”Minulla ei ole enää aikaa odotella, minun on pakko alkaa hommiin, suorittamaan tehtäviä, joiden takia olen tänne tullut.” Tuikku sanoi ja ojensi tallitontun pontikkapullon vieressään istuvalle Möttöspöttöselle. He istuivat Jassen kopissa ja pohtivat porukalla outoa tilannetta. ”Eniten minua ihmetyttää, että Tarmo ylipäänsä lähti näin kauas kotoa. Yleensä hän ei ole kovinkaan seikkailuhaluinen.” Tuikku pohti. ”Ja mihin hän on voinut kadota?” Tallitonttu jatkoi. ”Onko hän lähtenyt takaisin Korvatunturille?” Kukaan ei osannut sanoa. Tilanne oli omituinen. Kertakaikkiaan. Tälläistä ei tässä pihapiirissä oltu ennen koettu.
Tuikku lähti asioilleen ja muut jäivät koppiin istuskelemaan. Kellään ei oikein ollut parempaakaan tekemistä. Ilta hämärtyi ja juuri kun pimeä oli nielaisemassa koko tienoon, Tuikku palasi ja puhkui tullessaan. ”Noniin, minäpä tiedän mitä sille lurjukselle on tapahtunut.” Hän puhisi ja katsoi muita. ”Siellä se on, talon keittiössä, piilottelee ylähyllyllä kuparipannujen takana, eikä ilmeisesti osaa tulla alas. Näki minut kyllä ikkunassa ja yritti viittilöidä jotain mutta Tarmon viittomakieli on niin omituista, että en saanut siitä kunnolla selvää. Minun puolestani olkoot siellä vaikka jouluun saakka!” Tuikku tiuskaisi viimeiset sanat ja sulki sitten suunsa tiukaksi viivaksi.
”Emme me voi jättää Tarmoa sinne.” Raparperikuningas sanoi sovitelevasti ja muut tontut nyökkäilivät. ”Minä hoidan.” Kotitonttu huokaisi ja nousi ylös. ”Saa tulla selittämään tämän oudon sekoilunsa.” Sen sanottuaan tonttu napsautti sormiaan ja hävisi näkyvistä. Vain kevyt savupilvi jäi leijumaan kohtaan, jossa tonttu oli äsken seisonut. Muut tontut olivat hieman kateellisia kotitontun kyvystä liikkua paikasta toiseen pelkällä sormien napsautuksella. Toisaalta se taito auttoi tiukoissa tilanteissa, joihin tämä joutui muita tonttuja useammin. (Jos ei laskettu mukaan Tarmon hölmöilyä..)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti