Aamu ei ollut vielä edes kunnolla sarastanut, kun jostain kuului kirkasäänistä laulelua. ”Kattojen päällä on luntaaa… tonttu ei vaan saa untaaa..” Kaikui ulkona. Kyllä, joku lauloi joululaulua. Raparperikuningas hieroi silmiään ja nosti hattuaan pois kasvoiltaan. Joulutonttua ei näkynyt. Olipas se herännyt aikaisin tänä aamuna. Raparperikuningas nousi ylös ja oikoi viittaansa. Yö oli ollut jälleen kylmä. Hän oli tuntenut Pakkasukon henkäyksen aamuyön tunteina. Hanki oli varmasti jo niin jäässä, että se kantaisi ongelmitta. Hän voisi piipahtaa metsässä tervehtimässä taistelevia oravia myöhemmin tänään. Ensin oli kuitenkin saatava aamuteetä.
Hän työnsi päänsä ulos oviaukosta ja huomasi jonkun seisovan kopin edessä. Raparperikuninkaan mieli oli vielä hieman unessa, joten hänen ajatuksillaan kesti hetki selkiytyä niin paljon, että hän tajusi kuka kopin ovella oli. Tuikku! ”No mutta hei, vanha ystävä, etkö tule tervehtimään! Osasittehan te varmasti odottaa minua.” Tuikku-tonttu halasi hölmistynyttä Raparperikuningasta lämpimästi ja ojensi sitten tälle pienen paketin. ”Tässä, hieman tuliaisia Korvatunturilta.” Raparperikuningas alkoi toipua hiljalleen tajuamaan tilannetta. Oliko heille lähetetty sittenkin kaksi tarkkailijatonttua? Tuikku puolestaan huomasi, että jotain oli vialla. ”Mitä nyt?” Hän otti askeleen taaksepäin ja katseli edessään seisovaa kesän asukkia päätään käännellen. ”Onko jotain sattunut?” Hän kysyi hieman huolissaan.
”Ei, ei mitään vakavaa.” Raparperikuningas ehätti sanomaan. Emme vain tienneet, että pukki lähettäisi tänä vuonna kaksi tarkkailijatonttua ja vieläpä kun Tarmo kertoi, että sinulla on ketunpoikasia huollettavanasi, etkä pääse paikalle, niin luulimme..”
”Hetkinen, hetkinen, mitä sanoit Tarmosta?” Tuikku tuijotti Raparperikuningasta silmät suurina ja näytti yllättyneeltä. Tai oikeastaan se oli lievä ilmaisu, Tuikku näytti todella yllättyneeltä. ”Siis puhummeko me nyt Tarmosta, Tarmo Tappijalasta, joka hoitaa pukin lelupuolen vastaavan työnkuvaa?” Tuikku pyöritteli päätään ja alkoi sitten nauraa. ”Eeeei, niinpä tietysti! Sinä huijaat! Hyvä, tuo oli hyvä, hetken jo uskoin sinua!” Tuikku nauroi niin että kyyneleet alkoivat valua punaisille poskille. Raparperikuningas seisoi hölmistyneenä tämän vieressä, eikä osannut sanoa mitään. Onneksi kotitonttu näkyi taapertavan tähän suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti