sunnuntai 17. joulukuuta 2017

sunnuntain joulupläjäys

17.12.

Aterian päätteeki tontut joivat vielä yrttiteetä ja alkoivat sitten siirtyä hiljalleen omille nukkumapaikoilleen. Torsti Tomera oli litistänyt kaikki oljet niin lyttyyn, että tämän peti oli olemattoman litteä. Torsti totesi, ettei voisi nukkua näin ja lähti hakemaan lisää olkia vajasta. Kaneli iltavalo kirjoitti päiväkirjaa kynttilänvalossa ja Halla Yöllinen-Valkoinen, ehkä kaikkien tonttujen tonttu pyöri pientä ympyrää petinsä ympärillä. Tällä hassulla tontulla oli aina omat rutiininsa, jotka piti suorittaa ennen nukkumaanmenoa. Sulo seuraili tonttulan toimia takan äärellä. Tämä oli hauska suuri yhteisö, jossa jokaisella oli oma paikkansa. Hän tunsi olevansa kovin onnellinen. Säde tuli piipuinen Sulon viereen istumaan. Yhdessä he naureskelivat päivän hauskoille tapahtumille ja päättivät sitten lähteä vielä katsomaan olisiko Pakkasukko tehnyt taikojaan. Se innostui joskus ottamaan pienestä taikapurkistaan värikkäitä säteitä ja heittämään ne pimeälle yötaivaalle tanssimaan. Se oli kaunista. Ihmiset kutsuivat valoilmiötä revontuliksi ja kuvittelivat niiden johtuvan jonkinlaisesta avaruussäteilystä, joka osui ilmakehään. Hassujahan ne ihmiset olivat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti