Mikä sinua on tänään ärsyttänyt?

 Hip hei,joulu ohi ja arki alkanu. Istun tässä oottamassa että miu otsatatti alkaa loistaa just saamani rokotteen ansiosta ja päätin jakaa parit ärsytyksen aiheet. Ehkä samaistutte ainaki osaan?

Käsi pystyyn ketä muuta ärsyttää kun..

-Yrität vetää pitkiä kalsareita jalkaan ja räpylä ei vaan millään tuu läpi siitä lahkeesta, vaan se housumatsku vaan venyy ja venyy.. eli siis ei saa sillee yhellä vedolla sitä jalkaan, vaan joutuu asettelee. 

-Ärsyttääkö ihmiset? Ainaki ne jotka ei käytä maskia julkisissa ja tunkee salilla ollessa iholle tekemään jumppakanaliikkeitään aidoissa jumppahousuissaan ja urheilurintsikoissaan vaikka tilaa ois muuallaki? Joka paikassa kuulutetaan, kerrotaan,paasataan ja julistetaan niistä perhanan turvaväleistä mutta tämä on mennyt jumppakanalta ihan ohi?? Instassa ei ollu mainintaa? Vai eiks niitä pärsonal treinerin venyttelyitä nyt vaan millään voi tehä siinä vähä sivummalla, jos se virallinen venyttelyalue on "varattu"? Jos joku tietää vastauksen tähä, ni kertokaa!

-Merituuli. Tää sisämaan asukki ei vaan ehkä koskaan totu siihen.

-Pandan suklaat ei o enää yhtä hyviä ku enne. (Söin niitä silti just 2 rasiaa)

-Uus, hieno ripsiväri näyttää miu silmissä siltä, ku puoli-invalidisoitunu hämähäkki ois ajanu humalassa polkumopolla päin lauta-aitaa. Ja tää siis kertaa 2, eli molemmissa silmissä..

-Joku on survonu siu joululahjakarkit pulloon, jonka suuaukko tukkeutuu koko ajan, ku yrität saaha niitä karkkeja ulos. Olo on ku koulutetulla koiralla, joka saa herkkupaloja sellasesta koirien älypelistä. 

Kyllä,miula on ensimmäisen maailman ongelmat..

Joulukalenteri, päivä 24

Noni, mie julkasen tässä nyt joulukalenterin viimesen osan. Kiitos kaikille lukijoille, varsinki teille, jotka ootte käyny päivittäin, tai ainaki suht säännöllisesti kattomassa mitä tontut tänään toilailee. Palajan asiaan muiden juttujen parissa lähiaikoina, joten pysykää kanavalla! Kaikki tarinan ja muiden häiriintyneiden juttujen aiheet otetaan vastaan ja tarvittaessa niistä voidaan kehitellä uusia jatkotarinoita. Hyvää joulua ja pitäkää ittenne ihmisinä!

Jouluaamuissa oli aina jonkinlaista taikaa, jotain, jota ei voinut selittää, se piti vain tuntea nahoissaan. Joulukuusi loisti juhla-asussa, piparit paistuivat uunissa, joulupuuro porisi padassa ja joulurauhan julistukseen kuuluva alkumarssimusiikki kaikui olohuoneesta. Mummo hääri keittiössä muutaman muun sukupolven kanssa, he laittoivat ruokaa esille kauniisiin tarjoiluastioihin ja koristelivat viimeisiä piparkakkuja. 

"Tämä annos menee kotitontulle ja hänen ystävilleen." Mummo latoi puuroa lautaselle ja piilotti joukkoon mantelin. Tämän lapsenlapset (Vai olivatko ne nyt sitten jo lapsenlapsenlapsia? Menen aina sekaisin siinä, kuinka monessa polvessa niitä nyt onkaan..) katsoivat kiinnostuneina mummon toimintaa. "Ei tonttuja ole olemassa!" Yksi heistä hihkaisi ja kohautti olkapäitään. "Mistä sinä sen tiedät?" Mummo sanoi ja jatkoi hyräilyään lapsenlapsen(lapsensa)toteamuksesta välittämättä. "En ole koskaan nähnyt!" Lapsi jatkoi varmana asiasta. "Sitäpaitsi äiti sanoi, ettei mitään satuolentoja ole oikeasti olemassa." Toinen lapsi tuli auttamaan sisarustaan. 

Mummo katsoi heitä kärsivällisenä paksujen lasiensa läpi ja hymyili. "Muistatteko, kun kerroin teille kesällä Raparperikuninkaasta ja veimme hänelle palan raparperipiirakkaa tuonne metsän reunaan. Sekin oli syöty yön aikana ja kukapa muukaan sen olisi käynyt syömässä. Tämä on sama juttu, tontut vain sattumoisin pitävät enemmän jouluherkuista." Mummo laittoi lautasen reunalle vielä muutaman joulupiparin ja meni sitten eteiseen laittamaan saapikkaita jalkaansa. "Tuletteko?" Lapset empivät hetken mutta päättivät sittenkin lähteä mummon matkaan. 

Äiti katseli mummon ja lastensa menoa ikkunasta päätään pyöritellen. Mummo oli varmaan jo hieman höperö, näki kaikenlaista. Eräänä päivänä hän väitti nähneensä maustekaapissa lymyilevän joulutontun. Noh, niin kauan kuin harhat olisivat tälläisiä harmittomia ja hyväntahtoisia, hän ei yrittäisi saada mummoa muistitutkimuksiin. Lievä haikeus täytti mielen. Kukaan heistä ei olisi täällä ikuisesti, eikä ensi joulusta tiennyt millaisella kokoonpanolla he sitä viettäisivät. Tämä joulu juhlittaisiin kuitenkin nyt näin, kaikki saman pöydän äärellä ja siihen joukkoon mahtui kyllä tonttu jos toinenkin!

Aattoillan hämärässä perhe söi pöydän äärellä herkkujaan ja kotitonttu jakoi jättimäistä puuroannostaan muiden ystäviensä kanssa. Saunatonttu löysi mantelin ja hymyili leveästi. He tunsivat Aikamielen tuoman joulun tunnun ympärillään ja hiljentyivät nautiskelemaan siitä. Tässä oli hyvä tontun olla ja rauhoittua ennen uuden vuoden hulinoita.

Kotitonttu, Saunatonttu, Möttönenpöttönen, Joulutonttu, Tallitonttu, joulun henki, aave Aikamieli sekä Raparperikuningas toivottavat juuri sinulle rauhallista joulua. Unohda kiire ihan pikkuruisen hetken ajaksi. Unohda kivut, huolet, murheet ja surut ja keskity siihen mikä on hyvin. Soita ystävälle, laita puuroon ylimääräinen manteli, laula mielijoululauluasi ja tunnustele onko Aikamieli lennähtänyt sinun joulupöytääsi tuomaan joulumieltä. Se tulee kyllä, jos vain otat sen vastaan.

Joulurauhaa muruset!

Joulukalenteri, päivä 23

Tontut, jopa paikalle saapunut saunatonttu, joka ei yleensä viihtynyt pitkiä aikoja pihalla, sekä Raparperikuningas seisoivat hiljaa paikoillaan ja enemmänkin tunsivat, kuin näkivät tai kuulivat, kun joulun henki saapui paikalle. Tuo henki oli entinen sirkuksen kummitusjunan aave, nykyinen joulun tuoja nimeltä Aikamieli. (Jos mietit missä ja milloin olet kuullut tästä aaveesta niin toden totta, hän oli viime vuoden joulukalenterin päähenkilö!) Kaikki tunsivat ympärillään rauhallisen joulun tunnelman. Kiireet oli unohdettu, kaikki mahdollinen ja mahdoton oli tehty, joulu oli täällä. Tuikku tiukensi huiviaan, käveli muutaman askeleen eteenpäin ja kääntyi sitten tonttujoukon puoleen sanoen: "Minä lähden Aikamielen matkassa takaisin Korvatunturille. Pakkasukon kyyti on niin kovin kylmää." Tuikku hymyili ja silmänräpäyksessä hän oli poissa. Vain hyvä, lämmin joulun tunne jäi leijumaan pihan ylle. 

"Minä menen katsomaan mitä ratsastuskoulun ratsuille kuuluu. Tarkistan samalla, että nuoremmat tontut ovat laittaneet paikat kuntoon." Tallitonttu sanoi ja toivotteli hyvät joulut. Möttönenpöttönen pyöritteli lapiota lumihangessa ja Raparperikuningaskin teki lähtöä. "Minä käyn tervehtimässä metsän eläimiä." Hän sanoi ja lähti taapertamaan kohti kuusikkoa. Saunatonttu mutisi jotain kylmästä ja pakkasesta ja kipitteli kohti saunaa. 

Kotitonttu ja Möttönenpöttönen seisoivat vierekkäin hangessa sanomatta mitään. "Tule." Kotitonttu kosketti Möttöspöttösen olkaa ja tämä lähti seuraamaan kotitonttua. He kiipesivät takapihan ikkunalle ja katselivat sisälle, jossa perhe koristeli joulukuusta punaisilla palloilla. Aikamielen luoma tunnelma leijui olohuoneessa ja tontut katselivat sitä kunnes perheenjäsenet vetäytyivät nukkumaan. Vain pienet tuikut jäivät palamaan kuusen oksille. Tähän rauhalliseen näkyyn ei kyllästynyt ikinä. 

Joulukalenteri, päivä 22

 Tallitonttu, Möttönenpöttönen, Raparperikuningas, kotitonttu ja paikalle saapunut joulutonttu Tuikku katselivat kirkasta tähdenlentoa, joka muuttui koko ajan pienemmäksi ja pienemmäksi öisellä taivaalla, kunnes katosi kokonaan näkyvistä. He olivat vilkuttaneet hyvästiksi höppänälle Tarmo Tappijalalle, joka lähti kotia kohti repussaan arvokas tuliainen vietäväksi muorille, omalle rakkaalle muorilleen.

”Hyvä, ettei Tarmon tarvinnut matkustaa enää villiporojen kyydissä, en usko että hän olisi selvinnyt toisesta matkasta.” Kotitonttu sanoi ja muut nyökyttelivät. ”Minustakin kiertotähden sumussa kulkeminen on paljon mukavampi tapa. Silloin nuorempana villiporot tarjosivat toki hauskoja hetkiä ja unohtumattomia sattumuksia mutta en kyllä enää jaksaisi moista riehumista.” Tuikku hymyili muistoilleen. "Eiköhän sovita, ettemme muistele Tarmo Tappijalan tempausta millään pahalla. Minä tiedän kuinka tärkeä Tappijalan muori hänelle on ja voin ymmärtää, että Tarmo on halunnut yllättää muorinsa tänä vuonna jollain erityisellä lahjalla. Kiitos Raparperikuninkaalle reseptistä, se on varmasti kultaakin kalliimpi." Tuikku jatkoi ja katsoi ympärillään nyökytteleviä tonttuja. 

”Minunkin työni on kohta valmis ja lähden kohti Korvatunturia. Sitä ennen voitaisiin kuitenkin istahtaa alas ja muistella hieman villiä nuoruutta, mitäs sanotte kaverit?” Tuikku hihkaisi innoissaan ja kaikki olivat ehdottoman samaa mieltä. 

He istuivat Jassen kopissa, tallitontun tinainen pullo kiersi rinkiä ja kaikki intoutuivat kertomaan toinen toistaan villimpiä tarinoita. (En halua toistaa kaikkia kuulemiani tonttujen kokemuksia tässä joulukalenterissa, sillä suurin osa niistä saattaa hyvinkin olla totta. Tontuille sattuu ja tapahtuu, he ovat nimittäin niin monessa tapahtumassa mukana vuosisatojen saatossa..) Kellon lyödessä puolta yötä kaikki nukkuivat toinen toisiinsa nojaten. Sisällä talossa Jasse nosti päätään keittiön lattialla makoillessaan ja olen melko varma, että se hymyili. Koirat ymmärsivät tonttuja melko hyvin. Kumpa me ihmisetkin pysähtyisimme toisinaan hetkeksi ihan vain katselemaan ja kuulostelemaan ympärillemme. Varsinkin näin joulun aikaan tontut liikkuvat ja puuhaavat aktiivisesti kaikenmoisia kepposia. Jos olemme tarkkana, mekin voisimme nähdä tontun vilahtavan nurkan takana. (..tai maustehyllyllä..)

Joulukalenteri, päivä 21

 ”Minä vain halusin niin kovasti löytää isoäidin raparperipiirakan reseptin! Vannon, ettei minun ollut tarkoitus tehdä pahojani, eikä varsinkaan viedä kenenkään joulumieltä!” Tarmo suorastaan tärisi kopin nurkassa ja venytti päästään ottamaa hattuaan. Sen hiipassa oleva kulkunen kilisi jokaisella nykäyksellä ja tallitontusta tuntui, että hän saisi kohta pääsärkyä tuosta kilinästä. 

”Mitä ihmettä sinä oikein kuvittelit??” Tuikku ei saanut kiukkuaan laantumaan. ”Tämä on minun työmaatani! Ei näitä hommia noin vain tehdä, vasemmalla töppösellä pyyhkäisten!” Tuikku kiukutteli ja katsoi Tarmoa kulmiensa alta.

”Tiedän kyllä.” Tarmo oli entistä onnettomampi ja kutistui, jos mahdolista, vieläkin pienemmäksi. ”Se tuntui silloin hyvältä idealta mutta tajuan nyt kuinka höpsön tempun minä tein. Mutta minulla oli tässä ihan tärkeä ajatus.." Hän yritti saada suunvuoroa Tuikuin tuhinalta.

Kotitonttu alkoi sovitella tilannetta: ”Eihän tässä ole käynyt kuinkaan. Eiköhän keksitä jonkinlainen ratkaisu tilanteeseen. Ensin meidän pitänee kuitenkin lähettää sana Korvatunturille, että sinä olet täällä. Eikö pukki ihmettele missä yksi hänen tärkeimmistä tontuistaan on?” 

”Ei, ei ihmettele. Kerroin hänelle, että lähden etsimään täydellistä joululahjaa omalle muorilleni ja aion olla poissa jokusen päivän. Tarkoitukseni oli ehtiä takaisin kotiin ennenkuin Tuikku saapuu mutta sitten jäin vangiksi maustekaappiin kun mummo kävi kaivelemassa siellä ja laittoi oven kiinni. Kun sitten pääsin siitä pälkähästä, muu perhe istui ruokapöydässä monta tuntia jaarittelemassa, enkä päässyt ovelle. Lopulta kiipesin ylähyllylle ja yritin pyytää Tuikulta apua, kun näin hänet ikkunassa mutta ymmärrän kyllä ettei hän ollut oikein halukas auttamaan. Olin varma, että joudun viettämään koko joulun sisällä talossa.” Tarmoa selvästi ahdisti ajatus moisesta. Hän ei ollut mikään kotitonttu, eikä viihtynyt juurikaan sisätiloissa. 

Tuikku kuunteli selostusta hieman nolona. ”Minä en ymmärtänyt sinun elekieltäsi. Luulin, että yritit huitoa minua pois ikkunasta tai jotain. Luulin, että olit tullut tänne valtaamaan minun työpaikkani.” Hän sanoi jo huomattavasti leppoisammalla nuotilla. 

”Löysitkö sinä sen?” Kaikki kääntyivät katsomaan Raparperikuningasta, joka aukaisi nyt suunsa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. 

”Minkä?” Tuikku kysyi. ”Tarmo, löysitkö sinä mummon raparperipiirakan reseptin?” Kuningas kysyi uudestaan ja katsoi nurkassa kyyhöttävää tonttua, joka sanoi hiljaa: ”En, en vaikka kuinka etsin. Sen täytyy olla jossain salaisessa piilossa, kuten kaikki tärkeät reseptit. Nyt minä joudun palaamaan kotiin tyhjin käsin.” 

Raparperikuningas hymyili rohkaisevasti ja sanoi: ”Voi, olisitpa vain heti kysynyt niin olisin voinut kertoa sinulle, ettei mummo koskaan valmista mitään leipomuksiaan katsomalla reseptiä paperista. Ne ovat kaikki hänen päässään. Voin kuitenkin auttaa sinua. Olen melko varma, että osaan kertoa mitä salaisia ainesosia hän käyttää piirakassaan. Onko sinulla kynä ja paperia valmiina?” Tarmo Tappijalka piristyi silmin nähden. ”Onhan minulla, anna tulla!” 

Joulukalenteri, päivä 20

 ”Minulla ei ole enää aikaa odotella, minun on pakko alkaa hommiin, suorittamaan tehtäviä, joiden takia olen tänne tullut.” Tuikku sanoi ja ojensi tallitontun pontikkapullon vieressään istuvalle Möttöspöttöselle. He istuivat Jassen kopissa ja pohtivat porukalla outoa tilannetta. ”Eniten minua ihmetyttää, että Tarmo ylipäänsä lähti näin kauas kotoa. Yleensä hän ei ole kovinkaan seikkailuhaluinen.” Tuikku pohti. ”Ja mihin hän on voinut kadota?” Tallitonttu jatkoi. ”Onko hän lähtenyt takaisin Korvatunturille?” Kukaan ei osannut sanoa. Tilanne oli omituinen. Kertakaikkiaan. Tälläistä ei tässä pihapiirissä oltu ennen koettu. 

Tuikku lähti asioilleen ja muut jäivät koppiin istuskelemaan. Kellään ei oikein ollut parempaakaan tekemistä. Ilta hämärtyi ja juuri kun pimeä oli nielaisemassa koko tienoon, Tuikku palasi ja puhkui tullessaan. ”Noniin, minäpä tiedän mitä sille lurjukselle on tapahtunut.” Hän puhisi ja katsoi muita. ”Siellä se on, talon keittiössä, piilottelee ylähyllyllä kuparipannujen takana, eikä ilmeisesti osaa tulla alas. Näki minut kyllä ikkunassa ja yritti viittilöidä jotain mutta Tarmon viittomakieli on niin omituista, että en saanut siitä kunnolla selvää. Minun puolestani olkoot siellä vaikka jouluun saakka!” Tuikku tiuskaisi viimeiset sanat ja sulki sitten suunsa tiukaksi viivaksi. 

”Emme me voi jättää Tarmoa sinne.” Raparperikuningas sanoi sovitelevasti ja muut tontut nyökkäilivät. ”Minä hoidan.” Kotitonttu huokaisi ja nousi ylös. ”Saa tulla selittämään tämän oudon sekoilunsa.” Sen sanottuaan tonttu napsautti sormiaan ja hävisi näkyvistä. Vain kevyt savupilvi jäi leijumaan kohtaan, jossa tonttu oli äsken seisonut. Muut tontut olivat hieman kateellisia kotitontun kyvystä liikkua paikasta toiseen pelkällä sormien napsautuksella. Toisaalta se taito auttoi tiukoissa tilanteissa, joihin tämä joutui muita tonttuja useammin. (Jos ei laskettu mukaan Tarmon hölmöilyä..)

Joulukalenteri, päivä 19

 ”Tuikku!” Kotitonttu tuli juoksujalkaa juuri saapuneen joulutontun luo ja halasi tätä tiukasti. (Yleensä kotitonttu ei halaillut ketään!) ”Ihanaa, tiesin että sinä et jättäisi meitä pulaan.” Kotitonttu päästi irti ja huomasi Tuikun hihittelyn. ”Mikä sinua naurattaa?” Hän kysyi ja Tuikku yritti saada sanaa suustaan. ”Raparperikuningas, vanha vitsiniekka yritti juuri huijata minua hienolla tavalla. Hän sanoi, että Tarmo Tappijalka olisi tullut tänne ja sanonut, että alkaa hoitaa tarkkailijatontun tehtäviä. Täytyy sanoa, että tuo oli kyllä hyvin keksitty jujutus, meni minuun hetken aivan täydestä. Ja ne ketunpoikaset, kaikkihan sen tietävät, että joulumuorin ovellehan ne ilmestyivät.” 

Kotitonttu vilkaisi Raparperikuninkaaseen ja tämä vain kohautti olkapäitään. Jos ihan tarkkoja oltiin, tämä ei itseasiassa kuulunut hänen toimenkuvaansa millään lailla. ”Kröhöm.” Kotitonttu kakoi kurkkuaan ja jatkoi sitten: ”Tässä kun nyt on sellainen juttu, että tuotanoin, äsken kuulemasi tarina ei ole mikään jujutus, vaan täyttä totta. Tarmo ilmestyi tänne muutama päivä sitten Villiporo-expressin kyydillä ja kertoi, että Korvatunturilla tehdään uudelleenkoulutusta ja kaikki tontut joutuvat tänä vuonna opettelemaan uusia taitoja. Tarmo on saanut alkaa opetella tarkkailijatontun tehtäviä ja siksi hän..” 

”Hetkinen, hetkinen.” Tuikku keskeytti. Hänen naamansa oli jälleen vakava ja äskeinen hekottelu oli katkennut kuin seinään. ”Eihän siinä ole mitään järkeä. Mitä siitäkin tulisi, jos jokainen jättäisi oman erikoisalansa ja siirtyisi tekemään muiden töitä? Miten luulette, että lahjat valmistuisivat, jos keittiötontut alkaisivat väsätä niitä, tai miltä joulupuuro mahtaisi maistua, jos poronhoitajatontut puuhaisivat keittiössä?” Tuikku pyöritteli päätään epäuskoisena. ”Ettehän te ole todella voineet uskoa, että tuo pitäisi paikkansa. Missä se Tarmo Tappijalka oikein luuhaa? Tässä on nyt jonkinlainen väärinkäsitys ja samalla vakavan keskustelun paikka.” Tuikku risti kätensä puuskaan rinnalleen ja otti tukevan asennon. Hän näytti siltä, kuin aikoisi läksyttää Tarmon oikein kunnolla. Kunhan tämä vain ilmaantuisi jostain. Päivä alkoi valjeta, eikä Tarmoa edelleenkään näkynyt. 

Joulukalenteri, päivä 18

Aamu ei ollut vielä edes kunnolla sarastanut, kun jostain kuului kirkasäänistä laulelua. ”Kattojen päällä on luntaaa… tonttu ei vaan saa untaaa..” Kaikui ulkona. Kyllä, joku lauloi joululaulua. Raparperikuningas hieroi silmiään ja nosti hattuaan pois kasvoiltaan. Joulutonttua ei näkynyt. Olipas se herännyt aikaisin tänä aamuna. Raparperikuningas nousi ylös ja oikoi viittaansa. Yö oli ollut jälleen kylmä. Hän oli tuntenut Pakkasukon henkäyksen aamuyön tunteina. Hanki oli varmasti jo niin jäässä, että se kantaisi ongelmitta. Hän voisi piipahtaa metsässä tervehtimässä taistelevia oravia myöhemmin tänään. Ensin oli kuitenkin saatava aamuteetä. 

Hän työnsi päänsä ulos oviaukosta ja huomasi jonkun seisovan kopin edessä. Raparperikuninkaan mieli oli vielä hieman unessa, joten hänen ajatuksillaan kesti hetki selkiytyä niin paljon, että hän tajusi kuka kopin ovella oli. Tuikku! ”No mutta hei, vanha ystävä, etkö tule tervehtimään! Osasittehan te varmasti odottaa minua.” Tuikku-tonttu halasi hölmistynyttä Raparperikuningasta lämpimästi ja ojensi sitten tälle pienen paketin. ”Tässä, hieman tuliaisia Korvatunturilta.” Raparperikuningas alkoi toipua hiljalleen tajuamaan tilannetta. Oliko heille lähetetty sittenkin kaksi tarkkailijatonttua? Tuikku puolestaan huomasi, että jotain oli vialla. ”Mitä nyt?” Hän otti askeleen taaksepäin ja katseli edessään seisovaa kesän asukkia päätään käännellen. ”Onko jotain sattunut?” Hän kysyi hieman huolissaan. 

”Ei, ei mitään vakavaa.” Raparperikuningas ehätti sanomaan. Emme vain tienneet, että pukki lähettäisi tänä vuonna kaksi tarkkailijatonttua ja vieläpä kun Tarmo kertoi, että sinulla on ketunpoikasia huollettavanasi, etkä pääse paikalle, niin luulimme..” 

”Hetkinen, hetkinen, mitä sanoit Tarmosta?” Tuikku tuijotti Raparperikuningasta silmät suurina ja näytti yllättyneeltä. Tai oikeastaan se oli lievä ilmaisu, Tuikku näytti todella yllättyneeltä. ”Siis puhummeko me nyt Tarmosta, Tarmo Tappijalasta, joka hoitaa pukin lelupuolen vastaavan työnkuvaa?” Tuikku pyöritteli päätään ja alkoi sitten nauraa. ”Eeeei, niinpä tietysti! Sinä huijaat! Hyvä, tuo oli hyvä, hetken jo uskoin sinua!” Tuikku nauroi niin että kyyneleet alkoivat valua punaisille poskille. Raparperikuningas seisoi hölmistyneenä tämän vieressä, eikä osannut sanoa mitään. Onneksi kotitonttu näkyi taapertavan tähän suuntaan.

Perinteitä kunnioittaen

Noni, nyt kuulkaas, tässä tällänen välipostaus katkaisemaan joulukalenterin tiivistunnelmainen trilleri hetkeksi. 

Eiks nii, että on kiva kun jotku asiat tulee yhtä varmasti ku sunnuntaimasennus, menkkakivut, finnit suklaalevyn syömisen jälkeen ja tadaa..perinteinen joulupipariaskartelu! Tää menee joka vuosi samalla kaavalla: Alan tossa vähä juhannuksen jälkeen katella pinterestistä ihania piparitaloja. Sit tsuumaan kaupassa erilaisia koristeita ja mietin mitä hienoo mie tänä vuonna tekisin. Hassu juttu mite mie aina vuodessa unohan, että oikeestaan tää koko homma on iha sieltä ja syvältä. 

No ei, oikeesti se on ihan kivaa. Tässä heti alkuun piparitalojen(tai ylipäätään minkään pipariteoksen, koskee myös yksittäisiä pipareita) tuusaamisen plussat ja miinukset. Voitte sit ihan ite miettiä lähettekö ylipäätään kokeilemaan tän postauksen hieman vaikealtakin vaikuttavia juttuja. Eli, eka miinukset:

-Taikina pitää kaulia oikeen paksuseks (ja se on oikeesti iha rakettitiedettä!) liian ohut, se palaa (eikä lopu about ikinä ja saat olla painelemassa niitä perkeleen tähti- ja kuusikuvioita vielä siinäki vaiheessa, ku kaikki muut on jo menny saunaa ja avannu kaljat!) ja liian paksu, niin se, en tiiä, tekee jotai mutta ei sekään o hyvä. 

-Pipareita pitää vahtia haukkana uunin vieressä. Mitkään paistamissäännöt jotka lukee siinä taikinapussin kyljessä, ei päde. (lämpötila, aika..) Ota piparit liian aikasi pois, ne on raakoja, ota puol minuuttia myöhemmi, ne on palaneita. 

- Sitä sotkun määrää! Jos et omista astianpesukonetta, niin en suosittele lähtemään tähän hommaan nyt alkuunkaan. Vielä jokunen vuosi sitten, ku olin nuori, reipas ja onnellinen asuessani Torniossa, jaksoin tiskata. Enää en tekis tätä ilman tiskikonetta..

-Taikina tarttuu aina kiinni joko kaulimeen, pöytään, piparimuottiin, sukanpohjaan tai keittiön lamppuun. Ihan sama kuinka paljon jauhoja käytät.

-Marketista ei ikinä löydy just niitä irtsareita, joita olit päättäny käyttää koristeina, vaan halpoja kopioita, jotka maistuu pesemättömältä vehkeeltä.

-Pitäis jaksaa suunnitella, mitata ja tehä kaavoja, jos tahtoo tehä oikeenlaisen piparitalon. (ja siihen kaikkeen miu elämä o ainaki ihan liian lyhyt!)

Mut hei, tässä kaikessa askartelussa on hyviä ja ihaniaki puolia, esim:

+Saa hiljennettyä sen pienen sisäisen äänen, joka ei luovuta enneks tää kärsimysten tie on taas kerran kuljettu loppuun.

+No ja sitte tietty..no on niitä nyt varmasti muitaki positiivisia asioita, keksikäähän vaikka siellä kotona pari. *Noooot*

Tässä postauksessa on yhdistetty nyt kaks erillistä paistokertaa. Ensimmäinen tapahtui Siltamäessä, Skidin ollessa perheen herrana ja sit siihe liitty jotenki kultaa, mirhamia ja kolme viisasta pingviiniä, jotka näet saapastelemassa tässä kela-linnakkeen reunalla:

(Heistä yksi on rock-tähti, yhellä on marttyyrin kruunu ja yks käyttää Minna Parikan kenkiä. Voitte vapaasti päätellä kuka on kuka..)

 

Noh, meillä on ihan penskasta asti ollu äitin tapa paistaa pipareita aina Itsenäisyyspäivänä. Äiti on tosimartta, joten se teki aina taikinan ite. Myös miu sisko on aika tosimartta mutta se kyllä osti taikinan tänä vuonna kaupasta.. ETTÄ SE ON SIIS IHAN OKEI! Nih.

Leipomisen ehkä tärkein osuus on oikeanlainen (supersankari)asu. Tässä otanta nyt omasta tämänvuotisesta erikoisasustani, joka on juuri tälläistä leivontatuskaa varten suunniteltu. Paita on hankittu muistaakseni Rusta-nimisestä marketista, joka on nyt teidänkin iloksenne laajentanut markkinoitaan suomeen, joten ei tartte mennä naapurimaahan shoppailemaan. Lisäksi asuun kuuluvat 3D(?)-lasit, koska teoksista tuli niin häikäiseviä, ettei niitä voi paljaalla silmällä katsella. (EI hätää, ruudun läpi kuvien katselu on ihan turvallista.) Lisäksi työvälineenä kaulin, jota yritän tässä jostain syystä työntää nenään. Se liittynee jollain tavalla asenteeseen..

Sitte leivottiin! 

Tässä Skidin taidonnäyte. Kuvassa on siis tuiki tavallinen perheenäiti, joka käyskentelee omalla pihamaallaan hieno puku päällään. Maahan on levinnyt ektoplasmaa ja mökin eteen on murhattu joku. Ihanan jouluista!

Sitten jokajouluiset tissiprinsessat.. (Joka joulu pitää myös pistää vähä enemmän täytettä. Ens jouluna plastiikkakirurgilla onki jo iha todellinen ongelma saaha kaikki täyte mahtumaan yhdelle leidille..) Tuo toinen on Juike (kyllä, K:lla) ja nuo keltaset asiat on sen rintakarvoja. (Perhe P:lla ei ollu mustia strösseleitä.)

Tässä vielä vähän laajempi otos, jossa näkyvät lisäksi yksijalkainen mies, poro joka osallistuu ugly christmas shirt-kisaan, smiley-tyyppi ja kyklooppi.

Onneks C oli meiän mukana leipomassa, ni tuli sitte vähä tällästä normaalimpaaki jouluasetelmaa..

Tässä välissä tapahtui yks piparitaikina, josta ei sitte tullu ku rumia sanoja.. Ei siitä sen enempää :D

Tänään sain kovan itsetuntobuustin ja herätyksen, että TÄNÄÄN on se päivä, kun kaikki onnistuu. Ei muuta ku hakemaan kaupasta uus taikina ja väsäämään jotain.. Ei ehkä taloa mutta jotain. 

Yritin tehä sellasen karusellin mutta katon väsääminen sai taas miu aivot räjähtämään, joten tästä tuli tällänen karvalakkiversio :D Arvosana n. seiska miikka mutta menkööt.

Tähän tarvitset:

-Valmista piparitaikinaa

-karkkeja

-oranssin kanyylin ja 20ml ruiskun

-hermoja, paljon hermoja

-veitsen 

-kikkelin mallisen piparimuotin

-värikkäitä karkkikeppejä

-(jotai) jauhoja (mitä kaapista löytyy)

-tomusokeria

-kananmuna(n valkuainen)

(mittanauha)

Tee näin:

Ota taikina sulamaan ja mene katsomaan joku kesken olevan netflixistä tai vastaavasta palvelusta löytyvän sarjan jakso. 

Kauli (ylilämmennyt) taikina.

Kaavi taikina irti pöydästä, laita jauhoja ja kauli taikina uudestaan.

Piirrä levylle 4 kpl hevosia (mieluusti eri mallisia, jotta ei näytä kuin olisi leimasimella vaan paineltu menemään ilman mitään taiteellisuutta. Hätätapauksessa käytä valmista muottia.)

Paista pipareita sitä mukaa kun saat ladottua niitä pellille, muista vahtia, sillä nämä paskiaiset palavat kun käännät selkäsi! Oman kokemukseni mukaan kaikki uunit myös paistavat epätasaisesti, eli siinä kun etureuna on vasta päässyt lämpenemään, takana käryää jo. (Yritä siinä sitten tasalaatuista tavaraa..) Tämän asian kanssa on vain opittava elämään.

Kun olet tehnyt taikinasta sekä hevoset, että ns.karusellin keskikappaleet, sekä kaiken tämän alle tulevan alustan, voit painella lopputaikinasta jouluisia pipareita. Tässä kohtaa voit käyttää valmista muottia. Kikkelipipari on siitä hyvä, että se on sen verran iso, ettei sinun tarvitse olla koko yötä turaamassa niitä kakkusia!

Riko muna, valuta valkuainen, kaiva joukkoon joutuneet munankuoret ja lisää päälle sillee aika paljon tomusokeria. 

Kaivele koristetöhnä ruiskuun, irrota kanyylistä neula ja leikkaa muovinen kanyyliosa, siis se joka jää suoneen, silleen vähä lyhyemmäksi. Kiinnitä kanyyli ruiskuun ja ei muuta kun koristelemaan. (Oranssi kanyyli on suurin, joten kannattaa käyttää sitä. En ole varma saako niitä apteekista ihan noin vaan? Apteekin henkilökunta on omien kokemusteni mukaan nihkeetä jo ihan siinä että aikoo mennä ostamaan kirunginveitsiä, ..koska jos haluan viillellä itseäni niin siihenhän ei ole helpompaa tapaa kuin mennä ostamaan veitsi apteekista.. joten se että menet kysymään ruiskua ja kanyylia, saa todennäköisesti apteekkitädin aivot räjähtämään jännityksestä..)

Sitten vaan sulatat sokeria pannulla, liimaat kaiken yhteen ja laitat parit nallekarkit vahtimaan ettei tuo rakennelma romahda. Helppoa kun kaurakeksien valmistus! Jos tähän kaikkeen haluu vähän lisämaustetta, kannattaa tehdä tätä just sillon, kun odotat mukavan lvi-miehen kotikäyntiä. Tuossa ne on sulavasti vierekkäin pöydällä, tuoreet leivonnaiset ja sen miekkosen joku osa osanen.. (se meni hakemaan jotai vara-akkua, siksi sain mahiksen ottaa tän kuvan.. Mietin hetken, että keräänkö nuo kikkelit tuosta pois mutta päättelin, että on hän todennäköisesti sellasia nähny ihan livenäki..)

Eli summa summarum, tää oli oikeestaa siule rakas terapeutti. Yritit muistaakseni varottaa miuta, että mite se piparitalon rakennus taas tulee menemään ja mitä mie tein? No tein mitä tein mutta tässä o siule tänvuotinen "Mörsä, iloinen joulukikkeli." (Ok, siitä saattaa vähä nähdä, että miu pahin koristeluinto oli jo käytetty..) Mörsän viesti maailmalle on, että vain kaksi asiaa on äärettömiä, ihmisten tyhmyys ja Mörsän kassit. Ja kyllä, jälkimmäisestäkin voidaan olla montaa mieltä. 

Aijoo, jos teillä alkaa tätä kuvaa katsoessa soida Patakakkosen tunnari päässä, niin se johtunee tuosta Mörsän lakista.

Oon niin pahoillani, jos luit tän loppuun asti. Aamulla jatkuu joulukalenteri :D

 

Joulukalenteri, päivä 17

 Joulutonttu istui Jassen kopin päällä ja tuntui torkkuvan. Möttönenpöttönen lapioi lunta kopin edustalta (yht´äkkiä lapio sopi kuin sopikin myös lumitöihin..) ja muut tontut istuivat savupiipun päällä katsellen pihapiiriä. ”Olenko ainoa, jonka mielestä tässä koko hommassa on nyt jotain vialla?” Kotitonttu ei voinut olla enää hiljaa. Joulutonttu oli ollut paikalla nyt muutaman päivän, eikä se jollain tavalla tuntunut toimivan ollenkaan samalla kaavalla miten Tuikku hoiteli tarkkailutehtäviään. Toki Tarmo oli uusi tulokas ja kaikilla oli omanlaisensa työskentelytapa mutta edes eräänä vuonna paikalla ollut erittäin ujo tonttu, joka oli kaiken lisäksi allerginen sitrushedelmille, ei ollut ollut näin outo. ”No ehkä Tarmolla nyt vain kestää tottua työhönsä. Eivätkä tämän talon lapset sitäpaitsi edes ole mitenkään pahimmasta päästä, ei heistä ole paljonkaan kerrottavaa.” Tallitonttu totesi ja oli ajatuksissaan jossain muualla. 

”Siinäpä se. Tuo tonttu kirjoittaa koko ajan jotain, vaikka ei täällä oikeastaan ole edes mitään raportoitavaa. Kotitonttu huudahti ja sai tallitontunkin havahtumaan mietteistään. ”No nyt kun sanot, niin olen kyllä samaa mieltä. Enkä usko, että kaikki tuo käytös johtuu pelkästään siitä, etteikö tonttu osaisi joulutontun tehtäviä. Kyllähän nyt sen verran kuka tahansa tonttulahkoon kuuluva osaa tätä hommaa tehdä!” Tontut katsoivat toisiaan huolestuneina. "Ajatteletko sinä samaa kuin minä?" "Ai että kenties tuo tuolla hääräävä hahmo onkin..valetonttu!" Piipun päällä istuvat partasuut katsoivat toisiaa huolestuneina. ”Jutellaan vielä Möttöspöttösen kanssa mutta luultavasti meidän pitäisi lähettää sana Korvatunturille. Ihan vain varmuuden vuoksi. ” Kotitonttu sanoi ja tallitonttu nyökkäsi tälle. Asia oli menossa nyt vakavaan suuntaan, toden totta. Oliko joulu vaarassa?

Joulukalenteri, päivä 16

Kotitonttu esitteli joulutontulle pihapiirin muutkin asukit aina metsän oravista Jasse-koiraan ja kertoi hieman myös naapuripihan minipossujen arjesta. He kurkkivat kaikista ikkunoista, tarkistivat rappujen alla horrostavan siiliperheen talviunien tilanteen, kävivät ladossa ja jopa viereisellä tallilla, jossa tallitonttu yritti toisinaan päästä vanhanajan tallitunnelmaan. Päivän päätteeksi joulutonttu oli niin väsynyt, ettei jaksanut edes riisua lakkiaan, vaan nukahti lähes seisovilta jaloiltaan päästyään takaisin koirankoppiin, jossa nukkui Raparperikuninkaan kanssa. 

”Pitäisikö meidän hieman vilkaista mitä se on meistä kirjoittanut?” Kotitonttu notkui kopin oviaukossa ja katseli joulutontun vieressä lepäävää muistikirjaa. ”Ihan vähän vain. Tuo on nimittäin tehnyt muistiinpanoja koko päivän! Tuikku ei yleensä kirjoita ylös juuri mitään.” Kotitonttu jatkoi eikä irrottanut katsettaan kultakantisesta kirjasesta. Raparperikuningas oli kuitenkin toista mieltä. ”Ei, se on tarkkailijatontun ja joulupukin välinen asia. Toisten kirjoitusten lukeminen ilman lupaa ei ole mukavaa. Anna olla ja mene nyt hoitamaan omia hommiasi, jotka ovat varmasti tekemättä tältä päivältä.” Hän hätisteli hellästi tonttua ulos kopista, jotta Tarmo saisi torkkua rauhassa. Kotitonttu kääntyi kannoillaan ja katosi pimeään yöhön mutisten tonttukieltä, jota Raparperikuningas ei ymmärtänyt. 

Joulukalenteri, päivä 15

 ”Tuo tuolla on tämän talon mummo. Mummo asuu perheen kanssa, siinä kulmahuoneessa, jonka ikkunan varmasti näit eilen kun laskeuduit porojen kyydistä.” Kotitonttu esitteli joulutontulle tiluksia. ”Mummo on ihan harmiton. Hän tuo meille joka joulu hyvät tarjoilut tuonne metsän reunalle ja viime kesänä saimme maailman parasta raparperipiirakkaa! Se se vasta olikin tarina, odotas vaan kun ehdin kertoa. Raparperikuninkaan pusikko oli nimittäin ajettu maan tasalle ja siitäkös meidän pihapiirissä alkoi aikamoinen häslinki.. Mutta, kuten sanottu, kerron sen sinulle toiste, nyt on vielä paljon nähtävää ja tehtävää eikä jouluun ole enää kovinkaan pitkä aika.” Kotitonttu jutusteli ja joulutonttu nyökytti päätään. (Ja sinä sivistymätön siellä, juuri sinä, joka nyt mietit mitä sille Raparperikuninkaan pusikolle oikein tapahtui, niin lue nyt viimeistään viime kesästä kertova tarina! Minullakaan ei ole tämän joulukalenterin puitteissa aikaa kerrata kesän tapahtumia.)

He katselivat kun Mummo käveli pihan poikki. Hän pysähtyi tammen juurelle ja mutisi jotain. Kotitonttu heristi korviaan ja kuuli tämän jutustelun: ”Taasko se tonttuparka jäi pihalle. Onneksi joku on nostanut sen täältä hangesta. Ensi vuonna pitää muistuttaa Jaakkoa, että jos jaksaa raahata puutarhatontun ulos keväällä, on se jaksettava viedä vajaan ennenkuin lumi tulee. Ei ole kivaa hautautua hankeen, varsinkin kun on tuollainen kesän asukki..” Mummo puhisi mennessään ja tontut katsoivat toisiaan. 

”Se, se on myös pitkä tarina. Kerron sen sinulle vaikka huomenna.” Kotitonttu hihitteli hiljaa ja joulutonttu pyöritteli päätään. Mukava pihapiiri mutta sanalla sanoen outoa väkeä täällä asui. Hän laski katseensa ja kirjoitti jotain pieneen muistivihkoonsa sulkakynä sauhuten seuraten samalla mummon menoa.  

Joulukalenteri, päivä 14

 ”Mitäh, missä minä olen!” Joulutonttu pomppasi pystyyn kuin parta olisi ollut tulessa. Hän suoristeli hattuaan ja tuijotti ympärillään seisovia tonttuja silmät suurina. Eilisillan kiilu oli sammunut ja muutenkin tonttu vaikutti nyt olevan enemmänkin hämillään oleva harmiton hahmo kuin puheripulin vaivaama rehvastelija, joka tämä oli ollut saapuessaan.

”Ihan rauhassa vaan.” Kotitonttu sanoi sovittelevasti ja yritti näyttää mahdollisimman vaarattomalta. ”Etkö todellakaan muista eilisestä illasta mitään?” Hän jatkoi ja katsoi tallitonttua salaa kulmiensa alta. Tämän salapontikka taisi tosiaan olla melko vahvaa. Yleensä tontut eivät pienestä huikasta hätkähtäneet. ”En taida muistaa.” Joulutonttu sanoi hiljaisella äänellä mutta näytti nyt jo hieman rennommalta.

”Se on villiporo-expressi syytä!" Tallitonttu sanoi puolustelevasti. "Olen kuullut, että sen matkassa tulevat voivat joskus olla ensimmäisen vuorokauden hieman sekavassa olotilassa. Siinä kun mennään aikavyöhykkeeltä toiselle niin nopeasti, että pää ei oikein ehdi mukaan. Sinulla oli lisäksi eilen kielellistä sekavuutta, eli puhuit vähän niinkuin eri murteita sekaisin, emmekä meinanneet saada puheestasi mitään selvää. Sekin on tyypillistä mutta menee onneksi ohitse, aivan kuten muutkin oireet.” 

Kotitonttu nyökytteli tallitontun sanoille. ”Tuikku ei siis tänä vuonna päässyt?” Hän jatkoi varovaisesti ja joulutonttu pudisteli päätään. ”Ei, hänen kotiovelleen ilmestyi kolmetoista orpoa ketunpoikasta toissapäivänä, eikä hän päässyt lähtemään. Lähetti kyllä terveisiä!” Joulutonttu sanoi ja hymyili leveästi. ”Lisäksi pukki rohkaisi minua, että pärjäisin kyllä, että täällä on kilttejä lapsia ja mukavia metsänhenkiä.” 

”Juu, taisitkin mainita jotain tuon suuntaista eilen saapuessasi. Emme vain oikein ymmärtäneet puhettasi.” Tallitonttu hymyili ja ojensi kätensä. ”Olen tallitonttu, tällä hetkellä hieman työtön tosin mutta auttelen täällä.” Muutkin esittäytyivät ja joulutonttu tarttui innoissaan jokaisen tarjottuun käteen. 

”Minä olen Tarmo, olen aika uusi tällä tarkkailualalla, olen tähän jouluun asti ollut lelupuolen vastaavana. Pukin mielestä työnkierto on päivän sana, joten hän on tänä vuonna laittanut kaikkien työkuvia hieman uusiksi. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä tässä hieman hirvittää millaisia lahjoja lapset tulevat saamaan kun tuotantopuolelle on pikakoulutettu väkeä puurokeittiöstä ja toisinpäin mutta toisaalta sehän ei varsinaisesti ole minun päänsärkyni.” Joulutonttu kohautti harteitaan ja hihitteli hyväntuulisena. ”Eiköhän aleta hommiin!”

Joulukalenteri, päivä 13

 Tallitonttu, puutarhatonttu (Eli, jälleen kerran, Möttönenpöttönen. Häntä on välillä niin vaikea kutsua sillä nimellä, koska yleensä kutsun tonttuja vain tontuiksi.), kotitonttu ja Raparperikuningas seisoivat ringissä ja tuijottivat sen keskellä torkkuvaa otusta. Joulutonttu nukkui sikeästi, kuorsasi, tuhisi ja jopa naureskeli unissaan. 

”Mitä tehdään?” Tallitonttu sanoi ääneen sen, mitä kaikki ajattelivat. ”Pitäiskö se herättää?” Kotitonttu kysyi varovasti ja katsoi muita mutta kukaan ei oikein tiennyt mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Eivät he olleet ikinä saaneet noin sekavaa joulutonttua tontilleen, vaikka kaikenlaista oli kyllä nähty. Kerran tänne saapunut tarkkailijatonttu oli pelännyt koiria, eikä uskaltanut tulla alas puunlatvasta johon oli kiivennyt hädissään nähdessään Jassen. Eräs toinen oli ollut niin kiireinen, että oli vain nopeasti kurkannut ikkunasta ja todennut, että todennäköisesti perheen pienin oli tekemässä läksyjään, joten tämän täytyi siis olla aivan kehityskelpoinen yksilö. Ei auttanut, vaikka muut tontut yrittivät valaista kiirehtijää kertomalla, ettei kuusivuotias ollut vielä edes koulussa. Tämä sai kuitenkin hyvät arvostelut ja paljon lahjoja aattoiltana. Vastaavasti kerran kohdalle oli sattunut joulutonttu, joka uskoi ettei kukaan ansainnut lahjan lahjaa ja tulkitsi pienimmätkin epäkohdat niskuroinniksi. Kotitonttu joutui lähettämään hänen jälkeensä sanan korvatunturille, etteivät ottaisi tontun kertomaa liian kirjaimellisesti. Siitä seuraavana vuonna olikin paikalle saapunut Tuikku, joka hoiti hommia rautaisella ammattitaidolla monta vuotta. Mutta nyt tämä..

”Herätetään tonttu ja katsotaan mitä tapahtuu, eikö niin. Eihän Korvatunturilta ole koskaan tullut yhtään vaarallista tai pahansisuista tonttua kuitenkaan, joten ei kai tässä nyt voi kovin suuri hätä olla?” Raparperikuningas totesi ja tökkäsi nukkuvaa tonttua varovasti kepillään. ”Hän ei kuullut sitä puhetulvaa eilen illalla..” Tallitonttu mietti mielessään mutta oli toisaalta samaa mieltä. Joulutontulle oli tehtävää tässä pihapiirissä, eikä tämä voisi hoitaa hommiaan torkkuessaan. Pahimmassa tapauksessa he joutuisivat tekemään joulutontunkin työt ja siihen tallitonttu ei ainakaan aikoisi ryhtyä. Hän auttoi kyllä tarvittaessa mutta ei ottaisi vastuuta siitä, jos ei ymmärtäisi lasten aivoituksia. Hän tuli paljon paremmin toimeen hevosten ja ponien kanssa. 

Joulukalenteri, päivä 12

 ”Se on tuo poroekspressi aikanamoesta kyyvitystä sanon miä! En olisna uskonnu vaikkase yrittinä Tuikkunen vähä varotella. Oli siinä kylä semmone mänö päällänsä, että heikompia ois saattana hirvittää pikkasen. Siellä myö vejettii aika rallia jossai etelänapan ympärillä. Yks meinas nimittäi poro vettää ittää ja toene länttee ja siinä se keskimmäiene veti suoraa ja emmietiiä! Aikamoista oli, semmiä sanon! Mutta se o hommii ruvettava, missänää on nää talon piltit pienoiset pellavapiät? Niille o varmana kerrottuna, että se o kilttinä oltava tai tulloot pukki ja antaat pelkkiä risuja paketissa, eikä se o jouluaatto eikä mikkää, jos ei uutta tavarat tuu kääreestä. Sitä ei usko Nuuttikaa, jos näi päässää käymää ja Nuutti se uskoo kylä ylleensä vaikka ja mitä. Miä sanon vaa että.. ” 

”Odota, odota, odota hetki.” Tallitonttu oli saanut puhekykynsä takasin ja nosti nyt kätensä joulutontun olkapäälle. Hän ei ollut ymmärtänyt puoliakaan mitä tuo kaukainen sukulainen hänelle selitti mutta asiaa tuntui olevan.

”Otetaanpa nyt ihan alusta.” Kotitonttukin sanoi ja alkoi ohjata muita kohti Jassen koppia. ”Eli ymmärsinkö oikein, että Tuikku ei pääse tänä vuonna paikalle, joten sinä toimitat tämä tontin joulutontun virkaa jouluun asti?” 

”Kylä se o kuule kuoma just näe nähtävä. Se o vastuuhomma tää tälläne, en o enne hoitanu mittää näi vastuullista mutta se oli pukki sitä mieltä, että täältä suoap appuu pyytee iha niinko paljoko tahtoop, että täällä päi pihhaa o vaikka ja mitä metsänhenkee, jotka tuntoop paiekat ja ihimiset. Näi se miul kerto.” Joulutonttu nyökytteli päätään ja silmät loistivat niin kirkkaina hapsutukan alta, että kotitonttu alkoi pelätä talon asukkien huomaavan ne iltahämärässä.

”Mennään tuonne Jassen koppiin ja mietitään tätä asiaa. Ja tallitonttu voisi nyt tarjota pienet huikat tulokkaalle. Ehkä tuo puhetulva tuosta rauhoittuu.” Tallitonttu kaivoi tinapullon piilosta ja ojensi sitä joulutontulle sanoen: ”Ota varovasti, se on aika tujua.” Joulutonttu tarttui pulloon ja joi pitkän kulauksen. Kyllä tämä tästä, pakkohan tämän oli tästä lutviutua, tallitonttu mietti mielessään. 

Joulukalenteri, päivä 11

 ”Luuletko.. Tai siis että onko tämä..” Tallitonttu ei oikein tiennyt mitä sanoa. Kotitonttu pyöritteli tavaroita käsissään. ”Nämä kuuluvat Korvatunturin tontulle, se on varmaa.” Hän totesi ja katseli ympärilleen hämärällä pihalla. ”Mennään vielä hieman tuonne metsänreunan suuntaan. Luulen nähneeni siellä liikettä hetki sitten.” 

Tonttukaksikko käveli takapihan perältä alkavan kuusimetsän reunaan ja mitä he sieltä löysivätkään? (Hyvät lukijani, tästä on nyt kahden eri tontun tarina miten juttu meni. Toisen, hieman pontikanhuuruisen version mukaan kohta tapaamamme joulutonttu oli juuttunut hankeen pää edellä, ja vieläpä ilman housuja niin, että ruusukuvioiset aluskalsarit loistivat kuun valossa kuin liikennevalot konsanaan. Kerron teille nyt kuitenkin tämän kohdan hieman joulutonttua kunnioittavamman version mukaan..) ”Vau, mikä matka!” Pieni, puolialaston tonttu istui hangessa ja näytti siltä, kuin olisi karannut tonttumielisairaalasta. Harva tukka harotti joka suuntaan, posket punoittivat enemmän kuin pontikkaa nautiskelleella tallitontulla ikinä ja toinen töppönenkin puuttui. Tonttu pyöritteli päätään ja hymyili leveää hymyä. 

”Ööö..” Tallitonttu ei saanut sanaa suustaan ja kotitonttu joutui tönäisemään tätä hetken kuluttua, että hän sulkisi suunsa ja ööööö-sonaatti loppuisi. ”Oletko sinä meidän pihan tarkkailijatonttumme? Missä Tuikku on?” Kotitonttu sai sanottua ja tarjosi samalla heidän löytämiään tavaroita tulokkaalle olettaen, että matkan varrelta löytyneet vaatteet kuuluivat tuolle puolialastomalle hahmolle.

”Joo, kuulkaas se on kaverit sellaanen judanssi tässäpänäinnikkään, että miä tässä olla kuule se teijän joulutonttune tänä voonna, nih joo. Tuikku ei kuulkaatte piässy tulleen ollenkaa, jottai kotiaskaretta lienee hänellä ollunna ni miä tulinnii sitte tilalta. Mut ei täsä hättee mittee ole, uskokaatte, kyllä se miut aikas hyvästi opasti, mitä pittää pilteistä tarkkailla, nottajotta ovat hyviä olleet. Että mitäkö lahoja ovat ansainneenna. Tiiä sitte mite ne tiällä oikeestaa ovat toimineet tän vuuen aikana mutta otetaamme selevää, eiks jee?” 

Tallitonttu avasi suunsa mutta ei saanut edes äskeistä öööö-virttään ilmoille. Hän tuijotti joulutonttua suu auki. Kotitonttu ojensi joulutontulle viimeisetkin vaatekappaleet ja odotti että tämä saisi puettua päälleen. Hän ei ollut varma oliko ymmärtänyt joulutontun sekavasta selostuksesta mitään. Toisaalta hän oli nähnyt ja kuullut tätä ennenkin, siis että jonkun puhe sekosi tämän matkustettua eri murrealueiden läpi liian nopeasti. Yleensä kaikki toipuivat tuosta takaisin normaaleiksi, piti vain toivoa ettei tämä tonttu ollut se onneton poikkeus, joka vahvistaisi säännön..

Joulukalenteri, päivä 10

 Pimeä laskeutui jo aikaisin iltapäivällä. Sininen hetki tuli ja meni mustan hämärän vallatessa maailman. Se kietoi kaiken ympärillään olevan tummaan syliin, jota vastaa ihmiskunta taisteli kynttilöin ja kirkasvalolampuin. Sinä iltana komeat revontulet leikkivät taivaankannella. Ihmiset laskivat älypuhelimet käsistään ja menivät seisomaan ikkunan ääreen lumoutuneena luonnon tarjoamasta näytöksestä. Tallitonttu katsoi autotallin nurkalta taloon päin ja yritti nähdä oliko kotitonttu tulossa tonttuovesta, jonka edustan talossa asuva mummo oli mukavasti aurannut. Siitä meni jopa pieni polku talon taa. Villiporo-express oli juuri vilahtanut talon yläpuolelta sähköisen rätinän saattelemana. Onneksi talon väki uskoi sen liittyvän revontulinäytökseen, eivätkä he ihmetelleet keltaista vanaa, joka kulki pitkin taivaankantta. Porot olivat näemmä laittaneet turbovaihteen päälle. Ajatuskin moisesta kyydistä vuoroin ahdisti, vuoroin houkutti tallitonttua. Voisihan sitä joskus kokeilla..

”Tallitonttu, tule! Tule tänne!” Kotitontun karhea ääni kuiski jostain pimeyden keskeltä. Tallitonttu laittoi pienen tinasta valetun pullon nuttunsa piilotaskuun ja pyyhkäisi partaansa tarttuneet pontikkapisarat. Huh, metsätonttu oli toden teolla valmistanut tänä vuonna melko tiukan satsin kuusenkerkkäpontikkaa. Viime talvena se oli tehty puolukoista, se ei ollut puoliksikaan näin tujua. 

Tallitonttu lähti hieman horjuvin askelin siihen suuntaan, josta uskoi kotitontun häntä huhuilleen. Päästyään talon nurkalle, hän huomasi maassa jotain kiiltävää. Ensin hän luuli sen olevan vain jättikokoinen jääkristalli mutta tarkemmin katsottuna se oli itseasiassa jonkinlainen nappi. Hetkinen, siinähän oli joulupukin pajan leima! Tallitonttu poimi napin käsiinsä ja työnsi sen taskuunsa. Sitten hän jo näkikin kotitontun kyykkimässä muutaman metrin päässä. Näytti että tämäkin oli noukkimassa maasta jotain.

”Katso.” Kotitonttu piteli käsissään punaista hattua, jonka päässä oli kulkunen. Se ei voinut kuulua kenellekään muulle kuin joulutontulle. Tavan tontut eivät missään nimessä suostuisi käyttämään naurettavaa kulkusta hatussaan. ”Tuollakin on jotain! Tule.” Tallitonttu hihkaisi ja lähti kävelemään eteenpäin. He löysivät maasta sulkakynän, pienen puisen rasian sekä hieman kauempaa vielä nahkaisen töppösen ja raidallisen kaulaliinan. Mitä ihmettä oli tekeillä? Kuka oli kylvänyt Korvatunturin tonttulan logolla merkittyjä tavaroita pitkin pihaa ja miksi?

Joulukalenteri, päivä 9

 ”Eikö hän todellakaan saapunut eilen?” Kotitonttu taapersi pientä rinkiä, niin että Jassen kopin takana oli jo ympyrän muotoinen rata. Raparperikuningas istui katolla ja tarkkaili taivaalle vaikka nyt olikin keskipäivä, eivätkä mitkään tonttujen käyttämät kuljetusmuodot tuoneet ketään kohteeseen keskellä kirkasta päivää. 

”Ei, kiertotähti meni menojaan eikä Pakkasukollakaan ollut muita tuomisia, kuin nuo kimmeltävät hiutaleet joka puolella.” Raparperikuningas kohautti olkapäitään ja katseli hangelle. Hän vietti aikaansa ulkoilmassa enimmäkseen kevään ja syksyn välisenä aikana, kun maa oli vihreimmillään mutta kyllä hän nautti myös kirpeistä pakkaspäivistä. Valkoinen hanki oli kaunis. 

”Kummallista.” Kotitonttu pysähtyi hetkeksi ja hieroi partaansa. Tallitonttu istui selkä kopin seinää vasten ja mietiskeli ääneen: ”Mitä jos Tuikku tulee sittenkin Villiporojen kyydissä? Sitten hän saapunee tänne tänä iltana. Porot ovat nyt kiskomassa kirirallia jossain päin pohjoisnapaa ja tulevat varmaan puolenyön aikaan tästä ohitse. Katsotaan nyt vielä hetki, ennenkuin laitetaan sanaa Korvatunturille. ”

”Mitä jos..” Puutarhatonttu (eli siis Möttönenpöttönen)kakisteli kurkkuaan ja tiiraili hänkin kohti kirkasta taivasta. ”Mitä jos Tuikku ei saavukaan tänä vuonna ja me joudumme hoitamaan hänenkin hommansa. Tietääkö kukaan kuinka tuulipalvelu toimii? Se, jonka mukana viestit kulkevat Korvatunturille?” 

”Kyllä minä tuulipalvelusta selviän mutta osaako joku käyttää sulkakynää ja papyrusta?” Kotitonttu katsoi toiveikkaana tallitontun suuntaan, joka nyökkäili. ”Juu, minä kyllä osaan, osaan kyllä.” Olin sodan aikana viestintäjoukoissa, eivät kai välineet ole siitä niin kovasti muuttuneet.” Kotitonttu ja Möttönenpöttönen katsoivat toisiaan huolestuneena. Kaikki oli todellakin muuttunut siitä ajasta. Nyt partakarvat ristiin, että joulutonttu saapuisi ajoissa.

Joulukalenteri, päivä 8

 Raparperikuningas istui Jassen kopin katolla ja katseli tähtiä. Kiertotähti oli jo mennyt menojaan, eikä tarkkailijatonttua näkynyt. Hän oli luvannut ilmoittaa heti muille tontuille, kun Tuikku saapuisi. Tämä oli selvästi päättänyt valita Pakkasukon henkäyksen, vaikka se tuntuikin kovin, kovin hyytävältä tavalta matkustaa. Nyt oli kuitenkin kaunis pakkasyö, joten kyyti olisi varmasti turvallista ja nopeaa. Sitäpaitsi Pakkasukon matkassa tarjoiltiin usein yksisarvisten valmistamaa hattaraa, joka oli jäädytetty joko lumihiutaleen tai lumipallon muotoon. Se maistui samaan aikaan kylmältä pakkaspäivälta ja lämpimältä auringonlaskulta, eikä tuota herkkua saanut mistään muualta. Pakkasukko oli onnistunut saamaan itselleen yksinoikeuden hattaraan ja sai näin aina uusia matkustajia jäiseen kyytiinsä. Pakkasukko oli totinen ja hiljainen hahmo mutta toimitti aina asiansa kellontarkasti. Sen kylmä henkäys oli aina ennustettavissa säätutkalla niin, että mistään mitään ymmärtämättömät ihmisetkin havaitsivat sen. Pakkasukon matkassa kulkevista kyytiläisistä ihmisillä ei kuitenkaan ollut pienintäkään aavistusta..

Raparperikuningas torkahti hetkeksi ja heräsi kylmään henkäykseen, jonka tunsi kasvoillaan. Pakkasukko oli täällä. Se oli heittänyt kirkkaita pikku kristalleja talon ikkunalaseihin ja jäädyttänyt viereisen luistelukentän kiiltävään jäähän. Puun oksat huurtuivat entisestään ja aamulla satanut hanki tuikki, aivan kuin sen pinnalle olisi heitelty pieniä helmiä. Tonttua ei kuitenkaan näkynyt. Kummallista. Mihin tämä oli jäänyt?

Joulukalenteri, päivä 7

 ”Mitä jos auttaisimme kaikki porukalla joulutonttua tänä vuonna?” Möttönenpöttönen sanoi sovittelevasti. Hänellä oli hieman huono omatunto tallitontun korttien vilkuilusta, eikä voittaminen itseasiassa tuntunut enää tärkeältä. ”Olisi siinä tallitontullekin jotain tekemistä, ei ehtisi murehtia menneitä.” Hän jatkoi ja miettipä vielä mielessään, että jos he saisivat tallitontun työllistettyä, ehkä pontikkaa jäisi vielä hieman joulupöydässäkin tarjottavaksi. Tonttu kun tuntui täyttävän tyhjiötään juopotelemalla, eikä se oikein sopinut tontulle, sen enempää kuin ihmisillekään.

”No olisihan siinä ideaa.” Kotitonttu raapi päätään ja katsoi vuoroin Möttöspöttöstä, sammahtanutta tallitonttua ja saunatonttua. ”Eikös Tuikku Talvisade ollut täällä viime vuonnakin tarkkailemassa? Hän on oikein mukava ja tehokas tonttu mutta arvostaisi varmasti meidänkin apuamme. Mehän sitäpaitsi tunnemme tämän talon asukkaat, joten voimme hieman helpottaa Tuikun tehtäviä.” Kotitonttu pohti ja muut nyökkäilivät mielissään. Näin tehtäisiin. 

Tuikku tulisi varmasti viimeistään huomenna, jollei jo ensi yönä, kun kiertotähti lentäisi talon yllä. Toisinaan tarkkailijatontut tulivat villiporo-expressin kyydissä mutta silloin meno saattoi olla niin hurjaa, ettei tonttujen tarkkailutehtävästä tullut mitään, vaan koko aika meni jetlagista toipumiseen. Tuikku oli kuitenkin kokenut tarkkailija, joten tämä matkustaisi varmasti joko kiertotähden sumunauhan usvassa tai Pakkasukon kylmän henkäyksen mukana. Villiporo-express oli varmasti tälle mukavuudenhaluiselle tontulle liian raju matkustusmuoto mutta olipa joulumaailmassa tapahtunut oudompiakin asioita. Pääasia että tonttu saapuisi maisemiin ja mahdollisimman pian, sillä jouluun ei ollut enää pitkä aika. Joulutonttujen aikatauluista vaan kun ei koskaan tiennyt, niillä tuntui olevan niin paljon kiirettä..

Joulukalenteri päivä 6

 ”Hihi, ompahan vaan onnetar jakanut huonot kortit tallitontulle.” Möttönenpöttönen naureskeli, eikä yrittänytkään peitellä vilkuiluaan viereensä torkahtaneen tallitontun pelikortteihin. ”Taitaa olla selvillä kuka tämän pelin on hävinnyt.” Hän jatkoi ja katsoi sitten muita tonttuja. ”Anna toisen torkkua, ei tallitontusta oikeastaan ole pelaajaksi, sehän tiedettiin jo etukäteen.” Kotitonttu sanoi ja järjesteli omia korttejaan. Hänellä oli paljon valtteja, eikä näin ollen hätää. Hän ei ainakaan häviäisi tämänvuotista turnausta. (Uskokaa tai älkää mutta tontut olivat sille päälle sattuessaan hyvinkin kilpailuhenkisiä.)

”Tallitonttu on ollut jo monta vuosikymmentä työttömänä, kun tämän kylän viimeinenkin pikkutalli lopetti toimintansa. Isoissa ratsastuskouluissa on nuorempia ja vilkkaampia tonttuja, jotka jaksavat ihmisvilinää ja vaihtuvia hevosia ja poneja. Vanhanajan tallitontuilla on enää kovin vähän kysyntää, joten hän tuntee olevansa jollain tavalla tarpeeton.” Kotitonttu raapi partaansa ja katsoi ensin muita ja antoi sitten utuisen katseensa vaeltaa vuosisatojen ajan tuntemaansa tallitonttuun, joka nojasi Möttöseen ja kuorsasi nyt jo varsin äänekkäästi. 

”Niin se vain on, että ajat muuttuvat ja arvostus tonttuja ja muita metsänhenkiä kohtaan vähenee koko ajan. Kohta meihin ei usko enää kukaan!” Hiljaa istunut saunatonttukin puuttui puheeseen muiden nyökytellessä ymmärtäväisinä. ”Onneksi saunaperinne on sentään säilynyt, vaikka tunnelmallisia ulko- ja savusaunoja onkin kovin paljon vähemmän kuin ennen. Vaikka toisaalta, en kyllä kaipaa sitä tuhkan ja noen määrää, joka tarttui partaani siitä häkäpönttösaunasta, joka oli aikanaan tuossa joen varressa.” Tonttu jatkoi muistelmiaan. Tonttujoukko oli hetken hiljaa, kuin kunnioittaakseen vanhoja, hyviä aikoja.

Joulukalenteri päivä 5

 ”Mikä panos, mikä panos??” Tallitonttu alkoi jälleen hokea silmät kiiltäen. Hän käänteli kortteja käsissään ja hörppi pontikkaa peltimukistaan siihen tahtiin, että mukin kuhmuinen pohja häämötti jo. Möttönenpöttönen rutisti kulmiaan, hänen käsissään ei ollut yhtään valttikorttia, voisiko hän huijata hieman, ihan vähän vain ja voittaa sitten koko pelin? Kotitontun ilmeestä ei voinut päätellä mitään. Oikeastaan kotitonttu oli ylipäätään kaikken epämääräisin hahmo tästä tonttusakista. Hän pukeutui mukavasti kotiasuun, eikä yleensä käyttänyt tontuille tyypillistä hattua. Tänään hän oli kuitenkin vetänyt kaljun päänsä suojaksi vihreän villamyssyn. ”Ulkona on niin kylmä, että punatulkku tuli luistelemaan jäätyneen pääni päälle. Oli pakko laittaa pipo suojaksi.” Kotitonttu oli tokaissut Raparerikuninkaalle, joka oli ihmetellyt tämän hattua. Mistä lie tuonkin pipon löytänyt mutta se tuntui kyllä sopivan jollain tavalla kotitontun kotoisaan olemukseen. 

”Minulla on idea.” Puutarhatonttu.. ei vaan siis Möttönenpöttönen hihkaisi ja heilautti lapasen verhoamaa kättään. Pelataanko tänä vuonna siitä, että häviäjä joutuu kulkemaan joulutontun kintereillä ja kertomaan lasten törttöilyistä koko sen ajan, kun tonttu on täällä tekemässä muistiinpanojaan. Minä olen seurannut sen tontun toimia nyt niin monena vuonna, että ihmettelen miten sekin jaksaa moista touhua.” 

Tallitonttu joi kolmatta kupillista pontikkaa ja hänen poskensa punoittivat enemmän kuin Petteri punakuonon kuuluisa nenä ikinä. ”Hyvä idea!” Hän huudahti ja nosti mukiaan. Kortit pöytään! Sitten hän röyhtäisi kuuluvasti ja nuokahti vasten Möttöspöttösen olkapäätä ja nukahti. Totta tosiaan, metsätontun pontikka oli petollista. (Kuulemani mukaan, jos nyt ihan rehellisiä oltiin, tallitontun väsymys kuului kuvioon yhtä varmasti kuin se, että Möttöspöttönen jäätyi kiinni hankeen ensilumen sataessa. Tavallaan se toi lohtua, kun tietyt asiat toistuivat vuodesta toiseen. Tontut pitivät rutiineista siinä missä ihmisetkin.)

Joulukalenteri päivä 4

 ”Tule, mennään Jassen koppiin, niin saat karisteltua loput lumet päältäsi. Voit yöpyä tänä talvena siellä. Eikö autotalli ollutkin hieman liian kolkko paikka sinulle?” Raparperikuningas nosti puutarhatontun lapion maasta ja ojensi sen hänelle.

Oikeastaan puutarhatonttu halusi itseään kutsuttavan nimellä ”Möttönenpöttönen.” Kukaan ei tiennyt mistä nimitys tuli mutta koska puutarhatonttu oli herkkäluonteinen kaveri ja alkoi mököttää helposti, kukaan ei oikeastaan uskaltanut kysyä nimen alkuperää. Kun Möttönenpöttönen suuttui, tonttu saattoi seisoa mykkänä ovenpielessä vaikka kuinka kauan. Kerran se murjotti kokonaisen kesän! Tämän jälkeen kaikki ovat olleet hieman varovaisia sen seurassa ja välttelivät kyselemästä liikoja. 

Jassen kopissa oli mukava tunnelma. Muut tontut olivat jo kokoontuneet paikalle. Metsätonttu (joka ei nyt ehtinyt mukaan tähän tarinaan, vaikka olikin tuonut keitoksiaan tarjolle) oli keittänyt pontikkaa ja naapurin tallitonttu oli tuonut pelikortit. Hän sekoitteli pakkaa samalla kun kotitonttu kaatoi kirkkaanvihreää taikajuomaa pieniin mukeihin tarjoten niitä kaikille paikalla olijoille. ”Hyvä, sieltähän sitä tullaan. Onko panoksia?” Tallitonttu alkoi jakaa kortteja ja kaivoi samalla hatustaan muutaman suklaakarkin. 

Tuo pieni, harmaapartainen ukkeli pystyi tekemään uskomattoman monta asiaa yht´aikaan ja seuraamaan samalla tilannetta liian syvälle valahtaneen lakkinsa uumenista. ”Vai jäätyi puutarhatonttu jälleen kiinni hankeen. Onneksi Jasse oli paikalla.” Hän virnisti hyväntuulisesti ja heitti Möttöspöttöstä suklaakarkilla. Tallitonttu ei pelännyt että Möttöspöttonen alkaisi murjottaa. Jostain syystä tämän leppoisa asenne tarttui aina kaikkiin läsnäolijoihin, jopa Möttöseen. 

”Tässä, verensokerisi on varmasti laskenut. Ota suklaata, se auttaa ensihätään.” Puutarhatonttu otti karkin ja työnsi sen nopeasti suuhunsa. Sitten kaikki istuutuivat rinkiin ja ottivat kortit käsiinsä. "Huh, ompas metsätonttu keittänyt tänä vuonna tiukkaa lientä, eiköhän tällä päästä tunnelmaan." Kotitonttu totesi ja hörppi pontikkaa mukistaan. Kohta kopissa kaikui iloinen puheensorina. 

Joulukalenteri, päivä 3

 ”Sinä se et koskaan opi.” Raparperikuningas totesi päätään pyöritellen ja pyyhki ja tupsutteli viimeisiä lumihiutaleita pois puutarhatontun nutusta. Tontun naama oli vääntynyt jonkinlaiseen virneeseen. Tai ehkä se oli jäätynyt uudelleen Jassen nuolaisun jäljiltä? Raparperikuningas taputti varovasti edessään seisovan tontun poskea ja yritti saada tätä sulkemaan suunsa. Tuo virnistys jäädyttäisi tontun hampaat lopullisesti ja sitten ne tippuisivat pois. Hän oli kuullut niin käyvän erään tontun isoisoesisedälle joskus aikanaan, eikä hän todella halunnut että tämän puutarhan hengelliselle johtohahmolle kävisi yhtä ikävästi.

”Hyy-yy-y-i!” Tonttu alkoi kakoa ja työnsi kieltään vielä enemmän ulos. Sitten hän heitti käsissään pitelemänsä lapion ja alkoi raapia naamaansa punaisilla lapasillaan. ”Jasse, sinä tiedät kuinka minä inhoan kun teet noin!” Tonttu marisi, otti maasta lumipaakun ja hieroi sillä poskiaan niin että ne alkoivat toden teolla punoittaa. ”Minä saan ihottumaa koiran kuolasta.” Tonttu jatkoi marinaansa mutta tokeni sitten ja katsoi Raparperikuningasta. ”Minä olen jälleen huomisen Tonttu-tabloidin otsikoissa, enkö olekkin. ”Talvi yllätti puutarhatontun.” ”Puutarhatonttu jäätyi kiinni hankeen, koira pelasti.” ”Puutarhatonttu hautautui elävältä.” ”Tonttu..” ”Noniin, noniin.” Raparperikuningas keskeytti puutarhatontun yhä vain dramaattisemmaksi menossa olevan otsikoiden arvuuttelun mutta hymyili silti hieman kaulahuivinsa suojissa. Kotitonttu oli nimittäin vilahtanut talon nurkalla ja napannut kuvankin juuri kun Jasse oli nuolaisemassa puutarhatontun kasvoja. Kuva olisi aivan varmasti huomisessa julkaisussa, aivan kuten joka talvi näihin aikoihin. 

Yleensä he laskelmoivat joulun odotuksen alkavan siitä hetkestä, kun talvi yllätti puutarhatontun. Vähälumisina talvina joulultunnelmaa jouduttiin odottamaan pahimmillaan aattoiltaan saakka mutta aina se kuitenkin saapui, ennemmin tai myöhemmin. Ja tänä talvena se tuli suorastaan aikaisin. 

Joulukalenteri, päivä 2

 ”Jasse, tulisitko auttamaan. Puutarhatonttu on taas hautautunut hankeen, meidän pitää auttaa sitä.” Raparperikuningas osoitti kohti pienen lumiukon mallista lumipatsasta tarpoessaan hangessa isoa tammipuuta kohti. Jasse loikki tontun luo muutamalla reippaalla hypyllä ja ehti sinne ensimmäisenä. Se työnsi tuhisevan kuononsa puutarhatontunmallisen lumikinoksen sisään ja osa lumesta karisi maahan. Tontun valkoiset, jäisen kuuran kuorruttamat kasvot paljastuivat. Jasse nuolaisi tontun naamaa punaisella kielellään ja sai tämän irvistämään. 

”Uskallappas pissata päälleni, niin minä kerron sinusta joka ikiselle tontulle ja tohvelisankarille!” Kimeä ääni kaikui puutarhassa. Jasse ei ollut joko kuullut tontun mutinoita kaikelta innoltaan tai sitten se ei vain välittänyt. Mutta ei tuo sekarotuinen koiruus kyllä tontun päälle pissannutkaan, tietenkään. Kuka nyt sellaista tekisi? 

Raparperikuningas auttoi puistelemaan lumia tontun hartioilta ja yhdessä he irroittivat maahan jäätyneen lapion, jota tuo hassu ukkeli kantoi aina mukanaan. Se oli suunniteltu tontun käteen sopivaksi ja sen kahvassa oli koristeena kiemurainen kukkakuvio. Puutarhatonttu oli hyvin tarkka työkalustaan, vaikka ei käyttänytkään sitä koskaan. Nytkin sillä olisi saanut raivattua polkua Jassen kopille, mutta tämä ei tietenkään käynyt päinsä. Ei sitten ollenkaan. ”Hakekaa vajasta oikea lumilapio!” Tonttu mutisi jäätyneiden huuliensa lomasta ja puristi kahvaa sormet sinisinä. Tonttu oli alkanut saada hieman väriä kalpeille kasvoilleen, vaikka olikin vielä aivan umpijäässä. Raparperikuningas katseli edessään seisovaa jäätynyttä tonttua, joka mulkoili häntä takaisin sinisillä silmillään. Talvi oli alkanut!

Joulukalenteri

 Tervetuloa tämänvuotisen joulukalenteritarinan pariin. Oletko jo kuunnellut jouluradiota? Paketoinut lahjoja? Paistanut luumutorttuja? Tässä sinulle pieni pakohetki arjesta jokaiseen aamuun. Etsi sisältäsi se punaisen lumivalkoinen joulumieli ja hyppää seikkailuun!

(Huomautus jo tässä vaiheessa. Jos et tiedä kuka Raparperikuningas on, lukaise hänen tarinansa ensin.. Löytyy tämän blogin arkistoista. Myös aiempien vuosien joulukalenteritarinat ovat luettavissa, jos tuntuu, ettei tämä riitä..)

Noniin, joulua!

Tiedätkö että aivan kuten meitä ihmisiä, tonttujakin on erilaisia. Joulutontut lienevät tunnetuimpia mutta on niitä muitakin ja jokaisella on omat hommansa hoidettavana! Tämän huomautuksen sain kuulla napakkaan sävyyn eräältä tonttuystävältäni, kun ylistin joulutonttujen intoa selvitä työtaakastaan joka joulu. Muiden tonttujen tekemiset eivät vain ole yhtä näkyviä, ehkä? Mutta asiaa pohdittuani tajusin, että onhan meillä tietysti tallitonttuja, saunatonttuja, metsätonttuja ja varmasti meidän kaikkien tuntemia, hieman jopa väheksytyn tonttusukuhaaran edustajia, eli puutarhatonttuja. Tämän joulutarinan kertoi minulle eräs ystäväni, joka on päässyt lähemmäs noita hassuja pikku ukkeleita, kuin kukaan meistä ihmisistä.. Haluatteko kuulla? Se menee kutakuinkin näin:

Raparperikuningas hieroi nenäänsä ja venytteli kankeita jäseniään. Ilmassa tuoksui kuura ja lumi. Talvi oli tullut aivan yht´äkkiä, aivan kuin joku olisi heilauttanut jäistä taikasauvaansa ja lumisade olisi alkanu tipahdella taivaalta. Sitä jatkui koko aamun, koko päivän ja koko yön. Lumi peitti alleen niin kanien pesäkolot, oravien talvivarastot, kettujen polut kuin ihmisten autotkin. Jälkimmäinen tuntui harmittavan varsinkin monia työmatkalaisia. He raaputtivat autojensa jäisiä laseja kilpaa niin että koko Raparperikuninkaan kotikatu raikui muovisesta kitinästä ja ihmisten tarmokkaasta puhinasta. 

Myös Jasse-koiran kopin ovesta oli tupruttanut lunta sisään, vaikka oven suojana oli pieni peitto. Jasse oli viettänyt yönsä sisällä talossa ja kopissa torkkunut Raparperikuningas odotteli jo malttamattomana, että tämä tulisi raivaamaan lumikaaosta oven edestä. Eipä aikaakaan, kun lumihangen keskeltä kaivautui tumma, puuskuttava nenä. Sitten näkyivät viiksikarvat ja lopulta kaksi ruskeaa silmää, jotka tuikkivat iloisesti. Jasse rakasti lunta. Heti kun se oli saanut Raparperikuninkaan tien raivattua, se juoksi pitkin puutarhaa ja kieriskeli valkoisessa hangessa, jättäen siihen koiranmallisia hassuja kuvioita ja tassunjälkiä. Paljon tassunjälkiä. 

Raparperikuningas katseli koiraystävänsa touhua päätään pyöritellen ja kietoi viittaansa tiukemmin ympärilleen. Täällähän oli kylmä. Henki höyrysi ja lumi narisi pienten töppösten alla. Hmm..tammen juurella näkyi jotain, jotain joka oli hautautunut lumeen. Ei mutta, voi ei! Sehän oli pihan puutarhatonttu! Miksei tuo höppänä ikinä oppinut, että kun ilma alkoi tuoksua lumelta, silloin kannatti hakeutua suojaan. Eih, melkein joka vuosi sama juttu, talvi yllätti puutarhatontun! Kaikissa tonttualan julkaisuissa naureskeltiin samalle asialle ja silti tuo onneton tonttu jäädytti itsensä jääkalikaksi puutarhaan ensilumen sataessa. Tämä oli joka talvinen traditio, ensin tuli lumi, sitten kaivettiin tonttua hangesta. Raparperikuningas huokaisi ja katseli ympärilleen. Toisia tonttuja ei näkynyt vielä missään. Yleensä ne ilmaantuivat paikalle näihin aikoihin. Jos eivät nyt aivan pelkästään naureskellakseen puutarhatontun ahdingolle, sillä tavalla hyväntahtoisesti tietenkin, niin yleensä tonttujen vuosittainen herttakortti-peliturnaus alkoi aina ensilumen sataessa. Nyt muita ei kuitenkaan vielä näkynyt..

Tapahtui Meedion luona

 Wikipedian mukaan (vapaasti referoituna)meedio on henkilö, joka välittää viestejä tuonpuoleisesta, varsinkin vainajilta. Meedio voi myös "erittää henkimaailmasta materialisoitunutta ektoplasmaa." Meedioiden kulta-aika oli jotain sata vuotta sitten. Nykyisin tälläisistä henkilöistä puhutaan enemmänkin kanavoijina. Ero meedioihin on tuo ektoplasman erityksen puuttuminen.

Noh, ektoplasmat sikseen, mie puhun kyllä arkikielessä ehkä enemmän meedioista, se on jotenki kansankielisempää. Oon käyny pariin kertaan sellasessa yleisömeediotapahtumassa, jossa porukka saa viestejä tuonpuoleisesta. (Eikä siellä o kyllä mitää ektoplasmaa eritelty..) Siellä on aina ollu tosi hyvä pöhinä ja ihmiset on saanu ihania terveisiä poismenneiltä perheenjäseniltään ja ystäviltään. Siinä on vaan se ongelma, että siellä on nii paljo porukkaa, niin kaikki ei saa omaa henk.koht.viestiä. Osa hengistä(iha niinku elävistäki ihmisistä)tuo itseään enemmän esille ja osa jättäytyy vähä niinku odottamaan vuoroaan, jolloin vaan aika loppuu. 

Ratkaisu, mennä yksityiseen tilaisuuteen! Yksinkö? Ehei, otin Pikku-H:n mukaan. Meillä on ollu agendalla mennä tälläseen tilaisuuteen jo vuosikausia ja nyt myö vaan se toteutettiin. Mistä meedio? No niitähän löytyy googlaamalla vaikka ja kuinka. 

K kysy miulta illalla, että mite meni. "Käyttikö se jotai kristallipalloa?" Tää oli tietysti ihan ironinen vitsi mutta jos nyt otetaan asia ihan vakavasti, niin varmaan jotku meediot käyttääki. Jokaisella on omat keinonsa lukea saamiaan viestejä. Tää meiän meedio sai enemmän kehollisia kokemuksia, joten hän aloitti kaikkien viestien lukemisen aina seisten. 

Oltii kumpiki vähä(paljo)jännityksessä, mitä tässä tulis tapahtumaan? Mitään pelättävää ei kuulema ole, joten sillä mentiin. Meedion työtila oli ihanassa vanhassa puutalossa, jota kukaan ei ollu pilannu Tikkurilan valkosella kalustemaalilla, vaan talo oli säilyttäny oman satavuotisen henkensä. Meedio oli sellanen "ihan tavallinen" nainen, jota meistä ei kukaan erottaisi Prisman vihannesosastolla. Ei siis kaulasta roikkuvia kristalleja, turbaania, mitään kaapuja tai muuta mystistä. Mentiin meedion työhuoneeseen, laitettiin puhelimet lentotilaan, kaadettiin teetä kuppeihin ja istuttiin alas. 

Ekana nostettiin kortit, joilla päästiin vähän tunnelmaan. Tässä miun:

Oon kuullu, että henkimaailma tulee ihmisen luo kevyessä muodossa. Tuulena, perhosina, höyheninä tai vaikka lintuina. Tää kortti haluu kertoo miule, että miula on tosi paljon henkiauttajia ja rinnalla kulkijoita ja että miu pitää luottaa myös miu omiin henkisiin kykyihin.

Noh, viestejä tuonpuoleisesta? Ekana tuli iloinen naisenergia. Fyysisesti muodokas, ei kuitenkaan lihava henkilö, joka oli hyvin iloinen tästä mahdollisuudesta tulla moikkaamaan. Tää hahmo katto meiän teepöytää(jossa oli teen lisäks tarjolla gluteenittomia, sokerittomia, ...jajotaintomia-keksejä)että voivoi, eikö ton enempää tarjottavaa. Pitäis olla pöytä täynnä pullaa ja kakkua, enemmän tarjottavaa. Tää henkiö katto miu pääkallokuvioista paitaa ja nauro sille sillee hyvällä tavalla. Että ei heidän aikaan tuommoisia, hänellä on vaan tää esiliina. Mutta että se sopii miule. Hän ei ole miu läheisin henkiopas mutta on kulkenu miu rinnalla ja seurannu miu elämää, vaikka ei ollakkaan koskaan tavattu..

Toinen miule tullu hahmo oli suoraselkäinen mies, joka ei ois eläessään missään nimessä uskonu mihinkään henkimaailmaan mutta on nyt sitä mieltä, että onhan tää mahtavaa. Hän on ollu enemmänkin hiljainen kuin mikään suupaltti. Ei siis tuppisuu, on puhunu kyllä mutta asiaa. On pitäny eläimistä ja tehny käsillään paljon kaikkee. Metsä on ollu tälle henkilölle paikka, jossa on myös viettäny paljon aikaa ja hän haluu korostaa sitä myös miule. Että miu kannattaa mennä metsään "maadoittamaan" itseäni.

Miule nää henkilöt oli ihan selviä, keitä he ovat..

Pikku-Hkin sai ihan mielenkiintosia viestejä, kannustusta ja apuja tuonpuoleisesta, hän kertonee niistä jos haluaa..

Meillä oli tosi hyvä ja lämmin tunnelma, jotenki turvallinen. Oltais molemmat voitu jäähä sinne jutustelemaan vaikka koko päiväks. Nyt tuntuu, että olo on jotenki kevyt :) Suosittelen tätä kokemusta kaikille, jos ei muuten niin sillä varjolla, että kaikkee pitää kokeilla. 

Muutama yleismaailmallinen vinkki kuitenkin, jotka ihan kuka tahansa teistä voi ottaa osaksi omaa arkea. Ja ei, teiän ei tartte uskoo mihinkään "yliluonnolliseen" tai "henkimaailmaan" tai "ennustajaeukkoihin" tai "tarot-tulkitsijoihin" eikä näistä jutuista tartte kertoo kellekkään. Muista kuitenkin pari vinkkiä, ihan vaan vaikka mielenkiinnosta:

-Jokaisella on omia henkiauttajia ja rinnallakulkijoita. Ne voi olla tuonpuoleiseen siirtyineitä ystäviä, tuttavia tai sukulaisia, tai ne voi olla metsänhenkiä, enkeleitä tai ihan mitä tahansa. Vaikka peikkoja :D Niiltä voi pyytää apua. Onko tentti tulossa? Työhaastattelu? Etkö tule naapurin kanssa toimee? Pyydä apua auttajalta! Pyydä tsemppiä tenttiin, apua haastatteluun, pyydä naapurille helpotusta.

-Rakasta itseäsi. Jos et itse jaksa ja pidä huolta itsestäsi, et kyllä jaksa auttaa muitakaan, oli kyse sitten ihan fyysisestä auttamisesta tai vaikka vaan toisen ongelmien kuuntelemisesta. 

-Onko paha olla? Hermo menee? Fyysisiä vaivoja? Mene johonkin hiljaiseen paikkaan(ihan vaikka Prisman vessan viimeiseen koppiin) ja hengitä muutaman kerran rauhassa sisään ja ulos. Mieti, että joka kerran kun päästät ilmaa ulos, samalla poistuu pahaa mieltä ja ongelmia. Vähä niinku kehon kevätsiivous pikana.

- Unelmoi ja tavoittele unelmiasi mutta älä jää kiinni siihen, että MITEN saat sen unelman toteutettua. Se voi toteutua ihan odottamatonta reittiäkin pitkin, pääasia, että tähtäät siihen vaikka se tuntuis kuinka epätodelliselta. 

Naurattaako tää koko asia teitä? Hyvä. Paljon pahempi ois jos teitä itkettäis :D Pidä kuitenkin aistit auki. Jokainen voi lukea tuonpuoleisen viestejä, vaikka toiset onki vähä herkempiä niille. Viesti voi olla tuoksu, väri, tuulenhenkäys tai vaikka kuten miule kävi viime synttäripäivänä, pikkulintu, joka istahti miu auton A-pilarille ja katteli miuta etulasin läpi suoraan silmiin. Mie tiiän kuka tuli tuonpuoleisesta toivottamaan hyvää syntymäpäivää ;)

Pysykää linjoilla muruset, mie yritän täällä aistia teiän energiat :D

**

Ja hei, kohta alkaa joulukalenteri, pysykäähän linjoilla!

Inkiväärishotti muumien tapaan

Se on kuulkaa koronat ja leprat ja mustat surmat ja ebolat ja tuiki tuntemattomat biologiset uhkakuvat, jotka vaanii pientä ja vähän suurempaakin kulkijaa tuolla. Ulkona. Syksyisessä pimeydessä, jossa lehdet on tippunu, maa on märkä ja mutainen, mieli on musta ja karkkipäiväkin on peruttu. Nih.

No mitä sille asialle sitte voi tehä? Miula on teille varma ratkasu, jonka avulla pysytte terveenä. Peruuntuneeseen karkkipäivään tää ei kyllä auta, enkä itseasiassa tiiä auttaako mihinkään muuhunkaan mutta ei siitä nyt sen enempää. Joidenkin lähteiden mukaan inkiväärillä on kaikenlaisia huippuvaikutuksia, kuten: 

-Auttaa ruoansulatuksessa ja närästysvaivoissa (no ehkä miuta on pierettäny vähä vähemmä?)

-Helpottaa flunssaoireita(Varmasti ihan yhtä tehokkaasti, ku kaikki muutki ihmelääkkeet.)

-Auttaa painonhallinnassa pitämällä verensokerin tasaisena.(Jaadajaadajaa. Ei auta ainakaa miu karkkihimoon!)

-Inkivääri hellii ihoa, hiuksia ja auttaa akneen. (Luotan silti kampaajani ammattitaitoon tietyissä tilanteissa..)

-Lievittää kipuja ja tulehduksia, myös ulkoisesti. Auttaa mahdollisesti myös kuukautiskipuihin. (Joo, aion kokeilla ehkä hieroa tuota äsken keittämääni lientä miu kipeisiin niveliin mutta menkkakipujen lievityksessä vannon e-pillereiden nimeen!)

Eli, inkiväärishotti muumien tapaan. 

Tää on tosi helppo ja nopee valmistaa. Tarvitset vain:

-Muumikuvioisen (lasisen)leikkuulaudan

-Muumikannun (voi olla mikä tahansa kuosi mutta itse pidän tästä mustavalkoisesta)

-Veitsen

-Kuorimaveitsen

-Inkivääriä

-kattilan

-hanavettä

-sitruunan

-hunajaa

(mustekynän)

Se on sitte ihan mitä ohjetta nyt seuraat, niin joissain sanotaan, että inkivääri pitäis kuoria ja toisissa se vaan palotellaan menemään ihan ilman mitää kuorimarituaaleja. Tosimartat(jotka viihtyy keittiössä ja joilla ei o kertakaikkiaan mitään muuta elämää/tekemistä)kuorii inkiväärin lusikan kärjellä rapsuttaen. Näin siitä menee mahdollisimman vähän hukkaan. Lapseton, kotitalousgeenitön epämartta käyttää ihan vaan Ikean kuorimaveistä, eikä sitäkään nyt ihan niin tarkkaan, kunhan nyt enimmät.. Tosimartta myös raastaa inkiväärin, epätosimartta paloittelee sen Hackmanin tylsällä veitsellä jonkinlaisiksi palasiksi.

Eri ohjeissa on myös eri määrä inkivääriä. Jos omistat keittiövaa´an, mittaa sillä 200-300g inkivääriä. Tai 100-150g tai sitte käytät ihan nyt vaa just sen verran, kun sitä sattuu olemaan/kattilaan mahtuu/jaksat kuoria.

Sitte vettä. Seki on nyt sitte vähä ohjeesta riippuen puolesta litrasta jonnekki vähä suurempiin määriin. Ite tein sillee, että mittasin toho muumikannuun vettä, varmaan jotai litra? Sitte se vaan kattilaan, niin tulee valmiiks sellanen määrä, joka mahtuu johonki astiaan, ku liemi on valmis. NEROKASTA!

Sitte ei muuta ku määrä x inkivääriä sinne y määrään vettä ja hella täysille! 

Tässä voi siis samaan aikaan valmistaa lounasta. Asiat kannattaa tehä siinä järjestyksessä, että eka kahvit tippumaa, sit leikkaa patongin kahtia, sit kuorii ja palottelee inkiväärit, sit piirtää sitruunalle naaman, sit mittaa veden kattilaan ja laittaa sen tulille, sit inkiväärit sinne, sit tajuaa, että nyt sitruunalla on mustekynällä tuhrittu pärstä ja vaikka se on sinällää tosi kiva juttu, niin ehkä se naama kannattaa leikata pois, enneks pilkkoo sitruunan veteen. Seuraavaks turaus hunajaa sinne kattilaan, kansi päälle ja antaa sen kiehua (ohjeesta riippuen 4-50min) sen aikaa että patonki on valmis, kahvi kaadettu kuppiin ja jäljet siivottu. 

tässä alemmassa kuvassa näkyy hyvin, miten sitruunalle on tehty niinsanottu "face off-kuorinta":

Kattila pois liedeltä ja kaataa sitte sen nesteen jossai vaiheessa (tässä välissä voi kattoo vaikka teho-osastoa yhen jakson C-morelta) vapaavalintaista kuosia edustavaan muumikannuun jonku siivilän läpi. 

Tätä shottia sitte joka aamu pieni tujaus ja ah kun tekee autuaaks!

Terveisin J, melkein lääkäri

P.S. Sitte vielä pieni leikki tähän loppuun, eli lue teksti uusiks ja laske kuinka monta kertaa sana "sitte" esiintyy. :D