Joulukalenteri päivä 24

Aikamieli tunsi olevansa vapaa. Vapaa kahleista, peloista, ikävistä tuntemuksista. Hän lensi jälleen avaruudessa, sitten valkeassa yhä sakenevassa lumisateessa, seuraavaksi lämpimässä hiekkamyrskyssä ja sitten jälleen pimeässä tähtiyössä.

Aikamielestä oli tullut kuin tullutkin joulun henki ja hän oli aina valmis menemään sinne, missä häntä tarvittiin. Kun jossain kuului riidan ääniä, joku tööttäsi torvea ruuhkaliikenteessä, toinen etuili kaupan pakastealtaalla, yksi itki lohduttomana kaatunutta glögimukiaan ja eräs istui yksin pimeässä, koska hänellä ei ollut ketään kenelle soittaa. Kaikkien näiden lähelle Aikamieli leijaili. Kaikkien mieleen ei joulun taika tietenkään avautunut mutta entinen kummitusjunan kasvatti, nykyinen joulurauhan luoja ja joulumielen tuoja, teki kyllä kaikkensa. Toiset aistivat Aikamielen läsnäolon herkemmin. He pysähtyivät, katselivat kummissaan ympärilleen yrittäen keksiä mikä heidän mielenkiintonsa oli herättänyt. Toiset eivät nähneet, eivätkä halunneetkaan nähdä. Aikamieli katseli heidän menoaan kauempaa. Kaikki eivät pitäneet joulusta. Eivätkä kummituksista. Toisten oli parempi antaa olla rauhassa. Mutta niille, jotka olivat valmiita kokemaan joulun taianomaisen rauhan ja hyvän mielen, Aikamieli auttoi heitä siinä.

Tuntuuko sinusta joulun aikaan, kuin joku leijailisi vierelläsi? Aivan kuin joku toisi rauhallisen tuulahduksen, terveiset jostain kaukaa, matkojen takaa ja samalla jostain läheltä. Kuin hyvän ystävän puhelu, lämmin piparkakku, jossa on valkoista koristetta, joulumausteen tuoksu, hyvä joulumieli?

Tunnetko Aikamielen istuvan vierelläsi? Uskotko aaveisiin? Ehkä olisi korkea aika uskoa.

Hyvää ja ennenkaikkea ihanan rauhallista joulua kaikille, jotka tätä tarinaa ootte lukenu ja jos ette o lukenu, ni hyvää joulua silti. Nauttikaa tunnelmasta enemmän ja stressatkaa vähemmän.

Palataan kohta taas joidenkin älyvapaiden juttujen parissa :D

joulukalenteri päivä 23

Tivolin johtaja Herra Puolikas! Aikamieli huudahti ja innostui näkemästään. Johtaja ei ollut muuttunut yhtään, tällä oli edelleen hattu, punainen nenä, iso vatsa ja värikkäät töppöset. Samassa Aikamieli kuitenkin tajusi, että vaikka johtaja pukeutui edelleen hassusti, hän pukeutui kuin.. tonttu? "Tonttu! Sinusta on tullut tonttu!" Aikamieli kiljaisi eikä oikein tiennyt mitä sanoa. Herra Puolikas hymyili ja nosti hatun päästään. "Minä olen aina pitänyt joulusta. Tivolissahan meillä oli aina joulu, niin voi kai sanoa mutta tässä on jotain erityistä. Tämä on OIKEA joulu. Olen vuosi vuodelta innokkaampi kokemaan sen." Johtaja myhäili ja siveli partaansa aivan kuten Aikamielen aiemmin tapaama tonttukin tapasi tehdä.

"Kauhistuin kun kuulin, että sinä jäit yksin siihen rapistuvaan tivoliin. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin!" Johtaja painotti sanojaan ja katsoi Aikamielen suuntaan mittailevasti. "Minä sanoin, että hakekaa nyt ihmeessä se kummitus pois sieltä, eihän tämä tälläinen peli vetele. Menee hyvä henki täysin hukkaan." Herra Puolikas jatkoi paasaamistaan ja Aikamieli tunsi, kuinka posket alkoivat punoittaa. Siis jos aaveiden posket voisivat punoittaa.

"Eihän minulla ollut siellä mitään hätää.." Aikamieli yritti sopertaa mutta Herra Puolikas ei ottanut asiaa kuuleviin korviinsa. "Tästä lähtien sinä olet kaikkien yhteinen joulun henki. Sitä tarvitaan aina, eikä se vaadi mitään kummempia taitoja." Entinen tivolin johtaja, nykyinen tonttu nyökkäsi Aikamielen suuntaan. "Otetaan vain nämä kahleet pois.."

Joulukalenteri päivä 22

Aikamieli säpsähti kuin olisi nukkunut sikeää unta ja havahtunut äkisti hereille. Hän tajusi olevansa jälleen tonttulassa mutta ympärillä oleva häly oli hälvennyt. Vain yksi tuttu tonttu istui pienellä puisella penkillä ja tuijotti takassa räiskyvää tulta.

"Aikamoinen reissu, eikö totta." Se sanoi ja kääntyi kohti Aikamielen kalpeaa olemusta. Tuli loi tontun kasvoille villejä punaisia varjoja. "Mitäs sanot, tuletko meille töihin? Sinusta tulisi oikein erinomainen joulun henki. Sinun tarvitsee vain uskoa itseesi ja joulun taikaan, niin kaikki muu hoituu itsestään." Tonttu jutusteli huolettomana ja työnsi vaahtokarkkia puiseen tikkuun ja antoi sen sitten paahtua tulen äärellä.

Aikamieli leijaili lähemmäs. "Mitä jos minä en sittenkään osaa ja tuotan kaikille vain pettymyksen?" Se sanoi hiljaa ja katseli, kun vaahtokarkki alkoi sulaa tikun nokassa tontun käännellessä sitä. "Juuri siksi kävit pikku kierroksella ennen tärkeää päätöstä. Luuletko että kukaan ystävistäsi osasi toimia uudessa roolissaan? Etteikö heitä pelottanut tivolin lopetettua? He ovat kaikki kaivanneet sinua kovasti ja olivat kovin innoissaan tavatessaan sinut jälleen. Joulun henki pääsee kaikkialle ja kaikki jotka haluavat kokea sen, voivat niin tehdä. Tarvitsee vain uskoa, että joulun henki on totta. Vähän niinkuin kummitus." Tonttu vinkkasi silmää ja samalla Aikamieli kuuli, että joku kolisteli tupaan..

Joulukalenteri päivä 21

Aikamieli ei tunnistanut seuraavaakaan paikkaa jossa heräsi räntäsateen keskellä mutta jollain tavalla hän aavisti olevansa lahden toisella puolella, naapurimaassa Virossa. Ympärillä avautuva maaseutu oli peittymässä märkään lumipeitteeseen. Laitumella käyskentelevät hevoset eivät tuntuneet välittävän pienestä kastumisesta, vaan nyhtivät viimeisiä heinänrippeitä innoissaan. Niiden paksu karvapeite alkoi muistuttaa valkoista jääkarhun taljaa. Kaksi lasta juoksenteli pihamaalla ja heidän perässään kipitti tutun oloinen hahmo,Morrison.

Tämä sai lapset kiinni ja hippaleikkijät vaihtoivat rooleja. Lapset yrittivät saavuttaa miestä tämän pinkoessa karkuun. Hän juoksi suoraan Aikamielen suuntaan ja tämä ehti jo ajatella, ettei Morrison nähnyt häntä. Aaveiden läpi pystyi tottakai juoksemaan mutta se tuntui silti oudolta. Viime hetkellä Morrison jarrutti ja antoi lasten saavuttaa itsensä. Hän nosti molempia vuorotellen ja pyöritti näitä ilmassa. Sitten hän viittoi heille jotain ja lapset lähtivät juoksemaan nauraen kohti taloa. 

"Aikamieli,vanha veikko." Morrison sanoi katsellen lastensa menoa. "Siitä on kauan." Aikamieli rykäisi kurkkuaan ja ennenkuin hän ehti vastata Morrison jatkoi: "Toivotan sinulle hyvää joulua. Olen onnellinen, ettei sinun tarvitse viettää tätä joulua yksin. Sinusta tulee erittäin hyvä joulun henki." Hän hymyili ja Aikamieli tunsi että hänen päämääränsä alkoi hahmottua. 

Joulukalenteri päivä 20

Seuraavaksi Aikamieli heräsi jostain erittäin lämpimästä paikasta. Vaikka aaveet eivät varsinaisesti välittäneetkään lämpötilan vaihteluista, tämä tuntui pohjoisen sateiseen ilmastoon tottuneessa Aikamielestä melko tukalalta. Kaikki näytti kovin erilaiselta kuin kotona. Oli isoja puita, jotka olivat varmasti palmuja. Joka paikassa lenteli värikkäitä lintuja ja perhosia ja ilmakin tuntui jollain tavalla erilaiselta. Tiheän kasvillisuuden joukossa oli kuitenkin muutama pieni asumus. Yksi niistä oli jonkinlainen mökki, jonka portailla istui joku. Aikamieli leijaili lähemmäs ja näki naisen, joka harjasi antaumuksella pitkiä viiksiään. Frida-Lotte! Ele näytti niin tutulta, että Aikamieli tuli samaan aikaan haikealle ja erittäin hyvälle mielelle.

Samassa majan ovi avautui ja ulos astui roteva mies, jonka käsivarret olivat täynnä tatuointeja. Mies nauroi jollekin, mitä Frida-Lotta oli sanonut. Tämän tatuoitu vartalo hytkyi naurunremakan mukana. Sitten hän vakavoitui ja ojensi jotain Frida-Lottaa kohti. Tämä otti vastaan pienen purkin ja kohta tuttu viiksivahan trooppinen tuoksu leijaili Aikamielen nenään.

Saatuaan viiksensä vahatuksi maailman viiksekkäin nainen kääntyi Aikamielen suuntaan ja sanoi vieressään seisovalle miehelle: "Uskotko sinä kummituksiin?" Tämä raapi sänkistä leukaansa ja vastasi: "Tottakai!" "Hyvä, sillä luulen, että seurassamme on yksi." Frida-Lotta vinkkasi silmää Aikamielelle, joka hymyili takaisin vaikka tiesikin, ettei kukaan voinut oikeasti nähdä häntä.

Joulukalenteri päivä 19

Aikamieli heräsi horroksestaan ja huomasi olevansa keskellä vilkasta joulutoria. Tämä oli hieman samanlaista kuin hetki sitten tonttulassa mutta sillä erotuksella, että täällä eivät häärineet pienet parrakkaat ukkelit, vaan täysikasvuiset ihmiset. Ihmiset, joilla tuntui olevan kova tohina päällä. Aikamieli pysytteli punaisen myyntiteltan sivustalla ja katseli touhua, joka muistutti häntä kovasti vanhoista tivolin ajoista. Iloiset äänet kantautuivat joka paikasta ja ilmassa tuoksuivat popkornin ja hattaran sijasta erikoiset mausteet ja kuusenhavut, jotka kuuluivat tietysti joulun ajan tunnelmaan.

Aikamieli kääntyi katsomaan tarkemmin telttaa, jonka vieressä seisoi ja huomasi sen olevan täynnä joulukukkasia. Laiha rouva, jolla oli erittäin paksut silmälasit ruttuisilla kasvoillaan, oli juuri ostanut teltasta ison punaisen joulutähden. Kukkasen lehdissä oli kimalletta, joka loi loisteen tämän silmiin. Tarkemmin katsottuna hahmo, joka seisoi sisällä teltassa muistutti kovasti jotakuta.. KYLLÄ, se oli kuin olikin Kaapro, tivolin entinen voimamies. Noista muskeleista ei voinut erehtyä.

Kaapro tuntui olevan työn touhussa. Tämän posket punoittivat kirkkaina ja silmissä oli iloinen katse. Ihmisiä tuli ja meni hänen telttansa luona ja kukkakauppa kävi vilkkaana. Aikamieli katseli Kaapron olemusta ja hymyili. Tämäkin vaikutti onnelliselta. Äkkiä Kaapro kääntyi ja katsoi suoraan Aikamielen suuntaan ja hymyili.

"Mikä sinua noin naurattaa?" Kysyi Kaapron takana seisova tukeva nainen, jonka posket olivat vähintään yhtä punaiset kuin vieressään seisovalla miehellä. Nainenkin katsoi samaan suuntaan mutta ei tuntunut huomaavan teltan reunalla haahuilevaa haamua. "Eipä mikään." Kaapro hymyili entistä leveämmin ja kääntyi sitten naisen puoleen ja suuteli tätä poskelle. "Taisin vain nähdä joulun hengen leijailevan teltan ympärillä." Tämä kuiskasi hiljaa ja iski silmää Aikamielelle. 

Joulukalenteri päivä 18

Seuraavassa hetkessä Aikamieli huomasi lentävänsä aika-avaruuden läpi. Hän näki Orionin ja Kassiopeian kuvioiden vilahtavan ohitseen ja kirkkaan pyrstötähden välähdyksen valaisevan tummaa yötaivasta. Kaikkialla oli kaunista, hiljaista ja tyyntä. Yksinäinen aave leijaili normaaliakin kevyempänä suuressa tyhjyydessä ja nautti elämästään.

Sitten Aikamieli huomasi olevansa jossain lämpimässä paikassa. Hän oli laskeutunut hiljaa lainehtivan meren rannalle. Ilta oli hämärtymässä, eikä paikalla näkynyt kuin yksi henkilö. Hahmon siluetti piirtyi rannan hiekkaan pitkänä varjona. Aikamieli ehti ajatella, ettei aaveilla ollut varjoja, kun näki hahmon kääntyvän ja tunnisti tämän heti: Simuna! 

Simuna hymyili iloisesti Aikamielelle. Permanentin näköinen pulukin ilmestyi jostain ja tuijotti Aikamieltä kieroilla silmillään. Se aukoi nokkaansa mutta ei päästänyt ääntä. Simunakaan ei sanonut mitään mutta Aikamieli vaistosi, että tämä vaikutti onnelliselta. Aave heilautti kättään ja Simuna vilkutti takaisin. Sitten hän oli poissa puluineen. Vain yksinäinen höyhen leijaili ilmassa. Se oli hieman kihara, joten sen täytyi olla äskeisen pulun sulkapeitteestä. 

Ennenkuin Aikamieli ehti tajutakaan, hän lensi jälleen läpi tumman taivaan kirkkaiden tähtien valaistessa hänen menoaan..

joulukalenteri päivä 17

"Tässä!" Tonttu pujotteli tietään nurkassa kyyhöttävän Aikamielen luo heilutellen kädessään pientä pussukkaa. "Mitäh.." Aikamieli ehti henkäistä ihmeissään juuri ennen kuin tonttu työnsi pienen karvaisen kätensä pussiin, kaivoi sieltä kourallisen harmaata kimalletta ja puhalsi sen kohti haamua.

Aikamielen päässä alkoi humista ja sitten maailma muuttui jollain tavalla värikkäämmäksi. Ulkopuolella oleva häly väistyi ja kaikki alkoi tuntua unelta. Paitsi että aaveet eivät nukkuneet, Aikamieli ehti ajatella juuri ennen vaipumistaan jonkinlaiseen sekavaan mielentilaan. Nukahtaminen tuntui varmasti juuri tältä. Hyvä olo valtasi yksinäisen aaveen ajatukset ja tämä tuntui olevan onnellisempi kuin pitkään aikaan. Ympärillä oleva maailma tuntui ja näkyi mutta kaikki vaikutti jollain tavalla rauhallisemmalta. Aikamieli katsoi tonttua mutta ei keksinyt mitä olisi sanonut, joten hän tyytyi hymyilemään. Tonttu hymyili takaisin. "Tästä alkaa sinun uusi tehtäväsi. Avaahan silmäsi ja ala valmistautua, sillä minulla on sinulle suuria suunnitelmia." Tämä kuiskasi salaperäisenä..

joulukalenteri päivä 16

"Tule, etsitään sinulle sopivat asusteet." Tonttu viittoili kalpeaa aavetta tulemaan luokseen. He olivat matkustaneet läpi aika-avaruuden ja saapuneet tonttulaan yhdessä yössä. Aikamieli ei tuntenut oloaan kotoisaksi mutta ei halunnut tuottaa tontulle pahaa mieltä, joten hän ei sanonut mitään. Joka paikassa hyöri ja pyöri pieniä, parrakkaita ukkeleita, joilla tuntui olevan kova kiire. Muutamassa minuutissa Aikamieli oli nähnyt niin monta tonttua, ettei enää pysynyt laskuissa oliko hän nähnyt saman ukon kerran, kahdesti vai sata kertaa.

"Tonttu, ystäväni.." Aikamieli kuiskasi täristen nurkassa, johon tämä oli paennut jatkuvaa hyörinää. Kun on viettänyt vuosikausia hylätyssä tivolissa, äkillinen hälinä kävi kovasti yksinäisen aaveen mielenterveydelle. "Odota, odota.." Tämä huudahti Aikamielelle ja katosi jälleen muiden tonttujen sekaan. Kaikkialla kuului mutinaa, muminaa, töminää, murinaa ja kitinää. Aikamielestä alkoi tuntua, että tämä oli ollut suuri virhe. Mitä hyötyä hänestä olisi tässä porukassa? 

joulukalenteri päivä 15

Aikamieli antoi katseensa kiertää pitkin ränsistyneen tivolin seiniä. Yht´äkkiä hän tajusi, ettei nähnyt enää tivolin värejä, kuullut iloista musiikkia tai yleisön riemunkiljahduksia. Tonttu oli oikeassa, kaikki mikä oli kerran tehnyt tästä paikasta kodin, oli poissa.

"Mitä sinulla on mielessäsi?" Aikamieli kysyi tontulta, joka katsoi häntä salaperäisesti hymyillen. "Kuule, meillä kaikilla on jonkinlainen tehtävä tässä maailmassa ja varsinkin meillä erikoisilla olennoilla, joihin kukaan ei usko ja vielä harvempi vaivautuu katsomaan ja todella näkemään meidät. Me olemme kuitenkin niitä, jotka luomme tunnelman. Kuten tiedät, joulu on aivan oven takana ja sen onnistuminen on minun ja muiden tonttujen vastuulla. Ihmiset lataavat jouluun todella paljon tunnetta ja meidän pitää saada se tunne pysymään hyvänä. Aina se ei onnistu vaikka tekisi mitä." Tonttu sanoi ja kohautti harteitaan jatkaessaan: "Yksi ylimääräinen henki ei ole koskaan pahitteeksi. Voin tarjota sinulle uudenlaisia tehtäviä, jos vain olet valmis heittäytymään joulun taikaan."

Aikamieli mietti tontun ehdotusta ja päätti, ettei hänellä ollut mitään hävittävää. Ja tivoli ei varmasti ollut menossa mihinkään, hän pääsisi aina takaisin kummitusjunansa suojiin niin halutessaan. "Hyvä on." Aave sanoi tontulle, joka nyökkäsi hymyillen. He lähtivät kävelemään pitkin tivolin läpi kulkevaa liukasta tietä, ulos lahonneesta portista. Askel askeleelta tivoli jäi kauemmas, eikä Aikamieli katsonut kertaakaan taaksepäin.

joulukalenteri päivä 14

Aikamieli huokaisi syvään ja katsoi tonttua sanoen: "Mihin minä täältä lähtisin? Olen asunut tässä tivolissa siitä asti, kun entinen kotini, Vaasan vanha talli paloi ja minun oli pakko vaihtaa paikkaa. Olen sittemmin kotiutunut tänne, enkä voi kuvitella eläväni missään muualla." Tämä jatkoi hiljaisemmalla äänellä. Tonttu nousi seisomaan, oikoi nuttuaan ja sanoi: "Kuuleppa, jää tänne jos tahdot mutta jos sinulla on yhtään seikkailumieltä, keräät kimpsusi ja kampsusi ja.. no, mitä teillä aaveilla nyt onkaan sellaista jota kannatte mukananne ja lähdet minun matkaani." Ukkeli viittoili kädellään Aikamiellelle ja lähti kävelemään kohti kummitusjunan oviaukkoa.

Aikamieli alkoi hätääntyä, eikä hän ollut varma oliko syy siinä, että tonttu aikoi lähteä, vaiko se, että hänen teki tavallaan mieli seurata tuota outoa ukkelia ja katsoa mitä tällä oli mielessään. "Odota!" Aikamieli kuuli oman karhean äänensä parkaisevan. Se sai tontun pysähtymään ja katsomaan taakseen. "Enhän minä noin vain voi jättää tätä paikkaa, tämä on minun kotini!" Aikamieli sanoi surkeasti ja tuntui kutistuvan hieman kasaan.

Tonttu katsoi kalpenevaa haamua ja tuhahti. "Kaikella kunnioituksella mutta olemme jutelleet tässä monta tuntia ihmisistä, jotka muodostivat tässä paikassa jonkinlaisen oudon perheen, yhteisön jota sinä oikeasti kaipaat. Et sinä tähän paikkaan ole kiintynyt, vaan muistoihin, jotka tekivät sinut kerran onnelliseksi." Aikamieli ei halunnut myöntää, että tonttu saattoi olla oikeassa.

Joulukalenteri päivä 13

Tonttu otti paremman asennon, kaivoi puolikkaan piparkakun nuttunsa taskusta ja tuijotti uutta aaveystäväänsä haltioituneena tämän kertomuksen edetessä. ".. ja siinä valojen välkkeessä tivolin johtaja tuli soihtu käsissään ja sytytti tykin laukaisulangan palamaan. Kuului jättimäinen pamaus ja ilmoille pöllähti sellainen savupilvi, että hetkeen kukaan ei nähnyt edes omia kengänkärkiään. Ilman kirkastuttua katsojat huomasivat, että tivolin teltan katossa oli iso reikä.." Aikamieli piti teatraalisen tauon antaen tontun hoksata mitä oli tapahtunut. "Eikaivain.." Se sopersi silmät suurina ja Aikamieli nyökkäili innostuneena. "Kyllä, elävä ihmiskuulamme Morrison oli ladannut viimeisen esityksen kunniaksi hieman enemmän ruutia tykkiinsä. Hän lensi puolitoista kilometriä ilmojen halki ja päätyi lopulta naapurin ladon katolle, josta pellet kävivät pelastamassa hänet pienellä polkupaloautollaan ja sen onnettomilla tikkailla." Aikamieli naureskeli muistolleen. "Onneksi Morrisonilla oli onnen kypäränsä päässään, eikä hänelle sattunut mitään sen kummempaa. Vaikkakin luulen, ettei Morrisonin kuulo ehkä palautunut koskaan ennalleen tuon tapahtuman jälkeen. Hän toimii tänä päivänä viittomakielen tulkkina Virossa." Aikamieli nyökkäsi tontun epäuskoiselle ilmeelle.

"Kaikilla muilla tuntuu olevan jonkinlaista uutta puhtia elämässään, miksi sinä et lähde täältä? Kyllä kunnon kummittelulle aina tilausta olisi." Tonttu nakersi jo toista piparkakkua ja Aikamieli pohti mitä kaikkea tuon tontun vaatteiden seasta vielä löytyisikään.. "Niin, miksi?" Aave tuumasi mietteissään.

joulukalenteri päivä 12

"Frida-Lotte tuli tivoliin jäätyään vahingossa laivasta, jonka matkassa oli risteilymatkustajana. Hän oli kotoisin ilmeisesti Islannista tai Norjasta ja oli päättänyt lähteä matkustamaan sinne minne nenä näytti, niin hän aina sanoi. Hän oli käynyt jo ainakin Saksassa ja Italiassa ja päästyään tänne, hän innostui kiertelemään lähikylissä niin pitkään, että laiva ehti lähteä. Tuo nainen omasi kuitenkin erittäin huolettoman elämänasenteen, joten hän tuli kysymään tivolin johtajalta töitä. Niimpä Frida-Lotte, maailman viiksekkäin nainen, teki pitkän uran tivolin lipunmyyjänä ja tuurasipa hän toisinaan niin tivolin johtajaa, kuin yhtä klovniakin." Aikamieli oli painunut jälleen muistoihinsa, eikä tonttu halunnut keskeyttää tämän mietteitä.

"Eräänä päivänä Frida-Lotte kuitenkin kyllästyi tivolielämään, tuosta noin vain." Aikamieli tuhahti ja jatkoi sitten: "Hän ajoi hienot viiksensä pois, hyvästeli kaikki iloisesti, pakkasi vähät tavaransa ja sitten hän oli poissa. Jonkin aikaa tivoliin tulvi postikortteja ympäri maailmaa ja olimme melko varmoja, että Frida-Lotte oli lähettänyt ne. Hän ei ollut kuitenkaan ikinä muistanut allekirjoittaa niitä. Itseasiassa se oli niin tyypillistä Frida-Lotan höseltävälle luonteelle, että olimme ehkä juuri siksi niin varmoja, että kortit olivat häneltä. Lopulta niitä ei enää tullut ja trooppisen viiksivahankin tuoksu hälveni olemattomiin. Frida-Lotan iloinen nauru kaikui kuitenkin tivolin seinistä vielä viimeisen esityksenkin aikana. Ja se se vasta olikin show, annas kun kerron vielä siitä.." Aikamieli veti syvään henkeä ja aloitti..

joulukalenteri päivä 11

"Oletko sinä onnellinen?" Tonttu kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja katsoi Aikamielen suuntaan. "Onnellinen?" Aave kysyi ja raapi päätään mietteissään. "En kai." Se kohautti harteitaan. "Kaipaan menneitä aikoja."

Tonttu nyökkäili mutta ei sanonut mitään. "Taisimme eilen jutustella tämän tivolin menneisyydestä. Kröhöm, olen pahoillani, että olin äsken hieman sekaisin." Tonttu sanoi ja jatkoi sitten: "Kaikki muut ovat lähteneet, miksi sinä olet jäänyt?" "En tiedä. Ehkä salaa toivon, että tivoli palaa jonain päivänä entiseen loistoonsa ja saan taas toimia kummitusjunan pääaaveena." Aikamieli sanoi ja tiesi itsekkin, että ajatus oli aivan hullu. Yksi silmäys riitti kertomaan, ettei tämä tivoli tulisi ikinä nousemaan loiston päiviensä tasolle. Keskellä pihaa seisova hevoskaruselli oli vain ruosteinen kasa peltiä. Teltta oli romahtanut, kummitusjunan kauniit värit olivat haalistuneet ja maali oli hilseillyt pois. Lisäksi katto vuosi kuin seula. Lipunmyyntikoju oli puoliksi romahtanut ja voimamiehen ja pellen yhteinen asuntona toiminut junanvaunu oli umpilaho. Ehei, tämä tivoli ei tästä enää nousisi ja Aikamieli tiesi sen. Silti ajatus pois lähtemisestä pelotti sitä enemmän kuin mikään muu asia tässä maailmassa.

Tonttu oli selvästi myös katsellut paikkaa sillä silmällä mutta ei joko kohteliaisuuttaan tai harhailevan ajatuksensa takia ottanut asiaa puheeksi vaan kysyi: "Hei, eikös Frida-Lottekin työskennellyt täällä? Hän oli ainakin myymässä lippuja, jos en väärin muista?"

Vanhojen ystävien muistelu sai Aikamielen paremmalle tuulelle ja tämä huudahti innokkaana: "Frida-Lotte, maailman viiksekkäin nainen, totta totisesti! Hän oli aina hyvällä tuulella ja sai kaikki muutkin ympärillään olevat nauramaan. Hän tuoksui aina trooppisille hedelmille, koska käytti Hawajilaisen merimiehen hänelle tuomaa viiksivahaa, joka oli tehty ananasmehusta." Aikamieli intoutui muistelemaan.

joulukalenteri päivä 10

"Älä nyt näytä noin surulliselta haamu hyvä." Tonttu yritti saada Aikamielen silmissä kimaltavan kyyneleen katoamaan. "En vain heti tajunnut missä minä olen. Luulin herääväni Joulumuorin pesutuvasta, kuten yleensä tälläisten hieman railakkaampien juhlien jälkeen ja siellä ei totta totisesti kummittele!" Tonttu jatkoi topakkaan äänensävyyn ja vaikutti olevan nyt juuri sellainen olento, jollaisiksi Aikamieli oli aina tontut kuvitellut. "Säikähdin vain, siinä kaikki. Pukki kun ei yleensä pidä siitä, että minä heräilen muorin pesutuvasta. Varsinkin tälläisenä aikana, kun pitäisi painaa töitä pajalla." Tonttu jatkoi jutusteluaan ja katseli Aikamielen suuntaan kiinnostuneena.

"Sinä olet kuin oletkin oikea aave. Teikäläisiä näkee kovin harvoin enää tänä päivänä. Reilu sata vuotta sitten oli ihan normaalia, että joka maalaistalossa, kirkossa ja kievarissa kummitteli. Toisin on nyt. Ehkä se johtuu siitä, että ihmiset eivät enää usko kummituksiin sen enempää kuin tonttuihin tai joulupukkiinkaan." Parrakas ukkeli tuhahti ja oli jo aloittamassa uutta puhetulvaa, kun Aikamieli keskeytti tämän: "Mistä sinä olet oikeastaan tulossa? Korvatunturi on aika kaukana." Hän istahti tontun viereen ja katsoi pukin pikku apuria tämän naurahtaessa. "Se se vasta onkin tarina!" Tonttu huudahti iloisena. "Saimme erään todella ison lahjatoiveen valmiiksi ja päätimme lähteä muutaman kaverin kanssa juhlimaan sitä. Otimme pari pukin poroa ajoon..ihan luvallisesti!" Ukkeli huudahti äkkiä nähdessään Aikamielen kauhistuneen ilmeen. "Niin, kun poroja pitää hieman verrytellä ennen jouluaattoa. Teemme samalla kierroksia ihmisten kodeissa ja toisin kuin monet luulevat, me katsomme myös mitä aikuiset sanovat ja tekevät toisilleen." Tonttu nyökytteli Aikamielen suuntaan tietäväisen näköisenä. "Ihmiset eivät välitä toisistaan enää niinkuin ennen. Kaikilla on niin kovin kiire." Kumpikin satuolento vaikeni hetkeksi mietteisiinsä tämän toteamuksen jälkeen. 

joulukalenteri päivä 9

Pohjolan perukoilla aurinko ei juurikaan näyttäytynyt pimeimpään vuodenaikaan mutta aamuissa oli silti jonkinlaista sarastusta. Aikamieli oli jatkanut haaveiluaan tivolin näyttämöllä koko yön ja päätti palata katsomaan oliko tonttu häipynyt vai halusiko tämä kuulla lisää tivolin värikkäästä menneisyydestä.

Aikamieli löysi uuden ystävänsä samasta paikasta, johon tämä oli illalla väsähtänyt. Tontun hattu oli valunut silmille ja tämä kuorsasi äänekkäästi. Aikamieli tökkäsi tonttua varovasti. Koska tämä ei aiheuttanut hänessä minkäänlaista reaktiota, tämä tökkäsi uudestaan, hieman kovempaa. Nyt kummitusjunan vaunussa torkkuva ukkeli säpsähti hereille ja nosti hattuaan. "AAAAARGH!" Tämä karjaisi aivan kuin joku olisi vetänyt häntä parrasta. Aikamieli oli toki tottunut kaikenlaisiin reaktioihin mutta tähän hän ei ollut osannut varautua, vaan veti kätensä pois ja siirtyi turvallisen välimatkan päähän säikähtäneestä tontusta. "Mitä hemmettiä, kummitteleeko täällä?" Tonttu sopersi nyt hiljaisella äänellä ja tuijotti Aikamielen suuntaan järkyttyneen oloisena. Aikamieli ei tiennyt mitä sanoisi, joten hän ei sanonut mitään. "Hetkinen, mikä paikka tämä on?" Tonttu alkoi toipua ja pyöritteli päätään. Hän nousi kummitusjunavaunusta ja oikoi pukuaan. "Pukki nirhaa minut, jos saa tietää, että olen torkkunut täällä." Ukko mutisi ja katsoi sitten uudestaan Aikamielen suuntaan. "Oletko sinä oikeasti siinä vai kuvittelenko minä vain?" Tämä kysyi silmiään siristäen. Jostain syystä Aikamieli tuli tästä hieman normaaliakin surullisemmaksi. Hänen olemassaolonsa ei ollut mikään varma asia, kuten vaikka Simunan permanentilta näyttävä pulu oli. Sitä pystyi sentään koskettamaan, vaikka ruma olikin. Sitten hän totesi tontulle: "Kyllä minä tässä olen, tapasimme eilen, etkö muista?"

joulukalenteri päivä 8

Tonttu alkoi kuorsata yhä äänekkäämmin ja Aikamieli pohti mitä hänen pitäisi tehdä. Lopulta yksinäinen haamu tarttui uutta ystäväänsä nutusta ja nosti tämän varovaisesti tyhjään kummitusjunan vaunuun torkkumaan.

Aikamieli jäi hetkeksi katselemaan tonttua. Mitä tämä teki hänen tivolissaan ja miksei se ollut auttamassa muita tonttuja. Kohta oli joulu ja Pukin porukalla oli varmasti kova kiire. Aikamieli kohautti harteitaan, asia ei oikeastaan kuulunut hänelle. Ehkä tonttu kertoisi aamulla herättyään hieman virkeämpänä.

Aaveet eivät nukkuneet, joten Aikamieli leijaili tivolin pääsalin ovelle ja vaikka hän pystyikin siirtymään oven läpi, ei siihen ollut tarvetta, sillä ovea ei ollut. Se oli irronnut rajussa myrskyssä ja tuuli oli heittänyt sen lopulta läheiselle pellolle, jossa hevoslauma oli tallonut sen pirstaleiksi. Aikamieli meni keskelle näyttämöä ja kuvitteli olevansa esiintymässä. Hän sulki silmänsä ja palautti mieleen nauravat äänet ja suuret suosionosoitukset, joita elävä ihmiskuula Morrison oli aikanaan saanut. Haluaisikohan tonttu kuulla Morrisonista herättyään?

joulukalenteri päivä 7

"Kaapro, eikö niin?” Tonttu otti lakin pois päästään ja raapi takkuista tukkaansa. ”Kaapro.” Aikamieli hymyili leveästi ja koukisti kättään kuin osoittaakseen (olematonta)lihasvoimaansa. ”Jos Simuna oli yksi rohkeimmista tuntemistani henkilöistä, Kaapro oli ehdottomasti vahvin. Hän pystyi nostamaan vasikan yhdellä kädellä ja tanssimaan polkkaa samalla. Tosin se ohjelmanumero piti lopettaa lyhyeen, koska vasikka ei kestänyt menossa mukana vaan alkoi voida aina pahoin. Lopulta se karkasi niityllä laiduntavan lammaslauman matkaan ja elelee tiettävästi tänäkin päivänä jossain Uuden Seelanin saarilla.”

Aikamieli katsoi tonttua tämän kaivaessa uutta taikaliemipulloa takkinsa povitaskusta. ”Mitä Kaaprolle sitten tapahtui?” Tonttu kysyi korkatessaan pullon. Metallinen kirskahdus rikkoi vanhan tivolin rauhan Aikamielen pohtiessa mitä voimamiehelle oikeastaan tapahtuikaan. Siitä oli niin kauan.. ” Hmm..Kyllä, nyt muistan. Se oli tivolin viimeisiä esityksiä. Kaapro oli nostamassa ihmiskuulatykkiä maasta, kun hän sai erittäin kivuliaan tyrän.” Aikamieli osoitti vatsaansa ja nyökkäsi, niin se oli mennyt. ”Kaapro ei koskaan toipunut siitä, vaan vaihtoi lopulta ammattia. Hän toimii tänä päivänä pienessä kylässä kukkakauppiaana ja viihtyy ilmeisesti työssään. En ole nähnyt häntä aikoihin mutta pikkulinnut kertovat toisinaan terveisiä lentäessään tästä yli.” Aikamieli katsoi taivaalle mutta lintuja ei näkynyt. Ne olivat lentäneet etelään talveksi. ”Itseasiassa muistan Kaapron joskus kertoneen, että hän oli aina halunnut olla kukkakauppias mutta alkoi voimamieheksi isänsä painostuksesta. Hänen isänsäkin työskenteli tässä tivolissa mutta se on toinen tarina.” Aikamieli sulki suunsa ja katsoessaan kohti juttukumppaniaan näki tämän torkkuvan pää rintaa vasten nyökkyen.

joulukalenteri päivä 6

”Kun Tivoli suljettiin, Simuna päästi heidät vapauteen. Yksi lensi kuitenkin innoissaan suoraan päin voimalinjaa ja sai siitä sellaisen sähköiskun, että se tyhmä lintu sekoitetaan kuulema tänä päivänäkin pieleen menneeseen permanenttiin, jolla on jalat." Aikamieli hymähti vaikka asiassa ei varsinaisesti mitään hauskaa ollutkaan. Paitsi ehkä kaikkien muiden, kuin permanentatun pulun mielestä.

"Simuna piti tuon epäonnen pulun itsellään tavallisena lemmikkinä. Luulen, että permanentin lisäksi se olento koki myös jonkinlaisen henkisen romahduksen, eikä enää selvinnyt luonnossa. Vaikka ei siitä koskaan ääneen puhuttukaan.” Aikamieli jatkoi. ”Simuna lähti tästä tivolista viimeisenä pulu mukanaan. Muistan edelleen kuinka lintu tuijotti minua tyhjällä mutta jollain tavalla onnellisella katseellaan puluhäkin kaltereiden välistä. He asuvat nyt jossain lämpimässä rantakaupungissa Portugalissa. Simuna on aina inhonnut kylmää ja luulen, että hänkin on nyt onnellinen.” Aikamieli hymyili surumielisesti ja päätti, ettei haluaisi muistella enää Simunaa. Tonttu tuntui olevan samaa mieltä ja kysyi: "Mikäs se teidän voimamiehenne nimi taas olikaan.."

joulukalenteri, päivä 5

"Luulen, että kaikki tässä tivolissa työskentelevät olivat hieman ihastuneita häneen, minä ainakin olin.” Aikamieli nyökytteli sanojensa vakuudeksi ja jos hän millään tavalla kykenisi, tämä olisi hetki kun hän punastuisi hieman muistellessaan kaunista Simunaa. Aikamieli oli kuitenkin liian kalpea punastuakseen. Aaveet yleensä olivat. Tonttu hymyili ja sanoi: ”Muistan Simunan, hän oli kyllä varsinainen Leidi!”  Laitoimme poikien kanssa hänen joululahjapakettiinsa aina yhden ylimääräisen tikkarin. Pukki ei koskaan huomannut ja jos huomasikin, ei hän ainakaan koskaan maininnut asiasta. Luulen että hänkin piti Simunasta erityisesti.” Aikamieli hymyili tontulle veljellisesti. ”Mitä hänen puluilleen tapahtui?” Tonttu kysyi ja katsoi vieressään istuvaa haamua. ”Noh..” Aikamieli huokaisi syvään ja heilautti kättään taivasta kohti. Hän ei oikeastaan viitsisi muistella päivää, jolloin pulujen työt loppuivat mutta koska hän piti juttuseurastaan, päätti hän kertoa myös erään tietyn puluparan kohtalosta..

Joulukalenteri, päivä 4

Aikamieli mietti hetken mistä aloittaisi. Tivoli oli ollut niin monen värikkään esiintyjän ja viihdyttäjän koti ja kaikilla heillä oli oma mielenkiintoinen tarinansa. He istuivat hetken hiljaa vanhan kummitusjunan portailla ja Aikamieli katsoi sumuisilla silmillään menneeseen. ”Haluaisin ensin kertoa sinulle henkilöstä, joka lähti täältä viimeisenä. Hän oli pulunkesyttäjä nimeltä Simuna ja hän oli pelottomin hahmo jonka tiedän. Ja usko pois, minä olen nähnyt kovinkin rohkeita ihmisiä kummitusjunassa työskennellessäni.” Hän katsoi tonttua, joka nyökkäsi. ”Uskon, pulut osaavat olla pelottavia. Törmäsimme kerran pukin reellä puluparveen ja siitä oli leikki kaukana. Ne mokomat meinasivat nokkia Petteriltä nenän päästä, niin raivoissaan ne olivat. Olen siitä asti hieman pelännyt puluja.” Tonttu värähti inhosta, nyökytteli sitten päätään sanojensa vakuudeksi ja hörppi viimeiset tipat pullostaan.

”Simunalla oli viisitoista pulua, jotka osasivat tehdä kaikenlaisia temppuja. Kaikkein suosituimpia olivat näytökset, joissa linnut pelasivat pokeria keskenään.” Aikamieli hymyili muistolle. ”Simunahan työskenteli aiemmin strapetsitaiteilijana mutta pudottuaan kerran oikein pahasti ja satutettuaan selkänsä, hän ei enää kyennyt nousemaan yläilmoihin. Se oli hänelle aikanaan kova paikka. Onneksi kohtalo puuttui peliin kun pulut alkoivat vaivata tivolia pommittamalla karusellia kakkapommeilla. Tivolin johtaja oli aivan hiilenä, koska kaikki paikat olivat.. noh, pulun jätöksissä. Tuosta Simuna sai uutta sisältöä elämäänsä kun hän päätti alkaa kouluttaa puluja tekemään temppuja sotkemisen sijaan. Siitä tuli lopulta mukava näytösnumero, jota tultiin katsomaan kauempaakin.” Aikamieli muisteli pieni hymy kalpeilla huulillaan.

joulukalenteri päivä 3

Mie julkasen tän kolmosluukun nyt jo maanantain puolella, koska miu pitää olla nii hitoksee aikasee jossai hornan tuutissa(Espoossa) huomenna ja en ehkä ehi käynnistelee konetta aamulla. Eli, jos luet tätä tekstiä nyt 2.12. niin varoituksen sana, tämä sisältää huomisen joulukalenteritarinan jatkon..

Tässä se tulee:

Tonttu. Tuon täytyi olla tonttu. Ajatteli Aikamieli ihmeissään. Mutta miksi ihmeessä tonttu oli eksynyt hänen hylättyyn tivoliinsa ja vieläpä näin joulun alla? Eikö niillä ollut muutakin tekemistä? Ukkeli selvitteli pitkää harmaata partaansa, joka oli alkanut huurtua valkoiseksi. Lisäksi tontulla oli pitkävartiset saapikkaat ja tumman lakin alta harottava hiuspehko. Saatuaan itsensä jälleen jonkinlaiseen tasapainoon, tonttu alkoi katsella ympärilleen pienillä, vihreillä silmillään. Aikamieli näki että tämän nenä punoitti. Eikö se ollutkaan se kuuluisa poro, jonka nenä punoitti pimeässä? Oliko hän ymmärtänyt jotain väärin? Lopulta tonttu kiinnitti katseensa vierellään leijailevaan aaveeseen ja totesi: ”Kummitteleeko täällä tosiaan vai olenko minä nyt juonut liikaa isomuorin glögiä?” Tonttu yritti tarkentaa katsettaan ja jopa Aikamieli näki, että tämä oli toden totta juonut liikaa taikajuomaa. Vastausta odottamatta tonttu etsi katseellaan maahan pudonneen pullonsa ja otti siitä ison kulauksen tarjoten sitä seuraavaksi Aikamielen suuntaan. ”Maistuuko?”

Aikamieli pudisteli päätään ja leijaili vielä hieman lähemmäs. ”Me aaveet emme oikeastaan juo alkoholia. Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, me emme syö emmekä juo yhtään mitään. Meidän ei tarvitse, me olemme pelkkää epämääräistä energiaa.” Tämä jutusteli tontulle, joka otti toisen pitkän huikan pullonsa suusta ja osoitti sitten puolittain romahtanutta lipunmyyntikojua kohti. ”Ompas tämä paikka päässyt huonoon kuntoon. Olen käynyt täällä joskus tivolin loiston vuosina, se oli silloin kun tivolin puutarhatonttu täytti 100 vuotta ja täytyy kyllä sanoa, että täällä näyttää nyt hyvin surulliselta. Missä kaikki muut ovat?” Ukkeli käänsi jälleen katseensa kohti vieressään leijuvaa aavetta. ”Tule tuonne kummitusjunan luo niin minäpä kerron.” Aikamieli vastasi. Oikeastaan hänestä oli mukava muistella entisiä kollegoitaan, se sai hänet aina hieman paremmalle mielelle. Tonttu nyökkäsi ja lähti talsimaan pienillä töppösillään Aikamielen perässä kohti lahonnutta kummitusjunaa, jossa asui tivolin viimeinen kummitus.

Joulukalenteri, päivä 2

Aikamieli vaelsi vanhan hevoskarusellin luo. Sen hevoset olivat laukanneet pois jo aikapäiviä sitten ja runko oli alkanut ruostua. Tarkemmin katsottuna koko laite oli hieman kallellaan ja sen ennen niin loistokkaat, värikkäät ikkunat olivat särkeytyneet tuhansiksi sirpaleiksi. Kesäisin ne loistivat auringossa kuin timantit, valon osuessa niihin. Se sai Aikamielen aina paremmalle tuulelle, sillä kirkkaat heijastukset muistuttivat sitä menneistä ajoista. Nyt oli kuitenkin talvi ja värikkäät lasinsirpaleet olivat piilossa lumipeitteen alla, kunnes kevätaurinko saisi jälleen vallan. Aikamieli huokaisi hieman normaalia syvempään ja laahusti takaisin kummitusjunan suojiin. Siellä oli ainut paikka jossa hän ei nähnyt tivolin rapistuneita laitteita koko ajan harmaissa silmissään.

Aikamieli jatkoi synkistelyään, kunnes hän kuuli yht´äkkiä jonkinlaista mölyä. Se tuli ulkoa, se oli varma mutta tuo ei ollut metsämiesten tavanomaista jutustelua, eikä marjastajien mölinää, tämä oli jotain, jota Aikamieli ei tunnistanut. Asia pitäisi tarkistaa hetimmiten! Masentuneisuuteen taipuvainen aave leijaili ulos kummitusjunan syövereistä vain nähdäkseen pienen punapukuisen ukkelin tuiskahtavan nenälleen lumikinokseen. Aikamieli ei tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä, joten tämä päätti seurata tilannetta kummitusjunan ovelta. Ukkeli mutisi jotain ja nousi ylös vaatteitaan puistellen. Maassa lojui pieni kirjava pullo, josta oli läikkynyt punaista nestettä puhtaanvalkealle hangelle. 

Joulukalenteri päivä yksi

Tästä se alkaa, tän vuoden joulukalenteri. En saanu kauheesti muuta palautetta viimekertasesta kalenterista, kun että päivän tekstit oli liian pitkiä. No lupaan tänävuonna vähä lyhentää niitä mutta tää eka on nyt poikkeuksellisesti vähä pidempi. (lupaan myös yrittää saaha huomiseks muokattua tän tekstin vähä järkevämpään muotoon..)

Lumi satelee hiljaa taivaalta suurina, valkoisina hiutaleina. Hetkessä se on peittänyt alleen syksyn tumman maan ja kaikki peittyy puhtaaseen lumihuntuun. Kujalla kävelee musta kissa, jonka tassuista jäävät pienet kuviot peittyvät pian näkymättömiin. Pöllö tarkkailee metsää keltaisilla silmillään mutta muuten maisema tuntuu hiljaiselta ja rauhalliselta. On joulukuun ensimmäinen päivä ja maailma alkaa odottaa puna-asuista joulu-ukkoa saapuvaksi lahjoineen. Joukossamme on kuitenkin yksi hahmo, joka ei odota lähestyvältä joululta mitään ihmeellistä. Hänen nimensä on Aikamieli ja hän on aave. 

Aave Aikamieli asuu vanhassa hylätyssä tivolissa, jossa hän työskenteli aikaisemmin kummitusjunan pääaaveena. Tänä päivänä kukaan ei enää käy tivolissa, eikä varsinkaan usko aaveisiin, joten Aikamieli on nykyisin työtön, toimeton ja tarpeeton. Hän vaeltaa pitkin rapistuneen tivolin teitä ja huokailee raskaasti. Toisinaan hän istuu kummitusjunan ruosteisessa vaunussa (siinä myrkynvihreässä, jossa on lohikäärmeen kuva, koska se on hänen mielestään edelleen kaikkein hienoin..) ja muistelee aikaa kun tivoli oli täynnä ääniä, ihmisiä, hälinää ja elämää. Ihmiset juoksivat laitteesta toiseen, pitelivät hattaran tahmaamilla sormillaan toisiaan käsistä ja nauroivat. Kaikkialla oli vilkkuvia valoja ja musiikkia. Sitä hän kaipasi toisinaan jopa enemmän kuin ihmisten pelottelusta saamaansa mielihyvää. Nyt kaikki oli niin hiljaista, että hän pystyi kuulemaan oman huokailunsa. Viimeinen tivolista lähtenyt henkilö oli pulunkesyttäjä Simuna. Hän muutti Aikamielen muistin mukaan jonnekin Portugalin rannikkokaupunkiin ja oli kovin huolissaan Aikamielestä, joka ei suostunut lähtemään hylätystä tivolista. Lopulta tämä oli kuitenkin pakannut viimeisen pulunsa häkkeineen ja lähtenyt raahustamaan hieman ontuen pitkin hiljaista metsätietä poispäin. Aikamieli oli katsellut tämän lähtöä niinkuin oli katsellut niin monen muunkin tivolilaisen menoa. Nyt hän oli yksin. Ja kohta olisi taas joulu.

Ekaa viikkoo uues työpaikas

Nyt on pahin takana. Kai? En usko että ketää varsinaisesti kiinnostaa tää asia mutta kerrompa kuitenki, koska tää on miu blogi. :D Ja sitäpaitsi kohta alkaa joulukalenteristoorit, ni sitte loppuu tää normi arjesta kirjottelu.

Asiaan.

päivä 1: Meen etuovesta sisään ja piipitän sihteerille jotain kuinka olen tulossa ekaa päivää töihin. Iha ku oisin joku ekaluokkalainen.. Päivän ajan mietin kuinka haluisin vaan mennä nurkkaan istumaan ja itkemään todettuani, että ei miusta o tähän. Mutta koska se ei o vaihtoehto ni päätän yrittää selvitä. Kotiin päästessä soitan kaverit läpi ja kerron kaikille kuinka pelottava päivä miula oli. Eksyn kotimatkalla.

päivä 2: Miula on jo avain, jolla pääsen sivuovesta, iha niinku muutki työntekijät. Eksyn matkalla pukkariin mutta löydän vahingossa oikeella hissillä oikeeseen paikkaan ennen työpäivän alkua. Tänää ei itketä iha nii paljo ku eile. Meen illalla siskon kaa lenkille sateeseen ja vuodatan sille asioita. Se kuuntelee kiltisti, vaikka ei varmana mitään mistään ymmärräkkään.

päivä 3. Iltavuoro. Alotan päivän jollai osastokokouksella, jossa pääsen pätemään virven hätänappulan käytöstä. Iltapäivällä on elvytyskoulutusta, jossa yritän olla pätemättä. Opin, että sairaalassa io:n(luuydinneula) laitto on lääkärin hommaa. (ensihoidossa iha perustoimenpide)Pelkään taantuvani, koska tajuan kuinka vähän täällä saa tehä mitää ilman lääkärin siunausta. Samalla uskon oppivani tosi paljon, koska täällä on kaikkee uutta ja jännää. Ei itketä lähes ollenkaan. Eksyn matkalla pukkareilta ulos.

päivä 4. 5 tuntia liian lyhyiden yöunien jälkeen taas aamusta töihin. Meen bussilla. Oon 10 minsaa liian aikasi bussipysäkillä, koska pelkään myöhästyväni. En eksy mihinkään, eikä itketä. Illalla meen C:n kanssa leikkimään salille. Olo on helpottunu.

päivä 5. Oon enää 4 minuuttia liian aikasi bussipysäkillä. Seison keltanen sadetakki päällä ja vilkutan bussikuskille kuten oikeisiin toimintatapoihin kuuluu. Seuraan päivän mittaan miten nätisti ja rauhallisesti sijoiltaan menny olkapää laitetaan paikalleen. Päivän päätteeksi meen väärästä ovesta ulos ja kävelen ympäri sairaalaa, tosin ulkopuolella. Siitä sit Ikeaan ostamaan naulakko ja Askosta keittiön tuolit. Nyt meille saa tulla kylään! :)

Miula on tunne että kyllä tästä selvitään?

Sisäleikkipuistossa aikuisena

Hyvää yötä ja huomenta kaikki leikki-ikäisten lasten vanhemmat, kummit, tädit, sedät ja muuten vaan ihmiset, joiden lähipiiristä löytyy joku alaikäinen.

Tuttua? Pygmi on syönyt huomaamatta yhden aamupäivän aikana kaikki Hanna-tädiltä saadut tuliaiskarkit, leivonnasta yli jääneet kaksi riviä Fazerin sinistä, kahvipöydästä kolme donitsia, yhden Domino-keksin ja juonut janoonsa pari litraa mummon marjamehua, jossa ei ole sokeria säästelty?
Kaikesta tästä tuloksena ylikuntoinen kuusivuotias, jonka silmät pyörivät päässä ja keho tutisee kuin laukkahevonen starttiboksissa? Sillo ku myö oltii lapsia, tässä kohtaa äiti avas vaan takaoven ja sano "irti". Siinä sitä juostii kolme tuntia pitkin peltoa ja metsää(meillä ei ollu naapureita, ne kenellä oli, meni niitten ovelle hakee leikkikavereita.) kunnes pahin sokerihumala hiipui.

Maailma on kuitenki muuttunu siihen suuntaan, että jos pihaa ei ole aidattu puoltoistametrisellä aidalla ja turvattu verisuren valvontajärjestelmällä, ei lapsia voi päästää kovinkaan pitkän matkan päähän kotiovesta. Puhumattakaan, että menisivät naapurin ovikelloja soittelemaan. Vielä jos sattuu satamaan vettä, räntää tai lunta, jos on liian kuuma tai kylmä, hiekkaa maassa, lehtiä puussa tai tiistai, niin eihän ne lapset siellä pihalla edes viihdy! Energia täytyy saada siis purettua johonkin turvalliseen paikkaan. Tähän vanhempien huutoon vastasivat aikoinaan sisäleikkipuistojen luojat.

Tän kaiken ylipitkän johdannon jälkeen tulee se asiaosuus. Niistä leikkipuistoista ei varsinaisesti tässä nyt sen enempää mutta koska mie oon kokenut leikkipuistokävijä (CV:ssä Hoplop x2, Duudsonit park x2, Leon leikkimaa ja ens sunnuntaina lisään siihen listaan vielä Super parkin!) eikä miula siis ole edes lapsia, huom!, niin jaan teille tässä nyt vinkit, joilla selvitä puistossa. Oon tästäki aiheesta kertonu aiemmin, löytyy hoplop-haulla mutta eihän tätä asiaa voi liikaa korostaa! Tässä siis teille aikuiset tai "aikuiset":

-Varusteet on tärkeet, niinku kaikessa huippu-urheilussa. Heti ekana ei tartte ostaa niitä kalleimpia niki-verkkareita, ihan peruslöysillä housuilla pääsee alkuun. Itse olen tietysti niin valveutunu muoti-ihminen noin muutenki, että miula on tässä nää norjanlaiset pieruverkkarit, jotka oli perhanan kalliit mutta ostin ne jostai alesta joskus. Ja siis ihan vaan, koska ne oli kivan paksut ja melko hienot. Pointtina siis, että ota mukavat, (löysät) housut, joissa ei o mitää liukumäessä jarruttavia elementtejä pers-- takapuolen kohdalla.

Kuvan täti liittyy vahvasti tapaukseen.

- Toinen varusteisiin liittyvä asia on sukat. Tuolla ei saa olla kengät jalassa, eikä paljain varpain, niin silloin hyvät sukat nousee arvoonsa arvaamattomaan. Tässä pätee sama homma kun housuissa, eli heti ekaan kokemukseen ei tartte ostaa oikeita jarru- tai tramppasukkia(=trampoliinisukat)vaan ihan jopa sukkahousuilla pärjää. Jos pygmisi, oli se sitten oma tai siskolta lainattua rekvisiittaa, tuntuu viihtyvän puistossa, suosittelen pikimmiten hankkimaan tähän tarkoitukseen tehdyt erikoissukat:

Kuvan henkilö liittyy tapaukseen mutta se en ole minä. Äiti on terve kun se leikkii, vai miten se meni..

Näitä tramppasukkia saa Duudsoniparkista. Päivän päätteeksi niihin saa kaupan päälle ko parkista myös mukavan vaahtomuovikuorrutuksen, kuten tarkkasilmäisimmät havaitsevat :D Näissä kuitenkin tärkeimpänä pointtina ovat pohjassa olevat jarruelementit, jotka estävät kaikenikäisiä hyppelijöitä liukastumasta trampoliinilla. HUOM, nämä sukat EIVÄT ehkäise nilkka- tai rannemurtumia, eivät estä virtsankarkailua eivätkä vala sinuun rohkeutta tehdä voltteja tai kokeilla istumaan hyppäämistä ja siitä taas ylös. Nämä sukat on suunniteltu ainoastaan estämään liukastuminen, kaikkeen muuhun on sitten varauduttava erikseen.. 

Vaikka näitä sukkia voi suositella kaikille, otathan kuitenkin huomioon jarruefektin vaikutuksen liukumäkeä laskiessasi. Mitä jyrkempi mäki, sen suurempi vaara että sukat tökkäävät kesken laskun ja lennät siitä naama edellä tonttiin. Oikein käytettynä ovat kuitenkin mahtava apu! (Myös varovaiseen jarrutukseen liukumäessä.)Voit myös tarvittaessa bondailla muiden äityleiden kanssa esim Leon leikkimaassa. Jos äityli ei itse tajua katsoa jalkoihinsa, hänen äityiliystävänsä kyllä huomaa samissukat minun ja hänen välillä ja huudahtaa "Sukkaystävät" (tai jotain vastaavaa yhtä noloa.) Se on joku sisäleikkipuistojen yhteinen juttu, en tiiä siitä sen tarkemmi mutta tiedoksi vaan, ettet hämäänny, jos joku muukin käyttää näitä ammattilaissukkia.

Joissain leikkipuistoissa voi olla myös eläimiä:

Onko kirahvi ihmiselle vaarallinen? Voi se joskus ollakki..

Vaatteiden lisäksi pakkaa laukkuun vesipullo, kylmägeeliä, kipulääkettä, tukisiteitä, vaihtopaita, suklaata, puhelimen vara-akku ja jotain pientä, jolla houkutella lapset kotimatkalle, kun et ite enää jaksa juosta. (Lapset eivät väsy koskaan, huom!) Meillä tässä toimi mukavasti houkuttimena tuore pulla, jota K oli paistanu mutta vain mielikuvitus on rajana!

Näillä vinkeillä pääset jo mukavasti alkuun. Kysyttävää? Kommentteja? Laita tulemaan vaan. Parin päivän päästä oon taas yhtä kokemusta rikkaampi. Ehkä kerron siitä sitte :D

Aijoo, ja miu piti kertoo miu ekoista työpäivistä? No, ehkä kerron sitte kerralla miu ekasta viikosta.. Olkaa linjoilla!

Hanabölenkatu ja muita hassuja sattumuksia

Noni murmelit, terveisiä Vantaalta. Tositositosi monien lähtöitkujen jälkeen oon kohteessa ja pahin alkushokki on hälvenny. Kaikki jotka on joskus jättäny tutun ja turvallisen taakse ja hypänny pää edellä jääkylmään tuntemattomaan tietää, että se alkujärkytys tuntuu ihan joka solussa. Siis vaikka ois tehny kuinka kivan ja tarpeellisen elämänmuutoksen ja kaikki ois tosi hyvin, ni silti. Pitää oppia uudet reitit, missä on uus lähikauppa, kuntopolku, uimahalli, mite uuden asunnon kaikki laitteet toimii, kuunnella naapurista kantautuvia jänniä ääniä ja ylipäätään tottua taas uuteen elämään näissä raameissa.

Miu lähtö Torniosta oli sitä, että kävin vielä vipona päivänä tallilla hyvästelykierroksella ja sen jälkee istuin parkkipaikalla autossa itkemässä ihan vaan koska se tuntu hyvältä idealta. Sitte elin kaks päivää kauheessa sumusaasteessa ja vielä ekana iltana täällä uudessa, ihanassa asunnossa olin ihan pihalla. K lähti keikalle ja mie yritin järjestellä pään sisäisiä henkisiä palikoita kohdilleen.

Nyt on sunnuntai ja huomenna eka työpäivä. Kyllä tää tästä.

Havaintoja oltuani virallisesti Vantaalainen nyt n.4 päivää:

- Jos pohjoisessa on hauskoja paikannimiä ja ylipäätään murresanoja, ni on niitä täälläki. Paras esimerkki taas hetkeen osu ihan tässä lähinurkilla kohdalle: Hanabölenkatu. Kaikki joskus Helsinginseudun paikallisjunalla matkustaneet tietää, että Pasila=Böle. (Eikä koskaa voi olla sanomatta "Pasila" ellei sano "Böle" siihen perään. En tiiä onks muilla tätä fiksaatiota?) mutta että tuossa Hanabölenkadussa ei o suomennettu sitä "böleä" vaan se on ruotsiks Hanabölesgatan. Siis mikä hiton kadunnimi tuo on? :D Hauska se on, ei siis sillä. Antaa kaikkien kukkien kukkia ja sillee..

- Havainto 2, se että "Jumbon Prisma" kuulostaa tutulta ja turvalliselta paikalta(käyää miu siskon kaa aina siellä jos tarttee tehä yhtää isompia hankintoja), se ei tarkota sitä, ettäkö se ois jotenki helppo ja mukava ostospaikka lauantai-iltapäivänä. (En tiiä miks jotenki aattelin näi..) Menin sinne alkon ja Prisman boonuksien perässä ja voin kertoo, että miu odotettu elinikä lyheni sillä reissulla jotai nelisen kuukautta. Tätä tää suurkaupunkielämä nyt kai vaan sit on.

Havainnot loppuu tähän. Kiitos. Onneks miu lähin kodinturvajoukkohenkilö asuu just tasan kilsan päässä. Menin sinne lauantai-iltana reppu täynnä viiniä. Lämmitettii sauna, pelattii muuttuvaa labyrittiä ja puhuttii henkeviä. Helpotti. Kyllä tää elämä tästä lähtee.

Olin tänää Leo leijonan leikkilandiassa. Kerron siitä reissusta ens kerralla. Tai sit kerron miu ekasta työpäivästä. En tiiä kummasta tulee jännempi stoori, olkaahan kuulolla :D

Haluatko ensihoitajaksi ensihoitajan paikalle?

Työmarkkinoilla kohisee(vai onko se kuhisee? Kaislikossa kuhisee, ei vaan Kaislikossa suhisee, niin se menee. Voi että, muistatteko lapsuudesta, siis 80-luvulla lapsia olleet, sen sarjan. Kui ihana!) ja nyt on siis niin, että Keminmaan kakkosvuoron team JJ on hajoomassa. Ei koskaan saa sanoa ei koskaan, eli en sano että lopullisesti mutta sanotaan nyt ainaki toistaiseksi. Tää johtuu siitä, että toinen J(eli minä) ei vaan millään pysty olemaan ja elämään yhessä paikassa, vaan on taas lähössä maailman myrskyihin. Taputan silti itseäni olalle siitä syystä, että en o sen jälkee ku 19-vuotiaana pakkasin laukut ja suuntasin Saksalaiselle tallille groomin hommiin, asunu missään yhtäjaksoisesti näin pitkään. Syynä tähän on sekä Meri-Lapin hevospalvelu ja sen kivat ratsut ja mahtava henkilökunta, sekä miu ihana työyhteisö. Siitä syystä haluisin, että miu tilalle tulis joku vähintään yhtä täydellinen henkilö paikkaamaan miusta jäävän mustan tyhjyyden. Asiaa edistääkseni laadin tälläsen innostavan työpaikkailmoituksen. Työnjohto, tätä saa käyttää vapaasti uutta henkilökuntaa rekrytoidessa:

Hei sinä hoitotasoinen, oudon huumorin, leppoisan asenteen(lievä negatiivisuus katsotaan eduksi) ja opiskelijamyönteisen luonteen omaava henkilö, tässä sinulle unelmaduuni Keminmaan asemalla.

Töihisi kuuluu: 

-Mummojen kuskaaminen (saattavat olla joskus pappojakin!) päivystykseen kaikkina vuorokaudenaikoina. (Kiireisintä kuitenkin just kun tk on menny kiinni ja toisaalta ilta ysin ja keskiyön välillä kun pitäis käydä nukkumaan ja yksinäisyys vaivaa..)

-Mielenterveydeltään järkkyneiden henkilöiden ymmärtäminen ja hoitoon houkuttelu. (Tämä ei ole niinkään riippuvainen vuorokaudenajasta mutta täysikuun kierrolla, kevätauringon paisteella ja joulustressin voimakkuudella voi olla vaikutusta.)

-Potilaan omaisten kanssa tapahtuva myötäeläminen. On hyvä, jos pystyt silmää räpäyttämättä samaistumaan potilaasi Irman siskontyttären kauhisteluun siitä, kuinka ei siellä terveyskeskuksessa taaskaan kukaan ota tosissaan, eikä se 15-vuotias lääkärinretkukaan mistään mitään ymmärrä. Lisäksi kaupunki ei auraa pihaa, posti ei kulje ajallaan, eikä naapurin Mirkkukaan viitsinyt tänä vuonna kerätä mummolle mustikoita. (Perkele.) 

-Perit myös opiskelijavastaavan vaativan roolin, joten olethan valmis luotsaamaan tulevia kollegoita opin tiellä? Olet innostunut selittämään samoja asioita kuusi kertaa vuodessa ja olet pätevä opettamaan juuri ja juuri peruskoulunsa päättäneelle tyttöselle kuinka Irma-rouvaa teititellään. Tulet myös toistelemaan lauseita: "Kyllä, ensihoitajien työtehtäviin kuuluvat suurelta osin myös erinäiset eritteet ja harvoin se on mikään mediaseksikäs verenvuotokeikka." Ja "Ei, et voi ilmestyä työpaikalle rakennekynsissä, etkä lähteä keikalle converset jalassa, vaikka ne olisivat kuinka hienot ja työtyyliisi tarkoin valitut." Ah, sitä riemun määrää kun huomaat kuudennen viikon kohdalla, että opiskelijasi sanoo jo ihan omatoimisesti päivää/huomenta/iltaa Irma-mummolle ja keittää asemalla tarpeeksi vahvat päiväkahvit! (Oikeesti mie tykkään opiskelijoista, ne on yleensä iha mukavia ja päteviä!)

-Äärettömän empatian ja ymmärryksen jakaminen kaiken ikäisille (uusavuttomille)ihmisille. (Yleensä keskellä yötä..)

Vastapainoksi saat tukikohdaksesi loistavan asemapaikan, jossa sinulla on oma pikku huone, jonka oven taa voit sulkeutua n.15/24 h työvuorostasi. Huone on kivasti kalustettu ja toisinaan saat itse päättää haluatko yksiöösi valkoisen vai harmaan maton. (Riippuen palautuuko se toinen enää koskaan pesulan syövereistä..)

Ja mikä parasta, työpariksesi on valikoitunut elämää ja keikkoja nähnyt toinen osapuoli tiimista JJ. Perustason J on käytännössä jo koulusta saatavan paperin nurkassa olevaa leimaa vaille H.

Eikö tippa osu suoneen? Etkö jaksa nostaa ylipainoista, jalatonta Erkkiä kantotuolilla autoon siitä painavammasta päästä? Eksyitkö taas yön pimeydessä matkalla x-kohteesta takaisin asemalle? EI HÄTÄÄ, sillä team JJ:n perustason osapuoli hoitaa homman. Hän kantaa potilaan kolmannesta kerroksesta, ajaa autoa tasaisen varmoin ottein tuulessa, tuiskussa ja perinteisessä merilappilaisessa talvisäässä(lue: helevetinmoinen lumimyrsky), laittaa iv-yhteyden mummolle, jolle piti "viimeksikin pyytää sitten ihan se anelääkäri paikalle tuon toimenpiteen takia", navigoi kohteeseen ja sieltä pois vaikka silmät kiinni ja mikä parasta, tekee tän kaiken ikinä hermojaan menettämättä! Sinun tarvitsee vain seisoa Merlot-kirjausjärjestelmä käsissäsi mökin nurkassa ja näyttää siltä että todellakin hallitset tämän homman kuten oikean hoitotasoisen kuuluukin.

Tämä työpari ei koskaan kiukkua sen enempää kollegalle, potilaille kuin omaisillekaan vaikka joskus saattaisi syytä ollakin. On myös melko helposti suostuteltavissa epäterveelliseen lounastaukoon(kotipitsa) ja karkkikauppashoppailuun, vaikka lähtökohtaisesti inhottavan terveellistä ruokavaliota noudattaakin. 

HUOM, tämä tilaisuus on avoinna hoitotasoisille vain rajoitetun ajan, olethan siis nopea. Reilussa vuodessa tarjous raukeaa ja team JJ:n toinenkin jäsen siirtyy hoitajan penkille maatumaan puhelin toisessa ja Panasonic toisessa kädessä. Tuolloin ko.paikka siirtyy jonkun onnellisen perustasoisen haviteltavaksi.

Ei kuule muuta taistelupari, kun kiitos vielä näistä vuosista. Ei yhtään huonoa työvuoroa, ei yhtään huonoa keikkaa, ei yhtään pelottanu. Ikinä. (Ei miuta nyt toki muittenkaa työparien kaa pelottanu. Kovin paljon ainakaa..) Kaikesta aina selvittiin. :)

Tapahtui Prismassa

No ei siellä mitää tapahtunu, kunhan avaudun taas.

Joku siellä kotisohvalla voi olla nyt sitä mieltä, että kyllä on pienet murheet, jos noista hermostuu. Että toisilla ei sentään ole edes puhdasta vettä tai ruokaa, jotkut kanssakulkijamme ovat vallan kodittomia ja toisilla nyt vaan pukkaa vilma-viestiä(tää on joku koululaisten, opettajien ja lasten vanhempien välinen viestintäkanava)että oma lapsi on tehny kässätunnilla vanusta jättimäisen peniksen ja esitelly sitä ylpeänä luokkakavereilleen. (kyllä, näin on tapahtunu mutta ei miulle, koska miulla ei o lapsia. Lohdutin ko äitiä sillä, että hei, ainaki siu lapsi on luova! Ei se pakkoneulominen kaikkia kiinnosta ja toiset lapset sitte vaa lintsaa ne kässätunnit. Että siitä perspektiiviä..) Nih, että on sitä isompiaki huolia. Mutta arvatkaa mitä: NÄÄ ON MIUN HUOLIA just nyt. Ja nyt kerron niistä teille.

Eli, tapahtui Prismassa. Tai oikeestaa tää tapahtu(u lähes joka päivä)Prisman parkkipaikalla. Ajan sitä keskiväylää ja kuinka ollakkaan, edessä ajaa harmaa Volkkari. Se hidastaa, mutta ei laita vilkkua. Ehei, koska sen kuski ei VIELÄ tiedä, onko hän kääntymässä. Hän hidastaa ovea lähimpänä olevan parkkihaarakkeen kohdalla ja tsuumaa, kuinka lähellä on lähin vapaa parkkipaikka. Hän ei tuhlaa aikaa kääntymällä sinne haaraan, vaan tajuttuaan, että kolme ekaa paikkaa molemmin puolin ovat varattu, Volkkarikuski löysää kevyesti jarrua ja hinautuu seuraavan haarakkeen kohdalle. Sieltä onkin tulossa pikku-Fiat vastaan, apua! Liikenne pysähtyy ja kaikki miettivät kuka väistää ja mahtuuko tästä nyt kääntymään vai ei? Tilanteen lauettua Volkkarikuski on ajautunut jo ovesta katsottuna kolmannen haaran kohdalle ja vaikka sieltä löytyykin vapaa kakkosruutu ja Volkkari sujahtaa siihen pienen peruuttelun ja suoristamisen ja peruuttelun ja eteenajamisen jälkeen, on kuski silti harmissaan. Joutuu kävelemään monta metriä ylimääräistä. (Hän on juuri tulossa kuntosalilta, jossa juoksi 16 kilometriä juoksumatolla mutta harmistuu tuosta 15 metrin ylimääräisestä hyötyliikunnasta. Ehkä i-kello on poissa päältä patterin loputtua, eivätkä ylimääräiset askeleet tallennu mihinkään. Hukka-askeleita siis!)

Lisäksi parkkipaikalla haahuilee Pera. Pera kantaa kaljakassia, eikä hänellä ole kiire. Hän ei tunnusta suojateitä tai ajoväyliä, vaan kävelee ihan vaan siitä mihin askel vie. Kyllä ne autot väistää.

Prisma, tuo perhehelvetin multihuipentuma. Oon kirjottanu tästä ennenki mutta tässä tulee taas. Niin, kivavaan. Meiän lähiPrisman(joka ei kohta enää o miu lähiPrisma!! Voi että tätä haikeutta kaikessa.) ovilta on n.8 metriä siihen sumppukohtaan, josta pääsee kaupan puolelle. Sit siinä o vielä sellanen jyrkkä käännös niistä porteista sisään, että jos ei o tarkkana, ni siinä voi kaatua. Tai sit siihe mutkaan voi jäähä juttelemaan, se on kanssa hyvää ajanvietettä. Kauppaan tulijat joutuu näinollen kävelemään 6 ylimääräistä metriä kiertääkseen herrojen juorukerhon ja nehän ne on taas niitä turhia askeleita, jos sportträkkeri ei o päällä!

Kaupan puolella tulee vastaan Marjatta, jolla ei o kiire. Ei sillä, harvoin miulakaan on kiire mutta emmie silti tuu kauppaan harrastamaan. Paitsi jos on tuplaboonuspäivät, sillo mie saatan seisoo lankahyllyllä vartin verran miettimässä kenelle en o vielä kutonu yli kolmea paria sukkia, että oisko miulla joku syy ostaa pari kerää. (Tän joulun paketeista saattaa paljastua pikku jämälankaylläreitä, sorge muruset..) No, Marjatta hinautuu leveellä askeleella ees taas sitä kapeeta käytävää ja blokkaa lopun tilan vankkureilla. Siis niillä kauppavankkureilla, lastenrattaat on sitte vielä luku sinällään.

Ohitan Marjatan takavasemmalta, kun hänen katseensa herpaantuu tämän jäädessä tutkimaan hortensiatarjouksia, unohtaen näin heilutella vankkuria. Suoritan ostoksia tutun kaavan mukaan mutta kuinka ollakkaan, Marjatta on ovelasti oikassu kylmähyllylle ja löytäny toisen Marjatan, jonka kanssa muodostavat oksanhanka-verkoston ja tukkivat käytävän aiheuttaen tulpan, kuin trombi verisuonistossa konsanaan. Marjatta-verkostoa on mahdoton ohittaa mutta hyvällä tuurilla saat napattua tarvitsemasi voipaketin jostakin tulpan heikosta reikäkohdasta.

Kyllä joo kyrsii tää kaupassa käyminen. Heti ku miusta tulee rikas hoitaja (onkoha päivystyksen hoitsuilla paremmat palkat ku meillä anpulanssikuskeilla? Toivottavasti..) ni palkkaan pikkusen Aasialaisen au pairin meille kokiks ja sen hommiin NIIIN tulee kuulumaan kaupassa käynti. Sit ku rikastun lisää, ni palkkaan itelleni sihteerin.

Ei miulla muuta. Tässä teille vielä hyvä rentotumisvinkki: Mee risteilyaluksen lapsivyöhykkeelle kattomaan Muumeja. Se oli iha rentoo.

Nostalgiatrippi

Miula on ollu tässä nyt iha mieletön haaveilu-nostalgia-haikeus-mikälie meininki, koska oon jälleen kerran jättämässä tutun ja turvallisen työpaikan, asunnon ja kodin ja lähössä taas maailman myrskyihin. Pelottaa mutta yritän lohduttautua sillä, että tälläkertaa a) saan alkaa suorittaa miu uutta työtä ihan vaa suomenkielellä ja b) miu kodinturvajoukot on lähellä. Siis eka tukihenkilö on alle kilsan päässä ja sit iha perhettä löytyy siitä alle 10km säteeltä. Mieletöntä! :D

Noh, ehkä kerron teille miu muutosta tarkemmin vielä.. Meillä on K:n kanssa kisa siitä kummalla on lopulta vähemmän tavaraa.. Luulin olevani ihan täysin altavastaaja mutta paraatipaikalla keskellä keittiötä kummitteleva Sulo-muoviroskis ja makkarin nurkassa majaa pitävä mallinukke Pirkko, lasketaan kumpiki K:n roinaks, joten miu ompelukone ja sukset on aika pientä :D Oon vakaasti miettiny kaikista miu kasveista luopumista mutta toisaalta, Jöröä nyt ei voi heittää mihinkään, osan oon saanu lahjaks ja loput kasvattanu siemenistä, että kenet näistä nyt sit jättäsin? Ainut, jonka oon ostanu, on tuo perusvehka, joka oli miu eka kumppani täällä, ku vajaa 6 vuotta sitte ajelin itekseni tänne kylmään tuntemattomaan. Miula oli ilmapatja keskellä tyhjää kämppää. Istuin sen päällä ja mietin mitä lähtis ostamaa kaupasta. Ostin kasvin. Sit hain kotipitsasta pitsaa. Ei huono.

Nyt on kuitenki aika siirtyä autuaammille ihmisenpelastusmaille. Tää postaus ei, kuten todettu, koske nyt sen tarkemmin sitä vaan ihan vaan yleisesti tuli pinterestissä vastaan kaikkee nostalgista.. Haluun jakaa tässä teille muutaman kuvan. Ottakaapa hyvä asento :)


Koulumuistoja.. Kuinka moni teistä luki tätä Aapista? Mistä koko sana "Aapinen" ylipäätään tulee? Mie muistan, että vaikka elettiin 90-luvun lama-aikaa ja kaikki kirjat kierrätettiin(Onnea vaan sille, joka sai jonku pojan hissankirjan, jonka sivut oli piirretty täyteen kikkelin kuvia, tai sille, joka sattu saamaan sen keltasella tai jollai rumalla raidallisella kontaktimuovilla päällystetyn opuksen..)niin nuo Aapiset saatiin uutena. Ja oliko vielä niin, että ne sai pitää? No, ihana kirja oli ja jotenkuten se opetti miut lukemaan :D

Mites nää nostalgiset käsityöt? Mie muistan, että noita oli iha huippukivaa tehä! Siinä on nimittäi käsityönopettaja ollu nerokkaalla tuulella-> lapsille tylppä neula kouraan ja vähä lankaa siihe jatkoks, sit tollanen vohvelikangas ja eikun töihin! Pysyivät penskat pitkään työn touhussa, eikä tarvinnu pelätä, että ne tyyliin ajelee ompelukoneella sormilleen tai iskee toinen toisiaan saksilla silmään. Lopputuloksena iki-ihania ja ah-niin-epäkäytännöllisen rumia tuotoksia, joita vanhemmat ja muut onnettomat lahjansaajat joutuivat sitte kehumaan kilpaa miettien samalla mikä pikku onnettomuus tälle liinalle voisi käydä..

Noh, koulutarvikkeet. Miula oli just tällänen penaali eli penis. Muistan vielä, että siinä oli sellanen pieni nappula, jota painamalla tuo sivussa oleva luukku aukes. Sit tossa oli molemmilla puolilla tollanen kansi ja jossai päädyssä oli terotin. Tuo oli jotenki tosi hieno mutta miula on sellanen mielikuva, että se oli myös tositosi epäkäytännöllinen?

Entäs viihde? Pikku kakkonen oli parasta mitä teeveellä oli tarjota. Iha joskus alkulapsuudessa ei ehkä ollu ees viikonloppupiirrettyjä, vai oliko? No, jos vertaa nykylapsien tarjontaa ja meiän lapsuutta, ni onhan siinä vissii vähä eroa.. Nykypenskojen viikonloppusarjat on kaikki puhuttu "hesan murteella." Mä ja sä, miks ei ankronikka tai tehotytöt vois puhuu yhtä hyvin mie ja sie? Tai mää ja sää? Kysyn vaan. Tää asia hiertää miu sielua :D

No, se siitä. Pikku kakkosen tarjontaan kuuluivat tietysti Ransu ja Pelle Hermanni. Nyt näi niinku aikuisiällä mietittynä, ni kuinkahan monen pellekammo juontaa juurensa herra Hermannista? Ja mitä niissä sen jaksoissa ees tapahtu? Sielä se seisoskeli sen sirkusvaununsa luona ja taisteli sen nauravan kepakon kanssa. Oliko Ransulla joku oma show, vai oliks se vaa Ransu?

..ja Barbababa! Ihana! Entäs kuka muistaa sellasen ohjelman ku "Kenkäset?" (tai joku sellanen) Ei löytyny googlella kuvia mutta hämärä muistikuva on, että se oli ihan huippu :D

Entäs hapsiainen? Täähän oli kanssa ihan viihdyttävä ohjelma. Ei varmaa menis läpi nykylapsille?? On se lama-aika laittanu lastenviihteen ammattilaisetki koville, kun on pitäny keksiä ideoita nollabudjetilla.. tässä tulos:

Noh, muuta löytynyttä nostalgiaa edustaa mm.kiiltokuvat. Miula oli myös tällänen arkki näitä enkeleitä. En tiiä, ehkä nää oli ostettu alunperin johonki joulukorttien askarteluun? Mihin kiiltokuvia ylipäätään liimattiin? 

Kuka muistaa nää raaputuskuvat? Mie en ikinä keksiny mikä ois ollu oikee tapa käyttää tota raaputinta. Että kummalla päällä noita piti raaputtaa?

Lauantaipussista piti jättää viimeseks aina tikkari ja karkkiaski. Voi, sillo riitti kun sai kerran viikossa yhen tollasen pussin, jossa ei just ihan hirveen montaa karkkia ollu. Nykysi tollanen määrä ois vaa pientä helpotusta pahimpaan karkinhimoon :D 

Sit iha jossai varhaislapsuudessa oli tälläsiä pastilleja:

Miula on sellanen mielikuva, että nuo oli sellasia ovaalin muotosia, pehmeitä mut kuitenki sitkeitä ja ei mitenkää ihmeellisen makusia. 

Jojot. Mistä hitosta noita sai? Jostai R-kioskilta? Mistä se villitys lähti? 

Tutit. Mistä noita tutteja sitte ostettii? Mei äiti toi meille noita Helsingistä. Niitä oli sellanen pieni pussillinen, kaikkia eri värejä. Mihinköhän ne lopulta hävis kaikki?

Ja viimeisenä iki-ihanat my little ponit! Miula oli tää nimenomainen lapsiponi. Onkoha se vielä Saken leikeissä..? 

Tällästä nostalgiaa tällä kertaa. :) 

Pysykää ihmisinä ja juhlikaa halloweenia! Mie tässä kohta muutan.. hui. 

J

Perheenäidin kaa laivalla osa 2, kera pygmein ja eläkeläisten

Hihi, miu perhe oottaa tätä tekstiä innolla ja kauhulla ja tässä se nyt tulee. :D

Eli kaikki lähti siitä, että miu rakas sisko alko pohtia, että sillä ois pari päivää syyslomaa, mitä tehtäis? Yleensä Rohkeat ja Estottomat group (entinen Rumat ja Epäsosiaaliset) on lähteny näitä aikoja merta edemmäs kalaan. Feispuukki ties kertoo, että vuos sitte tähä aikaa ihmeteltii Pisan tornia. No, koska euroopan kohteet alkaa olla NIIIIN nähty, ni päätettii lähtee laivalle. (Koska ruotsinlaivathan ei missään nimessä o NIIIIIN nähty, ehei..) Mie vieläpä ehdotin, että otetaa alaikäset mukaan. Sisko oli huolissaan olinko miettiny asian iha loppuun asti mutta ei varsinaisesti vastustellu. Sit päätettii lisätä vähä jännitystä ja ottaa senioritki mukaa. Ne yritti alkuu vähä muodollisesti vastustella mutta ku sanottii, että matkan hintaan sisältyy buffet-ruokailu juomineen ja Harri Hylkeen disco, niin kyllä ne siitä sit innostu!

Haluun tähä heti alkuu näyttää miu ja kuopuksen piirrustuksia. Meillä oli piirtelylaatuaikaa alkuviikosta, ku päiväkoti oli kiinni, äiti töissä ja lapset, nuo onnen myyrät, vietti päivän Jenni-tädin ja Mamman seurassa.. Ei, ei liimattu pääkallotatuointeja otsaan (enskerralla sitte..) vaan piirrettiin:

Kuvassa on iloinen pieru, josta tuli vahingossa meduusa ja sit piti piirtää uus pieru, josta ei tullu ilonen vaan hämmentyny. Lisäks opeteltii kirjottamaan, kuten kuvasta näkyy. Ja se muu mikä tuossa näkyy on miu siskon ja miu äidin yhteispelillä tekemät sämpylät. (Tää iha vaa kotikokeille, jos joskus tuntuu, ettei onnistu, ni ei se aina onnistu muiltakaan. Ne oli kyllä ihan hyvän makusia, Toim.huom.)

Noni, vanhukset saapuu tontille ja R&ES goup+aikamonta muuttujaa lähtee kohti terminaalia. Ihan vaan parit itkupotkuraivarit, nyt-piti-olla-jo-menossa-raivarit, missä siu reppu on-raivarit, en-saanu-rauhottua-kotona-enne-lähtöä-raivarit ja kato-ku-otan-tän-möttösen-mukaan-raivarit ja kas kummaa, päästiin satamaan ja siitä laivaan.

Ensimmäisenä tietty hytteihin majoittumaan. Toinen juniori menee istumaan ikkunalaudalle, josta irtoaa näkymä laivan promenade-kannelle. "Vau kun hieno laiva! Ei ollakkaan ennen oltu näi hienolla laivalla!" Tämä toteaa rehellisesti ja saa siskonkin(ei siis se miun sisko, vaan se toinen alaikänen)paikalle ihailemaan maisemaa. Opetellaan siinä heti sitte kärkee elämän tosiasiat, eli kun matkustetaan Jenni-tädin organisoimilla reissuilla, mennään hienoilla laivoilla ja äitin ja isin kanssa sitte niillä kämäsillä punasilla paateilla.

"Katsokaa lapsenlapseni, siellä se profiililtaan hieman ryönäisempi Viikkari kuljettaa niitä vähän köyhempiä matkustajia. Onneksi meillä on matkanjärjestäjänä upporikas Jenni-täti ja saamme seilaita näillä valkoisilla laivoilla. "

Seuraavaks laivan buffettiin, jossa meitä tervehtii Harri Hylje:

"Milläs herkuilla masu tänään täytetään?"

"Nyt sitte lapset saatte syyä ja juua niin paljon ku ikinä jaksatte. Kaikkee herkkuja saa hakee lisää ja maistella eri juttuja, mitä tuolta pöydistä löytyy. Eikun hakemaan vaan!"

Juniorit: "Okei, jee! Täys annos kerranki hyvää ruokaa!"

Ruokailun jälkeen ois Harri Hylkeen disco mutta koska aikaa ois vielä, nyt sais käydä vähä leikkipaikassa, eikös? Perheenäiti miettii vakavissaan: "Onko tämä uhka vai mahdollisuus??" Kun pygmin päästää nyt leikkimaailmaan väsyneiden leikkitätien valvovan silmän alle, suostuvatko nuo pikku ihmiset enää poistumaan sieltä tän illan aikana? Menee Harri Norpan disco ihan hukkaan! (ja mikä pahinta, äiti ja täti jäävät ilman punaista drinkkiä, jonka saa huokeaan 5 euron hintaan laivan hytistä löytyneellä kupongilla! Jostain syystä Silja Landissa tarjoillaan vaan jäätelöä ja kahvia. Ja naistenlehtiä.)

Ilta sujuu mallikkaasti ja täti käy (muutaman värikkään juoman juotuaan)shoppaamassa tax freessä siihen malliin, että kassatäti antaa miule "ahkeran shoppaajan kupongin", jolla saa (melkei)ilmasen risteilyn.

Tässäkohtaa teitä tervehtii Harri Hylje:

.. ja tässä hänen ilkeä kaksoisserkkunsa Pasi Norppa, jonka matka on päättynyt eläintentäyttäjän käsittelyn kautta Ruotsin luonnontieteelliseen museoon:

Älkää antako noiden kosteiden silmien hämätä. Ensinnäkin ne ovat lasia ja toisekski Pasi ei ollu mikää mukava norppa. Söi kalat toisten verkoista ja varasi aina parhaat köllöttelykivet, eikä päästäny muita niille. Kivavaan.

Tässä kohtaa olis kuva nimeltä: "Onkstäslaivasvessaa??" (Kattokaa klassikkoelokuva Irti maasta, jotta tää fraasi aukenee kunnolla) mutta kuvassa esiintyvä henkilö kielsi kuvan julkaisun. Miettikää että mie kuitenki pienen hetken ajan aattelin vakavasti laittavani sen kuvan tähä enivei, mutta kunnioitan nyt kerranki äitini toivetta. (Ole hyvä vaan :D )

Seuraava aamu alkaa puol 6. (En muista oliko paikallista aikaa, varmaan.) Yritetään olla ihan hiljaa, jotta pygmit ei innostuis liikaa, vaan nukkuis vielä hetken. Ihan vaikka vaan pari tuntia. Ehei, toivoakaan. Naapurihytti valittaa samaa mutta sillä erolla, että siellä ei kämppis hypi yläsängystä päälle, eikä päällä. 

Aamupalalle. Sieltä äiti ja eläkeläiset suuntaavat nyt puolestaan tax free-kaupan ihmeelliseen maailmaan(tosin iskä tais mennä kyllä nukkumaan..) ja Jenni-täti lupaa viedä alaikäiset Silja Landiin. Vanhempi pygmi oli edellisenä iltana keksiny play stationin salat ja into päästä pelaamaan oli kova. Kuopus ei niin välittäny moisesta, joten jatkettiin sen kanssa piirrustusharjotuksia. Kävin välillä mulkoilemassa sen pienen pleikkarikopin ovella, että onko miu kummilapsi tallella(ois ollu hyvä läppä luvata niitten äitille viiä ne leikkipaikkaan ja hävittää sitte puolet penskoista matkalla..) ja siellähän se istuskeli ja opetti naapuripallilla istuvaa poikaaki pelaamaan. Kopissa hais pieru ja sellasen kaheksanvuotiaan pikkupojan käsitahma. Tiiätte, sellanen kun on syöny vähä liikaa karkkia, koska risteily.

Hetken päästä pygmit lähtee testaamaan pallomerta. Niitten äiti saapuu ja miettii missäs ne lapset viilettää? Havahdun somemaailmastani, jossa olin lukemassa tällä hetkellä tähtitaivaan kirkkaimman fitnespimun instapäivityksiä ja osoitan kohti värikästä pallomerta. Sieltähän ne miu vanhuuden toivot löytyy, hinautumassa liukumäkeä väärään suuntaan takapuoli edellä. Vilkuttavat mennessään ja ottavat äitinsä vihaisen katseen ja napakat käsimerkit haasteena.

"Sitä bakteerien määrää, mitä noissa palloissa on. Siellä jonku lapsonen jo nuoleeki yhtä keltasta palloa. Noh, onneks ei oma penska."

Mie käyn tuijotuskilpailua ekoperheen kantoliinaan liiskatun toukan kanssa. Sen tyhjä katse porautuu miuhun ja pienen hetken tunnen tuon ihmislapsen kanssa jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Meistä kumpiki on väärän kokonen ja ikänen päästäkseen näihin laitteisiin ja silti vietetään aikaamme täällä. Toisaalta mie osasin kuitenki jo piirtää, että oli miula jotai viihdykettä häneen verrattuna.

Havaitsin, että leikkipaikan kieli on universaalia. Eka nauretaa, sit itketää. Itkua on kahdenlaista: Huutoitku, joka alkaa, jatkuu ja lopulta päättyy samanlaisena. Sitte on taukohuutoitku, jossa vedetään henkeä välissä. Sitte tulee äiti lohduttamaan Martta-Johannesta ja kun kaikki on taas hyvin, jatketaan puhelimen räpläämistä, kunnes kohta taas karjutaan M-J:lle naama punaisena. (Tästä oli huippuesimerki, ku Minerva-Meeri sanoo sanan "pissi" ja mummo on sitä mieltä että älä turhaan lausu vessahädän aihetta, se voi vielä yllättää. Minerva sanoo uusiks sanan "pissi" ja mummo alkaa kerätä kierroksia. Tätä jatkuu hetken, kunnen mummo ottaa äärikiristyskeinon käyttöön: "Jos vielä kerran sanot.. no, sen sanan, se tarkottaa että lähetää saman tien pois täältä!" Pidätän vieressä hengitystä ja leikin että oon somessa. Mitä tekee Minerva-Meeri.. "Pissi." Aaahahaa, tulihan se sieltä. Mummo alkaa kaivaa jo Raamattua kassista manatakseen tuon ihmislapsen järkevien kirjaan ja pum, sillä hetkellä miu omat lapset ilmaantuu paikalle, enkä ehi seurata mummon ja Minerva-Meerin kaksintaistelun loppuhuipennusta. Laittaisin kyllä rahani Meerille. Siis jos vedonlyönti Silja Landissa ois sallittu.) Aktiivivanhemmat juttelee keskenään ja vaihtaa vinkkejä siitä, miten porkkanapuklun saa irti siitä ihanasta suosikkibodystä, jonka Anneli-täti toi Itävallasta ja 2000-luvun koti-isät juoksee lastensa perässä ja hymyilee tietävästi toiselle koti isälle. Se on sellanen miesten juttu. Samalla tarkastellaan onko toisella enemmän naamakarvoja ja ruudullisempi paita.

Laiva rantautuu ja pienen (lue: ihan helkkarin pitkän) kävelymatkan jälkeen päästään metrolla Tukholman luonnontieteelliseen museoon. Se oliki itseasiassa hyvä valinta ja voin ihan tosissani suositella sitä kaikille. Parasta oli, että se oli ilmanen nähtävyys ja heti toiseks parasta oli mm.iso T-Rexin luuranko ja nää pikku humanoidit:

löytyi myös pakollinen pääkallo:

..ja jonku jalka:

ja ihania pikkudinoja:

Oisin halunnu ostaa niitten kaupasta pehmododon mutta koska ryhmän juniori oli jo saanu yhen pehmolelun, eikä sen natsihenkinen äitimuori suostunu että ois hankittu toinen, ni emmiekä sit voinu ostaa dodoa. Siitä ois tullu vaa kauhee huuto. Mutta se oli niin pehmee..

Nonni, kotia kohti. Senioriosasto vetäytyy päikkäreille, niin minäkin. Perheenäitiki yrittää mutta joutuu taipumaan play stationin houkutuksille. Hytti hiljenee. Heräilen ja senioriosastoki alkaa kolkutella ovelle, että joko ois ruoka-aika. Junioireita, eikä perheenäitiä näy missään. Buffetin kutsuhuuto kovenee. Perhewatsappiin tulee kuva, jossa pygmit halailee Harri Hyljettä. Vastaan sinne, että nälkä ois. Perheenäidin kellon patterit on lopussa ja ajantaju menny..

Sama kaava toistuu, poislukien muutama punainen drinkki ja yks viinipullo. Ja vähä aikasemmin nukkumaan. 

Aamupalan jälkeen ennen laivan rantautumista penskat käy vielä hakemassa leikkitätiharjoittelijalta kasvomaalaukset. Leikkitätiharjoittelijalla voi olla moniakin hyviä ominaisuuksia(esim täydellinen ruotsinkielen taito)mutta mikään taiteilija hän ei ole. Kehutaan kilpaa "hienoja" kuvia (toinen penska sentään tajus ottaa sen perhoskuvan käsivarteen, jossa sen pysty näppärästi piilottamaan hihan syövereihin..) ja otetaan vielä jättimäiset jätskit aamupalan jatkoks.

Seniorit suuntas satamasta kotiinsa tekemään pienen hiljaisuusretriitin, jotta jaksaisivat vielä yhden illan lastenlastensa kanssa. Myö kerättii siskon kanssa vielä kaverit kasaan ja suunnattiin Helsinki distelleryyn ginin ja viskinmaisteluun. (Koska oli niin epäkostee reissu Tukholmaan..)

Noni rakkaat lukijat, tässä sellanen tieto, että miula on ihana perhe. Välillä vähä raskas (pitää tapella siitä laitetaanko joka ikinen tuote pieneen pussiin!) ja välillä vähä liian reipas (joko mennää? Joko mennää? Joko mennää??) mutta kaiken kaikkiaan niinku siinä todettiin kun siemailtiin halpaa punkkua laivan muovimukeista, niin onhan se kiva, kun voidaan tälleen porukalla reissata :)

Zeni ja kallomatkat kiittää kaikkia reissulle osallistuneita. Mennää ens kerralla sitte vaikka käymää Riikassa tai Vilnassa??

Kiitos