”Luuletko.. Tai siis että onko tämä..” Tallitonttu ei oikein tiennyt mitä sanoa. Kotitonttu pyöritteli tavaroita käsissään. ”Nämä kuuluvat Korvatunturin tontulle, se on varmaa.” Hän totesi ja katseli ympärilleen hämärällä pihalla. ”Mennään vielä hieman tuonne metsänreunan suuntaan. Luulen nähneeni siellä liikettä hetki sitten.”
Tonttukaksikko käveli takapihan perältä alkavan kuusimetsän reunaan ja mitä he sieltä löysivätkään? (Hyvät lukijani, tästä on nyt kahden eri tontun tarina miten juttu meni. Toisen, hieman pontikanhuuruisen version mukaan kohta tapaamamme joulutonttu oli juuttunut hankeen pää edellä, ja vieläpä ilman housuja niin, että ruusukuvioiset aluskalsarit loistivat kuun valossa kuin liikennevalot konsanaan. Kerron teille nyt kuitenkin tämän kohdan hieman joulutonttua kunnioittavamman version mukaan..) ”Vau, mikä matka!” Pieni, puolialaston tonttu istui hangessa ja näytti siltä, kuin olisi karannut tonttumielisairaalasta. Harva tukka harotti joka suuntaan, posket punoittivat enemmän kuin pontikkaa nautiskelleella tallitontulla ikinä ja toinen töppönenkin puuttui. Tonttu pyöritteli päätään ja hymyili leveää hymyä.
”Ööö..” Tallitonttu ei saanut sanaa suustaan ja kotitonttu joutui tönäisemään tätä hetken kuluttua, että hän sulkisi suunsa ja ööööö-sonaatti loppuisi. ”Oletko sinä meidän pihan tarkkailijatonttumme? Missä Tuikku on?” Kotitonttu sai sanottua ja tarjosi samalla heidän löytämiään tavaroita tulokkaalle olettaen, että matkan varrelta löytyneet vaatteet kuuluivat tuolle puolialastomalle hahmolle.
”Joo, kuulkaas se on kaverit sellaanen judanssi tässäpänäinnikkään, että miä tässä olla kuule se teijän joulutonttune tänä voonna, nih joo. Tuikku ei kuulkaatte piässy tulleen ollenkaa, jottai kotiaskaretta lienee hänellä ollunna ni miä tulinnii sitte tilalta. Mut ei täsä hättee mittee ole, uskokaatte, kyllä se miut aikas hyvästi opasti, mitä pittää pilteistä tarkkailla, nottajotta ovat hyviä olleet. Että mitäkö lahoja ovat ansainneenna. Tiiä sitte mite ne tiällä oikeestaa ovat toimineet tän vuuen aikana mutta otetaamme selevää, eiks jee?”
Tallitonttu avasi suunsa mutta ei saanut edes äskeistä öööö-virttään ilmoille. Hän tuijotti joulutonttua suu auki. Kotitonttu ojensi joulutontulle viimeisetkin vaatekappaleet ja odotti että tämä saisi puettua päälleen. Hän ei ollut varma oliko ymmärtänyt joulutontun sekavasta selostuksesta mitään. Toisaalta hän oli nähnyt ja kuullut tätä ennenkin, siis että jonkun puhe sekosi tämän matkustettua eri murrealueiden läpi liian nopeasti. Yleensä kaikki toipuivat tuosta takaisin normaaleiksi, piti vain toivoa ettei tämä tonttu ollut se onneton poikkeus, joka vahvistaisi säännön..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti