Mies työnsi täysiä ostoskärryjä pitkin hypermarketin likaista käytävää väistellen edellään maleksivia ihmisiä. Hän yritti samaan aikaan lukea puhelimensa säröiseltä ruudulta pörssikurssien viimeaikaisia heilahduksia, viereisen halpakaupan uusimpia tarjouksia, lastensa lähettämiä joululahjatoiveita ja itse laatimaansa ostoslistaa. Hän kirosi (omasta mielestään hiljaa) sekoittaessaan ruudulla näkyvät välilehdet keskenään ja sulkiessaan vahingossa tarjouslehtisen. Nyt hän joutuisi kaivamaan sen uudestaan esille saadakseen selville oliko joulukinkku halvempaa tässä vai viereisessä marketissa. Mistä hän olikaan sen tarjouksen löytänyt..!
"Maaaa´aaa on niin kaaaauuunis.." Kaikui hiljainen joululaulu ja mies pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan sitä. Hän katseli ympärilleen ja näki kassojen luona seisovan lapsikuoron, jotka lauloivat ikivihreitä jouluvirsiä. Mies ärsyyntyi entisestään. Hänen työpaikallaan oli juuri vietetty pikkujouluja ja samanlainen kuoro (ties vaikka olisi ollutkin aivan sama!) oli seissyt kokoushuoneen valkotaulun edessä lähes tunnin verran veisaamassa kappaleitaan. Tarjolla oli ollut laihaa glögiä ja kuivia piparkakkuja. Tänä vuonna ei sen kummempia pikkujouluja vietetykään, oli pomo sanonut. Juhliin ja joululahjoihin yleensä käytetyt rahat oli tänä vuonna annettu paikallisen hyväntekeväisyysjärjestön joulukassaan. Pomo oli tarjonnut tämän pienen joulumuistamisen ihan omista bonusrahoistaan ja firman sihteeri oli leiponut piparkakut. Hyvä että sekin tyttönen oli luomassa uraa sihteerinä, eikä sokerileipurina, mies oli kuiskinut kollegansa kanssa takarivissä. Olisi nyt ollut edes konjakkia tarjolla mutta ei!
Mies havahtui mietteistään, kun kappale vaihtui Jouluyö, juhlayö-kappaleeseen. Tätä hän ei jäisi enää kuuntelemaan. Hän nappasi pakastealtaasta ensimmäisen käsiinsä osuvan kinkun ja suuntasi kärryineen sitten kalatiskille. Tämä olisi hänen ensimmäinen joulunsa ilman lapsia. Nämä olivat huomaamatta kasvaneet aikuisiksi ja perustivat nyt omia jouluperinteitään omien perheidensä kanssa. He viettäisivät joulun kolmisin vaimon ja anopin kanssa. Viime vuonna anoppi oli voivotellut kuinka hän oli jo vanha ja raihnainen ja kyllä ensivuonna olisi jonkun muun vuoro järjestää joulu. OIkeastaan sama keskustelu oli käyty jo siitä asti kun lapset kulkivat vielä vaipoissa ja joka vuosi joulun lähestyessä anoppi aloitti hyvissä ajoin varmistelemaan, että tulivathan he vaimon ja lasten kanssa sitten jälleen tänä vuonna hänen luokseen jouluaattona. Mies oli perin kyllästynyt koko jouluun mutta oli vakaasti päättänyt, että tänä vuonna hän järjestäisi joulupöydän vaikka väkisin. Hän tekisi kaiken itse, alusta asti vaikka joutuisi valvomaan kolme yötä putkeen. Olihan hän kasvattanut kolme lasta, kuinka vaikeaa yhden jouluaterian valmistus voisi olla? Anopille oli ilmoitettu jo kolme kertaa, että tänä vuonna hänet olisi kutsuttu valmiiseen pöytään. Joka kerta anoppi oli kakoen suostunut moiseen ja soittanut hetken päästä perään varmistellen, että tehtäisiinhän joulukala sitten sillä samalla tutulla reseptillä, olisihan kinkun kuorrute juuri oikean paksuinen, olisihan rosolli tehty oikeanmerkkisistä omenoista ja olisihan porkkanalaatikossa varmasti tarpeeksi siirappia. Mies kirosi jälleen ääneen ja suuntasi kassalle. Oikeastaan hän olisi valmis perumaan koko joulun saman tien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti