"Minun on aika sanoa heipat." Jepa Hurjamieli totesi ja katsoi katolle, jossa poroparka seisoi samassa asennossa kuin vajaa vuoronkierto sitten, kun oli siihen jämähtänyt. Saliver epäili, että Jepa oli aiheuttanut porolle ikuisen trauman, eikä se haluaisi enää koskaan lähteä lennolle, mutta porojen kanssa paljon puuhannut Jepa vain naureskeli. Hän lupasi päästää poron vähän revittelemään, kun he pääsisivät revontuliroudille. Sitten Jepa nosti takkinsa taskusta pienen rasian ja antoi sen Oogalle: "Tässä, ota sinä nämä soihturiipiset. Tai se tuhka, joka niistä on jäljellä. Laita se keväällä kasvimaalle, tiedät varmaan. Meidän muorilassa käytetään tätä niksiä ja voi tontut kuinka hulvattomia tarinoita varsinkin nuoret tulppaanit kertovat. Voisin antaa esimerkkivitsin mutta jätän se sinulle seuraavaan kevääseen." Jepa iski Oogalle silmää ja hyppäsi reen kyytiin. Poro ruopaisi, nosti turpansa kohti taivasta ja hetkessä he olivat poissa.
"Jepa on kyllä melkoinen maailmanmatkaaja." Saliver totesi pudistellen päätään. "Niin on" Ooga mutisi ja pyöritteli rasiaa käsissään. Hän odotti jo innolla tulevaa kevättä ja tuhkasta kasvavia tulppaaneja. Nyt olisi kuitenkin aika tehdä viimeiset valmistelut. Huomenna oli talvipäivänseisaus, ikivanha talven juhla yule. Silloin kaikki taikavoimat olisivat liikkeellä ja niitä totta totisesti tarvittiin, jotta uhvo saataisiin ajoissa takaisin kotiin.
Kun Saliver ja Ooga olivat menneet sisälle, he eivät katsoneet taakseen. Sillä jos he olisivat sen tehneet he olisivat kenties havainneet läskin jäniksen, joka hyppi kohti uhvoalusta. Sen nenä oli havainnut makean tonttupölyn tuoksun, joka tuli aluksen ovelle jätetyistä säkeistä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti