"Ei se jaksa juosta kovempaa, pidetään tauko." Saliver nousi pulkasta ja Ooga loi häneen suorastaan murhaavan katseen. Tiedättekö sellaisen mulkaisun, jonka vain toinen toisensa hyvin tuntevat henkilöt voivat heittää toisilleen. "MINÄHÄN SANOIN!" Ooga karjui enemmän itsekseen kuin suunnatakseen sanansa varsinaisesti Saliverin tai pulkan edessä läähättävän jäniksen korviin.
Toffeet oli syöty jo alkumatkasta ja pulkan pohjassakin tuntui olevan reikä. Siitä tursusi lunta pulkan pohjalle ja lumi suli housujen takamukseen. "Ehkä vaan kävellään." Saliver tokaisi häiriintymättä pienistä vastoinkäymisistä. Ooga katsoi ylös taivaalle kuin pyytääkseen pilvenherralta voimia jaksaa tätä tehtävää. Nyt oli niin paljon pelissä, että luovuttaminen, niin houkuttelevalta kuin se tuntuikin, ei tullut kysymykseen. "Ei ole aikaa! Etkö tajua, joulu on ovella, pukki makaa teholla, jänis on rapakunnossa ja me olemme.. öö.. missä me olemme?" Ooga hiljensi ääntään ja katseli ympärillään olevaa synkän harmaata metsää. Kuusien takana tuikki pieni valo, se oli varmasti vuorenpeikko, joka viritteli tulia kallionkoloon. Toivottavasti se oli saanut saalista, vaikka muutaman reitiltä eksyneen turistin tai laskettelijan tai kenties jonkun muun hahmon, jolla ei ollut enää mitään käyttöä tässä maailmassa. Oogaa kylmäsi ajatus että he saattaisivat päätyä vuorenpeikon lautaselle. Vaikka, eihän se nii voinut mennä, sillä heillä todellakin oli käyttöä, heidän pitäisi pelastaa joulu!
Tien päässä näkyvä valo tuntui lähestyvän. Hyvä, ehkä joku tuli heitä vastaan. Petteri se ei voinut olla, koska valo ei ollut punainen. Sitäpaitsi Petterihän oli palkattu Amsterdamin kaduille, eikä se enää edes roikkunut täällä hyisessä pohjolassa. Valo lähestyi ja matkalaiset näkivät kuinka vanha, rautainen juna lipui pitkin metsätietä heidän eteensä.
"Hyvä, mennään tällä." Saliver tokaisi ja hyppäsi junan kyytiin ennenkuin se oli kunnolla edes pysähtynyt. Ooga loikki perässä ja kääntyi sitten yhä tiellä makaavaa, hikoilevaa jänistä kohti. "Mene sinä kotiin. Tullaan perässä kun joulu on pelastettu." Jänis ei vastannut, se vain värisytti viiksiään ja tuijotti tyhjällä katseellaan junan kyytiin nousevaa kaksikkoa. Sitte se lähti loikkimaan hiljaista läskin jäniksen loikkaa suoraan synkkään metsään pulkka perässään heiluen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti