Tarmo oli aivan ihmeissään ja kaikki tapahtui niin äkisti, ettei tämä höppänä tonttu ehtinyt edes pelästyä. Hän putosi ja putosi alaspäin kuin variksen poika pesästä epäonnistuneen lentoharjoituksen päätteeksi. Kaikkialla oli pimeää, eikä Tarmo tiennyt mihin hän oli päätymässä. Pudotusta jatkui vielä hetken aikaa ja sitten hän tupsahti valoisaan, avaraan tilaan ja päätyi selälleen johonkin pehmeään ja karvaiseen.
Tarmo ei uskaltanut hetkeen liikkua mihinkään, eikä edes aukaista silmiään, jotka hän oli puristanut tiukasti kiinni. Hän tunsi töppösissään, ettei suinkaan ollut yksin. Tilannetta haisteltuaan hän kuitenkin havaitsi, ettei täällä mikään nostattanut partakarvoja pystyyn, ei ainakaan samalla tavalla kuin silloin kerran, kun hän oli hävinnyt kasinolla sievoisen summan hopeakolikoita ja kasinon turvamiehinä toimivat harmaakarhut olivat tulleet kovistelemaan häntä. Ehei, täällä tuntui olevan suorastaan..miten sen nyt sanoisi..lämmin tunnelma.
Tarmo raotti silmiään varovasti ja nosti päätään pehmoisesta pedistä, jossa makasi selällään. Ensimmäinen asia mitä hän näki, oli ruskea silmäpari, joka tuijotti häntä tiiviisti. Tarmo avasi silmänsä kunnolla ja nousi istumaan nähdäkseen paremmin. ”Autf, varovafti, minun häntäni on hieman herkkä, älä kovafti tallo fen päälle.” Nyt Tarmo tajusi mihin oli pudonnut. Ne ruskeat silmät joihin Tarmo oli hetki sitten tuijottanut, kuuluivat pienelle näädälle. Samoin se pehmeä alusta, jonka päällä hän makoili, se oli samaa näätää, tarkemmin sanottuna tämän häntää. Tarmo pomppasi pystyyn ja varoi tallomasta tämän karvaista turkkia yhtään enempää. ”A–anteeksi.” Hän sopersi ja katsoi samalla ympärilleen hämärässä valossa. Hän oli pudonnut näädän kotikoloon suoraan katon läpi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti