Joulun tuoksu leijaili kotitontun nenään ja herätti tämän mukavasta unesta. Aattoaamu oli sarastanut ja talo täyttyi tutusta hälinästä. Ihmisiä hyöri ja pyöri joka suuntaan. Joulukuusta koristeltiin, valoja ripusteltiin, kynttilöitä sytytettiin, ruokaa laitettiin, paistettiin ja keiteltiin. Tarmo istui hyllyn reunalla, katseli tuttua kaaosta kaikessa rauhassa ja nuoleskeli sokerisia sormiaan. Kuinka hän pitikään tästä tunnelmasta ja varsinkin hetkestä, kun kaikki istuisivat samaan pöytään ja rauhoittuisivat nauttimaan joulusta. Tätä rauhaa oli kaivattu Tarmonkin sisimmässä jo usean vuoden ajan. Hän oli pakoillut harmaakarhuja, joutunut koko ajan kurkkimaan olkansa yli, eikä ollut saanut kunnolla edes nukuttua. Ei se ollut tontun elämää se.
Onneksi se oli nyt mennyttä, Tarmo ajatteli. Hän oli tehnyt lupauksen olla enää ikinä sotkematta raha-asioitaan, sen enempää kuin muitakaan asioitaan. Tarkemmin ajateltuna, Tarmoa ei voisi vähempää enää kiinnostaa jännityksen hakeminen uhkapelien maailmasta. Hän näki nyt mitä todelliset rikkaudet olivat, eikä niitä voinut ostaa. Nyyti oli antanut Tarmolle itse kutomansa villasukat. Ne oli tehty punaisesta langasta, varmasti samasta, jonka lämmössä Nyyti piti kohmeisia sormiaan. Tarmon ihmetellessä asiaa tämä oli näyttänyt hienoja karvatumppuja, jotka hiirinaamarihahmo oli hänelle antanut. Ne olivat varmasti lämpimät. Riihitonttu oli saanut kirjan, jossa oli lueteltu koko riihitonttujen sukupuu alkaen aamuruskon alusta. Siinä oli paljon tonttuja!
Iltapäivän hämärässä alkoi rauha laskeutua. Aave aikamieli leijaili kaikkien ympärillä luoden joulun tunnelmaa ja taikaa, sitä, jota koettiin vain joulun päivinä. Kohta juhlittaisiin uuden vuoden alkua, tehtäisiin taikoja, jotta tuleva vuosi olisi entistä parempi. Annettaisiin lupauksia, jotka unohtuisivat kevääseen mennessä.
Tarmo katseli ikkunasta sisälle taloon vielä pienen hetken ajan ja lähti sitten tallustamaan kohti riihitontun työkaluvajaa. Taivaalla välähti jotain kirkasta, ehkä se oli Huisku poroineen, pukkeineen ja lahjoineen. Kenties se oli tähdenlento, joka otti vastaan toiveita. Tai sitten siellä kimalteli timantti, josta harmaakarhut kuulema edelleenkin taistelivat. Tonttu huokaisi raskaasti ja lähetti toiveen siltä varalta, että taivaan halki kulki tähdenlento. Hän toivoi, että myös karhut oppisivat etteivät rikkaudet lopulta tuoneet ikuista onnea, vaikka hetkellisesti varmasti auttoivatkin auvoisen elämän lähteille. Sitten hän toivoi pikaisesti vielä toisenkin toiveen, sen hän lähetti Tullen ja Vladin puolesta. Kumpa tämä kaksikko saisi tanssia ja laulaa yhdessä vielä monen monta kertaa, luoden ympärilleen hyvää mieltä.
Ehkä joulun taikaa oli se, että kaikki olivat löytäneet paikkansa, puolikkaansa ja elämänsä tarkoituksen. Tarinan hahmot olivat saaneet uusia ystäviä, muistaneet vanhoja pienillä eleillä ja lahjoilla, päässeet talven ja joulun tunnelmaan, sekä irti vanhoista myrkyllisistä tavoistaan. Vai oliko tämä kaikki sittenkin vain sattumaa, eikä aaveita, tonttuja, hiirinaamaria kantavia hahmoja tai tanssivia näätiä ollut olemassa? Jos kuitenkin uskot satuihin, edes ihan pienen tähtihippusen verran, joulustasi saattaa tulla hieman taianomaisempi. Kokeile, se ei maksa mitään!
Ihanaa joulua tyypit, erityisesti miun aktiivilukija(t). Ens vuonna vähemmän pitkiä tarinoita ja enemmän sekoja tekstejä :D Syökää suklaata ja vaikka vihreitä kuulia, soittakaa kaverille, vetäkää viltti korviin ja kuunnelkaa joululauluja. Palataan taas :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti