torstai 18. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 19.12

 "Tässä." Uhvo, joka oli katsellut kipinöitä haltioituneena, tuntui heräävän horroksestaan ja tarjosi Lari Kaarille jakoavainta. Tai siis onnenamuletin virkaa toimittavaa jakoavainta. Puistonvartija otti sen vastaan ja käänteli käsissään. "Hetkinen, mistä sinä olet tämän onnenamuletin saanut?" Hän kysyi ja tuijotti uhvoa ihmeissään. Tämä kääntyi puolestaan katsomaan Oogaa ja Saliveria, jotka kertoivat lyhyesti uhvon vierailusta Tullen luona. 

"Jaa, no se selittääkin. Tämä onnenamuletti katosi vuosisatoja sitten. Se saattaa olla jopa ensimmäinen ikinä kehitelty jakoavain. Sen on määrä tuoda onnea kantajalleen ja kun työ niin sanotusti tehty, sen kantaja tietää tämän ja osaa antaa sen eteenpäin. On hyvin tärkeää, ettei kukaan pidä amulettia pidempään kun on tarvis ja tunnistaa, kun joku sitä enemmän tarvitseva osuu kohdalle. Kokeillaas josko tällä saataisiin mutterit tottelemaan.." Ooga ja Saliver tuijottivat toisiaan. He muistelivat joskus kuulleensa amuletista mutta eivät todellakaan olleet uskoneet, että höperön Tulle-näädän höpinät onnea tuottavasta amuletista olisivat totta. Kumpikin mietti mielessään, että alkaisivat tästedes ottaa näädän jutut enemmän tosissaan. Ainakin hetkellisesti.

Mutteri kääntyi nätisti pientä kitinää pitäen mutta ilman yhtäkään kipinää. Lari Kaari kokeili vielä (vauhtiin päästyään) kaikki muutkin mutterit ja ruuvit joita sai näköpiiriinsä. Sitten hän viimeisteli joulunauhan kiinnityksen pienellä määrällä liimaa ja nyökkäsi tyytyväisenä. "Eiköhän tällä lennetä ainakin ulos ilmakehästä. Sen jälkeen avaruuden isännät auttakoot uhvoa, jos jotain tulee." 

"Aika kutsua Aave Aikamieli." Ooga sanoi hiljaisella äänellä ja Saliver nyökkäsi. "Mennään autotalliin Kiskon ja Viskin luo. Jotenkin aaveen kohtaaminen yhdessä tuntuu turvallisemmalta, vaikka kyse onkin vain joulun hengestä. Tällä tontilla joulu ei ole aina ihan itsestäänselvyys ja aaveen suhaaminen tänne voi luoda ympärille vähän.. noh, aavemaista tunnelmaa."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti