”Sinä se et koskaan opi.” Raparperikuningas totesi päätään pyöritellen ja pyyhki ja tupsutteli viimeisiä lumihiutaleita pois puutarhatontun nutusta. Tontun naama oli vääntynyt jonkinlaiseen virneeseen. Tai ehkä se oli jäätynyt uudelleen Jassen nuolaisun jäljiltä? Raparperikuningas taputti varovasti edessään seisovan tontun poskea ja yritti saada tätä sulkemaan suunsa. Tuo virnistys jäädyttäisi tontun hampaat lopullisesti ja sitten ne tippuisivat pois. Hän oli kuullut niin käyvän erään tontun isoisoesisedälle joskus aikanaan, eikä hän todella halunnut että tämän puutarhan hengelliselle johtohahmolle kävisi yhtä ikävästi.
”Hyy-yy-y-i!” Tonttu alkoi kakoa ja työnsi kieltään vielä enemmän ulos. Sitten hän heitti käsissään pitelemänsä lapion ja alkoi raapia naamaansa punaisilla lapasillaan. ”Jasse, sinä tiedät kuinka minä inhoan kun teet noin!” Tonttu marisi, otti maasta lumipaakun ja hieroi sillä poskiaan niin että ne alkoivat toden teolla punoittaa. ”Minä saan ihottumaa koiran kuolasta.” Tonttu jatkoi marinaansa mutta tokeni sitten ja katsoi Raparperikuningasta. ”Minä olen jälleen huomisen Tonttu-tabloidin otsikoissa, enkö olekkin. ”Talvi yllätti puutarhatontun.” ”Puutarhatonttu jäätyi kiinni hankeen, koira pelasti.” ”Puutarhatonttu hautautui elävältä.” ”Tonttu..” ”Noniin, noniin.” Raparperikuningas keskeytti puutarhatontun yhä vain dramaattisemmaksi menossa olevan otsikoiden arvuuttelun mutta hymyili silti hieman kaulahuivinsa suojissa. Kotitonttu oli nimittäin vilahtanut talon nurkalla ja napannut kuvankin juuri kun Jasse oli nuolaisemassa puutarhatontun kasvoja. Kuva olisi aivan varmasti huomisessa julkaisussa, aivan kuten joka talvi näihin aikoihin.
Yleensä he laskelmoivat joulun odotuksen alkavan siitä hetkestä, kun talvi yllätti puutarhatontun. Vähälumisina talvina joulultunnelmaa jouduttiin odottamaan pahimmillaan aattoiltaan saakka mutta aina se kuitenkin saapui, ennemmin tai myöhemmin. Ja tänä talvena se tuli suorastaan aikaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti