Nyt puhutaan Makkarasta

Ei, ku ei, vaan nyt puhutaan Jeesuksesta! Oon ehkä kertonu teille joillekkin erään hassunhauskan tapahtuman, joka sattui niin kauan aikaa sitten. Olin silloin vielä nuori, kaunis ja kiinteä opiskelijaneitonen ja asuin Leprassa. Olin iltalenkillä joskus tammikuun tuiskussa. Koska en o ikinä ollu mikää urheiluvaatemerkkiuskollinen tyyppi, ni miula oli päällä joku äitiltä peritty kirkkaanpunanen tuulitakki ja varmaa joku megahikinen talvipipo ja jalassa jokakelin maiharit :D Naama punasena ja ei mikään iloinen ilme naamalla tallasin viimaa uhmaten pitkin kotikaupunkini katuja. Miula on sellanen mielikuva, että jostai syystä olin keskustan tuntumassa. Olin ehkä oikasemassa siitä kotiin, kuljettuani sataman kautta. Tai jotai. No, havaitsin jo kauempaa tumman hahmon. Vähä niinku itse Paholainen ois vetäny puoleensa(tää mielikuva nyt vaa dramaattisemman tunnelman luomiseks!) sellasella synkällä, vastustamattomalla voimalla. Kuinka ollakkaan, tää hahmo tulee lähemmäs ja ehdin siinä jo aatella, että ehkä se on joku eksyny turisti(Leprassa, tammikuussa, joku ei-Venäläinen? Mut sillo se tuntu äkkiseltää hyvältä selitykseltä)ja se kysyy tietä. 

No, tadaa.. se pysähty miu kohalle ja kysy että hei, ollaaks myö tavattu joskus? Mie siinä pyyhin enimmät räät naamasta(tähä mielikuva mieshiihtäjästä maaliviivalla 50km hiihtokisan jälkee..)ja kirosin äkkiseltään mielessäni sitä, että en tosiaa o merkkiuskovainen urheilija ja edusta tässä nyt jossai tiukoissa Niki-verkkareissa ja katu-uskottavassa pinkissä hikipannassa, pitkät tekoripset kevyitä pakkashiutaleita täynnä räpsyen. "En usko, että ollaa tavattu." Lisäsin mielessäni, että muistasin kyllä jos oisin noi hyvän näkösen miekkosen, joka puhu vielä vähä murtaen Suomea(tässäkää kohtaa mikää hälytyskello ei vielä soinu), jossai tavannu. Vaikka se oiski ollu paikallispubissa sulkemisajan aikoihin, ni silti. 

No onko miula aikaa jutella? No siule löytyy aina aikaa my darlin, puhu sie ni mie kuuntelen! (En muista nytjust ihan tarkkaa meniks se dialogi just noi mutta miu pään sisällä ainaki.) "Ootko kuullu aiheesta Jeesus Christ?" Ja tässäkohtaa huomaan sen käsissä olevan ison, mustan kirjan ja takana olevan huomattavasti pienemmän ja hennomman hahmon. Aloin nauraa ja totesin, että pitää jatkaa lenkkiä. Palauduin takas 50km matkan taivaltaneeksi mieshiihtäjäksi, jolla on räkänen parta ja poistuin pois puolijuoksua itsekseni hihitellen. Olipa yllätys, että jos tapaat Lepran kaduilla pitkän, tumman, hyvännäköisen, hyvin pukeutuneen, ei-Venäläisen miehen, niin mistä hän haluaa kanssasi keskustella? Aivan oikein, JEESUKSESTA! 

*Huokaus*

Tästä tulee sitte tietty koko ajan mielee se vanha vitsi, että mitä Jeesus sanoi avatessaan joulupaketin? Jee, sukset!

Noni, no miula ei siis o mitää Jeesusta eikä kristinuskoa vastaan. Alotin just ton hotellissa koetun aamuhartauden lisäks Raamatun luvun ja heti ekan kymmenen säkeistön jälkee keksin jotai nerokasta. Tässä teille pikakertaus, jos edellisestä kerrasta sattuu olemaan aikaa: Eli sehän alkaa siitä, ku Jumala luo eka yön ja päivän, sitte maan ja veden, sitte se loi kaikkia kasveja ja eläimiä ja hedelmiä ja totes aina, että "Näin on hyvä" ja niin meni eka, toka ja kolmaskin päivä. (Tää liittyy kai siihe, että Jumala loi maailman seitsemässä päivässä. Luulisin, en o päässy vielä nii pitkälle.)

Noni, no sitte se, minkä varaan aion perustaa oman kasvissyöjien uskonnon, joka perustuu Raamattuun. (Toi alku nyt o vähä tylsää tässä mut lukekaa kaikki!)

Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." (No täähän myö kaikki muistetaan, joo..)

27 Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (Jaada jaada jaa.. Zenin huom.) 28 Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu." 

29 Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. 30 Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit." Niin tapahtui. 31 Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä.

Eli, Jumalanki mukaan ihmisille on annettu ruoaksi "Kaikki siementä tekevät KASVIT, joita maan päällä on ja kaikki puut,joissa siementä kantavat hedelmät." Ei lue, että ihminen vois elukoita syödä. Että enskerralla ku joku tulee sanomaa jotai poikkipuolista siitä, että mie oon kasvissyöjä ni ainaki vetoan siihen, että yritän elää Raamatun opetusten mukaan :D Nih. Ei sillä, en o päässy vielä ekaa sivua pidemmälle, eli VOIHAN se olla, että myöhemmin Jeesus tuli toisiin ajatuksiin ja onki sitä mieltä, että ihmisten kuuluu syödä eläimiä. Mutta miusta tässä pitää kuitenki kiteyttää tärkeimmät asiat heti ekoille sivuille iha sen takia, jos joku ei vaikka jaksa tai ehi lukea koko kirjaa. 

Siunausta rakkaat!

Skidi, tää kuva on siule :)

Lahjuksia (Huom muokattu!)

Noni, kuulkaas, miu on nyt vaan pakko kertoo teille mitä kaikkee hienoo sain joululahjaks! ja tässä kohtaa kertoa, että piti muokata tätä, koska unohin yhet lahjat kokonaan! Jos ootte siis ehtiny lukee jo tän, niin kattokaapa uusiks..

Sain kaikkee ihanaa tarpeellista kuten: Jääkaappimagneetti. Niitä ei voi koskaan olla liikaa!

Takin liepeeseen kiinnitettävä rintaneula, ihana! :

Avaimenperä, joka sopii miu auton avaimiin ku kuukuppi synnytyskanavaan: 

Sit parit perinteiset(?) kirjat:

Tästä mainittakoon, että tuo toinen on "Synkät neuleet" eli siinä on kaikkia synkkiä neuleohjeita. Ainut ongelma vaan on, että se on selkeesti jollekki edistyneemmille tekijöille. Siinä ei selitetä yksityiskohtaisesti mikä on etusilmukka, takasilmukka, välilangankiertosilmukka, hirttosilmukka.. Tarttee kai konsultoida äitiä tai juutuubia että mitä ne ohjeet tarkottaa. Hieno kirja, ei siinä. Ja sit tuo toinen on miu ihanan siskon kokoama kuva-albumi R&ES(Entinen Rumat ja Epäsosiaaliset, nykyinen Rohkeat ja Estottomat) groupin menneistä matkoista! 

Samassa paketissa oli: 

Aivan, kahdet täydellisen huiput kalsarit! Näissä ei kyllä o tosiaa yhtää lihomisvaraa ja oon vähä huolissani tästä suklaamäärästä, jonka oon napaani mättäny tässä viimepäivinä.. Mut jos ei muuta, ni käytän näitä sit jumppasalilla. Ennen oli muotia tai oikeestaa jopa vaatimus, jumpata mahollisimman löysissä housuissa. Nyt pitää olla tositosi kireet. Oi kesä, tule äkkiä, ni lähen näissä julkisille paikoille. Ihan varmasti :D Superkiitos Skidi!

Sit on tää joka on tässä järkkyjen pakkasten aikana aiheuttanu miule enemmän fyysistä iloa ku mikään muu asia tässä maailmassa. (No, suklaata ei lasketa):

On pilkkihaalareita, farkkuhaalareita, lapsihaalareita, toppahaalareita(vai onks se sama asia ku lapsihaalari?), työhaalareita, on haalareita, jotka voi heittää naulaan ja on.. Tadaa: PÄÄKALLOHAALAREITA! Kävin äske laittaa auton lämmityksee tää vaate päällä ja salaa toivon, että joku naapuri ois just sattunu kattoo ulos ikkunasta. Hih. Aiva huippu!

Kiitos T!

Noni, no ENS kerralla sit ehkä siitä Jeesuksesta. Kunhan saisin Raamatun jostai käsiini. Missähä miu rippiraamattu mahtaa olla. En o nähny sitä 20 vuotee mutta en usko, että oon heittäny sitä roskikseenkaan.. Yritin lukee K:lle yks aamu hotellissa Herran sanaa aamun alkajaisiks mutta jotenki se ei ollu ollenkaa yhtä liekeissä aiheesta ku mie. Tai emmiekää sillee fyysisesti ollu liekeissä, siis missää Helvetin liekeissä tms. Olin vaa innostunu :D Melkei soitin terapeutille puhelun, että josko se ois jaksanu kuunnella mutta hillitsin itteni. Mutta puran Jumalan sanan tarpeeni tänne joku päivä. Olkaa linjoilla!

Jouluevankeliumi a la Zeni

Heei, tiedän, mie lupasin, että enskerralla jotai muuta ku joulua mutta tää vielä! Tää on vähä niinku tällänen välitilan siirtymä Joulusta Jeesukseen, josta aion kirjottaa ehkä seuraavaks. Mutta siis sain rakkaalta äitimuoriltani joulukortin, jossa oli sellanen jeesus seimessä-siluetti ja alla ote jouluevankeliumista. Mietin hetken, että tässä on nyt kaks vaihtoehtoa: 1. Lievää kettuilua vastaiskuna miu superhienosta(?) maanisesta lumiukkokortista tai 2. Se on vaa kattonu, että kauniin värinen kortti, eikä sen tarkemmi mitä siinä esimerkiks lukee. Laittaisin kuvan mutta on nii työlästä, tiiätte varmaa. Ku kameraki o jossai kassissa ja sit se muistikortti pitää työntää tähä koneesee ja ettiä se kuva täältä ja.. Mut iha justkohta on tulossa kuviaki! No worries. Sain paljo hyvää matskua miu pikkujoulureissulta Tampereelle ja Helsinkii :D Mut nyt vielä tekstiä. Tää ois tietty pitäny laittaa jo vähä enne joulua, että ois sitte voinu vaikka rakas perheeni lukea tän joulupöydässä niinku perinteeseen kuuluu(räkänaurua)mutta tavallaan nythän se Jeesuksen (Jee, sukset!) syntymäpäivä on vasta. Tai siis noi niinku huomenna. Noni, no se alkuperänen onki aika pitkä(pitempi ku siinä äitin uskonnollisessa kortissa)joten en nyt linkitä sitä tähän tilaa viemään. Jos ette iha muista mite se meni, ni mieki löysin sen iha googlesta vaan, muistaakseni eka linkki vei jo tän ikivanhan viisauden äärelle.

Eli:

Siihen aikaan vuodesta, vaikka kukaan ei käskenyt, oli perheiden aika kokoontua yhteen. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta mutta oli tapahtuva Lepran synkeässä sylissä, Iskä-Laarin ollessa Mustolan keisarina. Kaikki menivät omiin koteihinsa, kukin niin lähelle omaa synnyinpaikkaansa, kuin vain oli henkisen kestämisen inhimillisissä rajoissa mahdollista.

Niin myös perhe Piironen-Laari-Honkamäki lähti tutusta ja turvallisesta Helsingistä, Pihlajanmäen ja Siltamäen sydämestä, kohti Lepraa, sillä siellä oli osa heistä syntynyt. He lähtivät sinne perhe-Toyotalla anopin kanssa, joka pelkäsi lentämistä. Heidän siellä ollessaan julistettiin joulurauha. He söivät ja siivosivat, koska se kuului jouluun. Heilläpä olikin tilaa Mustolan majatalossa! (hahaa Jeesus!)

Samoilla seuduilla oli yleensä paljon venäläisiä partioimassa Prisman ovilla. Yht´äkkiä marketin ovet eivät auenneetkaan. Ahti Manninen seisoi heidän edessään ja tämän maallinen rikkaus koreili kultaisessa rannekellossaan. Pelko ei vallannut Venäläisiä mutta Ahti sanoi heille silti: Tulkaa huomenna uudestaan. Onneksi perhe Laari-Piironen-Honkamäki oli jo kaukana tehtyään viimehetken jouluostokset. Ahti oli ilmoittanut heille: Taasko olitte tekemässä viimehetken lahjaostoksia Prismassa? Ette löydä täältä mitään, menkää ABC:lle. Sieltä löydätte väsyneen terapeutin, joka paistaa teille Hesburgerin hampurilaiset. Ja samalla suuri taivaallinen sotajoukko seisoi Mannisen takana, ylisti ABC:n palveluita sanoen:

Suklaa ei lopu vielä, maan päällä rauha ja terapeutilla, joka..rakastaa mitä rakastaa. (EI mennä siihen nyt.)

Kun Manninen oli mennyt kinkun äärelle, Venäläiset ja Laari-Piironen-Honkamäkiset sanoivat toisilleen: "Nyt ABC:lle! Siellä maistamme sen, minkä Manninen meille lupasi." He ahtautuivat perhe-Toyotaan, ottivat vielä Mersunkin täyteen Venäläisiä(hih, hyvä ettei tää mee yhtää yli.)ja anopin ja ajoivat Viipurinporttiin. Sieltä he löysivät tarjoussuklaata ja terapeutin ja Hesburgerin, jonka valot loistivat kutsuvasti. Tämän nähdessään he totesivat, että nyt riitti jouluruoka! Kaikki jotka kuulivat perhe LaariPiironenHonkamäkinen sanat olivat samaa mieltä. Mutta terapeutti ei kätkenyt mihinkään sitä raivoa, jonka huoltoasemalla riehuvat teinit olivat muille asiakkaille aiheuttaneet. Hän tutkiskeli vahinkoja.

Perhe PiironenLaarinenHonkamäkinen palasi takaisin Mustolaan vatsat täynnä Hesburgerimättöä, pari suklaarasiaa kainalossaan ja kaikki oli niinkuin joka joulu. Kukaan ei ollut sanonut heille mitään.

Joulurauha laskeutui.

Voi kun aina ois joulu!

<3 Perhe. Ootte ihania :D Ja terapeutti myös!

loput kalenterista

Tää blogisti lähtee tästä huomenna Oulun kautta Helsinkiin ja aina Tampereelle asti ja palajaa linjoille vasta jouluaattona. Siksipä, ihan vaan varmuuden vakuudeksi, laitan loput tarinan palaset jo etukäteen, ettei vaan käy niin, että jää laittamatta. Kaksi ihmistä onki jo arvannu, aivan oikein, kuka hahmoista oli K:n keksimä :D (Olikoha tää vähä liian helppo?) Palkinto lähtee heille postissa aivan tuossa tuokiossa.

Enskerralla jo sitte jotai iha muuta, ku joulukalenteria. Voi kyllä olla, että jouluisissa merkeissä liikuskelen siltikin mutta tarina päättyy. Alkuperäinen ideahan oli viihdyttää miu kummilapsia tällä mutta ilmeisesti tää idea meni iha reisille. Enskerralla teen aikuisille suunnatun kalenterin, vaikkapa juhannusteemaan! Kesäkuuta odotellessa ;) 

Jos en nyt ennen joulua enää tosiaan ehdi linjoille, niin hyvää joulua kaikille, jotka tätä tekstiä lukee. (Ties vaikka tätä lukis joku ulkoavaruuden olento?) Nauttikaa joulusta, sen tunnelmasta, sytyttäkää pari kynttilää ja syökää liikaa suklaata. Arki tulee kuitenki taas, niin leijailkaa hetki joulumaassa.

Nyt Sulon matkaan: 

20.12

Ei hän toki ollut Irlantilaista Haltijaystäväänsä unohtanut, eikä tämän lupausta tulla auttamaan silloin, kun Sulo olisi apua vailla. Tällä ei vain ollut koskaan ollut varsinaista avuntarvetta. Tonttujen arki kun oli niin kovin helppoa. Päivät tehtiin töitä, kuka missäkin. Lelupajalla, porotallilla tai kilttien lasten tarkkailussa..ja tietysti tuhmien lasten. Tuhmat lapset aiheuttivat aina tontuille harmaita partakarvoja. Heistä piti raportoida Pukille erityisen tarkasti ja sitten päättää jäisivätkö nämä kokonaan ilman lahjoja. Illalla kokoonnuttiin pöydän äärelle syömään ja siitä torkuille.

Noniin, no, olisikohan Sam-haltijalla hyvä idea miten Joulupukkia voisi ilahduttaa?! Viitsisikö Sulo vaivata Samia tälläisellä asialla? Muistaisiko Sam edes lupaustaan, siitä kun oli niin kauan aikaa, Tämä pohti. Sulo kyllä muisti Samin. Tämä oli ollut kovin iloinen veikkonen ja tehnyt jopa muutaman hassunhauskan pikku kepposen ennen paluutaan kotimaahansa. Kaikki muistivat, kun tämä oli piilottanut Masse Lottosen kahvirahat kuusenoksien väliin niin, että kolikoita oli etsittävä kissojen ja koirien kanssa. Missu, tonttulan pitkäkarvaisin ja vihreäsilmäisin kissa oli löytänyt niitä eniten. Varmaan siksi, että se oli pystynyt kiipeilemään pitkin kuusen jalkaa ja päässyt käsiksi jopa latvatähden alla olevaan kolikkoon. Sam oli myös värjännyt Riuska Ruisranteen tehopuuron punaisesksi. Riuska oli katsonut ateriaansa hämillään mutta Samin vakuuteltua tälle, että väri ei ollut myrkyllistä, syönyt puuronsa kokonaan. Kepposet olivat kaikki toki harmittomia ja niille naurettiin yhdessä jälkikäteen. Sellainen oli hyvä kepponen. Kukaan ei saisi jäädä pahalle mielelle, eikä ketään saisi tarkoituksella kiusata, oli Sam vakuutellut.

21.12

Nyt ei kuitenkaan kaivattu kepposia vaan joku mukava yllätys jolla kaikkia maailman lapsia ilahduttava Joulupukkikin saisi joulumieltä. Sulon hiuspehkoa kutitti lakin alta entistä kovemmin ja silloin hän päätti, että tämä olisi varmasti merkki Samilta. Nyt tai ei koskaan Sulo tarvitsi kaukaisessa maassa asuvan ystävänsä apua. Mutta miten se nyt menikään, mitä piti tehdä, jotta Sam tulisi auttamaan?

Sulo pinnisteli muistiaan ja löysi kuin löysikin Samin ohjeistuksen mielestään. ”Tässä, ota tämä. Jos ikinä tarvitset vastapalvelusta, mieti minua oikeinoikein kovasti, mene tähtitaivaan alle ja kerro kirkkaimmalle tähdelle mitä tahdot ja minä pidän huolen, että toiveesi toteutuu.” Juuri niin Sam oli sanonut ojentaessaan hattuaan Sulolle. Sitä samaa hattua joka nyt kutisi tämän päässä. Sulo tassutteli metsän reunaan. Oravapariskunta oli iltakävelyllä. ”Kaunis kuutamo” Herra orava totesi Sulolle ja nosti pienenpientä silinteriään. Tämä oli aina niin hienosti pukeutunut kun lähti ulos. OravaMuorillakin oli kauniit punaruutuiset lapaset. Ne olivatkin tarpeen tälläisenä pakkasyönä. Joulun taika oli alkanut hiipiä metsän ylle ja Sulon mielestä tämä oli juuri hyvä hetki lähteä tavoittelemaan Leprakornia ja tämän lupausta. Toivottavasti hän voisi auttaa tonttulan väkeä.

Sulo oli tullut metsän reunalle. Sieltä avautui hieno maisema alas laaksoon ja suoraan yläpuolella tuikki kirkas tähtitaivas. Yksi tähti loisti kirkkaana. Sulo mietiskeli olisiko tämä nyt taas pakkasukon temppuja mutta ei löytänyt toista yhtä kirkasta tähteä mistään. Tuo saisi kelvata.

22.12

Sulo pinnisti ja ponnisti muistiaan ja ajatuksiaan ja kohdisti ne vihreänuttuiseen ystäväänsä toisessa maassa. Sulkipa tämä vielä silmänsäkin tehostaakseen vaikutusta. Hetken siinä mietiskeltyään Sulo avasi silmänsä ja katsoi tähteä. Se oli alkanut vilkkua. Olisikohan hänen pitänyt sanoa ääneen mitä hän toivoin? Voivoi, meniköhän koko taika nyt pilalle? Hieman hätääntyneenä Sulo Punanenä katseli neuvottomanaympärilleen kuin vastausta hakien ja nosti sitten taas katseensa ylös taivaalle. Kirkas tähti oli kadonnut ja siellä risteilivät vain Pakkasukon maalaamaat värikkään viivat. Enempää hän ei voisi tehdä. Joulu oli jo ovella ja vielä oli paljon töitäkin tekemättä. Tänä iltana Sulo ei kuitenkaan nikkaroisi enää yhtään autoa tai maalaisi yhdellekään nukelle kasvoja. Hän menisi oljille torkkumaan. Ottaisi paikan tulisijan ääreltä. Ehkä hän näkisi unta Sam-haltijasta. Tupaan päästessään Säde tuli hänen viereensä istumaan. Olihan tämä huomannut Sulon olevan huolissaan ja arvasi mitä asia koski. Sulo kertoi pyytäneensä apua Samilta. ”Se oli hyvä idea, kertakaikkiaan!” Säde hihkaisi. ”Olen aivan varma että viesti meni perille ja Sam järjestää Joulupukille jonkin mukavan yllätyksen.” Sulolle tuli Säteen rohkaisusta parempi mieli. Niin se varmasti menisi. Ehkä oven edessä olisi aamulla jättimäinen paketti!

23.12

Mitäpä luulet, odottiko oven edessä jättimäinen paketti? Tai vaikkapa suuri hedelmäkori? Tai joku uusi, jännittävä vempain naamioituna ruskeaan pahvilaatikkoon? Sulo ei saanut jännitykseltään edes kunnolla nukuttua, vaan pyöriskeli levottomana oljilla. Aamulla tämä pinkaisi ylös ja poistui ulko-ovesta jo ennen aamupalaa. Muita tonttuja tämä hieman ihmetytti. Olihan Sulo yleensä ensimmäisenä lautasineen jonottamassa Muorin puuroa. Mitähän tuolla hassulla tontulla oikein oli mielessään? Säde arvasi kyllä mitä Sulo oli mennyt ulos tarkistamaan ja toivoi mielessään, että Samin lahja olisi jotain hienoa ja kiiltävää.

Sulo ei nähnyt mitään, sillä aamuaurinko ei nousisi vailaisemaan taivasta Talvisella Rovaniemellä vielä pitkään aikaan. Se ei tämän urhean tontun matkaa kuitenkaan hidastanut, vaan tämä jatkoi tonttulan etuportaita alas, siitä pajan nurkalle ja aina porotalliin asti. Lumi vain narskui jaloissa. Siellä tämä tajusi, että olisi tietysti voinut ottaa vaikka lyhdyn mukaansa kulkuaan valaisemaan Ja lämpimän takin. Tarkemmin ajateltuna Sulo tajusi olevansa edelleen pyjamassa ja vieläpä paljain jaloin! Oi ja voi, tästä ei hyvää seuraisi. Kipeäksihän tässä vielä tulisi tällä menolla, jäädyttäisi varpaansa ja saisi sellaisen kuumeen, että joutuisi viettämään koko joulun sairastuvalla Lääkintätonttu Pikku Piikkisen inkiväärijuomaa juoden. Se juoma maistui niin karvaalta että jo tämä ajatus sai Sulon pinkomaan äkkiä takaisin sisälle. Samalla tämä ehti ajatella, että ehkä Samin paketti olisi sittenkin siellä missä toivekkin esitettiin, eli metsän reunassa. Hän menisi tarkistamaan tilanteen heti aamupuuron jälkeen, ennen kuin aloittaisi viimeisten leluautojen pyörien kiinnittämisen ja pakkaamisen. Pitäisi muistaa pyytää pakettipalveluista vastaavalta Keto Kanervalta olisiko tällä vielä sitä kaunista sinistä kiiltävää pakettinauhaa. Sulo laittaisi sitä erityiskilttien lasten paketteihin koristeeksi.

Puuron syötyään Sulo laittoi lämpimästi päälle ja lähti muiden tonttujen matkassa ulos. Tämä ei kuitenkaan seurannut pajalle vievän jonon jatkeena vaan pujahti polulta kohti metsän reunaa. Päivä alkaisi johta valjeta ja silloin Pukki saattaisi vahingossa nähtä metsänreunaan jätetyn yllätyslahjan. Siinä menisi sitten koko yllätys pilalle ja sitä Sulo ei tietenkään halunnut. Kuinka ollakaan, metsän reunaan päästyään Sulo-parka löysi sieltä ainoastaan eiliset jalanjälkensä. Ei näkynyt paketteja, ei vaikka tämä kuinka pyöri ympyrää. Taika ei siis ollut kuitenkaan toiminut. Suruissaan Sulo Punanenä, tällä hetkellä koko Korvatunturin alakuloisin tonttu, tallusti takaisin polule ja meni pajalle jatkamaan viimeisiä töitään. Sininen kiiltävä pakettinauhakin tuntui olevan aivan hölmö ajatus. Huomenna olisi jouluaatto ja nyt olisi käytettävä kaikki aika ja energia viimeisten lahjojen valmistukseen ja paketoimiseen, reen pakkaamiseen, porojen ruokkimiseen ja harhaamiseen, sekä Joulupukin takin ja lakin, sekä saappaiden kiillottamiseen. Kaiken tulisi olla TipTop! Sulo uppoutui työhönsä ja viimehetken kiireeseensä niin kovin, että unohti murehtia. Sitten koitti jouluaatto..

24.12

Onko reki pakattu oikein, niin että ensimmäiset lahjat olisivat ylimpänä? Onko Nuusku Turvekuonon erikoisvaljaat kiristetty? Tuo harmaa poroparka on syönyt viimeaikoina niin paljon heinää ja jäkälää, etteivät normaalit valjaat meinanneet mahtua sen päälle. Tontut olivat viime hetkellä ehtineet valmistaa sille uudet, erikoistehostetut valjaat, joissa oli karheasti kilisevät kulkuset ja vaalean harmaat koristekuviot rintaremmissä. Nuusku oli silmin nähden ylpeä vajaistaan. Pukki päättikin laittaa Nuuskun toiseksi etuporoksi, koska tämä tuntui olevan niin täynnä energiaa. Tontut pakkasivat viimeiset tavarat kyytiin ja lopulta Joulupukki kiipesi reen etuistuimelle. Hän oli juuri päässyt TV-lähetyksestä takaisin kotiin. Joulupukin kuuma linja oli jokavuotinen perinne, jossa Pukki vastaili lasten puheluihin ja luki näiden kirjeitä. Nyt olisi kuitenkin aika lähteä jakamaan jouluiloa maailmaan.

Pukki antoi merkin ja porojoukko kilisevine valjaineen Nuuskun johdolla, ponkaisi matkaan. Tontut jäivät vilkuttamaan reen perään. Hetken päästä se oli enää pieni läntti itäisellä taivaanrannalla. Huh huijaa, nyt on aika levähtää! Huokaus kuului partasuisten tonttujen keskellä. Muori on laittanut erityistä joulupuuroa, joukossa lienee manteli tai kaksi. Niiden saaja saisi ottaa ensivuonna ensimmäisen kauhallisen puuroa. Viimevuonna Säde Sammalkorva oli saanut mantelin. Hän odotti jo innolla puuropadan äärelle pääsyä. Kun tontut menivät tupaan, heitä odotti siellä puuropadan lisäksi pieni yllätys. Muori hääräili jo keittissä ja koko tonttula oli täynnä.. tonttuja. Mitä ihmettä? Tarkemmin katsottuna Sulokin tunnisti joukkiosta heti paljon vanhoja tuttuja. Jopa Lauha Lumikero oli mukana keppiinsä nojaillen. Samoin Veikko Virkeä, Sumppi Ryönä ja Tahvo Tiippana. Tahvo oli ollut jo vuosia tallitonttuna jossain etelässä ja Veikko Virkeä oli riihenvartijana Savossa. Kuinka ihmeessä Pukin entiset apulaiset olivat kaikki päätyneet tänään tänne?

Sulo meni Lauhan luokse, joka ilahtui kovasti nähdessään vanhan oppipoikansa. ”Mikä teidät kaikki on saanut tulemaan tänään tänne?” Sulo ihmetteli innoissaan. ”Mitäpä luulisit?” Lauha vastasi pilke silmäkulmassaan. Silloin Sulo tajusi yllättäen, mitä Joulun enkeli oli tarkoittanut sillä, että ratkaisu Pukin ilahduttamiseen olisi hänellä aivan nenän edessä. Ei siihen tarvittu kiiltäviä käärepapereita, hienoja laitteita tai edes minkäänlaisia tavaroita. Riitti, että hyvät ystävät, uudet ja vanhat tuttavat kerääntyisivät saman pöydän äärelle syömään Muorin herkkuja, kertomaan tarinoita ja muistelemaan yhteisiä hauskoja hetkiä. Sam oli kuin olikin pitänyt lupauksensa ja toteuttanut Sulon toiveen. Mikä sen parempi lahja Joulupukille, kuin tämän tullessa takaisin kotiin lahjojenjakoreissultaan, pöytä olisi katettu Joulumuorin herkuilla ja sen ympärillä istuisivat kaikki entiset, jo eläkkeelle jääneet tai muihin tonttuhommiin siirtyneet Pukin apulaiset.

Jouluruoka oli hyvää ja sitä oli pöydän äärellä niin paljon, ettei koko joukko kävi vielä yölläkin nappailemassa pieniä suupaloja. Koska joulunahan saa yölläkin syödä, tontut sen tietävät.

Joulu on hyvän mielen juhla. Juhlittiin sitä teillä miten tahansa, niin muistahan olla kiltisti ja jätä myös tontuille pieni tuliainen ovenpieleen. Ne innostuvat erityisesti joulupuurosta, varsinkin jos sujautat sen joukkoon mantelin.

Hyvää joulua!

Aiiin, myös Sam-haltija lähettää terveisensä.

Jos joskus käyt Irlannissa ja näet siellä vihreän haltijan, jolla on punainen hattu, tiedät että se on varmasti Sam.  

kalenteria

19.12.

Mikä on tärkeää, mikä on tärkeää, mikä on tärkeää.. Sulo Punanenä, yksi Pukin luottotontuista hoki mielessään ja käveli pientä ympyrää. Samalla tämä tuli raapineeksi päätään, koska sitä tuntui kutittavan siitä kohtaa johon enkeli oli koskenut. Kutina ei tuntunut helpottavan millään. Mitä enemmän Sulo raaputti hattuaan, sitä vihreää lakkiaan, hän tuli tietoisemmaksi miltä sen kangas tuntui sormissa. Irlantilaisen haltijan antama myssy oli monien kuunkiertojen saatossa kokenut kovia. Se oli lähtenyt tuulenpuuskan mukaan, jäänyt reen jalasten väliin, tippunut lumihankeen, sen päälle oli kaatunut kuumaa kuusenkerkkäsiirappia ja kerran se oli ollut lähellä syttyä tuleen kun Inga-Inkivääri, tontuista kenties vilkkain, oli heilunut kynttilän kanssa. Sulo hymyili muistoille ja kutina vain yltyi. HETKINEN! Olisiko tässä ratkaisu! Äkkiä Sulo muisti tapaamisen Leprakornin kanssa niin kovin kovin kauan sitten..

jännitys tiivistyy joulukalenterissa..

18.12

Sulo oli juuri menossa sisään, kun Enkeli Joulumieli lennähti paikalle. Se oli ollut metsän reunassa seurailemassa Pakkasukon näytöstä ja tuli nyt Sulon luo. ”Sinä olet viimepäivinä pohtinut kovasti erästä asiaa, etkös olekin?” Enkeli sanoi. Se oli kaunis valkoisine helmoineen ja isoine, pehmeine siipineen. Enkelillä oli vaalea iho, punaiset posket, eikä lainkaan partaa. Enkeleillä ei ole partaa. Sen ympärillä loisti lämmin valo, joka säteili jonkinlaista rauhaa, jota Sulo ei osannut selittää tarkemmin. Hän tiesi vain, että aina kun Joulun enkeli tuli luokse, kaikki huolet ja murheet tuntuivat katoavan. Enkeli istahti Sulon vierelle ja alkoi jutustella: ”Etsit vastausta sellaiseen arvoitukseen, jonka ratkaisu on nenäsi edessä.” Sulo ei ymmärtänyt. Ensin hän ajatteli juoneensa liikaa teetä ja olevansa siksi hieman hidasälyinen enkelin seurassa mutta tämä jatkoi: ”Haluaisit yllättää Joulupukin jollain mukavalla asialla ja se on sinulta erittäin kaunis ja epäitsekäs ajatus.” Enkeli hymyili. ”Mietippä mikä on tärkeää ja kaunista niin joulussa kuin yleensäkin elämässä. Kun keksit sen, keksit myös mikä olisi enemmän kuin mukava yllätys Joulupukille.” Sen sanottuaan enkeli hipaisi kevyesti sormillaan Sulon lakkia, nousi ylös, avasi siipensä ja lennähti pimeään Pohjolan yöhön. Vielä pitkän aikaa tuo urhea pikkutonttu näki taivaalla kirkkaan pisteen sielä, mihin enkeli oli lennähtänyt.

sunnuntain joulupläjäys

17.12.

Aterian päätteeki tontut joivat vielä yrttiteetä ja alkoivat sitten siirtyä hiljalleen omille nukkumapaikoilleen. Torsti Tomera oli litistänyt kaikki oljet niin lyttyyn, että tämän peti oli olemattoman litteä. Torsti totesi, ettei voisi nukkua näin ja lähti hakemaan lisää olkia vajasta. Kaneli iltavalo kirjoitti päiväkirjaa kynttilänvalossa ja Halla Yöllinen-Valkoinen, ehkä kaikkien tonttujen tonttu pyöri pientä ympyrää petinsä ympärillä. Tällä hassulla tontulla oli aina omat rutiininsa, jotka piti suorittaa ennen nukkumaanmenoa. Sulo seuraili tonttulan toimia takan äärellä. Tämä oli hauska suuri yhteisö, jossa jokaisella oli oma paikkansa. Hän tunsi olevansa kovin onnellinen. Säde tuli piipuinen Sulon viereen istumaan. Yhdessä he naureskelivat päivän hauskoille tapahtumille ja päättivät sitten lähteä vielä katsomaan olisiko Pakkasukko tehnyt taikojaan. Se innostui joskus ottamaan pienestä taikapurkistaan värikkäitä säteitä ja heittämään ne pimeälle yötaivaalle tanssimaan. Se oli kaunista. Ihmiset kutsuivat valoilmiötä revontuliksi ja kuvittelivat niiden johtuvan jonkinlaisesta avaruussäteilystä, joka osui ilmakehään. Hassujahan ne ihmiset olivat.

joulukalenteri

 16.12

”No voihan kautta vihreän myssyni.” Sulo tuhahti surkeana. ”Empä tullut ajatelleeksi. Jo pelkästään Muorin kattilat painavat niin paljon, ettei niitä kukaan meistä tontuista jaksa nostella.” Tämä jatkoi. ”Se siitä.” Säde totesi hieman lannistuneena. Samassa lattianrajasta kuului pieni ääni. Heljä Hiiri oli tullut kolostaan. Se pyyhki pieniä hiirentassujaan kukalliseen esiliinaansa ja hyppäsi sitten Sulon polvelle. ”Kuulin että teillä on ongelma, johon liittyy ruoanlaitto” Heljä sanoi ja tuijotti vuoroin Suloa, vuoroin Sädettä mustilla nappisilmillään. Heljällä oli kovin pitkä häntä, Sulo mietti mielessään. Tällä oli ainakin kolmetoista hiirenpoikasta, jotka juoksivat välillä tonttujen jaloissa. Toisinaan poikasia jäi kiikkiin milloin pajan työkaluvarastoon, milloi Joulumuorin keittiön kaappiin ja ompa niistä yksi löytynyt joskus jopa kaatuneen maitotonkan alta. Sulo selitti Heljälle suunnitelmasta yllättää Pukki. Säde lisäsi välillä pieniä yksityiskohtia tarinaan. Heljä kuunteli kiinnostuneena ja totesi, että sehän olisi ihana idea! Hän auttaisi kyllä mielellään. Sulo oli jo kovasti innostumassa aiheesta mutta Säde ajatteli järkevämmin: ”Ihana idea Heljä mutta luulen ettei Pukki mahdu millään sinun keittiöösi ja sinä olet vielä pienempi kuin me. Et pysty Muorinkaan keittiössä toimimaan ilman tämän apua.” Se oli totta, harmin paikka. Samassa Heljä näki yhden poikasistaan olevan hiippailemassa juustopala käpälissään kohti ulko-ovea. ”Oivoi, sielä se HuliVili taas menee. Pakko juosta.” Heljä hihkaisi ja pahoitteli vielä viilettäessään, ettei voinut olla enempää avuksi.

15.12

 15.12

Ilta alkoi saapua Korvatunturin ylle. Sulo Punanenä, Säde Sammalkorva, Sinttu-Tonttu, Liehu Poronen, Elias Von Ralliraita ja monet muut tontut olivat kokoontuneet suuren pöydän äärelle ruokailemaan. Muori oli laittanut hyvää sapuskaa koko porukalle. Nälkäiset tontut vaihtoivat päivän kuulumisia, jutustelivat niitä näitä ja lapioivat ruokaa suihinsa sellaista tahtia, että kipot ja kupit tyhjenivät salaman nopeasti. Pohjo Jäkälävaara, joka oli käynyt tänään yhden pojan ikkunassa, kertoi kuinka poika oli vienyt sisarensa nuken kesken leikkien. Olipa tämä tavannut myös erään tytön, joka oli vetänyt naapurin kissaa hännästä. Pohjo kävi nyt tiukkailmeisenä keskustelua Pukin kanssa siitä, pitäisikö kyseisten lasten lahjoista jättää osa pois tai antaa jollekin kiltimmälle lapselle. Sulo ei ehtinyt kuitenkaan kiinnittää huomiota Pohjon ja Pukin keskinäiseen keskusteluun vaan tämä alkoi kuiskia Säteen kanssa. ”Pukilla näyttää olevan paljon asioita selvitettävänä.” Sulo kuiskasi. ”Meidän pitäisi tosiaan keksiä jotain piristystä hänelle.” Sulo jatkoi. Säde oli samaa mieltä. ”Juttelin eilen pajalla muutaman muun tontun kanssa mutta kukaan ei oikein osannut sanoa mistä Pukki erityisesti ilahtuisi. Kukaan ei ole aiemmin ajatellut asiaa siltä kannalta, että Joulupukkikin voisi haluta lahjoja!” Säde sanoi pohtivana. ”No on kyllä aikakin.” Sulo säesti. ”Hei, taisin keksiä, Pukkihan pitää hyvästä ateriasta! Voisimme ehkä tehdä hänelle sellaisen! Ihan oikean jouluaterian, näin myös Joulumuori saisi levätä ja tehdä kerrankin jotain muuta kuin kokata odottaessaan joulupukkia lahjojenjakokierrokseltaa.” Sulo alkoi innostua ideasta. Tässäkö oli ratkaisu? ”Tässä on vain yksi pieni mutta..” Säde aloitti. ”En haluaisi olla ilonpilaaja mutta osaatko sinä kokata tai tiedätkö yhtään tonttua, joka osaa?”  

joulukalenteri 14.12

 14.12

Sulo sai tallin siivottua ja meni huoltamaan porojen valjaita. Vili Viileä, reipas poronhoitajatonttu istui valjashuoneen oven vieressä ja soitteli pientä hopeista huilua. Sulo tunnisti perinteisen joululaulun säkeet jo kaukaa. Musiikki toi jouluun omanlaistaan tunnelmaa. Vili soitti vielä toisenkin kappaleen ja Sulo innostui lyömään tahtia töppösellään. Sitten tämä muisti valjaiden odottavan rasvausta ja meni puisesta ovesta sisään. Kaikkien porojen varusteet roikkuivat seinällä siistissä järjestyksessä. Sulo päätti aloittaa kuitenkin kulkusista. Niiden kilinä sai aina Sulon hyvälle tuulelle. Kuuluivathan kulkuset jouluun samalla tavalla, kuin manteli puuroon. Vili tuli samassa hetkessä sisään varustehuoneeseen. ”Luuletko, että Pukki ilahtuisi, jos valmistaisimme porojen valjaisiin uudet kulkuset?” Sulo pohti katsoen Viliä. ”Nämä ovat olleet käytössä niin kauan kuin jaksan muistaa, olisiko aika hankkia uudet?” ”Vili käänteli kulkusia käsissään, siveli hellästi niiden kiiltävää pintaa ja tokaisi: ” Nämä ovat pakkaskuningattaren antamat kulkuset. Ne kilisevät talvipakkasen paukkeen tahdissa ja pudottavat pieniä hiutaleita kun reki kiitää taivaankannen halki. Ne ovat toki ikuisuuden vanhat mutta luulen että ne ovat Pukille niin kovin rakkaat, ettei hän tahdo luopua niistä.” Vili oli tietysti oikeassa. Sulo päätti kiillottaa kulkuset tänä jouluna erityisen kiiltäviksi.  

joulua 13.12

 13.12.

Aamulla tuiskutti lunta. Koko maa oli hautautumassa syvään lumipeitteeseen. Se ei kuitenkaan tonttujen menoa hidastanut. Pajalla kuului tuttu kilkatus, kalina, puhina ja tuhina, kun suuri tonttujoukko valmisti lahjoja. Osa oli lähtenyt kiltteystarkastusretkelle, vaikka sää olikin vaikea. Pukki oli antanut vahvimmat ja kokeneimmat poronsa, jotka pystyivät suunnistamaan huonommassakin säässä. Sulolla oli porotallin siivousvuoro. Lakaistessaan lattiaa tämä vaipui taas mietteisiinsä. Pipsa-poro, joka oli jäänyt tänään talliin kipeän sorkan takia, mutusteli heiniään ja seurasi Sulon toimia. He olivat tehneet niin monta retkeä yhdessä, että Pipsa huomasi heti Sulon olevan muissa maailmoissa. ”Mikä hätänä?” Se kysyi ennenkuin otti uuden tukon heinää suuhunsa. Sulo nosti katseensa lattiasta ja katsoi Pipsaa. ”Millä yllättää Pukki jouluaattona?” Siinäpä tuntuikin olevan suurtakin suurempi kysymys. Pipsa pureskeli vihreää heinää hiljalleen ja käänsi katseensa takaseinään. Sulo tiesi tämän miettivän kuumeisesti, sen näki tämän sarvien asennosta. ”No voisin tietysti pyytää Poro Känkkäränkkää käyttäytymään erityisen nätisti jouluaaton ajossa. Tai voisin keskustella Poro Äkkihopun kanssa, jotta tämä yrittäisi johtaa joukkoa hieman tasaisemmin kuin normaalisti. Suloa hymyilytti. Känkkäränkkä osasi olla toisinaan todella pahantuulinen. Se kuopi maata vihaisena ennen lähtöä ja kiukkusi pikkuasioista, kuten vääränvärisistä valjaista, epätasaisesti pakatusta reestä, liian kylmästä tai kuumasta ilmasta, odottelusta.. Kaikki tiesivät sen kuitenkin salaa nauttivan työnteosta. Se ei jättäisi jouluaaton rekiretkeä väliin mistään hinnasta. Äkkihoppu ei puolestaan malttanut aina kuunnella Pukin ohjeita. Kerran se oli pinkaissut matkaan ennenkuin muut porot oli ehditty valjastaa reen eteen. Sielä se paineli pitkän pätkän yli taivaanrannan, ennenkuin pysähtyi tajuttuaan, että jotain puuttui. Äkkihoppu teki myös johtoporona ollessaan melkoisia äkkijarrutuksia ja -kiihtydyksiä.

Sulo ja Pipsa naureskelivat hauskoille muistoille. Mitähän tänä jouluna tapahtuisikaan.. Ei, ei noita kahta voisi pyytää käyttäytymään normaalien porojen tavoin. Se veisi riemun koko touhusta ja sitäpaitsi kumpikin tiesi, että Pukki nautti vauhdista ja piti jokaisesta porostaan juuri sellaisena, iloisena, känkkäränkkäisenä, vaiteliaana, vauhdikkaana tai reippaana kuin nämä luonteeltaan olivat.

joulutarinaa, 12.12

 12.12

Hetken päästä kuului molskahdus ja Sulo arvasi Mörököllin hypänneen hyiseen järveen. Hän kääntyi ja näki kirkkaansinisestä vedestä nousevan karvaisen naaman, jonka keskellä loisti kaksi vihreää silmää, jotka tuikkivat iloisesti. Suu oli iloisessa virneessä ja paljasti joukon keltaisia hampaita. Mörökölli pärskytteli vettä innoissaan ja sukelsi jälleen. Säde tuli kohti Suloa päätään pudistellen. ”Mörö oli sitä mieltä, että Pukki voisi innostua jääkylvystä. Mörökölli voisi tehdä hänelle oman avannon keskelle järveä.” ”Luuletko,että Pukki haluaisi mennä hyiseen veteen uiskentelemaan?” Sulo kysyi tuijottaen Sädettä epäuskoisena. ”No vaikka haluaisikin, niin epäilen, että jäät voivat olla vielä heikkoja ja järvellä ei ole saunaa, johon pääsisi heti lämmittelemään. Ei, ei se ole hyvä idea.” Säde tuhahti. ”Mutta Mörökölli tuntuu innostuneen uimisesta, joten se ei varmaankaan tule lähiaikoina häiriköimään meidän toimiamme.”

Kaksikko lähti tarpomaan takaisin tonttulaa kohti. Ehkä oli parempi mennä nukkumaan ja jatkaa tämän asian pohtimista aamulla, kun ajatuskin kulkisi paremmin. Sulo ei kuitenkaan saanut unta, vaan pyöriskeli oljilla pohtien asiaa. Sulon vieressä oli tyhjä paikka. Älykkötonttu Tino Ompun olisi kuulunut olla siinä yöunilla mutta tätä ei näkynyt. Sulo nousi vuoteelta ja meni tupaan. Sieläpä se Tinokin istuskeli joku hieno laite nenänsä edessä. Sulo meni lähemmäs loistavaa valoa ja katseli sitä kiinnostuneena. ”Katsoppas tätä.” Tino sanoi huomattuaan Sulon. ”Kun painan tuosta nappulasta, saan yhteyden mihin tahansa päin maailmaa ja kuvakin ilmestyy tähän ruutuun. Voin vaikka jutella Pohjo Jäkälävaaran kanssa. Tai voisin, jos tämä ikivanha höppänä osaisi käyttää tälläistä laitetta sielä Imatran perukoilla, jossa tämä on tallitonttuna.” ”Luuletko, että Joulupukki innostuisi tuollaisesta vempaimesta?” Sulo pohdiskeli. ”Hah.” Tino naurahti. ”Yritin jokin aika sitten saada Joulupukkia käyttämään älypuhelinta mutta eihän tuo osannut käyttää sitä. Luottaa kuulema mielummin perinteisiin viestintäkeinoihin, kuten kirjekyyhkyihin.” Tino tuumaili. ”Se siitä sitten.” Sulo mietti ja meni takaisin oljille ja nukahti.

joulukalenteria taas

 11.12

”Pidä varasi.” Säde sanoi Sulolle. ”Mörökölli pitää kovasti sinusta ja muistat varmasti mitä viimekerralla kävi, kun menit liian lähelle!” Sulo muisti kyllä. Mörökölli oli ottanut Suloa parrasta ja nostanut tämän ylös. Mörökölli oli kuvitellut että Sulon mielestä olisi hauskaa nähdä maailmaa hieman korkeammalta. Parrasta oli jäänyt iso tukko tämän känsäisiin kouriin ja oli mennyt monta kuunkiertoa ennenkuin parta oli kasvanut takaisin. Aina kun Sulo näki Mörrin jossain, hän tunsi parrassaan ikävää kutinaa. Nyt oli kuitenkin tärkeää keksiä Pukille iloinen yllätys ja silloin oli mentävä rohkeasti kysymään sellaiseltaki hahmolta ideoita, josta ei itse niin välittänyt.

Sulo jätti jutustelun kuitenkin Säteelle, joka puhui muutenkin paremmin Mörökölliä. Metsän suurin hahmo oli näköjään järven rannalla tekemässä aukkoa jäähän. Oliko se hassu menossa uimaan, tälläisellä pakkasella! Toisaalta sillä oli niin paksu ja karvainen turkki, että luultavasti vesi ei edes tuntuisi kylmältä. Se oli riisunut karhean viittansa, joka oli mytyssä tämän jalkojen juuressa. Kyllä, uimaan se oli menossa!

Päästyään puhe-etäisyydelle Säde otti rohkeasti vielä muutaman askeleen kohti Mörriä. Heillä oli kovin monta oksanleveyttä pituuseroa. Mörri oli iso ja pitkä, Säde pieni, hento ja kovinkovin lyhyt. Se ei kumpaakaan häirinnyt vaan Säde aloitti rohkeasti keskustelun. ”Into pinko minne mennä, pukki meillä salaisuus, minne lennä?” Sulo oli, kuten sanottu, kätevä käsistään mutta puhui huonosti vieraita kieliä. Hän oli kuitenkin melko varma, että Säde oli kysynyt Kölliltä, että tiesikö tämä mistä mukavasta yllätyksestä Joulupukki voisi erityisesti pitää? Tai sitten tämä oli kysynyt minkävärisiä sukkia Mörökölli yleensä käytti? Koska Sulo ei ollut varma, hän jätti Säteen jutustelemaan Jättimäisen mörön kanssa ja meni itse hieman syrjemmälle odottelemaan. Partaa oli taas alkanut kutkuttaa.

juulkalender osa 10

 10.12.

Mörökölli oli metsän asukeista ainoa, joka olisi halunnut osallistua tonttujen toimintaan. Muut metsän asukit pudistelivat päätään nähdessään jatkuvan kiireen, joka tonttujoukolla oli. Ne eivät olisi halunneet mistään hinnasta hypätä moiseen vilinään mutta Mörökölli oli toista maata. Se halusi osallistua vähän kaikkeen. Voihan olla, että Mörökölli olikin lakaissut Orava Herran oksankin ja unohtanut palauttaa Orava Muorin luudan paikalleen. Lipputanko oli varmasti kaatunut vahingossa, sillä eihän Mörökölli pahuuttaan mitään kepposia tehnyt, ymmärtämättömyyttään vain. Tontut olivat monesti pyytäneet tätä pysymään metsässä mutta viime kesänä tuo möykkyjen möykky oli tömistellyt karvaisilla jaloillaan suoraan tonttujen nuotioon. Se oli ymmärtänyt nuotion tarkoituksen hieman väärin. Arvaahan sen mitä siitä seurasi: Mörön jalkakarvat syttyivät tuleen ja tontut joutuivat juoksemaan rantaan ja takaisin pienten ämpäreidensä kanssa sammuttaakseen tulipalon. Nuotioiden ja tulen kanssa tuli olla tarkkana mutta eihän Mörökölli sitä ymmärtänyt. EI vaikka kuinka sanottiin. Tontut yrittivät myös pystyttää pientä aitaa, joka pitäisi hyväntahtoisen mörrin poissa tonttulan pihalta mutta Mörökölli kaatoi sen aina innostuessaan. Ehkä tämä jättiläinen keksisi jonkin hauskan idean, jolla saada Joulupukki hyvälle mielelle?

Vauvauintia(tästä ei saa sit suuttua!)

Ei hitto, tää jäi ihan kokonaan miu edellisestä tekstistä, joka käsitteli siis miu rentouttavaa kylpylälomaa Oulun Edenissä. Jos et ole sitä vielä lukenut, niin mulkaseppa se eka, niin tiedät missä perhehelvetissä.. eikunsiis ihanassa kokoperheen kylpylässä mie olin joulukuun alussa..

Ensinnäki miula jäi ton vauvauintiasian lisäks sanomatta sellanen juttu, että hississä oli ohjeena: Jos hississä on lapsia, aikuiset eivät saa painaa hissin nappia." Ja siinä oli sellanen maaninen orava vähä niinku sanomassa tätä ohjeistusta. Ennenku kerkesin huomata, oma äitini 50+ oli jo ehtiny painaa nappulaa, vaikka samassa kyydissä oli pari alaikästä pygmiä. Huomautin hissinkäyttöohjeista mutta äitimuori luuli sitä vitsiksi. Tää tapahtu siis ihan ekoina hissiajelukertoina ja jouduin koko loppuloman pelkäämää sen näennäisesti iloisen oravan kostoa.

Hilpeetä olla lomalla ja herätä 6:20. Kyyllä. Sitte satut nukkumaa siinä telkkarin vieressä, joten sänkyysi kiipeää pari pientä ihmisenalkua, jotka jostain syystä koko matkan ajan(lähes)oli sitä mieltä, että Jenni-täti on saatanasta, kattomaan telkusta laatuohjelmaa "Maltti ja Valtti". Sitte ne söi siinä sängyssä pähkinöitä. Sitte seuraavana iltana laitat ruumiisi hyvinansaittuun lepoasentoon pähkinöiden, parin legoukon, muovisen paahtoleivän, eksyneen tossun ja äitimuorin viereen. Tuli hyvinlevänny olo!

Noni, no siitä vauvauinnista. Mentii siis hotellii ja se ystävällinen respaneitokainen tiesi kertoa, että kylpylä aukee sitte joka aamu jo kasilta. Aikunkiva! Tehtii heti sotasuunnitelma, että mennää lauantaiaamuna heti aamupalan jälkee uimaa, ni ehitää siitä sit vielä sitylle ja vältetää pahimmat ruuhkat. Se mitä se iloinen respaneiti EI kertonu, oli, että juu, kylpylä aukee kyllä kasilta mutta sielähän on sitten vauvauintia heti kasista johonki kymppiin. Mentii suihkutilaan ja havaittiin kaikki suhtkoht heti, että aika paljon vauvoja täällä.. paljon vauvoja=täällä taitaa olla vauvauinti.

Tein sitte taitavana lapsiasiantuntijana ja varhaiskasvattajana muutaman havainnon siinä pissasessa vedessä about tähän tyyliin lilluessani

-Siellä on ihania, nuoria pareja YHDEN lapsen kanssa. He on just viettäny toissakesänä ihanat häät, oli kakkua ja morsiamenryöstö ja puheita ja hääkarkkeja. Sit jätettii ehkäsy pois ja huppis, eipä aikaakaan kun lähetettiin jo sukulaisille ultrakuvaa kera tekstin: Me ollaan raskaana <3. Noni, no Aino Marjaana tai Veikko Johannes (vanhat nimet on nyt vielä muodissa) on innokas uimari ja tokihan nuoripari käyttää tätä ihmistoukkaa uimassa. Kun se siitä niin nauttii!

-Isi saa pidellä lasta allatiloissa, kun äiti kävelee vieressä ja korjaa Aino Marjaanan uimavaippaa. Äiti vie lapsen kuitenkin mukanaan suihkutiloihin, kun ei isi kuitenkaan osaa. Isä tyytyy tähän.

-Isi on treenannut, äiti ei ole vielä ehtinyt. Tarkoitus on kyllä mennä seuraavaksi vauvajumppaan.

-Altaalla vaihdetaan ihastuneita huudahduksia ja vauvaa laitetaan välillä kellumaan jonkun kelluvan lautan päälle. Jonkun mennessä ohi jälkikasvulle puhutaan kuin vähä järkiselle lässyttäen ja vilkuillaan samalla lähteekö ohiuiskentelija mukaan ihastelemaan kuinka kaunis, uniikki ja ihmeellinen nuorenparin (ensimmäinen)vauva onkaan.

-Suora lainaus ei hevosen, vaan kahden lapsen äidin suusta: Ekan lapsen kanssa käydään vauvauinnissa ja toka heitetää pönttöön ja toivotaan, että se oppii uimaan.

Vai hetkinen, se tais olla että "heitetään ammeeseen." Juu, niin se oli!

Isompien lasten, esim Saken ja Holgerin kanssa se on jo ihan helppoa. Laitetaan kellukkeet ja annetaan mennä!

(iskä: Kyllä äiti, minulla on kellukkeet)

Sitte siellä altaassa voi aina törmätä johonki toiseenki hassuun olioon:

(iskä: en enää syö lihavia lapsia ja olen laihtunut 5kiloa)

Että hauskaa on joo olla samaan aikaan vauvauinnissa! T: lapsirakas Jenni-täti suoraan saatanasta.

joulukalenteri

 9.12

”Mörökölli! Se vanha mörkö ei ole eläissään tehnyt mitään muuta kuin kepposia!” Huudahti Sulo ja sai Sintun taas pudottamaan lehtensä. Jupisten tämä keräsi jälleen uutisensa pöydän alta ja siirtyi takan eteen lukemaan. Vetipä vielä lakin korvilleen, jotta ei kuulisi ylimääräisiä ääniä, joita niin kovin säikkyi. ”Mitä Mörököllistä?” Kysyi juuri pirttiin saapastellut Tahvo Porovaara. Tahvo oli nuoremman polven tonttuja, joka oli nuoresta iästään huolimatta noussut nopeasti yhdeksi Pukin luottotontuista. Tahvo osasi laskea niin nopeasti, että kukaan ei oikein ymmärtänyt kuinka se oli edes mahdollista. Pukki arvosti kuitenkin Tahvon ammattitaitoa kovin, koska aattoillan matka oli pitkä ja suunnitelmat lyhimmästä ja turvallisimmasta reitistä tuli tehdä tarkkaan. Piti huomioida tuulen suunta, Pakkasukon metkut ja jään viileys, joka puolestaan vaikutti reen vauhtiin. Tahvo teki joka vuosi tarkat laskelmat Pukille ennen tämän jouluaaton matkaa.

Sulo ja Säde saivat taas kertoa mitä heillä oli mielessään. Tahvo, vaikka tunsikin pukin hyvin, joutui hämmennyksen valtaan. Eipä hän ollut koskaan ajatellut, että Pukkikin voisi haluta jonkinlaisen lahjan! Tahvo lupasi yrittää tehdä laskelmia, joista selviäisi mistä Joulupukki todennäköisimmin innostuisi. Sulo vilkaisi Sädettä ja hymyili. Niin tehokas kuin Tahvo olikin, tämä ei muistaisi asiaa enää huomenna. Ehkä oli parempi lähteä etsimään Mörökölliä metsän siimeksestä. Tämä saisi luvan auttaa tonttuja vastapalveluksena viime kesäisestä pikku pilasta..

Rentouttava kylpyläloma

Hih, tiiättekö millasta se on? Emmiekää. Tai siis tiiämmie millasta on kylpyläloma pikku flunssassa kahen alle 5-vuotiaan seurassa, paikkana jo hieman parhaat päivänsä nähny Oulun Eden. Mutta alotetaas iiiihan alusta..

Koska miula on töitä jouluna, niin miu perhe, tai no osa siitä, päätti matkustaa rohkeesti miu luo tänne kylmään ja lumiseen pohjolaan vähä niinku pikkujouluaikeissa. Perjantaiaamu saapui ja mie läksin hyvinnukutun työyön jälkee ajelee Ouluu. Olin jotenki iha siinä ajatuksessa, että miula on ihanhirveenpaljon aikaa ennen noitten lennon saapumista ja jäin vähäksaikaa vielä jutskailee työkavereitten kanssa. (lue: puhuttii pahaa opiskelijoista, pomoista ja potilaista.) No havaitsin siinä sitte, että ei tässä jää yhtää ylimäärästä aikaa pysähtyä kuselle, aamupalan ja -kahvin noutamisesta puhumattakaan. Eka pysäkki miula oli Mannerheimin lastensuojeluliiton toimisto, ku piti hakee sieltä pygmeille heittoistuimet. Vai onks ne turvaistuimet? No, enivei. Tähän kätkeytyi, kuten kaikkeen miu tekemiseen yleensäki, kaks haastetta. Olin laittanu navigaattoriin osotteen ja numeron 23. Navigaattorin todetessa kuivakasti, että "Olet saapunut päämäärään, ei valitusoikeutta, kyllä, olen varma että tämä on valitsemasi osoite." näen edessäni thai-hoitolan. Niin näppärää kuin se oiski yhdistää nää kaks toimipistettä, ajatuksella "jokaiselle jotain", niin epäilin silti. Oon jo oppinu, että sillo ku on hätä, ni soitetaan terapeutille. Sieltä se neuvo miuta puhelimen välityksellä ja n.10 minuuttia pyörittyäni eestaas kolmen kadun välillä, keksittii mitepäi mie oon kartalla  ja mihi miu pitää mennä löytääkseni kohteeseen. Lopulta saavutin paikan ja kauheen kusihädän lisäks miula oli jo kiire kentälle. Aivan normaalia. (huomautettakoon, että nyt myöhemmin kun menin palauttaa niitä penkkejä, niin havaitsin, että sen liiton osote on 32. Että siitä se varmaa johtu, että ei iha osunu kohillee..)

Epätoivo hellitti ja pääsin toimistoon. Mukava täti-ihminen kysyy, että mitenpäi ne penskat matkustaa, että tartteeko näitä lisävöitä? ÖöööÖ? No istuen ne kai matkustaa? Niin, että onko naama menosuuntaan? Joo? No sitte näitä lisävöitä ei tarvita. Kiva. Kui vaikeeta yksien istuimien hommaaminen voi olla? En ees yrittäny kiinnittää niitä miu perheauton takapenkille, vaan läksin kruisaamaan kohti kenttää. Onneks lentoki oli myöhässä, ni ehin ajoissa paikalle ja olin sielä sen näkösenä, niinku oisin ollu oikeesti ajoissa oottamassa.

Noh, pygmit oli käyttäyny hyvi ja äitimuorit kahdessa polvessa olivat myös mukana menossa. Lähettii ekana etenemään Oulun ideaparkkiin ja sielä eka ruokaa, jonka jälkeen paikallinen HopLop..

Pettymys numero 1:

Miusta tuntuu, että Skidi tais voittaa tän kisan, koska sen hevosen hanuri loistaa eniten? Siinä on siis kovimmat powerit? 

Mie niin kesytin ton villin seepran!

Noni, no siitä matka jatku sitte hotellille. Oon ylpee, koska ehdin opettaa äitiväen tehdessä sisäänkirjautumista, pikkuväelle respassa olevan akvaarion saloja. Sielä oli sellanen simpukka, josta tuli kuplia. Todettii, että se piereskelee. Ja jos vedessä pierasee, tulee kuplia. En tiiä miks miuta aina jaksaa naurattaa tää pieruhuumori, mutta jostai syystä 3 ja 4-vuotiaiden äideillä on huumori tiukilla tän suhteen :D Oliverin kertoessa tätä pikku faktaa ylpeänä äidilleen, sain osakseni pitkän mulkaisun kera saatesanojen: Sieks ton sille opetit? Mistä arvasit :D

Muita reissun kohokohtia oli tietysti pitkän putkivesiliukumäen ja aaltojen lisäks:

Parempi ylikalliin sokoshotellin tossukan alla, kun ihan vaan taivasalla:

Vain tukka jäi:

Väsynyt muumio:

Lumikki ja paahtoleipä:

Mie olin lauantai-iltana jo iha valmis juomaa giniä kaksin käsin:

No ei siinä, hauska reissuhan meillä oli :D Eikö..

Joulukalenteria

Päivän pläjäys. Jännitys tiivistyy..

8.12

Mitenkäs, jos meillä olisikin juhlaliputus Pukin palatessa lahjojenjakoretkeltään? Sulo mietiskeli. Sinttu-Tonttuhan tietää kaiken lipuista ja liputuspäivistä, mennään kysymään häneltä! Kaikeksi onneksi Sinttu sattuikin olemaan tuvassa lukemassa päivän uutisia, kun Sulo ja Säde astuivat sisään. Olipa siellä lämmin! Tuli rätisi hiljaa takassa ja musta kissa kehräsi kuin pieni moottori takkatulen loisteessa. Joku oli sytyttänyt muutaman kynttilänkin tunnelmaa tuomaan. ”Sinttu!” Säde hihkaisi jo ovelta ja kopisteli lumisia töppösiään Eteismattoon niin että lumi pöllysi. Sinttu, joka oli hieman säikky olemukseltaan, pomppasi pöydän ääreltä niin, että lehtikin putosi hänen käsistään. Toivuttuaan äkkinäisestä järkytyksestään tämä kääntyi katsomaan tulijoita. ”Mikä nyt on noin kovasti hätänä?” Tämä kysyi ja katseli säikähtäneen oloisena ympärilleen. ”Meidän pitäisi keksiä Joulupukille joku mukava yllätys ja ajattelimme, josko pitäisimme hänelle oman liputuspäivän jouluaattona. Osaisitko neuvoa mistä saisimme oikein hienon lipun, siinä voisi olla kultaiset reunukset ja poron kuva. Tai vaikka koko korvatunturi!” Säde oli jo päässyt täyteen vauhtiin haaveilussaan. Sinttu katseli Sädettä ja Suloa ja hänen kasvonsa olivat venähtäneet pahoittelevaan ilmeeseen. ”Tuohan olisi oikeinkin mukava idea mutta Mörökölli on kaatanut lipputangon, eikä sitä saada korjattua ennen joulua. Kaikki puutöitä tekevät tontut ovat ylityöllistettyjä näin lähellä aattoa.” Sinttu kohautti harteitaan. Harmi. Hän keräili loput lehdestään ja syventyi taas lukemaan Korvatunturin uutisia.

joulukalenteria taas etuaikaisesti

Eli laittelen taas jo huomisen stoorit tänne, kun pukkaa työpäivää.. Ei aina jaksa availla konetta työputkien välissä, niin ettei vaan jää keneltäkään joulukalenterit näkemättä :D Laitetaas samaan syssyyn oikeestaan molempien (työ)päivien tarinat. Älkää kuitenkaan ahnehtiko, vaan lukekaa päivä kerrallaan ;)

Unohtuipa muuten tuossa jo heti alussa mainita, että mietiskelkääpä mielessänne mikä tarinassa esiintuvä nimi on K:n keksimä. Miusta se on ihan ilmeinen mutta pohtikaapa silti. Oikein arvanneiden kesken ei arvota mitään, eikä tarinaa tarvitse jakaa feispuukissä hästägillä joulukalenteri. Paitsi jos haluaa jakaa feispuukissa jotain. Vaikka tän joulukalenterin. Ei ehkä kannata. Hih.

Nooo, mainitaan nyt tässä vielä, että osa teistä murusista on saamassa joulukortin. Niistä ei tullu kauheen hienoja mutta ajatus on kuulma tärkein. Oon varma, että sen lausahduksen on keksiny joku onneton turaaja, joka lohduttautuu sillä ajatuksella. No, enivei, ostin kymmenen merkkiä ja tein kymmenen rumaa korttia. Jos saat kortin, tiedät kuuluvasi niiden kymmenen ihmisen joukkoon, joka saa kortin. Niistä puolet on "virallisia" ns.lapsiperheille suunniteltuja ja loput "epävirallisia". Voitte sitte miettiä kumman saitte :D Hah, hyvää joulua!

 6.12.

”Elias Von Ralliraita!” Sulo hihkaisi, kun he lähtivät kävelemään takaisin etuovelle. Mennään katsomaan onko hän verstaalla. Elias osasi tehdä kaikenlaista jännittävää. Hän oli erityisen hyvä kaikenlaisten vempainten kanssa puuhastelussa. Ehkä Elias osaisi valmistaa Pukille jonkin uuden laitteen, josta voisi olla hyötyä tai vaikka vain huvia. Vaikka soittorasian? Mitä sinä luulet, mistä Pukki voisi tykätä?

Sulo ja Säde löysivät Eliaksen työhönsä uppoutuneena. Siis kirjaimellisesti uppoutuneena. Elias oli ison, metallisen pöntön sisällä. Siitä törötti jos jonkinmoista vieteriä ja mutteria ja sisältä kuului tasainen mutina. Tynnyrin kylkeen oli maalattu jonkinlainen kartta ja tarkemmin katsottuna siinä oli myös pieniä ikkunoita. Sulo koputti tynnyrin kylkeen ja Elias Von Ralliraita ponkaisi ylös kuin vieteriukko laatikostaan. ”Kuka koputti?” Elias kysyi katsellen ympärilleen ihmeissään. Hän roikkui kuin roikkuikin jonkinlaisen vieterin päässä, istuen pienellä puisella tuolilla, joka näytti tavallaan eräänlaiselta lentokoneen ohjaamon istuimelta. ”Täällä alhaalla.” Säde hihkaisi ja heilutti keltaisia lapasiaan jotta Elias huomaisi heidät alapuolellaan. Vieteri oli nimittäin melko korkea ja huojui huteran näköisesti. Kun Sulo ja Säde saivat Eliaksen huomion he esittivät asiansa. Millä yllättää pukki? Eliaksen ei tarvinnut edes miettiä, vaan tämä oli heti innoissaan asiasta. ”No nyt kun kysyitte, niin tässä olisi uusin kehittelemäni laite, eli aurinkoraketti. Se vaatii vielä pienen pientä hienosäätöä mutta uskoisin että saan sen jouluaattoon mennessä lentämään aurinkoon. Sielä on lämmin! Pukki arvostaisi varmasti lämpöä pitkän työpäivän päätteeksi.” Elias intoili. Minun pitää vain hieman kehittää ulkokuorta, ettei se vahinossa sula. Auringossa voi tietojeni ja laskelmieni mukaan olla jopa hieman kuuma.

Sulo ja Säde vilkaisivat toisiaan ja totesivat lähes yhdestä suusta, että Pukki ei varmasti haluaisi lähteä niin kauas pitkän päivän päätteeksi ja sitäpaitsi tämä taisi pitää pakkasesta. Elias nosti harteitaan sen merkiksi, että olipa ainakin yrittänyt ja uppoutui sitten jälleen aurinkorakettinsa pariin. Tynnyristä kuului pieni sihahtava ääni, kuin joku olisi avannut limonaditölkin. Mitäköhän tuo hajamielinen keksijätonttu sielä puuhaili. Oli parempi jättää hänet rauhaan.

7.12.

Mikä nyt neuvoksi. Olihan tähän oltava joku hyvä ratkaisu. Kaksikko päätti jättää tontuilta kyselemisen ja suuntasivat lähimmän kuusen luo. Sen paksut oksat olivat taipuneet maata kohti lumen painosta. Oksien suojassa oli Oravamuorin pesä. Oravamuori oli viisas, ehkä viisaampi kuin metsän pöllö. Jos joku osaisi heitä auttaa, se hahmo olisi tämän puun suojissa.

Sulo ja Säde raottivat oksia varovasti ja kurkistivat oravan pesään. Kolon ovi oli hieman raollaan ja oravamuorin tuuhea häntä näkyi oven takaa. Hän puuhaili jotain hyvin kiireisen oloisena. ”Ai hei!” Tämä huudahti huomatessaan tonttukaksikon ovellaan. ”Pahoittelut, minulla on joulusiivous menossa, enkä meinaa löytää luutaani mistään. Pojat ovat varmasti vieneet sen leikkeihinsä.” Muori tuhisi vihaisena. Säde oli huomannut luudan ylempänä kuusen oksalla ja nousi hakemaan sen. ”Kas tässä. Oli tainnut unohtua Herra Oravalta, kun tämä oli selvästi käynyt lakaisemassa tuumailuoksaansa lumipeitteestä. Herra Orava tarvitsi oman tuumailupaikkansa, tontut tiesivät sen. Orava muori otti luudan kiitollisena vastaan ja mutisi jotain Herra Oravaan liittyvää. Tontut esittivät asiansa muorille joka jäi pohtimaan asiaa. ”Voisin tietysti antaa hänelle muutaman kävyn talvivarastostamme. Ne ovat oikein makoisia, jos hieman nuotiolla niitä kärventää. Ei liikaa! Kaikkihan pitävät syötävästä lahjasta ja joulu on hyvän ruoan aikaa.” Orava oli jo kääntymässä kannoillaan ja suuntaamassa ruokavarastoon tyytyväisen oloisena hyvästä ideastaan mutta Sulo pysäytti tämän sanomalla: ”En usko että Pukki haluaa mitään syötävää. Eikä Joulumuorin pöydän äärestä noustessa oli nälkä kuitenkaan. ” No voihan, ei tullut apua Oraviltakaan.

joulukalenteria

 5.12.

Sulo ja Säde kiersivät tonttulan takaovelle, josta Liehu todennäköisimmin löytyisi. Aivan oikein, sielähän tämä oli mittailemassa saranoita. Sulo ja Säde tiesivät Liehun olevan yksi Pukin luottotontuista, jonka vastuulla oli pitää ovet ja ikkunat siinä kunnossa, ettei Pakkasukko pääsisi tekemään kepposiaan sisätiloihin. Liehu oli jatkuvasti tiivistämässä, maalaamassa, kunnostamassa ja rapsuttamassa jollakin nurkalla. Kukaan ei ollut varma mitä Liehu teki kesäisin mutta talvisin tämä tuntui olevan lähes ylityöllistetty. Liehun pieni siluetti heijastui kuun valossa suureen tammioveen ja sai tämän näyttämään suurikokoiselta peikolta. Lähempi tarkastalu kertoi kuitenkin, että Liehu oli yksi pienimmistä tontuista. Tämän parta oli lähes yhtä valkoinen kuin Joulupukilla, joskaan ei yhtä pitkä. Se oli jäänyt kerran tuulen tempaaman oven väliin ja katkennut. Ilmeisesti parta ei aikonut koskaan toipua ennalleen. Se oli Liehulle kova paikka, joten siitä ei puhuttu. Liehu jos kuka osaisi kuitenkin varmasti kertoa millä Pukki voitaisiin yllättää jouluaattona! ”Yllättää? Joulupukki?” Liehu tuijotti Suloa ja Sädettä ruskeasankaisten, paksussa huurussa olevien lasiensa takaa hölistyneenä. ”En kyllä ymmärrä millä te nuoret voisitte Joulupukkia yllättää. Tämä tietää kaikesta kaiken, osaa kaiken ja pystyy taikomaan vaikka mitä. Ei häneltä puutu mitään.” Tämän sanottuaan Liehu käänsi heille köyryisen selkänsä ja jupisi itsekseen jotain käsittämätöntä. Sulo ja Säde eivät olleet kuitenkaan valmiita luovuttamaan..

Joulukalenteria

Taas jatkuu!

Vietin tuossa just värikkään viikonvaihteen perheen parissa, siitä tulossa postausta myös. Eli ei huolta ei tää joulukuu tuu pelkkää joulukalenteria olemaan. Mutta tänään on:

4.12.

Sulo jäi pohtimaan joulumieltä ja antamisen riemua, jota Joulupukki toi kaikille ihmisille mutta kuka tai mikä toisi sitä Pukille? Sulo lähti tallustamaan pakkasillassa kohti tonttulaa ja tapasi tuvan nurkalla Säde Sammalkorvan, joka poltteli hiljalleen pientä maissipiippuaan. Savukiehkura leikki ilmassa tehden hienoja kiemuroita ennenkuin haihtui taivaan tuuliin. Säde katsahti Suloa, joka hipsutteli paikalle vihreässä lakissaan. ”Mitä mietit kuomaseni?” Säde aloitti keskustelun ja yskähti kevyesti. ”Hmm..” Sulo aloitti. ”Oletko koskaan ajatellut kuinka paljon Pukki tekee töitä ja huolehtii meistä ja kaikesta muusta elollisesta niin täällä Pohjoisessa, kuin koko maailmassa?” ”Totta turiset!” Säde totesi ja katseli Suloa harmailla silmillään. ”Pitäisiköhän meidän tänä jouluna keksiä Pukille jokin mukava joululahja, joka saisi tämän hyvälle mielelle. Jotain sellaista, josta Pukki näkisi kuinka paljon arvostamme hänen työtään. Tämä kun ei koskaan pyydä mitään itselleen, vaikka tuo kaikille maailman ihmisille niin paljon joulumieltä.” Sulo jatkoi aprikoiden ja pohti samalla ovatko Säde Sammalkorvan silmäripset jäätyneet talvipakkasessa vai oliko tämä kiinnittänyt niihin jääkiteitä koristeiksi. ”Tuohan on loistoidea!” Säde huudahti innoissaan ja pudotti samalla yhden jääkiteen ripsistään. Se tippui maahan ja helähti kevyesti osuessaan maahan. Mutta samassa Säde vakavoitui: ”Mutta mitä sellaista me voisimme antaa Pukille, joka tekisi tämän todella iloiseksi? Minä en osaa tehdä juurikaan muuta kuin kiillottaa porojen sarvia jääjauheella. Toki tiedän myös miten johtajaporon nenä saadaan loistamaan punaisena läpi jouluyön mutta Pukki tuskin innostuu punoittavasta nenästä tai kiiltävistä poronsarvista paljonkaan.” Säde pohti ja raapaisi silmänurkkaansa niin, että toinenkin silmäripsikoriste tippui. Nyt Sulo oli varma niiden olevan jäätyneitä lumikiteitä. Kauniita. ”Tule, mennään kysymään onko Liehu Porosella jonkinlainen hyvä idea tähän..