Joulukalenteri 24.12

 "Joulu on taas, joulu on taas.." Yuleradio soitti ikivihreää joulukappaletta, jonka tahdissa kotitonttu ja saunatonttu tanssivat kuusen juurella sillä aikaa, kun Lari Kaari oli saunassa. Saliver ja Ooga olivat vieneet pihatontuille ruokaa samalla kun olivat käyneet sytyttämässä ulkotulet. He olivat yrittäneet sitä ennen onkia äitiään vessanpöntön kautta mutta olivat lopulta luopuneet yrittämisestä. Äiti ei ollut tarttunut syöttiin, joten he antoivat tämän olla. Kun Lari Kaari ei nähnyt, he heittivät hieman kalaa ja luumuhilloa pönttöön ja vetivät sen varovasti. (Juuri niin heidän äitinsä oli pönttöön joutunut, imu oli vienyt tämän mennessään. Siksi tuo vessa oli käyttökiellossa.) 

Uhvon jäljet oli lähes kokonaan siivottu. Olavinpuiston kartanossa ei oltu niin tarkkoja nurkkien imuroinnin kanssa ja takahuoneen maton altakin saattoi löytää vielä hieman neonväristä karvaa. Muuten uhvon vierailu oli enää muisto vain. Paitsi että uhvo oli jättänyt taikakalun! Saliver tajusi tämän ja kaivoi sen Lari Kaarin takin taskusta. "Kokeillaan irrottaa pönttö ja kaivaa äiti ulos! Tämähän ei ole mikä tahansa jakoavain, tämä on taika-amuletti." Hän heilutteli työkalua sormissaan ja Ooga suojasi jo vaistomaisesti silmiään. Yleensä tämänasteinen heiluttelu päättyi aina siihen, että esine lensi jonnekkin.

"Joo, kokeillaan mutta odotetaan Lari Kaaria. Minusta tuntuu, että amuletti tarvitsee kaikkia meitä toimiakseen." Odotellessaan Ooga kävi vilkaisemassa kuusen alla olevaan koriin, jossa nukkui pieni orava. Koska heidän perheessään oli nyt tavallaan yhden jäsenen mentävä aukko, Ooga ja Saliver olivat miettineet päänsä puhki kuka voisi muuttaa heille täyttämään läskin jäniksen jättämää paikkaa. Oravakaksikko oli tarjonnut heille naapurin orvoksi jäänyttä Lisko-nimistä oravanpoikasta. Siinä se nyt torkkui viattoman oloisena syötyään suuren määrän pähkinäsuklaata ja pari puraisua tuolinjalasta. Lari Kaari saisi kohta lahjansa. Sitä ennen he kuitenkin avaisivat viemärin ja yrittäisivät vielä kerran saada äitinsä ylös. Ehkä nyt oli jo aika ja olihan heillä kalaakin joulupöydässä.

Saliverin, Oogan, Kiskon, Viskin, Jepan, Lari Kaarin, oravien, Raparperikuninkaan, uhvon ja kaikkien muidenkin miun mielikuvitusolentojen puolesta hyvää joulunaikaa sinne ❤️ 

Katselkaahan yötaivaalle, se kirkkaimmin loistava valo voi olla yhtä hyvin satelliitti, planeetta, pohjantähti tai pieni uhvo, joka lähettää terveisensä ja kiitoksensa ystävällisille maan asukeille. 

Tämä tarina ei ole tosi. Siinä mahdollisesti esiintyvät löyhät yhteneväisyydet todellisiin henkilöihin ovat TÄYSIN sattumaa.. :D Kohta palataan uusiin postauksiin ja johonkin järkevämpiin aiheisiin. (kuten aina..)

Ihanaa joulua just siule 💖

Joulukalenteri 23.12

 "Olipas se.." Ooga ei löytänyt sanoja. He seisoivat vielä pitkään keskellä peltoa ja katselivat siihen suuntaan, mihin alus oli kadonnut. Tokihan heillä oli hyvät ohjeet mutta oli tämä silti ensimmäinen kerta kun he olivat korjanneet uhvoaluksen. He voisivat lisätä tämänkin heidän listalleen: "Mitä kaikkea team Saliver ja Ooga pystyisivät hoitamaan." Kumpikin mietti tietämättään samaa asiaa: Pitäisikö heidän yrittää saada ongittua heidän äitinsä ylös viemäristä joulun viettoon? Nyt kun Aave Aikamielikin tuntui leijuvan vielä Olavinpuiston reunamilla, ehkä se voisi auttaa heitä. 

"Pitäisikö meidän.." Ooga aloitti ja Saliver vastasi: "Pitäisi. Äiti tulisi varmasti mielellään viettämään joulua. Pyydetään että Lari Kaari hakee kaupasta vähän kalaa, josko äiti on tottunut syömään sitä." Samalla hetkellä Oogan puhelin soi. "No se on Napsu Mastokadunpätkä täältä omituisten otusten terapialinjalta hei. Olisin tässä vaan varmistellut, että teillä on sielä kaikki hyvin?" Ooga kääntyi Saliveriin päin ja muodosti huulillaan terapeutin nimen. Sitten hän palasi jälleen kuuntelemaan mitä linjalla jutusteltiin. "Meille on tullut tännepäin hieman huolipuheluita nuoren poron huoltajilta. Poro oli mahdollisesti nähty teidän katolla. Sanoin tietysti, ettei se ollut millään mahdollista, eiväthän porot nyt katolla viettele aikaansa mutta ajattelin nyt kuitenkin varmistella. Ja mites se pikku-uhvo?" Ooga selitti tilanteen Mastokadunpätkälle mutta kaunisteli hieman sitä, että nuori poro oli joutunut jumiin katolle. Sehän oli kuitenkin lähtenyt matkaan ihan reippaan oloisena ja Jepa oli luvannut pitää siitä huolta. 

"Niin, niin." Kuului linjalta ja sitten Ooga tajusi, että terapeutti puuhasi samaan aikaan jotain muutakin. "Anteeksi, pitää tässä samalla hoitaa yhtä henkilökohtaista asiaa. Minulla on joulun henki kateissa ja pitää tässä koittaa saada sitä vangituksi, mokomakin lipevä pirulainen.." "Minulla taitaa olla juuri hyvä ratkaisu sinulle, pidähän vastaanotin auki, kohta joulumieli löytää sinunkin luoksesi." Ooga sanoi ja lopetti puhelun. Sitten hän kääntyi katselemaan kevyessä yötuulessa heiluvien kuusien latvoihin ja sanoi hiljaa kuiskaten: "Aave Aikamieli, jos olet vielä täällä, niin Napsu Mastokadunpätkä voisi tarvita hieman joulumieltä osakseen."

Joulukalenteri 22.12

 Saliver loikkasi yhdellä isolla hypyllä aluksen ovelle ja katsoi hölmistyneenä paikkaa, jossa säkit olivat juuri eilen olleet täynnä tonttupölyä. Nyt ne olivat lähes tyhjiä. Molemmat. "Voi eih!" Ooga henkäisi ja nosti kämmenet suunsa eteen ettei tulisi sanoneeksi rumia sanoja. Niitä ei tällä tontilla sanottu, ei vaikka mikä hätä olisi. "Niitä oli kaksi säkkiä. Jepahan sanoi tuoneensa vähän ylimääräistäkin." Saliver sanoi ja nosti tyhjän säkin maasta. Samalla hän huomasi maassa jälkiä. Tarkemmin sanottuna maahan painuneita jäniksen jälkiä. "Katso tätä!" Saliver osoitti maahan. Myös Viski ja Kisko tulivat viereen ihmettelemään. "Se on tainnut jänö käydä hakemassa hatsit." Viski nauroi niin että parrasta putoili eilisen päivän piparinmuruja. Kiskokin hihitteli mielessään ajatus tonttupölyä nautiskelleesta pihajäniksestä. Lopulta hekin vakavoituivat, sillä tämä ei ollut nyt naurun asia. 

Onneksi Ooga oli käytännön olento ja hän oli tuonut uhvoaluksen korjauksesta kertovan kirjan mukanaan, ihan siltä varalta että lähdön hetkellä olisi jonkinlainen ongelma. Hän heitti vaaleanpunaiset lapasensa hankeen ja selasi vimmatusti kirjasta oikeaa kohtaa. Lopulta hän löysi luvun: "Mitä tehdä, jos pihapiirin eläin on syönyt kaiken tonttupölyn." "Ha, tämähän on hyvin yksinkertaista." Mitä pidemmälle Ooga ohjetta luki, sen enemmän hänen hymynsä leveni. "Kuulkaas, se ei ole mikään maailmanloppu. Tähän on helppo ratkaisu. Meidän pitää vain.. laittaa jänis uhvon matkaan." "Okei.." Saliver tuijotti sisarustaan ensin hölmistyneenä mutta nyökkäsi sitten. "Selvä homma. Enää pitää löytää se lurjus jostain." Viski puuttui nyt puheeseen: "Katsokaat tätä." Hän otti taskustaan pienen rasia, ravisteli siihen parrastaan piparinmuruja ja alkoi heilutella sitä. Ei mennyt kuin pieni hetkenkorahdus, kun jänis tuli esiin kuusen takaa. Sen silmät harittivat ja loikka ei kulkenut senkään vertaa mitä yleensä mutta kuulo sillä tuntui toimivan. Keksinmurujen rapina oli saanut sen havahtumaan tonttupöllystään. 

Viski meni uhvoaluksen ovelle, avasi sen varovasti ja heitti rasian muruineen aluksen lattialle. Pikku-uhvo katseli hieman hämmästyneenä tontun toimia. Se seisoi jo ohjauspöytänsä ääressä ja paineli nappuloita keskittyneenä. Viski heilautti kättään anteeksipyytävästi, tönäisi kevyesti aluksen ovenraossa kökkivää läskiä jänistä pepulle niin, että tämä tömähti sisäpuolelle. Sitten hän hymyili uhvolle, joka katsoi iloisena uutta ystäväänsä. "Saanko minä, saanko minä!" Saliver tuli myös ovelle ja laittoi sormensa oven nappulalle. "Haluan painaa." Viski väistyi ovelta ja antoi Saliverin painaa oven sulkunappulaa. Tämän jälkeen Aave Aikamieli puhalsi jäisen henkäyksen aluksen ylle. Se tuoksui joululta, pipareilta, kuuselta, tuoreelta tortulta, jouluruoalta, hyvältä mieleltä, suklaalta ja yhteislauluilta. Kuului pieni rasahdus, ilmoille leijui joulun tuoksujen lisäksi palaneen banaanin kevyt käry. Viimeisenä näkynä Ooga, Saliver, Kisko ja Viski näkivät aluksen ikkunaan heijastuneen läskin jäniksen hämmästyneen katseen. Sitten alus oli poissa. 

Joulukalenteri 21.12

 Viki "Viski" Vaahtoparta, Kisko Tuiskutukka, maailmaa pelastava tehokaksikko Ooga ja Saliver(joilla on tosielämässä ihan omat vastaavat hahmonsa, ehkä tapaat heidät joskus.. Tosielämän hahmojen äiti ei tosin asu viemärissä, vaan pitää perhe-elämää yllä aivan täyttä häkää. Se ei nyt kuitenkaan ole tämän tarinan pointti.) ja pieni, neonvärinen uhvolapsi seisoivat autotallin takana alkavan metsän reunalla. Ilta oli hämärtynyt jo aikaa sitten, koska oli talvi ja silloin kuuluikin olla pimeää. Oli myös hiljaista. Jollain lailla myös metsän asukit kunnioittivat lähestyvää keskitalven juhlamaa, jonka virallinen juhlintapäivä, tai siis ilta, olisi juuri tänään. Tänään, kun yö oli pisimmillään ja keskitalven tulet tanssisivat taivaalla. Saliver ja Ooga tiesivät, että uhvo pitäisi saada matkaan tänä yönä ja siihen tarvittiin enää muutama.. no, ainesosa. 

He olivat hakenee Lari Kaarin keittiöstä banaanimurskaa. Siihen oli mennyt tämän viimeinen banaani ja Saliver oli hieman huolissaan tulisiko siitä sanomista. Toisaalta hedelmävatiin oli jäänyt vielä kivikovia appelsiineja, joista puistonvartija myös tykkäsi (jostain kummallisesta syystä) mutustella, joten ehkä tämä ei pahastuisi. Sitäpaitsi olisihan heidän kaikkien yhteinen pyrkimyksensä saada pikku-uhvo matkaan. 

Ooga kampasi vielä kerran uhvon turkin sileäksi. Hän olisi halunnut itselleen samanlaisen, neonväreissä hehkuvan karvan mutta hän ei oikeastaan halunnut muuttaa avaruuteen. Maassa eläville hahmoilla ei moista turkkia saisi kasvatettua, ei sitten millään. Onneksi uhvon karvanlähtö oli helpottanut huomattavasti alkujärkytyksen jälkeen. Sen selässä oli silti vielä muutamia kaljuja kohtia, joita Ooga kampasi piiloon. 

Saliver laami banaanimurskaa aluksen pohjaan. Se pienentäisi kitkaa lähdön hetkellä ja estäisi sen, ettei alus syttyisi tuleen keskellä peltoa. He eivät tienneet miksi tähän tarkoitukseen ei kävisi joku muu aine mutta koska kirjassa sanottiin että käytä banaanimurskaa, niin se siitä. "Kaikki on valmista!" Hän hihkaisi. 

Samalla pimeyden keskellä alkoi tuntua sanoisimmeko aavemaista taian tuntua. Aave Aikamieli oli paikalla. Kaikki olennot tunsivat sen hieman eri tavoin. Joku kuuli kulkusten kilinää, joku toinen haistoi kuusenhavujen tuoksun ja Ooga ja Saliver tunsivat joulupiparin lämpöisen henkäyksen. Aave Aikamieli oli todella tuonut joulun tunnun pihamaalle ja se tuntui hyvältä. 

"Heippa pikku uhvo." Saliver halasi uhvoa ja Ooga tuli myös taputtamaan tätä pikku olentoa. "Turvallista matkaa, älä unohda meitä." "En, en ikinä unohda teitä hassuja maan asukkeja. Minä laitan teille terveiset heti kun pääsen matkaan." Uhvo sanoi ja heilutteli sarviaan. Sitten se taapersi aluksensa ovelle, joka aukeni vaivattomasti. Kaikki valot paloivat ja aluksesta lähti pieni, hyrisevä ääni. Samalla sekunnilla Ooga tajusi jotain: "Tonttupöly! Missä se on!" Vain tyhjät säkit näkyivät aluksen ovenpielessä. 

Joulukalenteri 20.12

 "Minun on aika sanoa heipat." Jepa Hurjamieli totesi ja katsoi katolle, jossa poroparka seisoi samassa asennossa kuin vajaa vuoronkierto sitten, kun oli siihen jämähtänyt. Saliver epäili, että Jepa oli aiheuttanut porolle ikuisen trauman, eikä se haluaisi enää koskaan lähteä lennolle, mutta porojen kanssa paljon puuhannut Jepa vain naureskeli. Hän lupasi päästää poron vähän revittelemään, kun he pääsisivät revontuliroudille. Sitten Jepa nosti takkinsa taskusta pienen rasian ja antoi sen Oogalle: "Tässä, ota sinä nämä soihturiipiset. Tai se tuhka, joka niistä on jäljellä. Laita se keväällä kasvimaalle, tiedät varmaan. Meidän muorilassa käytetään tätä niksiä ja voi tontut kuinka hulvattomia tarinoita varsinkin nuoret tulppaanit kertovat. Voisin antaa esimerkkivitsin mutta jätän se sinulle seuraavaan kevääseen." Jepa iski Oogalle silmää ja hyppäsi reen kyytiin. Poro ruopaisi, nosti turpansa kohti taivasta ja hetkessä he olivat poissa. 

"Jepa on kyllä melkoinen maailmanmatkaaja." Saliver totesi pudistellen päätään. "Niin on" Ooga mutisi ja pyöritteli rasiaa käsissään. Hän odotti jo innolla tulevaa kevättä ja tuhkasta kasvavia tulppaaneja. Nyt olisi kuitenkin aika tehdä viimeiset valmistelut. Huomenna oli talvipäivänseisaus, ikivanha talven juhla yule. Silloin kaikki taikavoimat olisivat liikkeellä ja niitä totta totisesti tarvittiin, jotta uhvo saataisiin ajoissa takaisin kotiin. 

Kun Saliver ja Ooga olivat menneet sisälle, he eivät katsoneet taakseen. Sillä jos he olisivat sen tehneet he olisivat kenties havainneet läskin jäniksen, joka hyppi kohti uhvoalusta. Sen nenä oli havainnut makean tonttupölyn tuoksun, joka tuli aluksen ovelle jätetyistä säkeistä.. 

Joulukalenteri 19.12

 "Tässä." Uhvo, joka oli katsellut kipinöitä haltioituneena, tuntui heräävän horroksestaan ja tarjosi Lari Kaarille jakoavainta. Tai siis onnenamuletin virkaa toimittavaa jakoavainta. Puistonvartija otti sen vastaan ja käänteli käsissään. "Hetkinen, mistä sinä olet tämän onnenamuletin saanut?" Hän kysyi ja tuijotti uhvoa ihmeissään. Tämä kääntyi puolestaan katsomaan Oogaa ja Saliveria, jotka kertoivat lyhyesti uhvon vierailusta Tullen luona. 

"Jaa, no se selittääkin. Tämä onnenamuletti katosi vuosisatoja sitten. Se saattaa olla jopa ensimmäinen ikinä kehitelty jakoavain. Sen on määrä tuoda onnea kantajalleen ja kun työ niin sanotusti tehty, sen kantaja tietää tämän ja osaa antaa sen eteenpäin. On hyvin tärkeää, ettei kukaan pidä amulettia pidempään kun on tarvis ja tunnistaa, kun joku sitä enemmän tarvitseva osuu kohdalle. Kokeillaas josko tällä saataisiin mutterit tottelemaan.." Ooga ja Saliver tuijottivat toisiaan. He muistelivat joskus kuulleensa amuletista mutta eivät todellakaan olleet uskoneet, että höperön Tulle-näädän höpinät onnea tuottavasta amuletista olisivat totta. Kumpikin mietti mielessään, että alkaisivat tästedes ottaa näädän jutut enemmän tosissaan. Ainakin hetkellisesti.

Mutteri kääntyi nätisti pientä kitinää pitäen mutta ilman yhtäkään kipinää. Lari Kaari kokeili vielä (vauhtiin päästyään) kaikki muutkin mutterit ja ruuvit joita sai näköpiiriinsä. Sitten hän viimeisteli joulunauhan kiinnityksen pienellä määrällä liimaa ja nyökkäsi tyytyväisenä. "Eiköhän tällä lennetä ainakin ulos ilmakehästä. Sen jälkeen avaruuden isännät auttakoot uhvoa, jos jotain tulee." 

"Aika kutsua Aave Aikamieli." Ooga sanoi hiljaisella äänellä ja Saliver nyökkäsi. "Mennään autotalliin Kiskon ja Viskin luo. Jotenkin aaveen kohtaaminen yhdessä tuntuu turvallisemmalta, vaikka kyse onkin vain joulun hengestä. Tällä tontilla joulu ei ole aina ihan itsestäänselvyys ja aaveen suhaaminen tänne voi luoda ympärille vähän.. noh, aavemaista tunnelmaa."

Joulukalenteri 18.12

 "Joo, kuulkaas, ei sellaista ole olemassakaan, kun kimaltelevaa tiivistettä." Lari Kaari sanoi ensitöikseen noustessaan myrsymaasturin, jota harmaaksi paholaiseksikin kutsuttiin, kyydistä pihatiellä. "Tässä olisi tälläistä joulunauhaa ja sitten liimatykki. Myyjä oli sitä mieltä, että näillä asia pitäisi hoitua." 

"Jaa." Saliver vastasi ja Ooga avasi uhvoaluksen korjaamiseen tarkoitetun kirjan sen luvun kohdalta, jossa alaotsikkona luki: Toimi näin, jos lähiliiteristä ei löydy kimaltelevaa tiivistettä. "..jos tiivistettä ei ole saatavilla..jaadajaada.. tanssi polkkaa.. ei, kun tämä koskee jos on kesä ja helle, mites talvella sitten.. hmm, noniin, eli: Jos lähiliiterin valikoimissa ei ole kimaltelevaa tiivistettä, asian voi hoitaa myös liimaamalla joulunauhaa, mieluiten punaista, aluksen sisäpuolella olevaan ohjaimiston reunaan. Parhaiten asia hoituu liimatykillä. Kuuliimaa ei saa käyttää tähän tarkoitukseen, sillä se voi sekoittaa uhvon mielen. Kuuliima on tarkoitettu vain ulkoiseen käyttöön." 

"Noniin, sitä se myyjäkin sanoi." Lari Kaari totesi ja kaivoi kassista ostamansa tavarat. Tässä on punaista ja vihreää nauhaa. Jos aluksen korjaamiseen kerran tarvittiin punaista, niin laitetaan tämä vihreä sitten joulukuusen ympärille. Odottakaas ipana, laitan kengät jalkaan niin mennääs katsomaan sitä alusta." 

Saliver, Ooga, uhvo, Jepa ja läski jänis kävelivät Lari Kaarin perässä kohti pellolla nököttävää uhvoalusta. "Näinköhän tämä tästä nousee ennen kevättä." Lari Kaari jupisi itsekseen ja koputteli aluksen kylkiä saadan aikaan kumean kopinan. Uhvo pyöritteli onnenamulettia käpälissään ja näytti jälleen hieman huolestuneelta mutta ei sanonut mitään. "Hmm..tuota voisi tietysti vähän lämmittää ja tuonne voisi laittaa vähän öljyä.." Vanhana autoteknikkona Olavinpuiston puistonvartija osasi tietysti korjata aluksen, siitä ei ollut epäilystäkään. Hän avasi oven tottuneesti ja astui sisään. Saliver ja Ooga katselivat kun tämä liimasi varmoin ottein punaisen joulunauhan aluksen komentopöydän ympärille. Kun työ oli valmis, pöytään alkoi syttyä valoja. Yksitellen, valo kerrallaan. Pikkuhiljaa koko alus tuntui heräävän eloon. Jostain alkoi kuulua vaimeaa musiikkia, joka kuulosti hieman alakoululaisten viuluharjoituksilta. Uhvo hymyili ja hyppi paikoillaan. "Isi, isi." Se hoki ja hymyili. "Kyllä, kohta pääset isin luokse." Ooga sanoi ja silitti uhvon turkkia. Se oli nyt niin kovin pehmeä, koska hän oli suihkuttanut siihen myös hieman hoitoainetta. 

"Katsokaas, täällähän on pari ruuvia ja mutteria löysällä. Ei tällä voi lähteä ennenkuin saadaan ne kiristettyä." Lari Kaari totesi ja rapsutti nysällä kynnellään pöydän alapuolella näkyviä ruuvinkantoja. "Saliver, käyppä hakemassa jakoavain ja ruuvimeisseli." Tämä juoksi nopeasti harmaan paholaisen talliin ja toi mukanaan pyydetyt työkalut. Lari otti ne vastaan ja yritti saada mutteria kääntymään. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, tai siis tapahtui, mutteri alkoi iskeä kipinää ja kaikki joutuivat ottamaan askeleen taaksepäin. "Hui!"

Joulukalenteri 17.12

 "Noniin, aikamoinen kurkkupurkki, totta tosiaan." Saliver tokaisi heidän poistuttuaan aluksesta. Se näytti päällisin puolin olevan kunnossa. Pienillä hienosäädöillä se saataisiin varmasti toimintaan. Kenties uhvo antaisi hänen painaa joitain nappuloita lähdön hetkellä.

"Jätä se tonttupöly tähän aluksen nurkille." Ooga sanoi ja jatkoi: "En usko että meidän kannattaa viedä purkkia sisälle. Lari Kaari voi olla hieman allerginen sille. Sitähän tarvitaan kuitenkin vasta viimeisenä. Tai siis toiseksi viimeisenä. Ihan lopullinen tarvike on joulun taika, jota meidän pitää vielä saada hankittua! Mennään nyt nukkumaan vielä pariksi tunniksi. Herätetään sitten uhvo ja Lari Kaari ja tehdään alukseen viimeiset korjaukset. Sitten vaan pyydetään Aave Aikamieli paikalle heippa vaan, uhvo."

Ooga ja Saliver majoittivat Jepa Hurjamielen ruokakomeroon. Kukaan ei huomannut kysyä mihin katolla tönöttävä poro olisi halunnut mennä yöksi mutta koska lentävät porot nyt olivat joka tapauksessa satuolentoja, ei sitä varmasti haitannut kökkiä katolla vielä muutaman tunnin ajan. Jepa ohjastaisi sen heti aamulla, tai viimeistään illan hämärissä, takaisin kotia kohti. 

Jepa Hurjamieli nukkui kuorsaten vielä puolenkellonajan kiertämän aikoihin, kun muut talon asukit, kotitonttua myöden, olivat jo syöneet aamupalan ja istuivat pöydän ääressä. Saliver oli selittänyt tilanteen Lari Kaarille, joka oli raapinut päätään ja yrittänyt muistella, että löytyisikö autotallista kimaltelevaa tiivistettä, varsinkaan niin paljon, kun sitä yhden uhvoaluksen korjaamiseen tarvittaisiin. Hän lupasi käydä tarkistamassa ja tarvittaessa mennä ostamaan sitä läheisestä liiteristä. Ooga harjasi uhvon turkkia tämän nauttiessa pitkistä harjanvedoista hiljaa hymisten. Se oli nyt paljon paremmassa kunnossa, varmasti Tullelta saatu taikakalu, jota se piteli yhä käpälissään, oli auttanut asiaa. (Oli ihmeellistä kuinka paljon perus ystävällisyys ja usko taikakalun voimaan, saattoivat helpottaa karvaisen uhvolapsen pahaa mieltä.) Vaara ei ollut kuitenkaan ohitse. 

Lari Kaari oli ottanut mukaansa hieman omenahilloa, jonka vei mennessään läskille jänikselle. Hän tajusi vasta nyt, että se ei ollutkaan nukkunut yötään sisällä. (Hän ei siltikään ollut ihmetellyt uhvon läsnäoloa ja Ooga ja Saliver alkoivat uskoa, ettei tämä ehkä nähnyt koko uhvoa.) Olipa outoa, miten nopeasti sitä kuitenkin tottui jonkun karvaisen, yksinkertaisen olennon läsnäoloon, vaikka ei siitä niin välittänytkään. Saliver ei ottanut kantaa asiaan mutta hän tuli ajatelleeksi pitäisikö heidän repiä laudat eteisen vessan oven edestä ja heittää pönttöön hieman omenahilloa. Ehkä heidän äitinsäkin ilahtuisi! (Lue vuoden 2023 joulukalenteri, jos tahdot tietää enemmän)

Joulukalenteri 16.12

 "No nyt on menopeliä kerrakseen." Jepa Hurjamieli kierteli alusta haltioituneena. "Vaihtaisikohan uhvo tämän tuohon nuoreen poroon. Sitä on kyllä vähän vaikea ohjata mutta jos selviää tälläisen vekottimen puikoissa, niin tuo harmaa peto tottelee varmasti helposti. Rekikin on juuri huollettu ja vaikka sillä onkin aika paljon kilometrejä takana, se kulkee kuin rasvattu tähti." Jepa jutusteli ja otti sitten kiinni ovenkahvasta. "Saahan tänne katsoa sisälle?" Vastausta odottamatta hän avasi oven ja astui sisälle alukseen. Ooga ja Saliver vilkaisivat toisiaan hieman huolestuneena mutta menivät sitten perässä. Olihan heidän toki nähtävä aluksen vauriot myös sisältä. Uhvoaluksen korjauskirjassa oli oma lukunsa sille, miten sisätilat toimivat. He eivät olleet edes vilkaisseet sitä tarkemmin. Toivottavasti kaikki olisi kunnossa.

Kaikkien hämmästykseksi aluksen sisätilat näyttivät hieman koululuokalta. Keskellä alusta oli puinen penkki, joka muistutti pulpettia. Seinillä roikkui pahvisille tauluille piirrettyjä kuvia, joissa näkyi jonkinlaisia epämääräisiä eläimen näköisiä olentoja. "Katso, täällä on kuva avaruuspöttösistä." Saliver osoitti yhtä taulua. "Ja täällä näkyy.. öh, tuo näyttää ihan.. Kiskolta? Ja eikös tuo ole..." "Viski" "On!" Saliver ja Ooga katsoivat taulua tarkemmin ja hyvin hämmentyneinä. Jepakin tuli ihmettelemään tilannetta ja tajusi sitten: "Niin, tottakai. Uhvoaluksen tauluthan kertovat jatkuvaa tietoa ympäröivästä maailmasta. Näissä tauluissa.." hän viittoi kaikkia samalla seinällä näkyviä kuvia, "On tietoa siitä, mitä kaikkea tämä pikku uhvo on matkallaan kohdannut. Ei hätää, nämä kaikki välkkyvät vihreänä, se tarkoittaa että te olette ystävällistä, ei vaarallista mallia. Vaaralliset viholliset välkkyvät punaisena ja saavat niskaansa uhvon räkää. Se syövyttää suurissa määrin, tiesittehän se sen?" Jepa jutusteli leppoisaan sävyyn ja kaksikko nyökytteli. Toisella seinällä näkyi kuva itse uhvosta. Se leijui jonkinlaisen kuplan sisällä ja pudotteli karvaa. Ooga arvioi, että se oli menetteänyt noin puolet karvapeitteestään. Ehkä tämä oli jonkinlainen mittari siitä, kuinka paljon heillä olisi vielä aikaa..

"Kaikki näyttäisi olevan siistiä täällä sisäpuolella." Saliver sanoi ja tuijotti vielä ohjauspöytää, jonka valot vilkkuivat himmeinä. Hänen olisi tehnyt mieli koskea johonkin, mihin tahansa nappulaan, vain nähdäkseen mitä tapahtui. Hän muisti painaneensa pienenä leluautonsa heittoistuinnappulasta Oogan istuessa etupenkillä. Oogan reidessä oli edelleen pieni arpi muistona siitä, kun tämä oli lentänyt istuimeltaan kiviaitaa päin jalat edellä. (Onneksi jalat, eikä pää edellä!). Se oli opettanut Saliverille tervettä pelokkuutta tuntemattomia nappuloita kohtaan. Niimpä hän tyytyi vain ihailemaan uhvon ohjauslaitteita. Ne näyttivät hieman kehittyneen play stationin ohjaimilta. 

Joulukalenteri 15.12

 Tumps. Tumps. Tumps. Kolme kumeaa äännähdystä kaikuivat hiljaisessa Olavinpuiston kiinteistössä. Kello oli jonkin verran yli puolenkuunkierron ja kaikkialla nukuttiin. Jopa läski jänis oli sammunut tyytyväisenä koirankoppiin, eikä Lari Kaari ollut edes huomannut, että keittiön pöydällä torkkui uhvo. Saliver pomppasi ylös sängystään ensimmäisenä ja Ooga heti tämän jälkestä. "Jepa on tullut." He hihkaisivat yhteen ääneen, vetivät hieman vaatetta päälleen ja kipittivät ulos. Uhvo nukkui tyytyväisen oloisena pöydällä, joten he eivät herättäneet sitä. Ehkä he saisivat aluksen lähes korjattua nyt yön aikana ja aamulla he saisivat oudon ulkoavaruuden karvapallon matkaan. 

"Oliko ikävä!" Jepan ääni kaikui jostain ja Saliverilla ja Oogalla kesti pieni hetki havainnoida mihin Jepa ja nuori poro oikein olivat laskeutuneet. Katolleppa tietenkin. Ääni oli kuulunut lumien putoiltua katolta, kun reki oli hätäjarruttanut sinne pysähtyen savupiipun juureen. Piippuun oli mahdollisesti tullut pieni lommo mutta näinä päivinä vain joulupukki käytti piippua ja yleensä hänkin tuli nurkille toiselta puolen, joten lommo saisi olla. 

"Tänne oli tilattu tonttupölyä, eikö vaan!" Jepa jatkoi riemukasta jutusteluaan ja kaiveli reen takaboksia niin että pöröturkkivillatilkkeet vain lentelivät. Jepa oli kuin olikin käynyt sittenkin pikku-Älämäen tonttulassa ennen tänne saapumistaan. Jepan takki kiilteli soihturiipisistä ja silmissä paloi innostunut hehku. "Toin niinsanotusti molemmille lapasille, eli siis tuplasatsin. Pukki ei sitä niin kaipaa, vanhenee vaan siellä tonttulan säkkivarastoissa." Jepa jutusteli silmää iskien ja heitti ensin katolta alas kaksi pientä, harmaata säkkiä ja loikkasi sitten itse perässä lumihankeen. Poro seisoi edelleen jalat harallaan kattopeltien päällä, eikä uskaltanut liikkua. Jepa katsoi poroon päin ja hihkaisi: "Pysy siinä vanha kuoma, älä liiku. Siis jos et halua hypätä tänne hankeen." Jepan mielestä tämä oli vuosisadan hauskin juttu, poro hyppäämässä katolta hankeen, ja hän nauroi sille kuin parhaalle vitsille ikinä. Sitten hän vakavoitui ja katsoi Oogaa ja Saliveria. "Onko se totta. Siis ihan oikeasti totta, että uhvo on laskeutunut teidän takapihallenne? Vai oliko se jonkinlainen koodisana, että saitte tilattua itsellenne tonttupölyä? Minulle ei tarvitse selitellä, kuulkaas kun minä olin teidän iässä niin minä kyllä.." "On, se on ihan totta, tule vaikka itse katsomaan." Saliver keskeytti tontun muistelot ja viittoi tämän mukaansa pellolle. Nuori poro katsoi hölmistyneenä heidän peräänsä mutta ei uskaltanut liikauttaa turpakarvaansakaan liukkaalla peltikatolla. 

Joulukalenteri 14.12

 "Pidätkö vähän tuosta.." Saliver taiteili vaikeannäköisessä asennossa aluksen vaurioituneen siiven alla. Hän piti toisessa kädessään pientä legopalikkaa(koska miksipäs ei!) ja yritti toisella kädellään tukea siiven tupsua paikoilleen. Tupsujen tehtävä oli lepattaa siipeä vasten aluksen noustessa. Se teki lähdön tunnelmasta hieman dramaattisempaa ja näyttävämpää. Jos he saisivat tupsut kunnolla liimattua, ne kestäisivät valoloiston nopeutta ja tämä saisi aluksella lentämisen tuntumaan entistä hienommalta. Se oli toki lopulta tarpeetonta hienosäätöä mutta Saliver halusi tehdä asian kunnolla. 

Ooga auttoi minkä taisi ja yhdessä he saivatkin aluksen tupsut hienosti liimattua. Ainakin heidän omasta mielestään se näytti hyvältä. Uhvo nyökytteli kiitollisen oloisena ja tirautti pari kristallikyyneltä. "Se näyttää hienolta, joko sillä voi lentää?" Uhvo kysyi ja katsoi vuoroin Saliveria ja Oogaa. "Ei vielä, tarvitaan muutama pieni parannus." Ooga sanoi ja osoitti aluksen oven vieressä olevaa reikää. "Tuohon kohtaan esimerkiksi tarvitaan käpykudosta, joka meillä oli.." "Tässä." Saliver kaivoi hopeisen rasian taskustaan ja poimi käpykudoksen lapasen verhoamiin käsiinsä. He sommittelivat kuusentuoksuista, hiiltyneestä kävystä irtoavaa harsoa reiän ympärille. Sen lisäksi, että se piti aluksen tiukuosien ilmanvaihdon oikeanlaisena, se esti avaruuspöttösten pääsyn aluksen sisälle. Pöttöset eivät varsinaisesti olleet vaaraksi mutta joskus ne onnistuivat sotkemaan aluksen ohjauksen niin pahasti, että alus saattoi jopa pudota. Itseasiassa se voisi hyvinkin olla selittävä syy tämänkin uhvoaluksen maahansyöksyyn. 

Ooga kiersi vielä aluksen ympäri varmistaakseen, että kaikki tiukuosat oli nyt tilkitty oikealla tavalla. "Noniin uhvo, tilanne on hallinnassa." Hän sanoi ja risti kädet puuskaan paksun talvitakkinsa rinnuksille. Saliver nyökytteli vierellä hyväksyvänä. "Mennään pyytämään että Lari Kaari tulee auttamaan meitä tiivisteen kanssa. Eiköhän meiltä löydy jostain välkehtivää tiivistettä. Ja Jepa Hurjamieli on viimeisimpien tietojen mukaan jo matkalla. Ainakin uutisissa kerrottiin, että pukin varareki ja yksi tuorekoipinen poro ovat kateissa ja sehän kuulostaa aivan Jepan touhulta. Kunhan se hurjapää ei nyt vain tömpsähtäisi taas kuuseen matkalla tänne.." Saliver mietti puoliääneen ja Ooga täydensi tuttuun tapaansa: "..tai kunhan se ei jäisi parrastaan tai hampaistaan jumiin pikku-Älämäen tonttulan glögilasiin.." Mutta sisimmässään molemmat luottivat Jepaan. Vaikka tämä olikin hurjapään ja hieman holtittoman tontun maineessa, kyllä tämä, no lähtökohtaisesti ainakin, hoiti hänelle suodut kunniatehtävät mallikkaasti. 

"Jatketaan aamulla. Tule uhvo, ajetaan läski jänis täksi yöksi hankeen, niin saat nukkua pöydällä." Saliver sanoi ja uhvo hymyili. 

Joulukalenteri 13.12

 Raparperikuningas saatteli uhvon takaisin kotipihaan, jossa Ooga ja Saliver odottelivat. He juttelivat keskenään ja käänsivät katseena lähestyvään kaksikkoon. Kumpikin huomasi jo kaukaa,kuinka uhvon mieliala oli noussut. Se suorastaan juoksi viimeiset askeleet lyhyillä töppöjaloillaan ja heilutteli jak..amulettiaan innoissaan. "Jaahas, olet saanut Tullelta lahjan." Ooga totesi ja uhvo vastasi hymyillen: "Se on tosi hieno. Kotona kaikki ovat varmasti innoissaan tästä. Sillä on taikavoimiakin" uhvo hihkui ja pyöritteli onnenamulettia kädessään. 

"Saitteko te.." Saliver ei saanut lausettaan loppuun kun Raparperikuningas kaivoi viittansa syövereistä pienen,puisen rasian. "Tässä. Mutta varovasti sen kanssa, se vuotaa melko reilusti." Saliver otti rasian ja raotti sen kantta. Savun haju alkoi leijailla kaikkien nenään ja rasian sisällä paloi villi hehku. "Hups, sehän syttyy kohta tuleen, meidän lienee paras mennä liimaamaan tarvittavat osat.." "Nyt. Heti." Ooga täydensi lauseen, kuten heillä usein oli tapana tehdä. Puhua toistensa päälle ja täydennellä toistensa lauseita. Heidän äitinsä oli huomautellut aiheesta, siis ennenkuin joutui vessanpöntön nielaisemaksi. 

He kiittivät Raparperikuningasta avusta ja tämä ryömi takaisin koirankoppiin jatkamaan uniaan. Vielä oli monta kuukautta aikaa siihen, että raparperit alkaisivat nousta ja kuninkaan palveluksia tarvittaisiin jälleen. Uhvo käveli Oogan ja Saliverin perässä, kun nämä palasivat uhvoaluksen luo. Yöllä oli satanut hieman lunta ja aluksen päällä oli hento valkoinen huntu. Uhvo seurasi Oogan ja Saliverin esimerkkiä ja auttoi näitä pyyhkimään lumet aluksen päältä. "Nonii, katsotaas.." Saliver sanoi ja alkoi tutkailla revenneitä siipipalasen tupsuja, jotka pitäisi liimata kiinni kuuliimalla.

Ooga seurasi sivusilmällään uhvoa, joka katseli Saliverin toimintaa kiinnostuneena. Ooga oli jo ehtinyt ottaa yhteyttä terapeuttiin, joka oli erikoistunut kuuntelemaan suukeiden (todellakin suukeiden, ei surkeiden) avaruusolentojen huolia. Napsu Mastokadunpätkä oli seudun parhaita (ehkä jopa paras, joskin myös ainoa) terapeutti, jonka käsiin Ooga ja Saliver olisivat uskaltaneet päästää pienen uhvolapsen. Napsu oli auttanut aikanaa myös muita omituisia otuksia aina joulupukista pihan tonttuihin ja muihin mönkiäisiin. Onneksi uhvo vaikutti nyt paljon reippaammalta, karvaa ei ollut tippunut lisää, eikä kristallikyyneleitä ollut näkyvillä. (Sen enempää, kun nenästä tippuvaa räkääkään. Se oli hyvä, sillä uhvojen räkä oli suurissa määrin syövyttävää. Toisaalta se toimi hyvin viemärinavaajana. Mutta sitten toisaaltatoisaalta, heidän äitinsähän asui nykyisin viemärissä, joten ei tuntunut hyvältä ajatukselta laittaa sinne mitään syövyttävää.) Napsu oli luvannut olla kuitenkin luurin päässä, mikäli tilanne muuttuisi. 

Joulukalenteri 12.12

 "Löytyi!" Raparperikuningas hihkaisi ja piteli kädessään harmaata tuubia, jonka kärjestä valui kiiltelevää ainetta. Tullen koloon alkoi leijailla vahva savun ja tuhkan haju. Lattialle valui pieni lammikko, joka alkoi sihistä ja kihistä pahaenteisesti. Raparperikuningas katseli hädissään ympärilleen yrittäen etsiä katseellaan mitä tahansa astiaa, joka kestäisi kuuliimaa. Hän nappasi pienen puurasian ja laittoi tuubin varovasti sen sisään. Rasian sisältä loisti aavemainen valo, joka hävisi kun kansi peitti rasian sisällön. Raparperikuningas pohti mielessään mistä Tulle oli löytänyt moista mönjää mutta oikeastaan hän ei sittenkään halunnut tietää. Pääasia että sitä löytyi ja uhvon alus saataisiin kasaan. 

"Tarvitfetteko te jotain muuta?" Tulle hihkui ja alkoi kaivella kaappejaan. "Minulla on hienoja kiiltokuvia, muovimaton palafia, kaikenlaifia työkaluja ja.. onnenamuletti!" Tulle nosti käpälänsä kohti kattoa ja piteli hyppysissään esinettä, joka ihmismaailmassa tunnettiin nimeltä jakoavain." (Se oli Tullelle kuitenkin sen hienoin aarre.) 

"Ompa se kaunis, totta tosiaan!" Uhvo katseli jakoavainta loistavin silmin ja hymyili. "Voinko katsoa tarkemmin?" Tulle ei tuntunut ymmärtävän uhvon kieltä mutta tajusi ilmeisesti tämän innostuneesta katseesta, että jakoavain..ei vaan siis onnenamuletti, kiinnosti sitä. Uhvo otti esineen vastaan ja piteli sitä varovasti karvaisissa käpälissään. Tulle katseli sitä ja pyöritteli sormiaan. Se kävi selvästi kovaa kamppailua mielessään mutta sanoi lopulta: "Faat fen. Joululahjaksf." Tulle sanoi ja hymyili varovasti.

Uhvo katsoi Tullea ja sitten raparperikuningasta tajuamatta ilmeisesti täysin mitä Tulle oli tälle sanonut. Kun se yritti antaa jako..onnenamulettia takaisin Tullelle, tämä pudisteli päätään ja heilutti käpäliään torjuvasti. "Ehei, fe on nyt finun. Pidä fiitä hyvää huolta, fillä luulen että fiinä on taikavoimia." Tulle nyökkäili tarmokkaasti ja uhvo hymyili leveästi. Sen sarvet sojottivat nyt terhakkaina kohti kattoa ja Raparperikuningas pani merkille, ettei Tullen kolon lattialla ollut lainkaan kirjavaa karvaa..

Joulukalenteri 11. 12

 "Oi, vieraita! Minä rakaftan vieraita!!" Tulle-näätä hyppi ympäri pientä pesäkoloaan ja hymyili innostuneesti. "Ja miten kaunif turkki finulla onkaan!" Se hypisteli uhvon neonväristä karvaa ensin varovasti ja kun uhvo ei tuntunut tästä häiriintyvän, Tulle silitteli tämän turkkia jo kaksin käpälin. 

    Raparperikuningas tiesi, ettei Tullea kannattanut hoputtaa, vaikka tässä nyt pieni kiire olikin. Tulle oli höppänä, äärisosiaalinen näätäeläin, joka piti kaikenlaisesta.. noh, tavarasta. Yksi kotitontuista oli pudonnut sen kodin katon läpi muutama vuosi sitten ja siitä olikin alkanut omanlaisensa tapahtumaketju joka oli lopulta johtanut siihen, että Tulle oli nyt heidän kaikkien pihan asukkaiden ilona ja riesana, hieman päivästä riippuen. Tulle oli kuitenkin aina iloinen ja hyväntuulinen ja mikä tähän hetkeen tärkeintä, Tulle varastoi pieneen koloseensa kaiken jännittävän, mitä metsästä löysi. Kuten kuuliimaputkilon.

    "Kuuliimaa, löytyy!" Tulle hihkaisi Raparperikuninkaan esitettyä asiansa. Tulle kääntyi siroilla tassuillaan ja livahti nopeasti ison kaapin taa. "Hmm.. fipulijauhetta, ei.. kiffankäpäläamuletti.. ei.. fammakonkutua, öh, mitef finä olet tänne joutunut?" Tulle tuli esiin kaapin takaa kantaen utuista lientä sisältävää purkkia. "Pidä tuota, minä tarvitfen fitä vielä. En ymmärrä miten fe oli joutunut tuonne varaftokaappiin.." Tulle jäi seisomaan keskelle pesäkolonsa lattiaa ja näytti miettivältä. Raparperikuningas odotti sopivan hetken verran ja rykäisi sitten: "Kröhöm, Tulle-rakas, en haluaisi hoputtaa sinua mutta tilanne on nyt se, että meillä on hieman kiire. Kuten näet, uhvo-ystävämme ei voi hyvin. Hänet pitää saada nopeasti takaisin kotiin tai tapahtuu kauheita. Tarvitsemme kuuliimaa, jotta uhvon alus saadaan toimintakuntoon.." Raparperikuningas ei saanut lausetta loppuun, kun Tulle hihkaisi: "Uhvo, elävä uhvo!!" Tulle veti käpälänsä leukansa alle ja hymyili leveästi. "Niinpä tietysti, miten minä en sitä heti tajunnut! Tämäpä suuri kunnia, otatko vähän mehua? Otat tietysti!" Tulle harhautui jälleen alkuperäisestä ajatuksestaan ja lähti etsimään mehukannua. Keittiöstä kuului hyväntuulista hyräilyä samalla kun Tulle ohjasi uhvon keittiön pöydän äärelle istumaan.

    Raparperikuningas huokaisi syvään ja käveli sen kaapin taa, jossa Tulle oli hetki sitten kaivellut varastojaan. Tämän takia Ooga ja Saliver olivat laittaneet hänet asialle. Tulle oli aivan ihana olento mutta tämän keskittymiskyky oli suunnilleen kofeiiniyliannostuksen kourissa loikkivan oravan tasolla. Mutta siinä Saliver oli ollut oikeassa, että Tullen seura tuntui piristävän uhvoa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Raparperikuningas kuuli tämän juttelevan. Tulle vastasi tälle mutta oletettavasti he eivät kuitenkaan puhuneet yhteistä kieltä. Uhvo näytti nauttivan Tullen tarjoilemasta mehusta. Sen sarvet nousivat pystyyn ja silmien katse kirkastui hieman. Hyvä. Tulle jatkoi selittämistään uhvon kuunnellessa ja Raparperikuningas keskittyi kaivelemaan Tullen tavaroita. Kuuliima oli varmasti jossain täällä, sillä kuninkaan nenään leijaili hienoinen tuhkan tuoksu.  

Joulukalenteri 10.12

 "Kuuliimaa.." Uniltaan herätelty Raparperikuningas raapi partaansa ja katseli Jasse-koiran kopin ovella seisovaa joukkoa. Ooga, Saliver ja näiden vierellä seisova puolikalju uhvo. Jostain kauempaa kuului Kiskon ja Viskin älämölöä. He olivat ottamassa yhteyksiä Jepa-Hurjamieleen mutta tätäpä Raparperikuningas ei voinut tietää. Siis koska nukkui yleensä talviunia, eikä ollut aina paikalla kuulemassa mitä pihalla tapahtui umpilumien aikaan. 

    "Juu, sille olisi nyt tarve." Ooga sanoi hieman kärsimättömään äänensävyyn. "Uhvon alus makaa tuolla takapellolla, sillä ei voi lentää ennen kuin se on korjattu ja mikäli uhvoa ei kohta saada singottua takaisin maatakiertävälle radalle, meillä on täällä pihalla tämän kirjavan karvan lisäksi lammikollinen alkulimaa, joka tukkii viemärit. Ja siitäkös Lari Kaari suuttuu, joten nyt, hop hop, tarvitaan koko tiimin apua." Saliver sanoi hieman sopuisampaan sävyyn mutta kuitenkin sen verran painokkaasti, että Raparperikuningas alkoi saman tien etsiä hattuaan ja saappaitaan. Hän veti vielä viitan harteilleen, vilkaisi uhvoa kulmiensa alta (Hän ei ollut ikinä nähnyt uhvoa elävältä, eikä siis kuolleenakaan. Hän ei ylipäätään ollut ikinä nähnyt uhvoa mutta hän ei myöskään halunnut tuijottaa.) Uhvo katseli Raparperikuningasta kuitenkin kiinnostuneena. Se raapi kutisevaa, neonväristä karvaansa suurilla kynsillään ja räpytteli kiiluvia silmiään. Sen ympärille putosi neonväristä karvaa, jota lähipuussa istuvat varikset katselivat innostuneina. 

    "Luulen että tammen juurella asuvalla näädällä voisi olla vielä varastossa kuuliimaa. Muistelen että Tulle on löytänyt sitä metsästä, todennäköisesti se on jäänyt metsän peikoilta, kun nämä ovat muuttaneet pois. Tullehan tunnetusti kerää kaiken mitä eteen osuu ja muistan Tullen joskus kertoneen, että hän korjasi majansa postilaatikon juurikin kuuliimalla. Raparperikuningas jutusteli leppoisaan tyyliinsä vetäessään töppösiä jalkaansa. (Hänellä oli vain kesätöppöset, koska yleensä hän ei liikuskellut ulos koirankopistaan talvisin.)

    "Hyvä. Käy sinä hakemassa liima ja ota uhvo mukaan." Saliver sanoi ja katsoi Oogaa kuin varmistaen että tämä oli samaa mieltä. Ooga nyökkäsi ja totesi: "Me käymme sillä aikaa etsimässä välkehtivää tiivistettä ja otamme sitten yhteyden Aave Aikamieleen. Se pitää tehdä vasta sitten, kun kaikki tarvittavat tuotteet aluksen korjaamiseen on saatu. Joulun taika on niin herkkä ja nopeasti haihtuva, että kaiken on oltava valmiina, kun Aikamieli tulee paikalla."

    Ooga ja Saliver jäivät hetkeksi katsomaan, kun Raparperikuningas tarpoi hangessa puolikaljun uhvon seuratessa sitä pää painuksissa. "Josko metsäretki hieman piristäisi uhvoa." Saliver sanoi. Ooga vastasi kääntämättä katsettaan kaksikosta: "Näinköhän. Tuo olio pitää saada lähtemään täältä ennen joulua tai.." He katsoivat toisiaan. Heidän pitäisi pyytää Lari Kaari auttamaan. Heti kun he löytäisivät välkehtivän tiivisteen. "Tule, mennään kysymään löytyisikö Larilta moista. Voitaisiin sitten mennä jo aloittamaan aluksen korjausta. Huomiselle on luvattu lumisadetta." Saliver oli samaa mieltä. Lari Kaarin apua tarvittiin. 

Joulukalenteri 9.12

 "Kappas, kappas, uhvo on vielä täällä.” Kisko Tuiskutukka totesi nähdessään kolmikon kävelevän pihan läpi. “Kisko, hyvä että olet siinä, tarvitaan vähän apua.” Ooga huudahti ja Kisko pysähtyi odottamaan, että he tulivat lähemmäs. “Tilanne on nyt se, että meidän pitäisi saada käsiimme tonttujauhetta. Ja ei, älä hätäänny, tiedän ettei teiltä sitä varmastikaan löydy mutta voisitko kysellä Korvatunturilta. Meillä ei ole nyt aikaa lähteä käymään siellä asti, sillä uhvon vointi heikkenee koko ajan. Jos emme saa alusta korjattua ajoissa, uhvo sulaa lilluvaksi limalammikoksi vierashuoneen patjalle ja sekös Lari Kaaria riemastuttaa.” Saliver jutusteli ja madalsi hieman ääntään sopivissa kohdissa. Uhvon ei tarvinnut kuulla kaikkia yksityiskohtia. Se oli selvästi vasta uhvo-elämänsä alkutaipaleella, eikä välttämättä ollut itse tietoinen mikä kohtalo olisi edessä, jos se ei pääsisi nopeasti takaisin avaruussäteilyn piiriin. (Tietysti aina oli mahdollista tehdä reikä ilmakehään ja päästää säteily siitä maan pinnalle mutta se tulisi vaikuttamaan kaikkiin täällä eläviin olentoihin, eivätkä Ooga ja Saliver mielellään käyttäneet tätä keinoa. Se olisi sitten viimeinen mahdollinen tapa hoitaa homma ja silloinkin reikä pitäisi tehdä paikkaan jossa asui ihmisiä, joilla ei ollut enää mitään käyttöä. Lisäksi heidän pitäisi kaivaa omat suojapukunsa esiin eikä heistä kumpikaan muistanut missä ne olivat. Mahdollisesti naamiaisasukaapissa tai samassa paikassa missä he säilyttivät syvänmeren sukellupukujaan mutta varmuutta ei ollut..)

    “No jos joku pystyy hoitamaan tänne tonttujauhetta ennätysajassa, se joku on..” “Jepa Hurjamieli!” Viki “Viski” Vaahtoparta täydensi tonttuystävänsä lauseen ja hekotteli ääneen. “Jepa tulee tänne vaikka revontulella ratsastaen ja varsinkin jos hänelle annetaan noin tärkeä tehtävä!” Viski sanoi ja Kisko nyökytteli myöntävästi vieressä. “Uskaltaisin melko varmasti luvata että jauhe saapunee tänne.. sanotaanko nyt vaikka huomiseen mennessä, riittääkö se?” Kisko kysyi ja Saliver nyökkäsi. “Riittää varmasti. Me hankimme silläaikaa muut tarvittavat tuotteet.” “Mennään herättämään Raparperikuningas. Hän saa etsiä meille kuuliimaa.” Ooga sanoi ja Saliver kaivoi taskustaan ryppyisen karkkipaperin, jonka taakse oli kirjoittanut listan. “Käpykudos, hankittu, tonttujauhe, tulossa, kuuliimaa, hankitaan Raparperikuninkaalta.. banaanimurskaa, no Lari Kaari syö niin paljon banaania, että sieltä saadaan hieman murskaa. Sitten tarvitaan enää välkehtivä tiiviste ja joulun taikaa.” Ooga nyökkäsi. “Kyllä, homma hoidossa. Hän hymyili uhvolle rohkaisevasti ja yritti olla näyttämättä huoltaan. Uhvo tiputti niin paljon karvaa, että sen jalat alkoivat näyttää jo hieman kaljuilta. Heidän olisi pian puettava sille villahousut, jos he eivät saisi alusta korjattua ja uhvoa matkaan. 

Joulukalenteri 8.12

     “Onpa hiljaista.” Ooga pysähtyi kuusen alle ja Saliverkin kuulosteli. “Liian hiljaista.” Hän totesi ja samalla hetkellä jättimäinen käpy lensi ilmojen halki kuin rikkinäinen uhvoalus konsanaan ja laskeutui puolikkaan tossunmitan päähän Saliverin hoikasta hahmosta. “Hups.” Kuului hilpeä ääni tuuhean kuusen uumenista ja samalla ilmoille kaikui iloinen nauru. Saliver katsoi vuoroin kuusessa kurkkivaa oravakaksikkoa, vuoroin käpyä, joka savusi hangessa. (Ei, se ei ollut lentänyt niin kovaa, ettäkö se olisi ollut tulessa. Se oli todennäköisesti oravakaksikon lounas. Tieto siitä, etteikö ruoalla olisi saanut leikkiä, ei ollut saavuttanut Olavinpuiston reunamilla asuvia olentoja. Kuten todettu, nehän asuivat edelleen puussa..) 
    Ooga nosti kävyn maasta ja puisteli lumet sen pinnalta. “Katso, tässä on varmasti riittämiin käpykudosta. Aluksen vuotavat tiukuosat saadaan tukittua ja tuettua tällä. Toki siitä saataisiin varmasti kestävämpi, jos jompikumpi oravista VAIVAUTUISI TULEMAAN ALAS JA HIEMAN AUTTAAMAAN!” Ooga korotti ääntään ja toinen oravista tulikin esiin oksien kätköistä. 
    “Voi juma, uhvo!” Orava kirkaisi ja hyppi alas toinen orava kannoillaan. “Oikea uhvo!” “Voi voi, saisinko hieman tuota ihanaa neonväristä karvaa, se sopisi niin hienosti hännän koristeeksi?” Orava silitti uhvon turkkia innostuneena. “Eikä sovi, vaan minun takapuolikarvojeni jatkoksi” “Ei, vaan minun..” Uhvo katsoi hämmentyneenä oravakaksikkoa, jotka olivat jo saaneet riidan aikaiseksi ja karjuivat toisilleen kuusen juurella. Saliver sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Niin ymmärtäväinen ja pitkäpinnainen kuin hän olikin, taistelevat oravat saivat hänet aina hieman hengästymään. 
    “Talon lattialla on niin paljon karvaa, että Lari Kaari uskoo meidän hankkineen uuden maton. Me toimitamme ne teille hetimmiten, jos vain suostutte nyt auttamaan meitä.” Ooga tuhahti ja selitti nopeasti tilanteen oraville. Näiden lounas toimisi vallan mainiosti tilkkeenä, jota aluksen vuotaviin tiukuosiin, eli niihin pieniin reikiin, joita aluksen ilmanvaihtoon tarvittiin. Ilmanvaihto taas oli tärkeää koska.. no, olihan raitis ilma nyt ylipäätään tärkeää. 
    “Tarvitsetteko lisää käpyjä?” Toinen orava (kukaan ei erottanut niitä toisistaan!) kysyi. “Meillä niitä riittää, talvivarasto on täynnä.. en ihan varmasti kyllä muista missä varasto sijaitsee mutta jostain se löytyy! Uhvoa on aina ilo auttaa! Luulin että uhvoja ei ole olemassa!” Orava intoili ja pyöri ympyrää Oogan, Saliverin ja uhvon ympärillä yrittäen huomaamatta napata muutaman selkäkarvan uhvon selästä. “Ei, tämä riittää kyllä. Sensijaan sinä voisit hieman raapaista kävyn pintaa pienillä oravankynsilläsi. Siitä tulisi sitten parempi ja kestävämpi. Emmehän halua, että uhvo päätyy aluksineen jälleen jonnekkin metsän keskelle. Sieltä ei välttämättä löydy yhtä avuliasta joukkoa, vai mitä luulette..” Ooga tarjosi mustaksi hiiltynyttä käpyä oraville ja nämä raapivat sen pintaa innokkaina. Nyt käpy alkoi loistaa hopeisena. Saliver otti taskustaan pienen tinalla vuoratun rasian ja sulki kävyn sen sisään. Yksi tärkeä komponentti löydetty. 

Joulukalenteri 7.12

     No mutta eihän SE nyt ole mikään ongelma.” Saliver huokaisi. “Meidän pitää vain pyytää Aave Aikamieli avuksi. Sehän toimii nykyisin joulun henkenä ja tuo joulun tunnelmaa ympärilleen, eiköhän sieltä löydy ripaus joulun taikaakin.” Ooga vaikutti olevan kuitenkin hieman epäileväinen. “Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että ihmiset ovat nykyisin niin kovin.. antijouluisia.” Ooga risti kätensä puuskaan rinnalleen ja tuijotti kulmiensa alta. Saliver naurahti ja heitti sisarustaan ensimmäisellä käteensä osuneella esineellä, joka oli onnekkaaksi sattumukseksi sohvatyyny. Ooga väisti, nappasi tyynyn ja heitti sen takaisin. Uhvo katsoi toimitusta hiljaisena mutta alkoi sitten puhua: “Oletteko te aivan varmoja, että saatte alukseni korjattua?” Uhvon ääni oli hiljainen, niin hiljainen että Oogan piti todella pinnistellä että sai sanoista selvää. Sekään ei ollut hyvä merkki. Jos uhvon ääni alkoi hiljentyä tai pahimmillaan kadota kokonaa, se tarkoitti että uhvon oma henki alkoi pikkuhiljaa valua viemäriin. Se siis toden totta valui viemäriin, sillä uhvot muuttuivat hyllyväksi avaruuslimaskaksi, kun ne joutuivat olemaan liian pitkään maan pinnalla. Suru ja ahdistus eivät ainakaan auttaneet tilannetta. Nyt oli toimittava nopeasti!

    Saliver ja Ooga lopettivat toistensa tönimisen ja kääntyivät molemmat uhvon puoleen. “Älä huoli, kyllä me saamme sinut takaisin kotiin. Alamme heti kaivella aluksen korjaukseen tarvittavia tuotteita. Aloitetaan helpoimmasta, käpykudoksesta. Sitä saadaan taistelevilta oravilta. Olen varma että niillä on iso varasto jossain.” Ooga sanoi päättäväisesti ja Saliver nyökytteli vieressä. Kyllä tästä selvittäisiin, olivathan he pelastaneet joulupukinkin eräänä jouluna. Kuinka vaikeaa yhden uhvo aluksen korjaaminen voisi olla? Sitäpaitsi Lari Kaari oli kätevä käsistään ja tämän autotallissa oli vaikka mitä jänniä työkaluja. Lari auttaisi varmasti, heti kun jännittävä teeveelähetys loppuisi. Sitä odotellessa he voisivat etsiä tarvittavat tuotteet. “Lähdetään oravien luo.” Saliver tokaisi ja viittoili uhvoa seuraamaan. Se pudotteli kulkiessaan jälkeensä neonvärisen karvavanan, joka levisi pitkin räsymaton reunaa ja siitä seinän vierelle asti. Lari Kaari hermostuisi nähdessään sotkun mutta siivoamiseen ei ollut nyt aikaa. 

Joulukalenteri 6.12

    “Tulkaas kuuntelemaan Pörimiesten marssikappaletta, tämä saa aina vedet silmiin.” Lari Kaari istui muhkeassa nojatuolissa, kannettava tietokone toisella ja puolikas lasillinen kirsikkamehua toisella käsinojalla. Hän siemaili mehua aina muistaessaan ja tietokoneelta Lari seurasi mitä oravat puuhasivat pihamaalla. Ne olivat toisinaan hieman aggressiivisia ja Kaarin piti puuttua niiden hölmöilyihin. Yleensä tuttu tuhahdus: “Tuo on nyt kyllä ihan älytöntä!” Sai ne parantamaan tapansa hetkellisesti. (Tai ainakin siirtymään pois kameran kuvakulmasta). Lari oli niin keskittynyt seuraamaan itsepäisyyspäivän lähetystä jättimäisestä tauluteeveestään, että hän ei edes huomannut olohuoneen nurkassa seisovaa karvaista uhvoa. 
    “Tullaan ihan kohta..” Saliver tokaisi hajamielisesti ja Ooga täydensi tämän lauseen sanomalla “..pitää vaan ensin käydä kirjastossa etsimässä tietoa kuinka uhvoalus korjataan.” Lari Kaari oli niin tottunut kaikkeen epämääräiseen toimintaan Olavinpuiston kartanossaan, että hän ei kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Olihan nyt sentään itsepäisyyspäivä ja telkusta tuli Pörimiesten marssi potilaskuoron laulamana.

    Kirja löytyi helposti, sillä sen takakannessa komeili iso uhvon kuva ja etupuolella luki: Kuinka uhvoalus korjataan, jos se putoaa lumiselle pellolle. Ooga avasi kirjan ja käänteli ensimmäisiä sivuja. “Tässä se on, katsotaas..” Hän mutisi itsekseen Saliverin yrittäessä lohduttaa hätääntynyttä uhvoa. Se oli selvästi nukkunut huonosti pätmän-kuvioisissa lakanoissa. Ooga ja Saliver tiesivät kyllä, että uhvot eivät yleensä nukkuneet pehmeissä sängyissä mutta koska läski jänis oli varannut pirttipöydän, eikä se oikein pitänyt vieraista, heidän oli ollut pakko majoittaa uhvo vierashuoneeseen. Ja olihan jänis asunut heillä jo jonkin aikaa, joten tavallaan sillä oli oikeus päättää missä halusi nukkua. Nyt pitäisi vain saada alus korjattua nopeasti, jotta uhvo pääsisi jatkamaan matkaa. Otus istui penkillä ja sen karvapeite näytti olevan entistä enemmän takussa. Sarvet roikkuivat lannistuneina pitkin päätä ja keltaisten silmien loiste oli poissa. “Älä huoli, asiat järjestyvät kyllä.” Saliver silitti otuksen turkkia ja mietti mielessään, että heidän pitäisi harjata se. 

    “Noniin, kuunnelkaas tätä!” Ooga hihkaisi innostuneena ja uhvokin näytti piristyvän hieman. “Uhvoaluksen korjaamiseen tarvitaan seuraavia asioita: Kuuliimaa, välkehtivää tiivistettä, banaanimurskaa, tonttujauhetta, käpykudosta ja.. voi paska.. hups, anteeksi mutta tämä viimeinen voi olla haastava löytää, nimittäin..” Ooga nosti katseensa Saliveriin ja he tuijottivat hetken toisiaan. “Noh??” Saliver tuijotti takaisin ja uhvokin aukoi suutaan. (Jostain syystä se oli kieltäytynyt puhumasta tänä aamuna.) “Edellä mainittujen asioiden lisäksi aluksen korjaamiseen tarvitaan taikaa. Tarkemmin sanottuna joulun taikaa.” 

Joulukalenteri 5.12

 Teille, jotka että muista tai tiedä keitä Ooga ja Saliver ovat, tässä nopea kertaus: Ooga ja Saliver olivat kaksikko, he kulkivat kaikkialle yhdessä. He olivat lähes saman ikäisiä ja kokoisia olentoja (en haluaisi luokitella heitä sen enempää lapsiksi, aikuisiksi, tontuiksi, keijuiksi kuin satuhahmoiksikaan.) Molemmilla oli vaaleaan taittavat hiukset, tosin vain Ooga piti hiuksensa pitkinä, Saliveria ärsyttivät silmille valuvat karvat, joten tämä leikkeli tukkaansa tasaisin väliajoin millä tahansa käsiinsä osuvalla terällä(voitte uskoa, että jälki oli sen mukaista). Siinä missä Ooga piti keltaisesta väristä, piirtämisestä ja ihmisten ärsyttämisestä, Saliver hyppi mielellään seinille, tuijotti iltaisin tähtitaivasta ja korjasi vanhaa polkupuöräänsä. Yhdessä he pystyivät mihin vain. Silloin ku he eivät ärsyttäneet ihmisiä, hyppineet seinille, tehneet jekkuja naapurin kettuaitauksessa tai muuten vaan torkkuneet sohvalla, he auttoivat maailmaa sen kaikenlaisissa tuskailuissa. (Kopioitu vuoden 2023 joulukalenterista)

    Kisko käveli reippaasti, niin reippaasti kun lyhyillä tonttujaloillaan pääsi umpihangessa etenemään ja Ooga ja Saliver seurasivat perässä. Läski jänis, joka asui tätänykyä sisätiloissa Olavinpuiston kartanossa, eräänlaisena Lari Kaarin lemmikkinä, hyppi joukon jatkona. Se ei yleensä poistunut talosta öisin, eikä juuri muutenkaan mutta tämä tilanne vaikutti sen yksinkertaisessa mielessä niin jännittävältä, että se halusi lähteä mukaan. Tullessaan lähemmän Kisko huokaisi huojentuneena. Viski istui samassa paikassa mihin hän oli tämän jättänyt ja karvainen oliokin näytti rauhalliselta. Sen nenä ei enää vuotanut ja kyyneleetkin olivat tyrehtyneet. 

    “Kas vain, sehän onkin Pirtinmäen uhvo, eikä Muurimaan jälkeläisiä. Miten ihmeessä se raukka on tänne joutunut?” Saliver kummasteli. “Sinäkö tunnet tuon olion?” Kisko katsoi Saliveria kummissaan ja käänsi sitten katseensa Oogaan kun tämä vastasi: “Kyllähän me tämän veijarin tunnemme, tottakai. Ihme ettei se ole teille tuttu. Kysymys kuuluukin että mitä se tekee täällä, tuhannen auringonkiertämän kulun päässä omalta kotiplaneetaltaan ja ilmeisesti vielä ihan yksin.” Ooga jatkoi ja astahti viimeiset askeleet uhvon luo. Otus näytti edelleen surkealta ja hieman pelokkaalta. Se aukoi suutaan mutta mitään ei edelleenkään kuulunut. Viski nosteli laihoja hartioitaan kuin todetakseen, että tilanne oli tämä, hän ei osannut uhvoa auttaa eikä ymmärtänyt mitä tämä halusi. 

    “Uhvo, nämä ovat tonttuja, vaihda tonttujen kielelle.” Saliver sanoi ja uhvo katsoi tätä epäuskoisen näköisenä. “Se ei tunnistanut teitä, ette kuulema näytä perinteisitä tontuilta.” Saliver nauroi ja uhvo tuntui myös hymyilevän ujosti. Kisko ja Viski olivat tyytyväisiä. Saliver ja Ooga olivat ratkaisseet arvoituksen! Hyvä. Mutta, hetkinen, miten niin he eivät olleet tonttujen näköisiä?? Viski oli juuri avaamassa suutaan kun uhvo alkoi puhua: “Minä olen pahoillani, jos säikytin teidät.” Se painoi päänsä ja väänteli karvaisia käsiään. Sen kynnet oli lakattu kauniisti, Viski katseli niitä ja mietti, että haluaisi kysyä tältä kuinka moiset saisi kestämään avaruuden ilmanalassa. “Minä, minä olen karkumatkalla. Alukseeni tuli joku vika ja ennenkuin huomasinkaan, törmäsin ilmapalloon, lentävään flamingoon, toteutumattomaan toiveeseen ja lopulta pahanilman pilveen, tämä oli viimeinen niitti, joka rikkoi alukseni ohjauksen ja navigaation. Ja jos ihan totta puhutaan, isä uhvo ei tiedä että lähdin matkaan tänä iltana. Hän varmasti etsii minua.” Otus purskahti jälleen itkuun ja tontut tunsivat itsensä hyödyttömiksi. Onneksi Ooga ja Saliver tiesivät miten toimia. “Tässä, ota vähän kanelia ja mietitään sitten miten tästä eteenpäin. Meillä on varmasti jossain opus, jossa kerrotaan miten uhvo-alus saadaan korjattua.” Ooga tarjosi kanelipurkkia otukselle ja se ottikin sen vastaan, haisteli ja aivasteli hetken ruskeaa pölyä ja näytti heti hieman tyytyväisemmältä. “Muurimaalaiset pitävät kanelista mutta myös uhvot ovat sen perään. Sen täytyy olla joku avarussäteilyyn liittyvä.” Saliver sanoi ja katseli tyytyväisenä, kun uhvo hymyili kiitollisena. Nyt pitäisi majoittaa se yöksi ja aamulla he miettisivät miten edetä. 

Joulukalenteri 4.12

 Karvapallo aukoi suutaa mutta mitään ääntä ei kuulunut. Viski ja Kisko vilkaisivat toisiaan ja kohauttivat harteitaan. Ehkä tulokas ei ymmärtänyt tonttua. He yrittivät puhua tälle vielä eläinten, oravien, haamujen, sirkkojen ja jopa ihmisten kieltä mutta karvapallo näytti edelleen yhtä hämmentyneeltä. “Kyllä tämä tilanne vaatii nyt järeämmät keinot.” Viski sanoi ja Kisko nyökkäili. Hän oli samaa mieltä. Heidän olisi mentävä herättämään Ooga ja Saliver, nämä tietäisivät mitä tehdä. 

    Kisko lähti taapertamaan omia jälkiään pitkin takaisin talolle Viskin jäädessä kurkkupurkin ja omituisen otuksen luo. He olivat tehneet nopean suunnitelman miten tässä olisi paras toimia. He olivat olleet samaa mieltä siitä, ettei tulokas vaikuttanut väkivaltaiselta tai muutenkaan uhkaavalta. Jos jotain kuitenkin sattuisi, Viski oli heistä vanhempi, joten olisi hänen aikansa siirtyä tähtitaivaalle. Toki he olivat ensin yrittäneet saada karvakasaa seuraamaan heitä talolle mutta tämä ei selvästi ymmärtänyt myöskään elekieltä. Se oli seisonut paikoillaan ja tuijotellut varpaitaan (Niitä oli viisi, Kisko oli nähnyt, kun se oli nostellut jalkojaan), eikä ollut tehnyt elettäkään seuratakseen tonttuja.

    Niimpä hahmo jäi seisomaan hankeen, Viski istui kurkkupurkin reunalle ja Kisko lähti hakemaan apua. Hangessa rämpiessään hän manasi mielessään sitä, että he olivat alunperinkään lähteneet katsomaan koko mokomaa tulipalloa. Jos he olisivat antaneet asian olla, he olisivat nyt nukkumassa Mersun takapenkin pehmeydessä, eivätkä joutuneet hyppimään hangessa pimeässä talviyössä. Seuraava ajatus oli, että jos he eivät olisi menneet auttamaan, neonvärinen, kirkasta räkää nenästään erittävä karvapallo olisi nyt yksin keskellä maalaispeltoa.. Ei, ei sekään olisi ollut hyvä ajatus. Nyt vain reippaasti hakemaan tehokaksikko apuun ja he voisivat mennä tämän jälkeen takaisin omiin toimiinsa. Tästä ajatuksesta reipastuneensa Kisko otti pihatielle päästyään muutaman juoksuaskeleen ja oli Oogan ja Saliverin ovella ennätysajassa. Hän oli juuri kolkuttamassa kun ovi avautui hänen nenänsä edessä ja paksuun villapipoon ja töppösiin pukeutunut hahmo seisoi hänen edessään. Kisko ei aivan erottanut kumpi noiden vällyjen alle oli hautautunut mutta sillä ei oikeastaan ollut väliä. 

    “Huh, hyvä että olette hereillä, teitä tarvitaan, tulkaa äkkiä!” Kisko huudahti ja näki samalla, että Ooga puuhaili eteisessä vetäen juuri paksua takkia päälleen. Ovella seisova hahmo oli siis Saliver. 

    “Näitkö taivalla lentäneen tulipallon?” Saliver kysyi vetäen paksua kaulaliinaa pois kasvojensa edestä. “Juuri siitä on kyse.” Kisko sanoi ja katsoi olkansa yli pimeään yöhön puolittain olettaen, että näkisi jälleen taivaalla kiitävän valon, jonka kyydissä matkustaisi sekä neonvärinen, viisivarpainen mykkä myyrä, kuin hänen paras ystävänsä Viki “Viski” Vaahtoparta. Ajatuskin puistatti Kiskoa ja hän hoputti kaksikkoa tulemaan nopeasti. “Sen täytyy olla Murimaan mammun jälkikasvu.” Saliver totesi ja kääntyi Oogan puoleen. “Ota kanelipurkki matkaan, niin saadaan se sieltä mukaan.” Sitten Saliver katsoi Kiskoa, joka tuijotti tätä suu raollaan. “Noniin, kerro kaikki mitä tiedät tilanteesta” Kisko kertasi yön tapahtumat heidän kävellessään pellon poikki kohti kurkkupurkkia..

Joulukalenteri 3.12

     Viski ja Kisko rämpivät hangessa autotallin nurkalta viiden asteen kulmassa plutoon nähden kohti auringon kulunutta kulmaa, siitä kolme kuunkierron kiepsausta kohti perseusta ja suunnilleen näille kohdille outo tulipallo oli laskeutunut. Onneksi Viskin parta loisti edelleen sen verran että he näkivät eteensä. 
    

    Mitä lähemmäs he saapuivat, sitä varmemmalta alkoi tuntua että kyseessä ei ollut nyt mikään Jepan perustemppu. Hangessa näkyi nimittäin kaikissa karnevaalin väreissä loistava, hapansilakkapurkilta näyttävä romukasa, josta lähti heikko makea tuoksu. (onneksi tuoksu ei ollut lähtöisin hapansilakasta, sillä silloin tämä tarina olisi voinut saada kovin erilaisen käänteen!) Välillä valot sammuivat kokonaan ja syttyivät sitten hetken päästä uudelleen. Haju voimistui, mitä lähemmäs tontut pääsivät. He pysähtyivät viidentoista tossunkäpsyn päähän romukasasta ja jäivät katselemaan sitä hieman varautuneina. Kumpikaan ei ollut nähnyt tai kuullut mistään vastaavasta. Toisaalta hehän olivat ihan tavallisia kotitonttuja, jotka tekivät mitä nyt autotallissa asuvat kotitontut tekivät ja vapaa-ajallaan he istuivat tonttulassa muiden taruolentojen kanssa. Ei heidän maailmassaan ollut taivaalta putoilevia sillipurkkeja. 

    “Pitäisikö..” Viski kuiskasi ja katsoi Kiskoa. “..mennä lähemmäs?” Kisko täydensi lauseen kääntämättä katsettaan omituisesta purkista, joka oli puoliksi hautautunut Lari Kaarin takapihalla olevan niityn yllä lepäävään puhtaanvalkeaan lumihankeen. 

    Tonttujen tuijottaessa purkin valot sammuivat hiljalleen ja ympärillä leijaileva tuoksu hävisi tuuleen. Tuli hiljaista ja pimeää. Tontut eivät edelleenkään tienneet mitä tehdä. Hetken kuluttua purkista alkoi kuulua jälleen ääntä. Se ei ollut pelottavaa, kimeää, kumeaa tai rämisevää, ehei, se oli itkua. Pienen avaruusolennon itkua. (Tokikaan Viski tai Kisko eivät tässäkohtaa vielä tienneet, että kyseessä oli avaruusolento mutta itkun he kyllä tunnistivat, ainakin omien sanojensa mukaan.) “Mennään katsomaan.” Viski sanoi lopulta ja otti muutaman askeleen lähemmäs Kisko kannoillaan. 

    Kaksikko oli juuri päässyt sillipurkin vierelle, kun sen kyljestä aukeni kulmikas oventapainen aukko ja ulos ryömi pieni onnettoman oloinen olento. Kiskon mielestä sitä voisi kuvata sanoilla “Suukea, siis nimenomaan suukea, ei surkea, pampi jolla ei ole isää eikä äitiä.” (Todellisuudessa kuvaus ei mennyt kovin kauas totuudesta, sillä kuten myöhemmin kävi selville, tämä olento oli todellakin yksin liikenteessä ja hänen vanhempansa olivat niin kaukana, että voitiin ilman vastaanväittämistä sanoa, että hänellä ei todellakaan ollut äitiä tai isää juuri tällä hetkellä.) Olento oli yltä päältä neonvärisen karvan peitossa. Sillä oli suuret, siis huomattavan suuret keltaiset silmät, joiden yläpuolella keikkui kaksi tuntosarven näköistä tappia. Muuten tuo mytty oli kuten kuka tahansa taruolento, kaksi ylä-, kaksi alaraajaa, viisi sormea, oletettavasti myös neljä tai viisi varvasta, vaikka jalkaterät olivatkin juuri nyt hautautuneet lumihankeen otuksen seisoessa kurkkupurkkinsa oletetun oven edessä. 

    Olento katseli edessään seisovia tonttuja ja sen keltaisista silmistä valui kristallinkirkkaita kyyneleitä. Viski huomasi myös että sen pieni nenänpää oli jäähileiden peitossa, joten oletettavasti nenästä oli myös valunut räkää. Otus ei voinut olla kovin vaarallinen, hän päätteli. Kukaan, joka kantoi neonväristä turkkia ja eritti räkää pienestä nenästään, ei voinut olla vaarallinen. Niimpä Viski otti vielä yhden askeleen olentoa kohti ja kakisti kurkkuaan: “Hei, mikä sinun nimesi on?” 

Joulukalenteri 2.12

 Kuten todettua, Kisko ja Viski olivat tulossa kotiin Älämäen tonttulasta, jossa olivat olleet nautiskelemassa glögiä. Tai siis “glögiä” (Tontut eivät todellisuudessa juoneet perinteistä glögiä). Tonttulassa oli vaihdettu kuulumisia niin Tarmo T. Kuuran, Vladin, Tullen kuin Aave Aikamielenkin kanssa. Menossa mukana olivat myös Möttönenpöttönen ja  Raparperikuningas, sekä taistelevat oravat. (Nämä ovat kaikki kertojan mielikuvituksen tuotetta ja esiintyvät tämän blogin aiemmissa tarinoissa..) Oli äärimmäisen tärkeää, että oli olemassa tälläinen turvapaikka, jossa mielikuvitusolennot saattoivat kokoontua, vaihtaa kuulumisia ja ennenkaikkea katsella sivusta, kun tontut hölmöilivät illan päätteeksi työntämässä karvaisen naamansa liian lähelle tulipataa. Yössä näkyi paljon kiiltäviä takkutukkia, nuttuja, hattuja ja kuten Viskin tapauksessa, partoja. 

    Kaksikko oli jo lähes Olavinpuiston tontin reunalla olevan roskakatoksen reunalla kun he näkivät vanhan traktoritallin katon yllä lentävän tulipallon. Viski naurahti itsekseen ja mietti oliko hän vahingossa hengittänyt soihturiipisiä ja näki siksi näkyjä mutta kun Kisko kiljaisi samaan aikaan ja osoitti taivaalle, Viski tajusi tulipallon olevan todellinen. He tuijottivat kumpikin hetken aikaa kun pallo jatkoi matkaansa ja katosi näkyvistä. “Se siitä, taisi olla aikamoinen tähdenlento.” Viski totesi ja otti jo askeleen kohti autotallia kun jostain kuului kumea pamahdus. Tontut ovat jälkikäteen kuvanneet ääntä nimenomaisesti näillä sanoilla. “Se ei ollut sellainen terävä, räjähdysmäinen, vaan matalataajuuksinen räjähdysääni.” Luki raportissa, joka on julkaistu vuosisatoja myöhemmin. 
    
    “Taisi serkkutonttu pukin pajalta olla taas pulassa. Pitäisikö se nyt kuitenkin käydä vilkaisemassa?” Kisko raapi olematonta partaansa (se OLI olematon Viskiin verrattuna!) ja katsoi toveriaan, joka pohti kahden vaiheilla. Jos se todella oli pukin pajalla asuva tonttu, todennäköisesti Jepa Hurjamieli, joka otti toisinaan pukin reen ja reippaimmat porot ilta-ajelulle ilman asianmukaisia asiakirjoja, tätä piti tietysti mennä auttamaan. He olivat olleet samassa tilanteessa ennenkin. Jepa oli ohjastanut nuoren poron päin avaruuden aikavääristymää ja he olivat joutuneet noutamaan tämän ja mukana olleen, tuhat vuotta vanhentuneen poroparan pois ikuisesta aikaluupista. Pukki ei tänä päivänäkään oikein ymmärtänyt miten nuori poro oli alkanut kärsiä nivelvaivoista niin nopeasti. (Luulen että pukki kyllä tiesi, ei vain halunnut käydä keskustelua Jepan kanssa, sillä jos tämä lopettaisi hölmöilynsä, mistä sitten kirjoitettaisiin villejä tarinoita, joulumuorin keittotaidoista vai? Joulupukin kuumalle linjalle soittelevista aikuisista? Ehei..)
    

    “Tule, mennään. Ehkä se ei olekaan Jepa ja voimme mennä nukkumaan..” Viski sanoi ja Kisko jatkoi lauseen loppuun: “..ja jos on, pääsemme taas kerran osaksi jonkinlaista jännää tarinaa.”