Mies istui pölyisen pöytänsä takana ja katseli ulos vastapäisestä ikkunasta. Ulkona oli satanut lunta koko päivän ja iltaa kohden lumentulo tuntui vain kiihtyvän. Kadulla kulkevat ihmiset joutuivat nostelemaan jalkojaan koko ajan korkeammalle alati kasvavan lumivaipan levittäytyessä kaduille.
Mies joutui kääntämään katseensa jälleen takaisin harmahtavaan seinään, sillä jos hän pystyisi näkemään ihmisten ajatukset, hän tietäisi tasan tarkkaan mitä heidän mielessään liikkui: Joka toinen jalankulkija mietti kuinka lähettäisi heti kotiin päästyään vihaisen viestin kaupungin kunnossapitolautakunnan postilaatikkoon aiheena: Miksi helvetissä katuja ei ole aurattu, perkele. Ne, jotka eivät pohtineet lumikaaoksen vaikeuttamaa kulkuaan, tuntuivat olevan liian poissaolevia, liian kiireisiä, liian surullisia tai liian muuten vaan pihalla kiinnittääkseen huomiota ympäröivään maailmaan. Mies etsi katsellaan jotakin josta innostua. Mitä tahansa pientä roskaa, pientä maalitahtaa, sinitarran jättämää läiskää tai kämmenen rasvaista jälkeä mutta varman harmaa seinä oli maalattu niin täydellisesti, että sen pinnasta ei löytynyt yhtään säröä.
"Kotiinlähdön aika, eikö totta." Miehen sihteerinä toimiva iäkäs nainen kuiskasi viereisestä huoneesta. Naisen musta tukka oli muuttunut vuosien saatossa täysin harmaaksi ja hänen silmälasiensa tehokkuus lisääntyi samaa tahtia. Naisen olisi kuulunut jäädä eläkkeelle jo vuosikymmeniä sitten mutta tällä ei tuntunut olevan kiire. Hänellä ei koskaan ollut myöskään kiire kotiin. Mies oli toisinaan miettinyt kävikö sihteeri ikinä kotona. Oliko tällä kotia, perhettä ei ilmeisesti ainakaan vaan hän asui yksin. Nainen oli vastannut salaperäisellä hymyllä miehen kerran tiedustellessa asiasta, eikä siitä oltu sen koommin puhuttu.
Nainen jäi aina viimeisenä toimistolle ja oli siellä odottamassa kun hän saapui aamuisin. Tämä tapahtui joka päivä riippumatta siitä mitä kello milloinkin oli. Sihteeri tuntui ymmärtävät mitä piti tehdä jo ennenkuin Mies ehti edes pyytää. .
He eivät tienneet mitään toistensa elämästä työn ulkopuolella mutta koska asiat hoituivat, miestä ei kiinnostanut mitä hänen sihteerinsä teki vapaa-ajallaan. Eikä hän väittänyt vastaan tänäänkään. Mies keräsi takkinsa, ruskean hattunsa, kävelykeppinsä ja hyvästeltyään sihteerinsä, hän astui ovesta ulos pakkaseen.
Miehen mentyä nainen katseli tämän loittonevaa hahmoa saman likaisen ikkunan läpi, josta mies oli vain hetkeä aiemmin katsellut kadulla kulkevia ihmisiä. Nainen hönkäisi ikkunaan ja piirsi sormellaan lasin pintaan muodostuneeseen höyryyn pienen tonttu-ukon hahmoa esittävän naivistisen kuvan. Tontun hahmo oli pienen kuplan sisällä. Kuin saippuakuplan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti