lauantai 9. joulukuuta 2017

joulukalenteri

 9.12

”Mörökölli! Se vanha mörkö ei ole eläissään tehnyt mitään muuta kuin kepposia!” Huudahti Sulo ja sai Sintun taas pudottamaan lehtensä. Jupisten tämä keräsi jälleen uutisensa pöydän alta ja siirtyi takan eteen lukemaan. Vetipä vielä lakin korvilleen, jotta ei kuulisi ylimääräisiä ääniä, joita niin kovin säikkyi. ”Mitä Mörököllistä?” Kysyi juuri pirttiin saapastellut Tahvo Porovaara. Tahvo oli nuoremman polven tonttuja, joka oli nuoresta iästään huolimatta noussut nopeasti yhdeksi Pukin luottotontuista. Tahvo osasi laskea niin nopeasti, että kukaan ei oikein ymmärtänyt kuinka se oli edes mahdollista. Pukki arvosti kuitenkin Tahvon ammattitaitoa kovin, koska aattoillan matka oli pitkä ja suunnitelmat lyhimmästä ja turvallisimmasta reitistä tuli tehdä tarkkaan. Piti huomioida tuulen suunta, Pakkasukon metkut ja jään viileys, joka puolestaan vaikutti reen vauhtiin. Tahvo teki joka vuosi tarkat laskelmat Pukille ennen tämän jouluaaton matkaa.


Sulo ja Säde saivat taas kertoa mitä heillä oli mielessään. Tahvo, vaikka tunsikin pukin hyvin, joutui hämmennyksen valtaan. Eipä hän ollut koskaan ajatellut, että Pukkikin voisi haluta jonkinlaisen lahjan! Tahvo lupasi yrittää tehdä laskelmia, joista selviäisi mistä Joulupukki todennäköisimmin innostuisi. Sulo vilkaisi Sädettä ja hymyili. Niin tehokas kuin Tahvo olikin, tämä ei muistaisi asiaa enää huomenna. Ehkä oli parempi lähteä etsimään Mörökölliä metsän siimeksestä. Tämä saisi luvan auttaa tonttuja vastapalveluksena viime kesäisestä pikku pilasta..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti