Viski ja Kisko rämpivät hangessa autotallin nurkalta viiden asteen kulmassa plutoon nähden kohti auringon kulunutta kulmaa, siitä kolme kuunkierron kiepsausta kohti perseusta ja suunnilleen näille kohdille outo tulipallo oli laskeutunut. Onneksi Viskin parta loisti edelleen sen verran että he näkivät eteensä.
Mitä lähemmäs he saapuivat, sitä varmemmalta alkoi tuntua että kyseessä ei ollut nyt mikään Jepan perustemppu. Hangessa näkyi nimittäin kaikissa karnevaalin väreissä loistava, hapansilakkapurkilta näyttävä romukasa, josta lähti heikko makea tuoksu. (onneksi tuoksu ei ollut lähtöisin hapansilakasta, sillä silloin tämä tarina olisi voinut saada kovin erilaisen käänteen!) Välillä valot sammuivat kokonaan ja syttyivät sitten hetken päästä uudelleen. Haju voimistui, mitä lähemmäs tontut pääsivät. He pysähtyivät viidentoista tossunkäpsyn päähän romukasasta ja jäivät katselemaan sitä hieman varautuneina. Kumpikaan ei ollut nähnyt tai kuullut mistään vastaavasta. Toisaalta hehän olivat ihan tavallisia kotitonttuja, jotka tekivät mitä nyt autotallissa asuvat kotitontut tekivät ja vapaa-ajallaan he istuivat tonttulassa muiden taruolentojen kanssa. Ei heidän maailmassaan ollut taivaalta putoilevia sillipurkkeja.
“Pitäisikö..” Viski kuiskasi ja katsoi Kiskoa. “..mennä lähemmäs?” Kisko täydensi lauseen kääntämättä katsettaan omituisesta purkista, joka oli puoliksi hautautunut Lari Kaarin takapihalla olevan niityn yllä lepäävään puhtaanvalkeaan lumihankeen.
Tonttujen tuijottaessa purkin valot sammuivat hiljalleen ja ympärillä leijaileva tuoksu hävisi tuuleen. Tuli hiljaista ja pimeää. Tontut eivät edelleenkään tienneet mitä tehdä. Hetken kuluttua purkista alkoi kuulua jälleen ääntä. Se ei ollut pelottavaa, kimeää, kumeaa tai rämisevää, ehei, se oli itkua. Pienen avaruusolennon itkua. (Tokikaan Viski tai Kisko eivät tässäkohtaa vielä tienneet, että kyseessä oli avaruusolento mutta itkun he kyllä tunnistivat, ainakin omien sanojensa mukaan.) “Mennään katsomaan.” Viski sanoi lopulta ja otti muutaman askeleen lähemmäs Kisko kannoillaan.
Kaksikko oli juuri päässyt sillipurkin vierelle, kun sen kyljestä aukeni kulmikas oventapainen aukko ja ulos ryömi pieni onnettoman oloinen olento. Kiskon mielestä sitä voisi kuvata sanoilla “Suukea, siis nimenomaan suukea, ei surkea, pampi jolla ei ole isää eikä äitiä.” (Todellisuudessa kuvaus ei mennyt kovin kauas totuudesta, sillä kuten myöhemmin kävi selville, tämä olento oli todellakin yksin liikenteessä ja hänen vanhempansa olivat niin kaukana, että voitiin ilman vastaanväittämistä sanoa, että hänellä ei todellakaan ollut äitiä tai isää juuri tällä hetkellä.) Olento oli yltä päältä neonvärisen karvan peitossa. Sillä oli suuret, siis huomattavan suuret keltaiset silmät, joiden yläpuolella keikkui kaksi tuntosarven näköistä tappia. Muuten tuo mytty oli kuten kuka tahansa taruolento, kaksi ylä-, kaksi alaraajaa, viisi sormea, oletettavasti myös neljä tai viisi varvasta, vaikka jalkaterät olivatkin juuri nyt hautautuneet lumihankeen otuksen seisoessa kurkkupurkkinsa oletetun oven edessä.
Olento katseli edessään seisovia tonttuja ja sen keltaisista silmistä valui kristallinkirkkaita kyyneleitä. Viski huomasi myös että sen pieni nenänpää oli jäähileiden peitossa, joten oletettavasti nenästä oli myös valunut räkää. Otus ei voinut olla kovin vaarallinen, hän päätteli. Kukaan, joka kantoi neonväristä turkkia ja eritti räkää pienestä nenästään, ei voinut olla vaarallinen. Niimpä Viski otti vielä yhden askeleen olentoa kohti ja kakisti kurkkuaan: “Hei, mikä sinun nimesi on?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti