Nainen oli käärinyt päänsä ympärille kalliin casmir-huivin, koska talvinen viima tuntui tänä iltapäivänä erityisen purevalta. Hän harmitteli kalliita kenkiään, jotka sotkeentuivat lumisohjoon ja karkeaan hiekoitushiekkaan hänen kävellessään kapeaa jalkakäytävän tapaista polkua kohti kotiaan. Taivas oli harmaan pilviverhon peitossa eikä tietä oltu aurattu kunnolla. Naisen päässä pyöri näistä ulkoisista harmistuksen aiheista huolimatta siltikin vain yksi ajatus: Hän oli juuri ollut lähdössä töistä, kun hänen ei-niin-läheinen työtoverinsa oli tullut käytävällä vastaan, halannut ja antanut epämääräisen paketin, joka näytti jonkin kolmijalkaisen terrierin paketoimalta. "Ihanaa joulua" tämä oli toivotellut ja jatkanut sitten hyräillen matkaansa kohti omaa huonettaan.
Nainen ei ollut osannut sanoa mitään. Hän eli hyvin minimalistista elämää, eikä tasantarkkaan juhlinut joulua millään lailla ja kaikki hänen kanssaan töitä tekevät ihmiset tiesivät sen kyllä. Miksi, oi miksi tuo typerä, hömppä täti työnsi hänelle silti jonkinlaista roinaa muka joululahjan muotoon kätkettynä. Muutoin nainen olisi heittänyt lahjan jo roskikseen mutta koska lahjanantaja seurusteli salaa firman suurimman pomon kanssa, hän ei uskaltanut suututtaa myöskään tätä leidiä. Ties vaikka hänelle luvattu ylennys poksahtaisi taivaan tuuliin, jos joku löytäisi tämän paketin takakujan roskakorista. Ainakin hänen pitäisi kuljettaa lahja kotiroskakoriin saakka. Lisäksi hän pohti pitäisikö hänen nyt hankkia vastalahja. Ilmeisesti se kuului kuvioon ja olisihan se outoa, jos antaja ei saisi itsekkin pakettia, sitävartenhan ihmiset hankkivat lahjoja, eikö niin?
Mutta mitä hankkia lahjaksi työkaverille, jota ei tuntenut. Hankkisiko hän kollegalleen jonkin vähintään yhtä ruman, tarpeettoman tavaran, joka tässäkin paketissa varmasti olisi vai kenties paketillisen halpaa kahvia. Sehän se, hänellä oli varmasti vielä kaapin kätköissä joku viimevuotinen niinsanottu herkkukahvi, jonka hän oli saanut kampaajaltaan. Tässä olisi paras tapa laittaa vahinko kiertoon! Nainen hymyili tyytyväisenä ja jatkoi kulkuaan nyt jo pikkuhiljaa kasvavassa lumihangessa. Se ei häntä kuitenkaan häirinnyt. Ei sen enempää kuin vastaan tulevan mustan, rautaisen junan lähestyvä valo..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti