Joulukalenteri 5.12

 Teille, jotka että muista tai tiedä keitä Ooga ja Saliver ovat, tässä nopea kertaus: Ooga ja Saliver olivat kaksikko, he kulkivat kaikkialle yhdessä. He olivat lähes saman ikäisiä ja kokoisia olentoja (en haluaisi luokitella heitä sen enempää lapsiksi, aikuisiksi, tontuiksi, keijuiksi kuin satuhahmoiksikaan.) Molemmilla oli vaaleaan taittavat hiukset, tosin vain Ooga piti hiuksensa pitkinä, Saliveria ärsyttivät silmille valuvat karvat, joten tämä leikkeli tukkaansa tasaisin väliajoin millä tahansa käsiinsä osuvalla terällä(voitte uskoa, että jälki oli sen mukaista). Siinä missä Ooga piti keltaisesta väristä, piirtämisestä ja ihmisten ärsyttämisestä, Saliver hyppi mielellään seinille, tuijotti iltaisin tähtitaivasta ja korjasi vanhaa polkupuöräänsä. Yhdessä he pystyivät mihin vain. Silloin ku he eivät ärsyttäneet ihmisiä, hyppineet seinille, tehneet jekkuja naapurin kettuaitauksessa tai muuten vaan torkkuneet sohvalla, he auttoivat maailmaa sen kaikenlaisissa tuskailuissa. (Kopioitu vuoden 2023 joulukalenterista)

    Kisko käveli reippaasti, niin reippaasti kun lyhyillä tonttujaloillaan pääsi umpihangessa etenemään ja Ooga ja Saliver seurasivat perässä. Läski jänis, joka asui tätänykyä sisätiloissa Olavinpuiston kartanossa, eräänlaisena Lari Kaarin lemmikkinä, hyppi joukon jatkona. Se ei yleensä poistunut talosta öisin, eikä juuri muutenkaan mutta tämä tilanne vaikutti sen yksinkertaisessa mielessä niin jännittävältä, että se halusi lähteä mukaan. Tullessaan lähemmän Kisko huokaisi huojentuneena. Viski istui samassa paikassa mihin hän oli tämän jättänyt ja karvainen oliokin näytti rauhalliselta. Sen nenä ei enää vuotanut ja kyyneleetkin olivat tyrehtyneet. 

    “Kas vain, sehän onkin Pirtinmäen uhvo, eikä Muurimaan jälkeläisiä. Miten ihmeessä se raukka on tänne joutunut?” Saliver kummasteli. “Sinäkö tunnet tuon olion?” Kisko katsoi Saliveria kummissaan ja käänsi sitten katseensa Oogaan kun tämä vastasi: “Kyllähän me tämän veijarin tunnemme, tottakai. Ihme ettei se ole teille tuttu. Kysymys kuuluukin että mitä se tekee täällä, tuhannen auringonkiertämän kulun päässä omalta kotiplaneetaltaan ja ilmeisesti vielä ihan yksin.” Ooga jatkoi ja astahti viimeiset askeleet uhvon luo. Otus näytti edelleen surkealta ja hieman pelokkaalta. Se aukoi suutaan mutta mitään ei edelleenkään kuulunut. Viski nosteli laihoja hartioitaan kuin todetakseen, että tilanne oli tämä, hän ei osannut uhvoa auttaa eikä ymmärtänyt mitä tämä halusi. 

    “Uhvo, nämä ovat tonttuja, vaihda tonttujen kielelle.” Saliver sanoi ja uhvo katsoi tätä epäuskoisen näköisenä. “Se ei tunnistanut teitä, ette kuulema näytä perinteisitä tontuilta.” Saliver nauroi ja uhvo tuntui myös hymyilevän ujosti. Kisko ja Viski olivat tyytyväisiä. Saliver ja Ooga olivat ratkaisseet arvoituksen! Hyvä. Mutta, hetkinen, miten niin he eivät olleet tonttujen näköisiä?? Viski oli juuri avaamassa suutaan kun uhvo alkoi puhua: “Minä olen pahoillani, jos säikytin teidät.” Se painoi päänsä ja väänteli karvaisia käsiään. Sen kynnet oli lakattu kauniisti, Viski katseli niitä ja mietti, että haluaisi kysyä tältä kuinka moiset saisi kestämään avaruuden ilmanalassa. “Minä, minä olen karkumatkalla. Alukseeni tuli joku vika ja ennenkuin huomasinkaan, törmäsin ilmapalloon, lentävään flamingoon, toteutumattomaan toiveeseen ja lopulta pahanilman pilveen, tämä oli viimeinen niitti, joka rikkoi alukseni ohjauksen ja navigaation. Ja jos ihan totta puhutaan, isä uhvo ei tiedä että lähdin matkaan tänä iltana. Hän varmasti etsii minua.” Otus purskahti jälleen itkuun ja tontut tunsivat itsensä hyödyttömiksi. Onneksi Ooga ja Saliver tiesivät miten toimia. “Tässä, ota vähän kanelia ja mietitään sitten miten tästä eteenpäin. Meillä on varmasti jossain opus, jossa kerrotaan miten uhvo-alus saadaan korjattua.” Ooga tarjosi kanelipurkkia otukselle ja se ottikin sen vastaan, haisteli ja aivasteli hetken ruskeaa pölyä ja näytti heti hieman tyytyväisemmältä. “Muurimaalaiset pitävät kanelista mutta myös uhvot ovat sen perään. Sen täytyy olla joku avarussäteilyyn liittyvä.” Saliver sanoi ja katseli tyytyväisenä, kun uhvo hymyili kiitollisena. Nyt pitäisi majoittaa se yöksi ja aamulla he miettisivät miten edetä. 

Joulukalenteri 4.12

 Karvapallo aukoi suutaa mutta mitään ääntä ei kuulunut. Viski ja Kisko vilkaisivat toisiaan ja kohauttivat harteitaan. Ehkä tulokas ei ymmärtänyt tonttua. He yrittivät puhua tälle vielä eläinten, oravien, haamujen, sirkkojen ja jopa ihmisten kieltä mutta karvapallo näytti edelleen yhtä hämmentyneeltä. “Kyllä tämä tilanne vaatii nyt järeämmät keinot.” Viski sanoi ja Kisko nyökkäili. Hän oli samaa mieltä. Heidän olisi mentävä herättämään Ooga ja Saliver, nämä tietäisivät mitä tehdä. 

    Kisko lähti taapertamaan omia jälkiään pitkin takaisin talolle Viskin jäädessä kurkkupurkin ja omituisen otuksen luo. He olivat tehneet nopean suunnitelman miten tässä olisi paras toimia. He olivat olleet samaa mieltä siitä, ettei tulokas vaikuttanut väkivaltaiselta tai muutenkaan uhkaavalta. Jos jotain kuitenkin sattuisi, Viski oli heistä vanhempi, joten olisi hänen aikansa siirtyä tähtitaivaalle. Toki he olivat ensin yrittäneet saada karvakasaa seuraamaan heitä talolle mutta tämä ei selvästi ymmärtänyt myöskään elekieltä. Se oli seisonut paikoillaan ja tuijotellut varpaitaan (Niitä oli viisi, Kisko oli nähnyt, kun se oli nostellut jalkojaan), eikä ollut tehnyt elettäkään seuratakseen tonttuja.

    Niimpä hahmo jäi seisomaan hankeen, Viski istui kurkkupurkin reunalle ja Kisko lähti hakemaan apua. Hangessa rämpiessään hän manasi mielessään sitä, että he olivat alunperinkään lähteneet katsomaan koko mokomaa tulipalloa. Jos he olisivat antaneet asian olla, he olisivat nyt nukkumassa Mersun takapenkin pehmeydessä, eivätkä joutuneet hyppimään hangessa pimeässä talviyössä. Seuraava ajatus oli, että jos he eivät olisi menneet auttamaan, neonvärinen, kirkasta räkää nenästään erittävä karvapallo olisi nyt yksin keskellä maalaispeltoa.. Ei, ei sekään olisi ollut hyvä ajatus. Nyt vain reippaasti hakemaan tehokaksikko apuun ja he voisivat mennä tämän jälkeen takaisin omiin toimiinsa. Tästä ajatuksesta reipastuneensa Kisko otti pihatielle päästyään muutaman juoksuaskeleen ja oli Oogan ja Saliverin ovella ennätysajassa. Hän oli juuri kolkuttamassa kun ovi avautui hänen nenänsä edessä ja paksuun villapipoon ja töppösiin pukeutunut hahmo seisoi hänen edessään. Kisko ei aivan erottanut kumpi noiden vällyjen alle oli hautautunut mutta sillä ei oikeastaan ollut väliä. 

    “Huh, hyvä että olette hereillä, teitä tarvitaan, tulkaa äkkiä!” Kisko huudahti ja näki samalla, että Ooga puuhaili eteisessä vetäen juuri paksua takkia päälleen. Ovella seisova hahmo oli siis Saliver. 

    “Näitkö taivalla lentäneen tulipallon?” Saliver kysyi vetäen paksua kaulaliinaa pois kasvojensa edestä. “Juuri siitä on kyse.” Kisko sanoi ja katsoi olkansa yli pimeään yöhön puolittain olettaen, että näkisi jälleen taivaalla kiitävän valon, jonka kyydissä matkustaisi sekä neonvärinen, viisivarpainen mykkä myyrä, kuin hänen paras ystävänsä Viki “Viski” Vaahtoparta. Ajatuskin puistatti Kiskoa ja hän hoputti kaksikkoa tulemaan nopeasti. “Sen täytyy olla Murimaan mammun jälkikasvu.” Saliver totesi ja kääntyi Oogan puoleen. “Ota kanelipurkki matkaan, niin saadaan se sieltä mukaan.” Sitten Saliver katsoi Kiskoa, joka tuijotti tätä suu raollaan. “Noniin, kerro kaikki mitä tiedät tilanteesta” Kisko kertasi yön tapahtumat heidän kävellessään pellon poikki kohti kurkkupurkkia..

Joulukalenteri 3.12

     Viski ja Kisko rämpivät hangessa autotallin nurkalta viiden asteen kulmassa plutoon nähden kohti auringon kulunutta kulmaa, siitä kolme kuunkierron kiepsausta kohti perseusta ja suunnilleen näille kohdille outo tulipallo oli laskeutunut. Onneksi Viskin parta loisti edelleen sen verran että he näkivät eteensä. 
    

    Mitä lähemmäs he saapuivat, sitä varmemmalta alkoi tuntua että kyseessä ei ollut nyt mikään Jepan perustemppu. Hangessa näkyi nimittäin kaikissa karnevaalin väreissä loistava, hapansilakkapurkilta näyttävä romukasa, josta lähti heikko makea tuoksu. (onneksi tuoksu ei ollut lähtöisin hapansilakasta, sillä silloin tämä tarina olisi voinut saada kovin erilaisen käänteen!) Välillä valot sammuivat kokonaan ja syttyivät sitten hetken päästä uudelleen. Haju voimistui, mitä lähemmäs tontut pääsivät. He pysähtyivät viidentoista tossunkäpsyn päähän romukasasta ja jäivät katselemaan sitä hieman varautuneina. Kumpikaan ei ollut nähnyt tai kuullut mistään vastaavasta. Toisaalta hehän olivat ihan tavallisia kotitonttuja, jotka tekivät mitä nyt autotallissa asuvat kotitontut tekivät ja vapaa-ajallaan he istuivat tonttulassa muiden taruolentojen kanssa. Ei heidän maailmassaan ollut taivaalta putoilevia sillipurkkeja. 

    “Pitäisikö..” Viski kuiskasi ja katsoi Kiskoa. “..mennä lähemmäs?” Kisko täydensi lauseen kääntämättä katsettaan omituisesta purkista, joka oli puoliksi hautautunut Lari Kaarin takapihalla olevan niityn yllä lepäävään puhtaanvalkeaan lumihankeen. 

    Tonttujen tuijottaessa purkin valot sammuivat hiljalleen ja ympärillä leijaileva tuoksu hävisi tuuleen. Tuli hiljaista ja pimeää. Tontut eivät edelleenkään tienneet mitä tehdä. Hetken kuluttua purkista alkoi kuulua jälleen ääntä. Se ei ollut pelottavaa, kimeää, kumeaa tai rämisevää, ehei, se oli itkua. Pienen avaruusolennon itkua. (Tokikaan Viski tai Kisko eivät tässäkohtaa vielä tienneet, että kyseessä oli avaruusolento mutta itkun he kyllä tunnistivat, ainakin omien sanojensa mukaan.) “Mennään katsomaan.” Viski sanoi lopulta ja otti muutaman askeleen lähemmäs Kisko kannoillaan. 

    Kaksikko oli juuri päässyt sillipurkin vierelle, kun sen kyljestä aukeni kulmikas oventapainen aukko ja ulos ryömi pieni onnettoman oloinen olento. Kiskon mielestä sitä voisi kuvata sanoilla “Suukea, siis nimenomaan suukea, ei surkea, pampi jolla ei ole isää eikä äitiä.” (Todellisuudessa kuvaus ei mennyt kovin kauas totuudesta, sillä kuten myöhemmin kävi selville, tämä olento oli todellakin yksin liikenteessä ja hänen vanhempansa olivat niin kaukana, että voitiin ilman vastaanväittämistä sanoa, että hänellä ei todellakaan ollut äitiä tai isää juuri tällä hetkellä.) Olento oli yltä päältä neonvärisen karvan peitossa. Sillä oli suuret, siis huomattavan suuret keltaiset silmät, joiden yläpuolella keikkui kaksi tuntosarven näköistä tappia. Muuten tuo mytty oli kuten kuka tahansa taruolento, kaksi ylä-, kaksi alaraajaa, viisi sormea, oletettavasti myös neljä tai viisi varvasta, vaikka jalkaterät olivatkin juuri nyt hautautuneet lumihankeen otuksen seisoessa kurkkupurkkinsa oletetun oven edessä. 

    Olento katseli edessään seisovia tonttuja ja sen keltaisista silmistä valui kristallinkirkkaita kyyneleitä. Viski huomasi myös että sen pieni nenänpää oli jäähileiden peitossa, joten oletettavasti nenästä oli myös valunut räkää. Otus ei voinut olla kovin vaarallinen, hän päätteli. Kukaan, joka kantoi neonväristä turkkia ja eritti räkää pienestä nenästään, ei voinut olla vaarallinen. Niimpä Viski otti vielä yhden askeleen olentoa kohti ja kakisti kurkkuaan: “Hei, mikä sinun nimesi on?” 

Joulukalenteri 2.12

 Kuten todettua, Kisko ja Viski olivat tulossa kotiin Älämäen tonttulasta, jossa olivat olleet nautiskelemassa glögiä. Tai siis “glögiä” (Tontut eivät todellisuudessa juoneet perinteistä glögiä). Tonttulassa oli vaihdettu kuulumisia niin Tarmo T. Kuuran, Vladin, Tullen kuin Aave Aikamielenkin kanssa. Menossa mukana olivat myös Möttönenpöttönen ja  Raparperikuningas, sekä taistelevat oravat. (Nämä ovat kaikki kertojan mielikuvituksen tuotetta ja esiintyvät tämän blogin aiemmissa tarinoissa..) Oli äärimmäisen tärkeää, että oli olemassa tälläinen turvapaikka, jossa mielikuvitusolennot saattoivat kokoontua, vaihtaa kuulumisia ja ennenkaikkea katsella sivusta, kun tontut hölmöilivät illan päätteeksi työntämässä karvaisen naamansa liian lähelle tulipataa. Yössä näkyi paljon kiiltäviä takkutukkia, nuttuja, hattuja ja kuten Viskin tapauksessa, partoja. 

    Kaksikko oli jo lähes Olavinpuiston tontin reunalla olevan roskakatoksen reunalla kun he näkivät vanhan traktoritallin katon yllä lentävän tulipallon. Viski naurahti itsekseen ja mietti oliko hän vahingossa hengittänyt soihturiipisiä ja näki siksi näkyjä mutta kun Kisko kiljaisi samaan aikaan ja osoitti taivaalle, Viski tajusi tulipallon olevan todellinen. He tuijottivat kumpikin hetken aikaa kun pallo jatkoi matkaansa ja katosi näkyvistä. “Se siitä, taisi olla aikamoinen tähdenlento.” Viski totesi ja otti jo askeleen kohti autotallia kun jostain kuului kumea pamahdus. Tontut ovat jälkikäteen kuvanneet ääntä nimenomaisesti näillä sanoilla. “Se ei ollut sellainen terävä, räjähdysmäinen, vaan matalataajuuksinen räjähdysääni.” Luki raportissa, joka on julkaistu vuosisatoja myöhemmin. 
    
    “Taisi serkkutonttu pukin pajalta olla taas pulassa. Pitäisikö se nyt kuitenkin käydä vilkaisemassa?” Kisko raapi olematonta partaansa (se OLI olematon Viskiin verrattuna!) ja katsoi toveriaan, joka pohti kahden vaiheilla. Jos se todella oli pukin pajalla asuva tonttu, todennäköisesti Jepa Hurjamieli, joka otti toisinaan pukin reen ja reippaimmat porot ilta-ajelulle ilman asianmukaisia asiakirjoja, tätä piti tietysti mennä auttamaan. He olivat olleet samassa tilanteessa ennenkin. Jepa oli ohjastanut nuoren poron päin avaruuden aikavääristymää ja he olivat joutuneet noutamaan tämän ja mukana olleen, tuhat vuotta vanhentuneen poroparan pois ikuisesta aikaluupista. Pukki ei tänä päivänäkään oikein ymmärtänyt miten nuori poro oli alkanut kärsiä nivelvaivoista niin nopeasti. (Luulen että pukki kyllä tiesi, ei vain halunnut käydä keskustelua Jepan kanssa, sillä jos tämä lopettaisi hölmöilynsä, mistä sitten kirjoitettaisiin villejä tarinoita, joulumuorin keittotaidoista vai? Joulupukin kuumalle linjalle soittelevista aikuisista? Ehei..)
    

    “Tule, mennään. Ehkä se ei olekaan Jepa ja voimme mennä nukkumaan..” Viski sanoi ja Kisko jatkoi lauseen loppuun: “..ja jos on, pääsemme taas kerran osaksi jonkinlaista jännää tarinaa.”

Joulukalenteri 1.12

 “Haahahaa, sinun parrastasi roikkuu soihturiipisiä!” Tontun mittakaavallakin pieni ja pyöreä olento kieri lumihangessa, piteli valtavaa vatsaansa ja nauroi niin äänekkäästi, että läheisen puun oksalla istuneet oravatkin pitelivät korviaan. Ne tuijottivat tuomitsevalla katseellaan maahan, jossa seisoi kaksi hahmoa. Tonttua tarkemmin sanottuna. Tai kuten todettu, toinen näistä kyllä pyöri maassa ja nauroi. Toinen seisoi vieressä ja yritti sukia partaansa puhtaaksi. (Mainittakoon, että parrassa eli omanlaisensa ekosysteemi, eikä sitä oltu kammattu tai pesty jälkeen joulupukin serkkupojan siskon koiran häiden ja siitä oli totta totisesti vierähtänyt jo jokunenkin joulunkierto!) Takkuisen parran jatkona seisoi pitkähkö, laiha tonttu, jonka joulunvihreät silmät olivat syvällä ryppyisten silmäluomien suojissa. Tontun parrassa oli tuhansien takkujen lisäksi, kiiltelevää ainetta. Soihturiipisiä. Niitä saattoi joutua vaatteisiin tai oikeastaan mihin tahansa, jos tonttu meni liian lähelle punaista tulta. Punaista tulta puolestaan paloi jokaisen tonttulan tuvan portailla näin joulun korvilla. 

    Tontut, jotka tunnettiin nimillä Viki “Viski” Vaahtoparta (arvatenkin sama veijari, jonka parta kuhisi kaikenaista elämää) ja Kisko Tuiskutukka, olivat palaamassa pikku-Älämäen tonttulasta, jossa olivat olleet rentoutumassa rankan työviikon jäljiltä. Viski ei ollut malttanut mieltään, vaan oli mennyt jälleen kerran kuiskimaan tulipadalle omia toiveitaan. Elävä tuli kuuli tonttujen toiveita mutta yleensä tulen henki ei voinut olla tuiskauttamatta pientä jekkua perään, tavallaan maksuna toiveen kuulemisesta. Tälläkertaa tulen henki oli pölläyttänyt Viskin partaan kiiltelevää kimalletta, joka tunnettiin soihturiipisenä. Ne olivat pienen pieniä olentoja, jotka loistivat pimeässä juuri kun talviyön kello löi kaksitoista, tanssivat tulisesti ja aamun tullen karisivat tuhkana alas maahan. Mikäli oli nopea, tuhkan saattoi saada kerättyä talteen. Parasta oli säilöä se pieneen peltirasiaan ja ripotella kevään tullen kasvimaalle. Sen kerrottiin antavan tuhkasta kasvaville kasveille kyvyn kertoa vitsejä. Tämä oli Kiskon ja Viskin mielestä tietenkin aivan naurettavaa, sillä eiväthän kasvit olleet millään lailla vitsikkäitä, vaan vakavia ja korkeintaan hieman korean kohteliaita. (Toisaalta he eivät olleet koskaan kokeilleet tuhkatemppua!)

    Viski Vaahtoparta oli pitkä, laihahko tonttu, jolla oli vihreät silmät, ryppyiset kasvot ja puolikalju päälaki. Viski ei vaivautunut siltikään käyttämään tonttuhattua, ei edes pahimmilla pakkasilla. (Hän uskoi, ettei pakkasukko halunnut kosketella hänen paljasta päälakeaan ja oli tietämättään siinä aivan oikeassa!) Hän kulki myös mielummin pienissä lasikengissä kuin tontuille tyypillisissä huopikkaissa mutta mahtava takkuparta teki hänestä varmuudella tonttujen sukuhaaraan kuuluvan olennon. Viskin luottoystävä Kisko Tuiskutukka oli puolestaan niin tyylipuhdas satukirjojen tonttu-ukko, että en tiedä tarvitseeko minun tässä sen kummemmin häntä kuvata. Kuvittelette vain mielessänne tukevan, parrakkaan hahmon, jolla on huopikkaat, punaharmaa asuste, punainen tonttuhattu ja ystävälliset kasvot. Siinä, siinä teille kuvaus Kiskosta. Teistä ei kukaan muistaisi hänen olemustaan, jos hän tulisi teitä joulukadulla vastaan. 

    Kisko ja Viski olivat ihan tavallisia tonttuja. He asuivat Olavinpuiston autotallissa ja puuhasivat sielä omiaan. (En ole koskaan varsinaisesti kysynyt mitä, luulen olevani onnellisempi, jos en tiedä ihan tarkkaan. ) Olavinpuiston puistonvartia Lari Kaari saattaisi tietää tarkemmin, kysykää häneltä, jos asia kiinnostaa. Kiskon ja Viskin arkipuuhat eivät varsinaisesti ole tämän tarinan pääosassa, vaikka kaksikolla olisikin varmasti melko värikästä kerrottavaa. Tänä talvi-iltana heidän tuttu ja tavallinen kotitonttuelämänsä muuttui hetkellisesti ja siitä tämä tarina alkaa..

Joulukalenteri alkaa huomenna..

 Alkusanat

Muistatteko, että ihmisten usko joulupukkiin oli koetuksella toissavuoden joulukalenterissa? Jos ette, niin tämän kamalan tarinan voi käydä lukemassa vuoden 2023 tarinasta. (Suosittelen lukemaan myös muita, aiempia kertomuksia, siis jos et muutakaa lukemista keksi aamutoimia toimittaessasi tai vaikka keikkaa odotellessa..) Olit lukenut tarinan tai et, ehkä haluat palata siihen kuitenkin jo senkin takia, että tämänvuotisessa tarinassa seikkailee samoja hahmoja.. 

Muistatko tehokaksikon Ooga ja Saliver? Entä muistatko mitä heidän äidilleen tapahtui? (Se ei liity tämänkertaiseen joulutarinaan millään tavalla, miusta se nyt vaan on niin.. epätavallinen kohtalo, että en haluais että se unohtuu historian havinaan, vaan että heidän rakkaasta äidistään puhuttaisiin aika ajoin..) Se tarina oli joo vähän tiukassa elämäntilanteessa kasaan raavittu tekele mutta voikai sen silti silmäillä läpi. Mieki melkein tein niin, kun etin tietoa sen seikkailun hahmoista :D

Nyt on kuitenkin vuosi 2025, uudet tarinat mutta osittain tutut henkilöt maailmaa pelastamassa. Tässäkohtaa haluan poistaa itseltäni kaikenlaisen vastuun tästä tarinasta. Kirjoitusvirheet, asiavirheet, uskomattomuusvirheet, epäilykset, epätoivotukset, joulurauhan, yöunien ja mielenrauhan menetys ovat kaikki just siun omia ongelmia, en ota niistä mitää vastuuta. Luulen että tästä tulee ihan sellanen miun perustarina, ei mitää k18-matskua vaan ihan.. perus :D (..vaikkakin aika ajoin haaveilen että kirjotan sellasenki vielä. Viime kesänä istuin yksin terdellä lonkeropäissäni ja kirjotin synopsiksen iha päättömään tarinaan. Toivon ettei se päädy kenenkään käsiin, jos mie kuolen ennenaikaisesti. Jos näin käy, niin pahoittelut siitä. Tästä kalenterista ei kuitenkaan tipu pahoitteluja, koska, kuten ennenkin todettu: Iteppähän tätä luet!) 

Vieläkö oot sitä mieltä, että haluat hypätä mukaan mielikuvitusmaailmaan joka päivä tästä aina jouluaattoon asti? Laita siis tiktokki hetkeksi kiinni, kaiva seikkailuhenki esiin ja hyppää hetkeksi fantasian maailmaan. Huomenna mennään!

Niin

Tässä teille tällänen pieni päivän aforismi. 

Kyyyllä, havaitsin vähä myöhässä että miula olo näköjää vähä kaks päällekäistä Leprapostausta tuossa aiemmin, pahoittelut siitä. Tää teksti tulee tänne tänää vaa siks, että.. noh, siis välttelen salille lähtemistä. En o varma mikä ajankohta tällee sunnuntaisin ois paras. Siis että sielä ois mahollisimman hiljasta. Kävin eile uimassa n.1,5h enneks  se halli meni kiinni ja se oli aika hyvä hetki. Luulen kuitenki, et iisifitillä o eniten ruuhkaa iltapäivästä, et kai sitä pitäs nyt vaa lähtee.. hitto,pitäs alkaa sellaseks salikissaks, joka vaa menee, ottaa peiliselfieitä, kuvaa treenejään, tekee tiktokkia eikä välitä siitä että se on noloo. 🙄

Ei, miusta ei o siihe. Oon liian vanha. 

Katotaa löytyskö tähä joku toinenki elämänviisaus ni sit miu on vaa pakko mennä. 

Ei löytyny mitää omatekemää ja tääki Berliiniläinen pinssi o nähty ennenkin mut siihe kiteytyy jotenki miu elämä. 

Jääkää hyvälle mielelle ja olkaa linjoilla, jotai järkevämpää coming soon!

  

 

kahvilavinkkejä Lepraan ja muuta yleistä

Nonni, miehän oon siis täällä, jälleen ja ylipäätään olemassa. Miu tietokone nyt vaan piti vähä päivittää tähän päivään, se liittyy siis jotenki windowsiin ja sen tietoturvaan ja jotenki siihe, että miu kone on ikivanha. Oon tässä keränny rohkeutta avata tätä laitetta, ku en tiiä enää mite tätä ajetaa. (Ei siis sillä että oisin tätä aiemminkaa osannu käyttää mutta nyt tää tuntuu olevan entistä jännittävämpää..) 

Toki piti alottaa sillä, että miten pääsen sisää tänne miu blogiin. Se on kulkaas jännä juttu ku miula on sama salasana ihan joka paikkaan. Siis aina ja iänkaikkisesti, amen. Toki siitä saattaa olla pieniä variaatioita, tyylii vipo kirjain voi olla numero tai sit se kirjain on iha kirjain ja numero tulee vasta sitte mut käytännössä siinä ei o kauheesti vaihtelua. Ja silti se on itkua ja potkuraivaria, ku se SAATANAN SALASANA ei IKINÄ kelpaa mihinkään!!!! Sama homma oli ku piti vaihtaa miu eka älypuhelin uuteen. Siis nyt jo, kuuden vuoden jälkeen. (Siinäki miuta kusetettii ku se mukava mies sielä myyjäliikkeessä sano, että uuen puhelimen akku kestää iha varmasti kauemmi ku vanhan ja oletin että se ois tyylii jotai pari päivää vähintää mutta ei, ei siinä kyllä juurikaan mitään eroa ole vanhaan.. Tää ei liittyny aiheeseen mitenkään, siis miulahan ei oikeesti ees o mitää aihetta tässä, piti vaa päästä purkamaan tää johonki!!) Lisäks se hahmo väitti että on iha helppoa siirtää tiedot vanhasta luurista uuteen. Jos se oli sen mielestä helppo homma, ni mikä sen miekkosen maailmassa on sitte se vaikee juttu?? Tai nii, kai se o helppoo jos on syntyny aifouni kourassa 2000-luvulla.. Saatana. 

 Joo, miu ei siis pitäny tästä teille avautua, ehei. Tosiaa pahoittelut, että täällä on ollu hiljasta, tosiaan syy tuossa yllä. Puhelimella jo pelkän lyhyen wa-viestin kirjottaminen on tuskasta, ku se on kolme kirjainta ja sit joutuuki jo korjaamaan niistä kaks, koska ei vaa onnistu. Eli kokonaisen postauksen kirjottaminen ois jo iha..no, hankalaa sanoisinko.

 Pysykää silti linjoilla, mie kyllä tuun kertomaan mikäli aion lopettaa tän blogin pitämisen ni voitte sitte työki luovuttaa. Toistaseks kyllä pidän tän aktiivisena, vaikka tää ei ookkaa enää muotia. :D Yritän myös saaha tänä vuonna joululkalenterin aikaan. Haluaisin ehkä herättää Aave Aikamielen taas henkiin, hän on miule jotenki läheinen hahmo. (lue aiemmat joulukalenterit)

 Otetaa tähä pari juttua Lappeenrannasta. Miula on aina perinteinen kesä-Lepra-postaus, joka nyt tosiaa jäi tänä vuonna vähä tekemättä, koska.. noh, tietokone, työt ja ei kesälomaa. (Tuo viimenen ei o mikää selitys, koska eihän miula koskaan o kesälomaa.) Haluun tässä kuinteki nyt jättää tuleville sukupolville, jotka bittiavaruuden roinaa joskus louhii, muiston äärinerokkaasta synttärilahjaideasta, jonka miu terapeutti toteutti. Se oli tilannu tän netistä ja kuulema hetkittäin oli ollu jo lievää epäilystä siitä, että tää on huijausta koko homma. Nigerialaisen prinssin yhteydenoton sijaan eräänä päivänä miun lahja oli kuin olikin saapunu postissa, joten ei kaikki o aina huijausta mikä vahvasti siltä haiskahtaa! 

Myö ollaa siis terapeutin kanssa geokätköharrastelijoita. Tai terapeutti on siis gold-levelillä, mie ryömin vielä sielä pölyisellä maantiellä mutta kyllä myö silti aina välillä käyää yhessä kätköillä. Älkää nyt kertoko kellekkään mutta joskus terapeutti laittaa miunki nimimerkit johonki logiin, vaikka miula ei ees o oikeutta siihen hienoon kätköön! Varmaa saisin estot koko sovellukseen, jos joku sais tietää..

 No, enivei, miu synttäripaketista siis paljastu tällänen koru, jossa oli koordinaatit. Miuta ohjeistettii laittamaa ne geokätkösovellukseen. (älkää kysykö mite se tapahtu, en enää muista, noloo.) Sit vaan puhelimesta sijaintitiedot päälle ja synttärikahvin päätteeks ajamaan kohti kohdetta. Melko nopeesti alko näyttää siltä, että tie johtaa melko lähelle miu synnyinkotikontuja. Ja totta tosiaan, kotipihaan asti pääs autolla ja sit piti jalkautua. Tarkka paikka oli ihan miun "oman" tammen juurella, miu Olavinpuiston takapihalla. Epäilin, että sielä on miule joku oma henk.koht.geokätkö mutta sieltä löytyki tölkki lonkeroa ja viesti oli se, että sit ku miusta tulee vanha ja höppänä, ni löydän aina takas kotiin näillä koordinaateilla. EN KESTÄ KUINKA IHANA AJATUS!! 😭 

  Ja korukin on tositosi kaunis! Miehän poistin miu carpe diem-korun kaulastani tossa reilu vuos sitte ja nyt sielä oli Thyrin seurana paikka tälle ihanalle helylle. 💓

 

 

Apua, tätä blogiohjelmaa onki äärivaikee käyttää, ku tää haluu koko ajan tuottaa sinistä, alleviivattua tekstiä :D

 

Noni, nyt toimii taas mutta jos tänne tulee jotai sellasia pätkiä, ni se johtuu tästä.. en tiiä, käyttöjärjestelmästä? 

 

Mut siis joo, tuossa kuvassa on miu ihana koru ja miu kotitammi, jonka oksien suojassa on vietetty kesäpäiviä ja istuttu iltaa ja se on nähny ja kuullu vaikka mitä. Haluun uskoo että se on tallentanu kaikki ne kauniit muistot oksistoihinsa ja jonai päivänä tuhannen vuoden päästä keksitään keino jutella puille sillee että kaikki ne muistot saahaan sieltä ulos ja vieraatki ihmiset voi hymyillä niille mukaville hetkille. 

 

Ah, olipa ihanan imelää. Jatketaan lepraseikkailua.. 

 

Samalla geokätköreissulla, ku kahvit oli juotu ja kätköt löydetty, jatkettii takas terapeutin mansionille, koska meillä oli sielä pikku missio. (huomatkaa, ku käytän sujuvasti tällästä suomi-englantia. Tää miu blogi o muuttunu myös englannin kieliseks, ni ehkä myös siks viljelen tänne nyt vähä vierasta kieltä..) Terapeutin tiluksille oli siis pesiytyny räyhähenki tai vastaava, joka kylvi kuolemaa ympärilleen. Ehkä muistat viime kesältä Lasse-lepakon? Lasse ei suinkaan ollu ainut uhri! Nyt sitte päätettii ottaa järeet keinot käyttöön. Mie ostin Visbyyläisestä noitakaupasta loitsukynttilöitä(joojoo, näitä saa joka cybershopista mutta haluun uskoo että se taika oli just tollasessa ikiaikasessa hansakaupungissa. Vaikka en ees tiiä onko Visby mikää hansakaupunki? Mikä ees oli hansakaupunki?)

 

 

 

Siinä ihan muina noitina tuikattii neljä kynttilää tuleen ja kaivettii ikiaikanan kalevalasta tuttu (tai joku vastaava)loitsu netistä ja luettii se ääneen. Räyhähenki yritti kovasti vastustaa tätä noitumista tuulella, joten kesti hetki löytää sopivan tyyni nurkka, jotta saatii kaikki neljä kyttilää palamaan sen aikaa, että saatii loitsu luettua loppuun. Miks just neljä kynttilää? Koska neljä on numerologiassa sellanen tasaluku, esim talossa on neljä nurkkaa, se seisoo sillo jämäkästi paikallaan. (Ei, mie en o vielä iha valmis noita mutta jostainhan se o alotettava!) 

 

Nyt teitä varmaa kiinnostaa toimiko tää loitsu? No ainaki pari tuntia tästä tuli viesti, että Martti-koiran lempipallo, joka oli siis ollu kadoksissa viikkoja, oli ilmestyny ihan tyhjästä keskelle pihanurmea. Martti ei ollu ollu ulkona, eikä palloa ollu tosiaa näkyny viikkoihin. Ja tähän päivään mennessä tontilta on löytyny vaan itse murhattuja ruumiita, ei räyhänhengen tappamia. Haluun siis uskoo että loitsu toimi!

 

(Voi apua sinä joka tätä luet, etkä tunne miuta tai miu terapeuttia tai sitä, mitä kaikkee myö puuhataa yhessä. Voin vakuuttaa, että ei ole tarvetta soittaa 112, kaikki o iha hallinnassa..)

 

Lappeenrannassa on sillee kiva, ku sielä ei o nii justiinsa oikee mikää. Tiiättekö ku tyylii jossai Helsingissä kaikki on nii hienoo ja tarkkaa ja suuren maailman tyylistä mutta meillä maalla kaiken voi korjata vaikka teipillä:  

 

 Sellasta. Leprasta vielä sen verran, että sielä on nykysi kolme mahtavaa kahvipaikkaa, jotka kannattaa kaikki testata jos sielä päin on käyntiä tai enneks ne paikat lopettaa. Uusimpana tuttavuutena keksi et (tähä ei saa tällä ohjelmalla sitä et-merkkiä) company. Voin kertoa, että niitte bueno-nutella-coocie tyydytti kyllä makeanhimon ihan sillee mukavasti, että uskaltaisin jopa väittää, että vähemmän sokeria käyttävät amatöörit saattaa olla tyytyväisiä jopa ihan puolikkaaseen keksiin. Ammattilaiset vetää sit kokonaisen, toki. Tää mesta sijaitsee ihan siinä kaupungin kuolleessa ytimessä. 

 

 

Sitte meillä on perinteinen Majurska. (Näitä kuvia ei taas saanu vierekkäin, ei vaikka tein mitä. Paitsi sadetanssia en kokeillu mutta sitä ei voi tehä istuen ja koska miula on kova kusihätä ja aion saaha tän nyt kirjotettua kerralla putkeen enneks nousen kuselle, eikä siitä sadetanssin toimivuudesta blogiohjelman kuvanmuokkaukseen o edes mitää todisteita, ni nää o nyt tällee peräkkäin. Haha, olipa pitkä lause. Noh, mie en koskaa tullukkaa toimee about yhdenkää miu äidinkielenopettajan kanssa, ni tässä kai se tulos sitte on. Onneks miu todistuksia ei voi enää postuumisti muokata, vaikka ehkä syytä ois!)

 

Nii, Majurska. Se tarkottaa vähä niinku kai majurin vaimoa. Tää kahvila on ehkä jonku vanhan majurin talossa. Tai sit ei. Mut siis tää on sellanen peruskiva kahvila, joita on kaikissa vanhoissa kaupungeissa. Eripari tuoleja, seinillä jotai ristipistotöitä, paikallista kahvia pikkukupeista ja tila on sellanen sokkeloinen. Tarjoilut on hyvää ja itse tehtyä mut ei mitää yllättävää. Epäsomeorientoituneena teen aina saman virheen, eli oon jo syöny puolet tuotteista enneks muistan, että ne pitäis AINA MUISTAA KUVATA EKA. Terapeutti ehkä saatto muistaa tänä vähä enemmä ajoissa. Sielä se taustalla kuvailee sen hienolla, uuella, keltasella aifounnilla. 

 

Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä mestana suosittelen kotikaupungistani mestaa nimeltä kahvila Luovuus. Sieltä miula ei o kuvaa, koska se oli kesällä kiinni maantaisin ja sillo oltas just sinne menty ja nyt syksyllä(kuukie-kuva on nyt syksyltä) piti testata keksimesta. Mutta muistakaa se noi niinku yhtenä vaihtoehtona, jos itärajalla liikutte. Luovuus ei o sillee samalla tavalla ytimessä, joten kokeile google mäpsiä josko se johdattais siut sinne. Jos ei, ni kysy paikallisilta, se on Leprassa iha normaalia jutella vieraille, sitä ei tartte jännittää yhtään. 

 

 Huomioikaa, että itäraja on siis ihan turvallinen paikka, ei sitä venäjää tartte pelätä. Lapsena saatettii toki pelotella nimeltämainitsematonta serkkua, että venäläiset tulee meille yöllä. Virhe, koska sit piti nousta vielä sängystä laittamaa takaovi lukkoon, koska pelko sisälle tunkevista venäläisistä alko tuntua todelliselta. (Ei siis miun tai miun rakkaan siskon, vaan meiän vieraana olevan serkun mielestä. Serkku ei asunu Leprassa ni se ei sillee ollu tottunu tähä itärajan lepposuuteen..)

 

jööh. Noh, 

 

Leprassa on myös fazer outlet. Suosittelen käymään sielä, jos ei o sillee muutakaan tekemistä ja haluu ostaa vaikka halpaa leipää tai karkkeja tai kettu-heijastimen. En kyllä tiiä onko niitä aina valikoimissa. Jos ei, ni harmittaa että en ostanu kahta. Tässä mestassa ei o sillee mitää ihmeellistä mutta koska se on lappeenrantalaisille ihmeellistä, ni siks haluun suositella sitä. Hesoissa kun nyt on ikea ja helsinki outlet, ni ei tää varmaa niille o sillee jännää mutta jos nyt tulee tänne vaikka Kotkasta tai Raumalta, ni ehkä tää o näkemisen ja kokemisen arvonen putiikki. 

 

Tähän loppu vielä sitä yleistä. Eli parhaat kirpparilöydöt, osa jotain, tosin tähän hätään vaan yks kuva mutta tää o nii legendaarinen, että pakko laittaa se iha vaa tällee yksinään. Sanokaa viisaammat, nauranko tälle nyt ihan turhaan, onks tää kuitenki iha oikee löytö?

 

 

Kyllä, se on jonku bändin bäkkäripassi vaan kympillä. (vai mikä se hinta nyt onkaan, en saa tosta selvää enkä uskalla koittaa suurentaa sitä, koska en tiiä mitä tapahtuu.)

En siis tosiaa tiiä, eihän tohon o kirjotettu kenenkään nimeä, et ehkä tuo toimii sitte joka paikassa missä tuo bändi keikkailee, et oma nimi vaan alle ja bäkkärille? Ostaisitko ite?

 

Tähän kauniiksi lopuksi, ihan vaan että saan tästä mahollisimman sekalaisen postauksen, haluun näyttää teille havainnekuvan töistä. Meillä on siis kolmenlaisia ensihoitajia. 

 

1. Ei täydennä verensokerimittarituotteita ollenkaan

2. Tekee se tyylillä (nää on salettii sisäisiä psykopaatteja)

3. Jennin tapa (jälkimmäinen kuva)

 

Siitä sitte..

Tässä vielä kuva miu nykyisestä kotikaupungista Lahdesta. Tää o vähä niinku halloweenin kunniaks. 

Lisäks esikatselin tässä just tän miu tekstin ja jostai syystä osa tästä postauksesta näkyy eri värillä. En tiiä, en jaksa. Ehkä se uuden tietokoneen hankinta ois asiallista.. Miu brother from another mother oli sitä mieltä että miu pitäs ostaa omppukone. Mitähä siitä tulis, mitä luulette :D

apua. Lähen nyt uimahalliin ahdistumaan. Onneks syysloma o sentäs ohi!
 

Ismo tuli. Taloon siis.

Ja siis tosissaan Ismo tuli taloon jo aika hemmetin monta Keminreissua sitte! Olin siis oikeesti jo puoliks unohtanu et miu piti kertoo tästä, kunnes terapeutti luki miu postauksia ja huomautti, että olin aiemmin luvannu kirjottaa aiheesta lisää. Tässä vinkki vitonen teille muillekin lukijoille, laitelkaa aiheita, minä kyllä kirjotan! Kuulema henkimaailma, tarkemmi sanottuna miu äitin täti, istuu miu mukana kirjottamassa. Kui hienoo! Että jos täällä on joskus jotai iha "ylimaailmallista" juttua, ni se voi olla tän tädin vaikutusta 😁 Ja ei, tämä ei ole vitsi. Valitettavasti. Tiiättekö ku monet ihmiset käy maksullisilla terapeuteilla? Mie oon onnekas, koska miu terapeutti ei ota euroja. Sille voi soittaa ilmasiks. Ja jos tahon jotai yleismaailmallisempaa, kysyä neuvoa joltai vieraalta ihmiseltä, meen juttelee meediolle. Ei, ei ole vitsi edelleenkään. Pitäs varmaan taas kohta mennä kuulemaan mitä mieltä henkimaailma on miu sillisalaattielämästä.

No mut hei, miula on tässä vaan vähän aikaa ja paljon asiaa, joten mennään asiaan. Tai oikeestaan mie en itestäni tiiä paljonko miula on aikaa mutta miu tietokone taas muistutteli, että windows 10 o kohta historiaa ja.. en siis tiiä mitä sit tapahtuu? 😳 Jotai pahaa varmaan, koska miu pitäis kuulema ladata.. öö.. Linux(?) tähä koneelle, jos tahon tätä vielä käyttää. En tiiä mitä tehdä, joten teen kuten aina, lykkään ikävien ja tylsien päätösten tekemistä niin pitkälle, että jotai pahaa tapahtuu. 

Noni, nyt aiheeseen Ismo:

Tapahtui keväällä kerran, että menin ja vastasin epämääräseen numeroon. Siis kun puhelin soi. En yleensä ees vastaa mutta nyt vastasin. Puhelu meni jotenki näi: "KH täältä Toyota lallallalallaa:sta hei."

Jenni siihen mielessään, että perhana, tästä tuli kallis puhelu. En tiiä teistä rakkaat lukijani kuinka moni on säännöllisesti tekemisissä lipevien Toyota-kauppiasmiekkosten kanssa mutta jos oot koskaan moiseen kanssakäymiseen joutunu ni tiedät, että ne yrittää(?) saaha JUST siut tuntemaa ittes maailman tärkeimmäks asiakkaaks ja sitä lipevyyden määrää. Mie väitän kyllä aika pokkana olevani immuuni kaikenlaiselle imartelulle mutta ku puhutaan jostai uudesta ja kalliista, ni miulaki menee moraalinen raja siinä sitte.. Tässä hetkessä, tämän seurakunnan ja lukijoiden kuullen tunnustan, että ei Paavossa mitää vikaa ollu mutta aina jos voi vaihtaa vähä nuorempaan ja reippaampaan, ni valitettavasti oon iha vietävissä..

 Toki esitin vaikeesti tavoteltavaa ja pyysin, et voinko miettii huomiseen. Soitin eka iskälle, joka oli iha että "Tottakai ostat uuden auton." (Siis iha tosiaa autosta on kyse, en ota vastuuta jos joku aatteli jotai muuta!!) . Seuraavaks soitin miu siskolle, sillä vaikka mie oon paperilla 2 vuotta vanhempi, hän on meistä se meta-aikuinen, järjen ääni, normaali perheenäiti, jolla on vakkarityö, omakotitalo, kaks lasta, farmariauto ja normaali mies, joten Skidi(nimi ei muutettu) on loppupeleissä se jota kuuntelen. Se oli iha että: "Et osta sitä autoo!" Mie olin iha että apua enneks lause jatku: "Siu ei o mitää järkee ostaa uutta samanlaista, ostat sen CHR:n (onks se tuo kirjainyhdistelmä? Aika lähellä ainaki). 

Tässä välissä tapahtuu yksi sähköposti, yksi puhelu ja sitten tuleeki jo pyyntö allekirjottaa sähkönen paperi, joka sitoo miut taas hemmetin pitkään autovelkavankeuteen. Mut koska oon jo aikuinen, tää asia ei ahista miuta. Paljon ainakaan. Sitäpaitsi miusta on hienoo tehä tälläsiä aikuisten päätöksiä melkei iha ite. 😎

Tuli päivä, kun Ismo oli tullut tontille. Kävin noutamassa sen. En tajunnu ees hyvästellä Paavoa. Siihen se jäi parkkikselle, ku menin liikkeeseen sisään ja siitä se oli hävinny, ku kruisasin Ismolla siitä ohi. Tavallaa ihanan kliinistä, ihan ku ne ois vaan autoja, joita myydään ja ostetaan ilman että niillä ois omaa persoonaa!! ..mut tavallaa sit vähä surullista. KH lupas että Paavo saa hyvän kodin ja uskon, että hän toteutti lupauksensa. Koska miks (lipevät)autokauppiaat valehtelis tälläsissä, tärkeissä asioissa?

Jari (lausutaan Tjsari) kotiutu Ismoon ihan kivasti, varsinki ku annoin sille miu avaimenperässä roikkuneet, itse valmistaneeni lasihelmet (sen voimakiven lisäks, joka sillä jo on hallussa), joita se saa hautoa. (Jos tää asia ei kerro siule kauheesti, ni seuraavalla kerralla ku istut kyytiin ni selitän mieluusti mistä on kyse!)

Ismo, jos se ois ihminen, niin luulin alkuun sen olevan suomi 24-chatista nuoria neitosia metsästävä setämies, puoliks sellanen sugar daddy mutta ei kuitenkaa ihan niin hyvin toimeentuleva, siis ihan vaan sellanen keskijohdon tekijä, jonka yläpuolella on vielä sen verran porukkaa, ettei ismolla ois varaa kovin kummosiin käsilaukkuihin tai isoihin tisseihin. Mut luulot on kovat! Mut ehei, tajusin melko nopeesti, että Ismo onki iha vaa perusgay, joka on tullu kaapista yläasteen puolivälissä. Sellanen stereotyyppinen glitteriin pukeutuva hahmo, joka asuu punavuoressa sedän omistamassa kaksiossa, käy töissä yökerhossa baarimikkona, vapaa-aikanaan harrastaa koira- ja taidenäyttelyitä ja joka vinkuu sillee kimeesti: "ai kauheeta, älä aja noi lujaa!!" Siis sellanen mies (tiedän että tänäpäivänä ei sais suorilta ensinnäkään sanoo mies eikä varsinkaan tehä tollasia stereotypisiä oletuksia homoista mutta uskokaa tai älkää, en tarkota tällä mitään pahaa!) jonka kanssa miula ei ois kertakaikkiaan MITÄÄN yhteistä mutta jonka kanssa tässä nyt lähetään samaa matkaa taittamaan. Kirjaimellisesti. 

Ismo ahdistuu kovin kaikesta, hänessä on paljon kaikkee turhaa härpäkettä ja toisaalta siitä puuttuu esim takalasin pyyhkijä. Siis mitä hittoa! Se piipittää koko ajan kaikesta turhasta mutta siinä ei o takalasin pyyhkijää!? 😲 Lisäks siinä on sama ominaisuus ku Paavossa, eli se haluu muistuttaa JOKA HEMMETIN KERTA kun sammutan auton, että "Tarkista penkit". Siis mie ymmärtäisin tän, jos se huomauttais tästä ENNEKS mie lähen ajaa, siis että "tarkista (taka)penkit mahdollisten sarjamurhaajaraiskaajien varalta" mutta ei, ku se herjaa sitä kun oon jo ajanu ajan x se hullu kirvestappaja miu takapenkille piiloutuneena. (Ei, en koskaa tajuu tarkistaa takapeilistä näkyykö sielä joku hahmo puukkoineen..) en siis keksi miks se kuvittelee että se murhaaja ois oottanu siiheks että mie pysäytän auton. Vai onks siinä sit se idea, että eikai kukaa murhaa ketää liikkuvassa autossa ja sit jos sen auton jättää vaikka aurinkoon parkkiin, ni edes murhaajaa ei saa jättää yksin kuumaan autoon. Siitä muistutus. Noh, niin kai. 

Mutta, summa summarum, kiltisti se kulkee, ei vie paljon bensaa ja on musta. Mitäpä sitä ihminen autolta muuta vois toivoa :D

Jep, havaitsin tässä just että Tepa-täti(se henkimaailmaan siirtyny täti, joka istuu miu vieressä kirjottamassa. Miu työmatkoilla miu vieressä istuu muuten yks toinen henkilö mut ehkä siitä joskus enemmän sitte..) on joutunu olee nii pitkää ilman miu kirjotusprosesseja, että nyt tätä juttua sit tulee. Voisin toki tehä tässä kaks eri postausta mutta teen tähä sellasen nopeen yhteenvedon vielä aiheista, mistä miu piti oikeestaa kertoa jo monta kuukautta sitte. Mutta, selitys on edelleen se, että miula ei o tietokonetta Kemissä. Paitsi ehkä kohta on! 

Noni, asia yksi: Miu seuraava taidenäyttely. Siinä missä eka oli sydänverellä ja kyynelillä kasaan raavittu, sielun syövereistä synnytetty teosten kakofonia, tästä seuraavasta tulee.. Noh, en tiiä vielä. Mutta vastoin kaikkia odotuksia, pääsette tässä vähän kurkistamaan muutamaan teokseen:

 

Kyllä, tuo toka kuva on muokattu miu puhelimen kuvanmuokkausohjelmalla. Se o melkei yhtä hyvä ku photoshop :D Näiden lisäks on yks toinen taulu ja sit se, jonka luomisprosessin paljastinki teille jo muutama postaus sitte. Mut siis tässä ei siis ollu sen enempää mitää pointtia kun se, että haluun tähä blogipostauksee vähä kuvia myös, koska kui tylsistyny pitää olla että haluu lukee pelkkää tekstiä. Nih.

Onni on oma blogi, jota ei tartte kirjotella sillee ku normaalit blogistit tekee, vaan sillee, että näissä jutuissa ei o mitää järkee 😂

Hei, nyt tulee paras kohta. Tai melkei paras. Lappeenranta. Kyllä, oon tehny siitä nii monta tekstiä, että ei siitä nyt ihanhirveenkauheen syvällisesti mutta tän verran on pakko mainita, että tiiättekö sen biisin, jossa lauletaan: Kaiken voi korjata, teipillä tai rakkaudella.."?

No siis totta, se piisihän kertoo Lappeenrantalaisen liikennevalotolpan tarinan. Tässä o varmaa käytetty molempia! 💓 

 

kuva: Miu terapeutti, joka on myös alemmassa kuvassa. Mutta ei kokonaan. 

 

Sitte sellanen vihje Lepraan, että Majurska. Jep. Jos meet sinne maanantaina ja kaikki mestat on kiinni, ni linnotuksessa sijaitseva mesta palvelee aina. Koska oon huono blogipostaaja, ehin syyä jo hyvän osan miu kakusta enneks muistin, että ruoka pitää aina kuvata ja dokumentoida enne syöntiä. Sorry, tällä rahalla, eli ilmasiks, saa tällästä tarinaa! Haha, no, toinen kuva korvatkoon ekan mokan, sekin on Majurskasta. Eli, mene käymään sielä, mikäli kahvila Luovuus o kiinni. Lepra on sitäpaitsi muutenki ihan kiva paikka. Nyt jos koskaan sielä kannattaa käydä kun sielä ei enää tai vielä, puhuta venäjää!

No siis nyt tässä ei o enää senkää vertaa järkeä mitä joskus on. Tässä miu tekstissä siis. Taitaa Tepa-tätiki olla vähä maistissa? Miula tässä ainaki painaa hemmetin monen tunnin työputki, vajaat yöunet, stressi ja ylimaailmallinen kaipuu tehä jotai elämällään, eli jätän tän nyt tähän. Ehkä poistan tän postauksen joskus tai ehkä en. Melko varmasti en. Ehkä vaan muokkaan tätä. 

Loppuun pari kuvaa.

 Leprasta ja Tukholmasta:

 

                                           Kasper Kainomieli, aavikkorottani Kemistä:

Pikkukallo syksyisellä kuvausreissulla Lahdessa: 

 

Jääkää hyvälle mielelle ja pysykää linjoilla 💓

Uutta työtä hakemassa?

 Onko niin, että vanha duuni kyllästyttää ja oot jo iha valmis hakemaan uutta? Vai veikö tekoäly siun paikan? Tai robotti? Kivavaan. No mutta hei, hoitoalalla on aina töitä! (Tosin maksajaa tälle kaikelle on aina vähä vaikee löytää mutta noi niinku periaatteessa, rakkaudesta lajiin ja sillee..) Suuret ikäluokat vanhenee ja se sukupolvi alkaa olla siinä iässä, että kohta tarvitaan hoitopaikkoja. Ja tää on siis ollu tiedossa jo 40-50-luvuilta mutta silti se tuntuu tulevan IHAN TÄYTENÄ yllätyksenä kaikille päättäjille.. No mutta, ikäihmisethän tunnetusti haluaa olla mielummin yksin kotona, kun ettäkö "joku tuntematon ramppais sielä koko ajan kyselemässä miten menee.." 

Ei, ei mennä siihen sen tarkemmi. Mie💓hoitoala. Miettikää että jätin maailman PARHAAN talliduunin, siis kaikilla mittareilla mitattuna(olin päässy "tallimestariks", pomo oli aivan ihana, sai reissata sen mukana kisoissa, myös ulkomailla, hevoset oli mukavia, työaika piti paikkansa, palkka tuli ajallaan, asunto ja auton käyttö kuulu diiliin, talli oli sopivan kokonen..)ja läksin opiskelemaan hoitajaks, koska sillo vielä kuvittelin että ihmisiä voi auttaa ja haluun tehä töitä niitten kanssa. Vähämpä tiesin mutta täällä sitä ollaan. Eikai sitä sais vielä 11 vuoden jälkee olla näi kyynistyny mut jollai sairaalla tavalla silti nautin edelleen työstäni. Viime työvuorossa miule tuli pieni välähdys siitä, että oiskoha miula sittenki uraa kätilönä!? Ainut miinus siinä on se, että pitää niitä vauvoja sit kauheesti käsitellä, eikä se oikee o miu juttu. Et ehkä miusta ei sittenkä tuu kätilöä.

Noni, oonko jo puhunu teiät ympäri ja haluutte hoitajiks? Varmasti. (Saan tästä rekrypalkkion, tulostettavan kunniakirjan, johon voin ite kirjottaa mitä haluan(HUOM: saa tulostaa firman tulostimella ilman että se kuluttaa tulostuskiintiötä!) ja lisäks tehyn avainnauhan, joita on roikkunu kahvihuoneen ilmotustaululla siitä asti ku ko firman edustaja kävi esittelemässä niitten nuorisojaoston toimintaa opiskelijoille.) 

Eli kun lähdette hoitajaksi, ekana tarttee työkengät. Jotku vähähermoset valitsee sellaset sandaalit, joissa "tuntuu kuin pumpulipilvellä kävelisi". (Tosin joku jalkaterapeuttihan just dissas niitä dr brinkman-terveyssandaaleja, että ei olis hyvät?) Mie, mie meen tyyli eellä. Tässäkohtaa löysin siskonlapseni suosituksesta nii tyylikkään sisäkengät että en ees raaskinu viiä niitä töihi 😄 Jep, tää autto teitä varmaa tositosi paljo.. Mut kuvassa esillä nää kengät, joita käytän Kemin kodissa lähinnä viedessäni pyykkejä:

Nonni, mennääs sitte siihen varsinaiseen asiaan, eli kun koulutus ja työkengät on hankittu, voi alkaa lueskella työpaikkailmoituksia. Niissähän luvataan vaikka ja mitä kaunista, joten tässä vähän avattuna mitä mikäkin lause tarkottaa niiden kuuluisien rivien välistä luettuna:

"..pitkä perehdytys työhön.." = Saat olla kolme kokonaista vuoroa jonkun toisen työparina hommassa, johon yleensäkin tarvittaisiin kaksi hoitajaa (mutta tällä osastolla nää hoidetaan yksin, koska hoitajapula). Näistä kolmesta vuorosta viimeisessä siu perehdyttäjä lähtee lounasaikaan migreenin takia kotiin ja pomo toteaa, että "Koitetaan saada siihen sijainen mutta kyllähän sie siihen asti pärjäät, kysyt sitte vaa joltai." Totuus: Kukaan ei ehi auttaa, eikä vastata kysymyksiin, eikä pomo oikeesti edes yritä ettiä sijaista, koska se on kallista ja.. hoitajapulan takia ei siihen tarjoukseen kukaan tartu kuitenkaan. Mutta hei, tekemällähän sitä oppii! 😏

"..meillä on mukava/nuorekas/ammattimainen työporukka.." = Yleensä pelkkiä yövuoroja tekevä vuorovastaava Marjut (nimi muutettu) ei ole kiukutellut yhdellekään uudelle työntekijälle sitten viime syyskuun. (Voi johtua siitä että on ollu koko alkuvuoden hermolomalla ja saanu hormonikorvauslääkityksen pitkittyneisiin vaihdevuosioireisiinsa..) Nuorekas = Marjutin lisäksi osastolla on yksi lääkintävaksi, joka on alottanu työt siellä heti siinä toisen maailmansodan luotisateen hiljentymisen jälkeisenä maanantaina ja aikoo jatkaa samaa hommaa vielä pitkään sen jälkeen, ku sie oot jatkanu jonnekki muualle. Vaksi ei o käyny yhtään koulutusta valmistumisensa jälkeen, eikä sen tartte suorittaa lääkelaskuja. Ikinä. Ei o varmuutta johtuuko se siitä, että sillä ei ole minkäänlaisia lääkelupia (vaikka antaaki sujuvasti kaikkia lääkkeitä, myös suoneen.) vai siitä, että se ei tulis pääsemää niitä laskuja ikipäivänä läpi, eikä työnantaja haluu saaha vaksia kiinni moisesta.. 

Näiden kahden lisäks seuraavaks kokenein hoitaja on se siun  saikkarikoulun rinnakkaisluokan Anniennimaaria, joka sai paperit pari kuukautta ennen siuta, koska teki lopputyönsä pikkusen reippaammin, eikä reissannu koko joulukuuta Intiassa, niinku sinä teit. Lurjus! Mutta siis Anniennimaaria on tosi nuorekas, oikeesti niin nuorekas, että autokoulun kakkosvaihekin on vielä käymättä!

"..kilpailukykyinen palkka.." = 13 euroa parempi kun kilpailevalla hva:lla.

"..tarjoamme monipuolisen/innostavan/modernin työympäristön.." = Talossa ei VIELÄ ainakaan ole havaittu yhtään hometta (Anneli, joka saa herkästi oireita, ei ole juurikaan niiskuttanut), 70-luvun keltaiset seinät on maalattu hajuttoman ja mauttoman tasaisella beigellä toissavuoden keväällä ja seinällä roikkuneet tusinataulut on korvattu ikeasta hankituilla kukkakuvilla. 

"..tarjoamme monipuolisen, itsenäisen ja vastuullisen tehtäväkentän, jossa saat kehittää osaamistasi.." = Saat ihan varmasti pärjätä yksin alkaen ensimmäisestä työvuorosta. Tehtäviisi kuuluu hoitotyön lisäksi postin tarkistaminen, puuron keittäminen ja asiakkaan syöttäminen, omaisten haukkujen kuunteleminen ja paskaan palautteeseen vastaaminen, kiireessä tehtävien hoitovirheiden välttely ja jos ja kun niitä kuitenkin tulee, niiden selittely parhain päin. Varaudu myös pohtimaan erilaisia laitteita, tuotteita, työtapoja ja lääkkeitä, joista et ole ikinä kuullutkaan. Ja ei, kukaan kollega ei ehdi vastata kysymyksiisi, joten guuglesta ja tekoälystä tulee parhaita ystäviäsi, vaikka ne tulevatkin viemään työpaikkasi tulevaisuudessa. 

Osaamisen kehittäminen = joudut käymään kaikenlaisia höpöjä mutta ah-niin-pakollisia nettikursseja aiheista kuten: "Näin kierität sideharson oikeaan suuntaan" ja "tietoturva, kenelle saan antaa firmani verkkotunnukset puhelimessa." Näiden suorittamiseen ei ole varattu työaikaa mutta pomo seuraa oletko toimittanut näiden suoritetodisteen sisäisellä postilla ja jos et ole, asiasta huomautetaan kyllä. "Nämä voi tehdä ihan omalta kotikoneeltakin.." Eihän näistä mitään varsinaista oppia tule mutta firma saa rahaa ja mainetta sillä, että "kouluttaa työntekijöitään." Ja hei, kukapa ei moisessa firmassa haluaisi olla töissä!

Eli tervetuloa vaan tulevat kollegat! 💕