Tarmo avasi pienen tonttuoven, jonka kautta riihitonttu kulki vajaan. Enää minkään talon pihassa ei ollut varsinaisia riihiä, joten se oli ottanut työkaluvajan omakseen. Tarmo kuuli hiljaista puhetta lapioiden, ruohonleikkurin, lannoitesäkkien ja muoviämpäreiden takaa. Vlad istui edelleen hänen olkapäällään viitta hulmuten (hän halusi erityisesti, että kirjoittaisin asian näin: "viitta hulmuten", siis ihan kuin Teräsmiehellä..) ja yhdessä he kulkivat ääntä kohti. Vajan viimeisessä nurkassa istui riihitonttu seuranaan muutama muukin tuttu hahmo. "Tarmo, siinähän sinä olet!" Riihitonttu hihkaisi ja muutkin kääntyivät katsomaan tulijoita.
"Olimme niin huolissamme." Sanoi Nyyti, pienistä tontuista pienin punanenäinen hahmo, joka kantoi aina mukanaan punaista lankakerää. Tämä istui lähinnä ruskeaa pussia jonka sisällä oli linnuille tarkoitettuja siemeniä. Monet luulivat että Nyyti piti neulomisesta mutta oikeastaan tämä lämmitti alati kohmeisia sormiaan pitämällä ne visusti takkuisen lankakeran sisällä. Tarmo päätti ostaa tälle oikeat lapaset, jos ikinä saisi omat talousasiansa järjestykseen. Nyt oli kuitenkin autettava Vladia ensin.
Nyytin ja riihitontun lisäksi paikalla oli se eräs, joka pukeutui aina hiirinaamariin. Kukaan ei ollut nähnyt tämän henkilön kasvoja, joten he eivät olleet varma oliko kyseessä tonttu, haltija, peikko vai pienikokoinen ihminen. Hiirinaamari ei ollut kuitenkaan koskaan häiriöksi kenellekään, joten hänet oli otettu osaksi porukkaa. Lisäksi hiirinaamari osasi morseaakkosia, hänestä oli ollut monestikin hyötyä kun heidän piti kommunikoida vaikkapa myyrien kanssa. Ne kun eivät sietäneet päivänvaloa, vaan viesti piti saada perille jotain muuta kautta. Morsetus oli siihen täydellinen tapa, eikä se häirinnyt muuta viestiliikennettä puutarhassa.
Rikkoutuneen kukkaruukun takaa pilkisti vielä yksi töppöspari, joka kuului Huiskulle, pukin navigaattoritontulle. Tämä oli varmasti pyydetty hätiin kun riihitonttu oli huomannut, että Tarmo oli kateissa. Huisku osasi kommunikoida telepaattisesti lintujen kanssa ja sai näiltä jatkuvasti ajankohtaista sijaintidataa. Tämä oli korvaamaton apuri, kun pukin reki lensi jouluyössä tai, kuten tässä tapauksessa, onneton kotitonttu oli eksynyt metsään ja hänet pitäisi löytää. Voi kun noloa, Tarmo ajatteli. Hänen pitäisi pyytää anteeksi hölmöilyään mutta sen aika olisi myöhemmin.
”Tervehdys toverit ja anteeksi, että olen aiheuttanut huolta.” Hän aloitti ja muut tontut tekivät tonttutervehdyksen. Tai siis kaikki paitsi hiirinaamari, joka niiasi. Se oli hänen tapansa tervehtiä. ”Kerro seikkailustani myöhemmin mutta minulla on yksi asia, joka on hoidettava ensin." Tarmo aloitti ja jatkoi sitten: "Tässä on uusi ystäväni Vlad, meidän pitäisi hieman auttaa häntä.” Hän toisti tarinan, jonka pikku Vlad oli juuri kertonut hänelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti