"Oletko käynyt Viljakylän karkkikaupassa?" Saliver kysyi ja Adalmiinalla kesti hetki ymmärtää että tuo outo lapsioletettu hahmo puhui hänelle. Hän havahtui mietteistään ja vastasi: "O-olen. Vaikkakin on tästä kyllä aikaa.. Yleensä ostan kaikki karkit läheisestä megamarketista, sieltä saa ulkomaalaisia karkkilaatikoita kolme siihen hintaan mitä Viljakylän namukaupasta muutaman karkin."
Adalmiina alkoi taas raapia tukkaansa koska hän tunsi että hänen täytyi perustella ostoksiaan jollain lailla. Miksi tuo kysymys hermostutti häntä niin kovasti? Hän tajusi, että ääneen sanottuna tuo mokoma pikkuasia kuulosti pahalta. Hän oli pettynyt itseensä mutta päätti silti jatkaa puolustautumistaan: "Ei näillä palkoilla kuulkaa ostella mitään hienoa mistään erikoiskaupoista. Kyllä tekin ymmärrätte sen sitten jonain päivänä, kun alatte tienata omat rahanne."
Adalmiina käänsi katseensa ikkunaan kuin ilmaistakseen, että keskustelu oli ohi. Saliver ei sanonut mitään, katseli vain päätään pudistellen tuota hassua tätioletettua, joka ei tuntunut edelleenkään ymmärtävän miksi hän oli tämän junan kyydissä. Noh, kohtapa se valkenisi tuollekin jääräpäälle. Aikuiset todella menettivät järkensä kasvaessaan. Vaikka Ooga ja Saliver tiesivät tämän ennestään, asia jaksoi aina yllättää heitä heidän kohdatessaan moisia sieluttomia vanhuksia. Ja Viljakylän karkkikauppa liittyi kuin liittyikin aiheeseen!
"Seis, pysäyttäkää juna!" Ooga karjaisi niin että ikkunat helisivät ja niihin piirtynyt jäähile varisi lattialle. Jännää sinällään, että ulkona satoi lunta mutta jäähile oli ilmestynyt junan sisäpuolelle. Sisällä ei ollut kuitenkaan kylmä, joten miten moinen oli edes mahdollista? No, tämä nyt oli muutenkin hieman epätavallinen juna. Muistakaa, ettei junan wc-tilojen seinissä todellakaan tarvinnut tuijotella maanista, vihreää majavaa suoraan silmiin ja tämä juna oli aina ajallaan..
"Odota tässä, tulemme ihan heti takaisin." Ooga sanoi Adalmiinalle, joka katsoi häntä välinpitämättömänä ja mietti mielessään pitäisikö hänen sittenkin nousta pois kyydistä tässä ja nyt. Hän menisi kotiin, ostaisi oikein monta laatikkoa niitä melko pahan makuisia mutta halpoja ulkolaisia karamellejä, menisi sohvalle makaamaan, vetäisi pehmeän tekokarvaisen peiton jalkojensa suojaksi ja laittaisi jonkin tekopirteän jouluelokuvan näkymään. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja hän jäi istumaan paikoilleen. Junan pöydillä olevat herkkukipot olivat edelleen täynnä mutta Adalmiina tuskin huomasi asiaa. Hän tuijotti ovelle, jonka suunnasta kuului ääniä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti