”Tässä.” Tarmo tarjosi viimeistä murusta piirakasta ja Vladiksi esittäytynyt karvaton olio otti sen innoissaan vastaan. Se tunki kaiken kerralla pieneen kitaansa ja maiskutti niin että punainen puolukkamehunoro valui sen leukaa pitkin. Tarmo katseli tätä huvittuneena. ”Et ole tainnut syödä aikoihin, kun noin kovin ahmit ruokaasi?” Hän kysyi ja Vlad nyökkäsi ennenkuin nielaisi. Sitten se pyyhki suupielensä siiven reunaan ja röyhtäisi äänekkäästi. ”Anteeksi.” Lepakko nosti käpälänsä suunsa eteen ja katsoi Tarmoa nolona. ”Se oli vain niin kovin hyvää. Kuten arvasit, en ole syönyt aikoihin, en varsinkaan mitään näin hyvää.”
”Missä sinä asut, jos et luolassa?” Tarmo kysyi ja nosti pienen lautasen oven taakse, josta emäntä löytäisi sen. Sitten hän istahti Vladin viereen takakuistin ylimmälle portaalle. ”No, kyllä minä asun luolassa. Tai asuin. Mutta en tahdo enää mennä sinne parveni luo.” Vlad sanoi hieman surumielisenä. ”Miksi et?” Tarmo kysyi. Jokin lepakon olemuksessa sai hänet surulliseksi. ”Koska olen erilainen, minulle nauretaan. Olen mielummin yksin.” Vladin viimeiset sanat kuulostivat aiempaakin hauraammilta. Sitten se jatkoi:
”Minä löysin itselleni tämän maailman hienoimman vaaleanpunaisen viitan, tämä on varmasti silkkiä!” Vlad heräsi hetkeksi alakulostaan ja sen silmiin tuli uutta kiiltoa tämän puhuessa hienosta viitastaan. ”Kaikki muut luolan lepakot kuitenkin nauroivat katketakseen ja sanoivat, etten voisi lentää tämän kanssa missään, että minulle naurettaisiin vieläkin enemmän. Alkuun piilottelin viittaa suuren kiven kolossa ja käytin sitä vain päivisin, kun muut eivät nähneet.” Vlad katseli varpaitaan puhuessaan ja pyöritteli viittansa reunaa pienissä käpälissään. "Nyt kuitenkin päätin että haluan myös lentää tämän kanssa, ihan niinkuin Teräsmies! Renni, niin, Renni on sellainen.. isompi lepakko, ei pitänyt siitä." Vlad kohautti harteitaan kuin tehdäkseen selväksi, ettei asialla ollut väliä vaikka Tarmo näki, että asia vaivasi Vladia edelleen.
Olipa harmillista, Tarmo mietti. Hänen omat ongelmansa olivat hetkeksi väistyneet, kun hän kuunteli tuon pienen olennon surkeaa tarinaa. Ikävää, ettei tämä saanut olla oma itsensä. Joulumieli tuntui olevan kadoksissa nyt vähän joka puolella. Mitä asialle voitaisiin tehdä? Oliko se keneltäkään pois, jos toinen halusi pukeutua pinkkiin viittaan? Ei varmasti ollut. Joku ratkaisu tähän oli oltava. Sitten hän keksi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti