"Mun minkkiturkkia et sit tuu spreijaamaan!"

Kävin viikko sitte ottamassa tatuoinnin. Se ei varsinaisesti liity miu tänpäivän aiheeseen muuten, kun siinä n.5 ja puoltuntia makoillessani kuuntelin kahen vegaanin jutustelua. (Välihuomio, oli muuten tuskasta, älkää hitossa kukaa ikinä ottako tatskaa reiteen! Sattuu vaan noin niinku aika paljon! Harhakuvitelmaa, että tuo reisisivuläski ois jotenki kivuton paikka.. Mutta hei, hienohan siitä tuli! Tässä kuvassa toki taas vähä valo-ongelmaa ja tuoreeltaan se on vielä vähä rupinen. Sen nimi on Ludvig :D Tuo hämähäkki tuossa on sitte kai Signe. Se on miu tyypillinen hämisnimi.)

No niistä vegaaneista miu piti siis kertoo. Tai ei välttämättä pääasiallisesti ees niistä vaan yleisesti tuontantoeläimistä ja kasvissyönnistä ja muusta.. No veganius tuntuu olevan nyt jotenki kuuma puheenaihe. Tää homma menee ainaki miu silmissä jotenki näi: Hahmo x on vegaani, tiukka sellainen, ei käytä nahkaa, villaa tai muita eläinperäisiä tuotteita, ei pidä lemmikkieläimiä eikä tietenkään syö mitään eläinperäistä. No, Hahmo x kutsutaan päivällisille, johon tulee iso porukka syömään ja juomaan. Emännälle kerrotaan, että Hahmo x ei sitten syö lihaa tai eläinkunnan tuotteita mutta hän on tietoinen omasta ruokavammastaan ja lupaa tuoda omat eväät mukanaa. Häntä ei tarvitsisi huomioida erikseen millään tavalla. Illan emäntä säälii ruokavammaista vegaania kuitenkin sen verran, että päättää tehdä tälle vihersalaatin. Laittaa kivasti sen fetajuuston eri kuppiin, josta jokainen saa sitten lisätä itselleen juustoa. Ja onhan siinä sitten perunoita ja leipääkin tarjolla ja eihän noissa kasviksissakaan ole mitään eläinperäistä, porkkanaa ja lanttua ja vähän yrttimausteita. 

Ilta saapuu ja Hahmo x tulee myös paikalle. Hänelle kerrotaan suureen ääneen, että "Täälä on sitten sinulle tätä salaattia ja perunoita!" Että on huomioitu ruokavammaiset, kuulivathan kaikki. Hahmo x kiittää kauniisti emäntää huomaavaisuudesta. Otetaan alkumalja. Joku vitsailee jo Hahmolle, että voiko tämä nyt skumppaakaan ottaa, kun onhan sitä varten jouduttu rypäleitä kasvattamaan, onhan niilläkin tunteet! Hahmo x naurahtaa kohteliaasti. Siirrytään ruokapöytään. Joku ottaa lihapalan suurieleisesti ja vilkuilee samalla Hahmon suuntaan, näkihän tämä varmasti. Sielä se kaivelee omia kuppejaan, niistä jotain vihreää mönjää lautaselleen vihersalaatin viereen. "On se kuulkaa tämä kunnon lihapaisti se, mikä miehen tiellä pitää!" Ha, ensimmäinen kommentti, oli pakko sanoa ääneen, koska tuo vegerääpäle ei tarttunut syöttiin. Eikä tartu vieläkään. Illan edetessä lihakommentteja satelee ja joku kertoo kuinka vaikeaa oli järjestää työpaikan tyhy-päivä, kun sielä oli yksi kasvissyöjä joukossa. Jouduttiin tilaamaan sille erikseen kasvispitsa! Toiset nyökyttelevät. On tullut aika, kun ensimmäiset vieraat poistuvat jo paikalta. Hahmo x alkaa myös pakkailla kippojaan. Hän kiittää illasta ja poistuu pimenevään yöhön. Siitä alkaa emännän puhina, kuinka vaikeaa on tuollaiselle yrittää keksiä ruokia! Ei kelpaa, vaikka on kuinka laitettu sapuskaa pöytään. Olisihan tuo voinut edes maistaa! Ihme niskoittelua. On niin vaikeaa olla hyvä emäntä, kun joukossa on yksi joka vammailee tuolla tavalla ja sitten joutuu sille keksimään erikseen syötäviä. Olisi ilman, jos ei kelpaa. Nih. Viinin humalluttamat vieraat ovat samaa mieltä. Ihmeellistä hapatusta tuollainen. Tekevät itsestään ja syömisistään kauhean numeron! "MINÄ en sitten syö tätä enkä tätä!" Oliko sielä tonkan pohjalla sitä viiniä vielä? (Huomioitavaa, että Hahmo x ei koko illan aikana kiihkoillut omasta ruokavammastaan millään tavalla, eikä yrittänyt käännyttää A-luokan lihansyöjiä..) Kenellähän se ongelma loppujen lopuksi olikaan..? ;)

Kävin työterveyshoitajalla jossai työhöntulotarkastuksessa. Miuta peloteltiin, että se hoitsu on sellanen vanha harakka, joka tekee kaikki alkoholinkäyttötestit ja kyttää elintavat yms. Ja että se tarkastus kestää ainaki kaks tuntia. Miu onneks se emäntä oliki jääny just eläkkeelle ja sen tilalle oli tullu sellanen hyvinki järissään oleva about miun ikänen naispuoleinen hoitajatar. Jes, tästä selvittäis. Olin täyttäny ne lippuset ja lappuset etukäteen ja niitä lueskellessa huomio kiinnittyi..tadaa, "Ai sie oot kasvissyöjä?" "Joo". "Mistä sie saat proteiinia?" (Aaaaargh!) "No, koska en ole vegaani, niin maitotuotteista, rahkasta, juustosta, pähkinöistä, pavuista, täysjyväviljasta, soijarouheesta, linsseistä.."

Älkää nyt ymmärtäkö väärin, se on toki tavallaan ihan asiallinen kysymys, eikä se esittäny sitä mitenkää pahassa hengessä mutta oikeesti, kysyykö se joltai perus-Reiskalta, joka elää Saarioisten lihapullilla ja mummonmuusilla, että "Mistä sie saat kuituja ja vitamiinejä?" Ei kysy, ei! Tuo proteiinihypetys on saatu markkinoitua ihmisille iha hulluihin sfääreihin. Normaali (no, nii normaali ku mieki nyt voin olla..)ihminen ei tartte mitää megamääriä proteiinia. Ja kyllä, sitä saa muualtaki ku kidutetusta kanasta! Tsiisus sentäs! :D Muistan ku ala-ja yläasteella puhuttii kasvissyönnistä ja sillo kerrottii, että kasvissyöjien pitää HIRVEEN tarkkaan varmistaa, että saavat kaikki tarvittavat ainekset elimistöönsä, jos eivät kerran syö lihaa. Ihan ku se liha ois joku kaiken autuaaksi tekevä ihmeaine.. Kukaan ei kyseenalaista sitä, että esim ystävämme broileri, siis ei mikään kana vaan broileri: 

Broileri on nopeakasvuiseksi ja raskasrakenteiseksi lihantuottajaksi jalostettu kana. Broileri ei siis ole oma lintulajinsa, vaan kanarotujen risteytyksellä aikaansaatu hybridi. Suomen kaikki broilerit ovat Ross-yhtiön kehittämiä hybridejä, jotka tuodaan Suomeen Skotlannista. Yleisimmin käytetään Ross 508-hybridiä. 

Suuresta koostaan huolimatta broilerit ovat teurastettaessa vain kuukauden ikäisiä linnunpoikasia. Nykyisin brolerit saavuttavat 5-6 viikon iässä noin 1,8kg teuraspainon, kun vielä 1990-luvulla saman ikäisten lintujen teuraspaino oli 1,2kg.

Broilerit kasvatetaan suurissa, ikkunattomissa halleissa, joissa on kerrallaan yleensä kymmeniä tuhansia lintuja. Broilereiden hyvinvointiongelmat liittyvät suureksi osaksi niiden nopeaksi jalostettuun lihasten kasvuun, jota tukevat myös tehokas ruokinta ja valaistuksen säätely. Lihasmassan lisääntyessä sydän, keuhkot ja erityisesti jalkojen luut eivät ehdi kehittyä tarpeeksi nopeasti. Jalkavikojen ja -kipujen takia broilereiden luontainen käyttäytymien vähenee, minkä seurauksena ne liikkuvat, sukivat, kylpevät ja kuopsuttelevat vähemmän. Kipujen pahetessa ne kyyhöttävät maassa ja liikkuvat vain pakotettuna.

Rintapalat ovat kysytyintä lihaa broilereissa, joten niille on jalostettu mahdollisimman isot rintalihakset. Tämän seurauksena vartalon painopiste on siirtynyt eteenpäin ja linnun kinneriveliin kohdistuva rasitus on voimakkaampip. Tämä myötävaikuttaa jalkavaurioiden esiintymiseen..

Animalia

Entäs sitten varsinkin ulkomailta roudattu punainen liha, joka on selkeästi halvempaa kuin kotomaassa tuotettu? Lihan kulutus on moninkertaistunu viimesten vuosikymmenien aikana elintason noustessa ja siihen tahtiin on lihatuotannon tietysti vastattava. Enemmän kulutusta, hinnan on oltava koko ajan halvempi.. mihin tää johtaa? Tietysti tuotantoeläinten elinolosuhteiden huononemiseen. Mihin se johtaa? Siihen, että tuotantoeläimet on koko ajan sairaampia. Mihin se johtaa? Ne pitää lääkitä, antibiooteilla. Ja vaikka Suomessa tää lääkintä onki hyvin valvottua ja suorastaan vielä vähäistä esim keski-Eurooppaan verrattuna, niin lihankulutuksen koko ajan lisääntyessä myös eläinten sairaudet ja sitä kautta lääkintä lisääntyy. Se taas johtaa siihen, että kohta täällä ei mitkään antibiootit enää tehoa mihinkään vaivaan. No, ehkä se tirisevä grillimakkara on sen arvosta? 

Punaisen lihan liikakulutuksella on todistettavasti myös vaikutusta suolistosyöpien yleistymiseen..

Tässä ei nyt missään nimessä ollu ajatuksena alkaa arvostella kenenkään lihansyöntiä tai elintapoja, eikä miun ole myöskään tarkotus kiihkoilla kasvissyönnin tai vegaaniuden puolesta. Haluun vaan herättää pieniä ajatuksia aiheesta, että voisko meistä jokainen tehä vaikka jonku pienen asian silloin tällöin. Yks kasvisruokapäivä joskus, jos ei kerran viikossa mutta vaikka kerran kuukaudessa. Eihän näytä pahalta: 

Ei varmaa ainakaa tuon lonkeron kanssa ;) On fakta,että tää pallo ei kestä tätä kulutusta, jota myö tässä koko ajan puuhataan. Mie en sitä tuhoa o näkemässä(varmaankaan) mutta työ ketkä haluutte lapsia ja lapsenlapsia, ni ajatelkaa edes niitten olentojen tulevaisuutta, millanen maailma niille ihmisille jää. Kukaan ei yksin pysty tätä maailmaa pelastamaan, eikä tarviikkaan. Eikä kenenkään tartte alkaa kasvissyöjäks tai himovegaaniksi mutta pienikin ajatus joskus vihreemmän elämän puolesta vois auttaa. Jos ei muuta, niin tehkää se edes Ross 508:n takia :) 

Taiteilua

Kuten jossain tekstissä mainitsin, miula on hirvee tarve koko aja taiteilla jotai. Menisin tosi mielellää esim kansalaisopiston huovutus- tai keramiikkakurssille mutta miule muodostuu sellanen ongelma, että en tiiä mihi hittoo mie ne kaikki tuotokseni työnnän. En o kuitenkaa nii taitava, että voisin viiä niitä hyvällä omatunnolla esim lahjaks kellekkää.. No, nyt oon toteuttani itteeni lastenhuoneen sisustajana ja maalasin miu siskon pygmeille taulut. Ne raukat ei vielä osaa sanoo vastaankaa :D

Mie en valitettavasti saanu millää kunnon valokuvia noista mutta näistä saa varmaan pienen käsityksen.. Tuo leijonan naama näyttää siltä, että joku ois laaminu sen pärstästä puolet pois mutta jostai syystä se näyttää siltä ku valo osuu siihe jotenki hassusti? Ei se luonnossa näytä tolta :D Pitää kattoo vieläkö sitä pitää vähä fiksata.. Nomutta, tässä siis miu tuotoksia:

Tää tulee esikoiselle, maalauksen nimi on "Rohkeus". Esikoinen tarttee aina vähä enemmän rohkeutta, ku perheen muut jäsenet.

Ja tän nimi on "Ensilento". Se muistuttaa, että kaikki pitkät ja lyhyetki matkat, sekä jännittävät, ehkä pelottavatki jutut vaatii aina sen, että uskaltaa ottaa sen ekan askeleen. Ja sitte pitää vaa luottaa, että omat siivet kantaa kyllä. Tää taulu on siis kuopukselle.

Lentomatkustuksen riemuja

Hiphei ja lentoon! Lensin tuossa just Oulu-Helsinki-Oulu väliä pikkusen pyrähdyksen ja mietiskelin siinä lentokentillä tätä lentomatkustusta eri näkökulmista. Sehän on melko epäekologista mutta niin kovin nopeeta, miettikää, tunnissa Oulusta Hesaan versus 8 tuntia junassa.. No, se ei ollu nyt varsinaisesti se juttu, kunhan totesin.

Mut tässä hei lentomatkustuksen riemuja kahdelta kantilta..

Lentoon:

Ajan Pösön parkkiin Oulun lentokentällä, laitan pysäköintilapun talteen ja kävelen automaatille, jossa voi tehdä lähtöselvityksen. Muutaman kirjaimen koodi vaan koneeseen ja tarkastuskortti tulostuu helposti ja nopeasti laitteen uumenista. Se tuntuu lämpimältä, kuin juuri tulostimesta tullut paperi vain voi tuntua. (Vai kuvittelenko vain?) Siitä turvatarkastukseen, jossa ystävällisen oloinen hahmo hymyilee minulle tarkistaessaan uunituoretta lentolippuani ja toivottaa hyvää matkaa.

Minulla onkin tässä vielä reilusti aikaa, joten käyn ostamassa kupillisen kahvia ja menen pöytään lukemaan mukaani ottamaa Kotivinkki-lehteä. Lentokentillä on aina omanlaisensa lähdön tunnelma hyvässä ja surullisessa mielessä, se kiehtoo. Ihmisiä kulkee ohi, nostan katsettani välillä ja mietiskelen mihin kaikki ovat matkalla. Suurimmalla osalla on varmasti jatkolento Helsingistä eteenpäin. Jonkun lapsi juoksee innoissaan lehtihyllyjen välissä ja puhuu kovaan ääneen jotain uima-altaasta. Ovat varmasti etelään menossa. Mitä lähemmäs boarding-aika tulee, sitä tiiviimmäksi tunnelma käy. Ihmiset alkavat siirtyä kohti tiskiä, jonka takaa aukeaa suuri tuntematon, mukaansa imaiseva käytävä, jota pitkin pääsee koneeseen. Virkailija kuuluttaa koneen olevan valmis. Ihaillen kuuntelen tämän nopeaa puhetta, edes vierailla kielillä kerrottu kuulutus ei hidasta reipasta puhetahtia. Jono muodostuu, tunnelma tiivistyy edelleen, pieni liikehdintä nytkäyttää jonon lopulta tasaiseen etenevään liikkeeseen. Älykännykät piippaavat ja meillä tavallisilla pulliaisilla olevat tavalliset matkaliputkin vilautetaan laitteessa, jonka jälkeen saan kävellä "putkeen." Siinä on kokolattiamatto, joka hiljentää askelten kopinan. Vähän kuin kävelisi punaisella matolla! Kone on iso ja hieno, joku Boeing-jotain-merkkinen. Ovella lentoemo, pukeutuneena firman hienoon univormuun, hymyilee ja toivottaa tervetulleeksi. Oma paikka löytyy helposti, turvavyö kiinni ja lähdön hetkeä jännittämään. Onneksi sain ikkunapaikan! Se sama lentoemo käy läpi turvaohjeet, pelastusliivin käytön ja hätäpoistumistiet. Hymyillen. Sitten koittaa lähdön hetki. Kone rullaa kiitoradalla kuin jättimäinen torakka. Vauhti kiihtyy, se tuntuu matkustamossa. Lopulta moottorit nostavat koneen ja sen parisataa matkustajaa ylös taivaalle, vaivattomasti kuin lentoon lähtevä lokki. Tehdään vielä pieni kaarros kentän yllä ja sitten matka kohti Helsinkiä alkaa. Heihei, Oulu.

Turvavöiden merkkivalo sammuu ja lentoemot aloittavat tarjoilun. Koska lennän nyt Norwegianilla, kaikki juomat ovat maksullisia. Toisaalta lento on niin lyhyt, että sen aikana en tarvitse virvokkeita. (Hitto mikä sana, virvoke :D). Matkan aikana on pientä turbulenssia ja kone tärisee. Lentoemot jatkavat kuitenkin tarjoiluaan, joten mitään hätää ei tunnu olevan. Vajaan tunnin kuluttua turvavyömerkkivalo syttyy jälleen ja kapteeni ilmoittaa, että on tullut aika aloittaa laskeutumisvalmistelut. Pöydät ja selkänojat pystyasentoon, ikkunaluukut auki ja vyöt kiinni. Kone laskeutuu korkeuksista takaisin maanpinnalle. Nyt ei taputeta onnistuneelle laskulle, kuten Cran Canarian-lennoilla, nyt ollaan reittimatkalla. Kone rullaa terminaaliin ja lentoemäntä käyttää samaa supernopeaa lentokieltä kertoessaan, että nyt ollaan Helsingissä, olkaa varovaisia matkatavaroidenne kanssa, kiitos kun valitsitte Norwegianin ja hyvää päivänjatkoa. Tämä kolmella eri kielellä, kaikilla yhtä nopeasti. Ei ollut ihan ensimmäistä kuulutustaan pitämässä tämä lentoemo..

Matkustajat purkautuvat ulos koneesta. Punainen matto hiljentää askeleet ja putken päässä odottaa vilkas Helsinki-Vantaan lentokentän vilinä. Exit-kylttiä seuraamalla löytää tiensä matkatavarahihnalle ja sieltä ulos päivänvaloon, taksijonoon, bussilaiturille.. onnekkaimmilla on joku odottamassa aulassa tai parkkipaikalla. Lentomatkustus on juhlavaa!

Vai menikö se kuitenkin näin?

Ajan Pösöllä kohti Oulun kenttää ja tulen parkkipaikalle. Puomin edessä oleva automaatti jumittaa, eikä anna lippua. Peruutan ja menen toisesta portista, nyt onnistuu. Joudun jättämään auton kauas terminaalista, koska lähimmät paikat ovat tietysti varattuja. Kävelen terminaaliin ja jonotan automaatille, jotta pääsen tekemään tsekkauksen. Näppäilen numeron ensin väärin ja kone herjaa ettei varaustani löydy. Lopulta lippu tulostuu ja pääsen etenemään turvatarkastukseen. Edelläni menee hahmo, joka ei selvästi ole lentänyt koskaan aiemmin. Hän pohtii, etsii, kaivelee ja asettelee tavaroitaan. Henkilökunta kysyy onko mukana nesteitä tai läppäriä. Joo, molemmat. Nesteet esille, kiitos. Mitä, pitikö ne olla pakattu litran vetoiseen muovipussiin? Mitä, pitääkö läppäri kaivaa esille? Pitääkö vyö ottaa pois? Vielä sielä joku piippaa portilla. Ota kengät pois. Nonyt se hahmo pääsee läpi ja tulee minun vuoroni mennä.

Menen ostamaan ylikalliin, pahanmakuisen kahvin, koska olen taas liian ajoissa kentällä ja aikaa on riittämiin. Kotivinkki, tuo turhanpäiväinen koti- ja naistenlehti on hetkessä luettu. Nostan katseeni ja seurailen kanssamatkustajia. Ärsyttävä lapsi juoksee ympäriinsä ja karjuu aikovansa olla koko matkan ajan uima-altaalla, eikä äiti voisi häntä estää. Pygmi meinaa törmätä ohi kävelevään liikemieheen mutta ei tietenkään tästä hätkähdä vaan jatkaa juoksemistaan. Pikkusisko lähtee myös leikkiin mukaan. Lähtötiskin taakse ilmestyy keltaiseen takkiin pukeutunut mies, joka alkaa näpytellä tietokonetta. Tämän nähdessään ensimmäiset matkustajat alkavat muodostaa jonoa tiskille, vaikka boardingiin on vielä ainaki varttitunti aikaa. Lopulta keltatakki alkaa höpöttää mikrofoniinsa supernopeaan tahtiin, että lento on nyt valmis lähtöön. Matkustamoon saa viedä vain yhden matkatavaran, hyvää matkaa, jee jee. Kuhina ja suhina käy, kun ihmiset kilpailevat parhaista jonopaikoista. Massa työntyy putkeen. Massa jonottaa putkessa. Massa tukkii ahtaan lentokoneen käytävän. "Minä tässä alan nyt ottaa tätä takkia pois tässä käytävällä, että saan sen laitettua tuonne ylälokeroon. En suinkaan voinut tehdä tätä tuola terminaalissa ja kantaa takkia käsivarrella, ei, vaan teen sen tässä lentokoneen käytävällä täysin tiedostamatta sitä,että takanani jonottaa sata ihmistä pääsyä omille paikoilleen." (Se sama hahmo, joka sekoili turvatarkastuksessa.) Lentoemo hymyilee, minä en voi olla miettimättä kuinka paljon tuollainen määrä tekoripsiä painaa silmäluomissa. Oma paikka löytyy. Käytäväpaikalla istuu hahmo, joka on jo laittanut vyön kiinni ja ottanut matkustusasennon. Vaivautuneen ja ahdistuneen oloisena tämä hahmo nousee paikaltaan, kun kerron, että minun pitäisi päästä tuonne ikkunapaikalle. Mitäpä kuvittelit, että saat vallata koko rivin itsellesi? Hah! Keskipaikalle tuntee vielä iso, liikaa partavettä käyttävä ulkomaalainen mies. Ikkunapaikka, jeij, ikkunasta näkyy jättimäinen lentokoneen siipi. No, väliäkö sillä, olen unessa jo ennenkuin lähtö tapahtuu. Aistin liikkeellelähdön ja nousun, josta en jaksa oikeasti enää niin kovin innostua, kuin joskus aiemmin. Havahdun ilmakuoppiin ja mietin miltä tuntuisi kuolla lento-onnettomuudessa. Olen kuitenkin viimevuosina psyykannut itseni siihen, että ensinnäkin elän elämääni niin, että ei haittaa, jos kuolen huomenna ja toisaalta, kilometrien korkeudessa killuvassa kurkkupurkissa matkustajana olevalla henkilöllä ei ole juuri mitään tekemistä asian kanssa kuollaanko vai selvitäänkö mahdollisesta onnettomuudesta. Kuoleminen tippuvan lentsikan mukana on varmasti nopeaa, eikä kitumisen vaaraa ole, joten turhaan sitä ottaa mitään paineita asiasta. Tälläkertaa lennolta kuitenkin selvitään.

Alkaa tulla laskeutumisen aika. Selkänojat ja pöydät ylös, ikkunaluukut auki. Se jätetetään kertomatta, että nämä tehdään siitä syystä, että lähdössä ja laskeutumisessa sattuu todennäköisimmin jotain, jos on sattuakseen ja silloin matkustajilla pitää olla mahdollisimman esteetön kulku pois koneesta. Toisaalta pelastushenkilökunnan pitää nähdä maahan syöksyneeseen koneeseen sisälle ikkunoista, että onko joku vielä avun tarpeessa. Siksi ikkunaluukut auki. Korvat ovat jo umpilukossa, maa lähestyy ja lopulta pyörät tömähtävät maahan. Lentoemo, jolla on maailman pisimmät irtoripset, luettelee litanniansa matkatavaroista, kiittää matkaseurasta ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Kuulutus on niin nopea, että vaikka kuinka pinnistelen, en ymmärrä englanninkielisestä selostuksesta mitään. Onneksi ymmärrän senverran suomea, että pysyn mukana tilanteessa. Nyt ollaan siis Helsingissä, jee. Turvavyöt alkavat kilahdella melko nopeasti laskeutumisen jälkeen. Kuka sitä merkkivalon sammumista nyt jaksaa odotella! Nokia-tune soi, soitellaan jo kaverille ja päivitetään feispuukkia, maassa ollaan! Terminaalissa kirmaillut kakara on selostanut jotain tulevasta reissustaan koko matkan ajan ja jatkaa väittelyä pikkusiskonsa kanssa samalla, kun ihmismassa tunkee käytävältä terminaaliin. Joku hidastelee edessä kännykkäänsä tuijottaen. Yritän kiertää hahmon mutta vastaan tulee Japanilaisseurue. Sama lapsiperhe, joka on hiillostanut minua Oulusta asti, kulkee kannoillani. Onneksi jatkavat jatkolennoille ja pääsen pakenemaan tyhjään aulaan. Sielä on äiti ja isi vastassa. Jeij. Ei päästä edes lentokenttäalueelta pois, kun ne ovat jo ärsyttäneet toinen toisensa sanaharkkaan. Matkustaminen ilmojen halki on riemukasta. Ratkiriemukasta. Ja hohdokastakin!

  

Näin kesytät ihmissuden

Oletko aina haaveillut ottavasi puolisoksesi ihmissuden? Sohvan nurkkaan murjottamaan ja pikkulapsia pelottelemaan? Ihmissusi ei ole muoti-/trenditietoisen ensimmäinen valinta mutta sen suosio on uskoakseni kuitenkin pitänyt pintansa tasaisesti vuosien mittaan. Kokemattomalle, hermostuvalle tai ensimieheksi sitä en suosittele mutta leppoisan huumorin ja tarvittavan kokemuksen omaava leidi saa ihmissudesta kelpo puolison. On kuitenkin pieniä juttuja, joita kannattaa pohtia etukäteen ja pitää mielessä mm koulutusprosessin edetessä. Ihmissudet ovat hieman normaalimiehestä poikkeavia koulutettavia ja pidettäviä mutta toisaalta niiden kanssa ei tule koskaan tylsää..

Usein kysytyt kysymykset:

Mistä niitä ihmissusia sitten löytää, jos moisen haluaa kotiinsa ottaa asustamaan?

Ihmissuteen, vapaana luonnossa, voi törmätä periaatteessa missä ja milloin vain. Toki päivänvaloa ja pieniä lapsia karttavina otuksina uimaranta kesähelteellä tai päiväkodin leikkipaikka eivät ehkä ole niitä kaikkein varmimpia bongauspaikkoja. Hieman epäsosiaalisina luonteina pidettyjä karvaturreja voi nähdä esim kuntosaleilla(yleisesti ei kovin trenditietoisilla leidisaleilla), lähikaupassa(inhoavat perhemarketteja, koska sielä on lapsia ja perheitä!) tai vaikkapa lähimetsikössä luonnon keskellä. Ihmissudet käyvät töissä kuten kuka tahansa meistä. Työpaikalta olen itsekin löytänyt oman yksilöni! Siis silmät auki vaan, koskaan ei tiedä minkä nurkan takaa ne ryömivät esiin. ;)

Olen löytänyt sopivan yksilön, kuinka saan sen pyydykseen?

Tätä asiaa tiedustellaan paljon ja se onkin yksi tärkeimmistä asioista ihmissusia napatessa. Kuten sanottu, ne voivat olla hyvinkin epäsosiaalisia, jopa arvaamattomia, varsinkin, jos ovat vielä nuoria ja vasta totuttautumassa normaalin ihmisarkeen. Paras lähestymistapa on, kuten minkä tahansa villihkön otuksen kanssa, anna sen ottaa ensikontakti. Pikku hiljaa kesyttämällä ja väsytystaktiikalla luot heti alkuun toimivamman suhteen, kuin tukasta kohti alttaria raahaamalla. Liian hyökkäävä käytös voi pelottaa ihmissuden pois jo heti alkutekijöissään tai vähintään aiheuttaa käytöshäiriöitä myöhemmärrä yhteiselossa. Hiljaa hyvä tulee siis.

Mitä ongelmia ihmissusien pitämiseen kotona yleisimmin liittyy?

Ongelmia ja ongelmia, kuka laskee minkäkin pienen vastoinkäymisen ongelmaksi. Mutta jos nyt muutamia asioita mainitakseni, siis sellaisia, joita on hyvä huomioida ennenkuin ottaa ihmissuden kumppaniksi, ovat esim: Karvanlähtö. Selvästi normaalia miestä enemmän. Toki lemmikkiperheessä tähän on varmasti totuttu, eikä se aiheuta suuria haasteita. Vähemmän ihmissusi kuitenkin vaihtaa turkkiaan kuin peruslemmikki, kissa tai koira. Epäsosiaalisuus voisi olla toinen ymmärtämisen arvoinen seikka. Ihmissudet polveutuvat synkkien metsien asukeista ja vaikka luonto ja biologia ovatkin tehneet parhaansa ja muovanneet näistä mörökölleistä pikkuhiljaa yhä enemmän ja enemmän salonkikelpoisia yksilöitä, perusluonne on pysynyt samana. Älä odota ihmissuden uivan ihmispaljoudessa, kuin kala vedessä, äläkä toivo tämän keskustelevan hölynpölyistä small talkia kaukaisen Irma-tätisi kanssa. Ihmissusi parveilee ruokatarjoilun ympärillä ja pohtii, kuinka teilata tanssilattialla telmivät alle 12-vuotiaat ilman, että siitä joutuisi liian pitkäksi ajaksi vankilaan. Tämä siis esimerkiksi sukulaisen hääjuhlassa :D Älkää ymmärtäkö väärin, ihmissuden voi aivan hyvin viedä juhliin, isoihinki sellaisiin, se käyttäytyy, toki koulutuksesta riippuen, kyllä ihan hyvin mutta sitä ei voi kuitenkaan jättää vahtimatta liian pitkäksi aikaa. Vaihtoehtoisesti sen voi jättää parkkiin toisen samanhenkisen kanssa mutta on tietysti harvinaista, että juhlissa on kaksi ihmissutta samanaikaisesti. Sukulaisia on myös hyvä varoittaa etukäteen, niin säästytään monelta vaivalta.

Myös kaikenlainen muu ihmismassassa liikkuminen, esim festareilla tai muilla kaupunkijuhlilla, ahdistaa ihmissutta. Osittain siksi, että se on yksinäinen olento, joka ei kaipaa ympärilleen hälinää tai älyllisesti vajaata ihmisjoukkoa ja toiseksi siitä syystä, että ihmiset ovat usein kovin kiinnostuneita ihmissusista. Tämäkin on hyvä tiedostaa, jos liikut ihmissuden kanssa kaupungilla, saatatte saada pitkiä katseita, jopa tuijotusta. Rohkeimmat tulevat juttelemaan, jotkut haluavat koskettaa. Ihmissusi ahdistuu tälläisestä helposti ja voi alkaa murista. Yleisimmin ne eivät hyökkää kenenkään kimppuun mutta tilanne voi olla silti haastava. Varaudu siis ennalta!

Mitä hyviä puolia ihmissuden pitämisessä on? 

Ihmissudet ovat uskollisia ja loppujen lopuksi melko helppoja kumppaneita. Ne ärisevät, murisevat ja murjottavat mutta eivät varsinaisesti tee mitään pahaa tai kiellettyä. Niiden koulutus ei tosin ole kovinkaan helppoa juurikin esi-isiensä itsenäisen taustan takia. Kun tämän tiedostaa, ei koulutuspaineitakaan varsinaisesti ole. Lähtökohtaisesti ne ovat sisäsiistejä ja kohteliaita pitää. Huonosti käyttäyvä yksilö kannattaa mahdollisimman nopeasti vapauttaa takaisin luontoon. Siperia opettaa kyllä ärjyimmätkin käyttäytymään kunnolla, siihen ei yksittäisen naisihmisen kannata tuhlata aikaansa. Hyviäkin yksilöitä on tarjolla. Ihmissutta ei siis kannata pitää vain statuksen takia! Ihmissusilla saattaa olla myös piileviä kykyjä, esim keittotaitoja! Ota selville mitä oma yksilösi osaa parhaiten. Niiden kanssa on myös melko turvallista liikkua missä päin maailmaa tahansa, pimeillä kujilla ja kaduilla. Ne puolustavat sinua kyllä.

Nämä siis koskevat vain kotimaisia rotuja. Ulkomaisista ihmissusista en omaa minkäänlaista kokemusta mutta voisin kuvitella näiden olevan hieman haasteellisempia pitää. Ulkomaalaisilla roduilla voi olla kenties raisumpi tempperamentti ja ne voivat myös karkailla herkemmin. Mutta kuten sanottu, ei kokemusta asiasta. Eipä sitten muuta kuin ihmissusijahtiin! Täydenkuun aika näin syyspimeällä saattaa olla otollisin hetki ;) Pidäthän kuitenkin mielessä, että syvällä sisimmässään ihmissusi, niin pelottavalta kuin se joskus vaikuttaakin, on kuitenkin aina kuin mikä tahansa lemmikki:

Miestyyppejä

Hihi, en saanu viime yönä unta, koska se semivihanen orava ei suostu poistumaa miu kurkusta, vaan kiusaa sielä edelleen. Nyt on nii hirvee yskä päällä, että meillä ei nuku salettiin naapuritkaan. Mut ei se mitää, neki poraili eile yheksän aikaa jotai taulua seinään sisustusvimmoissaan. Tiiän toki, että kun se inspiraatio iskee, ni hittojako sille mahtaa mutta että noi myöhää? No, kostin yskimällä :D

Niin, siis miula on ollu tää miestyyppi-päivitys mielessä jo pitkää. Kirjotin miu muistikirjaa "äitityypit" jo tuossa kesällä mutta miusta tuntuu, että en uskalla julkasta sitä. Joku äiti-ihminen ei välttämättä iha täysin ymmärrä miu kieroutunutta huumoria nii viattomasti, kun se on tarkotettu. Sohasen sit vähä vähemmän tunteita herättävää aihetta ja kirjotan miestyypeistä. Tähän on kerätty vaan miun päänsisällä vellovia yleistyksiä. Jos et löydä itseäsi näistä tyypeistä, niin olet joko sekoitus vähän kaikkea tai sitte omaa rotuasi..

Perheenisä-mies

Perheenisä on perusmies. Hän hukkuu massaan helposti käytännöllisen mutta siistin ja huomiota herättämättömän tyylinsä takia. Tukka on leikattu koneella. Itseasiassa kukaan ei ikinä näe perheenisän käyvän parturissa mutta hänen hiustyylinsä ei ole muuttunut jälkeen lapsuusvuosien. Ylleen tämä vetää ulos lähtiessään suorat housut ja kauluspaidan, päiväsaikaan farkut. Juhliin pukeutuu asianmukaisesti. Hän on käynyt samassa lähikaupassa viimeiset sata vuotta, tuntee kassat ulkonäöltä ja moikkaakin heille, jos tulevat vastaan jossain muuallakin. Perheenisämies on naimisissa saman naisen kanssa, jonka takana istui yläasteella. Heillä on tarvittavat kaksi lasta, tyttö ja poika, joilla on käytännölliset, normaalit nimet kuten: Päivi ja Mika tai Laura ja Janne. Perheenisän kädessä pysyvät niin ruuvimeisseli kuin paistinlastakin. Perheenisän keittiöbravuuri on spagetti ja jauhelihakastike, jota hän teki paljon lasten ollessa pieniä. Perheenisä katsoo tv:stä olympialaisia ja ruotsalaisia rikossarjoja. Hän käy kerran vuodessa etelässä, viimeksi olivat perheen kanssa Mallorcalla, tänä vuonna ehkä repäistään ja lennetään Thaimaahan. Sielähän voisi vaikka teettää uuden puvun, kun vanha on alkanut kummasti kiristää.

Perheenisä ajaa käytännöllisellä autolla, merkkiuskollisena. Ei ole kolhinut menopeliään ikinä. Antaa sen myös lastensa käyttöön luottavaisena, onhan hän itse opettanut molemmat ajamaan autolla. Perheenisä kävelyttää perheen ikivanhaa piskiä korttelin ympäri. Askel hidastuu molemmilla vuosi vuodelta, vaikka perheenisä käykin toisinaan myös kuntosalilla. Hänen elämänsä on aina ollu tasaista, ennalta-arvattavaa mutta kovin antoisaa ja arvokasta. Tämän hän kertoo myös piskille, joka vastaa pohdintaan nostamalla jalkaa naapurin postilaatikon juurella. Onneksi naapurit ovat hiihtomatkalla Lapissa.

Bändipaita-mies

Bändipaita-mies soittaa itsekin bändissä. Jarkon porukoitten kellarissa on treenit kerran tai kaksi viikossa ja sielä veivataan Paranoidia vähintään kerran yksien treenien aikana. (se pitää sujua kunnolla, kun keikalle joskus lähdetään, joku pyytää sitä kuitenkin!)Bändipaita-miehen bändi koostuu lapsuudenajan kavereista, joitten kanssa tämä on kasvanut. Hänellä saattaa olla jopa samalta kylältä napattu tyttöystävä. Tyttö seurusteli aiemmin bändin rumpalin kanssa mutta on nyt bändipaitamiehen kanssa. Tämä on heille kaikille ihan ok, koska rumpali on saanut tytön kaverin kainaloonsa.

Bändipaitamies käy päivätöissä tehtaassa. Tai vuorotöissä. On kuitenkin ollut samoissa töissä 15-kesäisestä koltiaisesta. Sielä on hyvä työilmapiiri. Bändipaitamiehen isäkin on ollut samassa tehtaassa, joten hänet tunnetaan sielä. Tämä ei voisi kuvitellakaan tekevänsä töitä missään muualla. Tai muuttavansa mihinkään muualle. Tai matkustavansa. Tai seurustelevansa jonkun muun, kuin kylän tyttöjen kanssa. Hän on ystävällinen ja leppoisa. Tietää kaiken Metallican tuotannosta aina varhaisvuosista nykyaikaan mutta ei osaa sijoittaa Tukholmaa maailmankartalle. Töissä pitää käyttää työvaatteita mutta haalarin alla on vanha Mötörhead-paita. Bändipaitamiehen käsitys arkivaatteista on bändipaita ja verkkarit ja juhlavaatteista bändipaita ja reikäiset farkut. Hän haluaa tulla haudatuksi uusimmassa Metallica-paidassa. Hän on harmiton veronmaksaja, joka ei tahdo että turvapaikanhakijat tulevat ja vievät työt ja naiset kunniallisilta pikkukyläläisiltä. Nih.

Peter Pan

Peter pan elää unelmaansa. Hän uskoo olevansa vapaa ja viehättävä, osaavansa lentää ja elävänsä ikuisesti. Peterillä on hieno auto ja paljon velkaa. Hän ajaa pienessä tuiskeessa, koska hänelle ei voi sattua mitään. Peter ottaa pikavippejä ja uskottelee itselleen, että saattaa vielä joskus yliopistolla aloittamansa filosofian opinnot päätökseen. Hän pukeutuu hienosti ja pitää muutoinkin huolta ulkonäöstään. Peterillä on täysin normaalit vanhemmat ja hän on päättänyt olla normaliuden yläpuolella. Peter ei tahdo omakotitaloa, farmarivolvoa eikä keskikokoista koiraa. Hän tahtoo loft-asunnon ison kaupungin keskustasta(mie en ees tiiä mitä se tarkottaa mutta se kuulostaa siltä, että Peter haluaa asua sellasessa x), jonkun näppärän pikku-Audin ja korkeintaan rotan kokoisen koiran, mieluusit pinserin, koska ne ovat muodikkaita. Peter ei saa rakennettua kestävää ihmissuhdetta, koska kukaan ei jaksa häntä. Itse hän uskoo olevansa vain liian levoton parisuhteeseen. Tosiasiassa Peter ei vain ole kasvanut aikuiseksi. Hän käy viikonloppuisin äidin luona syömässä ja pesettämässä pyykkinsä. Isän farmarivolvokin käy kulkupelistä, kun oma Audi on korjaamolla viimeviikoisen törttöilyn takia. Peter hyppää elämän nälkäisenä alas kielekkeeltä mutta unohtaa ottaa laskuvarjon Volvon takapenkiltä.

Nörtti-mies

Nörtti osasi kirjoittaa ensin tietokoneella, sitten vasta kynällä paperille. Tosin sen taidon hän on unohtanut jo vuosia sitten. Nörtti elää virtuaalimaailmassa, eikä juurikaan poistu sieltä. Kontakti vastakkaiseen sukupuoleen, siis ihan verta ja lihaa olevaan on toivo siitä, että tämänpäiväinen pitsakuski sattuisi olemaan nainen. Nörtin tilillä on miljoona miljoonaa mutta koska hän on juuri ostanut uudet kaiuttimet ja ultranopean tietokoneen, ei hänellä ole tällä hetkellä tarvetta shoppailla. Nörtin äiti ostaa tälle uudet sukat joka joulu. Nörtti ei juurikaan poistu kotoaan. Hänellä on 1549 Facebook-kaveria mutta hän on tavannut näistä viimeisten vuosien aikana kasvokkain 4. Näistäkin yhtä sen takia, että tämä on lähikioskilla myyjänä. Nörtti ei tahdo kenellekään pahaa, koska ei tiedä mitä moinen käsitys tarkoittaa. Hän ahdistuu juhlissa, koska ei tiedä mitä/mistä/miten ihmisille jutellaan. Hän työstää juuri virtuaaliminää, joka kävisi suorittamassa pakolliset tapaamiset hänen puolestaan. Nörtistä saataisiin salonkikelpoinen hiustenleikkuulla, suihkulla ja uudella paidalla. Sukulaiset haluaisivat nörtin firmaansa töihin tämän äärettömän älykkyyden takia mutta nörtti ei ymmärrä tätä. Hän haluaa vain rakentaa oman pelimaailmansa ja elää sielä. Aikanaan nörtti löydetään muumioituneena koneensa ääreltä. Kaikki lisäaineet, joita tämä on työntänyt kehoonsa elinaikanaan pitävät nörtin kasassa ja vieläpä melko eläväisen näköisenä vaikka sydän on lakannut lyömästä jo viikkoja sitten. Muumioitunut nörtti kuljetetaan varovasti museoon, jossa uusi sukupolvi pääsee tarkastelemaan mitä Coca Cola light tekee ihmisruumiille.. (lähtiköhä tää vähä käsistä, mitä luulette? :D)

Bisnesmies

Bisnesmies on tiennyt jo pienestä pitäen alkavansa bisnesmieheksi. Jo ensimmäisistä hengenvedoista, joita tuo pieni ihminen on ottanut kohdun ulkopuolella, on tämä hahmo ollut valmiina tekemään kaikkensa päästäkseen päämääriinsä. Hiekkalaatikolla bisnesmiehen alku on opetellut käymään kauppaa hienommasta lapiosta ja paremmasta nurkkauksesta, jossa hiekka on hienompaa. Viikkorahat on säästetty ja kaikista palveluksista, joita bisnesmiestä on pyydetty suorittamaan, tämä on todennut: "Paljon maksat?" Bisnesmies on naimisissa, koska niin kuuluu tehdä. Hänellä on siivooja, lastenhoitaja, sihteeri ja neuvonantaja. Vaimo käy töissä, on ilmeisesti joku sairaala-apulainen? Bisnesmies ei ole varma, koska ei ehdi koskaan kysellä vaimonsa asioita. Hän muistaa lastensa nimet mutta ei sitä koska heillä on syntymäpäivä tai mitä he harrastavat ja milloin. Hän ei ole nähnyt yhtään kevätjuhlanäytöstä tai lapsensa tekemää maalia jalkapallokentällä mutta hän osaa jo navigoida Japanin jokaisella lentokentällä vaikka silmät kiinni. Bisnesmies vie perheensä kalliille matkoille mutta ei nosta katsettaan pörssikursseista koko aikana. Eräänä päivänä bisnesmies herää kotoa ja ihmettelee missä kaikki ovat. Vaimo kertoo lasten muuttaneen kotoa pois jo vuosia sitten ja perheen kaksi puudeliakin on haudattu eläinten hautausmaalle toissa syksynä. Vanhuus vei. Bisnesmies muistaa hämärästi koirankarvat kasmir-villaisessa takinhelmassaan ja muistaa antaneensa lapsilleen periksi, että hankitaan sitten se koira. Tai kaksi. Jaa, vai ovat ne jo kuolleet. Kylläpä aika kulkee. Bisnesmies sairastuu vakavasti. Hän yrittää ostaa jotakin parantavaa hoitoa itselleen mutta sairaanhoitaja, joka on mitä ilmeisimmin vaimon työkaveri, kun noin tuttavallisesti juttelevat, kertoo ettei se rahalla onnistu. Bisnesmiehen kunto heikkenee, eikä tämä voi vieläkään ymmärtää, etteikö tästä tilanteesta rahalla selvittäisi. Niin monesta muustakin kiperästä tilanteesta on selvitty, pörssikurssien romahduksista ja firmojen konkursseista, vaikka tilanne näyttikin monesti jo toivottomalta tappiolta. Viimeisenä ajatuksenaan kovassa morfiinihuurussa bisnesmies näkee sängyn vierellä joukon ihmisiä. Joku puhuu lapsenlapsista ja samalla bisnesmies muistaa hämärästi postissa tulleet valokuvat. Tosiaan, hänellähän taisi olla lapsenlapsia. Useampiakin. Olisikohan heitä pitänyt joskus tavata kasvokkain?

Puistokemisti

Pate, Tsubu, Kartsa, Veki, Kejo, Riihelä.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Sitä välillä jopa unohtaa faktan, että puistokemistillä on tai on ainakin ollut joskus äiti. Että tämä on ollut pieni lapsi ja finninaamainen teini unelmineen ja haaveineen. Puistokemistin elämässä ovat vain A ja O, joiden välissä L ja K. Hänellä ei ole enää muita haaveita, kuin että joku toisi hänelle kossua. Tarvittaessa käsidesi, lasinpesuaine tai wc-ankkakin käyvät mutta sitä narskahdusta, joka lähtee uudenkarhean kossupullon korkin auetessa ensimmäistä kertaa, sitä ei korvaa mikään. Kukaan ei oikein osaa sanoa mistä ja miksi puistokemistejä tulee. Ja yksi suuri kysymys on, missä he talvehtivat? Kukaan ei tiedä varmasti, vaikka asiaa on tutkittu. Varmaa on vain, että kemistit alkavat parveilla puistoissa ja kaduilla vapun tienoilla, kun ensimmäiset auringonsäteet lämmittävät. Yksi kemisti vetää puoleensa koko lauman. Yleensä harmittomina hahmoina heidän annetaan olla. Puistokemisti ei syö kuituja, puolta kiloa vihanneksia tai juo kahta litraa vettä päivässä. Hän ei käy lenkillä tai kuntosalilla, eikä juuri lääkärissäkään. Silti puistokemisti ryömii aina uudestaan keväällä puistoon. Olisikohan meillä jotain opittavaa heidän stressittömästä elintavastaan?


Miehet, maailma olisi niin paljon ankeampi paikka ilman teitä <3

Päivän kevennys

"Voidaanko nyt mennä, kun on jo maksettukin?" Totesi tarinan mukaan rakas siskoni kirkossa kolehdin keräyksen jälkeen.

Ympärillä oleva harras porukka oli ihan että:

Vesuvius-puuro

Hip hei, rakkaat lukijani, taitaa taas olla aika tehä ruokapäivitys! Sehän kuuluu olennaisena osana tähän blogin pitämiseen, eikö? Miula on taas vähä liikaa aikaa, ku oon kilttinä työntekijänä sairastanu kaikki vapaapäiväni. Olo on tosi eläimellinen, jos tiiätte mitä tarkotan..Niijust, kurkussa hilluu jo kolmatta päivää sellanen keskikokonen, semivihanen orava ja fyysinen vointi on ku auton alle jääneellä jäniksellä! Miu keho ei tee elettäkään taistellakseen taudinaiheuttajia vastaan vaan kaikki pitää tehä ite. Syyä buranaa ja mustikkaa ja tyrnirouhetta ja kismettiä ja.. Noni, no ruoka-aiheeseen siis.

Eli normistihan nää ruokapäivitykset kuuluu tehä niin, että otetaan joku kiva kuva hienosti asetellusta ruoasta vanhalla arabian lautasella. Siinä on pari hernettä, jotka kilpailee elintilastaan jonku mediaseksikkään lihankorvaajan kanssa. (esim nyhtökaura) Tausta on sillee sopivan hämärä jotta se ruoka pääsee oikeuksiinsa. Siis voi hitto, nyt ku kirjotan tätä tajuan just, että mie söin miu Vesuvius-puuron jo! Deem! Mut ei hätää, koska tää on miun blogi ja tässä pätee miun säännöt, otanki kuvan lautasesta ilman ruokaa. Kas näin:

Ja huomatkaa muuten, että kyseessä on kuin onkin Arabian lautanen! :D Noniin, no nyt kaikki sielä kotisohvalla, kun luette tätä niiltä pikku pädeiltänne, ootte jo iha sormet syyhyssä, että laita nyt jo se resepti että pääsee kokkailee! No saamanne pitää. 

Puuron nimi on siis Vesuvius-puuro mutta sitä voi kutsua toki myös Hekla-puuroksi TAI jos takapihallasi sattuu kasvamaan sopivan aktiivinen tulivuori, voit vaikka muokata reseptiä hieman täydentämällä siihen jonkin oman mieleisesti lisämausteen ja nimetä puuron oman tulivuoresi mukaan.

Ainekset: kaurahiutaleita ja vettä

Tässä reseptissä ei käytetä suolaa, jottei puuro vahingossakaan maistu miltään. Valmiiseen ruokaan voi lisätä halutessaan mitä vain, itse käytin tällä kertaa pakastemustikoita. 

Tee näin:

1.Ota määrittämätön määrä kaurahiutaleita ja kaada ne lautaselle. Älä mittaa, varsinkaan desilitramitalla. Ne ovat nynnyjä varten ja vievät jännityksen ruoanlaitosta.

2. Laske päälle vettä suoraan hanasta. Älä mittaa!!

3. Sekoita hieman, että hiutaleet ja vesi pääsevät kunnolla kosketuksiin.

4. Laita lautanen mikroon ja väännä virtanappulasta sopiva aika. 1-5-6-ääretön minuuttimäärä.

5. Unohda puuro ja mene katsomaan tv:tä

6. Kuule räjähdys, sen perään kilahdus ja muista puuro.

7. Avaa luukku ja tartu lautaseen.

8. Totea, että se on kuuma, ota jotain jo palaneiden sormiesi suojaksi ja nosta lautanen mikrosta.

9. Kaavi puuro mikron seiniltä takaisin lautaselle.

10. Lisää mustikat, puolukat, ulostuslääke, pähkinät tai mikä ikinä tekeekään juuri SINUN aamupalastasi sen jutun, jolla aamu lähtee käyntiin.

Helppoa, nopeaa(riippuen tietysti minuuttimäärästä, jonka väänsit mikroon..)ja vaivatonta! Aloittelijoille vinkkinä, että puurosta voi Vesuviuksen sijaan tulla kuitenkin toisinaan myösTikkurilan kittipuuroa. Ei hätää, näin voi käydä jopa kokeneimmille tekijöille toisinaan. Tällöin puuron voi käyttää vaikka kesämökin tai koirankopin nurkkien tilkitsemiseen. Näin kopista tulee myös talviasuttava! Helppoa ja ekologista. Ja ei muuta kuin uutta puuroa vaan tekemään lannistumatta.

Jos haluat vielä haastetta aamuusi, kannattaa jättää mikro päiväksi auki pyyhkimätä sitä ensin. Töistä tullessa puuronjämät ovat kuivahtaneet kivasti mikron seiniin ja niiden irrottamisee menee mukavasti aikaa. Ei tarvitse viettää sitäkään vapaahetkeä esim tuijottamassa sohvannurkassa salkkareita tai kuskaamalla lapsia jalkapallotreeneihin! Kokonaisvaltaista hyvinvointia siis <3

Tärkeitä oppeja lapsuudesta

..ja ei aina ees välttämättä lapsuudesta vaa iha yleisesti kotoa opittuja asioita, jotka on kantanu elämässä eteenpäi. Oiskohan ihmisillä, siis tulevilla vanhemmilla tai sellasiks aikovilla enemmä paineita, jos ne aattelis, että kaikki mitä ne tekee, sanoo, opettaa, kieltää ja sallii lapsilleen, tulee vaikuttamaan niitten ihmistenalkujen sielunelämään aina. Toiset opit menee tottakai paremmin perille ku toiset mutta aika pitkälle se on vanhempien vaikutusta millasia aikuisia niistä pygmeistä joskus kasvaa.

Mie pohdiskelin viime yönä, ku en saanu unta töissä(miula on muute iha huippuduuni, saa nukkua yöllä töissä täydellä palkalla :D)että mitä kaikkia pienenä ja isona kotoa opittuja oppeja tulee mielee. Asioita, joilla on tätä elämää eletty ja näinki pitkälle päästy. Keräsin tähä parit parhaat palat:

-"Vaikka mitä tapahtuis, kotiin saa aina tulla." Tää on yks aika iso juttu ja kaikille vanhemmille vinkkinä, myös aika hyvä elämänohje jälkikasvuille.

-"Elämä ei voi koskaan olla nii pahasti solmussa, ettäkö siitä ei tavalla tai toisella selviäis." Tämäkin on totta, vaikka joskus elämässä voiki tulla aika, jolloin sitä menee aika pahasti (paljas)perse edellä kuusen runkoa ylöspäin. Ja toisinaan se vaatii aikaa, rahaa, järjetöntä taistelutahtoa tai oman marttyyriasenteen alaslaskemista, että jostai tilanteesta selviää mutta mahdotonta se ei koskaan ole. Ei ehkä helppoa tai mukavaa, mutta ei myöskään mahdotonta.

-Yksi myös pitkälle kantanu elämänohje, tai oikeestaa miule selväksi tehty elon julma realiteetti on, että miula ei ole laulunlahjoja. Tiiättekö, ku idolssissa tai muissa vastaavissa talent-ohjelmissa on aina viihteen vuoks annettu ruutuaikaa niille onnettomille lähibaarin karaoketähtösille, jotka tulee esittämään oman versionsa jonku jenkkilaulajatähden hittibiisistä. Sit se tuomaristo kuuntelee sitä samaa kappaletta sinä päivänä seitsemättä kertaa ja aina se kuulostaa yhtä mitäänsanomattomalta. Tyttöparka on laitattanu uudet ripset ja kaikki tätä showta varten ja sitten sitä itketään takahuoneessa itseään samalla tsempaten, että "Mun äiti on aina sanonu, että mä osaan laulaa kauniisti! Täällä ei vaan ymmärretä mua." Itse olen, kiitos vanhempieni, säästyny tältä häpeältä. Miule ei o koskaan virheellisesti kerrottu, että osaisin laulaa. Halusin toki lapsena osallistua Tenava tähti-lauluohjelmaan. Vihjaisin kainosti toiveestani iskälle, joka totesi: "Kuule, sie et pääsis ees esikarsinnan esikarsintaan." Ja tähän vielä päälle sellanen hilpeä naurahdus. Kiitos iskä, että et koskaan elätelly mitää turhia toiveita miu pään sisällä aiheesta, että miusta olis (lapsi)tähdeksi :D

-"Perus kakkupohjaan tulee saman verran munia ja sokeria." Havainnollistettuna tavarat kahessa samankokosessa lasissa vierekkäin. Tää ois varmaa ollu kanssa hyvä ohje, jos oisin ikinä jälkeen pakollisten köksäntuntien leiponu mitään. Ever. En ole mutta tuo tieto on tallessa, jos vaikka joskus innostun :D

-"Jos jotain tehää, se tehää kunnolla tai ei tehä ollenkaa." Yritin kertoa tätä miu pomolle Ruotsissa, kun kisapäivän jälkeen pesin varusteita tallissa ja se yritti saaha miuta ruokapöytää samaa aikaa muun porukan kanssa. Vihjaili, että voin tulla eka syömää ja huoltaa kamat sitte. Ettäkö jättäsin likaset suitset roikkumaan naulaan kaikkien nähtäväks? No en varmasti! Se totes siihen joitain hulluista suomalaisista. Nopeesti siinä sitten toki totuttiin, että tää hullu suomalainen tekee asiat kunnolla, iha niinku äiti opetti. Tämä siis kodin ulkopuolella. Miut tuntevat tietää että kotioloissa oon sitte vähä liianki "rento"..

-Se paidassa oleva reikä siinä pään kohdalla on pääntie. Ei kaula-aukko. Tää on yks ehkä hienoimmista opeista ever! Kiitos äiti.

-Meillä ei muistaakseni hirveesti mistää pöytätavoista pidetty kiinni. Että tyylillä millo saa nousta pöydästä jne. Ehkä ruoka suussa puhumisesta jotai mainittii eikä pöydän äärellä kai saanu piereskellä, ainakaa mitää haisevia päästöjä? Vai muistaako Skidi tän asian mite? Aikuisiällä nyt ainaki sekoiltii yksilläki rapujuhlilla mm.työntämällä viinirypäleitä nenään mutta ensinnäki se on iha toine tarina se ja toisekski äiti oli osallisena myös tähän pikku hassutteluun.. Mutta siis se mitä muistan on, että: "Shamppanja tms alkumaljalasia pidetään kiinni siitä varresta, jos se juoma on kylmää. Näinollen se ei lämpene sormissa." Muistan myös että tässäkohtaa mainittiin, että juhlissa voi seurata mite ihmiset pitelee sitä lasia ja ne, jotka pitää lasiosasta kiinni on vähän "tolloja". Voin kertoo, että tänä päivänäki seurailen ihmisiä ja miten he pitelevät lasiaan :D

-"Ikkunoita pestessä ne kuivataan sanomalehdellä." Tää asia jaksaa hämmästyttää miuta iha joka kerta mite se voi toimia nii hyvi! Oon aikuisiällä pessy miu asunnon ikkunoita ainaki jo kaks kertaa! Tänäki keväänä 2/3 ikkunoista. Makkarin ikkuna nyt vähä jäi, ku inspiraatio loppu mutta aika hyvä saavutus kuitenki!

-Miu uskonnollinen kasvatus: Iskä: "Pitäähän sitä ihmisen johonki uskoa." Äiti: "Kiitos Jeesus ruoasta, ota pois jos saat." Ei lisättävää.

Tässä vielä loppukevennykseks "vanhemmuuden kasvot". Varmaan kaikki, jotka ootte joskus lapsia kasvattanu, tunnistatte tunteen..

 Eipä muuta kuin "Jääkää hyvälle mielelle." :)

Salirotta vs Jumppakana

Kuntosalilla käymisestä on jokusen vuoden kuluessa tullu enemmän ku pelkkä ohimenevä muoti-ilmiö. Siitä on tullu yhä useamman ihmisen elämäntapa. Se, että "käy salilla" ei o enää oikeestaa ees mikään "juttu", vaan ihan tavallista ajanvietettä. Sinne mennään näkemään kavereita, ottamaan ne pari kuvaa itsestä uusissa jumppatrikoissa (peilin kautta saa kivasti otettua, ni näkyy se uus aifouniki siinä kuvassa sitte) ja ennenkaikkea tekemään pepputreeniä ja polkemaan spinninkiä, kun siitä tulee niin hyvä olo! Asianmukaiset palautusjuomat on tietysti mukana sekoitettuna ja niitä nautitaan ehkä jo vähän treenin edetessä. Pirtsakka ponnari heiluen ja kuulokkeet korvilla alkulämmittely crostrainerilla sujuu kuin itsestään. Siitä sitte personal trainerin tekemää saliohjelmaa noudattamaan, jos ei siis satu olemaan spinninki-päivä, silloin poljetaan niin maan perhanasti. Kotiin tullessa nautitaan loput palautusjuomat ja tehdään jotain proteiini- eli "protsku"pitoista ruokaa. Kuiva, lyhyen ja tuskaisen elämän eläneen kananpojan rintafile ja pari viipaletta kurkkua+toki raejuusto kylkeen, toimivat hyvin ilta-ateriana. (Hiilarit on pahasta, tietty.) Ah, kuntoilu on niin virkistävää! Siinä voi sitte vielä netissä surffatessa etsiä Intersportin alesta jotku uudet ihanat superpsykedeelisellä kuviolla varustetut jumppakanahousut, tai ehkä jopa kahdet, kun on tullu nii ihania(kamalia)uusia kuoseja.

Kaukana ovat ajat, kun kuntosalilla kävivät pelkästään "Salirotat" tai "Äijät" ja muutaman itäsaksalaisen kuulantyöntäjänaisen näköiset leidit, joiden jalkapalloleirin kunto-ohjelmaan kuului tasainen voimaharjoittelu. "Sali"oli uimahallin alakerran pommisuojassa oleva, homeelta haiseva koppi, jossa oli ylisuuria painoja ja kulahtanut penkki. Tuurilla nyrkkeilysäkki nurkassa. Naiset kävivät aerobikissä ja jumpassa. Siis vanhassa kunnon jumpassa :D (Ei hitto, ku pelkkä jumppa sana saa miut sisäisesti hihittelemään!) Niissä liikkeinä oli V-askellus ja vastakkaisen jalan ja käden veto niin, että polvi osui kyynärpäähän. Sitten oli kuntopiiri ja tanssitunti. Jeij.

Nykyisin salit ovat hienoja, uusia ja siistejä sekä hyvin ilmastoituja. Nurkassa homeisen nyrkkeilysäkin sijaan töröttää Jukka-palmu. (Kukaan ei uskalla kokeilla onko se ihan aito!) Laitteet, joissa kuntoilu tapahtuu, ovat niin hienoja, että yksinkertaisempi tuuriurheilija ei edes ymmärrä miten päin siihen pitäisi asettua. Pää, perse vai jalat edellä?

Äijäpainot ovat vaihtuneet kahvakuulaan. Niitä on ihanissa väreissä ja kaikki eri painoluokat ovat edustettuina. Siis 10kg asti. Kuntopiiritunnille (joka ei tietenkään enää tänä fitnesurheilun kultakautena ole nimeltään rahvaanomaisesti kuntopiiri vaan mediaseksikäs "kuntocirkuit") saapuva Äijä joutuu ottamaan kaksi kuulaa saadakseen tarpeeksi painoa liikkeeseen. Äijä on tottunut äijäilemään yksin homeisessa pommisuojassaan mutta koska kaupunki säästää, on äijäsali suljettu. Tämä on uskaltautunut kokeilemaan reippaan tyttöystävänsä vanavedessä kuntocirkuitia. Ainakin sielä on treenattuja naisia tiukoissa trikoissa, hän pohtii. Äijä ei ole tullut salille ottamaan itsestään kuvia, näyttäytymään uusissa vermeissä (Äijä elää yhä aikaa, kun vanha palokunnalta saatu t-paita ja yläasteaikaiset raitaverkkarit olivat kuntoiluvaate) tai tapaamaan tuttuja. Äijä on tullut vanhanaikaisesti kuntoilemaan, eikä hän ole varma onko kuntopiiri, ei vaan -circuit, häntä varten. Äijä saatttaa jopa hieman masentua ja muistelee hien ja homeen hajuista äijäsaliaan kaiholla. Hän huomaa, että aerobic on nykyisin heat-treeni ja tanssitunti on "zumbaa" tai "lattaria". Nyrkkeily on kickboxingia. Nomuttahei, eiks aerobic ookki niin kasaria? Vaikka eiks kasari toisaalta o muodissa? Vai joko se meni taas?

Noniin, rakkaat, älkää ymmärtäkö väärin, tällee terveysalan ammattilaisena(no, ainaki työntekijänä, jos ei nyt iha kauheen ammattilaisena sentää..)oon toki sitä mieltä, että hyvähän se on että ihmiset liikkuu! Salilla käyminen on yks erittäin hyvä urheilumuoto, harrastan sitä itekki, tottakai, koska en haluu olla aina erilainen nuori.. Miula on jopa aidot jumppakanahousut! Oon tosi ylpee niistä. Laittasin kuvan, mutta en näytä niissä nii hyvälle ku luulin. (:´D) En o tainnu tehä iha tarpeeks treeniä perseeni eteen kuitenkaa, koska niissä tulee sellanen kaksoisperse. Vaikka luulis, että ku ne on siis iha oikeet, aidot, kaupasta rahalla ostetut sellaset tiukat, liukkaat JUMPPA(hahaha)housut, että ne kiristäis perseen kuosiin iha ilman hirveetä rehkimistäki mutta ei. Kun sielä alla on tietty kalsarit, ni eka niistä jää sellanen raita ja sit tulee vielä toinen uloke sen alapuolelle. Ja sensijaan että ne housut nostais kaiken sen tavaran yheks isoks Jennifer Lopez-perseeks, ne lyttää se littanaks kaksoisahteriks. Että kiva vaan. =/ Sempä takia oonki viimeaikoina ottanu miu nyrkkeilyhousut normaaliin salikäyttöön..

Tää on siis iha huippujuttu, kun siis tää hahmo joka asuu, nukkuu, leipoo, murisee ja muutoinkin hengailee meillä, on tosiaan harrastanu nyrkkeilyä ihan tosissaan. Käytän hänestä tässä nyt ilmaisua Personal Trainer. No, tän trainerin kanssa ollaa käyty yhessä hakkaas säkkiä, tai kuten mie adoptoin siskoni mieheltä ilmeisesti pelimaailmaan liittyvän ilmaisun: "Hakkaas tattia". (eli nyrkkeilemässä) Lajista kovasti innostuneena ja myös body compat-taisteluryhmäliikunnasta riemastuneena päätin, että ne kolmiraitaverkkarit on nyt historiaa, ostan oikeet jumppavaatteet. (osittai siks, että tuola compat-tunnilla hyppiessä ne ei pysyny jalassa. Ei siks, ettäkö oisin laihtunu, vaan siks, että kuminauha alko olla jo aikamoista haperoa tuossa vyötärön kohilla..) No tässäkohtaa ostin siis ne aidot Niki-jumppakanapöksyt. (kyllä, luit oikein, NikI. Sisäpiirin vitsi, liittyy viipurin torin piraattituotteisiin..) ihan vaan tajutakseni, että sielä body compat-tunnilla pitäiski olla sellaset nyrkkeilyshortsit. Kaupassa, uutena ne makso iha tähtitieteellisiä summia ja olin jo päättäny olla angstinuori ja jatkaa nyrkkeilyä tiukoissa Niki-housuissani, kunnes bongasin hienot, oikeen merkkiset, malliset ja kokoset nyrkkeilyshortsit kirpparilta. Oon NIIN pro niissä housuissa! Että kiitos vaan sinulle, joka luovuit kuntoiluvaatteistasi ilmeisesti innostuksen mentyä ohi? Ansiostasi MINÄ olen nyt in! :D Sit ku miula on vielä miu PT:n antamat sellaset käsisiteet (joita en vieläkää taida osata sitoa täysin oikein..) ni oon aina iha:

Toki miu palautusjuoma on punaviini ja tosiaa se pirtsakka ponnariki odottaa vielä jonku aikaa, että miu irokeesi kasvaa ja saan tukan kiinni. Samoin miu salilla käynti/urheilu on sitä että:

PT: Tee punnerruksia.
Mie: Koskee kyynärpäähän.

PT: Tee kyykkyjä.
Mie: Koskee polveen/en pääse kyykkyyn.

PT: No tee askelkyykkyjä.
Mie: Koskee päkiään.

PT: Tee lankkua minuutti.
Mie: Koskee olkapäähän.

PT: Lähetää juoksulenkille.
Mie: Koska ollaa perillä? Koskee lonkkaan.

PT: Tehää vähä vatsalihastreeniä.
Mie: Pyörryttää.

PT: Osta kaupasta joku palautusjuoma/patukka.
Mie: Tahon Kismetin.

Kovahermonen Personal Trainer miula, uskotteko :D

Aina sanotaan, että urheilu vaatii oikeet ja hyvät varusteet. Tässä miu ykkösvaruste, josta en luovu. Ne miu nyrkkeilyshortsit tulee heti kakkosena mutta tää on miu urheiluvarusteista se, jonka pelastaisin ekana palavasta talosta. Miu juomapullo. Se vähä vuotaa syliin jos siitä juo tietyssä kulmassa mutta se on niiin retro, että aion ottaa sen mukanani hautaan. <3

Näihin hikisiin tunnelmiin. Urheilkaahan ystävät. Heittäkää se älypuhelin hetkeks nurkkaan, laittakaa ponnari heilumaan, musat korviin ja lähtekää tekemään jotain. Ainahan sitä ei tartte hampaat irvessä vääntää montaa tuntia, pienikin liikunta silloin tällöin auttaa moneen vaivaan. Ja nyrkkeily auttaa muuten oikeesti pms-oireisiin! Kokeilkaa ;)

Suoraan sanottuna suurin piirtein..

..sellaista elämä on.

Ja entäs kuolema sitte? Millasta se on? Ei o kukaa palannu kertomaa.. Olin kerra meedioistunnassa. Miule ei tullu kukaa kertomaa viestejä tuonpuoleisesta. Harmi, se ois ollu mielenkiintosta. Ehkä miu lähipiirissä ei o kuollu ketää sellasta, jolla ois miule mitää asiaa. Mutta olkaaha tarkkana, jos mie otan ja kuolen, tai siis kun mie otan ja kuolen ja jos teistä on joku sillo vielä hengissä, ni pysykää kuulolla, miula tulee olemaa asiaa!

Oon tänää tosi filosofisella tuulella. (Joten jos ite luet tätä aamukiireessä, lähimpänä ajatuksena, että äkkiä vielä vessaa ja sit töihi/liikenneruuhkaan jonottamaan/asuntokaupoille/salarakkaan luo, ni suosittelen, ettet lue tälläerää pidemmälle.) Kuuntelen biisiä, jossa pohditaan elämää.

https://www.youtube.com/watch?v=bHTnzFq-PPA

Oon ehkä pohtinu elämää ja kuolemaa tässä viimepäivinä aika paljo. On ollut pari keikkaa, jossa nuorehko ihminen on kuollu äkisti. Siinä sitte yritetää löytää leskelle jotai lohduttavia sanoja. Ei niitä oo. Niinku miu hyvä työpari totes, että hän on ottanu linjan olla iha hiljaa tilanteessa, koska kaikki mitä hän päästää suustaan kuulostaa siinä kohtaa kettuilulta. En tiiä siitä mutta voin kertoo, että sanoja on aika vaikee ja toisaalta turhaki yrittää löytää. Kuollu mikä kuollu. Sydänkäyrä näyttää suoraa viivaa ja vaikka kaikissa elokuvissa siinäkohtaa sitä sydäntä yritetää käynnistää sähköiskulla, niin tosielämässä jos joku löydetään siinä kuosissa, ei se homma o enää meiän käsissä. Ei vaikka kui iskettäis. (Ja muutenki, se iskuhan nimenomaa PYSÄYTTÄÄ sydämen ja jos käyrä näyttää jo suoraa viivaa, se tarkottaa, että sydän on jo pysähdyksissä.. Ei auta iskut, ei rukoukset eikä papin aamenet, ei.)

Niin siis, oon tosiaa ajatellu, että elämää pitäis elää tosi täysillä koko aja. Se on ihan jäätävä klisee, että "Elä kuin viimeistä päivää" mutta se on vaa nii harmittavan totta. Nii monet ihmiset aattelee, että "Sit ens kesälomalla ja sit ens syksynä ja sit ku muutetaa isompaa asuntoo ja sit ku jäähää eläkkeelle ja sit ku lapset on isoja ja sitku ja sitku.."

Sit kun on se isompi talo, lapset maailmalla, on rahaa, aikaa ja statusta. Sit iskee reuma, alzheimer tai rattijuoppo, joka ajaa siu päälle suojatiellä. Sit siu puoliso on MS-taudin runtelema, eikä pääse enää liikkeelle, kuihtuu hiljaa pois ja vie tahtomattaan mennessään toisenki elämänilon. Tehää kuolemaa yhessä. Oispa tullu reissattua sillo, ku kumpikin vielä pysty siihen. Oispa tullu käytyä Alpeilla, kun polvet vielä kesti laskettelua. Oispa tullu lennettyä käymää New Yorkissa, kun munuaiset vielä oli voimissaan, eikä tarvinnu istua kiinni dialyysilaitteessa 6h joka kolmas päivä. Oispa tullu hulluteltua ja ostettua sitä kalliimpaa, hyvää kahvia, eikä aina sitä tarjousJuhlaMokkaa, josta meni maha sekasi. Mutta hei, kiva kuitenki jättää sukulaisilla perinnöks miljoona miljoonaa euroa. Tokihan se lämmitys ois ollu kiva talvipakkasilla kotimökissä mutta kun se oli niin kallista..

Hyvät, rakkaat ihmiset, ELÄKÄÄ! Irrotelkaa! Nauttikaa elämästä! Ostakaa välillä jotai liian kallista herkkua vaan koska se on hyvää ja sisältää liikaa sokeria. Ostakaa joskus luotolla jotai vähä liian överiä, jotai jota ette tartte, mutta joka tekee teiät ees hetkellisesti onnelliseks. Valvokaa kerranki ja kattokaa se hyvä leffa, jota ette oo nähny pitkää aikaa, vaikka aamulla pitäski herätä aikasi. Soittakaa sille naapurin mummolle vähä useemmi. Tai omalle mummollenne. Menkää rannalle, ku aurinko paistaa. Tai jätskikiskalle. Jättäkää työ, jossa ette viihy. Jättäkää ihmine, jonka seurassa ette viihdy. Oli se sitte sukulainen, ystävä, oma puoliso tai posteljooni, jos se ihmine tekee teille pahaa henkisesti tai fyysisesti älkää tuhlatko kallisarvosia elinhetkiänne sellasen ihmisen seurassa, jonka kanssa ei o hyvä olla. Se ei o reilua kenellekään mutta ei etenkään sinulle itselles. Elämässä on toki velvotteita, joitten mukaan pitää elää, eikä ketään saa tahallaan loukata mutta joskus pitää olla vähänpaljon itsekäs ja ottaa oma elämä hallintaan.

Muistakaa, ettei taivaan porteilla kukaan tiettävästi saa käyttää miljooniaan, ei pyytää anteeks riitaa ystävältään, ei halata ihanaa sukulaistaan, ei suudella puolisoaan, eikä käyttää sitä kaunista Arabian vanhaa kannua, joka vuosikaudet seisoi koristeena kaapin päällä, eikä koskaan käytössä ruokapöydässä särkymisvaaran takia. (Sinne se jäi nyt sukulaisten käsiin, myyvät sen huutonetissä hyvään hintaan, ehjäkin kun on!) Eläthän elämää, josta nautit, edes ajoittain? Arki on arkea, aina ei voi syyä suklaata eikä surffata Karibian aalloilla mohito toisessa, hyvännäkönen nuorimies toisessa kädessä mutta aika lähelle sitä pitää tavotella, eikö ;)