Adalmiina heräsi mietteistään takaisin nykypäivään, tumppasi tupakkansa ja meni sisään. Samassa hän näki harmaapipoisen miehen seisovan kahvilan tiskillä. Perhana, jos tieto kulkeutuisi pomon korviin että hän oli ollut pihalla ja asiakas oli joutunut odottelemaan, hän saisi jälleen kuulla sen vanhan kotkan motkotusta monta päivää putkeen. Sitten hän tajusi kuka mies oli. "Hei, sinähän olit äsken tuossa auttamassa ambulanssia elvyttämään." Adalmina totesi ja hänen silmänsä tuntuivat kosteilta. Hän ei saisi alkaa nyt itkeä. Mies nyökkäsi ja totesi kuivasti: "Ambulanssi ei varsinaisesti elvyttänyt ketään, vaan sen mukana tulleet hoitajat mutta kyllä, minä se olin." Adalmina oli juuri sanomaisillaan jotain mutta mies jatkoi: "Ottaisin kahvin mukaan."
"Talo tietysti tarjoaa!" Adalmiina ojensi pahvimukin miehelle. "Ottaisitko pullan kaveriksi?" Hän tarjosi vatia, jossa oli kaksi kuivakkaa leivosta. Mies ei sanonut mitään, otti vain kuppinsa ja käveli ulos hyytävään viimaan. Kahvilan tiskin takana seisova nainen tuijotti hetken muukalaisen perään ja laski sitten vadin takaisin pöydälle ja kohautti harteitaan. Mahtoi olla järkyttynyt äskeisestä. Ei sitä joka päivä joudu moiseen tilanteeseen ja ihmiset reagoivat kriisien keskellä eri tavoin. Hän uhrasi hetken ajatuksen elvytetylle miehelle. Olikohan tällä perhettä? Ystäviä? Mihin tämä oli menossa? Joulu tulossa ja kaikkea, toivottavasti mies toipuisi.
"Hei anteeksi mutta tuolla salin puolella on aika siivotonta." Iäkäs rouva kalliin näköinen turkki päällään sipsutteli kohti kassaa vetäen perässään pientä matkalaukkua. "Tenu meinasi jo ehtiä syömään sielä jonkin roskan, onneksi ehdin väliin." Rouva katsoi Adalmiinaa kuin kengän pohjaan tarttunutta purukumia. Tämä tuijotti takaisin ja huomasi samalla matkalaukun takana seisovan taskukokoisen koiran, jonka silmät tuntuivat pullistuvan päästä hetkenä minä hyvänsä. Sen punainen kieli pullotti hieman ulkonevien hampaiden välistä kuin se olisi liian suuri koiran suuhun ja jäi siksi roikkumaan ulkopuolelle. Ehkä näin todella oli.
"Juu, anteeksi, minäpä käyn siivoamassa, pieni hetki."
Adalmiina keräsi hieman tavaraa siivouskomerosta ja marssi päättäväisenä halliin. Totta tosiaan, ensihoitajien ja lääkärin jälkeensä jättämä jätevuori oli edelleen siellä, missä miesparkaan oli vain pieni hetki sitten puhallettu uutta elämää. Adalmina katseli hetken aikaa pitkin lattiaa heiteltyjä ruiskuja ja muuta muovijätettä ja päätti tämän kerran olla kierrättämättä mitään. Hän haki jättimäisen jätesäkin ja alkoi mättää roskia siihen. Samalla katse osui pieneen muoviseen korttiin, joka näytti jonkinlaiselta henkilöllisyystodistukselta.
Ei, ei sittenkään, tämän täytyi olla jonkinlainen vitsi. Kortissa kyllä näytti olevan äskeisen miehen kuva, parta ja hieman harvat hiukset, isohko nenä.. kuvassa miehen silmät näyttivät tuikkivan mutta äsken ne olivat olleet kiinni. Adalmiina oli silti varma että tässä oli sama mies. Kortissa luki nimen kohdalla kuitenkin "Joulupukki, Santa Claus, Saint Nicolaus.
Hetken asiaa mietittyään Adalmiina tuli siihen tulokseen, että kenties mies teki jonkinlaista pukkikeikkaa ja tämä oli siihen liittyvä "virallinen" todistus. Kortissa ei ollut syntymäaikaa mutta asuinpaikaksi oli merkitty Korvatunturi. Nainen laittoi kortin taskuunsa siltä varalta että mies jäisi eloon ja tulisi kenties kyselemään korttinsa perään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti