Hän nosti pussin esiin ja ojensi sen karhulle. ”Tässä.” Karhu otti sen ja käänteli käpälissään yrittäen saada pitkän kyntensä tiukan solmun alle. Tarmo nousi ylös ja päätti ottaa jalat alleen. Hän ei tiennyt mitä pussukka sisälsi, tuskin mitään arvokasta kuitenkaan. Hänellä olisi tasan niin kauan aikaa paeta, kun karhu taiteilisi solmun parissa. Jos hän tästä selviäisi, hän ei pelaisi uhkapelejä enää ikinä, eikä varsinkaan lainaisi kolikoita keneltäkään, vähiten harmaakarhuilta. Samassa pussukan ympärillä ollut naru antoi periksi ja se aukesi paljastaen sisältönsä.
”Oooh!” Karhu totesi haltioituneena ja muutaman juoksuaskeleen ottanut Tarmo pysähtyi kääntyen katsomaan taakseen. Velkaa perimään tullut otus piteli Tarmon tarjoamaa pussia käpälissään ja hoki innoissaan: "Kaunis, kaunis!"
Sisältä loisti säde, joka valaisi karhun naamaa saaden tämän näyttämään suorastaan satukirjan sankarilta. Se poimi näppärästi jättimäisiin kouriinsa pienen esineen, jonka Tarmo tunnisti sormukseksi. Timanttisormukseksi! Tuo oli varmasti vaikka kuinka arvokas! Miksi hän ei ollut muistanut Tullen antamaa lahjaa aiemmin, katsonut sen sisälle? Tuolla helyllä olisi voinut tehdä vaikka mitä, se oli enemmän kuin tarpeeksi velan maksua varten.
Ajatus laukkasi villisti Tarmon mielessä. Hän olisi voinut käyttää osan siitä nettikasinolla ja tällä kertaa voittaa oikeita, suuria summia. Hänen täytyisi saada sormus takaisin karhun käpälistä. Ehkä nalle ymmärtäisi järkipuhetta? Jos hän kertoisi tälle, ettei ollut tarkoittanut, että harmaakarhut saisivat sormuksen itselleen, hän halusi vain näyttää aarteensa. Todistaa, että velka saataisiin maksetuksi aivan tuossa tuokiossa, kunhan hän vain saisi muutettua tuon sormuksen lanteiksi..
Tarmo manasi asiaa mielessään ja aukaisi jo suunsa jotta saisi esitettyä asiansa edessään seisovalle karhulle. Samassa hän näki Aave Aikamielen leijuvan vieressään. Mitä tuo aave nyt hänestä halusi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti