”Mikfi finä muuten putofit minun favupiipuftani?” Näätä käänsi päätään ja tapitti Tarmoa nappisilmillään. ”Finä et näytä joulupukilta ja fitäpaitfi minun kalenterini mukaan eihän vielä ole edef jouluaatto.” Hän raapi valkoisen korvan taustaansa terävällä kynnellään. Tarmo huokaisi syvään ja istahti pienen oksakaran päälle. ”Minä eksyin metsässä ja sitten vain putosin tänne. Olen pahoillani, tarkoitukseni ei ollut häiritä.” Tarmo nyppi pientä lankaa, joka oli alkanut purkautua hänen vasemman käden lapasestaan. Kohta koko tumppu olisi mennyttä. ”Hmm.” Näätä raapi taas päätään ja istahti Tarmon viereen. ”Miffä finä fitten afut?” Se kysyi. ”Honkalaarin tilalla, Mustolanpellon laitamilla, siinä keltaisessa talossa, jonka ikkunoissa on pitsiverhot. Toimin siellä kotitonttuna.” Tarmo aloitti kertomuksensa ja tuli samalla vuodattaneeksi näädälle yhtä sun toista elämästään näädän tiedustellessa mitä kotitontun tehtäviin kuului..
”Tiedätkö, kun kaikki on nykyisin niin helppoa. Klik,klik vaan ja maailma on ulottuvillasi. Ei tarvitse tehdä mitään, kaiken saa tilattua valmiina. Se oli eräs joulu, kun päätin kerrankin tilata ystävilleni lahjat sillä tavalla, klik, klik vaan ja kaikki toimitettaisiin kotiovelle. Siinä samalla satuin huomaamaan mainoksen, joka lupasi äkkirikastumista. Tiedätkö, paljon rahaa helposti.” Tarmo nielaisi ja näätä katseli häntä edelleen. Se ei varmaankaan ymmärtänyt mistä Tarmo puhui mutta kuunteli silti tarkkaavaisena.
”Siinä samalla kun selasin valikoimaa ja mietin kuinka tilaisin ystävilleni hienoja lahjoja, jotka joku muu olisi valmistanut jossain kaukomailla, tulin ajatelleeksi että voisin kuin voisinkin kokeilla myös tuon mainoksen tarjoamaa äkkirikastumista. Latasin kaikki aarrekammiossa olevat hopeakolikkoni peliin ja klikkasin pyörän pyörimään. Voitinkin heti!” Tarmo hymyili hienolle muistolle ja synkistyi sitten jälleen.
”Eipä aikaakaan kun olin hävinnyt kaikki rahani, jopa ne, joilla olin aikonut ostaa lahjat. Sitten otin yhteyttä harmaakarhuihin, joilta tiesin saavan hieman ylimääräisiä kolikoita. Olin varma, että voittaisin rahat takaisin mutta toisin kävi.” Tarmo hieroi käsiään yhteen kuin yrittääkseen lämmitellä sormiaan. ”Olen joutunut piilottelemaan jo usean joulunkierron ajan, etteivät karhut löytäisi minua. Minulla ei ole ollut yhtään kolikkoa, joilla maksaa velkaani, puhumattakaan että olisin voinut ostaa joululahjoja. Nyt kuulin pikkulintujen kertovan aarteesta, joka on piilossa jossain tämän metsän siimeksessä. En tiedä mikä se on, kenties merirosvoarkku täynnä kultaa tai kääpiöiden hävittämä timanttisaalis! Ties vaikka rasiallinen vuorikristallia! Päätin etsiä aarteen käsiini ja ottaa siitä ihan pienen siivun, jotta voisin antaa harmaakarhuille heiltä lainaamani kolikot. Lähdin eilen matkaan hyvissä ajoin valoisaan aikaan mutta sitten eksyin ja nyt olen tässä.” Tarmo nyyhkäisi ja laski päänsä. Kirkas kyynel putosi tämän harmaille housuille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti