Tarmo katseli ympärilleen päätään pyöritellen. Tila oli pieni mutta kodikas, kaivettu kuusen paksun juuriston syleilyyn. Sisällä oli lämmin, koska seinät oli vuorattu jonkinlaisella villalla. Siellä täällä loisti pieniä tähtiä, jotka tarkemmalla katsomisella osoittautuivat kiiltomadoiksi. Ne loivat mukavaa, kodikasta valoa, jonka avulla Tarmo näki ympärilleen.
Näätä katseli Tarmoa ja sanoi sitten ojentaen samalla pientä käpäläänsä: ”Minä olen Tulle.” Tarmo nosti hänkin kätensä tervehdykseen. He kättelivät ja sitten Tulle jatkoi: ”Pidätkö kodiftani? Olen rakentanut ja fifuftanut fen ihan itfe!” Näätä nosti rintaansa hieman ylöspäin, kuin korostaen ylpeänä saavutustaan. Ja tokihan siitä kannattikin olla ylpeä, se oli erittäin siisti ja mukava kotikolo. Tarmo sanoi sen myös näädälle ja tämä innostui entisestään. "Kiva faada vieraita!" Näätä iloitsi ja alkoi sitten esitellä olohuonettaan välittämättä siitä, että hänen kotiinsa oli pudonnut tonttu suoraan katon läpi.
”Katfo!” Näätä meni vastakkaisen seinän luo ja osoitti siellä roikkuvia tavaroita. ”Tämä on hienoin löytämäni efine, ufkon fen olevan eräänlainen taikakalu.” Näätä otti seinällä roikkuneen jakoavaimen ja käänteli sitä käpälissään. ”En ole vielä kekfinyt miten fe toimii mutta luultavafti tämä on kuulunut jofkus metfän noidalle. Täffä, voit katfoa fitä mutta ole varovainen, fiinä voi olla taikavoimia.” Näätä ojensi jakoavaimen Tarmolle, joka otti sen vastaan asiaan kuuluvalla kunnioituksella raaskimatta kertoa näädälle asian oikeaa laitaa. ”Hieno.” Tarmo tyytyi toteamaan ja ojensi taikakalun sitten takaisin. He katsoivat seuraavaksi Tullen perhekuvia, tämän metsästä keräämää sulkakokoelmaa, kuivuneita puolukanvarpuja, jotka oli aseteltu rikkinäiseen pulloon kuin konsanaan hienot kukat arvokkaaseen maljakkoon sekä tämän kivikokoelmaa, josta Tulle tuntui olevan erityisen mielissään. Kun näädän koti oli esitelty, vasta sitten tämä tajusi ihmetellä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti