Aave Aikamieli istui puiston penkillä nuoren tytön vieressä ja katseli kun tämä räpelsi uutta puhelintaan. Tyttö ei tietenkään ollut tietoinen vieressään istuvasta joulumielen haamusta, eikä vähiten sen takia, ettei tämän keskittymiskyky riittänyt nykymaailmassa viidentoista sekunnin mittaista videoklippiä pidemmälle. Lisäksi Aave Aikamieli oli kummitus ja harvat ihmiset näkivät tai aistivat kummituksia ylipäätään ja vielä harvemmat uskoivat niihin. Tai joulupukkiin. Sehän tämän tarinan tarkoitus on, jollet ole vielä havainnut. Onko aaveita olemassa? Onko joulupukkia, pääsiäispupua tai -noitaa, hammaskeijua tai saunatonttua olemassa?
Tyttö tunsi jonkun koskettavan olkapäätään ja nosti kummissaan katseensa. Ketään ei kuitenkaa näkynyt. Hän oli juuri pyyhkäisemässä puhelimensa ruutua kun jostain kuului omituinen ääni. Jos hän olisi ollut rautatieasemalla, hän ei olisi kiinnittänyt ääneen mitään huomiota. Tällä hetkellä hän istui kuitenkin puiston penkillä, takapuoli jäässä, odottaen äitiään, joka oli tulossa hakemaan häntä äskettäin päättyneiden luisteluharjoitusten jälkeen. Puhelimen akku oli hyvää vauhtia hupenemassa ja tyttöä jännitti ehtisikö äiti paikalle ennenkuin akku hyytyisi pakkasessa. Niin oli joskus käynyt ja se oli ollut kamalaa.
Aave Aikamieli, joulun henki yritti kaikin keinoin saada tytön huomion. Se näki jouluisen junan lähestyvän mutta tyttö ei huomannut mitään. Ei auttanut muu kuin turvautua koviin keinoihin, joulun haamu mietti mielessän ja puhalsi kylmän tuulahduksen suoraan tytön sormissaan pitelemään puhelimeen. Se hyytyi saman tien päästäen ilmoille vain pienen surkean piippauksen. Nyt tyttö nosti katseensa ja näki edessään junan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti