Joulukalenteri päivä 24

Aikamieli tunsi olevansa vapaa. Vapaa kahleista, peloista, ikävistä tuntemuksista. Hän lensi jälleen avaruudessa, sitten valkeassa yhä sakenevassa lumisateessa, seuraavaksi lämpimässä hiekkamyrskyssä ja sitten jälleen pimeässä tähtiyössä.

Aikamielestä oli tullut kuin tullutkin joulun henki ja hän oli aina valmis menemään sinne, missä häntä tarvittiin. Kun jossain kuului riidan ääniä, joku tööttäsi torvea ruuhkaliikenteessä, toinen etuili kaupan pakastealtaalla, yksi itki lohduttomana kaatunutta glögimukiaan ja eräs istui yksin pimeässä, koska hänellä ei ollut ketään kenelle soittaa. Kaikkien näiden lähelle Aikamieli leijaili. Kaikkien mieleen ei joulun taika tietenkään avautunut mutta entinen kummitusjunan kasvatti, nykyinen joulurauhan luoja ja joulumielen tuoja, teki kyllä kaikkensa. Toiset aistivat Aikamielen läsnäolon herkemmin. He pysähtyivät, katselivat kummissaan ympärilleen yrittäen keksiä mikä heidän mielenkiintonsa oli herättänyt. Toiset eivät nähneet, eivätkä halunneetkaan nähdä. Aikamieli katseli heidän menoaan kauempaa. Kaikki eivät pitäneet joulusta. Eivätkä kummituksista. Toisten oli parempi antaa olla rauhassa. Mutta niille, jotka olivat valmiita kokemaan joulun taianomaisen rauhan ja hyvän mielen, Aikamieli auttoi heitä siinä.

Tuntuuko sinusta joulun aikaan, kuin joku leijailisi vierelläsi? Aivan kuin joku toisi rauhallisen tuulahduksen, terveiset jostain kaukaa, matkojen takaa ja samalla jostain läheltä. Kuin hyvän ystävän puhelu, lämmin piparkakku, jossa on valkoista koristetta, joulumausteen tuoksu, hyvä joulumieli?

Tunnetko Aikamielen istuvan vierelläsi? Uskotko aaveisiin? Ehkä olisi korkea aika uskoa.

Hyvää ja ennenkaikkea ihanan rauhallista joulua kaikille, jotka tätä tarinaa ootte lukenu ja jos ette o lukenu, ni hyvää joulua silti. Nauttikaa tunnelmasta enemmän ja stressatkaa vähemmän.

Palataan kohta taas joidenkin älyvapaiden juttujen parissa :D

joulukalenteri päivä 23

Tivolin johtaja Herra Puolikas! Aikamieli huudahti ja innostui näkemästään. Johtaja ei ollut muuttunut yhtään, tällä oli edelleen hattu, punainen nenä, iso vatsa ja värikkäät töppöset. Samassa Aikamieli kuitenkin tajusi, että vaikka johtaja pukeutui edelleen hassusti, hän pukeutui kuin.. tonttu? "Tonttu! Sinusta on tullut tonttu!" Aikamieli kiljaisi eikä oikein tiennyt mitä sanoa. Herra Puolikas hymyili ja nosti hatun päästään. "Minä olen aina pitänyt joulusta. Tivolissahan meillä oli aina joulu, niin voi kai sanoa mutta tässä on jotain erityistä. Tämä on OIKEA joulu. Olen vuosi vuodelta innokkaampi kokemaan sen." Johtaja myhäili ja siveli partaansa aivan kuten Aikamielen aiemmin tapaama tonttukin tapasi tehdä.

"Kauhistuin kun kuulin, että sinä jäit yksin siihen rapistuvaan tivoliin. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin!" Johtaja painotti sanojaan ja katsoi Aikamielen suuntaan mittailevasti. "Minä sanoin, että hakekaa nyt ihmeessä se kummitus pois sieltä, eihän tämä tälläinen peli vetele. Menee hyvä henki täysin hukkaan." Herra Puolikas jatkoi paasaamistaan ja Aikamieli tunsi, kuinka posket alkoivat punoittaa. Siis jos aaveiden posket voisivat punoittaa.

"Eihän minulla ollut siellä mitään hätää.." Aikamieli yritti sopertaa mutta Herra Puolikas ei ottanut asiaa kuuleviin korviinsa. "Tästä lähtien sinä olet kaikkien yhteinen joulun henki. Sitä tarvitaan aina, eikä se vaadi mitään kummempia taitoja." Entinen tivolin johtaja, nykyinen tonttu nyökkäsi Aikamielen suuntaan. "Otetaan vain nämä kahleet pois.."

Joulukalenteri päivä 22

Aikamieli säpsähti kuin olisi nukkunut sikeää unta ja havahtunut äkisti hereille. Hän tajusi olevansa jälleen tonttulassa mutta ympärillä oleva häly oli hälvennyt. Vain yksi tuttu tonttu istui pienellä puisella penkillä ja tuijotti takassa räiskyvää tulta.

"Aikamoinen reissu, eikö totta." Se sanoi ja kääntyi kohti Aikamielen kalpeaa olemusta. Tuli loi tontun kasvoille villejä punaisia varjoja. "Mitäs sanot, tuletko meille töihin? Sinusta tulisi oikein erinomainen joulun henki. Sinun tarvitsee vain uskoa itseesi ja joulun taikaan, niin kaikki muu hoituu itsestään." Tonttu jutusteli huolettomana ja työnsi vaahtokarkkia puiseen tikkuun ja antoi sen sitten paahtua tulen äärellä.

Aikamieli leijaili lähemmäs. "Mitä jos minä en sittenkään osaa ja tuotan kaikille vain pettymyksen?" Se sanoi hiljaa ja katseli, kun vaahtokarkki alkoi sulaa tikun nokassa tontun käännellessä sitä. "Juuri siksi kävit pikku kierroksella ennen tärkeää päätöstä. Luuletko että kukaan ystävistäsi osasi toimia uudessa roolissaan? Etteikö heitä pelottanut tivolin lopetettua? He ovat kaikki kaivanneet sinua kovasti ja olivat kovin innoissaan tavatessaan sinut jälleen. Joulun henki pääsee kaikkialle ja kaikki jotka haluavat kokea sen, voivat niin tehdä. Tarvitsee vain uskoa, että joulun henki on totta. Vähän niinkuin kummitus." Tonttu vinkkasi silmää ja samalla Aikamieli kuuli, että joku kolisteli tupaan..

Joulukalenteri päivä 21

Aikamieli ei tunnistanut seuraavaakaan paikkaa jossa heräsi räntäsateen keskellä mutta jollain tavalla hän aavisti olevansa lahden toisella puolella, naapurimaassa Virossa. Ympärillä avautuva maaseutu oli peittymässä märkään lumipeitteeseen. Laitumella käyskentelevät hevoset eivät tuntuneet välittävän pienestä kastumisesta, vaan nyhtivät viimeisiä heinänrippeitä innoissaan. Niiden paksu karvapeite alkoi muistuttaa valkoista jääkarhun taljaa. Kaksi lasta juoksenteli pihamaalla ja heidän perässään kipitti tutun oloinen hahmo,Morrison.

Tämä sai lapset kiinni ja hippaleikkijät vaihtoivat rooleja. Lapset yrittivät saavuttaa miestä tämän pinkoessa karkuun. Hän juoksi suoraan Aikamielen suuntaan ja tämä ehti jo ajatella, ettei Morrison nähnyt häntä. Aaveiden läpi pystyi tottakai juoksemaan mutta se tuntui silti oudolta. Viime hetkellä Morrison jarrutti ja antoi lasten saavuttaa itsensä. Hän nosti molempia vuorotellen ja pyöritti näitä ilmassa. Sitten hän viittoi heille jotain ja lapset lähtivät juoksemaan nauraen kohti taloa. 

"Aikamieli,vanha veikko." Morrison sanoi katsellen lastensa menoa. "Siitä on kauan." Aikamieli rykäisi kurkkuaan ja ennenkuin hän ehti vastata Morrison jatkoi: "Toivotan sinulle hyvää joulua. Olen onnellinen, ettei sinun tarvitse viettää tätä joulua yksin. Sinusta tulee erittäin hyvä joulun henki." Hän hymyili ja Aikamieli tunsi että hänen päämääränsä alkoi hahmottua. 

Joulukalenteri päivä 20

Seuraavaksi Aikamieli heräsi jostain erittäin lämpimästä paikasta. Vaikka aaveet eivät varsinaisesti välittäneetkään lämpötilan vaihteluista, tämä tuntui pohjoisen sateiseen ilmastoon tottuneessa Aikamielestä melko tukalalta. Kaikki näytti kovin erilaiselta kuin kotona. Oli isoja puita, jotka olivat varmasti palmuja. Joka paikassa lenteli värikkäitä lintuja ja perhosia ja ilmakin tuntui jollain tavalla erilaiselta. Tiheän kasvillisuuden joukossa oli kuitenkin muutama pieni asumus. Yksi niistä oli jonkinlainen mökki, jonka portailla istui joku. Aikamieli leijaili lähemmäs ja näki naisen, joka harjasi antaumuksella pitkiä viiksiään. Frida-Lotte! Ele näytti niin tutulta, että Aikamieli tuli samaan aikaan haikealle ja erittäin hyvälle mielelle.

Samassa majan ovi avautui ja ulos astui roteva mies, jonka käsivarret olivat täynnä tatuointeja. Mies nauroi jollekin, mitä Frida-Lotta oli sanonut. Tämän tatuoitu vartalo hytkyi naurunremakan mukana. Sitten hän vakavoitui ja ojensi jotain Frida-Lottaa kohti. Tämä otti vastaan pienen purkin ja kohta tuttu viiksivahan trooppinen tuoksu leijaili Aikamielen nenään.

Saatuaan viiksensä vahatuksi maailman viiksekkäin nainen kääntyi Aikamielen suuntaan ja sanoi vieressään seisovalle miehelle: "Uskotko sinä kummituksiin?" Tämä raapi sänkistä leukaansa ja vastasi: "Tottakai!" "Hyvä, sillä luulen, että seurassamme on yksi." Frida-Lotta vinkkasi silmää Aikamielelle, joka hymyili takaisin vaikka tiesikin, ettei kukaan voinut oikeasti nähdä häntä.

Joulukalenteri päivä 19

Aikamieli heräsi horroksestaan ja huomasi olevansa keskellä vilkasta joulutoria. Tämä oli hieman samanlaista kuin hetki sitten tonttulassa mutta sillä erotuksella, että täällä eivät häärineet pienet parrakkaat ukkelit, vaan täysikasvuiset ihmiset. Ihmiset, joilla tuntui olevan kova tohina päällä. Aikamieli pysytteli punaisen myyntiteltan sivustalla ja katseli touhua, joka muistutti häntä kovasti vanhoista tivolin ajoista. Iloiset äänet kantautuivat joka paikasta ja ilmassa tuoksuivat popkornin ja hattaran sijasta erikoiset mausteet ja kuusenhavut, jotka kuuluivat tietysti joulun ajan tunnelmaan.

Aikamieli kääntyi katsomaan tarkemmin telttaa, jonka vieressä seisoi ja huomasi sen olevan täynnä joulukukkasia. Laiha rouva, jolla oli erittäin paksut silmälasit ruttuisilla kasvoillaan, oli juuri ostanut teltasta ison punaisen joulutähden. Kukkasen lehdissä oli kimalletta, joka loi loisteen tämän silmiin. Tarkemmin katsottuna hahmo, joka seisoi sisällä teltassa muistutti kovasti jotakuta.. KYLLÄ, se oli kuin olikin Kaapro, tivolin entinen voimamies. Noista muskeleista ei voinut erehtyä.

Kaapro tuntui olevan työn touhussa. Tämän posket punoittivat kirkkaina ja silmissä oli iloinen katse. Ihmisiä tuli ja meni hänen telttansa luona ja kukkakauppa kävi vilkkaana. Aikamieli katseli Kaapron olemusta ja hymyili. Tämäkin vaikutti onnelliselta. Äkkiä Kaapro kääntyi ja katsoi suoraan Aikamielen suuntaan ja hymyili.

"Mikä sinua noin naurattaa?" Kysyi Kaapron takana seisova tukeva nainen, jonka posket olivat vähintään yhtä punaiset kuin vieressään seisovalla miehellä. Nainenkin katsoi samaan suuntaan mutta ei tuntunut huomaavan teltan reunalla haahuilevaa haamua. "Eipä mikään." Kaapro hymyili entistä leveämmin ja kääntyi sitten naisen puoleen ja suuteli tätä poskelle. "Taisin vain nähdä joulun hengen leijailevan teltan ympärillä." Tämä kuiskasi hiljaa ja iski silmää Aikamielelle. 

Joulukalenteri päivä 18

Seuraavassa hetkessä Aikamieli huomasi lentävänsä aika-avaruuden läpi. Hän näki Orionin ja Kassiopeian kuvioiden vilahtavan ohitseen ja kirkkaan pyrstötähden välähdyksen valaisevan tummaa yötaivasta. Kaikkialla oli kaunista, hiljaista ja tyyntä. Yksinäinen aave leijaili normaaliakin kevyempänä suuressa tyhjyydessä ja nautti elämästään.

Sitten Aikamieli huomasi olevansa jossain lämpimässä paikassa. Hän oli laskeutunut hiljaa lainehtivan meren rannalle. Ilta oli hämärtymässä, eikä paikalla näkynyt kuin yksi henkilö. Hahmon siluetti piirtyi rannan hiekkaan pitkänä varjona. Aikamieli ehti ajatella, ettei aaveilla ollut varjoja, kun näki hahmon kääntyvän ja tunnisti tämän heti: Simuna! 

Simuna hymyili iloisesti Aikamielelle. Permanentin näköinen pulukin ilmestyi jostain ja tuijotti Aikamieltä kieroilla silmillään. Se aukoi nokkaansa mutta ei päästänyt ääntä. Simunakaan ei sanonut mitään mutta Aikamieli vaistosi, että tämä vaikutti onnelliselta. Aave heilautti kättään ja Simuna vilkutti takaisin. Sitten hän oli poissa puluineen. Vain yksinäinen höyhen leijaili ilmassa. Se oli hieman kihara, joten sen täytyi olla äskeisen pulun sulkapeitteestä. 

Ennenkuin Aikamieli ehti tajutakaan, hän lensi jälleen läpi tumman taivaan kirkkaiden tähtien valaistessa hänen menoaan..

joulukalenteri päivä 17

"Tässä!" Tonttu pujotteli tietään nurkassa kyyhöttävän Aikamielen luo heilutellen kädessään pientä pussukkaa. "Mitäh.." Aikamieli ehti henkäistä ihmeissään juuri ennen kuin tonttu työnsi pienen karvaisen kätensä pussiin, kaivoi sieltä kourallisen harmaata kimalletta ja puhalsi sen kohti haamua.

Aikamielen päässä alkoi humista ja sitten maailma muuttui jollain tavalla värikkäämmäksi. Ulkopuolella oleva häly väistyi ja kaikki alkoi tuntua unelta. Paitsi että aaveet eivät nukkuneet, Aikamieli ehti ajatella juuri ennen vaipumistaan jonkinlaiseen sekavaan mielentilaan. Nukahtaminen tuntui varmasti juuri tältä. Hyvä olo valtasi yksinäisen aaveen ajatukset ja tämä tuntui olevan onnellisempi kuin pitkään aikaan. Ympärillä oleva maailma tuntui ja näkyi mutta kaikki vaikutti jollain tavalla rauhallisemmalta. Aikamieli katsoi tonttua mutta ei keksinyt mitä olisi sanonut, joten hän tyytyi hymyilemään. Tonttu hymyili takaisin. "Tästä alkaa sinun uusi tehtäväsi. Avaahan silmäsi ja ala valmistautua, sillä minulla on sinulle suuria suunnitelmia." Tämä kuiskasi salaperäisenä..

joulukalenteri päivä 16

"Tule, etsitään sinulle sopivat asusteet." Tonttu viittoili kalpeaa aavetta tulemaan luokseen. He olivat matkustaneet läpi aika-avaruuden ja saapuneet tonttulaan yhdessä yössä. Aikamieli ei tuntenut oloaan kotoisaksi mutta ei halunnut tuottaa tontulle pahaa mieltä, joten hän ei sanonut mitään. Joka paikassa hyöri ja pyöri pieniä, parrakkaita ukkeleita, joilla tuntui olevan kova kiire. Muutamassa minuutissa Aikamieli oli nähnyt niin monta tonttua, ettei enää pysynyt laskuissa oliko hän nähnyt saman ukon kerran, kahdesti vai sata kertaa.

"Tonttu, ystäväni.." Aikamieli kuiskasi täristen nurkassa, johon tämä oli paennut jatkuvaa hyörinää. Kun on viettänyt vuosikausia hylätyssä tivolissa, äkillinen hälinä kävi kovasti yksinäisen aaveen mielenterveydelle. "Odota, odota.." Tämä huudahti Aikamielelle ja katosi jälleen muiden tonttujen sekaan. Kaikkialla kuului mutinaa, muminaa, töminää, murinaa ja kitinää. Aikamielestä alkoi tuntua, että tämä oli ollut suuri virhe. Mitä hyötyä hänestä olisi tässä porukassa? 

joulukalenteri päivä 15

Aikamieli antoi katseensa kiertää pitkin ränsistyneen tivolin seiniä. Yht´äkkiä hän tajusi, ettei nähnyt enää tivolin värejä, kuullut iloista musiikkia tai yleisön riemunkiljahduksia. Tonttu oli oikeassa, kaikki mikä oli kerran tehnyt tästä paikasta kodin, oli poissa.

"Mitä sinulla on mielessäsi?" Aikamieli kysyi tontulta, joka katsoi häntä salaperäisesti hymyillen. "Kuule, meillä kaikilla on jonkinlainen tehtävä tässä maailmassa ja varsinkin meillä erikoisilla olennoilla, joihin kukaan ei usko ja vielä harvempi vaivautuu katsomaan ja todella näkemään meidät. Me olemme kuitenkin niitä, jotka luomme tunnelman. Kuten tiedät, joulu on aivan oven takana ja sen onnistuminen on minun ja muiden tonttujen vastuulla. Ihmiset lataavat jouluun todella paljon tunnetta ja meidän pitää saada se tunne pysymään hyvänä. Aina se ei onnistu vaikka tekisi mitä." Tonttu sanoi ja kohautti harteitaan jatkaessaan: "Yksi ylimääräinen henki ei ole koskaan pahitteeksi. Voin tarjota sinulle uudenlaisia tehtäviä, jos vain olet valmis heittäytymään joulun taikaan."

Aikamieli mietti tontun ehdotusta ja päätti, ettei hänellä ollut mitään hävittävää. Ja tivoli ei varmasti ollut menossa mihinkään, hän pääsisi aina takaisin kummitusjunansa suojiin niin halutessaan. "Hyvä on." Aave sanoi tontulle, joka nyökkäsi hymyillen. He lähtivät kävelemään pitkin tivolin läpi kulkevaa liukasta tietä, ulos lahonneesta portista. Askel askeleelta tivoli jäi kauemmas, eikä Aikamieli katsonut kertaakaan taaksepäin.

joulukalenteri päivä 14

Aikamieli huokaisi syvään ja katsoi tonttua sanoen: "Mihin minä täältä lähtisin? Olen asunut tässä tivolissa siitä asti, kun entinen kotini, Vaasan vanha talli paloi ja minun oli pakko vaihtaa paikkaa. Olen sittemmin kotiutunut tänne, enkä voi kuvitella eläväni missään muualla." Tämä jatkoi hiljaisemmalla äänellä. Tonttu nousi seisomaan, oikoi nuttuaan ja sanoi: "Kuuleppa, jää tänne jos tahdot mutta jos sinulla on yhtään seikkailumieltä, keräät kimpsusi ja kampsusi ja.. no, mitä teillä aaveilla nyt onkaan sellaista jota kannatte mukananne ja lähdet minun matkaani." Ukkeli viittoili kädellään Aikamiellelle ja lähti kävelemään kohti kummitusjunan oviaukkoa.

Aikamieli alkoi hätääntyä, eikä hän ollut varma oliko syy siinä, että tonttu aikoi lähteä, vaiko se, että hänen teki tavallaan mieli seurata tuota outoa ukkelia ja katsoa mitä tällä oli mielessään. "Odota!" Aikamieli kuuli oman karhean äänensä parkaisevan. Se sai tontun pysähtymään ja katsomaan taakseen. "Enhän minä noin vain voi jättää tätä paikkaa, tämä on minun kotini!" Aikamieli sanoi surkeasti ja tuntui kutistuvan hieman kasaan.

Tonttu katsoi kalpenevaa haamua ja tuhahti. "Kaikella kunnioituksella mutta olemme jutelleet tässä monta tuntia ihmisistä, jotka muodostivat tässä paikassa jonkinlaisen oudon perheen, yhteisön jota sinä oikeasti kaipaat. Et sinä tähän paikkaan ole kiintynyt, vaan muistoihin, jotka tekivät sinut kerran onnelliseksi." Aikamieli ei halunnut myöntää, että tonttu saattoi olla oikeassa.

Joulukalenteri päivä 13

Tonttu otti paremman asennon, kaivoi puolikkaan piparkakun nuttunsa taskusta ja tuijotti uutta aaveystäväänsä haltioituneena tämän kertomuksen edetessä. ".. ja siinä valojen välkkeessä tivolin johtaja tuli soihtu käsissään ja sytytti tykin laukaisulangan palamaan. Kuului jättimäinen pamaus ja ilmoille pöllähti sellainen savupilvi, että hetkeen kukaan ei nähnyt edes omia kengänkärkiään. Ilman kirkastuttua katsojat huomasivat, että tivolin teltan katossa oli iso reikä.." Aikamieli piti teatraalisen tauon antaen tontun hoksata mitä oli tapahtunut. "Eikaivain.." Se sopersi silmät suurina ja Aikamieli nyökkäili innostuneena. "Kyllä, elävä ihmiskuulamme Morrison oli ladannut viimeisen esityksen kunniaksi hieman enemmän ruutia tykkiinsä. Hän lensi puolitoista kilometriä ilmojen halki ja päätyi lopulta naapurin ladon katolle, josta pellet kävivät pelastamassa hänet pienellä polkupaloautollaan ja sen onnettomilla tikkailla." Aikamieli naureskeli muistolleen. "Onneksi Morrisonilla oli onnen kypäränsä päässään, eikä hänelle sattunut mitään sen kummempaa. Vaikkakin luulen, ettei Morrisonin kuulo ehkä palautunut koskaan ennalleen tuon tapahtuman jälkeen. Hän toimii tänä päivänä viittomakielen tulkkina Virossa." Aikamieli nyökkäsi tontun epäuskoiselle ilmeelle.

"Kaikilla muilla tuntuu olevan jonkinlaista uutta puhtia elämässään, miksi sinä et lähde täältä? Kyllä kunnon kummittelulle aina tilausta olisi." Tonttu nakersi jo toista piparkakkua ja Aikamieli pohti mitä kaikkea tuon tontun vaatteiden seasta vielä löytyisikään.. "Niin, miksi?" Aave tuumasi mietteissään.

joulukalenteri päivä 12

"Frida-Lotte tuli tivoliin jäätyään vahingossa laivasta, jonka matkassa oli risteilymatkustajana. Hän oli kotoisin ilmeisesti Islannista tai Norjasta ja oli päättänyt lähteä matkustamaan sinne minne nenä näytti, niin hän aina sanoi. Hän oli käynyt jo ainakin Saksassa ja Italiassa ja päästyään tänne, hän innostui kiertelemään lähikylissä niin pitkään, että laiva ehti lähteä. Tuo nainen omasi kuitenkin erittäin huolettoman elämänasenteen, joten hän tuli kysymään tivolin johtajalta töitä. Niimpä Frida-Lotte, maailman viiksekkäin nainen, teki pitkän uran tivolin lipunmyyjänä ja tuurasipa hän toisinaan niin tivolin johtajaa, kuin yhtä klovniakin." Aikamieli oli painunut jälleen muistoihinsa, eikä tonttu halunnut keskeyttää tämän mietteitä.

"Eräänä päivänä Frida-Lotte kuitenkin kyllästyi tivolielämään, tuosta noin vain." Aikamieli tuhahti ja jatkoi sitten: "Hän ajoi hienot viiksensä pois, hyvästeli kaikki iloisesti, pakkasi vähät tavaransa ja sitten hän oli poissa. Jonkin aikaa tivoliin tulvi postikortteja ympäri maailmaa ja olimme melko varmoja, että Frida-Lotte oli lähettänyt ne. Hän ei ollut kuitenkaan ikinä muistanut allekirjoittaa niitä. Itseasiassa se oli niin tyypillistä Frida-Lotan höseltävälle luonteelle, että olimme ehkä juuri siksi niin varmoja, että kortit olivat häneltä. Lopulta niitä ei enää tullut ja trooppisen viiksivahankin tuoksu hälveni olemattomiin. Frida-Lotan iloinen nauru kaikui kuitenkin tivolin seinistä vielä viimeisen esityksenkin aikana. Ja se se vasta olikin show, annas kun kerron vielä siitä.." Aikamieli veti syvään henkeä ja aloitti..

joulukalenteri päivä 11

"Oletko sinä onnellinen?" Tonttu kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja katsoi Aikamielen suuntaan. "Onnellinen?" Aave kysyi ja raapi päätään mietteissään. "En kai." Se kohautti harteitaan. "Kaipaan menneitä aikoja."

Tonttu nyökkäili mutta ei sanonut mitään. "Taisimme eilen jutustella tämän tivolin menneisyydestä. Kröhöm, olen pahoillani, että olin äsken hieman sekaisin." Tonttu sanoi ja jatkoi sitten: "Kaikki muut ovat lähteneet, miksi sinä olet jäänyt?" "En tiedä. Ehkä salaa toivon, että tivoli palaa jonain päivänä entiseen loistoonsa ja saan taas toimia kummitusjunan pääaaveena." Aikamieli sanoi ja tiesi itsekkin, että ajatus oli aivan hullu. Yksi silmäys riitti kertomaan, ettei tämä tivoli tulisi ikinä nousemaan loiston päiviensä tasolle. Keskellä pihaa seisova hevoskaruselli oli vain ruosteinen kasa peltiä. Teltta oli romahtanut, kummitusjunan kauniit värit olivat haalistuneet ja maali oli hilseillyt pois. Lisäksi katto vuosi kuin seula. Lipunmyyntikoju oli puoliksi romahtanut ja voimamiehen ja pellen yhteinen asuntona toiminut junanvaunu oli umpilaho. Ehei, tämä tivoli ei tästä enää nousisi ja Aikamieli tiesi sen. Silti ajatus pois lähtemisestä pelotti sitä enemmän kuin mikään muu asia tässä maailmassa.

Tonttu oli selvästi myös katsellut paikkaa sillä silmällä mutta ei joko kohteliaisuuttaan tai harhailevan ajatuksensa takia ottanut asiaa puheeksi vaan kysyi: "Hei, eikös Frida-Lottekin työskennellyt täällä? Hän oli ainakin myymässä lippuja, jos en väärin muista?"

Vanhojen ystävien muistelu sai Aikamielen paremmalle tuulelle ja tämä huudahti innokkaana: "Frida-Lotte, maailman viiksekkäin nainen, totta totisesti! Hän oli aina hyvällä tuulella ja sai kaikki muutkin ympärillään olevat nauramaan. Hän tuoksui aina trooppisille hedelmille, koska käytti Hawajilaisen merimiehen hänelle tuomaa viiksivahaa, joka oli tehty ananasmehusta." Aikamieli intoutui muistelemaan.

joulukalenteri päivä 10

"Älä nyt näytä noin surulliselta haamu hyvä." Tonttu yritti saada Aikamielen silmissä kimaltavan kyyneleen katoamaan. "En vain heti tajunnut missä minä olen. Luulin herääväni Joulumuorin pesutuvasta, kuten yleensä tälläisten hieman railakkaampien juhlien jälkeen ja siellä ei totta totisesti kummittele!" Tonttu jatkoi topakkaan äänensävyyn ja vaikutti olevan nyt juuri sellainen olento, jollaisiksi Aikamieli oli aina tontut kuvitellut. "Säikähdin vain, siinä kaikki. Pukki kun ei yleensä pidä siitä, että minä heräilen muorin pesutuvasta. Varsinkin tälläisenä aikana, kun pitäisi painaa töitä pajalla." Tonttu jatkoi jutusteluaan ja katseli Aikamielen suuntaan kiinnostuneena.

"Sinä olet kuin oletkin oikea aave. Teikäläisiä näkee kovin harvoin enää tänä päivänä. Reilu sata vuotta sitten oli ihan normaalia, että joka maalaistalossa, kirkossa ja kievarissa kummitteli. Toisin on nyt. Ehkä se johtuu siitä, että ihmiset eivät enää usko kummituksiin sen enempää kuin tonttuihin tai joulupukkiinkaan." Parrakas ukkeli tuhahti ja oli jo aloittamassa uutta puhetulvaa, kun Aikamieli keskeytti tämän: "Mistä sinä olet oikeastaan tulossa? Korvatunturi on aika kaukana." Hän istahti tontun viereen ja katsoi pukin pikku apuria tämän naurahtaessa. "Se se vasta onkin tarina!" Tonttu huudahti iloisena. "Saimme erään todella ison lahjatoiveen valmiiksi ja päätimme lähteä muutaman kaverin kanssa juhlimaan sitä. Otimme pari pukin poroa ajoon..ihan luvallisesti!" Ukkeli huudahti äkkiä nähdessään Aikamielen kauhistuneen ilmeen. "Niin, kun poroja pitää hieman verrytellä ennen jouluaattoa. Teemme samalla kierroksia ihmisten kodeissa ja toisin kuin monet luulevat, me katsomme myös mitä aikuiset sanovat ja tekevät toisilleen." Tonttu nyökytteli Aikamielen suuntaan tietäväisen näköisenä. "Ihmiset eivät välitä toisistaan enää niinkuin ennen. Kaikilla on niin kovin kiire." Kumpikin satuolento vaikeni hetkeksi mietteisiinsä tämän toteamuksen jälkeen. 

joulukalenteri päivä 9

Pohjolan perukoilla aurinko ei juurikaan näyttäytynyt pimeimpään vuodenaikaan mutta aamuissa oli silti jonkinlaista sarastusta. Aikamieli oli jatkanut haaveiluaan tivolin näyttämöllä koko yön ja päätti palata katsomaan oliko tonttu häipynyt vai halusiko tämä kuulla lisää tivolin värikkäästä menneisyydestä.

Aikamieli löysi uuden ystävänsä samasta paikasta, johon tämä oli illalla väsähtänyt. Tontun hattu oli valunut silmille ja tämä kuorsasi äänekkäästi. Aikamieli tökkäsi tonttua varovasti. Koska tämä ei aiheuttanut hänessä minkäänlaista reaktiota, tämä tökkäsi uudestaan, hieman kovempaa. Nyt kummitusjunan vaunussa torkkuva ukkeli säpsähti hereille ja nosti hattuaan. "AAAAARGH!" Tämä karjaisi aivan kuin joku olisi vetänyt häntä parrasta. Aikamieli oli toki tottunut kaikenlaisiin reaktioihin mutta tähän hän ei ollut osannut varautua, vaan veti kätensä pois ja siirtyi turvallisen välimatkan päähän säikähtäneestä tontusta. "Mitä hemmettiä, kummitteleeko täällä?" Tonttu sopersi nyt hiljaisella äänellä ja tuijotti Aikamielen suuntaan järkyttyneen oloisena. Aikamieli ei tiennyt mitä sanoisi, joten hän ei sanonut mitään. "Hetkinen, mikä paikka tämä on?" Tonttu alkoi toipua ja pyöritteli päätään. Hän nousi kummitusjunavaunusta ja oikoi pukuaan. "Pukki nirhaa minut, jos saa tietää, että olen torkkunut täällä." Ukko mutisi ja katsoi sitten uudestaan Aikamielen suuntaan. "Oletko sinä oikeasti siinä vai kuvittelenko minä vain?" Tämä kysyi silmiään siristäen. Jostain syystä Aikamieli tuli tästä hieman normaaliakin surullisemmaksi. Hänen olemassaolonsa ei ollut mikään varma asia, kuten vaikka Simunan permanentilta näyttävä pulu oli. Sitä pystyi sentään koskettamaan, vaikka ruma olikin. Sitten hän totesi tontulle: "Kyllä minä tässä olen, tapasimme eilen, etkö muista?"

joulukalenteri päivä 8

Tonttu alkoi kuorsata yhä äänekkäämmin ja Aikamieli pohti mitä hänen pitäisi tehdä. Lopulta yksinäinen haamu tarttui uutta ystäväänsä nutusta ja nosti tämän varovaisesti tyhjään kummitusjunan vaunuun torkkumaan.

Aikamieli jäi hetkeksi katselemaan tonttua. Mitä tämä teki hänen tivolissaan ja miksei se ollut auttamassa muita tonttuja. Kohta oli joulu ja Pukin porukalla oli varmasti kova kiire. Aikamieli kohautti harteitaan, asia ei oikeastaan kuulunut hänelle. Ehkä tonttu kertoisi aamulla herättyään hieman virkeämpänä.

Aaveet eivät nukkuneet, joten Aikamieli leijaili tivolin pääsalin ovelle ja vaikka hän pystyikin siirtymään oven läpi, ei siihen ollut tarvetta, sillä ovea ei ollut. Se oli irronnut rajussa myrskyssä ja tuuli oli heittänyt sen lopulta läheiselle pellolle, jossa hevoslauma oli tallonut sen pirstaleiksi. Aikamieli meni keskelle näyttämöä ja kuvitteli olevansa esiintymässä. Hän sulki silmänsä ja palautti mieleen nauravat äänet ja suuret suosionosoitukset, joita elävä ihmiskuula Morrison oli aikanaan saanut. Haluaisikohan tonttu kuulla Morrisonista herättyään?

joulukalenteri päivä 7

"Kaapro, eikö niin?” Tonttu otti lakin pois päästään ja raapi takkuista tukkaansa. ”Kaapro.” Aikamieli hymyili leveästi ja koukisti kättään kuin osoittaakseen (olematonta)lihasvoimaansa. ”Jos Simuna oli yksi rohkeimmista tuntemistani henkilöistä, Kaapro oli ehdottomasti vahvin. Hän pystyi nostamaan vasikan yhdellä kädellä ja tanssimaan polkkaa samalla. Tosin se ohjelmanumero piti lopettaa lyhyeen, koska vasikka ei kestänyt menossa mukana vaan alkoi voida aina pahoin. Lopulta se karkasi niityllä laiduntavan lammaslauman matkaan ja elelee tiettävästi tänäkin päivänä jossain Uuden Seelanin saarilla.”

Aikamieli katsoi tonttua tämän kaivaessa uutta taikaliemipulloa takkinsa povitaskusta. ”Mitä Kaaprolle sitten tapahtui?” Tonttu kysyi korkatessaan pullon. Metallinen kirskahdus rikkoi vanhan tivolin rauhan Aikamielen pohtiessa mitä voimamiehelle oikeastaan tapahtuikaan. Siitä oli niin kauan.. ” Hmm..Kyllä, nyt muistan. Se oli tivolin viimeisiä esityksiä. Kaapro oli nostamassa ihmiskuulatykkiä maasta, kun hän sai erittäin kivuliaan tyrän.” Aikamieli osoitti vatsaansa ja nyökkäsi, niin se oli mennyt. ”Kaapro ei koskaan toipunut siitä, vaan vaihtoi lopulta ammattia. Hän toimii tänä päivänä pienessä kylässä kukkakauppiaana ja viihtyy ilmeisesti työssään. En ole nähnyt häntä aikoihin mutta pikkulinnut kertovat toisinaan terveisiä lentäessään tästä yli.” Aikamieli katsoi taivaalle mutta lintuja ei näkynyt. Ne olivat lentäneet etelään talveksi. ”Itseasiassa muistan Kaapron joskus kertoneen, että hän oli aina halunnut olla kukkakauppias mutta alkoi voimamieheksi isänsä painostuksesta. Hänen isänsäkin työskenteli tässä tivolissa mutta se on toinen tarina.” Aikamieli sulki suunsa ja katsoessaan kohti juttukumppaniaan näki tämän torkkuvan pää rintaa vasten nyökkyen.

joulukalenteri päivä 6

”Kun Tivoli suljettiin, Simuna päästi heidät vapauteen. Yksi lensi kuitenkin innoissaan suoraan päin voimalinjaa ja sai siitä sellaisen sähköiskun, että se tyhmä lintu sekoitetaan kuulema tänä päivänäkin pieleen menneeseen permanenttiin, jolla on jalat." Aikamieli hymähti vaikka asiassa ei varsinaisesti mitään hauskaa ollutkaan. Paitsi ehkä kaikkien muiden, kuin permanentatun pulun mielestä.

"Simuna piti tuon epäonnen pulun itsellään tavallisena lemmikkinä. Luulen, että permanentin lisäksi se olento koki myös jonkinlaisen henkisen romahduksen, eikä enää selvinnyt luonnossa. Vaikka ei siitä koskaan ääneen puhuttukaan.” Aikamieli jatkoi. ”Simuna lähti tästä tivolista viimeisenä pulu mukanaan. Muistan edelleen kuinka lintu tuijotti minua tyhjällä mutta jollain tavalla onnellisella katseellaan puluhäkin kaltereiden välistä. He asuvat nyt jossain lämpimässä rantakaupungissa Portugalissa. Simuna on aina inhonnut kylmää ja luulen, että hänkin on nyt onnellinen.” Aikamieli hymyili surumielisesti ja päätti, ettei haluaisi muistella enää Simunaa. Tonttu tuntui olevan samaa mieltä ja kysyi: "Mikäs se teidän voimamiehenne nimi taas olikaan.."

joulukalenteri, päivä 5

"Luulen, että kaikki tässä tivolissa työskentelevät olivat hieman ihastuneita häneen, minä ainakin olin.” Aikamieli nyökytteli sanojensa vakuudeksi ja jos hän millään tavalla kykenisi, tämä olisi hetki kun hän punastuisi hieman muistellessaan kaunista Simunaa. Aikamieli oli kuitenkin liian kalpea punastuakseen. Aaveet yleensä olivat. Tonttu hymyili ja sanoi: ”Muistan Simunan, hän oli kyllä varsinainen Leidi!”  Laitoimme poikien kanssa hänen joululahjapakettiinsa aina yhden ylimääräisen tikkarin. Pukki ei koskaan huomannut ja jos huomasikin, ei hän ainakaan koskaan maininnut asiasta. Luulen että hänkin piti Simunasta erityisesti.” Aikamieli hymyili tontulle veljellisesti. ”Mitä hänen puluilleen tapahtui?” Tonttu kysyi ja katsoi vieressään istuvaa haamua. ”Noh..” Aikamieli huokaisi syvään ja heilautti kättään taivasta kohti. Hän ei oikeastaan viitsisi muistella päivää, jolloin pulujen työt loppuivat mutta koska hän piti juttuseurastaan, päätti hän kertoa myös erään tietyn puluparan kohtalosta..

Joulukalenteri, päivä 4

Aikamieli mietti hetken mistä aloittaisi. Tivoli oli ollut niin monen värikkään esiintyjän ja viihdyttäjän koti ja kaikilla heillä oli oma mielenkiintoinen tarinansa. He istuivat hetken hiljaa vanhan kummitusjunan portailla ja Aikamieli katsoi sumuisilla silmillään menneeseen. ”Haluaisin ensin kertoa sinulle henkilöstä, joka lähti täältä viimeisenä. Hän oli pulunkesyttäjä nimeltä Simuna ja hän oli pelottomin hahmo jonka tiedän. Ja usko pois, minä olen nähnyt kovinkin rohkeita ihmisiä kummitusjunassa työskennellessäni.” Hän katsoi tonttua, joka nyökkäsi. ”Uskon, pulut osaavat olla pelottavia. Törmäsimme kerran pukin reellä puluparveen ja siitä oli leikki kaukana. Ne mokomat meinasivat nokkia Petteriltä nenän päästä, niin raivoissaan ne olivat. Olen siitä asti hieman pelännyt puluja.” Tonttu värähti inhosta, nyökytteli sitten päätään sanojensa vakuudeksi ja hörppi viimeiset tipat pullostaan.

”Simunalla oli viisitoista pulua, jotka osasivat tehdä kaikenlaisia temppuja. Kaikkein suosituimpia olivat näytökset, joissa linnut pelasivat pokeria keskenään.” Aikamieli hymyili muistolle. ”Simunahan työskenteli aiemmin strapetsitaiteilijana mutta pudottuaan kerran oikein pahasti ja satutettuaan selkänsä, hän ei enää kyennyt nousemaan yläilmoihin. Se oli hänelle aikanaan kova paikka. Onneksi kohtalo puuttui peliin kun pulut alkoivat vaivata tivolia pommittamalla karusellia kakkapommeilla. Tivolin johtaja oli aivan hiilenä, koska kaikki paikat olivat.. noh, pulun jätöksissä. Tuosta Simuna sai uutta sisältöä elämäänsä kun hän päätti alkaa kouluttaa puluja tekemään temppuja sotkemisen sijaan. Siitä tuli lopulta mukava näytösnumero, jota tultiin katsomaan kauempaakin.” Aikamieli muisteli pieni hymy kalpeilla huulillaan.

joulukalenteri päivä 3

Mie julkasen tän kolmosluukun nyt jo maanantain puolella, koska miu pitää olla nii hitoksee aikasee jossai hornan tuutissa(Espoossa) huomenna ja en ehkä ehi käynnistelee konetta aamulla. Eli, jos luet tätä tekstiä nyt 2.12. niin varoituksen sana, tämä sisältää huomisen joulukalenteritarinan jatkon..

Tässä se tulee:

Tonttu. Tuon täytyi olla tonttu. Ajatteli Aikamieli ihmeissään. Mutta miksi ihmeessä tonttu oli eksynyt hänen hylättyyn tivoliinsa ja vieläpä näin joulun alla? Eikö niillä ollut muutakin tekemistä? Ukkeli selvitteli pitkää harmaata partaansa, joka oli alkanut huurtua valkoiseksi. Lisäksi tontulla oli pitkävartiset saapikkaat ja tumman lakin alta harottava hiuspehko. Saatuaan itsensä jälleen jonkinlaiseen tasapainoon, tonttu alkoi katsella ympärilleen pienillä, vihreillä silmillään. Aikamieli näki että tämän nenä punoitti. Eikö se ollutkaan se kuuluisa poro, jonka nenä punoitti pimeässä? Oliko hän ymmärtänyt jotain väärin? Lopulta tonttu kiinnitti katseensa vierellään leijailevaan aaveeseen ja totesi: ”Kummitteleeko täällä tosiaan vai olenko minä nyt juonut liikaa isomuorin glögiä?” Tonttu yritti tarkentaa katsettaan ja jopa Aikamieli näki, että tämä oli toden totta juonut liikaa taikajuomaa. Vastausta odottamatta tonttu etsi katseellaan maahan pudonneen pullonsa ja otti siitä ison kulauksen tarjoten sitä seuraavaksi Aikamielen suuntaan. ”Maistuuko?”

Aikamieli pudisteli päätään ja leijaili vielä hieman lähemmäs. ”Me aaveet emme oikeastaan juo alkoholia. Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, me emme syö emmekä juo yhtään mitään. Meidän ei tarvitse, me olemme pelkkää epämääräistä energiaa.” Tämä jutusteli tontulle, joka otti toisen pitkän huikan pullonsa suusta ja osoitti sitten puolittain romahtanutta lipunmyyntikojua kohti. ”Ompas tämä paikka päässyt huonoon kuntoon. Olen käynyt täällä joskus tivolin loiston vuosina, se oli silloin kun tivolin puutarhatonttu täytti 100 vuotta ja täytyy kyllä sanoa, että täällä näyttää nyt hyvin surulliselta. Missä kaikki muut ovat?” Ukkeli käänsi jälleen katseensa kohti vieressään leijuvaa aavetta. ”Tule tuonne kummitusjunan luo niin minäpä kerron.” Aikamieli vastasi. Oikeastaan hänestä oli mukava muistella entisiä kollegoitaan, se sai hänet aina hieman paremmalle mielelle. Tonttu nyökkäsi ja lähti talsimaan pienillä töppösillään Aikamielen perässä kohti lahonnutta kummitusjunaa, jossa asui tivolin viimeinen kummitus.

Joulukalenteri, päivä 2

Aikamieli vaelsi vanhan hevoskarusellin luo. Sen hevoset olivat laukanneet pois jo aikapäiviä sitten ja runko oli alkanut ruostua. Tarkemmin katsottuna koko laite oli hieman kallellaan ja sen ennen niin loistokkaat, värikkäät ikkunat olivat särkeytyneet tuhansiksi sirpaleiksi. Kesäisin ne loistivat auringossa kuin timantit, valon osuessa niihin. Se sai Aikamielen aina paremmalle tuulelle, sillä kirkkaat heijastukset muistuttivat sitä menneistä ajoista. Nyt oli kuitenkin talvi ja värikkäät lasinsirpaleet olivat piilossa lumipeitteen alla, kunnes kevätaurinko saisi jälleen vallan. Aikamieli huokaisi hieman normaalia syvempään ja laahusti takaisin kummitusjunan suojiin. Siellä oli ainut paikka jossa hän ei nähnyt tivolin rapistuneita laitteita koko ajan harmaissa silmissään.

Aikamieli jatkoi synkistelyään, kunnes hän kuuli yht´äkkiä jonkinlaista mölyä. Se tuli ulkoa, se oli varma mutta tuo ei ollut metsämiesten tavanomaista jutustelua, eikä marjastajien mölinää, tämä oli jotain, jota Aikamieli ei tunnistanut. Asia pitäisi tarkistaa hetimmiten! Masentuneisuuteen taipuvainen aave leijaili ulos kummitusjunan syövereistä vain nähdäkseen pienen punapukuisen ukkelin tuiskahtavan nenälleen lumikinokseen. Aikamieli ei tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä, joten tämä päätti seurata tilannetta kummitusjunan ovelta. Ukkeli mutisi jotain ja nousi ylös vaatteitaan puistellen. Maassa lojui pieni kirjava pullo, josta oli läikkynyt punaista nestettä puhtaanvalkealle hangelle. 

Joulukalenteri päivä yksi

Tästä se alkaa, tän vuoden joulukalenteri. En saanu kauheesti muuta palautetta viimekertasesta kalenterista, kun että päivän tekstit oli liian pitkiä. No lupaan tänävuonna vähä lyhentää niitä mutta tää eka on nyt poikkeuksellisesti vähä pidempi. (lupaan myös yrittää saaha huomiseks muokattua tän tekstin vähä järkevämpään muotoon..)

Lumi satelee hiljaa taivaalta suurina, valkoisina hiutaleina. Hetkessä se on peittänyt alleen syksyn tumman maan ja kaikki peittyy puhtaaseen lumihuntuun. Kujalla kävelee musta kissa, jonka tassuista jäävät pienet kuviot peittyvät pian näkymättömiin. Pöllö tarkkailee metsää keltaisilla silmillään mutta muuten maisema tuntuu hiljaiselta ja rauhalliselta. On joulukuun ensimmäinen päivä ja maailma alkaa odottaa puna-asuista joulu-ukkoa saapuvaksi lahjoineen. Joukossamme on kuitenkin yksi hahmo, joka ei odota lähestyvältä joululta mitään ihmeellistä. Hänen nimensä on Aikamieli ja hän on aave. 

Aave Aikamieli asuu vanhassa hylätyssä tivolissa, jossa hän työskenteli aikaisemmin kummitusjunan pääaaveena. Tänä päivänä kukaan ei enää käy tivolissa, eikä varsinkaan usko aaveisiin, joten Aikamieli on nykyisin työtön, toimeton ja tarpeeton. Hän vaeltaa pitkin rapistuneen tivolin teitä ja huokailee raskaasti. Toisinaan hän istuu kummitusjunan ruosteisessa vaunussa (siinä myrkynvihreässä, jossa on lohikäärmeen kuva, koska se on hänen mielestään edelleen kaikkein hienoin..) ja muistelee aikaa kun tivoli oli täynnä ääniä, ihmisiä, hälinää ja elämää. Ihmiset juoksivat laitteesta toiseen, pitelivät hattaran tahmaamilla sormillaan toisiaan käsistä ja nauroivat. Kaikkialla oli vilkkuvia valoja ja musiikkia. Sitä hän kaipasi toisinaan jopa enemmän kuin ihmisten pelottelusta saamaansa mielihyvää. Nyt kaikki oli niin hiljaista, että hän pystyi kuulemaan oman huokailunsa. Viimeinen tivolista lähtenyt henkilö oli pulunkesyttäjä Simuna. Hän muutti Aikamielen muistin mukaan jonnekin Portugalin rannikkokaupunkiin ja oli kovin huolissaan Aikamielestä, joka ei suostunut lähtemään hylätystä tivolista. Lopulta tämä oli kuitenkin pakannut viimeisen pulunsa häkkeineen ja lähtenyt raahustamaan hieman ontuen pitkin hiljaista metsätietä poispäin. Aikamieli oli katsellut tämän lähtöä niinkuin oli katsellut niin monen muunkin tivolilaisen menoa. Nyt hän oli yksin. Ja kohta olisi taas joulu.