Raparperikuningas istui Jassen kopin katolla ja katseli tähtiä. Kiertotähti oli jo mennyt menojaan, eikä tarkkailijatonttua näkynyt. Hän oli luvannut ilmoittaa heti muille tontuille, kun Tuikku saapuisi. Tämä oli selvästi päättänyt valita Pakkasukon henkäyksen, vaikka se tuntuikin kovin, kovin hyytävältä tavalta matkustaa. Nyt oli kuitenkin kaunis pakkasyö, joten kyyti olisi varmasti turvallista ja nopeaa. Sitäpaitsi Pakkasukon matkassa tarjoiltiin usein yksisarvisten valmistamaa hattaraa, joka oli jäädytetty joko lumihiutaleen tai lumipallon muotoon. Se maistui samaan aikaan kylmältä pakkaspäivälta ja lämpimältä auringonlaskulta, eikä tuota herkkua saanut mistään muualta. Pakkasukko oli onnistunut saamaan itselleen yksinoikeuden hattaraan ja sai näin aina uusia matkustajia jäiseen kyytiinsä. Pakkasukko oli totinen ja hiljainen hahmo mutta toimitti aina asiansa kellontarkasti. Sen kylmä henkäys oli aina ennustettavissa säätutkalla niin, että mistään mitään ymmärtämättömät ihmisetkin havaitsivat sen. Pakkasukon matkassa kulkevista kyytiläisistä ihmisillä ei kuitenkaan ollut pienintäkään aavistusta..
Raparperikuningas torkahti hetkeksi ja heräsi kylmään henkäykseen, jonka tunsi kasvoillaan. Pakkasukko oli täällä. Se oli heittänyt kirkkaita pikku kristalleja talon ikkunalaseihin ja jäädyttänyt viereisen luistelukentän kiiltävään jäähän. Puun oksat huurtuivat entisestään ja aamulla satanut hanki tuikki, aivan kuin sen pinnalle olisi heitelty pieniä helmiä. Tonttua ei kuitenkaan näkynyt. Kummallista. Mihin tämä oli jäänyt?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti