä vaikka jonku pienen asian silloin tällöin. Yks kasvisruokapäivä joskus, jos ei kerran viikossa mutta vaikka kerran kuukaudessa. Eihän näytä pahalta: 

Ei varmaa ainakaa tuon lonkeron kanssa ;) On fakta,että tää pallo ei kestä tätä kulutusta, jota myö tässä koko ajan puuhataan. Mie en sitä tuhoa o näkemässä(varmaankaan) mutta työ ketkä haluutte lapsia ja lapsenlapsia, ni ajatelkaa edes niitten olentojen tulevaisuutta, millanen maailma niille ihmisille jää. Kukaan ei yksin pysty tätä maailmaa pelastamaan, eikä tarviikkaan. Eikä kenenkään tartte alkaa kasvissyöjäks tai himovegaaniksi mutta pienikin ajatus joskus vihreemmän elämän puolesta vois auttaa. Jos ei muuta, niin tehkää se edes Ross 508:n takia :) 

Taiteilua

Kuten jossain tekstissä mainitsin, miula on hirvee tarve koko aja taiteilla jotai. Menisin tosi mielellää esim kansalaisopiston huovutus- tai keramiikkakurssille mutta miule muodostuu sellanen ongelma, että en tiiä mihi hittoo mie ne kaikki tuotokseni työnnän. En o kuitenkaa nii taitava, että voisin viiä niitä hyvällä omatunnolla esim lahjaks kellekkää.. No, nyt oon toteuttani itteeni lastenhuoneen sisustajana ja maalasin miu siskon pygmeille taulut. Ne raukat ei vielä osaa sanoo vastaankaa :D

Mie en valitettavasti saanu millää kunnon valokuvia noista mutta näistä saa varmaan pienen käsityksen.. Tuo leijonan naama näyttää siltä, että joku ois laaminu sen pärstästä puolet pois mutta jostai syystä se näyttää siltä ku valo osuu siihe jotenki hassusti? Ei se luonnossa näytä tolta :D Pitää kattoo vieläkö sitä pitää vähä fiksata.. Nomutta, tässä siis miu tuotoksia:

Tää tulee esikoiselle, maalauksen nimi on "Rohkeus". Esikoinen tarttee aina vähä enemmän rohkeutta, ku perheen muut jäsenet.

Ja tän nimi on "Ensilento". Se muistuttaa, että kaikki pitkät ja lyhyetki matkat, sekä jännittävät, ehkä pelottavatki jutut vaatii aina sen, että uskaltaa ottaa sen ekan askeleen. Ja sitte pitää vaa luottaa, että omat siivet kantaa kyllä. Tää taulu on siis kuopukselle.

Lentomatkustuksen riemuja

Hiphei ja lentoon! Lensin tuossa just Oulu-Helsinki-Oulu väliä pikkusen pyrähdyksen ja mietiskelin siinä lentokentillä tätä lentomatkustusta eri näkökulmista. Sehän on melko epäekologista mutta niin kovin nopeeta, miettikää, tunnissa Oulusta Hesaan versus 8 tuntia junassa.. No, se ei ollu nyt varsinaisesti se juttu, kunhan totesin.

Mut tässä hei lentomatkustuksen riemuja kahdelta kantilta..

Lentoon:

Ajan Pösön parkkiin Oulun lentokentällä, laitan pysäköintilapun talteen ja kävelen automaatille, jossa voi tehdä lähtöselvityksen. Muutaman kirjaimen koodi vaan koneeseen ja tarkastuskortti tulostuu helposti ja nopeasti laitteen uumenista. Se tuntuu lämpimältä, kuin juuri tulostimesta tullut paperi vain voi tuntua. (Vai kuvittelenko vain?) Siitä turvatarkastukseen, jossa ystävällisen oloinen hahmo hymyilee minulle tarkistaessaan uunituoretta lentolippuani ja toivottaa hyvää matkaa.

Minulla onkin tässä vielä reilusti aikaa, joten käyn ostamassa kupillisen kahvia ja menen pöytään lukemaan mukaani ottamaa Kotivinkki-lehteä. Lentokentillä on aina omanlaisensa lähdön tunnelma hyvässä ja surullisessa mielessä, se kiehtoo. Ihmisiä kulkee ohi, nostan katsettani välillä ja mietiskelen mihin kaikki ovat matkalla. Suurimmalla osalla on varmasti jatkolento Helsingistä eteenpäin. Jonkun lapsi juoksee innoissaan lehtihyllyjen välissä ja puhuu kovaan ääneen jotain uima-altaasta. Ovat varmasti etelään menossa. Mitä lähemmäs boarding-aika tulee, sitä tiiviimmäksi tunnelma käy. Ihmiset alkavat siirtyä kohti tiskiä, jonka takaa aukeaa suuri tuntematon, mukaansa imaiseva käytävä, jota pitkin pääsee koneeseen. Virkailija kuuluttaa koneen olevan valmis. Ihaillen kuuntelen tämän nopeaa puhetta, edes vierailla kielillä kerrottu kuulutus ei hidasta reipasta puhetahtia. Jono muodostuu, tunnelma tiivistyy edelleen, pieni liikehdintä nytkäyttää jonon lopulta tasaiseen etenevään liikkeeseen. Älykännykät piippaavat ja meillä tavallisilla pulliaisilla olevat tavalliset matkaliputkin vilautetaan laitteessa, jonka jälkeen saan kävellä "putkeen." Siinä on kokolattiamatto, joka hiljentää askelten kopinan. Vähän kuin kävelisi punaisella matolla! Kone on iso ja hieno, joku Boeing-jotain-merkkinen. Ovella lentoemo, pukeutuneena firman hienoon univormuun, hymyilee ja toivottaa tervetulleeksi. Oma paikka löytyy helposti, turvavyö kiinni ja lähdön hetkeä jännittämään. Onneksi sain ikkunapaikan! Se sama lentoemo käy läpi turvaohjeet, pelastusliivin käytön ja hätäpoistumistiet. Hymyillen. Sitten koittaa lähdön hetki. Kone rullaa kiitoradalla kuin jättimäinen torakka. Vauhti kiihtyy, se tuntuu matkustamossa. Lopulta moottorit nostavat koneen ja sen parisataa matkustajaa ylös taivaalle, vaivattomasti kuin lentoon lähtevä lokki. Tehdään vielä pieni kaarros kentän yllä ja sitten matka kohti Helsinkiä alkaa. Heihei, Oulu.

Turvavöiden merkkivalo sammuu ja lentoemot aloittavat tarjoilun. Koska lennän nyt Norwegianilla, kaikki juomat ovat maksullisia. Toisaalta lento on niin lyhyt, että sen aikana en tarvitse virvokkeita. (Hitto mikä sana, virvoke :D). Matkan aikana on pientä turbulenssia ja kone tärisee. Lentoemot jatkavat kuitenkin tarjoiluaan, joten mitään hätää ei tunnu olevan. Vajaan tunnin kuluttua turvavyömerkkivalo syttyy jälleen ja kapteeni ilmoittaa, että on tullut aika aloittaa laskeutumisvalmistelut. Pöydät ja selkänojat pystyasentoon, ikkunaluukut auki ja vyöt kiinni. Kone laskeutuu korkeuksista takaisin maanpinnalle. Nyt ei taputeta onnistuneelle laskulle, kuten Cran Canarian-lennoilla, nyt ollaan reittimatkalla. Kone rullaa terminaaliin ja lentoemäntä käyttää samaa supernopeaa lentokieltä kertoessaan, että nyt ollaan Helsingissä, olkaa varovaisia matkatavaroidenne kanssa, kiitos kun valitsitte Norwegianin ja hyvää päivänjatkoa. Tämä kolmella eri kielellä, kaikilla yhtä nopeasti. Ei ollut ihan ensimmäistä kuulutustaan pitämässä tämä lentoemo..

Matkustajat purkautuvat ulos koneesta. Punainen matto hiljentää askeleet ja putken päässä odottaa vilkas Helsinki-Vantaan lentokentän vilinä. Exit-kylttiä seuraamalla löytää tiensä matkatavarahihnalle ja sieltä ulos päivänvaloon, taksijonoon, bussilaiturille.. onnekkaimmilla on joku odottamassa aulassa tai parkkipaikalla. Lentomatkustus on juhlavaa!

Vai menikö se kuitenkin näin?

Ajan Pösöllä kohti Oulun kenttää ja tulen parkkipaikalle. Puomin edessä oleva automaatti jumittaa, eikä anna lippua. Peruutan ja menen toisesta portista, nyt onnistuu. Joudun jättämään auton kauas terminaalista, koska lähimmät paikat ovat tietysti varattuja. Kävelen terminaaliin ja jonotan automaatille, jotta pääsen tekemään tsekkauksen. Näppäilen numeron ensin väärin ja kone herjaa ettei varaustani löydy. Lopulta lippu tulostuu ja pääsen etenemään turvatarkastukseen. Edelläni menee hahmo, joka ei selvästi ole lentänyt koskaan aiemmin. Hän pohtii, etsii, kaivelee ja asettelee tavaroitaan. Henkilökunta kysyy onko mukana nesteitä tai läppäriä. Joo, molemmat. Nesteet esille, kiitos. Mitä, pitikö ne olla pakattu litran vetoiseen muovipussiin? Mitä, pitääkö läppäri kaivaa esille? Pitääkö vyö ottaa pois? Vielä sielä joku piippaa portilla. Ota kengät pois. Nonyt se hahmo pääsee läpi ja tulee minun vuoroni mennä.

Menen ostamaan ylikalliin, pahanmakuisen kahvin, koska olen taas liian ajoissa kentällä ja aikaa on riittämiin. Kotivinkki, tuo turhanpäiväinen koti- ja naistenlehti on hetkessä luettu. Nostan katseeni ja seurailen kanssamatkustajia. Ärsyttävä lapsi juoksee ympäriinsä ja karjuu aikovansa olla koko matkan ajan uima-altaalla, eikä äiti voisi häntä estää. Pygmi meinaa törmätä ohi kävelevään liikemieheen mutta ei tietenkään tästä hätkähdä vaan jatkaa juoksemistaan. Pikkusisko lähtee myös leikkiin mukaan. Lähtötiskin taakse ilmestyy keltaiseen takkiin pukeutunut mies, joka alkaa näpytellä tietokonetta. Tämän nähdessään ensimmäiset matkustajat alkavat muodostaa jonoa tiskille, vaikka boardingiin on vielä ainaki varttitunti aikaa. Lopulta keltatakki alkaa höpöttää mikrofoniinsa supernopeaan tahtiin, että lento on nyt valmis lähtöön. Matkustamoon saa viedä vain yhden matkatavaran, hyvää matkaa, jee jee. Kuhina ja suhina käy, kun ihmiset kilpailevat parhaista jonopaikoista. Massa työntyy putkeen. Massa jonottaa putkessa. Massa tukkii ahtaan lentokoneen käytävän. "Minä tässä alan nyt ottaa tätä takkia pois tässä käytävällä, että saan sen laitettua tuonne ylälokeroon. En suinkaan voinut tehdä tätä tuola terminaalissa ja kantaa takkia käsivarrella, ei, vaan teen sen tässä lentokoneen käytävällä täysin tiedostamatta sitä,että takanani jonottaa sata ihmistä pääsyä omille paikoilleen." (Se sama hahmo, joka sekoili turvatarkastuksessa.) Lentoemo hymyilee, minä en voi olla miettimättä kuinka paljon tuollainen määrä tekoripsiä painaa silmäluomissa. Oma paikka löytyy. Käytäväpaikalla istuu hahmo, joka on jo laittanut vyön kiinni ja ottanut matkustusasennon. Vaivautuneen ja ahdistuneen oloisena tämä hahmo nousee paikaltaan, kun kerron, että minun pitäisi päästä tuonne ikkunapaikalle. Mitäpä kuvittelit, että saat vallata koko rivin itsellesi? Hah! Keskipaikalle tuntee vielä iso, liikaa partavettä käyttävä ulkomaalainen mies. Ikkunapaikka, jeij, ikkunasta näkyy jättimäinen lentokoneen siipi. No, väliäkö sillä, olen unessa jo ennenkuin lähtö tapahtuu. Aistin liikkeellelähdön ja nousun, josta en jaksa oikeasti enää niin kovin innostua, kuin joskus aiemmin. Havahdun ilmakuoppiin ja mietin miltä tuntuisi kuolla lento-onnettomuudessa. Olen kuitenkin viimevuosina psyykannut itseni siihen, että ensinnäkin elän elämääni niin, että ei haittaa, jos kuolen huomenna ja toisaalta, kilometrien korkeudessa killuvassa kurkkupurkissa matkustajana olevalla henkilöllä ei ole juuri mitään tekemistä asian kanssa kuollaanko vai selvitäänkö mahdollisesta onnettomuudesta. Kuoleminen tippuvan lentsikan mukana on varmasti nopeaa, eikä kitumisen vaaraa ole, joten turhaan sitä ottaa mitään paineita asiasta. Tälläkertaa lennolta kuitenkin selvitään.

Alkaa tulla laskeutumisen aika. Selkänojat ja pöydät ylös, ikkunaluukut auki. Se jätetetään kertomatta, että nämä tehdään siitä syystä, että lähdössä ja laskeutumisessa sattuu todennäköisimmin jotain, jos on sattuakseen ja silloin matkustajilla pitää olla mahdollisimman esteetön kulku pois koneesta. Toisaalta pelastushenkilökunnan pitää nähdä maahan syöksyneeseen koneeseen sisälle ikkunoista, että onko joku vielä avun tarpeessa. Siksi ikkunaluukut auki. Korvat ovat jo umpilukossa, maa lähestyy ja lopulta pyörät tömähtävät maahan. Lentoemo, jolla on maailman pisimmät irtoripset, luettelee litanniansa matkatavaroista, kiittää matkaseurasta ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Kuulutus on niin nopea, että vaikka kuinka pinnistelen, en ymmärrä englanninkielisestä selostuksesta mitään. Onneksi ymmärrän senverran suomea, että pysyn mukana tilanteessa. Nyt ollaan siis Helsingissä, jee. Turvavyöt alkavat kilahdella melko nopeasti laskeutumisen jälkeen. Kuka sitä merkkivalon sammumista nyt jaksaa odotella! Nokia-tune soi, soitellaan jo kaverille ja päivitetään feispuukkia, maassa ollaan! Terminaalissa kirmaillut kakara on selostanut jotain tulevasta reissustaan koko matkan ajan ja jatkaa väittelyä pikkusiskonsa kanssa samalla, kun ihmismassa tunkee käytävältä terminaaliin. Joku hidastelee edessä kännykkäänsä tuijottaen. Yritän kiertää hahmon mutta vastaan tulee Japanilaisseurue. Sama lapsiperhe, joka on hiillostanut minua Oulusta asti, kulkee kannoillani. Onneksi jatkavat jatkolennoille ja pääsen pakenemaan tyhjään aulaan. Sielä on äiti ja isi vastassa. Jeij. Ei päästä edes lentokenttäalueelta pois, kun ne ovat jo ärsyttäneet toinen toisensa sanaharkkaan. Matkustaminen ilmojen halki on riemukasta. Ratkiriemukasta. Ja hohdokastakin!

  

Näin kesytät ihmissuden

Oletko aina haaveillut ottavasi puolisoksesi ihmissuden? Sohvan nurkkaan murjottamaan ja pikkulapsia pelottelemaan? Ihmissusi ei ole muoti-/trenditietoisen ensimmäinen valinta mutta sen suosio on uskoakseni kuitenkin pitänyt pintansa tasaisesti vuosien mittaan. Kokemattomalle, hermostuvalle tai ensimieheksi sitä en suosittele mutta leppoisan huumorin ja tarvittavan kokemuksen omaava leidi saa ihmissudesta kelpo puolison. On kuitenkin pieniä juttuja, joita kannattaa pohtia etukäteen ja pitää mielessä mm koulutusprosessin edetessä. Ihmissudet ovat hieman normaalimiehestä poikkeavia koulutettavia ja pidettäviä mutta toisaalta niiden kanssa ei tule koskaan tylsää..

Usein kysytyt kysymykset:

Mistä niitä ihmissusia sitten löytää, jos moisen haluaa kotiinsa ottaa asustamaan?

Ihmissuteen, vapaana luonnossa, voi törmätä periaatteessa missä ja milloin vain. Toki päivänvaloa ja pieniä lapsia karttavina otuksina uimaranta kesähelteellä tai päiväkodin leikkipaikka eivät ehkä ole niitä kaikkein varmimpia bongauspaikkoja. Hieman epäsosiaalisina luonteina pidettyjä karvaturreja voi nähdä esim kuntosaleilla(yleisesti ei kovin trenditietoisilla leidisaleilla), lähikaupassa(inhoavat perhemarketteja, koska sielä on lapsia ja perheitä!) tai vaikkapa lähimetsikössä luonnon keskellä. Ihmissudet käyvät töissä kuten kuka tahansa meistä. Työpaikalta olen itsekin löytänyt oman yksilöni! Siis silmät auki vaan, koskaan ei tiedä minkä nurkan takaa ne ryömivät esiin. ;)

Olen löytänyt sopivan yksilön, kuinka saan sen pyydykseen?

Tätä asiaa tiedustellaan paljon ja se onkin yksi tärkeimmistä asioista ihmissusia napatessa. Kuten sanottu, ne voivat olla hyvinkin epäsosiaalisia, jopa arvaamattomia, varsinkin, jos ovat vielä nuoria ja vasta totuttautumassa normaalin ihmisarkeen. Paras lähestymistapa on, kuten minkä tahansa villihkön otuksen kanssa, anna sen ottaa ensikontakti. Pikku hiljaa kesyttämällä ja väsytystaktiikalla luot heti alkuun toimivamman suhteen, kuin tukasta kohti alttaria raahaamalla. Liian hyökkäävä käytös voi pelottaa ihmissuden pois jo heti alkutekijöissään tai vähintään aiheuttaa käytöshäiriöitä myöhemmärrä yhteiselossa. Hiljaa hyvä tulee siis.

Mitä ongelmia ihmissusien pitämiseen kotona yleisimmin liittyy?

Ongelmia ja ongelmia, kuka laskee minkäkin pienen vastoinkäymisen ongelmaksi. Mutta jos nyt muutamia asioita mainitakseni, siis sellaisia, joita on hyvä huomioida ennenkuin ottaa ihmissuden kumppaniksi, ovat esim: Karvanlähtö. Selvästi normaalia miestä enemmän. Toki lemmikkiperheessä tähän on varmasti totuttu, eikä se aiheuta suuria haasteita. Vähemmän ihmissusi kuitenkin vaihtaa turkkiaan kuin peruslemmikki, kissa tai koira. Epäsosiaalisuus voisi olla toinen ymmärtämisen arvoinen seikka. Ihmissudet polveutuvat synkkien metsien asukeista ja vaikka luonto ja biologia ovatkin tehneet parhaansa ja muovanneet näistä mörökölleistä pikkuhiljaa yhä enemmän ja enemmän salonkikelpoisia yksilöitä, perusluonne on pysynyt samana. Älä odota ihmissuden uivan ihmispaljoudessa, kuin kala vedessä, äläkä toivo tämän keskustelevan hölynpölyistä small talkia kaukaisen Irma-tätisi kanssa. Ihmissusi parveilee ruokatarjoilun ympärillä ja pohtii, kuinka teilata tanssilattialla telmivät alle 12-vuotiaat ilman, että siitä joutuisi liian pitkäksi ajaksi vankilaan. Tämä siis esimerkiksi sukulaisen hääjuhlassa :D Älkää ymmärtäkö väärin, ihmissuden voi aivan hyvin viedä juhliin, isoihinki sellaisiin, se käyttäytyy, toki koulutuksesta riippuen, kyllä ihan hyvin mutta sitä ei voi kuitenkaan jättää vahtimatta liian pitkäksi aikaa. Vaihtoehtoisesti sen voi jättää parkkiin toisen samanhenkisen kanssa mutta on tietysti harvinaista, että juhlissa on kaksi ihmissutta samanaikaisesti. Sukulaisia on myös hyvä varoittaa etukäteen, niin säästytään monelta vaivalta.

Myös kaikenlainen muu ihmismassassa liikkuminen, esim festareilla tai muilla kaupunkijuhlilla, ahdistaa ihmissutta. Osittain siksi, että se on yksinäinen olento, joka ei kaipaa ympärilleen hälinää tai älyllisesti vajaata ihmisjoukkoa ja toiseksi siitä syystä, että ihmiset ovat usein kovin kiinnostuneita ihmissusista. Tämäkin on hyvä tiedostaa, jos liikut ihmissuden kanssa kaupungilla, saatatte saada pitkiä katseita, jopa tuijotusta. Rohkeimmat tulevat juttelemaan, jotkut haluavat koskettaa. Ihmissusi ahdistuu tälläisestä helposti ja voi alkaa murista. Yleisimmin ne eivät hyökkää kenenkään kimppuun mutta tilanne voi olla silti haastava. Varaudu siis ennalta!

Mitä hyviä puolia ihmissuden pitämisessä on? 

Ihmissudet ovat uskollisia ja loppujen lopuksi melko helppoja kumppaneita. Ne ärisevät, murisevat ja murjottavat mutta eivät varsinaisesti tee mitään pahaa tai kiellettyä. Niiden koulutus ei tosin ole kovinkaan helppoa juurikin esi-isiensä itsenäisen taustan takia. Kun tämän tiedostaa, ei koulutuspaineitakaan varsinaisesti ole. Lähtökohtaisesti ne ovat sisäsiistejä ja kohteliaita pitää. Huonosti käyttäyvä yksilö kannattaa mahdollisimman nopeasti vapauttaa takaisin luontoon. Siperia opettaa kyllä ärjyimmätkin käyttäytymään kunnolla, siihen ei yksittäisen naisihmisen kannata tuhlata aikaansa. Hyviäkin yksilöitä on tarjolla. Ihmissutta ei siis kannata pitää vain statuksen takia! Ihmissusilla saattaa olla myös piileviä kykyjä, esim keittotaitoja! Ota selville mitä oma yksilösi osaa parhaiten. Niiden kanssa on myös melko turvallista liikkua missä päin maailmaa tahansa, pimeillä kujilla ja kaduilla. Ne puolustavat sinua kyllä.

Nämä siis koskevat vain kotimaisia rotuja. Ulkomaisista ihmissusista en omaa minkäänlaista kokemusta mutta voisin kuvitella näiden olevan hieman haasteellisempia pitää. Ulkomaalaisilla roduilla voi olla kenties raisumpi tempperamentti ja ne voivat myös karkailla herkemmin. Mutta kuten sanottu, ei kokemusta asiasta. Eipä sitten muuta kuin ihmissusijahtiin! Täydenkuun aika näin syyspimeällä saattaa olla otollisin hetki ;) Pidäthän kuitenkin mielessä, että syvällä sisimmässään ihmissusi, niin pelottavalta kuin se joskus vaikuttaakin, on kuitenkin aina kuin mikä tahansa lemmikki:

Miestyyppejä

Hihi, en saanu viime yönä unta, koska se semivihanen orava ei suostu poistumaa miu kurkusta, vaan kiusaa sielä edelleen. Nyt on nii hirvee yskä päällä, että meillä ei nuku salettiin naapuritkaan. Mut ei se mitää, neki poraili eile yheksän aikaa jotai taulua seinään sisustusvimmoissaan. Tiiän toki, että kun se inspiraatio iskee, ni hittojako sille mahtaa mutta että noi myöhää? No, kostin yskimällä :D

Niin, siis miula on ollu tää miestyyppi-päivitys mielessä jo pitkää. Kirjotin miu muistikirjaa "äitityypit" jo tuossa kesällä mutta miusta tuntuu, että en uskalla julkasta sitä. Joku äiti-ihminen ei välttämättä iha täysin ymmärrä miu kieroutunutta huumoria nii viattomasti, kun se on tarkotettu. Sohasen sit vähä vähemmän tunteita herättävää aihetta ja kirjotan miestyypeistä. Tähän on kerätty vaan miun päänsisällä vellovia yleistyksiä. Jos et löydä itseäsi näistä tyypeistä, niin olet joko sekoitus vähän kaikkea tai sitte omaa rotuasi..

Perheenisä-mies

Perheenisä on perusmies. Hän hukkuu massaan helposti käytännöllisen mutta siistin ja huomiota herättämättömän tyylinsä takia. Tukka on leikattu koneella. Itseasiassa kukaan ei ikinä näe perheenisän käyvän parturissa mutta hänen hiustyylinsä ei ole muuttunut jälkeen lapsuusvuosien. Ylleen tämä vetää ulos lähtiessään suorat housut ja kauluspaidan, päiväsaikaan farkut. Juhliin pukeutuu asianmukaisesti. Hän on käynyt samassa lähikaupassa viimeiset sata vuotta, tuntee kassat ulkonäöltä ja moikkaakin heille, jos tulevat vastaan jossain muuallakin. Perheenisämies on naimisissa saman naisen kanssa, jonka takana istui yläasteella. Heillä on tarvittavat kaksi lasta, tyttö ja poika, joilla on käytännölliset, normaalit nimet kuten: Päivi ja Mika tai Laura ja Janne. Perheenisän kädessä pysyvät niin ruuvimeisseli kuin paistinlastakin. Perheenisän keittiöbravuuri on spagetti ja jauhelihakastike, jota hän teki paljon lasten ollessa pieniä. Perheenisä katsoo tv:stä olympialaisia ja ruotsalaisia rikossarjoja. Hän käy kerran vuodessa etelässä, viimeksi olivat perheen kanssa Mallorcalla, tänä vuonna ehkä repäistään ja lennetään Thaimaahan. Sielähän voisi vaikka teettää uuden puvun, kun vanha on alkanut kummasti kiristää.

Perheenisä ajaa käytännöllisellä autolla, merkkiuskollisena. Ei ole kolhinut menopeliään ikinä. Antaa sen myös lastensa käyttöön luottavaisena, onhan hän itse opettanut molemmat ajamaan autolla. Perheenisä kävelyttää perheen ikivanhaa piskiä korttelin ympäri. Askel hidastuu molemmilla vuosi vuodelta, vaikka perheenisä käykin toisinaan myös kuntosalilla. Hänen elämänsä on aina ollu tasaista, ennalta-arvattavaa mutta kovin antoisaa ja arvokasta. Tämän hän kertoo myös piskille, joka vastaa pohdintaan nostamalla jalkaa naapurin postilaatikon juurella. Onneksi naapurit ovat hiihtomatkalla Lapissa.

Bändipaita-mies

Bändipaita-mies soittaa itsekin bändissä. Jarkon porukoitten kellarissa on treenit kerran tai kaksi viikossa ja sielä veivataan Paranoidia vähintään kerran yksien treenien aikana. (se pitää sujua kunnolla, kun keikalle joskus lähdetään, joku pyytää sitä kuitenkin!)Bändipaita-miehen bändi koostuu lapsuudenajan kavereista, joitten kanssa tämä on kasvanut. Hänellä saattaa olla jopa samalta kylältä napattu tyttöystävä. Tyttö seurusteli aiemmin bändin rumpalin kanssa mutta on nyt bändipaitamiehen kanssa. Tämä on heille kaikille ihan ok, koska rumpali on saanut tytön kaverin kainaloonsa.

Bändipaitamies käy päivätöissä tehtaassa. Tai vuorotöissä. On kuitenkin ollut samoissa töissä 15-kesäisestä koltiaisesta. Sielä on hyvä työilmapiiri. Bändipaitamiehen isäkin on ollut samassa tehtaassa, joten hänet tunnetaan sielä. Tämä ei voisi kuvitellakaan tekevänsä töitä missään muualla. Tai muuttavansa mihinkään muualle. Tai matkustavansa. Tai seurustelevansa jonkun muun, kuin kylän tyttöjen kanssa. Hän on ystävällinen ja leppoisa. Tietää kaiken Metallican tuotannosta aina varhaisvuosista nykyaikaan mutta ei osaa sijoittaa Tukholmaa maailmankartalle. Töissä pitää käyttää työvaatteita mutta haalarin alla on vanha Mötörhead-paita. Bändipaitamiehen käsitys arkivaatteista on bändipaita ja verkkarit ja juhlavaatteista bändipaita ja reikäiset farkut. Hän haluaa tulla haudatuksi uusimmassa Metallica-paidassa. Hän on harmiton veronmaksaja, joka ei tahdo että turvapaikanhakijat tulevat ja vievät työt ja naiset kunniallisilta pikkukyläläisiltä. Nih.

Peter Pan

Peter pan elää unelmaansa. Hän uskoo olevansa vapaa ja viehättävä, osaavansa lentää ja elävänsä ikuisesti. Peterillä on hieno auto ja paljon velkaa. Hän ajaa pienessä tuiskeessa, koska hänelle ei voi sattua mitään. Peter ottaa pikavippejä ja uskottelee itselleen, että saattaa vielä joskus yliopistolla aloittamansa filosofian opinnot päätökseen. Hän pukeutuu hienosti ja pitää muutoinkin huolta ulkonäöstään. Peterillä on täysin normaalit vanhemmat ja hän on päättänyt olla normaliuden yläpuolella. Peter ei tahdo omakotitaloa, farmarivolvoa eikä keskikokoista koiraa. Hän tahtoo loft-asunnon ison kaupungin keskustasta(mie en ees tiiä mitä se tarkottaa mutta se kuulostaa siltä, että Peter haluaa asua sellasessa x), jonkun näppärän pikku-Audin ja korkeintaan rotan kokoisen koiran, mieluusit pinserin, koska ne ovat muodikkaita. Peter ei saa rakennettua kestävää ihmissuhdetta, koska kukaan ei jaksa häntä. Itse hän uskoo olevansa vain liian levoton parisuhteeseen. Tosiasiassa Peter ei vain ole kasvanut aikuiseksi. Hän käy viikonloppuisin äidin luona syömässä ja pesettämässä pyykkinsä. Isän farmarivolvokin käy kulkupelistä, kun oma Audi on korjaamolla viimeviikoisen törttöilyn takia. Peter hyppää elämän nälkäisenä alas kielekkeeltä mutta unohtaa ottaa laskuvarjon Volvon takapenkiltä.

Nörtti-mies

Nörtti osasi kirjoittaa ensin tietokoneella, sitten vasta kynällä paperille. Tosin sen taidon hän on unohtanut jo vuosia sitten. Nörtti elää virtuaalimaailmassa, eikä juurikaan poistu sieltä. Kontakti vastakkaiseen sukupuoleen, siis ihan verta ja lihaa olevaan on toivo siitä, että tämänpäiväinen pitsakuski sattuisi olemaan nainen. Nörtin tilillä on miljoona miljoonaa mutta koska hän on juuri ostanut uudet kaiuttimet ja ultranopean tietokoneen, ei hänellä ole tällä hetkellä tarvetta shoppailla. Nörtin äiti ostaa tälle uudet sukat joka joulu. Nörtti ei juurikaan poistu kotoaan. Hänellä on 1549 Facebook-kaveria mutta hän on tavannut näistä viimeisten vuosien aikana kasvokkain 4. Näistäkin yhtä sen takia, että tämä on lähikioskilla myyjänä. Nörtti ei tahdo kenellekään pahaa, koska ei tiedä mitä moinen käsitys tarkoittaa. Hän ahdistuu juhlissa, koska ei tiedä mitä/mistä/miten ihmisille jutellaan. Hän työstää juuri virtuaaliminää, joka kävisi suorittamassa pakolliset tapaamiset hänen puolestaan. Nörtistä saataisiin salonkikelpoinen hiustenleikkuulla, suihkulla ja uudella paidalla. Sukulaiset haluaisivat nörtin firmaansa töihin tämän äärettömän älykkyyden takia mutta nörtti ei ymmärrä tätä. Hän haluaa vain rakentaa oman pelimaailmansa ja elää sielä. Aikanaan nörtti löydetään muumioituneena koneensa ääreltä. Kaikki lisäaineet, joita tämä on työntänyt kehoonsa elinaikanaan pitävät nörtin kasassa ja vieläpä melko eläväisen näköisenä vaikka sydän on lakannut lyömästä jo viikkoja sitten. Muumioitunut nörtti kuljetetaan varovasti museoon, jossa uusi sukupolvi pääsee tarkastelemaan mitä Coca Cola light tekee ihmisruumiille.. (lähtiköhä tää vähä käsistä, mitä luulette? :D)

Bisnesmies

Bisnesmies on tiennyt jo pienestä pitäen alkavansa bisnesmieheksi. Jo ensimmäisistä hengenvedoista, joita tuo pieni ihminen on ottanut kohdun ulkopuolella, on tämä hahmo ollut valmiina tekemään kaikkensa päästäkseen päämääriinsä. Hiekkalaatikolla bisnesmiehen alku on opetellut käymään kauppaa hienommasta lapiosta ja paremmasta nurkkauksesta, jossa hiekka on hienompaa. Viikkorahat on säästetty ja kaikista palveluksista, joita bisnesmiestä on pyydetty suorittamaan, tämä on todennut: "Paljon maksat?" Bisnesmies on naimisissa, koska niin kuuluu tehdä. Hänellä on siivooja, lastenhoitaja, sihteeri ja neuvonantaja. Vaimo käy töissä, on ilmeisesti joku sairaala-apulainen? Bisnesmies ei ole varma, koska ei ehdi koskaan kysellä vaimonsa asioita. Hän muistaa lastensa nimet mutta ei sitä koska heillä on syntymäpäivä tai mitä he harrastavat ja milloin. Hän ei ole nähnyt yhtään kevätjuhlanäytöstä tai lapsensa tekemää maalia jalkapallokentällä mutta hän osaa jo navigoida Japanin jokaisella lentokentällä vaikka silmät kiinni. Bisnesmies vie perheensä kalliille matkoille mutta ei nosta katsettaan pörssikursseista koko aikana. Eräänä päivänä bisnesmies herää kotoa ja ihmettelee missä kaikki ovat. Vaimo kertoo lasten muuttaneen kotoa pois jo vuosia sitten ja perheen kaksi puudeliakin on haudattu eläinten hautausmaalle toissa syksynä. Vanhuus vei. Bisnesmies muistaa hämärästi koirankarvat kasmir-villaisessa takinhelmassaan ja muistaa antaneensa lapsilleen periksi, että hankitaan sitten se koira. Tai kaksi. Jaa, vai ovat ne jo kuolleet. Kylläpä aika kulkee. Bisnesmies sairastuu vakavasti. Hän yrittää ostaa jotakin parantavaa hoitoa itselleen mutta sairaanhoitaja, joka on mitä ilmeisimmin vaimon työkaveri, kun noin tuttavallisesti juttelevat, kertoo ettei se rahalla onnistu. Bisnesmiehen kunto heikkenee, eikä tämä voi vieläkään ymmärtää, etteikö tästä tilanteesta rahalla selvittäisi. Niin monesta muustakin kiperästä tilanteesta on selvitty, pörssikurssien romahduksista ja firmojen konkursseista, vaikka tilanne näyttikin monesti jo toivottomalta tappiolta. Viimeisenä ajatuksenaan kovassa morfiinihuurussa bisnesmies näkee sängyn vierellä joukon ihmisiä. Joku puhuu lapsenlapsista ja samalla bisnesmies muistaa hämärästi postissa tulleet valokuvat. Tosiaan, hänellähän taisi olla lapsenlapsia. Useampiakin. Olisikohan heitä pitänyt joskus tavata kasvokkain?

Puistokemisti

Pate, Tsubu, Kartsa, Veki, Kejo, Riihelä.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Sitä välillä jopa unohtaa faktan, että puistokemistillä on tai on ainakin ollut joskus äiti. Että tämä on ollut pieni lapsi ja finninaamainen teini unelmineen ja haaveineen. Puistokemistin elämässä ovat vain A ja O, joiden välissä L ja K. Hänellä ei ole enää muita haaveita, kuin että joku toisi hänelle kossua. Tarvittaessa käsidesi, lasinpesuaine tai wc-ankkakin käyvät mutta sitä narskahdusta, joka lähtee uudenkarhean kossupullon korkin auetessa ensimmäistä kertaa, sitä ei korvaa mikään. Kukaan ei oikein osaa sanoa mistä ja miksi puistokemistejä tulee. Ja yksi suuri kysymys on, missä he talvehtivat? Kukaan ei tiedä varmasti, vaikka asiaa on tutkittu. Varmaa on vain, että kemistit alkavat parveilla puistoissa ja kaduilla vapun tienoilla, kun ensimmäiset auringonsäteet lämmittävät. Yksi kemisti vetää puoleensa koko lauman. Yleensä harmittomina hahmoina heidän annetaan olla. Puistokemisti ei syö kuituja, puolta kiloa vihanneksia tai juo kahta litraa vettä päivässä. Hän ei käy lenkillä tai kuntosalilla, eikä juuri lääkärissäkään. Silti puistokemisti ryömii aina uudestaan keväällä puistoon. Olisikohan meillä jotain opittavaa heidän stressittömästä elintavastaan?


Miehet, maailma olisi niin paljon ankeampi paikka ilman teitä <3