Aave Aikamieli katseli edellään kävelevän sairaanhoitajan vihreän työasun selkämystä. Hoitaja käveli napakkaa tahtia pitkin linoleum-päällysteistä lattiaa kohti huonetta numero kolmetoista. Hänen järkevät terveysjalkineensa nitisivät lattialla ja taskussa oleva avainnippu helisi kevyesti. Hoitaja pysähtyi matkalla vaihtamaan muutaman sanan vastaantulevan lääkärin kanssa ja jatkoi sitten matkaansa. Hän koputti mekaanisesti oveen ja varsinaista vastausta odottamatta, työnsi sen auki.
Sängyn reunalla istui parrakas mies syömässä limanuljaskan jälkeensä jättämän vanan näköistä kiisseliä. Hän kohotti katseensa nähdessään hoitajan ja hymyili tälle. "Vointi on ilmeisesti jo melko hyvä?" Hoitaja jutusteli alkaessaan toimittaa perusmittauksiaan. Lämpö, verensokeri, verenpaine, syke.. Kaikki näytti olevan mallillaan. "Tämä on kyllä varsinainen ihme kuinka hyvin ja nopeasti te olette toipuneet!" Hoitaja katsoi kelloaan samalla kun mittasi sykettä ja jutusteli potilaalleen. "Ehkä se on joulun ihme." Mies vastasi hymyillen ja jatkoi sitten häiriintymättä limakiisselinsä syömistä. "Pääsenhän minä jo jouluksi kotiin, eikö niin? Minulla on muutamia ihmisiä, joita haluaisin vielä muistaa tänä jouluna ja tässä alkaa tulla kohta kiire." Hän katsoi toiveikkaana hoitajan suuntaan mutta tämä oli toistaiseksi keskittynyt puuhiinsa.
"Hmm..lääkäri tulee kyllä juttelemaan kotiutumisesta. Asutteko yksin?" Hoitaja tiedusteli. Hän oli lukenut potilaasta kirjatuista kertomuksista, ettei tätä ollut käynyt kukaan katsomassa, yhtään merkintää lähiomaisista ei ollut löytynyt eikä kukaan ollut soitellut ja kysellyt kuulumisia. "Noh, yksin ja yksin.." Mies vastasi hieman salaperäiseen tyyliinsä, samaan tapaan, kuin oli vastannut kaikkiin hoitajien ja lääkärien esittämiin kysymyksiin.
Nyt hoitaja katsoi potilastaan ensimmäistä kertaa kunnolla ja mietti mielessään, että tämä näytti aivan joulupukilta. Hän oli juuri sellainen tarinoiden hymyilevä, vanhahko mies, jonka ikää oli vaikea arvioida. Tällä oli hieman tukeva keskivartalo, siniset silmät ja pitkä parta. Vaaleasta sairaalapaidasta huolimatta miehen posket punoittivat kuin joulupukilla ikään. "Muistatteko te mitään siitä hetkestä, kun saitte.. noh, sairauskohtauksen?" Hoitaja kysyi. Hän ei halunnut käyttää sanontaa "Kun menitte elottomaksi", sillä se kuulosta maallikon korvaan karulta. Sairauskohtaus kattoi kaikenlaiset vaivat maan ja taivaan väliltä. Mies ei kuitekaan vastannut, vaan hymyili arvoituksellista hymyään. Aave Aikamieli hymyili takaisin hoitajan selän takaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti